I hope you go back to Somalia, we (the Finnish people) hate you!!! You're "human" cockroaches, the cancer!!! DIE!!! Painu vittuun täältä, muumimamma!!!!!!!
Sain kuulla vähän aikaa sitten kunniani 3 somalinuorelta, kun istuin kaverin kanssa päiväkodin pihalla. Jostain ne somalit kimpaantuivat ja tulivat aukomaan "Faktoja" Mm. Miten on Euroopan suuta, että Afrikassa on asiat huonosti ja nälänhätää yms. Ja kuinka suomalainen on rasisti, kuinka minä itse olen pohjasakkaa. Näen itseni rasistina, mutta miksi jokainen ystäväni tietää, että Afrikan kurjuus ei ole euroopan syytä, mutta 3 somalinuorta ei tiedä? Ja mikä vitun merkitys sillä yöhuutamisella on?
@vanhavihamiehesi Niin on, mutta kyllä suurin vika on kuitenkin näiden maiden asukeissa itsessään. Afrikan suurin vitsaushan on heimojärjestelmä joka aiheuttaa Afrikassa säännöllisesti sisällissotia ja näin tuhoaa senkin vähän mitä ollaan saatu aikaan, ja siitä ei voi syyttää eurooppalaisia. Toki eurooppalaisten vika on se että alunperin vihamielisiä heimoja joutui saman maan alueelle, mutta luulisi että opittaisiin elämään ihmisiksi yhteisen edun nimissä muutamassa sadassa vuodessa.
Se on helppoa oma heikkone laita toisea niskaan, joka asiasta ne somalilaisia syytä toisia rasistia, ei milla pahalla, muttä jos ne somalialaisia on niin kärsynut täällä suomessa miksi ne voi lähtee takaisin somaliaan, ei millä pahalla vaan autan heitä,koska kävin eri europaan maassa, ja joka massa ihmisiä on somalilaisia vastaan
Katsokaa Somalit peiliin, suomalaiset ovat vieraanvaraista kansaa mutta kun vieraanvaraisuutta käytetään hyväksi niin silloin loppuu pinna ja syntyy väistämättä ongelmia. Tänne tulevan tehtävä on integroitua meidän kulttuuriimme ja omaksua länsimaiset demokratiaan perustuvat tapamme ja arvomme. Täällä ei ole paikkaa ihmisille jotka eivät elä lakiemme ja arvojemme mukaan. Niille joille tämä tuntuu mahdottomalta, pyydän poistumaan maastamme.
Eiväthän mamut maksa valtiolle kuin 292miljoonaa vuodessa. Nousee vaan 18% prosenttia vuodessa siihen asti ennenkuin perheenyhdistämiset lopetetaan ja mamuja lähetetään pois.
Ei tässä oikein voi muuta ku ihmetellä miten vitun sairaita (jotkut) suomalaiset on.Esim.Britaniassa asuu 43 515 Kanadassa asuu 37 785 Suomessa asuu vain! 10 647 somalia siitä huolimatta yli 50% Suomalaisista haluaa ajaa kaikki pakolaiset Suomesta se kertoo vaa siitä miten sisäänpäinsuuntautuneita ja sairaita suomalaiset oikeasti ON ! ottakaa muilta mailta mallia ja kansainvälistykää saatana niin noi itsemurhatkin vähenisi täällä Suomessa! Tämän videon on tehnyt aikunen SUOMALAINEN mies.
and then there is you,the reason God gave us th middle finger.
Suomi suomalaisille? Sitte ku kaikki ulkomaalaistaustaset on poissa suomen maaperältä,mite suu sitte pannaan ku ei oo ketään syytettävänä verorahojen hyödyntämisestä?
Mä kannustan ainakin 100% maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta. Jos sitä ei joku kestä, muuttakoon itse muualle!
