@WolfgangStehlMusic Tietenkään lisääntyminen ei liity asiaan! AJATTELE, saatanan pälli! Ihmisen ainut tarkoitus yhteisöissä ei ole lisääntyä. Evoluutiossa on tarkoituksella kehittynyt erilaisia yksilöitä - sellaisiakin, joiden tarkoitus ei ole lisääntyä, vaan esim. pitää huolta yhteisön muista jälkeläisitä. Ajattelepa esimerkiksi leijonalaumoja, joissa yhden naaraan pennut ovat käytännössä koko lauman naaraiden pentuja. Eivät kaikki heterotkaan voi lisääntyä; varmaan heidätkin pitäisi lahdata.
Tiedoksenne vain että jokainen ulisija joutuu estetyksi. Syy tälle on se, että ei teistä ole totuuden hyväksyjiksi ollenkaan - se on aina sitä "no mut q raamattu plaa ja normaali niiq vää". Olette tuollaisia vain koska äitinne isänne kullia imiessä vakuutti miten "tämä on normaalia! tämä on luonnollista!" ja te raukat tietenkin uskoitte sen.
Ajatelkaa itse. Katsokaa luontoa. Yrittäkää edes päivän ajan olla jotain muuta kuin idioottimaisia, aivopestyjä tolloja. Ja erottakaa provot massasta, lol.
Mistä näitä säälittäviä avohoitopotilaita näin yhtäkkiä on tänne pällähtänyt? Olen iloinen, miten näinkin moni loogiseen ajatteluun kykenemätön yhteiskunnan parasiitti on tarttunut syöttiin. Kiitos tästä.
@WolfgangStehlMusic PS: Sinun kaltaisesi idiootit (sekä heterot) ovat parasiitteja, jotka ovat tuhonneet miltei jokaisen kulttuurin. Tuki turpasi, sillä puheissasi ei ole mitään järkeä - olethan sentään luonnoton, yhteiskunnan aivopesemä otus.
Aina kun provosointi on onnistunut, olen tyytyväinen.
@WolfgangStehlMusic Olet paraskin puhuja; kommenttisi paljasti, että sinä tässä olet se todellinen seksistinen paskiainen, joka ei kykene loogiseen ajatteluun. Selitäpä minulle millä logiikalla onnistuit repimään jostain sen, että olisin homouden väittänyt olevan normaalia? Puhdas homoseksuaalisuus ei ole normaalia, mutta ei ole heteroseksuaalisuuskaan. Näin se vain luonnossa menee. Ja miksi helvetissä toit ihmisten kirjoittaman satukirjan asiaan mukaan? Jösses, hiljene ennen kuin nolaat itsesi.
mun mielestä ne jotka haaskaa aikaansa tälläseen kuraan niinku big brother ni ne on tyhmiä...enempää en ala jakelee mielipiteitä ettei tuu turhaa napinaa...sais subtv vetää tälläsen paskan pois tvstä oho hups yks mielipide lisää...no eise haittaa tulipaha sanottua
Totuus on, että homot on vähemmistö ja tulee aina olemaan vähemmistö. Homoja tullaan aina syrjimään ja hakkaamaan. Toivon, että älyätte 70-vuotiaina olevannekin heteroita ja että koko elämänne meni HIV:iä levittäessä. Tottakai HIV on yleisempää heteroiden keskuudessa, sillä meitä on enemmän eli leviäminenkin on suurempaa. Ja muistakaa että homoja on määrällisesti paljon vähemmän. Voisin vieläpä sanoa, että heteroita on enemmän sillä se on nyky yhteiskunnassa NORMAALIA, homous yleisesti ottaen ei
@nailfinga1 Totuus on, että heterot ovat luonnossa yhtälailla vähemmistö ja tulevat aina olemaan. Sinun kaltaisia juntteja tullaan aina syrjimään ja hakkaamaan. Toivon, että älyätte 70-vuotiaina olevannekin homoja, ja että koko elämänne meni HIV:ä levittäessä - idiootit kun eivät tiedä mitään turvaseksistä, toisin kuin useimmat homot. Luonnossa biseksuaaleja on eniten - enemmän kuin homoja ja heteroita. Uskonnot muuttivat kulttuuria, ja siitä on syntynyt säälittäviä kaltaisiasi yksilöitä.
Lisäksi, "tiedätkö miten synnyit" on jotain typerintä, mitä 2000-luvun ihminen voi sanoa. Lisääntyminen ei rajoitu vain heteroihin. Lisääntyminen ei vaadi minkäänlaista heteroseksuaalista kanssakäymistä. Kaiken lisäksi suurin osa ihmisistä on biseksuaaleja - myös ne, jotka luulevat olevansa heteroita. 100 prosenttinen hetero on siis luonnon oikku siinä missä 100 prosenttinen homokin.
