Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa, niin että jokainen, joka häneen uskoo, uskoo todennäköisesti ihan mihin tahansa.
Mikä siinä on niin vaikea tajuta. Ateisti ei usko (hänen näkökylmasta TIETÄÄ) että jumalia ole olemassa. Ei siinä uskota uskomattomuuteen, se on yksinkertaisesti sitä että itse tietää ettei jumalia/jumalaa ole olemassa eikä koskaan ole ollut. Eihän kukaan sano "uskon, että joulupukkia ei ole olemassa" vaan sanoo "joulupukkia ei ole olemassa".
"Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä. Se nyt on vaan niin että omenalle ja melonille ei voi laittaa saman kokoista lippistä päähän. Ateistin vastustaa jotain mihinkä hän ei usko mutta minkä hän tietää olevan olemassa. Oma tupa, oma lupa..."
... ateisti uskoo siihen ettei usko mihinkään. Näkemyksiä on vaikea lompakosta kaivaa maksuvälineeksi. Joten mitä merkitystä ismi:llä on politiikassa? Ainakaan hän ei ole uskonnollisessa puolueessa, vaikka katollinen onkin.
Liirum laarum. Kun oikeita todisteita ei ole, alkaa läpinpuhuminen. Sanahelinää. Soini on tässä kumiseva vaski ja helisevä symbaali. Yrittää keksiä jotain nasevaa ja nokkelaa aiheeseen kompastuen kuitenkin oman väitteensä mielettömyyteen. Jumalan palvojat ovat auktoriteettiuskoisia sokeita. Siis täysin päinvastaisia kuin raamattukirjan kuvaama Jeesus Nazarethilainen. Ei ihme, että he haluavat Timo Soinista uuden jumalan Suomeen.
Jumalan olemassaoloahan ei voi kiistää, Ateismin käsitä Jumalan kieltämistä, vaan Jumalan käsitteenmäärittelyyn ateismin periaattein on ehtona, että Jumalallakin on aineellinen perusta. Jumala voi olla käsite, joka kumpuaa ihmisen aivotyöskentelystä, jolla voidaan olettaa myös olevan sähkökemiallisista prosesseista. Tähtään siihen, että täällä käydään väittelyä vääristä lähtökohdista, etenkin ateisteiksi julistautuvat, jotka tahraavat koko ateismi-käsitteen.
Täällä harjoitetaan mieletöntä vastakkainasettelua. Käsitteenmäärittelyt ovat aivan liian puutteellisia, jotta aiheesta voisi puhua alkuunkaan ja "mistä ei voi puhua, siitä pitää vaieta". Soini ensinnäkin on puheenvuorossaan päättänyt, ettei ateisti usko mihinkään ja että ateismiin kuuluisi uskonnonvastaisuus. Uskoakseni ateisti uskoo, että on olemassa yksi substanssi, materia ja kaikki palautuu tähän loppuviimeksi. Merkit loppuu, jatkan seuraavassa viestissä.
@omegavalerius Jumala on siis olemassa, koska monen ihmisen toiminta perustuu sille oletukselle, että Jumala säätelee maailman menoa, ja idealistinen maailmankuva on mahdoton, ellei oleta yliluonnollisia olentoja, kuten aineetonta energiaa, kaikkivaltiasta taivaanisää. Siksi materialismi on edellytys ateismille.
@omegavalerius Jos oletetaan materian ohelle tai ainoaksi substanssiksi henki, niin se olisi vahvaa näyttöä jumaluuksien olemassaolosta tai vähintäänkin tekisi niiden olemassaolon hyvin mahdolliseksi, jopa todennäköiseksi.
Ateistien ongelmahan on, etteivät he voi vedota mihinkään järkiperusteisiin. He siis järkeilevät, ettei Jumalaa ole olemassa tiettyjen perusteiden valossa mutta kuinka he voivat luottaa järkeen, ellei sillä ole järjellistä alkuperää? Järjenvastaista luottaa järkeen, ellei sen alkuperä ole järjellinen, vaan mitä tahansa muuta, esim. tulosta ohjaamattomasta ja sattumanvaraisesta evoluutiosta. Näin ateistien esittämät argumentit kaatuvat jo alkujaan ateismin omiin lähtökohtaoletuksiin!
@ZipZap80s ihmettelen miksi kukaan uskovainen noin heikolla argumentilla hyökkäisi tiedettä vastaan kun ei sinulla itselläsi ole jumalasta mitään muuta havaintoa kuin hassu satukirja? ): kiinnostaa tietää myös miksi uskot jumalaan?(älä sano *koska raamattu..*) ja miksi sinun jumalasi? miksei vaikka krishna?
@S4ukk0 Moro! En halua hyökätä tiedettä vastaan vaan päinvastoin, sillä kristinusko juuri on luonut pohjan modernille kokeelliseelle luonnontieteelle. Mielestäni usko Jumalaan ja tiede kuuluvat erottamattomasti yhteen ja miksi edes harjoittaa tiedettä, ellei pohjalla olisi oletus suunnitelmallisuudesta ja järjestyksestä. Voivatko ne syntyä ilman suunnittelijaa? Kristinuskon pohjalta tieteen vallankumous Euroopassa 1500-lähti liikkeelle ja usko Jumalaan ylipäänsä antaa mielekkyyden tieteelle.
@S4ukk0 En siis vastusta tiedettä, vaan oma henkilökohtainen uskoni Jumalaan antaa yhä enemmän mielenkiintoa tutkia ja tarkkailla Hänen upeita aikaansaannoksiaan maailmassa.
@S4ukk0 Miksi uskon juuri Raamatun Jumalaan? Tärkein asia on Pyhän Hengen todistus siitä, että Hän poikansa Jeesuksen kautta ainut, joka voi antaa ihmiselle rauhan. Hän on vakuuttanut minut Raamatun luvun kautta, lukemattomien ihmeellisten rukousvastausten kautta, elämän yliluonnollisena johdatuksena ja ennen kaikkea sillä rauhalla ja ilolla, jonka Hän on antanut. Uskon Jumalan poikaan Jeesukseen, sillä olen kohdannut Hänet henkilökohtaisesti ja Hän vain voi ja haluaa pelastaa jokaisen ihmisen.
@ZipZap80s mutta miten perustelisit valintasi uskoa raamatun jumalaan vaikkapa hindulle joka tuntee yhtä vahvasti omasta uskostaan ja jumalistaan ja tuntee olleensa samanlaisessa yhteydessä omiin jumaliinsa? miten voisit väittää tämän hindun olevan väärässä kun omasta uskostasi ei ole sen uskottavampaa näyttöä kuin mitä tällä hindulla omasta uskostaan?
@S4ukk0 En väittäisi hänen olevan väärässä, eikä myöskään konkreettisen näytön esittäminen ole absoluuttisen ratkaisevaa, sillä vakuuttamisen tekee Jumala (onneksi) sanansa kautta. Rivien välistä luen, että kaipaat kuitenkin perusteluja, joita esittää suhteessa toisiin uskontoihin. Muutamia: Jeesuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemuksen historialliset todisteet, argeologiset todisteet, Raamatun historiallisen luotettavuuden todisteet ja esim. Raamatun lukuisat täyttyneet profetiat.
@S4ukk0 En siis usko sokeasti mihinkään, vaan Jumalan antaman uskon ja Hänen kiistattoman läsnäolonsa ja muun evidenssin kautta elämässäni pystyn vakuuttumaan Hänestä totaalisesti myös kaikkien järkiperusteiden ohella, joita uskosta Jumalaan voidaan esittää (apologetiikka). Näin usko ja järki ovat sopusoinnussa keskenään eivätkä taistele toisiaan vastaan vaan tukevat toisiaan, mikä vakuuttaa itseni entistä enemmän. Kiitti kommentistasi!
@youngThrashbarg Ihan ku sulla ois jotain soinia vastaan. Videon tarkotus on tehä hänestä idiootti ei mitään muuta. Hyvin onnistuit siinä, suurin osa meni lankaan.
@Rkof2Member watch?v=RYxdI1IIyJE#t=23m06s <- kyllä tuosta jo ilmenee enemmän sitä soinia, jota soini on. "Luulisin näin" kuului lauseeseen.. plus sun videos ei edes kuulu koko kysymystä. "No entäs..." Ei mikään kysymys ala "no entäs"... Jotain on kysytty sitä ennen, mutta mitä?
@youngThrashbarg Kyllä tuo luulisn näin heti muutti tämän tekstin sävyä. Se ei ole niin jyrkkä. Mutta joo, siinä kohtaa kun soini alkaa puhua uskonnosta (ja sitten abortista) niin laskee aina pisteet silmissä.
Jos ei ymmärrä mitä toinen sanoo, kuten Soini tässä haastattelussa, täytyykö silloin nimetä tämä negatiivisella nimikkeellä. Kyllä luulen että kansalaisen perusedelletys, joka ei ajattele omilla aivoilla, on tulkita kaikki puhe valheeksi, johon oma ymmärrys ei riitä. Tuskimpa kellään on syytä valhdella näkemyksistään.

Ateismin on pakko olla synnynnäistä, en nimittäin ole koskaan uskonut mihinkään jumalaan. Uskonto taas poikkeuksetta opetetaan, yleensä mieluiten jo lapselle tai nuorelle, jolla ei ole vielä riittävää kriittisyyttä ja henkistä työkalupakkia uskonnollisten väitteiden arviointiin.
Jumala käsitteenä on hankala, koska ei tarkoita oikeastaan mitään, mutta onhan jonkinlainen jumala tietenkin mahdollinen. Uskontojen jumalat ovat kuitenkin keksittyjä, eivätkä uskovaiset tiedä asiasta ateisteja enempää.
Uskonnothan ovat valitettavasti olemassa, sehän on vain fakta johon on joskus vain pakko reagoida. Uskonnot esittävät väitteen jumalasta, mutta eivät koskaan kykene väitettä todistamaan. Väitekin on todellinen väite. Kun aikuinen kertoo lapselle ettei Joulupukki ole todellinen, niin ei aikuinen silloin vastusta Joulupukkia.
Ja ateismin kutsuminen uskonnoksi kertoo vain siitä, ettei tiedä edes miten uskonto määritellään. Ateismi ei myöskään ole uskoa tieteeseen. Se on jumaluskon poissaoloa.
@onearthonelegion Korjaus äskeiseen, jos uskonto on mielestäsi väärä sana. Sanotaan vaikka sitten, että ateismi on taikauskoa, eli jotain, mikä ei täytä tieteellisen tiedon kriteerejä. Ateismi ei ole tässä mielessä mitenkään jalompi kuin ns. uskonnot.
