60,321
  • Yle - Sinun tarinasi

    288,409 views 7 years ago
    Tämä on lahja sinulle. Anna hyvän kiertää ja jaa eteenpäin.

    Kuuntele. Kuuletko?

    Sinua odotetaan. Koko maailma ja kaikki sen pienet ihmeet odottavat, että löytäisit ne. Edessä on niin paljon uutta ja vierasta, että moni kavahtaa pienuuttaan ja pelkää.

    Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä. Pidä silmäsi auki niin olet vapaa näkemään kaiken. Mielikuvituksen voima tekee meistä rajattomia.

    Toiset uskovat omistavansa jotain, jotkut paljonkin. Mutta maailma,se kuuluu elämänhaluisille. Ja tulevaisuus - se kuuluu niille, jotka uskovat unelmiensa kauneuteen. Eikä kauneudesta voi saada kyllikseen. Ahmi siis elämää, sillä siinä kohtuus on ehdottomasti liian vähän.

    Kävele vierasta reittiä töihin. Hymyile tuntemattomille. Soita vanhalle ystävälle. Laula. Tanssi. Kysy, mitä naapurillesi kuuluu. Usko unelmiisi. Tartu hetkeen ja ole läsnä siellä missä olet. Anna anteeksi. Anna elämälle mahdollisuus. Anna suukko. Anna syitä iloon - niillekin, jotka eivät sitä mielestäsi ansaitse. Muista, että heikot ovat julmia, ja lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta. Ja muista, että kyllä sinussa voimaa piisaa. Aina et ehkä tiedä, oletko onnellinen vai surullinen, tai kumpaa edes pitäisi olla.

    Pysähdy ajattelemaan, mutta pysähdy vain ajatellaksesi. Et koskaan saa taltutettua hevosta, jos jäät aidalle istumaan. Naura elämälle. Naura vastoinkäymisille. Naura itsellesi ennen kuin muut ehtivät.
    Lähde matkaan ja etsi polku, jotta voit kulkea sen sivussa. Etsi joku, josta pitää kiinni. Etsi joku, joka kuuntelee. Haluaa ymmärtää ja haluaa kuunnella. Jos etsit vain yhtä asiaa, ja se jää ainoaksi, jonka ikinä löydät. Etsi tarinasi. Sinun tarinasi.

    Text: Antti Huttunen / YLE
    Executive Producer: Jasmiini Lappalainen / YLE
    Music: RSO
    Composer: Jani Niinimäki/YLE, RSO
    Narrator: Matti Ristinen

    Director: Miikka Lommi / Kennel Helsinki
    Executive Producer: Petteri Lehtinen / Kennel Helsinki
    Cinematographer: Tuomas Järvelä
    Editor: Antti Kulmala
    Stylist: Jonna Lehtinen
    Line Producer: Johanna Tarvainen
    Make Up: Salla Yli-Luopa
    Gaffer: Miska Rämö
    Sound Design: Juri Seppä
    Colorist: Adam Vandor
    Casting: Anna-Maija Salmi / Kennel Helsinki Show less
    Read more
  • Suosittelemme Play all

    This item has been hidden
  • Ylen Youtube-kanavia

    This item has been hidden
  • Uploads Play all

    • THELMA JA VALTTERI - 5 SEKUNNIN HAASTE FT. EMMA KUNNAS - Duration: 11 minutes.

      • 12 hours ago
      • 8,054 views
      Thelma ja Valtteri haastavat Hillo-sketsisarjan käsikirjoittajan ja näyttelijän Emma "Hillis" Kunnaksen 5 sekunnin haasteeseen. Haastetta maustettiin suun levittäjillä! Kuka häviää ja joutuu nöyryy...
    • JENSPA UNOHTI SPIIKKIKEIKAN! - YLE AREENAN TOP5-SARJAT - Duration: 3 minutes, 10 seconds.

      • 4 days ago
      • 2,102 views
      YleX:n Jenni "Jenspa" Poikelus unohti, että hänen piti spiikata Areenan Top5-sarjojen traileri. Jenspa pärjäsi kuitenkin omasta mielestään silti ihan hyvin...

      Trailerissa nähtävät sarjat nyt Yle A...
    • PALJON NÄYTTELIJÄT TIENAA? Thelma & Valtteri Q&A - Duration: 13 minutes.

      • 2 weeks ago
      • 46,730 views
      Te kysyitte, Thelma ja Valtteri vastaa! Saatiin Instassa tosi paljon kysymyksiä näyttelijäntyöhön liittyen (KIITOS NIISTÄ!). Thelma ja Valtteri kertoo videolla mm. millasta on näytellä pusukohtauks...
    • Au pairit Havaijilla – uuden kauden ykkösjakso Aloha! - Duration: 28 minutes.

