Vein tän biisin joskus kolme vuotta sitten kouluun levyraatiin, tää voitti koska pojat äänesti tätä ton 'routa raiskaa tämän maan' lauseen takia :D Olin sillon kutosella ja sillon poikien mielestä noi raiskaamis jutut oli jotenkin hauskoja, kun ne ei ymmärtäny mitä toitarkoittaa :)rakastan tätä biisii <3
:D No tää hieno teksti kertoo siitä kun " Lumi on syönyt kaiken, routa raiskaa tämän maan ja joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan, unelmat vaihtuu toisiin!" eli Rakkaus on kuolemassa/kuollut!
aina tulee tätä kuunnellessa mieleen viime jouluna kuollut serkkuni, ei edes kolmekymppiseksi ehtinyt elää... mutt tätä kuunnellessa tulee myös ajateltuu, että ehkä se on nyt jossain paremmassa paikassa
Kuulin tän ekan kerran vast viime vuoden lopussa, ku laulettii tätä musiikin tunnilla, ja rakastuin heti. Enkä pystyny laulaa tätä ilman etten olis itkeny. :'(
Todella, tää saa aina itkun silmään ! Vuosi vuodelta onneksi vähemmän...Yhdistän tämän aina kolme vuotta sitten edesmenneeseen pikkuveljeeni, vaikka sanoilla tarkoitettaneenkin toisenlaista menetystä... : (
Tää on ihana aloin itkeä kun menetin kaksi ystävääni siksi että heillä ei kiinnostanut pätkän vertaa mitä teen ja samalla vein koirani ainoat ystävät=((
owww me encanta esta cancion desde que la escuche cuando tenia 14 años no me canso de escucharla :')
Aannylly 5 days ago
Tämä on aika hyvä biisi! I like it! Olen vasta alkanut opetella suomea niin im todella pahoillani, jos tämä on vaikea ymmärtää.
KilljoyCharlie7 1 week ago
Vein tän biisin joskus kolme vuotta sitten kouluun levyraatiin, tää voitti koska pojat äänesti tätä ton 'routa raiskaa tämän maan' lauseen takia :D Olin sillon kutosella ja sillon poikien mielestä noi raiskaamis jutut oli jotenkin hauskoja, kun ne ei ymmärtäny mitä toitarkoittaa :)rakastan tätä biisii <3
14nr4 1 week ago
Comment removed
Sismount 1 week ago 2
LIKE . PERU!
WiCcHi15 2 weeks ago
teemuantila on kuningas ja momo on hassu tää kone o hijas:o
muumilimuonparasta 3 weeks ago
En muistanut biisiä, ajattelin vain "Mene vaan, mene vaan" ja laitoin youtube hakuun PMMP ja tämä tuli ylimpänä ^.^
MikkoMuhis 1 month ago
Halpa Märät Säpikkäät -kopio!
Ravintolavaunu 1 month ago
Kiitos Paula, kun tuet Pekka Haavistoa :)
Rubellaaa 1 month ago
Odotan sitä päivää, kun Paula ymmärtää lähteä soolo uralle.
Rajatollah 1 month ago
Ehkä yks kauneimmista kappaleista mitä tiiän ! Etenki Miran ääni on ihana : >
mindemann1 1 month ago in playlist YouTube Mix for PMMP
Aivan mahtavat ja kauniit sanat ja musiikkikin sopii todella hyvin! Ihan napakymppi tää laulu))
MrBAliza 1 month ago
PMMP:n paras biisi koskaan.
sunner108 1 month ago
''ja loistaa'' vai ''jaloistaan''??
1IAmYourMom1 1 month ago
@1IAmYourMom1
Fluoresoivia joutseniahan ne...
clothearednincompoop 1 month ago
@1IAmYourMom1
Jaloistaan. Googleta lyrics ^.^
MikkoMuhis 1 month ago
Awwww! Jotsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan.
MunBeatyfull 1 month ago
this is my favorite song! niin paras!
kikurumi25 2 months ago
Kunein "pmmpn" biisi ikin!!!
bellajenny1000 3 months ago
1:51 kohta on niin koskettavasti tehty
Iltahopea 3 months ago
VEVO ?
jumaluata 3 months ago
@jumaluata On.