Lisäksi ateismi ei ole synnynnäistä, se on opittua. Sen ovat havainneet ateistitkin tutkimuksissaan. Jokin uskomusjärjestelmä tekee ihmisestä ateistin.
@hannostaa Höpsis pöpsis, ateismin väittäminen taikauskoksi on aivan yhtä hölmöä. Ateismissa ei ole mitään taikauskoon viittavaakaan, sehän on siis tietyn tyyppisen taikauskon poissaoloa. Uskonto ja taikausko ovat itse asiassa oikeastaan sama asia.
Eikä ateismin tai tieteen nimittely uskonnoksi tee uskontoa yhtään uskottavammaksi, päinvastoin se kertoo siitä, ettei nimittelijä itsekään pidä uskontoa kovin uskottavana tai luotettavana maailmanselittäjänä. "Toihan on vaan uskontoa..."
@onearthonelegion Käsittääkseni tieteen filosofiassa yleensä vedetään raja tieteellisen ja ei-tieteellisen tiedon välille. Jälkimmäistä kutsutaan usein taikauskoksi sen epäluotettavuuden vuoksi. Rajanvetokriteereistä yleisin lienee se, että jokainen tieteellinen teoria on pystyttävä todentamaan kokeellisesti. Joten kaikki tieto, jota ei ole todennettu kokeellisesti on taikauskoa. Esim. tietoisuutta ei voida kokeellisesti todentaa. Moni ateisti (taika)uskoo sen löytyvän aivoista
@hannostaa Pötyä. Taikauskoksi kutsutaan sellaisten väitteiden tekemistä, joissa ilmiön taustalle oletetaan joitain yliluonnollisia voimia. Esimerkiksi väärän olettaman tekeminen jonkin laitteen toimintamekanismista ei ole taikauskoa, vaan pelkästään väärään osunut olettamus. On toki oleellista mille perustoille väärät olettamukset tehdään.
Ateismin ja tieteen nimittely taikauskoksi tai uskonnoksi ei myöskään tee Joulupukista sen todellisempaa. Joulupukista pitäisi esittää puoltavia todisteita.
@onearthonelegion Tiede ei ole taikauskoa! Älä yritä laittaa sanoja suuhuni. Tiedettä ei ole mikään, joka ei täytä tieteen kriteerejä. Mikä taas ei täytä tieteen kriteerejä on totuusarvoltaan yhtä kuin taikauskoa. Se mitä ateistit uskovat, ei ole tiedettä vaan jotain muuta. Siinä suhteessa ateistit ovat muiden uskovaisten kanssa samalla viivalla.
@hannostaa Tietoisuus on kyllä nykyään jopa suoraan havaittavissa erilaisilla kuvantamismenetelmillä, sähköpotentiaaleja havainnoimalla jne. Tietoisuudelle on olemassa melko tyhjentäviä kuvauksia, eikä kyseessä ole mikään mystinen asia. Kyseessä on aivojen sähkökemiallinen toiminta, jonka loppuessa myös tietoisuus katoaa. Vaikka ilmiötä ei pystytä vielä täydellisesti selittämään ja mallintamaan, ei se tarkoita etteikö sitä voitaisi jo tutkia ilman mitään "taikauskoa". Vrt. gravitaatio jne.
@onearthonelegion Vertaa kania ja ihmistä. Toinen varmasti tiedostaa itsensä, toinen tod.näk. ei. En jaksa uskoa, että mittamaalla kummankin sähkökemiaa, EEG:tä, MRI:tä jne. havaitaan mitään eroja, jotka voitaisiin tulkita tietoisuudeksi.
Tietoisuuden oleminen aivoissa on mielestäni hyvä, valistunut arvaus, mutta arvaus ei ole tieteellistä tietoa vaan lähinnä taikauskoa. Vrt.: Yl. suhteellisuustoeria oli arvaus ennen kuuluisaa auringonpimennystä.
Ateismi on uskonto siinä missä muutkin. Harva ateisti epäilee esim. big bangiä, evoluutiota, abiogenesiä ja materialismia ylipäätään... Mistään näistä ei ole olemassa kiistatonta faktatietoa. Jos joku väittää niin olevan, kirjoittakoon tieteellisen julkaisun ja varatkoon liput Tukholmaan. Jos noihin kaikkiin mainittuihin uskoo, ei voi uskoa Jumalaan luojana, Hänelle ei jää tilaa.
"Jos noihin kaikkiin mainittuihin uskoo, ei voi uskoa Jumalaan luojana, Hänelle ei jää tilaa."
Ai niinku kuinka ? Jumalahan ei saa olla älyllinen entiteetti ja hoitaa luomista edeltäviä alkulaskelmiaan niin ettei tarvii hikoilla turhia..sen sijaan kaverin pitäisi olla kokoajan näpelöimässä ja muuttelemassa kaikkea.
@SamuelTheDamned Hyvä huomio. Väitteeni ei sulje pois deismiä. Olisi pitänyt varmaan käyttää termiä "Luojana, joka luo kaiken aikaa". Yhtä kaikki, deismi ei anna paljon tilaa Jumalalle. Materialisti tuskin tekee Jumalalla mitään, kun tämä ei mitenkään osallistu maailmankaikkeuteen. Miksi uskoa sellaiseen Jumalaan?
@hannostaa Fiksua kommentointia! Väitteesi koskee kuitenkin vain perinteistä teististä Jumala-kuvaa, jossa Jumalalle omistetaan sellaisia attribuutteja kuin kaikkitietävä ja kaikkivaltias. Monet nykyajan teologit näkevät Jumalan toisin; puhutaan mm. prosessiteismistä, jossa Jumala on universumin kehityksessä (ml. evoluutio) läsnäoleva ja sitä ohjaava voima. Tällainen materialistisen todellisuuden metafyysinenä pohjana oleva Jumala sopinee yhteen tieteellisen maailmankäsityksen kanssa.
@CpnFinnGraybeard Kiitos kommentistasi. Osuit naulan kantaan, väitteeni on hyvin teistinen. Ja kiitos vinkistä; täytyy tutustua prosessiteismiin, kun se käsitteenä on itselleni täysin uusi.
Missähän vaiheessa Soini sanoo tämän "tietää olevan väärässä" -lausahduksensa? Itse kuulin vain "jonka hän tietää olevan olemassa". Olette ihan samanlaisia kuin suurin osa kansanedustajista, vääntelette toisten sanomisia itsellenne sopivammiksi. Saa tekemällä väännellä tai ihan tarkoituksella väärinymmärtää, jotta tuosta videoklipistä saa hommattua peppukipeyden. Voi helvetti..
Mikä ihmeen aivokuollut apina tämä Soinikin on? Kuinka on mahdollista että Suomessakin on tämmöisiä taikauskoisia pellejä vielä nykyaikana?
Kammottava homma että suomessakin on vielä uskontoja. Ylipäätään taikausko pitäisi saada kitkettyä pois maailmanlaajuisesti. Suunta on oikea, hurja homma miten hitaasti tämä siirtymä vieläkin etenee sivistyneissäkin maissa.
Käsittämätöntä että Päivi Räsäsen tai Soinin kaltainen järjetöntä taikauskoa edustava urpo voi saada ääniä ja olla edustustehtävissä.
Ihmiset, joilla on mielikuvituskavereita ja jotka puhuvat itsekseen, pistetään mielisairaalaan. Mutta ihmiset jotka uskovat jumalaan, he saavat harjoittaa uskoaan, rakentaa kirkkoja ja rasittaa meitä muita ihmisiä... -.-
Haha. Ateistit nimenomaan katsovat, että uskontojen kuvaamia jumalolentoja todennäköisesti ei ole olemassa johtuen todisteiden puutteesta. Jotkut heistä lisäksi katsovat, että todisteet jumalolentojen olemassaoloa vastaan ovat mittavia. He eivät väitä tietävänsä yhtään mitään varmasti, toisin kuin uskovaiset. Soini osoittaa tuolla lausunnollaan täydellisen sivistymättömyytensä.
Ei suinkaan tuo "penseä ihminen" ollu mikään kansankielinen ilmaisu agnostikolle...? Timppa puhuu niin kansankielellä, ettei tällainen älykköamis enää moista ymmärrä.. ;--------D
Muslims move to Finland?really?why you people buy oil from Muslim countries?why do you sell your products to Muslim countries?why Finnish women sleep with Muslim men?why Finnish people travel to Muslim countries?like tourists and doing business and making money there?why you Finnish people are so racist?I tell you why?you are fools,,,that is why you were ruled by Sweden and Russia for 800 years,if you were a wise nation,,,it could never happen!!!!!!
Tämä vääntäminen käsitteiden merkityksistä on minusta jokseenkin kummallista; aivan kuin käsitteillä olisi jotain absoluuttisia merkityksiä. Agnostisismi ja ateismi ovat ihmisen luomia käsitteitä, joilla on ihmisten niille antamat ja sopimat merkitykset, jotka saattavat vieläpä vaihdella. Jos joku ei usko, että Jumala on, eikä myöskään usko, että ei ole, niin minun puolestani hän voi pitää itseään agnostikkona. Tämä on tietenkin semanttista metahöpöhöpöä, mutta kuitenkin.
"Ateistit eivät usko mihinkään" - Uskomme moniin asioihin, emme jumaliin. Sinä (Timo) et usko Zeukseen, Thoriin tai Osirikseen. Emme mekään. Me vaan emme usko myöskään siihen Jumalaan mihin sinä uskot.
"Ateisti vastustaa jotain mihin hän ei usko mutta tietää olevan olemassa" Emme tiedä minkään Jumalan olemassaolosta mitään. Jos haluaa katsoa maailmaa näin ei tiedä onko keijukaiset tai yksisarviset olemassa. Ihminen on eläin joka on keksinyt Jumalia kautta aikojen. Myös sinun Jumalasi.
@nojezz Se ei tiedä mitä ateismi on. Luulee jumalan olemassaolon olevan itsestäänselvyys ja on täysin tietämätön ihmisistä jotka uskovat eri jumaliin kuin hän.
