@Raadnau LÄHTÖKOHTAISESTI KAIKKI SHUFFLEVIDEOT ON HARJOTTELUVIDEOITA. Ja harjotteluvideo tai ei, annan vaa ohjeita. Ja ku harjotellaa, niit ohjeita pitäis saada ku koitetaa kehittyä, right? Kieri takas koloos saatana.
Santun kanssa joudun eriämään mielipiteissä lähinnä siinä, että olit yhä selvästi offbeat. Älä silti huoli, sen tahdin oppii tunnistamaan intuitiivisesti kokemuksen myötä. Wörki sitä kuitenkin.
Perusliikkeet menevät jo hienosti, kiva että saat kädet onnistuneesti mukaan. Jatka harjoittelua, edistyt mainiosti.
Tähän lisään vielä että et ole enää offbeatissa kyseisessä videossa, vain viimeisessä klipissä koska biisi on eri kuin muissa. En nähnyt enää heelflickingiä oikeastaan yhtään joka on aika hyvä. Voi sitä välillä tullakin, ei se silti pilaa kokonaisuutta. Ja kyllä oli aika toistuvaa, mutta se lähtee pois ajan myötä. Ja tuohon shufflaamisen ja selän jäykkyyteen kannattaa sitten vasta myöhemmin keskittyä, se ei ole tällä hetkellä niinkään olennaista.
Olin tuossa tanssimassa tänään kahden aikaan ja varmaan myöhempään vielä takas, piti lähteä pois kun kännykästä lakkasi kuulumasta ääni.. sitten kotona toimi taas hyvin... jokatapauksessa, sulla alkaa olemaan nuo basicit hyvässä mallissa, harjoittele niitä nyt niin kauan kun olet mielestäsi varma aloittaa ''advance'' liikkeet, näytit kyllä muutaman spinnin tekevän. Ihan jees näköstä on jo!! :)
aika hidasta, ja liikaa t-steppiä. running mania ja spinnejä kehiin, vähän aggressiivisuutta ja nopeutta lisää niin hyvä tulee :D
TheTOPProductions 9 months ago
@TheTOPProductions
:D jees, aika perusasioita tossa vielä harjottelin
FinFlack 9 months ago
@TheTOPProductions
NII TÄÄ ON HARJOTTELUVIDEO. Lue otsikko saatana.
Raadnau 4 days ago
@Raadnau LÄHTÖKOHTAISESTI KAIKKI SHUFFLEVIDEOT ON HARJOTTELUVIDEOITA. Ja harjotteluvideo tai ei, annan vaa ohjeita. Ja ku harjotellaa, niit ohjeita pitäis saada ku koitetaa kehittyä, right? Kieri takas koloos saatana.
TheTOPProductions 4 days ago
ei toi oo shuffle dancee
koffasaukkonen 10 months ago
@koffasaukkonen
olisko sulla sitten parempaa määritelmää tolle :D
kyllä toi on sitä aivan perus shufflea, mitä koko shuffle on pohjimmiltaan, eli ns. "T-step"
FinFlack 10 months ago
tääähä o hieno video!
DjJish 1 year ago
@DjJish
kiitos!
FinFlack 1 year ago
keep going but..too many T stepping.
peacauve 1 year ago
Santun kanssa joudun eriämään mielipiteissä lähinnä siinä, että olit yhä selvästi offbeat. Älä silti huoli, sen tahdin oppii tunnistamaan intuitiivisesti kokemuksen myötä. Wörki sitä kuitenkin.
Perusliikkeet menevät jo hienosti, kiva että saat kädet onnistuneesti mukaan. Jatka harjoittelua, edistyt mainiosti.
BlueyFromMelbShuffle 1 year ago
@BlueyFromMelbShuffle
Ok, kiitos
FinFlack 1 year ago
Tähän lisään vielä että et ole enää offbeatissa kyseisessä videossa, vain viimeisessä klipissä koska biisi on eri kuin muissa. En nähnyt enää heelflickingiä oikeastaan yhtään joka on aika hyvä. Voi sitä välillä tullakin, ei se silti pilaa kokonaisuutta. Ja kyllä oli aika toistuvaa, mutta se lähtee pois ajan myötä. Ja tuohon shufflaamisen ja selän jäykkyyteen kannattaa sitten vasta myöhemmin keskittyä, se ei ole tällä hetkellä niinkään olennaista.
SSTD09 1 year ago
Olin tuossa tanssimassa tänään kahden aikaan ja varmaan myöhempään vielä takas, piti lähteä pois kun kännykästä lakkasi kuulumasta ääni.. sitten kotona toimi taas hyvin... jokatapauksessa, sulla alkaa olemaan nuo basicit hyvässä mallissa, harjoittele niitä nyt niin kauan kun olet mielestäsi varma aloittaa ''advance'' liikkeet, näytit kyllä muutaman spinnin tekevän. Ihan jees näköstä on jo!! :)
SSTD09 1 year ago
@SSTD09
pari kertaa käynyt mulle niin että oon ottanut kameran mukaan ja paikan päällä se väittää akkua tyhjäksi, lol
FinFlack 1 year ago