Vaala091

Ei aine käsiksi pääse
polon rintamme kalleimpaan:
viel' kärsimys jälkeen jää se,
se ei katoa milloinkaan,
se on kruununa otsallamme
kun vaivumme unholaan,
se on työmme, ainoamme,
se ei katoa milloinkaan.

Se jäävä on avaruuteen
ja eetterin aaltoiluun,
se on syttyvä valoon uuteen
joka rintaan kiusattuun.
Se ei ole mistään laina.
Se on itse itseään.
Se on ainetta ruoskiva aina, 
se on kuoleman peitseltä taittava pään.
- Aaro Hellaakoski / Ritari Rankki -