Teinkö virheen rakastuessani exääni, nykyiseen parhaaseen kaveriini uudelleen <3? Tohinko sanoa tunteistani, ollaan kumminki tunnettu 12 vuotta...Loistava biisi <3 kaijalta näitä helmiä löytyy!
Siitä on nyt tasan kaksi viikkoa kun rakas ystäväni lähti pois. Hän teki itsemurhan. Illalla puhuimme tulevaisuudesta, aamulla hän olikin poissa. Rauhassa hän nukkui pois. R.I.P Rakas ystäväni. <3
Minulla tämä tuo itkun ajatellessani mummoni 17 vuotiasta sekarotuista kissa-narttu Bellaa, joka lähti parisen kuukautta sitten reissulle eikä palannut kotiin. Nyt olen kuitenkin jotenkin päässyt sen yli ja minulla on oma kissa.
Tuo mieleen viime ex. erosta on 2kk ja aina kun tämän biisin kuulee niin itku tulee. ja tämä oli "meidän biisimme". yhteistä matkaa kerkesi jonkun verran tulla mutta omien virheiden takia erottiin. sopii täysin minulle nämä sanat! oli aika kova paikka se ja vielä kaijan laulut kaikki ... ei voi muuta sanoa kuin hyvä kaija!
:( Kohta tulee täyteen 6kk kun rakas äiti nukkui pois ... <3 Olisinpa aikasemmin huomannut, miten tärkeä olet<3 Ja olisinpa viettänyt aikaa enemmän kanssasi :''( Ikävä<3
kyll tätä kappaletta kuuntelee muistelen menneitä mutta tämä kuvitelma on joskus ollut mutta ei enää elää viel muistoissani ei uskois ent vaimo tuskin muistaa enää mua mutta ehkäpä en tiedä
Samana vuonna kuoli paras ystävä, joka muutama vuosi takaperin juuri halusi levyraadista kuulla "vaikka Kaija Koota" kaiken ulkolaisen ja kotimaisen hömpän sijaan. Mumma. lepää nyt. <3
Vaikka laulu on surullinen, mieleeni tulee, että jos saisin mahdollisuuden muuttaisinko rakkaimmissani mitään? Edes niitä ärsyttävimpiä puolia? Tuskin.
Ihana laulu ja koettakaa ihmiset jaksaa.
Omistaisin tämän kappaleen perheelleni, lemmikeilleni ja ystävilleni <3
Aika koskettava ;<< Mulle tulee jotenkin mieleen minä ja mun vanha hamsteri )): Kauhee ikävä )): Kiinnyin hirveesti =(( No aina välillä itkettää, kiitos että sain edes yhden muiston rakkaastani, silmät kiinni muistoissa kulkien tuntuu hyvältä, saan nähdä kultani <33 Kiitos oikein paljon <33 ;''))
Ei Jasminia jouduttukaan lopettamaan(: pissitulehdus vain vaivasi ja nyt se on taas oma ihana itsensä. Sellainen teräsmummo, että se typy se ei luovuta ihan helposti.
miksi kaikki nniinku et eläintä ei saa surra? eikö ole oikeus edes surra koiraa mikä on ollut oma 17 vuotta? eli koko elämäni. :( ensviikolla mennään sanomaan hyvästit Jasminille<3 komeasti 18-vuoden ikäseks jakso<''3
Niimpä, ihmisreikale, epäilen että jotkut kiintyy joihinkin eläimiin toisella tavalla kun ne ei oo tajunnut miten raskasta se on kuin ihminen lähtee viereltäs pois jonkun toisen luo tai taivaaseen pois luotais, jotkut ei oo kokonut sitä joten he tuntevat eläimet ensiksi hankala päästä yli ja itsekin tiedän millaista kumpikin on kun joku lähtee eläin tai ihminen, ei sitä tarvihe rueta mitenkää vähättelee toisten menetyksiä samanlaisai ne on jollain tavalla kuin omasikin.
Helvetti tänne ei tarvi tulla kirjotteleen teijän eläimistä jotka kuoli 2 päivää sitte. Ihmishenget on paljon arvokkaampia, vittu kunnioittakaa sitä. Hieno biisi.
@Kapez1 : no voi jeesuksen perse sunlaisia idiootteja. Millä perusteella ihmishenki on paljon arvokkaampi kun eläimen henki? kyllä eläimiäkin on jokaisella oikeus surra, ihan siinä missä ihmisiäkin
Napille. Menit liian aikaisin, mutta olen iloinen, että sain tuntea sut. Mun elämä meni rikki, kun menit. Mutta mä tiedän, että sulla on nyt hyvä olla. Sateenkaaren päässä, ehkä me vielä joskus kohdataan.