@RikollinenAjatus End of Faith on parempi. Tai "50 Reasons People Give for Believing in a God". Dawkinssin kirja on enemminkin niille jotka ovat asian tiimoilta käyneet keskusteluja ja tietävät mitä ateismi on. Soini ei selvästikkään ymmärrä mitä ateisti tarkoittaa ja on hieman kauempana siittä vielä kuin nämä "agnostikot" jotka luulevat sen olevan asema kuin ateismi ja teismi on, sinsijaan että vastaako agnostisismi ja gnostisismi tietoon, sensijaan kuin uskoon. Voi olla gnostinen ateisti esim.
vaikka soinia tuenkin koska hän on ainut rehellinen mies eduskunnassa nii ainakin tässä hän on väärässä ja simppeliä logiikka, tosin hänen äänestäjänsä ovat varmaan kristittyjä ettei ei voi tietää uskooko soini oikeasti näin. ps viherfasistit kotiin pohjoiskoreaa
@herrahanska Typeriä mielipiteitä tulee mollata, muuten kehitystä ja oppimista ei tapahdu. Jos hänellä on hyvä syy uskoa niinkuin hän uskoo niin hyvä niin, mutta jos hän uskoo että maailma on litteä ja että ratsastaa lentävällä elefantilla töihin niin mollaan häntä päivittäin ja vielä enemmän viikonloppuisin.
@herrahanska No mikä siinä jos haluat kävellä internetissä niinku kadulla paskat housuissa. Ei minua kiinnosta opettaa sinua pyyhkimään persettäsi, hävettää vain puolestasi, huvittavaakin jopa. Jos et halua asialle itse tehdä mitään niin... no... voi voi.
en ottaisi Soinina kantaa tähän asiaan, no comment ja jos ottaisin kantaa niin en sanoisi suinkaan noin vaikka oisin Kristitty mies. Ateisteilla on oma kantansa mihin uskoo ja samoin Kristityillä. Totuutta emme tiedä, emme ole tarpeeksi fiksuja, vasta sitten ku kuolemme niin tiedämme. siksi ei pitäisi ottaa kantaa ehkä tähän.
we are one consciousness experiencing itself subjectively and evolving through interaction. we live in and are a part of a holographic quantum multiverse where all matter is energy condensed to a slow vibration. earlier civilizations knew about the tree & flower of life, but as religion came along and distorted spiritual wisdom we lost all power over of our own conscious evolution. we are spirit beings, having a human experience & we are the cosmic mind, we are all gods. in a string-net liquid?
Sellanen joka ei usko mihinkään on agnostikko. Ateisti ei usko Jumalaan. Ateisti uskoo tieteeseen. Ateisti ei tiedä Jumalan olevan olemassa, vaan tietää että Jumala ei ole olemassa. Tulos: Soini FAIL
@Teqo7 wtf ar u talking about "Ateisti ei tiedä Jumalan olevan olemassa, vaan tietää että Jumala ei ole olemassa." = Soinin väitös "ateisti tietää jumalan olevan olemassa" on paskaa sillä se on aivan toisinpäin. En myöskään sanonu että agnostikko ei kiellä... Ootko lukihäiriöinen vai muuten vaan retu, gtfo and esa
@kaitzerragritz Jos alat puhuu tollee nii puhu toki omalla nimelläs. Sit täs keskustelus on jotaki mieltä. Mä en rupee kattoo ku joku ruipelo rupee nimimerkin takaa huuteleen.
@Teqo7 1.Jos arvon herralle(neidille/rouvalle?) vain sopii, voisinko huomauttaa että itte lähetit mulle vastauksen jossa väitit mun sanoneen jotain mitä en ees sanonu. Opettele ensin lukemaan ennen kun rupeet puhumaan paskaa. 2.Tää ei oo keskustelu, sä vaan mielessäs luulet että lähettämällä sisällöttömän kommentin sä oot jotenkin mukana sellassessa. 3.Miks helvetissä mä käyttäsin omaa nimeäni tollasten vajakkien kanssa asioidessani? 4.Viesties sisällöstä päätellen oot vaan trolli.
@Teqo7 Jos et usko olet ateisti. Jos et usko etkä kiellä Jumalien olemassaoloa olet agnostinen ateisti. Sellaiset ihmiset jotka käyttävät agnostikko sanaa kuin ateismia ja teismiä eivät tiedä mitä ne sanat tarkoittavat. Agnostisismi&gnostisismi = tiedätkö. Ateismi&teismi = uskotko.
@DonnZ0r Ihan vaan tulin komppaamaan kommenttiasi, hyvä että edes joku on terminologiasta perillä. Uskomatonta, kuinka harva edes ymmärtää näitä perustermejä.
Hauskoja ne, jotka itseään kutsuvat agnostikoiksi ja sitten syyttävät kaikkia ateisteja ylimielisyydestä, koska he "luulevat tietävänsä, ettei jumalaa ole", vaikka tosiasiassa itse ovat nimenomaan tietämättään agnostisia ateisteja.
@Kazumaster Tälläkin kolikolla on kaksi puolta. Täydestä varmuudesta kuin puhutaan niin agnostinen ateisti on rehellisin vastaus. Täydellinen varmuus on kuitenkin typerää normaalissa puheessa. Puhumme ympyröistä vaikka sellaista ei olemassa kuin ajatuksissa ja matemaattisissa kaavoissa. Atomitasolla mikään ei ole täydellisen pyöreä. Ei voi edes täydellä varmuudella tietää olenko kirjoittamassa tässä kommenttia vai onko kaikki kuviteltua. Täysi varmuus normi puheessa on "turha" käsite
@DonnZ0r Tämäkin on näitä asioita, että arkikielessä ihan vaan mukavuuden vuoksi olla epätarkka. Jos nyt empiristeiksi oikein lähdetään, niin on erittäin vähän asioita, joita 'tiedetään'.
@Kazumaster Juuri näin. Täydellä varmuudella en tiedä mitään, mutta samalla tasolla varmuuteni jumalien olemassaoloon on kuin isojalan, joulupukin ja maahisten olemassaoloon. Jos jotain konkreettista materialisoituu niin hienoa, voisin uskoakkin, mutta siihen asti mitään niistä on typerää palvoa. Jos Jumala/Jumalia on olemassa niin hän kyllä tietää mikä minut vakuuttaa häneen uskomaan.
Se ei silti ole gnostista ateismia, miksi nämä "agnostikoksi" itseään kuvaavat ateismia kutsuu.
@kaitzerragritz Et selvästi tiedä itsekkään mitä nämä sanat tarkoittavat. Agnostisismi ja gnostisismi vastaa kysymykseen tietääkö jumalan olemassaolosta. Ateismi ja teismi vastaa kysymykseen uskooko Jumalaan/Jumaliin. Voi olla gnostinen teisti tai agnostinen ateisti. Esim: Jos et tiedä onko Jumalia olemassa etkä käy kirkossa tai temppelissä aktiivisesti olet agnostinen ateisti. Ateismi ei tarkoita gnostista ateismia (että tietää että jumalia ei ole olemassa eikä usko niihin).
@DonnZ0r Oli aika "mitä vittua"-tunne kun sain vastauksen kuukauden vanhaan kommenttiin. Oot oikeassa, otti vaan päähän tää Soini niin tuli hätäsesti kirjoteltua aika epätäsmällistä tekstiä. Kiitos kuitenkin, itse tuskin jaksaisin kirjotella tollaisia selvennyksiä mun kaltaisille tolloille.
En usko mihinkään, enkä ajattele olevani väärässä, en ole siis "soini-ateisti" joko uskonto tai nihilistinen ''tiede'', jossa pahimmillaan ihmiset ottavat täydeksi totuudeksi yhden teorian ja kulkee netissä veitikka otsalla todistelemassa omaa suuntaustaan. kaikki läpimurtoja t Nyt vittu Timo oikeesti.
Toi meni aika viisaasti tuohon asti kunnes ilmaisi että ateistit "tietää olevansa väärässä".
Eipä ole yllätys että asia on irrotettu kokonaisuudesta tällä tavoin, veikkaan että olisi seurannut tuohon liittyvä jatko-kysymys johon sitten soinilta vastaus, mikä olisi varmaan selittänyt mitä tuo herja tarkoitti.
Lähde kritiikkia tätä videota kohtaan. Pitäs näyttää aihe loppuuna sti.
agnostinen ja ateistinen ihminen ovat eri asia. samanlaisia uskovaisia ja perin negatiivisia ihmisiä monasti niin ateistit kuin uskonnolliset. nykyään ihmisiä johdattaa joko uskonto tai nihilistinen ''tiede'', jossa pahimmillaan ihmiset ottavat täydeksi totuudeksi yhden teorian ja kulkee netissä veitikka otsalla todistelemassa omaa suuntaustaan. kaikki läpimurtoja tehneet tiedemiehet ja naiset ovat kuitenkin ajatelleet kaikkia mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti, eikä haastaneet riitaa.
Joo ei tuossa Soinin lausunnossa ole järkeä... Mutta muistakaa silti, että ihan oikeasti näistä 8 presidenttiehdokkaasta Soini on ainoa, joka edes jollain tavalla ajaa Suomen Kansan etua! Soini on mm. ainoa, joka vastustaa pakkoruotsia, persut eivät olisi halunneet Suomen liittyvän Ottawan miinasopimukseen yms yms... Jos vallassa jatkavat nämä vanhat puolueet eli SIXPACK, Suomi tulee ennenpitkää tuhoutumaan...
Ateismiakin on eri sävyjä... Maltillisimmillaan ihminen voi olla ns. agnostinen ateisti, eli ei usko jumalan olemassaoloon, ja perustelee sen sillä ettei jumalan olemassaolosta voi saada tietoa. Jyrkkä ateisti taas kieltää ehdottomasti jumalan olemassaolon.
@Kazumaster höpöhöpö, pysy asiassa. Timo ei puhunut mitään synnistä tai helvetistä tai kristinuskosta vaan uskosta ylipäätänsä. Lähes kaikki normaalit ihmiset ymmärtävät että universumia, planeettoja, molekyylejä tai elämää ei ole ihminen tehnyt. Siksi on uskontoja koska jo kivikaudella ihminen on etsinyt selitystä siihen miksi on olemassa. Hyvä Timo.
Soinihan ei ilmeisesti tiedä mitä ateismi on. Ja ihan btw Soinillekin, aion pressan vaaleissa sua äänestää, mutta oikeasti, jumalaa ei ole olemassa, tai jumalia ylipäätään.
Tämä on eskaritason keittiöfilosofiaa. Kalju on hiustenväri ja postimerkkien keräilemättömyys on harrastus.
Myös tämä ajatus että ateistit "tietävät olevansa väärässä" on aina hämmentänyt meikäläistä. Ainoa syy jota olen tälle kuullut on että me "halutaan tehdä syntiä". Siis luulevat että me oikeasti ollaan niin tyhmiä että tahallaan mennään ikuisesti kitumaan helvettiin ilman kummempaa syytä.