Mä tykkään siitä, ku pääkaupunkiseudulla on tosi monikulttuurista, ja paljon erilaisia ihmisiä. Itäkeskus on paljon mielenkiintosempi paikka, ku esimerkiks Vantaan Jumbo. Syy on se, ett Itäkeskus on ilmapiiriltään kansainvälisempi!
"Suomi suomalaisille". Voi jumalauta! Mitenköhän ihminen täytyy aivopestä, ett se ajattelee tolla tavalla!!!???
Ehkä sinut pitäisi laittaa Somaliaan? Ei kai Suomalaiset oo näin hulluiksi tulleet? Tämä on ihan liikaa ja tarpeetonta. En voi uskoa että te Suomalaiset sanotte aina "Suomi on paras". Meneppäs johonki toiseen maahan, lupaan että sinä et ainakaan tule näkemään tälläistä sontaa. Hyi hyi. Olen pettynyt sinuun Seppo Lehto tai mikä sun nimi onkaan.
Vitun suomalaiset oletteko koskaan itse katsonu peiliin ja ihan vitun lapsellista ku tuutte tähän youtubun haukkumaan en usko kellään suomalaisella olis pokkaa sanoa suoraan päin namaa.
Mihin vittuun tää suomi on menny?? eikö täällä enään oo muita ku deekuja,nistejä subu nitkuis,rasisteja nahkapäitä snägäri jonossa haastamassa riitaa kaikkien kans?? hei oikeesti aikuiset ihmiset ottakaa järki käteen jo... vittu panee vihaks tollaset pellet! vitun pellet! jäikö aivot narikkaan?
Hei äly hoi redneck. Hyvää esimerkkiä sivistyneestä Suomesta jossa yritetään sivistyneellä keskustelulla sivistyttää ihmisiä ja antaa korrektia esimerkkiä siveydestä! Ja sit pomppas punaniska naaman eteen! Kiitos! Ei tekisi pahaa potkaista teitä vähäksi aikaa somaliaan asumaan ja tulla sen jälkeen aukomaan reikäänsä!
BEAUTIFUL SOMALIAN PEOPLE........PLEASE COME BACK U R COUNTRY SOMALIA. WE WILL SEE ONE DAY FINLANDS WILL COME OUR LAND. leave finland white people......
FUCK U FINLAND somalia are being mix with jawish that is why we have light skin and more beautiful.......... i hope finland people come my country as refuge....
we are not lazy 1980 we were super small country with edecution, health care. then rassian and ameerican came my country and destroyed my country......we dont look like Monkey........ u r mother finlands look like monkey...
somalia is RICH country don't give help send back them,,,,, fuck u jesus
En ymmärrä, puhutaan että suomalaiset eivät hyväksy muita kulttuureita tänne ja kunnioita niitä. Koska näiltä mamuilta kysytään miksi he eivät kunnioita suomen kulttuuria ja elä täällä tapojemme mukaisesti? mitä jos tekisit rikoksen näiden maissa? käy 1000kertaa huonommin kuin suomessa.
Oho oho on se niin kova jätkä. Huutelee minkä kerkee. Onhan niitä suomalaisiakin pakolaisia esim ruotsissa miksi näin ? Ekö ruotsi sitten voisi häätää kaikki suomalais pakolaiset sieltä pois ? Että jätkä haistappa sinä pitkä paska.
@jokeri93 Kuule, yhtään suomalaista pakolaista ei ole olemassakaan vitun idiootti. Ruotsissa voi tosin olla suomalaisia siirtolaisia tai maahanmuuttajia
En ole itse rasisti, mutta suomen maahanmuuttopoliitikka kusee niin perkeleesti. omalla kansalla on jo tarpeeksi ongelmia toimeentulon kanssa. Työssäkäyvät ja hyvin käyttäytyvät maahanmuuttajat saavat minun puolesta jäädä, mutta rikolliset saisi karkottaa loppuiäksi kotimaahansa ja pistää rajat kiinni. Pistää vituttamaan, kun pakolaisia elätetään kymmenillä tuhansilla euroilla, eikä omalle kansalle myönnetä mitään avustusta. RKP vittuun ja samalla astrid thors vittuun, niillä me ei tehdä mitään.