Isalle<3 Kissalle joka vietti vain kolme vuotta aikaa<3 Orvoksi jäit, valeraskauksia tuli monia, kesällä olit ulkona kuin taivaassa. Sitten kunnes sairastuit, sait piikin ja kuolit<33 Olisin voinut sinun kanssasi jatkaa vielä monta kymmentä vuotta<3 Pakko sanoa että olit yksi rakkaimmistani asioista mitä tavata sain. Sinulla on hyvä olla etkä enää koskaan kärsi<3 Koitan kuitenkin muistella hyvällä sitä aikaa minkä sain kanssasi jaka. En unohda sitä koskaan!
Mun mummi kuoli abaut 1v ja 8kk sitte silti mul on ihan kamala ikävä sitä ! itken tosiuseesti ainakin, ku kuulen Eric Clapton - Thears in heaven tai sit tän <3 molemmat tosikauniita kappaleita ! Hienosti sanoitettu tää. ( :
Lakulle. Menit liian aikaisin, mutta olen iloinen, että sain tuntea sut. Mun elämä meni rikki, kun menit. Mutta mä tiedän, että sulla on nyt hyvä olla. Sateenkaaren päässä, ehkä me vielä joskus kohdataan.
Pistää itkemään joka kuuntelukerta. Tällä kertaa itkettää ajatus siitä, että menettäisi jonain päivänä parhaan ystävän joka mulla on ollut voimavarana hyvin kauan. Tällaiset laulut on omiaan inspiroimaan ainakin mua pyrkimään suojelemaan ja vaalimaan rakkaimpiani entistä enemmän, eikä pitää heitä ja heidän olemassaoloaan itsestään selvyytenä. </3
aivan ihana <3 Kaikki muistot tulee mieleen ja eteenkin kun rakas heppa kuoli ja kun 2 undulaattiani kuoli :( itken vieläkin aina välillä illallla. Ihana biisi ja koskettavat sanat ! <3
Tämän omistan Tacolle ja Ronjalle, kiitos kaikista vuosista teidän kanssa, liian aikaisin menitte molemmat... ja itku ei tunnu loppuvan koskaan, tosin hymyilen kun muistan meidän yhteistä taivalta, Sateenkaarisillalla tavataan ja sitten ollaan ikuisesti yhdessä :)
Kiitos tästäkin biisistä. Ite oon menettäny molemmat pappani ja nyt meni 2 vuotinen rakkaani noin kuukausi sitten. en vielläkään jaksa uskoa että se jätti mut lopullisesti. en vaan pysty päästää irti. rakastan sitä vielläkin :,(
oioi tää on nii ihana kappale. mutta mää muistan ko joskus pikkusena rakastin sitä kaija koon kappaletta 'ei yksi pääsky kesää tee', voisiks millää koittaa ladata sitä?:) ko en oo muualta löytäny sitä ja olis ihana kuulla se pitkästä aikaa:)
Jäin leskeksi vuonna2001 38-vuotiaana. Tämän laulun minä OMISTAN edesmenneelle aviomiehelleni, joka kanssa sain elää vain 7-vuotta onnellisessa avioliitossa, ennen kuin hänen vaikea sairautensa tappoi hänet.
Olen kuunnellut tätä kappaletta tosi paljon nyt viimeisenä kuukautena...ja tämän laulun sanoja käytin kun laskin kukkalaitteen RAKKAAN nuorena poisnukkuneen kauniin vaimoni arkulle...
``ei suo minusta voi erottaa jäät osaksi mieleni maisemaa kitos kun olit totta hetken nyt mun täytyy tästä jatkaa vierelläni teet loppu retken vaikka se ois kuvitelmaa```(niin surullinen)
This comment has received too many negative votesshow
EI , tää koskettaa.. Tulee mieleen koira , joka meil on... Kuolemahan sit viel puuttuki ikääki on jo 9-vuotta kultsukoil mennää siis... kohta sit täyttää 10-vuotta eli siis pelottaa tää kuolema , ku sil on noit sairauksiakin ;/ eläinlääkäris jjoutuu juosta koko aika..
Nyt on kaksi kuukautta pian mummun kuolemasta, tämä oli hänen lempikappaleensa. Noin viikon välein tulen kuuntelemaan tätä ja kokeilen, joko pystyn kuuntelemaan itkemättä, mutta ei. Jo alkutahtien aikana kirpoaa vedet silmiin. "En tahdo irtikään päästää, taas ilmestyt vierellein":.
'' Jos sua ei ois ollut, niin olisin keksinyt sut. Ois susta samanlainen tullut mitään en olisi muuttanut. '' <--- Niin koskettava biisi ja siis kauheeta ajatella et ihan oikeasti joku kuulee tän jossain hautajaisissa ja tästä biisistä löytyis ilosiakin muistoja...
Tykkään tästä kappaleesta tosi paljon. Paras ystäväni (=koira mut silti) on kuollut ja lauloin tätä Patulle sen kuoleman vuosipäivänä siinä haudalla. Kaunis kappale tosiaan.
