Ensimmäisessä videossa päästiin suhteelliseen hyvään alkuun ilman kuolemia (lukuunottamatta pelin kaatumista heti alkuun). Nyt on luvassa Chapter 2 osa 1a joka nauhoitettiin putkeen edellisen videon nauhoituksen perään. Tuubi ei enää salli yli 15min videoiden uppimista joten jouduin valitettavasti jakamaan kakkosluvun ensimmäisen osan kahteen. Pyrin välttämään näin sekavaa numerointia jatkossa.
Eniveis.
Vito Scaletta törmää asemalla vanhaan "kaveriinsa" Joeen (joka viime tapaamisella jätti Viton sinivuokkojen käsiin ja sen kautta armeijaan sotimaan) ja eikös siitä sitten ongelmia kehkeydy moraaliltaan rappioituneen parivaljakon aloittaessa hurjan elämänsä.
Hidas alku, lennokkaan lähdön jälkeen hiipparoidaan hieman fiilistelemässä maisemia, tavataan Viton äiti ja sisko sekä mukiloidaan gangstereita tyylikkäissä hepenissä. Seuraavassa osassa meno ei voi kuin parantua.
Enjoy.
------------
Tämä videosarja on debyytti "Räimitään pelejä suomeksi" kanavalle, pelinä Mafia II. Kanavalla nimen mukaisesti vedän läpi uudempia tai vanhempia (tai jopa hyvin vanhoja) pelejä tai ainakin siihen asti kuin niitä jaksan vääntää samalla heittäen päälle hyvin heikkoa läppää tai muuta kommenttia.
tää on ihan paras peli ostan tän ps3:selle
css123ful 8 months ago