Hanne (oikealta nimeltään Eija Hannele Höynälä, myöhemmin Klötzner) syntyi 6. heinäkuuta 1954 Aavasaksalla yhdeksänlapsisen perheen toiseksi nuorimmaiseksi.
Lastenohjaajan koulutuksen saanut nuori nainen muutti vuonna 1974 Tampereelle. Musikaalisen nuoren naisen elämä muuttui kertaheitolla, kun ystävättären poikaystävä keksi lähettää Hannen tietämättä nauhoja Toivo Kärjelle. Näillä nauhoilla Hanne lauleskeli itseään kitaralla säestäen. Toivo Kärki kutsui Hannen koelauluun ja vuonna 1975 syntyi levytyssopimus. Samalla alkoi myös päätoiminen keikkailu Hätävara -orkesterin kanssa.
Ensimmäinen single "Kun rakastaa"/"Nään täysikuun" julkaistiin vielä nimellä Eija Höynälä. Sitten keksittiin toisesta ristimänimestä taiteilijanimi Hanne. Levytyksiä alkoi syntyä tiuhaan tahtiin: "Hasta manana", "Silloin" ja "Ding-a-dong" ja "Kundi viitostieltä", mutta ne eivät vielä avanneet taivaita.
Vuonna 1976 löytyi vihdoin se laulu, jota Hanne oli etsinyt. Hän sai levytettäväkseen Antti Hyvärisen säveltämän ja Vexi Salmen sanoittaman reippaan, hieman venäläissävytteisen humpan "Verushka". Laulu oli tehty alunperin vuoden 1976 Syksyn Sävel -kilpailua varten, mutta jostain syystä se ei läpäissytkään esiraateja. Tämä takaisku ei kuitenkaan estänyt laulua nousemasta koko kansan hitistä, sillä tuota pikaa "Verushka" soi kaikkialla. Aikojen saatossa siitä on tullut yksi ikivihreiden iskelmien ja Finnhits-aikakauden klassikoista. "Verushkan" myötä Hanne löysi myös omimman tyylinsä reippaiden humpahtavien iskelmien esittäjänä. Uutta Hannen edustamassa tyylissään oli sekin, ettei hänen lauluissa niinkään haikailtu miesten perään, vaan annettiin miehille samalla mitalla takaisin ympäri korvia.
Vuonna 1977 Hanne sai vielä toisen hitin. Kyseessä on tietysti Matti "Fredi" Siitosen säveltämä ja Vexi Salmen sanoittama "Hän on mun", jonka kertosävel: "Hän on mun, hän on mun lökäpöksyni mun..." on jäänyt kansan mieleen jopa "Verushkaa" paremmin.
Hannen levytystahti oli tiivis vuosina 1975 - 1982. Näiden vuosien aikana hän levytti kuusi pitkäsoittoa. Vuoden 1979 aikana häneltä ilmestyi peräti kaksi pitkäsoittoa; soololevy "Manana" sekä yhdessä Irwin Goodmanin kanssa levy "Kulkurin kulta". Hannen viimeiseksi hitiksi jäi hänen vuonna 1981 levyttämänsä "Viikonloppuisälle", joka oli rehellisen avoin vastine Reijo Kallion hyljätyn miehen kaipuusta kertovaan lauluun "Viikonloppuisä".
Hannen viimeiseksi levytykseksi jäi single "Rakas, rakas, rakastellaan"/"Kun ei niin ei" vuodelta 1984. Näihin aikoihin Hanne karisti Suomen tomut jaloistaan ja muutti kahden kaksostyttärensä kanssa Saksaan. Hän oli jonkin aikaa myös aviossa itävaltalaisen miehen kanssa, jonka myötä hänen sukunimeksi vaihtui Klötzner.
Viimeisinä vuosinaan Valkeakoskella asunut Hanne haikaili vielä jossain määrin paluusta keikkalavoille. Hanne ei kuitenkaan enää kyennyt työskentelemään terveydellisistä syistä, joita aiheuttivat muun muassa ankarat selkävaivat. Hän soitteli kitaraa ja teki edelleen nauhoituksia. Hannen veljen Heimo Höynälän mukaan musiikki oli hänelle kuitenkin aina kaikki kaikessa.
Maaliskuussa 2010 tiedotusvälineet toivat suru-uutisen: Laulaja Hanne oli löytynyt kotoaan kuolleena kotoaan Valkeakoskelta.
- Tieto kuolemasta tuli sokkina. Hän oli vasta 55-vuotias terve ja iloinen likka, Hannen veli Heimo Höynälä kertoi Ilta-Sanomille.
Muistoissamme on pysyvä paikka tälle pohjoisen iloiselle laulajatytölle ja hänen lauluilleen!
on minulle hanne yksi hienoa kuulla koska
tämä on yksi parhaista artisteista
avaasalix 4 months ago in playlist Käyttäjän avaasalix suosikit 5
Kiitos lataajallemme Petrikille tästä uutisesta, joka surullisuudessan yllätti minut täysin. Vaara näköjään vaani joka kulman takana ja kuka tahansa voi olla seuraava.
Ihana musiikki!
Kissinpoika 4 months ago