Tulee mieleen Raija-mummo äiskän äiti kuoli 6.6.2010 ja äiskän veli kuoli 7.6.2011..Ikävä on kova!!!!
jere9090 6 days ago
Comment removed
jere9090 6 days ago
kyyneleet tulee taas! tiistaina menetin rakkaan hoito heppani:( milalle omistan tämän <3 miss you foever!! lepää muru rauhassa <3
84minna 1 week ago
Teinkö virheen rakastuessani exääni, nykyiseen parhaaseen kaveriini uudelleen <3? Tohinko sanoa tunteistani, ollaan kumminki tunnettu 12 vuotta...Loistava biisi <3 kaijalta näitä helmiä löytyy!
niksu1995 3 weeks ago
en unohda hyddeä
AnnaTassua 4 weeks ago
Tuli meileen hydde ponini joka kuoli kolarissa
AnnaTassua 4 weeks ago
Lauri <3
tarjatar 1 month ago
Tuli mieleen oma koira, joka lopetettiin n. 5kk sitten ;(
MrCherryliini 1 month ago
R.I.P Tomi, minun rakas ystäväni ja tyttäreni kummisetä <3 Meillä on sua kova ikävä!! Tämä oli niin raskas päivä meille...
hopphanna 1 month ago
@hopphanna Otan osaa
Hevosfani55 1 month ago
@Hevosfani55 Kiitos!
hopphanna 1 month ago
Jos sua Laura ei olisi jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut..
White88Hate 2 months ago
always on my mind RMM. never forget your friendship .too young you death..
anzq1983 2 months ago
kirjotinpas tästä kappaleesta paperille pari säkeistöö ja kehystin sen ja laitoin sen edesmenneen poikaystäväni haudalle... :(
lepää rauhassa Juuso
13.04.1992 - 09.12.2011 <3 , ikävä on sietämätön ::(( !! <3
Jak0tsu 2 months ago
noin 3vuotta kun rakas koirani sairastui ja lopetettiin saan aina hyvät muistot mieleen tän musiikin ansiosta. <3
taika1234 2 months ago
Siitä on nyt tasan kaksi viikkoa kun rakas ystäväni lähti pois. Hän teki itsemurhan. Illalla puhuimme tulevaisuudesta, aamulla hän olikin poissa. Rauhassa hän nukkui pois. R.I.P Rakas ystäväni. <3
gazgux 2 months ago
@gazgux Otan osaa
Hevosfani55 1 month ago
Tulee mieleen oma hevoseni, joka oli laitettiin teuraalle, minulle ei sanottu mitään. Donna, tulisit takas....
AinoGrr 2 months ago
@AinoGrr Otan osaa olen itsekkin rakastunut moneen hevoseen varsinkin yhteen joka nyt muuttaa :(
Hevosfani55 1 month ago
:/ tulee aina kyyneleet silmiin ku kuuntelee tätä!
ll4ur 3 months ago
Oih,Ihana tulee minun paras ystävä:Joka ilmoitettiin kadoneeksi,ja löydettiin
kuolleena,se oli vasta 11 vuotta ;(
MrAmy225 3 months ago
Just jätin tänää poikaystäväni :C
jepakalle 3 months ago
R.I.P isä <3
iidabulla 4 months ago
Löysin tämän vasta äitini kuoli yli 5 vuotta sitten itsemurhaan.
Tämä auttaa jaksamaan ♥
myntti1 4 months ago in playlist YouTube Mix for Kaija Koo 10
rest in peace mum and dad<3
kihotin 5 months ago 6
pulikvisti tahdon susta kiinni pitäää <3
p4j4f3ll4 5 months ago
Minulla tämä tuo itkun ajatellessani mummoni 17 vuotiasta sekarotuista kissa-narttu Bellaa, joka lähti parisen kuukautta sitten reissulle eikä palannut kotiin. Nyt olen kuitenkin jotenkin päässyt sen yli ja minulla on oma kissa.
Rakas Bella, rakastan sinua!
♥Bella♥
Rompsuful 5 months ago in playlist YouTube Mix for Kaija Koo 2
Paras biisi <3
JemiDaa 6 months ago
lepää rauhassa pikkuveli! <3 ;(
heikku93 6 months ago 3
hyvä biisi
julleize 6 months ago
Tuo mieleen viime ex. erosta on 2kk ja aina kun tämän biisin kuulee niin itku tulee. ja tämä oli "meidän biisimme". yhteistä matkaa kerkesi jonkun verran tulla mutta omien virheiden takia erottiin. sopii täysin minulle nämä sanat! oli aika kova paikka se ja vielä kaijan laulut kaikki ... ei voi muuta sanoa kuin hyvä kaija!
