Laittaja on hyvä ja lukee uudestaan kaikki aikaisemmat kommentit. Toivottavasti huomaat kuinka matalalla tasolla he liikkuvat. En tarkoita kuitenkaan itseäni.
Aika kaunistaa kaikki muistot toisille pahoistakin ihmisistä. Miksihän Palapan Killistäkin on pitänyt tehdä liian nykyaikainen versio videona. Kansanperinteen taitajien pitäisi osata tehdä aiheeseen liityvä historiallinen versio ilman minkäänlaisia autoja kanavan varrelta vaikka ryssän ja mustalaisen kera :)
Palapan Killi oli aikoinaan kauniisti sanottuna liian miehiin menevä kaunis nuori nainen. Hänestä on tehty kotimainen elokuvakin kaunisteltuna versiona tottakai 50-luvulla. Hänestä on myös tehty pornolaulu, joka kenties kertoo tarkemmin hänen luonteensa ja käyttäytymisensä.
Kansanlauluissa asiat ilmaistaan lievemmin. Kaikki kunnioitus kaikille kansanmusiikin taitajille ja osaajille. Muistelemme Killiä pelkällä hyvällä unhoittaen hänen raadollisen menneisyytensä.
@INSSIMIES50 Siinäpä fiksu ja kultturelli ihminen. Oletko siellä maailman metropoleja kiertäessäsi kuullut suomalaisesta kansanmusiikista. Minulla nämä on olleet mielessä jopa täällä maailmalla.
Hienosti tehty video hyvästä kappaleesta.
bop62 2 weeks ago
Siistitty ja "sensuroitu" versio, vaan mahtuuhan näitä. Rauli Badding laulaa tän niinku se on!
LeeviAmulet 8 months ago
Ompas hyvä, kuka tässä laulaa?
VarttiW 8 months ago
Haluaisimpa kuulla "Kaihomaan" kansallisesta ja kansainvälisestä menestyksestä. Siihen eivät riitä alkuunkaan youtube-ystävät ympäri maailmaa.
INSSIMIES50 10 months ago
Laittaja on hyvä ja lukee uudestaan kaikki aikaisemmat kommentit. Toivottavasti huomaat kuinka matalalla tasolla he liikkuvat. En tarkoita kuitenkaan itseäni.
INSSIMIES50 10 months ago
Aika kaunistaa kaikki muistot toisille pahoistakin ihmisistä. Miksihän Palapan Killistäkin on pitänyt tehdä liian nykyaikainen versio videona. Kansanperinteen taitajien pitäisi osata tehdä aiheeseen liityvä historiallinen versio ilman minkäänlaisia autoja kanavan varrelta vaikka ryssän ja mustalaisen kera :)
INSSIMIES50 10 months ago
Palapan Killi oli aikoinaan kauniisti sanottuna liian miehiin menevä kaunis nuori nainen. Hänestä on tehty kotimainen elokuvakin kaunisteltuna versiona tottakai 50-luvulla. Hänestä on myös tehty pornolaulu, joka kenties kertoo tarkemmin hänen luonteensa ja käyttäytymisensä.
Kansanlauluissa asiat ilmaistaan lievemmin. Kaikki kunnioitus kaikille kansanmusiikin taitajille ja osaajille. Muistelemme Killiä pelkällä hyvällä unhoittaen hänen raadollisen menneisyytensä.
INSSIMIES50 10 months ago
@INSSIMIES50 Siinäpä fiksu ja kultturelli ihminen. Oletko siellä maailman metropoleja kiertäessäsi kuullut suomalaisesta kansanmusiikista. Minulla nämä on olleet mielessä jopa täällä maailmalla.
piraan2 11 months ago
@Galenzo Jä mä tollasen korvessa olevan mökin. Tuu sitte käymään kylässä, niin mennään Ladalla baariin.
piraan2 11 months ago
Mä halun tollasen ladan!
Galenzo 11 months ago