      • 3 weeks ago
      • 57,103 views
      Koko uusi Au pairit Havaijilla -kausi on katsottavissa Yle Areenassa ke 29.5. klo 21 alkaen! Ykkösjakson voi katsoa Yle Areenan Youtube-kanavalla.

      Katso kauden 2. jakso Missä menee kurin rajat: h...
      • CC
    • KAUHEE BITCH - Valtteri kattoo Au paireja ekaa kertaa - Duration: 12 minutes.

      • 3 weeks ago
      • 60,411 views
      Thelma on suuri Au pairit -sarjan fani, Valtteri ei oo koskaan kattonu yhtäkään jaksoa. Thelma päättää korjata ongelman ja näyttää Valtterille lempikautensa, Au pairit Australiassa. Mikä on Valtter...
    • Suomessa on 3 miljoonaa saunaa, eli kaikki suomalaiset voisivat saunoa yhtä aikaa! Kokeillaanko? - Duration: 43 seconds.

      • 1 month ago
      • 5,448 views
      Ylen kesän kärkikampanja Saunapäivä juhlistaa saunaa ja saunomista! Luvassa on muun muassa Tuija Pehkosen, Mikko Kekäläisen ja Constantinos ”Gogi” Mavromichalisin juontama Saunapäivä-tv-sarja, runs...
    • Perjantai-dokkari: Shoshke on alaston naishahmo, joka yrittää saada kansat yhteen Israelissa - Duration: 9 minutes, 59 seconds.

      • 1 month ago
      • 14,463 views
      Alastomana naisena esiintyvä israelilaistaiteilija Ze'ev Engelmayer haluaa yhdistää juutalaiset, muslimit ja kristityt. Hänen luomuksensa Shoshke kitkee eriarvoisuutta rakkauden keinoin. Shoshke ei...
    • Reagoidaan mahtavimpiin euroviisuesityksiin - Thelma & Valtteri - Duration: 16 minutes.

      • 1 month ago
      • 44,129 views
      Suuret euroviisufanit, Valtteri ja Thelma reagoivat vuoden 2006-2019 euroviisubiiseihin. Videot katsottiin Eurovision Song Contest -YouTube-tililtä:

      -Verka Serduchka - Dancing Lasha Tumbai (Ukrain...
    • Don’t Look Away – a road to Eurovision (English subtitles) - Duration: 28 minutes.

      • 1 month ago
      • 3,319 views
      Don’t Look Away – a road to Eurovision stars the Finnish DJ-icon Darude (Ville Virtanen) and his partner-in-crime, singer-actor Sebastian Rejman. The document is a close-up to their journey to the ...
      • CC
    • Perjantai-dokkari: Ari osti luotolla sängyn ja joutui velkahelvettiin - Duration: 8 minutes, 24 seconds.

      • 1 month ago
      • 197,070 views
      Ari Savén osti myyjän kehotuksesta luotolla sängyn. Tästä alkoi vuosia kestänyt pikavippikierre. Nyt Arilla on velkaa 28 000 euroa. Hän ei ole katkera, mutta tulevaisuus pelottaa.
      *
      Mistä aiheesta ...
    • Järjetön kuonakasa! Roskat eivät katoa polttamalla - Duration: 113 seconds.

      • 1 month ago
      • 3,641 views
      Tällainen kasa kuonaa jää kun 1,5 miljoonan suomalaisen sekajätteet poltetaan – päivittäin tulee viisi rekkalastillista lisää. Kasa voisi olla puolet pienempi, jos lajittelisimme. #ilovemuovi

      Koko...
    • Perjantai-dokkari: Sähkö tekee minut sairaaksi - Duration: 10 minutes.

      • 1 month ago
      • 79,040 views
      Langattoman teknologian kouluttaja Marjut Stubbe sairastui vuonna 2017 sähköyliherkkyyteen. Nyt hän poistuu kotoaan vain suojavaatteissa.
      *
      Mistä aiheesta sinä haluaisit nähdä Perjantai-dokkarin? ...
    This item has been hidden
  • Popular uploads Play all

    • Siskonpeti kausi 2: Viinapäivä - Duration: 84 seconds.

      • 3 years ago
      • 2,178,555 views
      Toisinaan kauppareissut ovat raskaita myös lapsille. #viinapäivä

      Viinapäivä-sketsi sai Raittiuden Ystävien Vuoden raittiusteko 2015-tunnustuksen Raittiusviikolla 2.-8. marraskuuta.