MegaKillee 6 months ago 2
Voin kertoa että tää biisi laittaa kovankin jätkän herkille just ajatuksesta että menettää isän/äidin/veljen .
mikkoj9 6 months ago
Comment removed
Bonmige 6 months ago
JosSua rakastan ;)
CAnataas 6 months ago
Tää on aivan ihanaa<3<3 Ja samal surullinen ; ( Mulle tulee mieleen mun koira joka mun piti antaa pois </3
TheAnsku14 6 months ago
Tää on kuin mun elämästä.
kivimpe 6 months ago
gerbiili R.I.P <3
rihannafan36 7 months ago
Tää biisi tuo mulle mieleen mun rakkaat ihmiset jotka on tuolla paremmassa paikassa sekä ne kaikki ihanat lemmikit. Musta siinä ei oo mitään väärää.
Katjuska76 7 months ago 2
Saanhan susta kiinni pitää, vaikka en sua oikeesti enää nää.
HiileriHiiri 7 months ago 2
iskä <3
NykiNi 8 months ago
Tässä on lähtenyt Äiti, Avovaimo ja hemmetin kiva uusi rakkaus! Miksi kaikki ihana poistuu mun elämästä?
kivimpe 8 months ago 2
Tää kappale tuo mieleen erään jonka kadotin:(
judfjkdhld1343 8 months ago 2
This has been flagged as spam show
tämä on aivan ihana biisi.. R.I.P rakas avomieheni hannu
terassalkkarit 8 months ago
tämä on aivan ihana biisi.. R.I.P rakas avomieheni hannu
terassalkkarit 8 months ago 5
Oot valona mun tiellä
Silloin kun on vaikeaa
Hullummaksi oisin tullut vielä
Jos sua ei ois ollutkaan
nuggasd 8 months ago 2
Ihana <3
Lamour91 8 months ago
:( Kohta tulee täyteen 6kk kun rakas äiti nukkui pois ... <3 Olisinpa aikasemmin huomannut, miten tärkeä olet<3 Ja olisinpa viettänyt aikaa enemmän kanssasi :''( Ikävä<3
10.6.1970 - 12.11.2010
AiMel9998 10 months ago 26
Vilka bra texter hon har =)
tiina1331 10 months ago
Tänään tuli kuluneeksi 10 v. kun läheiseni menehtyi väkivallan uhrina, r.i.p Jarmo 2.4.1956-23.4.2001
elise464 10 months ago
Pappa oli tosi tärkeä, mut sitä ei saa enää ikinä takas <3
soldierfemale 11 months ago
kyll tätä kappaletta kuuntelee muistelen menneitä mutta tämä kuvitelma on joskus ollut mutta ei enää elää viel muistoissani ei uskois ent vaimo tuskin muistaa enää mua mutta ehkäpä en tiedä
hakkeri1000 11 months ago
@hakkeri1000 ei muista muakaan
taistoify 9 months ago
olen kuunnelut tätä Tuhat kertaa Ja rakastan yhtä mun kaveria ja laulan sille aina tän <33
Mariaa1506 1 year ago
Biisi sopii tämänhetkiseen tunteeseeni, rakas koira nukkui pois. Luojalle kiitos kerkesimme viettää hyvästit♥
TheMiltsuu 1 year ago 2
@palkkasotilas , otan osaa ja voimia ja jaksamisia :(
kkAtjas 1 year ago
Niin ihana biisi <3
Shelle945 1 year ago
koskettavaa <3
MARACATT 1 year ago 2
ihana <3
walterterere 1 year ago
.. Täst biisist tulee niin monta edesmennyttä ystävää & läheistä mielee );
Levätkää rauhassa; Sini, Juuli, Emilia, Miikka ja Teemu, ikävä on nii suuri..
Harmi että kaikkien aika tulee joskus.. Jollain vain liian aikaisin..
Voimia kaikille jotka on menettänyt läheisen ystävän tai lemmikin. ♥
Jak0tsu 1 year ago 3
oij tää on nii ihana ♥ alan aina parkuu ku kuuntelen tätä ): ♥
SaaraHey 1 year ago
Nää sanat on ihan uskomattoman hienot!
WasteOfWaters 1 year ago 2
@inkku7 meilläkin katos kissa tossa noin 7 vuotta sitten todella kaipaan sitä
nyt meillä on 2 kissaa ja molemmat voi hyvin otan osaa ja tiedän tunteen
Barca1068 1 year ago
oot valona mun tiellä ja välillä vähän varjonakin, rakastan sua muru <3
deSoIation 1 year ago 2
ihana <'3
noorajauuu 1 year ago 2
Vau, tää biisi on nii upee.. Tulee muistoi mielee iha älyttömästi, r.ip sofia </3
SuperSuGarrr 1 year ago
tulee iha mielee yks jätkä.. välitetää toisistamme tosi paljon.. mut välimatkaa on vähä ja kaikkee muuta ;s
TheTransuformeri 1 year ago
Mikä kk vuonna 2000 oli tämä singelohkaisu?