@Kazumaster Ei. Ateisti eivät voi käsittää sellaista asiaa, että maailmassa on voima joka on paljon häntä itseään suurempi ja viisaampi. Olet tavallinen paha tallaaja, mutta niin minäkin olen vaikka olen kristitty. Meissä on se ero että minä ainakin myönnän olevani paska ihminen ja tajuan tarvitsevani armoa ja Jumalaa. Tässä maailmassa koetellaan uskoa. Ne jotka uskovat ja pyytävät anteeksi syntejään pääsevät kerran taivaaseen. Usko ei vie elämästä mitään pois. Se tuo elämään TOIVOA ja RAKKAUTTA
@sammakkotonttu aika tarkkoja noi sun lukemat... ja ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää miten ihmeessä olet mitannut että maailmankaikkeus on 15000000000 vuotta vanha. en voi kun nauraa :D
@codittaja Ihan alkurajähdyksen aiheuttaman taustasäteilyn avulla ja universumin laajenemisen ja muiden tieteellisesti tutkittavien seikkojen perusteella voidaan kartoittaa tuo tapahtuma. Ja 150 000 000 000 ei ole kovin "tarkka lukema", 12 numeroinen luku kahden merkitsevän luvun tarkkuudella :D Naura vain kun et kuitenkaan ymmärrä asiasta mitään. Naurulla on helppo sivuuttaa kaikki joka menee yli hilseen. Pienet vauvatkin nauravat, ymmärtämättä lähes mitään ympäröivästä maailmasta.
@sammakkotonttu no siis ne viimeisimmät laskelmat. mutta se ei paljon muuta sitä tosiasiaa että maapallo on juuri sen 13-15mrd vuotta vanhempi kuin mitä kristityt väittävät :D uskonnot nyt ovat vain pieni ajankaari ihmisen evoluutiossa jossa mielikuvituksesta tulee suht merkittävä tekijä
@johauHAU PeikkoKuningas95 mainitsee epähuomiossa maapallon olevan lähes niin vanha. Tosiaan tarkoitti universumia varmaan. Lainaus ensimmäisestä kommentistani tähän aiheeseen:
ihan oikeessa se on, joudutte kadotukseen kaikki jos ette usko jeesukseen kristukseen, ei raamattu voi olla väärässä, se on vanha kirja.
Leetonen 4 days ago
En ymmärrä miten jotkut idiootit uskovat edelleen joihinkin 2000 vuotta vanhojen satukirjojen teksteihin, ei jumalauta ihmiset..
JesseOM 1 week ago 7
semmottii...
Snowball9634 2 weeks ago
This has been flagged as spam show
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa, niin että jokainen, joka häneen uskoo, uskoo todennäköisesti ihan mihin tahansa.
mpntlkable 2 weeks ago
soinil ei oo kaulaa :D
anttijea 2 weeks ago
Mikä siinä on niin vaikea tajuta. Ateisti ei usko (hänen näkökylmasta TIETÄÄ) että jumalia ole olemassa. Ei siinä uskota uskomattomuuteen, se on yksinkertaisesti sitä että itse tietää ettei jumalia/jumalaa ole olemassa eikä koskaan ole ollut. Eihän kukaan sano "uskon, että joulupukkia ei ole olemassa" vaan sanoo "joulupukkia ei ole olemassa".
Kuhlfurst 3 weeks ago
jos täst ois tullu press nii aika vitun moni ois muuttanu pois suomest
MrFinRaZeR 3 weeks ago
vastustaa jotain mihkä hän ei usko mutta hän tietää olemassa. hmm
WaRnEr1080 3 weeks ago
"Tietää olevan olemassa."
Entäs jos väitän, että ei ole olemassa? Timon logiikka ei tässä asiassa toimi.
9Hastalavista9 3 weeks ago
"Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä. Se nyt on vaan niin että omenalle ja melonille ei voi laittaa saman kokoista lippistä päähän. Ateistin vastustaa jotain mihinkä hän ei usko mutta minkä hän tietää olevan olemassa. Oma tupa, oma lupa..."
theHartoxic 4 weeks ago
... ateisti uskoo siihen ettei usko mihinkään. Näkemyksiä on vaikea lompakosta kaivaa maksuvälineeksi. Joten mitä merkitystä ismi:llä on politiikassa? Ainakaan hän ei ole uskonnollisessa puolueessa, vaikka katollinen onkin.
kalteriy 4 weeks ago
@kalteriy, vastasi toimittajan kysymykseen
Solon1 4 weeks ago
Liirum laarum. Kun oikeita todisteita ei ole, alkaa läpinpuhuminen. Sanahelinää. Soini on tässä kumiseva vaski ja helisevä symbaali. Yrittää keksiä jotain nasevaa ja nokkelaa aiheeseen kompastuen kuitenkin oman väitteensä mielettömyyteen. Jumalan palvojat ovat auktoriteettiuskoisia sokeita. Siis täysin päinvastaisia kuin raamattukirjan kuvaama Jeesus Nazarethilainen. Ei ihme, että he haluavat Timo Soinista uuden jumalan Suomeen.
MacGovernor 1 month ago 2
Jumala on tehnyt minusta ateistin. Kunnioittakaamme sitä.
paskavatta 1 month ago 24
Jumalan olemassaoloahan ei voi kiistää, Ateismin käsitä Jumalan kieltämistä, vaan Jumalan käsitteenmäärittelyyn ateismin periaattein on ehtona, että Jumalallakin on aineellinen perusta. Jumala voi olla käsite, joka kumpuaa ihmisen aivotyöskentelystä, jolla voidaan olettaa myös olevan sähkökemiallisista prosesseista. Tähtään siihen, että täällä käydään väittelyä vääristä lähtökohdista, etenkin ateisteiksi julistautuvat, jotka tahraavat koko ateismi-käsitteen.
VeikkoVastavirta 1 month ago
Täällä harjoitetaan mieletöntä vastakkainasettelua. Käsitteenmäärittelyt ovat aivan liian puutteellisia, jotta aiheesta voisi puhua alkuunkaan ja "mistä ei voi puhua, siitä pitää vaieta". Soini ensinnäkin on puheenvuorossaan päättänyt, ettei ateisti usko mihinkään ja että ateismiin kuuluisi uskonnonvastaisuus. Uskoakseni ateisti uskoo, että on olemassa yksi substanssi, materia ja kaikki palautuu tähän loppuviimeksi. Merkit loppuu, jatkan seuraavassa viestissä.
VeikkoVastavirta 1 month ago
@VeikkoVastavirta
1) Ihminen joka uskoo siihen, että on vain materiaalia on materialisti, ei ateisti.
2) Jos jollain olennolla on vaikutus maailmaan, niin vaikutusta voi tutkia ja voidaan sanoa onko syytä uskoa olennon olemassaoloon
3) Jos olennolla ei ole vaikutusta siihen mitä tapahtuu todellisuudessa on se silloin samassa ryhmässä olemattomien olentojen kanssa
omegavalerius 1 month ago
Comment removed
VeikkoVastavirta 1 month ago
This has been flagged as spam show
@omegavalerius Jumala on siis olemassa, koska monen ihmisen toiminta perustuu sille oletukselle, että Jumala säätelee maailman menoa, ja idealistinen maailmankuva on mahdoton, ellei oleta yliluonnollisia olentoja, kuten aineetonta energiaa, kaikkivaltiasta taivaanisää. Siksi materialismi on edellytys ateismille.
VeikkoVastavirta 1 month ago
@omegavalerius Jos oletetaan materian ohelle tai ainoaksi substanssiksi henki, niin se olisi vahvaa näyttöä jumaluuksien olemassaolosta tai vähintäänkin tekisi niiden olemassaolon hyvin mahdolliseksi, jopa todennäköiseksi.
VeikkoVastavirta 1 month ago
Comment removed
ZipZap80s 1 month ago
Ateistien ongelmahan on, etteivät he voi vedota mihinkään järkiperusteisiin. He siis järkeilevät, ettei Jumalaa ole olemassa tiettyjen perusteiden valossa mutta kuinka he voivat luottaa järkeen, ellei sillä ole järjellistä alkuperää? Järjenvastaista luottaa järkeen, ellei sen alkuperä ole järjellinen, vaan mitä tahansa muuta, esim. tulosta ohjaamattomasta ja sattumanvaraisesta evoluutiosta. Näin ateistien esittämät argumentit kaatuvat jo alkujaan ateismin omiin lähtökohtaoletuksiin!
ZipZap80s 1 month ago
@ZipZap80s big bang
Kuukelikalle 1 month ago
Comment removed
ZipZap80s 1 month ago
@ZipZap80s ihmettelen miksi kukaan uskovainen noin heikolla argumentilla hyökkäisi tiedettä vastaan kun ei sinulla itselläsi ole jumalasta mitään muuta havaintoa kuin hassu satukirja? ): kiinnostaa tietää myös miksi uskot jumalaan?(älä sano *koska raamattu..*) ja miksi sinun jumalasi? miksei vaikka krishna?
S4ukk0 1 month ago
@S4ukk0 Moro! En halua hyökätä tiedettä vastaan vaan päinvastoin, sillä kristinusko juuri on luonut pohjan modernille kokeelliseelle luonnontieteelle. Mielestäni usko Jumalaan ja tiede kuuluvat erottamattomasti yhteen ja miksi edes harjoittaa tiedettä, ellei pohjalla olisi oletus suunnitelmallisuudesta ja järjestyksestä. Voivatko ne syntyä ilman suunnittelijaa? Kristinuskon pohjalta tieteen vallankumous Euroopassa 1500-lähti liikkeelle ja usko Jumalaan ylipäänsä antaa mielekkyyden tieteelle.
ZipZap80s 1 month ago
@S4ukk0 En siis vastusta tiedettä, vaan oma henkilökohtainen uskoni Jumalaan antaa yhä enemmän mielenkiintoa tutkia ja tarkkailla Hänen upeita aikaansaannoksiaan maailmassa.
ZipZap80s 1 month ago
@S4ukk0 Miksi uskon juuri Raamatun Jumalaan? Tärkein asia on Pyhän Hengen todistus siitä, että Hän poikansa Jeesuksen kautta ainut, joka voi antaa ihmiselle rauhan. Hän on vakuuttanut minut Raamatun luvun kautta, lukemattomien ihmeellisten rukousvastausten kautta, elämän yliluonnollisena johdatuksena ja ennen kaikkea sillä rauhalla ja ilolla, jonka Hän on antanut. Uskon Jumalan poikaan Jeesukseen, sillä olen kohdannut Hänet henkilökohtaisesti ja Hän vain voi ja haluaa pelastaa jokaisen ihmisen.