@bizzev Et ole rasisti (vihervasurihyysäreiden mielestä tottakai olet) vaan pikemminkin realisti- laittaisin kyllä itsenikin samaan kastiin.On täysin järjetöntä että omat vanhuksemme jotka ovat ikänsä työtä tehneet ja rakkaat veroeuronsa/markkansa kiltisti maksaneet tälle paskavaltiolle nyt makaavat omissa paskoissaan koska määrärahat mukamas eivät riitä heidän hoitamiseen ja samaan aikaan maahan lappaa valtion avustuksella tuhansittain täysin urpoja loisia ties mistä maailman persreiästä.
heeheheheh vittu toi jätkä on säälittävää on syytäkin tehää tommosi kunnon typeristi videoita lisää ku sairas ihmiset inho toiset ihmiset jostakin ihon väristä tai uskonnostaa se on vaan tosi säälittävää ku toi on 4 lpasen isä ja 45v ja tolla on tommoset aivot päässä hmmm asuko vaimo ja lpaset ton mulkvistinkaa samassa talossa tai ne on eronneet.....mutta vaikee usko et tommosel ihimsel on 4 lapsi.
Koittakaa nyt vähän nostaa tota kommentoinnin tasoa. Nykyisen kaltaista maahanmuuttoa voi, ja pitää kritisoida mutta sitä on vaikea ottaa todesta jos järkevien kannanottojen sijaan "kritiikki" on puhdasta rasismia.
Antakaas nyt vastaus, joka vastaa kysyttyyn. Ei o vaikeet ohjeet. Eli, yksinkertainen kysymys kuuluu näin: MIKSEI suomessa ole TILAA muille kuin yli viidelle miljoonalle suomalaiselle? Typerin "argumentti" mihin olen tässä "keskustelussa" törmännyt.
@AleksisPelli Juuri näin lyhytnäköisestä ajattelusta nykyinen hanurista oleva maahanmuuttopolitiikka johtuu. Kyllä täällä nyt jumalauta TILAA on, ei siitä ole koskaan ollut kysymys. Eri asia on se, että kuinka nykyisessä infrastruktuurirakenteessa on mahdollisuutta taata jokaiselle mahdollisuus toimeentuloon. Tutustukaa ystävät rakkaat vihdoin ja viimein käsitteeseen nimeltä HUOLTOSUHDE niin ymmärrätte, ettei homma todellakaan ole kiinni jostain asumistilasta.
Ei ole maahanmuuttajien vika että huoltosuhde on vituillaan, ei välttämättä edes nykyisen maahanmuuttopolitiikan, josta löytyy toki parannettavaa, siitä lienemme samaa mieltä. Pienillä verotuksen korjaamisilla saataisiin budjettivaje korjattua, ja nimenomaan oikeanlaisella verotuksella. Vrt. arvolisävero on kaikille sama, rikas ja köyhä maksavat saman verran, sen sijaan tuloveron kiristäminen, lahjaveron kiristäminen jne.
@AleksisPelli Samaa mieltä olemme. Olen aina sanonut, että ihminen on kansalaisuudesta huolimatta pohjimmiltaan opportunisti ja haluaa keinoja kaihtamatta parasta itselleen ja läheisilleen. Jos länsimaalaisen valtion X maahanmuuttopolitiikka siis sallii ankkurilapseuden, antaa kelpo toimeentulon, maksattaa lennot maahansa ym. ym. ym. niin ei pakolainen tietenkään niin tyhmä ole, etteikö tällaista tilaisuutta käyttäisi. Vika on siis aina viime kädessä politiikassa - ei ihmisyksilöissä.