Samana vuonna kuoli paras ystävä, joka muutama vuosi takaperin juuri halusi levyraadista kuulla "vaikka Kaija Koota" kaiken ulkolaisen ja kotimaisen hömpän sijaan. Mumma. lepää nyt. <3
banzai1979 1 year ago
Vaikka laulu on surullinen, mieleeni tulee, että jos saisin mahdollisuuden muuttaisinko rakkaimmissani mitään? Edes niitä ärsyttävimpiä puolia? Tuskin.
Ihana laulu ja koettakaa ihmiset jaksaa.
Omistaisin tämän kappaleen perheelleni, lemmikeilleni ja ystävilleni <3
Nekotin 1 year ago 2
Veljeni kuoli muutama päivä sitten. Valoa en ole vielä tielläni nähnyt, mutta toivon, että sellaista oppisin näkemään.
mipobrekiss 1 year ago 5
Tää on niin osuva kun suren todella rakkaan ystäväni pois menoa :'(
Kitty4evermiss 1 year ago 2
Olet rakas lapseni. Olet tatuoitu minuun <3 ISI; mä oon niin tarvinnut sua niin, kauhea ikävä!
Juntturat 1 year ago
R.I.P. SAMETTISILMÄ<3<3
julasfani68 1 year ago
kuuntelin tätä kappaletta paljon kun erittäin läheinen ihminen oli 4kk sairaalassa
pk3m3 1 year ago
öö mun hevone myytii viimekesänä , se oli iha vitu ihana ..
sil ei kyl voinu ratsii tai mitää mut siis ku se vaa oli nii ihana ,
sei tehny kellekkää mitää pahaa koskaa . nyt kauhee ikävä sitä
tulee mielee se täst biisist . itkin sillon jotain 2-3kk sen hevosen perään <3
kkkristaeatsieni 1 year ago
aina itkettää kun kuuntelen tätä.ois aivan kamalaa jos oma rakas otettas multa pois!
simpanen76 1 year ago
aivan ihana biisi,tulee mielee paras kaveri joka kuoli :´(
camzu89 1 year ago
Aika koskettava ;<< Mulle tulee jotenkin mieleen minä ja mun vanha hamsteri )): Kauhee ikävä )): Kiinnyin hirveesti =(( No aina välillä itkettää, kiitos että sain edes yhden muiston rakkaastani, silmät kiinni muistoissa kulkien tuntuu hyvältä, saan nähdä kultani <33 Kiitos oikein paljon <33 ;''))
Zeineeehh 1 year ago 3
Nätti ♥
Kitekatti12 1 year ago
ihanin biisi ikinä ! <33 tulee aina itku ,kiitos ihanasta videosta
mummo123456 1 year ago 3
haavekuvia vain ... elämää elettyä
Jonettebutterfly1 1 year ago
Siis Kaija on ykkönen!
Irre49 1 year ago
ihana.
ThePegur 1 year ago
On se jännä, kaikki tapaamani ihmiset ajattelee entistä lemmikkiää tämän kuullessaa :D
Qaprielle 1 year ago
Olen niin helpottunut kun ei tarvinnutkaan vielä sanoa hyvästejä
Heppahovilainen 1 year ago
Ei Jasminia jouduttukaan lopettamaan(: pissitulehdus vain vaivasi ja nyt se on taas oma ihana itsensä. Sellainen teräsmummo, että se typy se ei luovuta ihan helposti.
Heppahovilainen 1 year ago
miksi kaikki nniinku et eläintä ei saa surra? eikö ole oikeus edes surra koiraa mikä on ollut oma 17 vuotta? eli koko elämäni. :( ensviikolla mennään sanomaan hyvästit Jasminille<3 komeasti 18-vuoden ikäseks jakso<''3
Heppahovilainen 1 year ago 11
@Heppahovilainen munkin koira kuoli pari päivää sitten. ihan mieletön ikävä rakasta <3
itsmegirl92 1 year ago
@Heppahovilainen niinpä, olet ihan oikeassa))
Valtteri2 3 months ago
Niimpä, ihmisreikale, epäilen että jotkut kiintyy joihinkin eläimiin toisella tavalla kun ne ei oo tajunnut miten raskasta se on kuin ihminen lähtee viereltäs pois jonkun toisen luo tai taivaaseen pois luotais, jotkut ei oo kokonut sitä joten he tuntevat eläimet ensiksi hankala päästä yli ja itsekin tiedän millaista kumpikin on kun joku lähtee eläin tai ihminen, ei sitä tarvihe rueta mitenkää vähättelee toisten menetyksiä samanlaisai ne on jollain tavalla kuin omasikin.
