Kansalaisissa herättää kiihkeitä mielipiteitä toisen kierroksen ehdokkaat. Lähinnä Haavisto tuntuu saavan tiukkaa kritiikkiä... Hyvät naiset ja herrat : Kuuntelijan ääni
@wiiiru se tärkein syy olla äänestämättä, tai ainakin se tulee melkein pelkästään esiin. Haavistosta olen kuullut lähinnä kritiikkiä että kun on vihreä ja homo, Niinistöstä siksi että on liian vanhoillinen (esim. veljeni), liikaa rahan perään ja ei uskalla ottaa omia mielipiteitä vahvasti kun pelkää että kaikki ei tykkää. Ja se mistä on nyt keskustelua kun ei Dalai Lamaa suostu tapaamaan koska pelkää Kiinan hirmuhallinnon suuttuvan (mikä oli erään henkilön ainoa syy äänestää Haavistoa).
@wiiiru Enkä ole sanonut että kaikki olisivat homophoobisia. Kyllä tiedän että jotkut esim. haluavat Niinistön koska pitävät konservatiivisista kristillisistä arvoista (mikä on myös oma syyni olla äänestämättä, koska haluan uudistusta ja kristinusko ei kiinnosta minua henkilökohtaisesti. Tiedän myös että monilla on ollut vuosia mielessä äänestää Saulia, niinkuin esim. kummeillani enkä heitä pidä suvaitsemattomina. Sanoin vain että ei ihme jos tulee homophobinen kuva kun se näyttää olevan
@cerene11 on molemmin puoleista. Ovatko Haaviston kannattajat sitten suvaitsevaisia, jos he eivät kerta hyväksyä ihmisiä joiden mielipide on se, että Niinistöstä pitäisi tulla presidentti? Eivät ole. Eli höpöhöpöä tässä on nyt se, että Niinistön kannattajat leimataan suvaitsemattomiksi idiooteiksi, mutta Haaviston kannattajat ovatkin sitten niiiin suvaitsevaisia, vaikkeivat hyväksyä läheskään kaikkia ihmisiä/heidän mielipiteitään.??
@wiiiru En ilmeisesti sanonut tarpeeksi selvästi etten välitä puhua aiheesta enempää. Ja sanon uudestaan; koska kumpikaan ei selvästikkään muuta kantaansa on asiasta turha enää jauhaa.
@cerene11 kevyesti ja merkitsemättömästi. Ja varmasti Niinistön kanantus olisi ollut pienempi, jos Haavisto ei olisi ollut homo. Mutta nyt ihmiset sekoittavat kaksi melko eri asiaa: Homofoobikon ja ihmisen, joka ei esim.poliittisten syitten takia halua homoseksuaalia presidentiksi. Onko oikein leimata ihminen, joka äänesti Niiistöä niin homofoobikoksi vain sen takia, että hän äänesti Niinistöä???? Sanotaan aina, että Niinistön kannattajat eivät ole suvaitsevaisia, mutta suvaitsevaisuus -->
@cerene11 On eri asia, ettei Halonen ole käynyt armeijaa kuin että Haavisto ei ole käynyt. Kun Tarja Halonen on ollut siinä 18-vuoden paikkeilla tai vanhempi, ei naisille ollut edes mahdollista käydä armeijaa. Ja miehillä sitä paitsi on aseVELVOLLISUUS. Ja jos mä emme tätä velvollisuutta kunnioita, niin kuka tätä maata puolustaa? On tietenkin ymmärrettävää että kaikki eivät voi eivätkä vain halua käydä armeijaa, mutta itse suhtaudun aika negatiivisesti siihen, että asevelvollisuus otetaan noin->
@wiiiru puhutaan Suomen presidentistä eikä minkään rättipäämaan. Ja toi että sivari ei voi olla armeijan ylipäällikkö on ihan höpöhöpöä. :D Kyllä rauhanturvatyöt merkkaa enemmän ku joku intti, eihän Tarjakaan käynyt inttiä. No jaa ihan sama mulle en jaksa tästä enää jauhaa koska kumpikaan ei muuta mieltään niin se on turhaa.
@wiiiru Niin no, itse äänestin sellasta kenet koin parhaimmaksi. Veljenikin yllätti minut kun sanoi että äänesti Haavistoa, ja kun kysyin totesi: "Kaikki noi on melko perseestä. Haavisto on ok, ja Soini on ok siinä mielessä että on sentään rehellinen. Muut on vitunmoisia kusettajia tai sitten vaan yksinkertaisesti tyhmiä. Ei käyny mielessäkää äänestää ketään muuta. Ja paremmat arvot Haavistolla on kun Niinistöllä." Kai maat ei hyväksy naisen johtoasemaa ja Tarja oli nainen. Nyt ->
@wiiiru Pari tuttuanikin sanoivat että olisivät äänestäneet Haavistoa jos hän ei olisi homo. Tiedän kyllä että jotkut äänestivät muista syistä, mutta tosi asia on että Niinistön kannatus ei olisi ollut läheskään niin iso jos Haavisto ei olisi homo. Tai avoin homo. Omasta mielestäni Niinistö on liian vanhoillinen ja liikaa se raha tulee ihmisoikeuksien edelle, vaikka ei Niinistö mielestäni pahin vaihtoehto todellakaan ollut.
@cerene11 Lisäksi tämä homous kyllä on aika keskeinen asia tässä, mutta poliittisilta kannoilta sekin: Miten Haavisto olisi edustanut Suomea maissa, joissa ei edes hyväksytä homoja? Onko oikein, että asevelvollisuuden omaava mies ei ole käynyt armeijaa (vaikka tämä ei kyllä liity homouteen, mutta kommentoin väittämääsi). Eli vaikka kuinka haluaisimmekin "unohtaa" tämän Haaviston seksuaalisuuden tässä väittelyssä, niin se on kaikesta huolimatta aivan liian keskeinen asia sivuutettavaksi.

cerene11 2 weeks ago

wiiiru 2 weeks ago