ZipZap80s 1 month ago
@ZipZap80s mutta miten perustelisit valintasi uskoa raamatun jumalaan vaikkapa hindulle joka tuntee yhtä vahvasti omasta uskostaan ja jumalistaan ja tuntee olleensa samanlaisessa yhteydessä omiin jumaliinsa? miten voisit väittää tämän hindun olevan väärässä kun omasta uskostasi ei ole sen uskottavampaa näyttöä kuin mitä tällä hindulla omasta uskostaan?
S4ukk0 1 month ago
This has been flagged as spam show
@S4ukk0 En väittäisi hänen olevan väärässä, eikä myöskään konkreettisen näytön esittäminen ole absoluuttisen ratkaisevaa, sillä vakuuttamisen tekee Jumala (onneksi) sanansa kautta. Rivien välistä luen, että kaipaat kuitenkin perusteluja, joita esittää suhteessa toisiin uskontoihin. Muutamia: Jeesuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemuksen historialliset todisteet, argeologiset todisteet, Raamatun historiallisen luotettavuuden todisteet ja esim. Raamatun lukuisat täyttyneet profetiat.
ZipZap80s 1 month ago
Comment removed
ZipZap80s 1 month ago
This has been flagged as spam show
@S4ukk0 En siis usko sokeasti mihinkään, vaan Jumalan antaman uskon ja Hänen kiistattoman läsnäolonsa ja muun evidenssin kautta elämässäni pystyn vakuuttumaan Hänestä totaalisesti myös kaikkien järkiperusteiden ohella, joita uskosta Jumalaan voidaan esittää (apologetiikka). Näin usko ja järki ovat sopusoinnussa keskenään eivätkä taistele toisiaan vastaan vaan tukevat toisiaan, mikä vakuuttaa itseni entistä enemmän. Kiitti kommentistasi!
ZipZap80s 1 month ago
Toi Soini näyttää niin pelleltä kun se mulkkaa aina tota kameraa kun se vastaa jotain
RussiaVFinnland 1 month ago
Lisäks, kyllä kenestä tahansa saa idiootin kuuloisen kun leikkaa videosta perustelut pois.
Rkof2Member 1 month ago 3
@Rkof2Member Perustelut: "Luulisin näin." watch?v=RYxdI1IIyJE#t=23m06s
youngThrashbarg 1 month ago 13
@youngThrashbarg Täh? Eihän tossa edes kuulu koko kysymystä. Vastauksesta puhumattakaan.
Rkof2Member 1 month ago
@youngThrashbarg Ihan ku sulla ois jotain soinia vastaan. Videon tarkotus on tehä hänestä idiootti ei mitään muuta. Hyvin onnistuit siinä, suurin osa meni lankaan.
Rkof2Member 1 month ago
@Rkof2Member watch?v=RYxdI1IIyJE#t=23m06s <- kyllä tuosta jo ilmenee enemmän sitä soinia, jota soini on. "Luulisin näin" kuului lauseeseen.. plus sun videos ei edes kuulu koko kysymystä. "No entäs..." Ei mikään kysymys ala "no entäs"... Jotain on kysytty sitä ennen, mutta mitä?
Rkof2Member 1 month ago
@youngThrashbarg Kyllä tuo luulisn näin heti muutti tämän tekstin sävyä. Se ei ole niin jyrkkä. Mutta joo, siinä kohtaa kun soini alkaa puhua uskonnosta (ja sitten abortista) niin laskee aina pisteet silmissä.
onouh 4 weeks ago
This has been flagged as spam show
Jos ei ymmärrä mitä toinen sanoo, kuten Soini tässä haastattelussa, täytyykö silloin nimetä tämä negatiivisella nimikkeellä. Kyllä luulen että kansalaisen perusedelletys, joka ei ajattele omilla aivoilla, on tulkita kaikki puhe valheeksi, johon oma ymmärrys ei riitä. Tuskimpa kellään on syytä valhdella näkemyksistään.
Rkof2Member 1 month ago
Jos ei ymmärrä mitä toinen sanoo, kuten Soini tässä haastattelussa, täytyykö silloin nimetä tämä negatiivisella nimikkeellä. Kyllä luulen että kansalaisen perusedelletys, joka ei ajattele omilla aivoilla, on tulkita kaikki puhe valheeksi, johon oma ymmärrys ei riitä. Tuskimpa kellään on syytä valhdella näkemyksistään.
Rkof2Member 1 month ago
Olipas jännä letkautus
hexher616 1 month ago
Jos henkilö ei usko Joulupukkiin, niin hän ei ole sen johdosta "mihinkään uskomaton", "penseä" tai taikauskoinenkaan. Yleensä hän on vain aikuinen...
onearthonelegion 1 month ago
Ateismin on pakko olla synnynnäistä, en nimittäin ole koskaan uskonut mihinkään jumalaan. Uskonto taas poikkeuksetta opetetaan, yleensä mieluiten jo lapselle tai nuorelle, jolla ei ole vielä riittävää kriittisyyttä ja henkistä työkalupakkia uskonnollisten väitteiden arviointiin.
Jumala käsitteenä on hankala, koska ei tarkoita oikeastaan mitään, mutta onhan jonkinlainen jumala tietenkin mahdollinen. Uskontojen jumalat ovat kuitenkin keksittyjä, eivätkä uskovaiset tiedä asiasta ateisteja enempää.
onearthonelegion 1 month ago
Ja täytyy sanoa, että Soini vaikuttaa taas kerran aika hölmöltä. Ei noin tyhmiä väitteitä tule edes kirkonmiehiltä.
onearthonelegion 1 month ago
Uskonnothan ovat valitettavasti olemassa, sehän on vain fakta johon on joskus vain pakko reagoida. Uskonnot esittävät väitteen jumalasta, mutta eivät koskaan kykene väitettä todistamaan. Väitekin on todellinen väite. Kun aikuinen kertoo lapselle ettei Joulupukki ole todellinen, niin ei aikuinen silloin vastusta Joulupukkia.
Ja ateismin kutsuminen uskonnoksi kertoo vain siitä, ettei tiedä edes miten uskonto määritellään. Ateismi ei myöskään ole uskoa tieteeseen. Se on jumaluskon poissaoloa.
onearthonelegion 1 month ago
@onearthonelegion Korjaus äskeiseen, jos uskonto on mielestäsi väärä sana. Sanotaan vaikka sitten, että ateismi on taikauskoa, eli jotain, mikä ei täytä tieteellisen tiedon kriteerejä. Ateismi ei ole tässä mielessä mitenkään jalompi kuin ns. uskonnot.
Lisäksi ateismi ei ole synnynnäistä, se on opittua. Sen ovat havainneet ateistitkin tutkimuksissaan. Jokin uskomusjärjestelmä tekee ihmisestä ateistin.
hannostaa 1 month ago
@hannostaa Höpsis pöpsis, ateismin väittäminen taikauskoksi on aivan yhtä hölmöä. Ateismissa ei ole mitään taikauskoon viittavaakaan, sehän on siis tietyn tyyppisen taikauskon poissaoloa. Uskonto ja taikausko ovat itse asiassa oikeastaan sama asia.
Eikä ateismin tai tieteen nimittely uskonnoksi tee uskontoa yhtään uskottavammaksi, päinvastoin se kertoo siitä, ettei nimittelijä itsekään pidä uskontoa kovin uskottavana tai luotettavana maailmanselittäjänä. "Toihan on vaan uskontoa..."
onearthonelegion 1 month ago
@onearthonelegion Käsittääkseni tieteen filosofiassa yleensä vedetään raja tieteellisen ja ei-tieteellisen tiedon välille. Jälkimmäistä kutsutaan usein taikauskoksi sen epäluotettavuuden vuoksi. Rajanvetokriteereistä yleisin lienee se, että jokainen tieteellinen teoria on pystyttävä todentamaan kokeellisesti. Joten kaikki tieto, jota ei ole todennettu kokeellisesti on taikauskoa. Esim. tietoisuutta ei voida kokeellisesti todentaa. Moni ateisti (taika)uskoo sen löytyvän aivoista
hannostaa 1 month ago
@hannostaa Pötyä. Taikauskoksi kutsutaan sellaisten väitteiden tekemistä, joissa ilmiön taustalle oletetaan joitain yliluonnollisia voimia. Esimerkiksi väärän olettaman tekeminen jonkin laitteen toimintamekanismista ei ole taikauskoa, vaan pelkästään väärään osunut olettamus. On toki oleellista mille perustoille väärät olettamukset tehdään.
Ateismin ja tieteen nimittely taikauskoksi tai uskonnoksi ei myöskään tee Joulupukista sen todellisempaa. Joulupukista pitäisi esittää puoltavia todisteita.
onearthonelegion 1 month ago
@onearthonelegion Tiede ei ole taikauskoa! Älä yritä laittaa sanoja suuhuni. Tiedettä ei ole mikään, joka ei täytä tieteen kriteerejä. Mikä taas ei täytä tieteen kriteerejä on totuusarvoltaan yhtä kuin taikauskoa. Se mitä ateistit uskovat, ei ole tiedettä vaan jotain muuta. Siinä suhteessa ateistit ovat muiden uskovaisten kanssa samalla viivalla.
hannostaa 1 month ago
@hannostaa Tietoisuus on kyllä nykyään jopa suoraan havaittavissa erilaisilla kuvantamismenetelmillä, sähköpotentiaaleja havainnoimalla jne. Tietoisuudelle on olemassa melko tyhjentäviä kuvauksia, eikä kyseessä ole mikään mystinen asia. Kyseessä on aivojen sähkökemiallinen toiminta, jonka loppuessa myös tietoisuus katoaa. Vaikka ilmiötä ei pystytä vielä täydellisesti selittämään ja mallintamaan, ei se tarkoita etteikö sitä voitaisi jo tutkia ilman mitään "taikauskoa". Vrt. gravitaatio jne.
onearthonelegion 1 month ago
@onearthonelegion Vertaa kania ja ihmistä. Toinen varmasti tiedostaa itsensä, toinen tod.näk. ei. En jaksa uskoa, että mittamaalla kummankin sähkökemiaa, EEG:tä, MRI:tä jne. havaitaan mitään eroja, jotka voitaisiin tulkita tietoisuudeksi.