Donthinktwise 2 years ago
Joo ymmärrän pointtis mut kannattaa opetella kirjottamaan selkeästi :)
Ihmisriekale91 2 years ago
No kun jälkeenpäi rupesin kahtoo mitä kirjotin, tota vähän kirjoitus virheitä mutta muuten asian ydin kummiski meni perille pää asia on se.
Donthinktwise 2 years ago
This has been flagged as spam show
Helvetti tänne ei tarvi tulla kirjotteleen teijän eläimistä jotka kuoli 2 päivää sitte. Ihmishenget on paljon arvokkaampia, vittu kunnioittakaa sitä. Hieno biisi.
Kapez1 2 years ago
Eiköhän kaikilla ole oikeus surra sitä mikä heille on rakas, niin ihmiset kuin eläimetkin.
LadyWolffi 2 years ago 104
Tulee jotenki surkuhupaisa olo ku tänne tulee porukka kirjottaa jostai marsuist mitkä on kuollu... Ootte aika helpol päässy.
Ihmisriekale91 2 years ago 5
@Kapez1 : no voi jeesuksen perse sunlaisia idiootteja. Millä perusteella ihmishenki on paljon arvokkaampi kun eläimen henki? kyllä eläimiäkin on jokaisella oikeus surra, ihan siinä missä ihmisiäkin
LasseL 1 year ago
@Kapez1 vitun tollo!! lemmikkieläinkin on osa perhettä sitäkin pitää surra jos se on ollu osa sun elämää 20 vuotta!!
Barca1068 1 year ago
This has been flagged as spam show
Napille. Menit liian aikaisin, mutta olen iloinen, että sain tuntea sut. Mun elämä meni rikki, kun menit. Mutta mä tiedän, että sulla on nyt hyvä olla. Sateenkaaren päässä, ehkä me vielä joskus kohdataan.
Ewe243 2 years ago
This has been flagged as spam show
Isalle<3 Kissalle joka vietti vain kolme vuotta aikaa<3 Orvoksi jäit, valeraskauksia tuli monia, kesällä olit ulkona kuin taivaassa. Sitten kunnes sairastuit, sait piikin ja kuolit<33 Olisin voinut sinun kanssasi jatkaa vielä monta kymmentä vuotta<3 Pakko sanoa että olit yksi rakkaimmistani asioista mitä tavata sain. Sinulla on hyvä olla etkä enää koskaan kärsi<3 Koitan kuitenkin muistella hyvällä sitä aikaa minkä sain kanssasi jaka. En unohda sitä koskaan!
SuperHilee 2 years ago
menetin todella rakkaan marsun ;( Hyvästi nappi ralas. Nukuit pois 26.9.09<3 Rakastan sinua ikuisesti ;')
Ewe243 2 years ago
Ihana. Kauniit sanat. Tämän kuullessa on pakko pysähtyä, kuunnella ja ajatella ehkäpä hieman surullisia asioita.
Hurrikaanin 2 years ago 9
tulee kylmät väreet tämmösist biiseist :)
MonkeyFuryX 2 years ago 7
...Just vasta Marko tavattiin, mutta rakastan sua koko sydämestäni!!!!!
En vain voi ssada sinua..
Kaunis kappale ja sanat!!!!!!
Muistan meidän ainoan päivän ikuisesti!
jekkuli83 2 years ago 5
Sini rakas, menit tapaturmaisesti jouluaattona. Rakastan sinua ikuisesti ja muisto säilyy sydämessäni.
rkoforever 2 years ago 9
Mun mummi kuoli abaut 1v ja 8kk sitte silti mul on ihan kamala ikävä sitä ! itken tosiuseesti ainakin, ku kuulen Eric Clapton - Thears in heaven tai sit tän <3 molemmat tosikauniita kappaleita ! Hienosti sanoitettu tää. ( :
Ellukkas 2 years ago 7
kun kuulen tän ihanan biisin niin tulee mieleen hevoseni joka ehkä myydään...
KhtCharol 2 years ago 8
This has been flagged as spam show
Jeps. No koita selvitä ton sun heppa ongelmas kanssa. Ihmiset puhuu vähän vakavimmista asioista mutta toi on myös tärkee. .
eteZZ 2 years ago
@eteZZ tosi lapsellista sanoo tolleen :<
Ellukkas 2 years ago 2
Lakulle. Menit liian aikaisin, mutta olen iloinen, että sain tuntea sut. Mun elämä meni rikki, kun menit. Mutta mä tiedän, että sulla on nyt hyvä olla. Sateenkaaren päässä, ehkä me vielä joskus kohdataan.
Crizy1995 2 years ago 7
Pistää itkemään joka kuuntelukerta. Tällä kertaa itkettää ajatus siitä, että menettäisi jonain päivänä parhaan ystävän joka mulla on ollut voimavarana hyvin kauan. Tällaiset laulut on omiaan inspiroimaan ainakin mua pyrkimään suojelemaan ja vaalimaan rakkaimpiani entistä enemmän, eikä pitää heitä ja heidän olemassaoloaan itsestään selvyytenä. </3
qnoquol 2 years ago 57
@qnoquol Minä menetin vuosi sitten juuri tälläisen ihmisen. Tämä kappale on auttanut surutyössä todella paljon.
