Jos susikanta kasvaa ja leviää tätä vauhtia, on vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen pikkulapsi joutuu suden suuhun. Sittenkö vasta pitää toimia? Se on hyvä huudella siellä kehäkolmosen sisäpuolella, sinne kun ei susi tule. Kansanedustajat vaan söpöine pikku sessuineen itärajalle muutamaksi päiväksi, niin alkaa niitä lupia tippumaan :)
@wonsku Totta kai syön eläinkunnan tuotteita. Siitä ei ole kyse. Mutta pointti onkin se, että jos metsässä on se ns. viidakon laki, sen perusteella vahvempi voittaa, koira häviää suden suuhun, siihen perustuu viidakon laki, mutta miksen voisi itsekin nisäkkäänä kulkea pitkin metsää ja tappaa susia huvikseni (huvikseen tappaa susikin), etenkin jos sudet liikkuvat jo 100 metrin päässä kotipihasta? Olenhan minäkin luonnon luoma eläin. Varmasti vahvin myös viidakon lain toteutuessa, älyn vuoksi.
alkukantaiset viha ja saalistusvietit kannattaa unohtaa, silmä silmästä tekee koko maailmasta sokean kuten gandhi sanoi. Itse kuitenkin syöt eläinkunnan tuotteita lähes joka päivä, miksi siis sudella ei olisi oikeutta syödä koiraasi ? viidakon laki, luonnon laki, miksikä sitä haluatkin sanoa, on se sinun hyväksyttävä, tappamalla et sitä voi lopettaa koskaan.
miks ihmeessä ihmiset jaksaa surra sitä että jos susi syö koiran tai muuta vastaavaa ? saman aikaisesti nuo surijat syövät kaikkea mahdollista eläinperäistä aivan surutta ja samalla haukkuvat eläinaktivisteja. Olkaa aitoja ja lopettakaa lihansyönti, surkaa sitten.
@erikokyXkasumi En minäkään kysysi sudelta lupaa, kun sen täyteen lyijjyä ahtaisin. Jos ei suen tarte luppaa kysellä ihmiseltä tappaakseen sen koiran, ei minusta ihmisenkään tarvitsisi kysyä lupaa sudelta, taikka lakikirjalta. Voisimme vain väittää, että saalistusviettini meni yli. Silmä silmästä.
Luonto ei tule kysymään ihmiseltä lupaa missään. Vois ihmiset ruveta ajattelemaan tätä asiaa jo järjellä eikä tunnepohjalla. Ihmiset osaavat vaan olla niin itsekkäitä eikä ajatella asioita sen pidemmälle kuin oman napansa.
@jereslapshot Jos oletetaan, että Lapissa olisi kolmannes Suomen susikannasta, pitäisi jokaisen suden tappaa 500 poroa vuodessa, jotta luku toteutuisi. Porotulo on 4 euroa, joten mistään suuresta menetyksestä ei ole kyse. Petovahingot korvataan 1,5 kertaisesti poron arvosta, joka on monta kertaa enemmän kuin porotulo. Ihan taloudellisesti ajateltuna poromiesten kannattaisi kasvattaa poroja pelkästään petojen ruoaksi. Mistään muualta ei saa näinä päivinä 50% korkoa sijoitetulle pääomalle.
Tarkennus: poromiehet kertovat kadottavansa 20 000 poroa vuosittain. Petovahingosta saa parhaan korvauksen, joten petohan ne on silloin vienyt. Kadonneista poroista iso osa salametsästetään ja osa kuolee ylilaidunnuksen takia ihan vaan nälkään. Suomessa petoja on vähiten juuri Lapissa, jollei poromiehiä lasketa.