Tietoisuuden oleminen aivoissa on mielestäni hyvä, valistunut arvaus, mutta arvaus ei ole tieteellistä tietoa vaan lähinnä taikauskoa. Vrt.: Yl. suhteellisuustoeria oli arvaus ennen kuuluisaa auringonpimennystä.
hannostaa 1 month ago
Ateismi on uskonto siinä missä muutkin. Harva ateisti epäilee esim. big bangiä, evoluutiota, abiogenesiä ja materialismia ylipäätään... Mistään näistä ei ole olemassa kiistatonta faktatietoa. Jos joku väittää niin olevan, kirjoittakoon tieteellisen julkaisun ja varatkoon liput Tukholmaan. Jos noihin kaikkiin mainittuihin uskoo, ei voi uskoa Jumalaan luojana, Hänelle ei jää tilaa.
hannostaa 1 month ago
@hannostaa
"Jos noihin kaikkiin mainittuihin uskoo, ei voi uskoa Jumalaan luojana, Hänelle ei jää tilaa."
Ai niinku kuinka ? Jumalahan ei saa olla älyllinen entiteetti ja hoitaa luomista edeltäviä alkulaskelmiaan niin ettei tarvii hikoilla turhia..sen sijaan kaverin pitäisi olla kokoajan näpelöimässä ja muuttelemassa kaikkea.
SamuelTheDamned 1 month ago
@SamuelTheDamned Hyvä huomio. Väitteeni ei sulje pois deismiä. Olisi pitänyt varmaan käyttää termiä "Luojana, joka luo kaiken aikaa". Yhtä kaikki, deismi ei anna paljon tilaa Jumalalle. Materialisti tuskin tekee Jumalalla mitään, kun tämä ei mitenkään osallistu maailmankaikkeuteen. Miksi uskoa sellaiseen Jumalaan?
hannostaa 1 month ago
@hannostaa Fiksua kommentointia! Väitteesi koskee kuitenkin vain perinteistä teististä Jumala-kuvaa, jossa Jumalalle omistetaan sellaisia attribuutteja kuin kaikkitietävä ja kaikkivaltias. Monet nykyajan teologit näkevät Jumalan toisin; puhutaan mm. prosessiteismistä, jossa Jumala on universumin kehityksessä (ml. evoluutio) läsnäoleva ja sitä ohjaava voima. Tällainen materialistisen todellisuuden metafyysinenä pohjana oleva Jumala sopinee yhteen tieteellisen maailmankäsityksen kanssa.
CpnFinnGraybeard 1 month ago
@CpnFinnGraybeard Kiitos kommentistasi. Osuit naulan kantaan, väitteeni on hyvin teistinen. Ja kiitos vinkistä; täytyy tutustua prosessiteismiin, kun se käsitteenä on itselleni täysin uusi.
hannostaa 1 month ago
Missähän vaiheessa Soini sanoo tämän "tietää olevan väärässä" -lausahduksensa? Itse kuulin vain "jonka hän tietää olevan olemassa". Olette ihan samanlaisia kuin suurin osa kansanedustajista, vääntelette toisten sanomisia itsellenne sopivammiksi. Saa tekemällä väännellä tai ihan tarkoituksella väärinymmärtää, jotta tuosta videoklipistä saa hommattua peppukipeyden. Voi helvetti..
tespiii 1 month ago
Ensin tämä paskanjauhanta nauratti, sitten vitutti ja nyt lopuksi tekisi mieli vetää tuota ukkoa turpaan.
simuuB 1 month ago
Mikä ihmeen aivokuollut apina tämä Soinikin on? Kuinka on mahdollista että Suomessakin on tämmöisiä taikauskoisia pellejä vielä nykyaikana?
Kammottava homma että suomessakin on vielä uskontoja. Ylipäätään taikausko pitäisi saada kitkettyä pois maailmanlaajuisesti. Suunta on oikea, hurja homma miten hitaasti tämä siirtymä vieläkin etenee sivistyneissäkin maissa.
Käsittämätöntä että Päivi Räsäsen tai Soinin kaltainen järjetöntä taikauskoa edustava urpo voi saada ääniä ja olla edustustehtävissä.
bary1234 1 month ago
Ihmiset, joilla on mielikuvituskavereita ja jotka puhuvat itsekseen, pistetään mielisairaalaan. Mutta ihmiset jotka uskovat jumalaan, he saavat harjoittaa uskoaan, rakentaa kirkkoja ja rasittaa meitä muita ihmisiä... -.-
Vichy112 1 month ago
Haha. Ateistit nimenomaan katsovat, että uskontojen kuvaamia jumalolentoja todennäköisesti ei ole olemassa johtuen todisteiden puutteesta. Jotkut heistä lisäksi katsovat, että todisteet jumalolentojen olemassaoloa vastaan ovat mittavia. He eivät väitä tietävänsä yhtään mitään varmasti, toisin kuin uskovaiset. Soini osoittaa tuolla lausunnollaan täydellisen sivistymättömyytensä.
MegaTrigi 1 month ago
@MegaTrigi oletko ylä asteella?
devilchristk 1 month ago
Kyllä minä Soinia äänestän mutta kyllä silti tämä kommentti oli aika typerä.
Onneksi mies on sanonut että uskonnon asiat ovat henkilökohtaisia eivätkä valtion asioita.
Mazzmaker69 1 month ago
miten tubessa on näin paljon ateisteja
RsMelekonen 1 month ago
@RsMelekonen Meitillä on aikaa ruikuttaa asioista netissä kun ei tartte käydä kirkossa.
TheFinlandnator 1 month ago
@RsMelekonen we run the internet bitch!
johauHAU 1 month ago
Ei suinkaan tuo "penseä ihminen" ollu mikään kansankielinen ilmaisu agnostikolle...? Timppa puhuu niin kansankielellä, ettei tällainen älykköamis enää moista ymmärrä.. ;--------D
rotwolfin 1 month ago
WHAT THE FUCK HE SAID ABOUT ATHEIST?
MOTHER FUCKER STUPID FAT FUCK FACE)
GO KISS PRIEST ASSHOLE IF YOU THINK IS BETTER THAN ATHEIST)
FIRST CHEAT FINNISH PEOPLE ABOUT SAVE FINLAND AND NOW TALK BULLSHIT ABOUT FUCKING ASSHOLE GOD)
FUCK JESUS
FUCK MUHAMED AND ALLAH
AND FUCK TIMO FAT FUCK TOO)))
cursetogod 1 month ago
@cursetogod Do you have issues little boy?...
KoivuTheHab 1 month ago
This has been flagged as spam show
Muslims move to Finland?really?why you people buy oil from Muslim countries?why do you sell your products to Muslim countries?why Finnish women sleep with Muslim men?why Finnish people travel to Muslim countries?like tourists and doing business and making money there?why you Finnish people are so racist?I tell you why?you are fools,,,that is why you were ruled by Sweden and Russia for 800 years,if you were a wise nation,,,it could never happen!!!!!!
cursetogod 1 month ago
Comment removed
kissanainen6969 1 month ago
@kissanainen6969 Kantsii varoo sanojaan. Joku voi tehdä tuosta ilmotuksen.
Teqo7 1 month ago
@Teqo7 ei tuo kyllä mikään tappouhkaus ollut.. eikä tota läskii oikee saa ees nostettuu hirtee jos joku sen aikois tehä ;)
kissanainen6969 1 month ago
Tämä vääntäminen käsitteiden merkityksistä on minusta jokseenkin kummallista; aivan kuin käsitteillä olisi jotain absoluuttisia merkityksiä. Agnostisismi ja ateismi ovat ihmisen luomia käsitteitä, joilla on ihmisten niille antamat ja sopimat merkitykset, jotka saattavat vieläpä vaihdella. Jos joku ei usko, että Jumala on, eikä myöskään usko, että ei ole, niin minun puolestani hän voi pitää itseään agnostikkona. Tämä on tietenkin semanttista metahöpöhöpöä, mutta kuitenkin.
CpnFinnGraybeard 1 month ago
Ateismi vastustaa uskonnollisuutta, jonka hän tietää olevan olemassa.
pogenssi 1 month ago 2
Vaikka arvoistan/kannatan Soinia, niin tämä oli ehkä hieman typerä lausunto häneltä. =/
jonimonk0 1 month ago 2
simo toini.
TheSkaterska 1 month ago
Pöhj, tuon pellen pitäs pitää suunsa kiinni asioista joista ei tiedä mitään. Eli mm. politiikasta ja uskonnoista. Nähtävästi myöskin ateismista.
mfdlock 1 month ago
"Ateistit eivät usko mihinkään" - Uskomme moniin asioihin, emme jumaliin. Sinä (Timo) et usko Zeukseen, Thoriin tai Osirikseen. Emme mekään. Me vaan emme usko myöskään siihen Jumalaan mihin sinä uskot.
"Ateisti vastustaa jotain mihin hän ei usko mutta tietää olevan olemassa" Emme tiedä minkään Jumalan olemassaolosta mitään. Jos haluaa katsoa maailmaa näin ei tiedä onko keijukaiset tai yksisarviset olemassa. Ihminen on eläin joka on keksinyt Jumalia kautta aikojen. Myös sinun Jumalasi.
DonnZ0r 1 month ago
Että Soini on tyhmä...
acdcman96fin 1 month ago
Seuraavaksi Soini varmaan kieltää evoluution olemassaolon.
tontsa911 1 month ago
mitä vittua toi selittää?
nojezz 1 month ago
@nojezz Se ei tiedä mitä ateismi on. Luulee jumalan olemassaolon olevan itsestäänselvyys ja on täysin tietämätön ihmisistä jotka uskovat eri jumaliin kuin hän.
DonnZ0r 1 month ago
Agnostikkona olen sitten varmaan "penseä ihminen"? =)
TheCrazyFinn 1 month ago
This has been flagged as spam show
Timo Soini presidentiksi kristillisen perintömme turvaksi n:o 3 Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
ErwachenSie 1 month ago
@ErwachenSie Täällä uskottiin karhuhin jumalina tonttuihin ja muihin henkiolentoihin. Animalistinen uskonto on Suomen perintöuskonto.
DonnZ0r 1 month ago
en kans tajunnu mitää mitä soini selitti mut oon silti tyytyväine että oon ateisti tai mikä vittu olikaa
kuutisenkiloahiivaa 2 months ago
Soinille iltalukemiseksi Dawkinsin Jumalharha.
