Valoon Päin albumilta.
Astu esiin taivaan kansalainen!
Anna laulun soida maailmaan!
Et ole enää täällä vieras, muukalainen, olet lapsi Kuninkaan!
Lähde matkaan taivaan kansalainen, periä me saamme uuden maan,
ja yhdessä kuin suuri perhe, siskot veljet, kotiin kerran saavutaan.
Isä katsoo silmin hymyilevin, syliin mahtuu vielä tuhlaajakin!
Käsin ojennetuin tulee vastaamme hän ja kotiin kantaa pelkäävän. Tulkaa orvot, heikot, hiljaiset maan, valtakunta mielle lahjoitetaan. Jeesus aukaisi tien. Pöytä katettu on ja kodin löytää koditon.
Astu esiin taivaan kansalainen!
Anna laulun soida maailmaan!
Et ole enää täällä vieras, muukalainen, olet lapsi Kuninkaan!
Lähde matkaan taivaan kansalainen, periä me saamme uuden maan,
ja yhdessä kuin suuri perhe, siskot veljet, kotiin kerran saavutaan.
SINÄ OLET HENGENHEIMOLAINEN, SAMAA LIHAA JA VERTA TIEDÄN NYT SEN. Surun kyyneleetkin sinun kanssasi jaan ja yhdessä myös riemuitaan. Kerran alkaa juhla loppumaton, Herran kansa vihdoin perillä on. Sitä odottaen, siitä unelmoiden, rinnallasi taistelen!
Astu esiin taivaan kansalainen!
Anna laulun soida maailmaan!
Et ole enää täällä vieras, muukalainen, olet lapsi Kuninkaan!
Lähde matkaan taivaan kansalainen, periä me saamme uuden maan,
ja yhdessä kuin suuri perhe, siskot veljet, kotiin kerran saavutaan!
soolo
Astu esiin taivaan kansalainen!
Anna laulun soida maailmaan!
Et ole enää täällä vieras, muukalainen, olet lapsi Kuninkaan!
Lähde matkaan taivaan kansalainen, periä me saamme uuden maan,
ja yhdessä kuin suuri perhe, siskot veljet, kotiin kerran saavutaan.
Yhdessä kuin suuri perhe, siskot veljet, kotiin kerran saavutaan... Kotiin kerran saavutaan.
Aivan ihanaa.. meni suoraan sieluun ja sydämeen ja sai laulamaan... Jokainen sana tuntuu hyvältä, aidolta ja oikealta! ;)
kiitos tästä kovasti... <3
transgenderman 2 years ago
Tää on aivan loistava laulu! Laita lisää tältä levyltä vain, jos mahiksia on:)!!
villekam1 2 years ago
Uskoontuloni aikaisia mahtavia lauluja. Tämä 20 vuotta on ollut elämäni parhainta ja ihmeellisintä aikaa. Mä haluaisin jostain tämän levyn. MIstä? Ken sen tietää.
t. Make
Hamy167 2 years ago