About Wazdun4's channel
Created by
Wazdun4
Latest Activity
Jun 10, 2007
Date Joined
Jun 10, 2007
About this user
Ensimmäiset kalat kehittyivät kambrikauden loppupuolelle noin 500 miljoonaa vuotta sitten.[1] Näiltä ensimmäisiltä kaloilta puuttui leuka, mutta niillä oli kuitenkin pyrstö ja jonkinasteisia evämaisiä rakenteita anatomiassaan. Kyseessä oleva leuattomien panssarikalojen ryhmä jakautui kahdeksi eri kehityslinjaksi, joille kaikille yhteistä oli ruumiin peittävä moniosainen luupanssari. Useimmat lajit olivat hyvin lyhyitä ja leuattomuutensa vuoksi joutuivat hankkimaan ravintonsa imemällä avoimella suuaukollaan pohjalietettä ja pieniä selkärangattomia sekä avovedestä planktonia.
Panssarikalat vaikuttavat fossiililöytyjen perusteella kadonneen noin 400 miljoonaa vuotta sitten, jolloin niiden satamiljoonavuotinen kukoistuskausi päättyi. Todennäköisesti leuattomat panssarikalat hävisivät ominaisuuksiltaan meriin ilmaantuneille leuallisille panssarihaille. Nykypäivänä ainoastaan nahkiaiset ja limanahkiaiset ovat leuattomia kaloja,[1] vaikkakaan tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, kuuluvatko nämä eläimet kaloihin poikkeavan ruumiinrakenteensa vuoksi.
Leuattomat panssarikalat syrjäyttäneillä panssarihaille oli jo ehtinyt kehittyä rustoinen tukiranka ja parilliset evät. Nämä anatomiset rakenteet mahdollistivat sen, että uudet meriä hallitevat kalat saattoivat muodostaa uusia ja monimuotoisempia ekologisia lokeroita. Uusien ominaisuuksiensa vuoksi panssarihait levittäytyivät leuattomia panssarikaloja laajemmille alueilla ja olivat näitä huomattavasti monimuotoisempia. Myös kalojen koko alkoi kasvaa. Esimerkkiksi Dunkelosteus -lajin edustajalla saattoi olla pituutta jo kuutisen metriä.
Age
23
Country
Finland
Occupation
none
Companies
nakkikalafirma
Schools
korkeasaari
Interests