MunBeatyfull 1 month ago
great song! this is so beautiful finish song..greetings from California...vitsi vitsi..olen jallu muhokselta:)
BotanTiger 3 months ago 39
Ihuna♥
Lakritsilikat 4 months ago
Ihanimpia ja kauneimpia biisejä....<3
pipsamarsu 4 months ago
0:53 O.O
Krissenn 4 months ago
I Really Really Really love this song ^^
rauzkud 4 months ago
Jos 50 "tykkää" meen laulaa tän idolsiin
MrsShinigami10 5 months ago 83
@MrsShinigami10 Nyt kyl meet laulaa tän, 70 tykkääjää :D
MunBeatyfull 1 month ago
@MunBeatyfull En huomannukkaa! :DD Okei meen ens kaudelle... Katotaan pääsenkö jatkoon.
MrsShinigami10 1 month ago
Mun kaveri fanittaa tätä ihan hulluna. =)
LoveJuuli 5 months ago
ihana<3
Herkkuleivos 6 months ago
Best part 2:18
1motorheads 6 months ago
Comment removed
1motorheads 6 months ago
мне нравится
noopook 6 months ago 4
:]] iskän kanssa fanitetaa yhressä tätä<3 ihana biisi on.
pipsamarsu 6 months ago
oi kun on ihana kappale♥
valoapimeassa 6 months ago
Ää! Aloin parkuu :s
Pmmp00 6 months ago
yli ihana. koskettaa ja kovasti! wau
whiipeli 6 months ago
En tiedä miks, mutta vittu haluisin kuulla ku Turmion Kätilöt laulas tän :D
TheBastarde 7 months ago 7
koskettava ;(
ulovemeiloveutoo 7 months ago
tää biisi on jotenki nii todelline!! varsinki nyt tän kaiken paskan keskel :(
Noora775 7 months ago
oon kuunnellu tätä kappaletta jo ties kauan, mutta en koskaan tajuu mistä tää kertoo O: ja oon 15w
14nr4 8 months ago
:D No tää hieno teksti kertoo siitä kun " Lumi on syönyt kaiken, routa raiskaa tämän maan ja joutsenetkin jäätyy kiinni jaloistaan, unelmat vaihtuu toisiin!" eli Rakkaus on kuolemassa/kuollut!
PaulJohnBeatles 8 months ago
@PaulJohnBeatles jaaa :D
14nr4 8 months ago
onse ihana ♥ ( ::
NorZu9797 9 months ago 2
aina tulee tätä kuunnellessa mieleen viime jouluna kuollut serkkuni, ei edes kolmekymppiseksi ehtinyt elää... mutt tätä kuunnellessa tulee myös ajateltuu, että ehkä se on nyt jossain paremmassa paikassa
MyFunnyapple 9 months ago
que buena música...
GothicWishper 9 months ago
kuusi henkilöä jäätyi kiinni jaloistaan D:
Fainaru23 9 months ago
vooi en oo kuunnellu pmmptä pitkään aikaan, nyt tuli iha kylmät väreet! ihana laulu ja tulee muistoja mieleen ♥
countingdays034 9 months ago
Niin ihanaaaaaa <33333333333333
ZaZaGobra 9 months ago
Comment removed
Unvergesslichh 9 months ago
THE RASMUSS ♥
coyndalennon77 10 months ago
@coyndalennon77 they aren't TR! and TR isn't the finnish music!
GothicWishper 9 months ago
@GothicWishper This is PMMP. If you mean by TR TheRasmus, yes, it also Is a Finnish band ;3
TubeKettu 6 months ago
Niin ihana, kauniit sanat. Hieno biisi, kieltämättä. ♥
maziwiall 10 months ago
Ihana <3
perkele38 10 months ago
Joutsen raukat! Toivottavasti niin ei ikinä tuu käymään! :/ ;) :( Hieno biisi on kuitenkin!
TheAninen98 10 months ago
@TheAninen98 Mulle tulee tuosta aina mieleen satu Ruma Ankanpoikanen, ihana sanoitus :'3
TubeKettu 6 months ago
Comment removed
Unvergesslichh 10 months ago 3
Kuulin tän ekan kerran vast viime vuoden lopussa, ku laulettii tätä musiikin tunnilla, ja rakastuin heti. Enkä pystyny laulaa tätä ilman etten olis itkeny. :'(
♥ ihana ♥
ieatmursus 11 months ago 3
Kuulin tän ekan kerran vast viime vuoden lopussa, ku laulettii tätä musiikin tunneilla, enkä pystyny laulaa ilman et olisin itkeny.. :'(
♥ ihana biisi ♥
ieatmursus 11 months ago
mä kuuntelin tätä pienempänä niin nykyään kun kuulen kertosäkeen tulee kylmät väreet :ss
MeloYun 11 months ago 2
4 ihmistä eivät ymmärrä hyvää musaa.