Respond to this video.. Fiksuahan olisi tietenkin monikulturistien mielestä rakentaa vain kerrostaloja vieri viereen, jotta kaikenkarvaiset pakolaiset mahtuisivat kivasti asumaan. Rahaahan saa pankkiautomaatista - niin yksinkertaista ja ihkua se on!
voi noita neekeri ressukoita jaksaa ne vaa valittaa vois mennä takas sinne somaliaan ja persereikiinsä mistä o tullukki ku tääl suomes pitää olla suomalaisten tavoil eikä minkää somalien tavoil. SUOMEN RAHAT SUOMALAISILLE SOMALIEN RAHAT SOMALEILLE!!!! ku suomes o omiiki ogelmii nii paljo saatana
Tämä vidossa viimeisena joka puhu henkilölle ......menee heti katsomaan peilia,oot täysin idiootti mies.mee hanki parempi tyotä sulle.Just teiden takia suomalaiset naiset karka suomalaiset miehista eroa.
ilman ulkomalaisia ei koskaan paria mitään maa!usko tai älä....ottakaa apinat englantia mallia...siellä lontossa pelkästään yli 80% ulkomalaisia jotka tekee työtä,kauppa ja vaikka mitä....jos ei oo lontossa maahanmuttaja se sama kuin kuollut kaupunki.....täällä turha idiootit ilman minkalaisia kokemuksia puhuvät.
@kunQQ :D Jutkut leikkaa joo pojat mut sekin on viä vitusti eri asia. Juutalaisia tyttöjä ei leikellä ja pojatkin leikellään niin nuorina ettei jää ees muistoja. Juutalaiset on muutenkin kovin avoimia esim. huumorin suhteen (Borat ja Bruno), kun taas muslimit ottaa äkkii ragee jos joku sattuu piirtää Muhammettii.
Muslimipojat leikataan alle 3-vuotiaina. Tyttöjen ympärileikkaus ei kuulu mitenkään Islamiin. Somalien oma tapa, jota ei kehoteta koraanissa tekemään.
@kunQQ Meillä on varmaan eri lähteitä, koska itse olen kuullut useasti että kyllä niitä vanhempinakin ympärileikataan. Ja tyttöjen ympärileikkaus ei toki välttämättä kuulu Islamiin, mutta periaatteessa sitä harrastetaan eniten niillä alueilla, joilla Islam on vallitseva uskonto, koska sharia ei tunnu selvästi kieltävän sitä.
Kyllä poikkeustapauksia myös on, mutta pääsääntöisesti pojat pyritään leikkaamaan jo vauvana. Älä edes vaivaudu yhdistämään Somaliaa ja Islamia, sillä he ovat niin sanotusti "ryöstäneet" ko. uskonnon. Tyttöjen ympärileikkausta ei harrasteta yhdessäkään arabimaassa.
@kunQQ Ei harrasteta? Mitä nyt kattelin niin se oli enimmäkseen pohjoisafrikka missä sitä harrastetaa, mutta tapa on kuulemma levinnyt myös Arabian niemimaalle... Arabeja vastaan mulla ei oo mitään vaan muslimeja.
Nyt nyt nyt. Nimenomaan Pohjois-Afrikassa sitä ei missään nimessä harrasteta. Mistä olet tälläistä tietoa saanut? Toisekseen, suurin osa muslimeista on ihan tavallisia tapamuslimeja, pyhiä juhlitaan mutta silti kulutetaan alkoholia eikä olla niin tarkkoja. Suomeen tulleet muslimit ovat omassa maassaan sitä köyhää alaluokkaa joka on erittäin uskovaista.
Mutta toistan kysymyksen: mistä olet saanut tietoa, että tyttöjä silvottaisiin Pohjois-Afrikassa?
@kunQQ Googleta 'Female genital cutting' ja kattele muutamat sivustot niin siellä Afrikan seudulla sitä näyttää ikävän paljon tapahtuvan. Yksi hyvä sivusto on tunnettu wikipedia, jolla on lähteet jotka voi tutkia jos niitä epäilet. Jos sitä ei tapahdu enimmäkseen Afrikan pohjois- ja itäosissa niin missä sitten? Euroopas? Amerikois? en sanois... tuskin myös Oceania tai kaukoitä. Suomeen tulleet muslimit voi olla varakkaitakin.