RikollinenAjatus 2 months ago 3
@RikollinenAjatus End of Faith on parempi. Tai "50 Reasons People Give for Believing in a God". Dawkinssin kirja on enemminkin niille jotka ovat asian tiimoilta käyneet keskusteluja ja tietävät mitä ateismi on. Soini ei selvästikkään ymmärrä mitä ateisti tarkoittaa ja on hieman kauempana siittä vielä kuin nämä "agnostikot" jotka luulevat sen olevan asema kuin ateismi ja teismi on, sinsijaan että vastaako agnostisismi ja gnostisismi tietoon, sensijaan kuin uskoon. Voi olla gnostinen ateisti esim.
DonnZ0r 1 month ago
@RikollinenAjatus Ja sulle raamattu ja mein kampf.
aivopark 1 month ago
vaikka soinia tuenkin koska hän on ainut rehellinen mies eduskunnassa nii ainakin tässä hän on väärässä ja simppeliä logiikka, tosin hänen äänestäjänsä ovat varmaan kristittyjä ettei ei voi tietää uskooko soini oikeasti näin. ps viherfasistit kotiin pohjoiskoreaa
Thastorcyclone 2 months ago
@Thastorcyclone Rehellinen, tyhmä ja ylpeä tyhmyydestään. Vaarallinen poliitikko.
DonnZ0r 1 month ago
soinilla on pitkät nenänkarvat
MetallicaFIN 2 months ago
"Täytyy uskoa siihen ettei usko mihinkään"
Vaaditaanko kristittyjä erikseen uskomaan siihen että he uskovat? Vai onko kyseessä vain mukaviisasta Soinimaista sanaleikkiä?
mikkodude 2 months ago
"Usko siihen että ei usko mihinkään" "Vastustaa jotain johon ei usko" "Tietää että on olemassa"
Siis mikä tätä jätkää vaivaa? Kai se on perusedellytys että jos on uskovainen, on oltava täysi valehteleva kusipää.
latuman 2 months ago 7
"..Tietää olevan olemassa"? Noin tietämätöntä jätkää ei kiitos presidentiksi.
Soini, älä puhu ateismin "faktoista", jos et tiedä niitä.
XplosivCookie 2 months ago
uskon siihen että timo soini on läski
TerryFGM 2 months ago 2
Jos sanoo että ei usko Jumalaan, niin sehän tarkoittaa että jumala on olemassa mutta ei usko häneen.
Pitää sanoa että ei usko että jumala on olemassa.
Raksonevs 2 months ago
raukkamaista mollata soinia hänen henkilökohtaisten mielipiteidensä takia
herrahanska 2 months ago
@herrahanska aivan. Mielipide ei voi koskaan olla väärä. Etenkään politiikassa.
logidet 2 months ago
@logidet aivan aivan
herrahanska 2 months ago
@herrahanska Typeriä mielipiteitä tulee mollata, muuten kehitystä ja oppimista ei tapahdu. Jos hänellä on hyvä syy uskoa niinkuin hän uskoo niin hyvä niin, mutta jos hän uskoo että maailma on litteä ja että ratsastaa lentävällä elefantilla töihin niin mollaan häntä päivittäin ja vielä enemmän viikonloppuisin.
DonnZ0r 1 month ago
@DonnZ0r sinua tulee mollata typerän kommenttisi takia
herrahanska 1 month ago
@herrahanska No antaa tulla. Mitä typerää siinä oli?
DonnZ0r 1 month ago
@DonnZ0r sinä
herrahanska 1 month ago
@herrahanska Ad hominem, käväises sivistämässä itseäsi.
DonnZ0r 1 month ago
@DonnZ0r tuu sä siistimään mua jos mun epäsiisteys häiritsee
herrahanska 1 month ago
@herrahanska No mikä siinä jos haluat kävellä internetissä niinku kadulla paskat housuissa. Ei minua kiinnosta opettaa sinua pyyhkimään persettäsi, hävettää vain puolestasi, huvittavaakin jopa. Jos et halua asialle itse tehdä mitään niin... no... voi voi.
DonnZ0r 1 month ago
@DonnZ0r mut sun epäsiisteys häiritsee mua
herrahanska 1 month ago
@herrahanska sivistyskö on mielestäsi samaa kuin siisteyttä, vai etkö osaa lukea?
DonnZ0r 1 month ago
@DonnZ0r olen huono lukemisessa ja kirjoitamaan
herrahanska 1 month ago
en ottaisi Soinina kantaa tähän asiaan, no comment ja jos ottaisin kantaa niin en sanoisi suinkaan noin vaikka oisin Kristitty mies. Ateisteilla on oma kantansa mihin uskoo ja samoin Kristityillä. Totuutta emme tiedä, emme ole tarpeeksi fiksuja, vasta sitten ku kuolemme niin tiedämme. siksi ei pitäisi ottaa kantaa ehkä tähän.
MrJuha82 2 months ago
we are one consciousness experiencing itself subjectively and evolving through interaction. we live in and are a part of a holographic quantum multiverse where all matter is energy condensed to a slow vibration. earlier civilizations knew about the tree & flower of life, but as religion came along and distorted spiritual wisdom we lost all power over of our own conscious evolution. we are spirit beings, having a human experience & we are the cosmic mind, we are all gods. in a string-net liquid?
cidp012 2 months ago
Sellanen joka ei usko mihinkään on agnostikko. Ateisti ei usko Jumalaan. Ateisti uskoo tieteeseen. Ateisti ei tiedä Jumalan olevan olemassa, vaan tietää että Jumala ei ole olemassa. Tulos: Soini FAIL
kaitzerragritz 2 months ago 2
@kaitzerragritz Wrong. Agnostikko ei usko mutta ei myöskään kiellä. Ateisti ei usko sekä kieltää.
Teqo7 2 months ago
@Teqo7 wtf ar u talking about "Ateisti ei tiedä Jumalan olevan olemassa, vaan tietää että Jumala ei ole olemassa." = Soinin väitös "ateisti tietää jumalan olevan olemassa" on paskaa sillä se on aivan toisinpäin. En myöskään sanonu että agnostikko ei kiellä... Ootko lukihäiriöinen vai muuten vaan retu, gtfo and esa
kaitzerragritz 2 months ago
@kaitzerragritz Jos alat puhuu tollee nii puhu toki omalla nimelläs. Sit täs keskustelus on jotaki mieltä. Mä en rupee kattoo ku joku ruipelo rupee nimimerkin takaa huuteleen.
Teqo7 2 months ago
@Teqo7 1.Jos arvon herralle(neidille/rouvalle?) vain sopii, voisinko huomauttaa että itte lähetit mulle vastauksen jossa väitit mun sanoneen jotain mitä en ees sanonu. Opettele ensin lukemaan ennen kun rupeet puhumaan paskaa. 2.Tää ei oo keskustelu, sä vaan mielessäs luulet että lähettämällä sisällöttömän kommentin sä oot jotenkin mukana sellassessa. 3.Miks helvetissä mä käyttäsin omaa nimeäni tollasten vajakkien kanssa asioidessani? 4.Viesties sisällöstä päätellen oot vaan trolli.
kaitzerragritz 2 months ago
@Teqo7 Jos et usko olet ateisti. Jos et usko etkä kiellä Jumalien olemassaoloa olet agnostinen ateisti. Sellaiset ihmiset jotka käyttävät agnostikko sanaa kuin ateismia ja teismiä eivät tiedä mitä ne sanat tarkoittavat. Agnostisismi&gnostisismi = tiedätkö. Ateismi&teismi = uskotko.
DonnZ0r 1 month ago
@DonnZ0r Ihan vaan tulin komppaamaan kommenttiasi, hyvä että edes joku on terminologiasta perillä. Uskomatonta, kuinka harva edes ymmärtää näitä perustermejä.
Hauskoja ne, jotka itseään kutsuvat agnostikoiksi ja sitten syyttävät kaikkia ateisteja ylimielisyydestä, koska he "luulevat tietävänsä, ettei jumalaa ole", vaikka tosiasiassa itse ovat nimenomaan tietämättään agnostisia ateisteja.
Kazumaster 1 month ago
@Kazumaster Tälläkin kolikolla on kaksi puolta. Täydestä varmuudesta kuin puhutaan niin agnostinen ateisti on rehellisin vastaus. Täydellinen varmuus on kuitenkin typerää normaalissa puheessa. Puhumme ympyröistä vaikka sellaista ei olemassa kuin ajatuksissa ja matemaattisissa kaavoissa. Atomitasolla mikään ei ole täydellisen pyöreä. Ei voi edes täydellä varmuudella tietää olenko kirjoittamassa tässä kommenttia vai onko kaikki kuviteltua. Täysi varmuus normi puheessa on "turha" käsite
DonnZ0r 1 month ago
@DonnZ0r Tämäkin on näitä asioita, että arkikielessä ihan vaan mukavuuden vuoksi olla epätarkka. Jos nyt empiristeiksi oikein lähdetään, niin on erittäin vähän asioita, joita 'tiedetään'.
Olettamuuksiin perustuu aika paljon.
Kazumaster 1 month ago
@Kazumaster Juuri näin. Täydellä varmuudella en tiedä mitään, mutta samalla tasolla varmuuteni jumalien olemassaoloon on kuin isojalan, joulupukin ja maahisten olemassaoloon. Jos jotain konkreettista materialisoituu niin hienoa, voisin uskoakkin, mutta siihen asti mitään niistä on typerää palvoa. Jos Jumala/Jumalia on olemassa niin hän kyllä tietää mikä minut vakuuttaa häneen uskomaan.
Se ei silti ole gnostista ateismia, miksi nämä "agnostikoksi" itseään kuvaavat ateismia kutsuu.
DonnZ0r 1 month ago
@kaitzerragritz Heh, en tiennytkään etten usko tieteeseen.
Ravintolavaunu 2 months ago
@Ravintolavaunu Selventäisitkö sillä mulla ei oo hajuakaan mistä kohtaa mun kommenttia sä oot vetäny tollasen johtopäätöksen
kaitzerragritz 2 months ago
@kaitzerragritz Et selvästi tiedä itsekkään mitä nämä sanat tarkoittavat. Agnostisismi ja gnostisismi vastaa kysymykseen tietääkö jumalan olemassaolosta. Ateismi ja teismi vastaa kysymykseen uskooko Jumalaan/Jumaliin. Voi olla gnostinen teisti tai agnostinen ateisti. Esim: Jos et tiedä onko Jumalia olemassa etkä käy kirkossa tai temppelissä aktiivisesti olet agnostinen ateisti. Ateismi ei tarkoita gnostista ateismia (että tietää että jumalia ei ole olemassa eikä usko niihin).