ZiKiFI 11 months ago
niin ihana biisi saa kyyneleet silmille
minttu55 11 months ago
saa kyyneleet kyllä silmille!
minttu55 11 months ago
This has been flagged as spam show
♥ Ihana
Lauraloveomppu 1 year ago 4
This comment has received too many negative votes show
kauheat sanat hirveä melodia ihan niin paskoja noin pmmp biisit että pitää
kattoa joka aamu niitä videoita miten joku voi olla noin tyhmä että tekee tuollaisia
sanoituksia. PMMP GOES DOWN
shien1 1 year ago
@shien1 saanen kysyä miks sä sit kuuntelet tätä? :D
helloitsSILJA 1 year ago 2
Kuuntelin tätä vuosi sitten kun tyttöystävä petti ja jätti.. lähes pudottauduin sillalta kymijokeen. pmmp auttoi jaksamaan kumminkin eteenpäin.
Hyvä musiikki pelastaa ihmishenkiä.
iDARE69 1 year ago 10
@iDARE69 Pmmp teekee biisejää just tollassiin tunteiden tasoitus tilanteisiin :3. Mutta hyvä ettet sitten hypännyt siitä sillalta sinne jokeen ^^.
FinnishHunterGirl 11 months ago
@FinnishHunterGirl
mm..
iDARE69 11 months ago
ihana <3
Shelle945 1 year ago
Todella, tää saa aina itkun silmään ! Vuosi vuodelta onneksi vähemmän...Yhdistän tämän aina kolme vuotta sitten edesmenneeseen pikkuveljeeni, vaikka sanoilla tarkoitettaneenkin toisenlaista menetystä... : (
MeandMeimi 1 year ago 3
Comment removed
MeandMeimi 1 year ago
ihana (: ♥
KiASaySRaWr 1 year ago
Tosi nätti kappale!<33
Olen harjoitellu soittamaan pianolla. :)
MegaMintChocolate 1 year ago
Biisiä kuunnellessa kyllä itku tulee, kun on juuri menettänyt jonkun josta oikeasti välittää ♥
TheSu8aru 1 year ago 3
tää on ihana<3!
minnininni 1 year ago 3
pimppi on ihana ♥
Warrantti 1 year ago
parasta bändiltä...muute en bändistä sitten tykkää
onedelay 1 year ago 5
kauneimpia suomi biisejä ikinä
lainelaku 1 year ago 30
Siis aivan ihana!Mun mielestä paras PMMP:n laulu.
XDhullutXD 1 year ago 11
Siis aivan ihana!
XDhullutXD 1 year ago 2
Parhautta.
Verano31 1 year ago 3
Ihana... tulee mieleen kaikkii menetysjuttuja.. Silti, täydellinen <'3
lunazq 1 year ago 3
<3<3 ihana
essispissis 1 year ago 2
Jeps, Rammstein Engel lähellä samaa tunnelmaa, mut tämä on vaan niin hyvä... <3
666apostoli 1 year ago
Tää on ihana aloin itkeä kun menetin kaksi ystävääni siksi että heillä ei kiinnostanut pätkän vertaa mitä teen ja samalla vein koirani ainoat ystävät=((
eskoo1234 1 year ago
niin
TheEmela 1 year ago
Täs kappalees tää kaksikko on onnistunu tosi hyvin :) Käsitellään herkkää aihetta, ja sehän on menettäminen. :) Ihana <3
Cerabian 1 year ago
PMMP - Kaksi suomen kiehtovinta ja lahjakkainta naislaulajaa.
Teinyhr 1 year ago 3
niin kaunis.... :'( ♥ ♥ ♥
Smiletys 1 year ago 2
Sopii muuten aamunavaukseen koulussa ku puhutaan kiusaamisesta :) ja itku tulee :( <3
alkuhaju 1 year ago
niin ihana ♥
VERONIC44 1 year ago 60
Ihana ( : saa kyynelet kyllä silmille ) : <3
jeccixa 1 year ago 87
@jeccixa Niin, on varmaan ihanin PMMP:n biisi <3
hepofaniforever 3 months ago