"Irwin Goodmanin tiettävästi viimeinen Yle-haastattelu tehtiin elokuussa 1988. Kansansankarin suosion salaisuus ei selvinnyt siinäkään.
Tästä Rockstop-ohjelmaa varten vuonna 1988 tehdystä haastattelusta on nähty otteita Rockstopissa 20.9.1988 sekä lyhyt välähdys myös huhtikuussa 1991. Ohjelma on Elävän arkiston viikkoäänestyksen 43/2010 voittaja.
Vuonna 1988 Irwinillä oli meneillään uusi nousukausi, joka huipentui Rentun ruusu --kappaleen huikeaan menestykseen. Hänestä olivat kiinnostuneet myös rocktoimittajat, ja Irwin keikkaili nuorten faniensa muodostaman Irwinin Lapset --bändin kanssa.
Heli Nevakareen haastattelussa Irwin kertoo pysyneensä alalla, koska "tykkää kiertämisestä ja kulkemisesta". Matkan varrella on sattunut ehkä mokia, mutta niitä hän ei ajattele.
Yli 20-vuotisen uran aikana viihdebisnes oli ehtinyt muuttua paljonkin. Tanssilavojen kuolema ei Goodmania kuitenkaan hetkauttanut, koska hän pystyi heittämään numeronsa missä vain -- tavaratalossa tai pubin nurkassa.
Suomirockin hän toivotti tervetulleeksi, mutta äänekäs speed metal herätti epäilyksiä: "Metelillä voi peittää osaamisen puutteet." Artistilta vaaditaan Irwinin mukaan nöyryyttä: "Kusi ei saa nousta päähän."
Musiikkia Irwin lupaa tehdä jatkossakin, koska se on hänen elämänsä. Laulajan ura päättyi tammikuussa 1991 sydänkohtaukseen.
Teksti: Jukka Lindfors"
Mitenhän vitussa kaikkien isät on aina tuntenu irwinin ja ollu niitten vanhoja kavereita näistä kaikissa mahdollisista juutube kommenteista päätellen?
MrMestari89 1 week ago
@MrMestari89 Mietin välillä samaa. Toisaalta Irwin teki omien sanojensa mukaan noin 400 keikkaa vuodessa, niin kyllä hän siinä varmasti on monta ihmistä ehtinyt tavata.
FFulmenTheFinnish 1 week ago
Faija soitti Irwinin kanssa 70 luvun alussa. Minä en....
smitherssi 1 week ago
@smitherssi Missä soitti?
FFulmenTheFinnish 1 week ago
Vuonna 1988 eli MINUN syntymävuonna, YLE teki äitini serkun viimeisen haastattelun :´)
AJPlanet74 3 weeks ago
@AJPlanet74 Tämä on tiettävästi Irwinin viimeinen Yleisradion tekemä haastattelu. Muiden tekemiä haastatteluja tehtiin vielä ainakin vuonna 1990. Tuossa oikealla pitäisikin näkyä suositelluissa videoissa sellainen pätkä kuin "Irwinin viimeinen tv-haastattelu osa 1", jossa Timo T.A. Mikkonen haastattelee Irwiniä.
FFulmenTheFinnish 1 week ago