Valokuvaaminen julkisella paikalla on sallittu. Kuvaamisen ei tarvitse pyytää keneltäkään lupaa. Kuvauskohteelta ei tarvitse pyytää lupaa. Julkiseksi paikoiksi katsotaan kaikki sellaiset alueet joihin jokaisella on mahdollisuus vapaasti päästä. Julkisia paikkoja ovat rautatieasemat, kauppakeskukset, lentoasemat, metroasemat, torit, kaupat, rannat ja puistot jne.
Jotta teko olisi kiellettyä ja salakatselua, teon pitää kohdistua henkilöön. Henkilön tulee olla erityisessä paikassa, kuten kotirauhan piirissä tai julkisrauhan piirissä (virastot, tuotantolaitokset, toimistot jne) ja kyseisten paikkojen tulee olla yleisöltä suljettuja ja kuvaamisen tulee tapahtua yksityisyyttä loukaten.
Henkilö, joka aseella tai muutoin uhkaa toista rikoksella olosuhteiden ollessa sellaiset, että uhatulla on perusteltu syy pelätä oman tai toisen henkilön turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, syyllistyy laittomaan uhkaukseen. Laittomasta uhkauksesta voidaan tuomita sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen.
Laiton uhkaus voidaan toteuttaa paitsi omalla teolla myös toisen henkilön kautta. Kun selvitetään, voidaanko tietty teko katsoa laittomaksi uhkaukseksi, on olennaista se, miten uhkauksen kohde on käsittänyt asian niissä olosuhteissa, jossa uhkaus on esitetty. Sillä ei ole merkitystä, onko uhkaaja itse ymmärtänyt tekevänsä laittoman uhkauksen tai tosissaan tarkoittanut sitä.
No "Tyypillä" oli tarve "päteä", eikai suojatyöpaikkassa olevilta voidakkaan vaatia lain tuntemusta, elämähän olisi liian helppoa ja mukavaa jos kaikki tuntisivat lakipykälät ja käyttäytyisivät niiden mukaan :D
Amppman 1 year ago
Niimpä mutta jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia
Amppman 1 year ago