Katjuska76 5 months ago
aivan ihana <3 Kaikki muistot tulee mieleen ja eteenkin kun rakas heppa kuoli ja kun 2 undulaattiani kuoli :( itken vieläkin aina välillä illallla. Ihana biisi ja koskettavat sanat ! <3
marsulanmarsufanit 2 years ago 2
Tämän omistan Tacolle ja Ronjalle, kiitos kaikista vuosista teidän kanssa, liian aikaisin menitte molemmat... ja itku ei tunnu loppuvan koskaan, tosin hymyilen kun muistan meidän yhteistä taivalta, Sateenkaarisillalla tavataan ja sitten ollaan ikuisesti yhdessä :)
rkoforever 2 years ago
Kiitos tästäkin biisistä. Ite oon menettäny molemmat pappani ja nyt meni 2 vuotinen rakkaani noin kuukausi sitten. en vielläkään jaksa uskoa että se jätti mut lopullisesti. en vaan pysty päästää irti. rakastan sitä vielläkin :,(
hekzan89 2 years ago 2
kaikille jokka on menettäny jonkun menetin äitini 2001 ja oon ny 20 kaikille voimia ja koitetaan jaksaa
nysse89 2 years ago 5
tippa tulee kyllä silmään kun tätä kuuntelee. ihana biisi silti.
zeepah 2 years ago 2
oioi tää on nii ihana kappale. mutta mää muistan ko joskus pikkusena rakastin sitä kaija koon kappaletta 'ei yksi pääsky kesää tee', voisiks millää koittaa ladata sitä?:) ko en oo muualta löytäny sitä ja olis ihana kuulla se pitkästä aikaa:)
blinkgirll 2 years ago 2
Ihan paras <33
janika321 2 years ago
ihana<3!!
Veronajouu 2 years ago
Jäin leskeksi vuonna2001 38-vuotiaana. Tämän laulun minä OMISTAN edesmenneelle aviomiehelleni, joka kanssa sain elää vain 7-vuotta onnellisessa avioliitossa, ennen kuin hänen vaikea sairautensa tappoi hänet.
unisatu 2 years ago 6
tuli tippa linssiin... nätti biisi ja koskettavat sanat<3
PiperHalliwell89 2 years ago 4
Koskettava kappale...saa tunteet pintaan...
hurtta44 2 years ago 5
nätti biisi<3
Noddde 2 years ago 2
Olen kuunnellut tätä kappaletta tosi paljon nyt viimeisenä kuukautena...ja tämän laulun sanoja käytin kun laskin kukkalaitteen RAKKAAN nuorena poisnukkuneen kauniin vaimoni arkulle...
Palkkasotilas 2 years ago 200
tää on ihana biisi, poikaystäväni kuoli 2 kk sitten, ja suomeksi on vaikea aina sanoa tunteitaan
vegassipu 2 years ago 12
Löysin just tän ihanan biisin...Mun mies kuoli 19.6.09 ja välillä iskee ikävä ihan kauhea!!!
73miiju 2 years ago 6
@Palkkasotilas Otan osaa todella! :(
ZeniZombie 1 year ago
@Palkkasotilas
Usko tai älä, niin tämä aiheutti surua ja lämpöä sydämelleni. Otan osaa ja haluan pelkkää hyvää sinulle. <3
SkullBitch 1 year ago 3
@SkullBitch Kiitos
Palkkasotilas 1 year ago
Tulee kaikki edesmenneet mieleen... Tulee tippa lissiin aina, kun tätä kuuntelen!
Hurrikaanin 2 years ago 11
upea!
NikoKostet 2 years ago 8
Tulee aina paljon muistoja mieleen kun tätä kuuntelen. Ihan meinaa tulla tippa linssiin<3
Amadares 2 years ago 8
Tää on hieno!
BeRough 2 years ago 6
tämä on omistettu ex-tyttöystävälle.. ilman häntä en olisi se ihminen kuka olen tänä päivänä <3
HeavyMan81 2 years ago 9
aika kova kun aikuiselle miehelle tulee tippa linssiin kun kuuntelee tätä biisii..hyvä kaija....://
oizmoth 2 years ago 13
Minä muistelen Äitiä tätä kuunnellessa :) Aina lähellä...
virpik77 2 years ago 7
upea biisi, ihanan koskettava <3
Fruidee 2 years ago 8
Tulee mieleen kaikki menetetyt ystävät jaeläimet. ;/ tulee tippa linssiin tätä kuunnellessa.