@ProjectChibui: Ja vittu sinä olet niin äärettömän tyhmä. En voi käsittää ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tämän videon/postauksen ironiaa. Tämähän on selkeää kritiikkiä videolle "känninen homo riehuu" (daa, katsokaa otsikkoa). Tässä osoitetaan, että täytyy olla aika huora, jos oikeasti luulee, että se on nimenomaan seksuaalinen suuntautuminen, joka määrittää ihmisen käyttäytymisen. Jos siis määritätte homoja tietyllä tavalla, miksi ei heteroitakin?
Hmmm, on se jännää. Kun totuus tulee julki, ei kukaan uskalla sanoa mitään. "Ziiz daa q Big Brotherissa käyttäytyy jotkut näin, sen on pakko johtua seksuaalisuudesta!!1"
Tämä yhteiskunta on säälittävä. Toivottavasti koko kansa joutuu saatanan raiskaamaksi.
Sairaita nuo heterot. Eheytyshoitoon vaan.
Padam91 4 months ago
Painu piip, painu piip, painu piip, painu piip sitku katoin tota videoo vähä aikaa ni repes tos "TURPAKII LEHMÄ!" xD
Dufmaan 5 months ago
@WolfgangStehlMusic Tietenkään lisääntyminen ei liity asiaan! AJATTELE, saatanan pälli! Ihmisen ainut tarkoitus yhteisöissä ei ole lisääntyä. Evoluutiossa on tarkoituksella kehittynyt erilaisia yksilöitä - sellaisiakin, joiden tarkoitus ei ole lisääntyä, vaan esim. pitää huolta yhteisön muista jälkeläisitä. Ajattelepa esimerkiksi leijonalaumoja, joissa yhden naaraan pennut ovat käytännössä koko lauman naaraiden pentuja. Eivät kaikki heterotkaan voi lisääntyä; varmaan heidätkin pitäisi lahdata.
Gallifrey75 6 months ago 4
Tiedoksenne vain että jokainen ulisija joutuu estetyksi. Syy tälle on se, että ei teistä ole totuuden hyväksyjiksi ollenkaan - se on aina sitä "no mut q raamattu plaa ja normaali niiq vää". Olette tuollaisia vain koska äitinne isänne kullia imiessä vakuutti miten "tämä on normaalia! tämä on luonnollista!" ja te raukat tietenkin uskoitte sen.
Ajatelkaa itse. Katsokaa luontoa. Yrittäkää edes päivän ajan olla jotain muuta kuin idioottimaisia, aivopestyjä tolloja. Ja erottakaa provot massasta, lol.
Gallifrey75 6 months ago 7
Mistä näitä säälittäviä avohoitopotilaita näin yhtäkkiä on tänne pällähtänyt? Olen iloinen, miten näinkin moni loogiseen ajatteluun kykenemätön yhteiskunnan parasiitti on tarttunut syöttiin. Kiitos tästä.
Gallifrey75 6 months ago 3
@WolfgangStehlMusic PS: Sinun kaltaisesi idiootit (sekä heterot) ovat parasiitteja, jotka ovat tuhonneet miltei jokaisen kulttuurin. Tuki turpasi, sillä puheissasi ei ole mitään järkeä - olethan sentään luonnoton, yhteiskunnan aivopesemä otus.
Aina kun provosointi on onnistunut, olen tyytyväinen.
Gallifrey75 6 months ago 2
@WolfgangStehlMusic Olet paraskin puhuja; kommenttisi paljasti, että sinä tässä olet se todellinen seksistinen paskiainen, joka ei kykene loogiseen ajatteluun. Selitäpä minulle millä logiikalla onnistuit repimään jostain sen, että olisin homouden väittänyt olevan normaalia? Puhdas homoseksuaalisuus ei ole normaalia, mutta ei ole heteroseksuaalisuuskaan. Näin se vain luonnossa menee. Ja miksi helvetissä toit ihmisten kirjoittaman satukirjan asiaan mukaan? Jösses, hiljene ennen kuin nolaat itsesi.
Gallifrey75 6 months ago 5
mun mielestä ne jotka haaskaa aikaansa tälläseen kuraan niinku big brother ni ne on tyhmiä...enempää en ala jakelee mielipiteitä ettei tuu turhaa napinaa...sais subtv vetää tälläsen paskan pois tvstä oho hups yks mielipide lisää...no eise haittaa tulipaha sanottua
moosartti 7 months ago
@moosartti Pätkä on poimittu satunnaisesta bb-videosta youtubesta. Itse en ole kertaakaan tätä ihmissaastaa televisiosta katsonut.