@erikokyXkasumi
Siis mehä yritetään vaan elää luonnon mukana, eli hankkimaan ruokaa luonnosta.
sienestys94 1 month ago
Jos susikanta kasvaa ja leviää tätä vauhtia, on vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen pikkulapsi joutuu suden suuhun. Sittenkö vasta pitää toimia? Se on hyvä huudella siellä kehäkolmosen sisäpuolella, sinne kun ei susi tule. Kansanedustajat vaan söpöine pikku sessuineen itärajalle muutamaksi päiväksi, niin alkaa niitä lupia tippumaan :)
avutonn 1 month ago
Luonto on luonto...
Anskuli99 2 months ago
@wonsku Totta kai syön eläinkunnan tuotteita. Siitä ei ole kyse. Mutta pointti onkin se, että jos metsässä on se ns. viidakon laki, sen perusteella vahvempi voittaa, koira häviää suden suuhun, siihen perustuu viidakon laki, mutta miksen voisi itsekin nisäkkäänä kulkea pitkin metsää ja tappaa susia huvikseni (huvikseen tappaa susikin), etenkin jos sudet liikkuvat jo 100 metrin päässä kotipihasta? Olenhan minäkin luonnon luoma eläin. Varmasti vahvin myös viidakon lain toteutuessa, älyn vuoksi.
Danglerie 2 months ago
alkukantaiset viha ja saalistusvietit kannattaa unohtaa, silmä silmästä tekee koko maailmasta sokean kuten gandhi sanoi. Itse kuitenkin syöt eläinkunnan tuotteita lähes joka päivä, miksi siis sudella ei olisi oikeutta syödä koiraasi ? viidakon laki, luonnon laki, miksikä sitä haluatkin sanoa, on se sinun hyväksyttävä, tappamalla et sitä voi lopettaa koskaan.
wonsku 2 months ago
miks ihmeessä ihmiset jaksaa surra sitä että jos susi syö koiran tai muuta vastaavaa ? saman aikaisesti nuo surijat syövät kaikkea mahdollista eläinperäistä aivan surutta ja samalla haukkuvat eläinaktivisteja. Olkaa aitoja ja lopettakaa lihansyönti, surkaa sitten.
wonsku 2 months ago
@erikokyXkasumi En minäkään kysysi sudelta lupaa, kun sen täyteen lyijjyä ahtaisin. Jos ei suen tarte luppaa kysellä ihmiseltä tappaakseen sen koiran, ei minusta ihmisenkään tarvitsisi kysyä lupaa sudelta, taikka lakikirjalta. Voisimme vain väittää, että saalistusviettini meni yli. Silmä silmästä.
Danglerie 2 months ago
Luonto ei tule kysymään ihmiseltä lupaa missään. Vois ihmiset ruveta ajattelemaan tätä asiaa jo järjellä eikä tunnepohjalla. Ihmiset osaavat vaan olla niin itsekkäitä eikä ajatella asioita sen pidemmälle kuin oman napansa.
erikokyXkasumi 2 months ago
@jereslapshot Jos oletetaan, että Lapissa olisi kolmannes Suomen susikannasta, pitäisi jokaisen suden tappaa 500 poroa vuodessa, jotta luku toteutuisi. Porotulo on 4 euroa, joten mistään suuresta menetyksestä ei ole kyse. Petovahingot korvataan 1,5 kertaisesti poron arvosta, joka on monta kertaa enemmän kuin porotulo. Ihan taloudellisesti ajateltuna poromiesten kannattaisi kasvattaa poroja pelkästään petojen ruoaksi. Mistään muualta ei saa näinä päivinä 50% korkoa sijoitetulle pääomalle.
Pliers 5 months ago
@jereslapshot
Tarkennus: poromiehet kertovat kadottavansa 20 000 poroa vuosittain. Petovahingosta saa parhaan korvauksen, joten petohan ne on silloin vienyt. Kadonneista poroista iso osa salametsästetään ja osa kuolee ylilaidunnuksen takia ihan vaan nälkään. Suomessa petoja on vähiten juuri Lapissa, jollei poromiehiä lasketa.
Pliers 5 months ago 2