Sävellys: Andrew Mcmaster, sanat: Hector, sovitus: Reijo Karvonen.
Timo Kuusiston eli Tinnin ensilevytys oli Motors-yhtyeen Airport. Alkuperäinen oli iso hitti meillä Suomessakin ja hitti tuli myös tästä onnistuneesta käännösversiosta. Singleä seurasi huolella tehty LP, jonka tekijöihin kuului iso joukko Suomen kärkimuusikoita kuten Anssi Tikanmäki, Peter Lerche, Upi Sorvali, Markku Johansson ja Juhani Aaltonen. Sanoituksista vastasivat mm. Hector, Juice Leskinen ja Eero Lupari. Tuohon aikaan suomalaista musiikkimaailmaa hallitsi jo vahvasti punkin ja uuden aallon myötä hieman rajumpi musiikki eikä melodinen popmusiikki oikein löytänyt yleisöä. Vuonna 1980 Tinni teki vielä yhden singlen, mutta sen jälkeen tämä "lyyrinen tenori" siirtyi esittämään aivan toisenlaista musiikkia.
Läksin heti "lentoon" kun näin tämän biisin nimen kanavalistassa. Muutenkin olet tehnyt taustatyötä kiittettävästi kertomalla taustatietoja esittäjistä. Jatka samaan malliin.
mrfrankie40 1 month ago 6
Parempi tää on kuin alkuperänen...
tattivahvero1 1 month ago 3