Veres - Leskiäidin tyttäret
Top Comments
All Comments (27)
-
jumalauta että hyvä!
-
@mllrantanen Tässä ollaan yhtä mieltä.
-
@mllrantanen Tässä ollaan yhtä mieltä.
-
@mllrantanen Näinkin tietysti voidaan asiaa määritellä. Tietty voidaan, kuten tässä on tehty, että lauletaan paikoitellen aikas kaukana itse melodiasta. Joku tykkää tästä, mutta mii en. Minusta on kamalaa kuultavaa, kun lauletaan täysin nuotin vierestä. Se ikään kuin särähtää sävelkorvaani niin pirun raakasti, ettei voi parhaalla tahdollakaan sanoa nauttivansa sellaisesta. Sinällään rautalankaversio voi olla ihan muuten hyvä kuunneltava, kunhan laulaja pysyy nuotissa.
-
Kansanlaulujen hienous on myös se, että jokaisella laulajalla on oikeus laulaa kappaletta omalla tavallaan. Ja soisin mieluusti tämän jatkuvan myös tulevaisuudessakin. Levytetty versio ei saa jäädä ainoaksi oikeaksi versioksi.
-
@PispalanPoika Perseelleen vetämisestä en tiedä. Se ei ole perseelleen vetämistä, jos vetää eri tavalla kuin aikaisemmin.
Kyllä sinulla on täysi oikeus olla pitämättä tästä versiosta. Mutta minusta väitteesi siitä, että laulaja vetää melodiaa persiilleen on hyvin absurdi. Kansanlauluista ei ole pelkästään yhtä oikeata versiota. Nämä Metrotytöt yms. ja koulun laulukirjat ovat iskostaneet päähämme "oikean" version jostain kansanlaulusta.

@mllrantanen Okey.
-
@mllrantanen No niin, noh... Se on tietty totta, ettei nykyään tartte osata laulaa, eikä pysyä nuotissakaan, joten musan tekohan siinä helpottuu ja esittäjät saavat varmaan onnistumisestaan sitten oikein kunnon orkut. Ku vetää oikein perseelleen, niin se on toos kliffaa hei... Eiks´nih.
-
@PispalanPoika Aivan. Kansanlauluista on monia eri versioita. Tämän version ovat laulaneet Lydia Häyrynen ja Anna Toiviainen Kivennavalla 1900-luvun puolivälissä.
Pidän tästä! Hyvä video. Ensimmäinen Airolan ohjaama musiikkivideo?
"Tämä ei ole urheiludokumentti eikä tässä esiinny Toni Yli-Jani" :D
AngraManyua 2 years ago 5
Kauniita tyttöjä, hyvä biisi, osuva ohjaus ja menosta päätellen, joku keitti maittavat kahvit kuvauspaikalla :)
NikoKostet 2 years ago 4