Uploaded by Tranz3r on Mar 31, 2010
http://fi.wikipedia.org/wiki/Don_Huonot
-----------------------------------------------------
Ensimmäisellä Silmänkääntötemppu-albumilla toimi kitaristina Joonas Pirttilä. Toisen levyn kynnyksellä, Hyrrä-singlen äänitysten jälkeen, Pirttilän tilalle tuli Kie von Hertzen. Bändin toinen perustajajäsen, Jussi Chydenius, lähti yhtyeestä vuonna 2001, kesken Don Huonot -albumin esituotantosessioiden. Viimeiset vuodet rumpalina toimi aiemmin mm. Ultra Brasta tunnettu Antti Lehtinen. Vuodesta 1998 alkaen yhtyeen keikkakokoonpanossa vaikutti myös jo aiemmin äänitteillä vieraillut kitaristi Jarmo Saari. Miehistönvaihdoksista huolimatta yhtyeen sointi tiivistyi viimeisiin äänitteisiin asti.
Don Huonojen erityispiirteenä voidaan pitää Kalle Aholan värikkäitä sanoituksia. Niitä pidettiin alkuaikoina jopa vaikeina, minkä takia suursuosiota ei tullut kuin vasta Hyvää yötä ja huomenta -albumin myötä, jossa lyriikat olivat aiempaa yksinkertaisimpia.
Mieleenpainuvien tekstien ja sävellyksien lisäksi yhtye laajensi suomirockin palettia myös soinnin ja visuaalisen ilmaisun alueilla. Albumien sointia hiottiin usein pitkäksi venyneissä studiosessioissa. Uutta teknologiaa hyödynnettiin myös konserteissa. Visuaalisuudessaan yhtye koki huippunsa musiikkivideoillaan, jotka olivat näyttävyydessään edelläkävijöitä Suomessa. Bändin useimpien videoesitysten takana vaikutti yhtyeen kitaristi Kie von Hertzen.
Yhtyeen soinnille oli tunnusomaista taustalaulujen runsas käyttö. Tämä juonsi juurensa jäsenien taustoista kamarikuorolaulajina. Proge- ja hard rock vaikutteet lisääntyivät yhtyeen ilmaisussa entisestään Kie von Hertzenin liittymisen jälkeen. Ensimmäisien vuosien tyylilajien kollaasimaisesta yhdistelemisestä yhtye siirtyi myöhempinä vuosinaan yhtenäisempään ja pelkistetympään ilmaisuun. Yleisö hyväksyi orkesterin kehityksen.
-----------------------------------------------------
SANAT / LYRICS:
Viikatemies kun kanssa kohtalon sheikkaa
voi painovoima heittää kuperkeikkaa
siskokin tuntee tuon lain mutta silti
pian kainaloistaan siivet esiin tunkee
sisko lentää, sisko lentää luokse
saman kylmäkätisen tohtorin
vaikka se tietää että mikään ei tunnu miltään
jos aina liian nopeasti pyörii hyrrä
vaikka se tietää että mikään ei tunnu miltään
jos värit sotkee palettiin likaiseen
sisko lentää, mustat pilvet ohitse kiitää
kopteri kehrää taivaalle noitaympyrää kun
sisko lentää luokse saman kylmäkätisen tohtorin
sateenkaaret silmissä tanssii, maksa pumppaa painot pois
siskolla on kevyt olo, ei jalat enää kauan maassa pysy
sisko lentää...
Category:
Tags:
- Don
- Huonot
- Hyrrä
- Kameleontti
- Kie
- Von
- Herzen
- Bros
- Brothers
- On
- Huono
- Suomi
- Sound
- Finland
- Suomisound
- Musiikki
- Progressive
- Proge
- Rock
- Pop
- Laulu
- Sanat
- Lyrics
- Viikate
- Lento
- Kohtalo
- Paino
- Voima
- Painovoima
- Kuperkeikka
- Cyber
- Keikka
- Siipi
- Siivet
- Kainalo
- Tohtori
- Kylmä
- Käsi
- Tieto
- Tunne
- Mikä
- Pyörivä
- Liike
- Paletti
- Likainen
- Puhdas
- Pilvi
- Kopteri
- Noita
- Ympyrä
- Taivas
- Sateenkaari
- Sade
- Kaari
- Jalka
- Jalat
- Maa
- Maassa
- Massa
- Kevyt
- Olo
License:
Standard YouTube License
-
10 likes, 0 dislikes
41 videos

YouTube-sekoitus esittäjän Don Huonot kappaleista
4:29
Don Huonot - Hannu ja Kerttu.mpgby gekampos3,257 views
7:39
Don Huonot - Sydänpuu @ Ruisrock 2010by WampireChild1,270 views
3:00
Don Huonot: Vedä käteenby hiirenporras21,038 views
4:14
Don Huonot: Hivby Ugslap900 views
2:54
Don Huonot - Seireeniby JohannaKustannus24,781 views
3:52
Don Huonot - Tuuleeby olliph178,041 views
2:36
Don Huonot-Seireeniby olliph1103,486 views
6:11
Don Huonot Öinen Salaisuusby TomJoad8323,886 views
4:00
Zen Café - Huonot Päiväsiby Firenzenco191,438 views
5:58
Juliet Jonesin Sydän - Haluaisin olla poikaystäväsiby herqq1238,873 views
2:33
Zen Café - Herra Heroiiniby pillukana59,215 views
4:34
Don Huonot: Seireeni (live 2003)by makikoti471,981 views
4:50
Don huonot - Hyvää yötä ja huomentaby SuomiMusic59,518 views
4:27
Don Huonot - Keltainen Satamaby Ugatzaka2,118 views
5:36
Don Huonot: Maanantai-aamun moottorisahamiesby hiirenporras1,582 views
5:08
Don Huonot ja Paula Vesala - Kissaihmiset - Tavastia 23.6.2010by KittyPaganus5,953 views
4:54
Don Huonot - Sydänpuuby KaunisPainajainen926 views
3:09
Don Huonot - Olemme Kuin Veljet @ Ankkarock 2010by hattiwattih2,382 views
4:02
Don Huonot ~ Ruoski Minua!by sirilara18,715 views
4:22
Kalle Ahola (Don Huonot) - Leijat Helsingin yllä / Drakarna över Helsingforsby macharooni10,178 views
- Loading more suggestions...
tää o hyvä ja sanat o hyvät, t:lentävä sisko =)
taruzella80 6 months ago
Hieno biisi! Laitoin tän itekin tänne taannoin, mutta levy-yhtiö esti sen näkymisen tai jotain... höh. Mutta hyvä että tätä voi kuunnella!
MsMorko 1 year ago
Just paras biisi :D Tais olla eka don huonojen biisi minkä kuulin
Ugatzaka 1 year ago