TheHenuh 2 years ago 5
Comment removed
eXtreme01530 2 years ago
Comment removed
eXtreme01530 2 years ago
''Olet jokaikisen yön ääni'' ihana<3
Hamsterifani 2 years ago
Tää saa kyllä itkemään:( "jos sua ei ois ollut, olisin keksinyt sut, ois susta samanlainen tullut, mitään en ois muuttanut."<3
azukiki01 2 years ago 4
kaunista, mutta silti niin homoa. :)
OrtizLahti 2 years ago
No ei kai tästä M jackson tule mieleeen!?
Ihana biisi! Tulee ihan muut ihmiset mieleen ja saa itkemään
Juntturat 2 years ago
Comment removed
tiukkis69 2 years ago 4
Mulla tulee myös Michael tästä mieleen...
Karazuwow 2 years ago
ihana biisi <33 Tulee mieleen meijän entinen koira </3
iiiiidddddaaaaa123 2 years ago 3
Aivan ihana biisi! Ihan tulee tippa silmään, kun tätä kuuntelee...
pussyfan2123 2 years ago 7
Tulee mieleen mun lempi lääkäri! Mut se hukku Ähtäris :( Koskettavat sanat ja kaunis kappale.... ´Kyl vesi lipsahtaa silmille :')
Tumppu98 2 years ago 5
aivan mieletöntä
nooraonihana 2 years ago 3
``ei suo minusta voi erottaa jäät osaksi mieleni maisemaa kitos kun olit totta hetken nyt mun täytyy tästä jatkaa vierelläni teet loppu retken vaikka se ois kuvitelmaa```(niin surullinen)
seppolanvaki 2 years ago 7
Todella surullinen ja koskettava... aina, kun kuuntelen tätä niin tulee itku silmään.
Tulee edesmenneet eläimet ja ihmiset mieleen.
``Jos sua ei ois ollutkaan``
Koskettavat sanat!
Hurrikaanin 2 years ago 6
Kamalan vahva tunnelma *tuulettaa kädellä kasvojaan*
Ambereaglette 2 years ago 2
tässä on ihanat nää sanat :DD
Patrolli13 2 years ago 5
tosi ihana kappale.
OblivionPane93 2 years ago 3
Mä muistelen tälllä kappaleella mun mummia : ) Se kuoli 24.4 ja mulla on sitä kove ikävä <3
Ellukkas 2 years ago 4
tahdon susta kiinni pitää vaik en sua koskaan nää. for my moms
muumipapantussari 2 years ago 4
ihan sairaan koskettava,varsinki nyt ku peruskoulu loppuu ja kaverit joutuu vähän erilleen <3
Pupututti 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
EI , tää koskettaa.. Tulee mieleen koira , joka meil on... Kuolemahan sit viel puuttuki ikääki on jo 9-vuotta kultsukoil mennää siis... kohta sit täyttää 10-vuotta eli siis pelottaa tää kuolema , ku sil on noit sairauksiakin ;/ eläinlääkäris jjoutuu juosta koko aika..
Anturru99 2 years ago
Kuuntelin tän ja itkin ajatellen yhtä ihmistä.. Siitä olisin kyl pari juttuu muuttanu, mut silti rakastan sitä aina. Tosi koskettava biisi. ;<
Calvina90 2 years ago 9
Nyt on kaksi kuukautta pian mummun kuolemasta, tämä oli hänen lempikappaleensa. Noin viikon välein tulen kuuntelemaan tätä ja kokeilen, joko pystyn kuuntelemaan itkemättä, mutta ei. Jo alkutahtien aikana kirpoaa vedet silmiin. "En tahdo irtikään päästää, taas ilmestyt vierellein":.
pyrykoira 2 years ago 6
'' Jos sua ei ois ollut, niin olisin keksinyt sut. Ois susta samanlainen tullut mitään en olisi muuttanut. '' <--- Niin koskettava biisi ja siis kauheeta ajatella et ihan oikeasti joku kuulee tän jossain hautajaisissa ja tästä biisistä löytyis ilosiakin muistoja...
Anturru99 2 years ago 9
hyvä ja kaunis kappale, hyvät sanat..
aryazhz 2 years ago 5
Comment removed
kitarajumala 2 years ago
Surullinen♥
Tumppu98 2 years ago
<3
kaunista
tatveru 2 years ago
ihana♥
cillakulta96 2 years ago 3
määkin erosin tyttöystävistäni ja tää on ihan sairaan ihana na na
suurmusi 2 years ago 2
This comment has received too many negative votes show
kaija kaija ja kai kaija
suurmusi 2 years ago
Kaunis biisi!
&heart
Hurrikaanin 2 years ago
Tykkään tästä kappaleesta tosi paljon. Paras ystäväni (=koira mut silti) on kuollut ja lauloin tätä Patulle sen kuoleman vuosipäivänä siinä haudalla. Kaunis kappale tosiaan.
pitsienkeli 2 years ago 6