Gallifrey75 7 months ago
Hahhhaaa... "Fuck off Bitch"
WizzyDaDizzy 8 months ago
Totuus on, että homot on vähemmistö ja tulee aina olemaan vähemmistö. Homoja tullaan aina syrjimään ja hakkaamaan. Toivon, että älyätte 70-vuotiaina olevannekin heteroita ja että koko elämänne meni HIV:iä levittäessä. Tottakai HIV on yleisempää heteroiden keskuudessa, sillä meitä on enemmän eli leviäminenkin on suurempaa. Ja muistakaa että homoja on määrällisesti paljon vähemmän. Voisin vieläpä sanoa, että heteroita on enemmän sillä se on nyky yhteiskunnassa NORMAALIA, homous yleisesti ottaen ei
nailfinga1 10 months ago
@nailfinga1 Biseksuaaleja on enemmän kuin heteroita ja homoja. Sinä yhteiskunnan aivopesemä luuseri et tiedä normaalista mitään.
Gallifrey75 6 months ago 2
@nailfinga1 Totuus on, että heterot ovat luonnossa yhtälailla vähemmistö ja tulevat aina olemaan. Sinun kaltaisia juntteja tullaan aina syrjimään ja hakkaamaan. Toivon, että älyätte 70-vuotiaina olevannekin homoja, ja että koko elämänne meni HIV:ä levittäessä - idiootit kun eivät tiedä mitään turvaseksistä, toisin kuin useimmat homot. Luonnossa biseksuaaleja on eniten - enemmän kuin homoja ja heteroita. Uskonnot muuttivat kulttuuria, ja siitä on syntynyt säälittäviä kaltaisiasi yksilöitä.
Gallifrey75 6 months ago 8
Moi. Sain ensimmäisen lapsen panemalla perseeseen, sen nimi on HooiiVee. T. Homo
hostiMATE 11 months ago
@hostiMATE Hahaha hauskaa vetää lisääntymiskortti mukaan. Tuo ei liity asiaan, mutta ethän sinä vitun huora sitä tajuaisikaan koska olet idiootti.
Ei muuten kaikki heterotkaan kaikki saa lapsia. Heidän pitää varmaan panna perseeseen lisääntyäkseen.
Mistä näitä saatanan neropatteja oikein sikiää? Varmaankin Big Brother -yleisöstä.
Gallifrey75 11 months ago 4
@hostiMATE Niin ja HIV on yleisempää saastaisten heteroiden keskuudessa.
"Terve, sain Hooiiveen koska synnyin sairaaksi heteroksi. Nyt aion mennä naimisiin ja otan eron samantien, koska voin tehdä niin."
Gallifrey75 11 months ago 4
Lisäksi, "tiedätkö miten synnyit" on jotain typerintä, mitä 2000-luvun ihminen voi sanoa. Lisääntyminen ei rajoitu vain heteroihin. Lisääntyminen ei vaadi minkäänlaista heteroseksuaalista kanssakäymistä. Kaiken lisäksi suurin osa ihmisistä on biseksuaaleja - myös ne, jotka luulevat olevansa heteroita. 100 prosenttinen hetero on siis luonnon oikku siinä missä 100 prosenttinen homokin.
Pullapitkomies 2 years ago 11
Sitä paitsi, heteroiden haukkuminen on ihan oikeutettua.
Pullapitkomies 2 years ago 5
@ProjectChibui: Ja vittu sinä olet niin äärettömän tyhmä. En voi käsittää ihmisiä, jotka eivät ymmärrä tämän videon/postauksen ironiaa. Tämähän on selkeää kritiikkiä videolle "känninen homo riehuu" (daa, katsokaa otsikkoa). Tässä osoitetaan, että täytyy olla aika huora, jos oikeasti luulee, että se on nimenomaan seksuaalinen suuntautuminen, joka määrittää ihmisen käyttäytymisen. Jos siis määritätte homoja tietyllä tavalla, miksi ei heteroitakin?
Pullapitkomies 2 years ago 10
vittu sä gall oot sairas.. heterot muka sairaita? PAH! TIEDÄTKÖ MITEN SYNNYIT?
ProjectChibui 2 years ago
Ja tiedätkö sinä miten tyhmä olet? Varmasti hetero, LOL.
Gallifrey75 2 years ago
Hmmm, on se jännää. Kun totuus tulee julki, ei kukaan uskalla sanoa mitään. "Ziiz daa q Big Brotherissa käyttäytyy jotkut näin, sen on pakko johtua seksuaalisuudesta!!1"
Tämä yhteiskunta on säälittävä. Toivottavasti koko kansa joutuu saatanan raiskaamaksi.
Gallifrey75 2 years ago
:D Kyllä, tuollaisia ne saatanan heterot ovat. Mielenvikaisia luonnonoikkuja kaikki.
Pullapitkomies 2 years ago 5