      Siskonpeti
      Ar...
      • CC
    • Sekasin 1: Tervetuloa suljetulle! - Duration: 10 minutes.

      • 3 years ago
      • 920,752 views
      Sekasin-sarja on katsottavissa kokonaisuudessaan 2.11. alkaen Yle Areenassa.
      http://link.yle.fi/sekasin

      Papillonilla, Hydellä ja Satakielellä on erilaiset tarinat, mutta sama määränpää. Elämä vie ...
    • "Risujemmaaja" Jorma Hirvonen: "Eikö tämä lopu ikinä" - Duration: 2 minutes, 27 seconds.

      • 2 years ago
      • 919,063 views
      Risujemmaajana tunnettu Jorma Hirvonen tuskin aavisti päätyvänsä Youtube-julkkikseksi, kun suuttui lenkkipolulla häntä kuvanneelle miehelle. Hänestä kuvattua alkuperäistä videota ja siitä tehtyjä r...
    • Perjantai-dokkari: Liian pelottava lapsi - Duration: 9 minutes, 31 seconds.

      • 8 months ago
      • 766,324 views
      Ericillä on Touretten syndrooma, joka voi hetkessä muuttaa tyynen pikkupojan aggressiiviseksi, hävyttömyyksiä huutavaksi riiviöksi. Tourettella ja kielivaikeuksilla on myös ihmeellinen puolensa: Er...
    • Inside ENCE (English Subtitles) - Duration: 28 minutes.

      • 5 months ago
      • 715,780 views
      Are sergej, allu, Aleksib, Aerial and xseveN the next Finnish CS:GO world super stars? What is the everyday life of a gamer like in front of the computer six days a week? We follow ENCE's journey t...
    • Villin Kortin virallinen MM-lätkäbiisi - Pojan takii - Duration: 3 minutes, 26 seconds.

      • 1 year ago
      • 656,901 views
      ”Suomes on lätkäkansa liian pimmeetä!” - MM-kiekkokevään hikisimmän kisabiisin tarjoaa Villi Kortti. Taas mennään Pojan takii!
    • Ville menetti silmänsä syövälle - Duration: 112 seconds.

      • 2 years ago
      • 638,426 views
      Ville Havukainen menetti silmänsä syövän vuoksi jo alle vuoden ikäisenä. Myöhemmin häneltä löytyi aivoista hyvänlaatuinen kasvain, jonka poisto vei hajuaistin. Kokemustensa vuoksi Ville haluaa sair...
    • Perjantai-dokkari: Btw, mä en oo tyttö - Duration: 10 minutes.

      • 1 year ago
      • 608,138 views
      12-vuotias-Mesi, 14-vuotias Mika ja 5-vuotiaan Neean vanhemmat kertovat translapsen elämästä.

      Katso kaikki Perjantai-dokkarit täältä: https://areena.yle.fi/1-4651034?utm_source=perjantaidokkarit

      ...
    • Valkoinen piru: "Yhteiskunta tekee omat hirviönsä" - Duration: 112 seconds.

      • 2 years ago
      • 544,388 views
      Entinen jengiläinen Juha Vasku teki pahaa ja kohtasi paljon pahuutta nuoruudessaan. Nyt Juha haluaa tehdä hyvää. Suurin unelma on saada rakennettua koulu São Paulon slummien lapsille.
    • Perjantai-dokkari: Lihava ja onnellinen - Duration: 10 minutes.

      • 1 year ago
      • 539,746 views
      Piia Viena haluaa murtaa mielikuvan siitä, ettei lihava voi olla onnellinen ja tyytyväinen itseensä.
      Katso kaikki Perjantai-dokkarit täältä: https://areena.yle.fi/1-4651034?utm_source=perjantaidokk...
    • Perjantai-dokkari: Minun tieni, perkele - Duration: 12 minutes.

      • 3 years ago
      • 488,895 views
      Se oli kuin lekan isku ohimoon, kun siikajokelainen Markus Kuotesaho tajusi haluavansa pukeutua mekkoon.
      Katso kaikki Perjantai-dokkarit täältä: https://areena.yle.fi/1-4651034?utm_source=perjantai...
    • Perjantai: Markus vs juhannus - Duration: 96 seconds.

      • 2 years ago
      • 471,613 views
      Markus-setä toivottaa kaikille nassikoille hyvää juhannusta. Muistakaa varoa heikkoja jäitä! ;) Ja hei, meillä on myös ilouutisia Markus-faneille: 2. heinäkuuta Areenaan pamahtaa kokonainen uusi sa...
    This item has been hidden
to add this to Watch Later

Add to

Loading playlists...