DonnZ0r 1 month ago
@DonnZ0r Oli aika "mitä vittua"-tunne kun sain vastauksen kuukauden vanhaan kommenttiin. Oot oikeassa, otti vaan päähän tää Soini niin tuli hätäsesti kirjoteltua aika epätäsmällistä tekstiä. Kiitos kuitenkin, itse tuskin jaksaisin kirjotella tollaisia selvennyksiä mun kaltaisille tolloille.
kaitzerragritz 1 month ago
This has been flagged as spam show
En usko mihinkään, enkä ajattele olevani väärässä, en ole siis "soini-ateisti" joko uskonto tai nihilistinen ''tiede'', jossa pahimmillaan ihmiset ottavat täydeksi totuudeksi yhden teorian ja kulkee netissä veitikka otsalla todistelemassa omaa suuntaustaan. kaikki läpimurtoja t Nyt vittu Timo oikeesti.
penttiXD 2 months ago
Toi meni aika viisaasti tuohon asti kunnes ilmaisi että ateistit "tietää olevansa väärässä".
Eipä ole yllätys että asia on irrotettu kokonaisuudesta tällä tavoin, veikkaan että olisi seurannut tuohon liittyvä jatko-kysymys johon sitten soinilta vastaus, mikä olisi varmaan selittänyt mitä tuo herja tarkoitti.
Lähde kritiikkia tätä videota kohtaan. Pitäs näyttää aihe loppuuna sti.
TheQneb 3 months ago 17
@TheQneb Voit käydä tarkistamassa kyllä. Noin 23 minuutin kohdilta videosta watch?v=RYxdI1IIyJE
youngThrashbarg 3 months ago 20
@TheQneb hyvin te fanipojat veikkaatte näitä asioita :DDD
Darusdei 1 month ago
@Darusdei Tieto on ihan hevosmiesten tietotoimistosta elikkä faktaa puhutaan
TheQneb 1 month ago
En usko mihinkään, enkä ajattele olevani väärässä, en ole siis "soini-ateisti"
MursuTheMan 3 months ago 47
agnostinen ja ateistinen ihminen ovat eri asia. samanlaisia uskovaisia ja perin negatiivisia ihmisiä monasti niin ateistit kuin uskonnolliset. nykyään ihmisiä johdattaa joko uskonto tai nihilistinen ''tiede'', jossa pahimmillaan ihmiset ottavat täydeksi totuudeksi yhden teorian ja kulkee netissä veitikka otsalla todistelemassa omaa suuntaustaan. kaikki läpimurtoja tehneet tiedemiehet ja naiset ovat kuitenkin ajatelleet kaikkia mahdollisuuksia ennakkoluulottomasti, eikä haastaneet riitaa.
Jamppaesa 3 months ago
Joo ei tuossa Soinin lausunnossa ole järkeä... Mutta muistakaa silti, että ihan oikeasti näistä 8 presidenttiehdokkaasta Soini on ainoa, joka edes jollain tavalla ajaa Suomen Kansan etua! Soini on mm. ainoa, joka vastustaa pakkoruotsia, persut eivät olisi halunneet Suomen liittyvän Ottawan miinasopimukseen yms yms... Jos vallassa jatkavat nämä vanhat puolueet eli SIXPACK, Suomi tulee ennenpitkää tuhoutumaan...
HeroLalli 3 months ago
Tämän takia tutankhamon kuoli.
Nyt hei vittu oikeesti... Tyhmyydellä ei ole rajoja.
NaGGiz 3 months ago
Ateismiakin on eri sävyjä... Maltillisimmillaan ihminen voi olla ns. agnostinen ateisti, eli ei usko jumalan olemassaoloon, ja perustelee sen sillä ettei jumalan olemassaolosta voi saada tietoa. Jyrkkä ateisti taas kieltää ehdottomasti jumalan olemassaolon.
nonenymous 3 months ago
@Kazumaster höpöhöpö, pysy asiassa. Timo ei puhunut mitään synnistä tai helvetistä tai kristinuskosta vaan uskosta ylipäätänsä. Lähes kaikki normaalit ihmiset ymmärtävät että universumia, planeettoja, molekyylejä tai elämää ei ole ihminen tehnyt. Siksi on uskontoja koska jo kivikaudella ihminen on etsinyt selitystä siihen miksi on olemassa. Hyvä Timo.
KingKengu 3 months ago
@KingKengu Henkilökohtaisesti haluan uskoa, että et ole tosissasi.
Kazumaster 3 months ago
mitäpä trollaatte. hyvä kommentti. miettikääpä osaatteko edes toistaa mitä soini sanoi?
KingKengu 3 months ago
Soinihan ei ilmeisesti tiedä mitä ateismi on. Ja ihan btw Soinillekin, aion pressan vaaleissa sua äänestää, mutta oikeasti, jumalaa ei ole olemassa, tai jumalia ylipäätään.
Kheldaurus 3 months ago
Vau, onneks Soini osaa ajatella muiden ihmisten kantilta asioita. *sarkasmia*
sikojensika 3 months ago
@sikojensika Sinulta se ei ainakaan näytä onnistuvan jos et hyväksy sitä että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä joista kuuluu pitää kiinni.
Pvjinflight 3 months ago
@Pvjinflight Tietämättömyys ei ole mielipide ja siitä tosiaan ei kannata pitää kiinni.
sikojensika 3 months ago 2
@Pvjinflight Niin ja miten tuosta päättelet että en hyväksy muiden mielipiteitä?
sikojensika 3 months ago
Timo "tietää" niin varmasti ajatusmaailmani ("ateistihan...") . Just joo :-(
yurzappa 3 months ago
Timo uskoo aaveisiin.
miisu 3 months ago
Tämä on eskaritason keittiöfilosofiaa. Kalju on hiustenväri ja postimerkkien keräilemättömyys on harrastus.
Myös tämä ajatus että ateistit "tietävät olevansa väärässä" on aina hämmentänyt meikäläistä. Ainoa syy jota olen tälle kuullut on että me "halutaan tehdä syntiä". Siis luulevat että me oikeasti ollaan niin tyhmiä että tahallaan mennään ikuisesti kitumaan helvettiin ilman kummempaa syytä.
Nyt vittu Timo oikeesti.
Kazumaster 3 months ago 98
@Kazumaster Nimenomaan. En mä "usko siihen että mä en usko mihinkään", vaan mä TIEDÄN että mä en usko mihinkään.
Idscu 3 months ago
Timo Soinin maailmassa tapahtuvaa:
Kävelet kadulla, jossa mies tulee osoittamaan sinua ohimolle aseella. Hän huutaa: "Anna satanen, älä pakota minua ampumaan sinua!"
Soinin logiikalla pitää antaa satanen, ettei tulisi tehtyä tietoisesti itsemurhaa.
Toisaaltahan satasen annettuaan voi tietysti medialle narista maahanmuuton tuomasta väkivaltarikollisuudesta Soinin tapaan..
leflipmo 2 months ago 4
@Kazumaster Ei. Ateisti eivät voi käsittää sellaista asiaa, että maailmassa on voima joka on paljon häntä itseään suurempi ja viisaampi. Olet tavallinen paha tallaaja, mutta niin minäkin olen vaikka olen kristitty. Meissä on se ero että minä ainakin myönnän olevani paska ihminen ja tajuan tarvitsevani armoa ja Jumalaa. Tässä maailmassa koetellaan uskoa. Ne jotka uskovat ja pyytävät anteeksi syntejään pääsevät kerran taivaaseen. Usko ei vie elämästä mitään pois. Se tuo elämään TOIVOA ja RAKKAUTTA
kalmaxusetheforce 1 month ago
timo suck my fat dick .i know you dont have penis come suck mine .hahahah
ugly fat cheater.
cursetogod 3 months ago
timo look like old fart gay man.
he is so disgusting ugly fat useless.
just wantet to cheat people and get them vote.
who in finland can stop immigrant?hahahah no body..hahahah
its true.and now we have about 260.000 immigrant .next 10 years is 400000.hahahahah good for finns.
cursetogod 3 months ago
6 donaa sitte tää mesta vast luotiin... jaaaaa sitten antaa peukkujen palaa alaspäin : )
WeLWets 3 months ago
@sammakkotonttu aika tarkkoja noi sun lukemat... ja ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää miten ihmeessä olet mitannut että maailmankaikkeus on 15000000000 vuotta vanha. en voi kun nauraa :D
codittaja 4 months ago
@codittaja Onhan tuosta tutkimuksia = ) mut anyway
cocacola2224 4 months ago
@codittaja Ihan alkurajähdyksen aiheuttaman taustasäteilyn avulla ja universumin laajenemisen ja muiden tieteellisesti tutkittavien seikkojen perusteella voidaan kartoittaa tuo tapahtuma. Ja 150 000 000 000 ei ole kovin "tarkka lukema", 12 numeroinen luku kahden merkitsevän luvun tarkkuudella :D Naura vain kun et kuitenkaan ymmärrä asiasta mitään. Naurulla on helppo sivuuttaa kaikki joka menee yli hilseen. Pienet vauvatkin nauravat, ymmärtämättä lähes mitään ympäröivästä maailmasta.
sammakkotonttu 3 months ago
@sammakkotonttu 13,4mrd on se tarkin :DD
PeikkoKuningas95 3 months ago
@PeikkoKuningas95 Joidenkin laskelmien mukaan kyllä. Kuitenkin, sehän on noin 15mrd paikkeilla.
sammakkotonttu 3 months ago
@sammakkotonttu no siis ne viimeisimmät laskelmat. mutta se ei paljon muuta sitä tosiasiaa että maapallo on juuri sen 13-15mrd vuotta vanhempi kuin mitä kristityt väittävät :D uskonnot nyt ovat vain pieni ajankaari ihmisen evoluutiossa jossa mielikuvituksesta tulee suht merkittävä tekijä
PeikkoKuningas95 3 months ago
@sammakkotonttu älä hullujas puhu, nykyinen universumi on 13.7 miljardia vuotta vanha.
johauHAU 3 months ago
This has been flagged as spam show
@johauHAU PeikkoKuningas95 mainitsee epähuomiossa maapallon olevan lähes niin vanha. Tosiaan tarkoitti universumia varmaan. Lainaus ensimmäisestä kommentistani tähän aiheeseen:
"Maapallo ~4 500 000 000-v
Maailmankaikkeus ~15 000 000 000-v"
sammakkotonttu 3 months ago
@PeikkoKuningas95 13,7 miljardia senkin uskovainen.
johauHAU 3 months ago
@johauHAU EIIIIIII EN HALUA OLLA :DDD no ei sitä tarkkaa vielä tiedetä mutta kyllä se useita miljardeja on