Lappeenrannassa ajettiin SM-sarjan avauskilpailu. Jokaisessa kauden kaikkiaan viidessä SM-osakilpailussa ajetaan viikonloppuna kaksi erillistä kilpailua, joissa jaetaan SM-pisteitä uuden pistelaskukaavan mukaan kahdeksalletoista parhaalle. Kahdeksan parasta tulosta kymmenestä lasketaan SM-loppupisteisiin. Avausviikonloppuna voittopokaalia pääsi nostelemaan peräti viisi eri kuljettajaa. Nuorimpien KF3 -luokassa voitot jakoivat Simo Muhonen (Pirkola Racing / Säynätsalo) ja Ilari Piispanen (Speed Motorsport / Oulu). Huipputasaväkisen luokan yllätyksellisyydestä kielivät voittajien poikkeavat lähtökohdat: kolmannen kautensa luokassa aloittava Muhonen kuuluu suurimpiin mestarisuosikkeihin, siinä missä tulokaskuljettaja Piispanen ajoi vasta neljännen kilpailunsa KF3-luokassa.
KF2:ssa nähtiin tukku maamme kovimpia kuljettajia, kuten lajin MM-sarjaa kiertävät Matias Köykkä (Kart Motorsport / Tuusula) ja Mikko Pakari (Redstep Youngsters / Seinäjoki), sekä kuninkuusluokka KF1:n hallitseva Suomen mestari Juuso-Matti Pajuranta (Ninar FRT / Sastamala). Pajuranta hallitsi viikonlopun tapahtumia suvereenisti, voittaen lauantain finaalin liki näytöstyyliin. Sunnuntaina ulottuvilla ollut voitto karkasi loppukierrosten kolaroinnin myötä, josta suurimman hyödyn korjasi tulokaskuljettaja, KF3:n hallitseva Suomen mestari Niklas Tiihonen (Pirkola Racing / Vantaa).
Vaihteellisten autojen KZ2:ssa Oskari Kurki-Suonio (Ninar FRT / Helsinki) oli täysin pitelemätön, voittaen molempina päivinä jokaisen ajamansa lähdön aika-ajoista finaaleihin.
Kilpailun tulokset löytyvät http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=654214
Tiihonen on kuningas!!!!1
somethingstupidXD 2 weeks ago
Ruuskanen on paras!
Adehdes 8 months ago
hyvä ruuskane !!!!!
Emppu123456789 8 months ago