Ai nyt otit mukaan Itä-Afrikan? lainaan äskeistä tekstiäsi: "Mitä nyt kattelin niin se oli enimmäkseen pohjoisafrikka missä sitä harrastetaa" Oletko koskaan käynyt Pohjois-Afrikassa? Marokko, Algeria, Tunisia Libya. Missään näistä maista ei harrasteta silpomista. Itä-Afrikassa kylläkin, siinä olet oikeassa.
Kyllä, suomessa on myös muslimeita jotka ovat tulleet tänne rikkaista oloista. He ovat juuri niitä jotka eivät ole mitään kiihkoilijoita.
@kunQQ (viivapisteviiva) -.- Kato mitä mä äsken sanoin. Pohjois-Afrikka on aika helvetin suhteellinen käsite. Mulle se tarkottaa sitä pohjoisempaa osaa Afrikasta ja siellä sitä todellakin harrastetaan. Ja onhan toi nyt aika huvittavaa jos alat nussiin välimerkkiä parin vaivasen kilometrin takia, Afrikkaa se kuitenkin on ja maita joissa Islam on usein johtava uskonto, mikä ei koskaan ole toivottavaa.
Tossa katoin tota sun "wikipediakarttaa" Ja eipä sielläkään näkynyt missään muualla Pohjois-Afrikassa kuin Egyptissä harrastettavan, joka tuskin sekään pitää paikkaansa. Muista, että wikipediaa saa muokata kuka vain.
Muuhun en ota kantaa, kuin että silpominen ei kuulu Islamiin.
@kunQQ Nii ja siinä ei näy Arabiaa, mut suunnilleen tota aluetta mää tarkotin, mulle se on melko sama onko puhe Libyasta vai Tansaniasta tjsp. Jos nyt halutaan välimerkkiä lempiä niin sanotaan sitten että Egyptissä ja Keski-afrikan pohjoispuolella ja pohjoisessa itä-afrikassa.
mamujen puollustajat menkää tutustumaan lähemmin näihin. Lisäksi teitä ei näytä ollenkaan kiinnostavan, että suomen kansa kärsii siitä että näitä mamuja autetaan.
Silpominen pois. Ei täällä kukaan muukaan voi toista alistaa. Kaikille samat säännöt. On kummallista, että yht'äkkiä tulee tämmoinen ongelma. Ei tällaista ennen ollut.
Tervetuloa antamaan tukeanne kansakunnalliselle muutokselle: Potku perseeseen näille hyysäreille ja demlamafiakommareille joiden arvot lepäävät kansanmurhissa ja stalinismissa, sekä suomalaisuuden tuhonnassa.
Muutos 2011 kansallismielinen ajattelevien ihmisten vaihtoehto eduskuntavaaleissa 2011
Kaikki vouhottaa kun Somalit on niin ihania ja suvaitsevaisia kaikkia kohtaa etc. Mutta miksi Suomalaisten niitä pitäisi tänne huolia? Yksi puolinen sopimus. Suomi maksaa. Somalit somaliaan.
noracarolin luetko afrikkalaista kulttuuriantropologiaa ja pädet täällä jonain huuhaa maisterina? Olen varsin onnellinen, että halla-ahorealistit on saaneet laajaa suosiota. Tämä teidän humanitaarisuus on syvä kuoppa, joka ei täyty koskaan vaikka kaksin käsin lapioisi rahaa.
Rasistien ja uusnatsien kokous meneillään vai? Menkää yliopistoon, kouluttautukaa ja avartakaa maailmankuvaanne, jotta voitte tuoda mielipiteenne esille järkevästi ja perustellen.
Kansakuntamme munahaukat tarja halonen, astrid thors ja viherkommarimafia eivat tajua etta ovat ansainneet kritiikkinsa.
Seppo Lehto asuu nyt Norjassa turvapaikkaa hakien. Seppo Lehto tuomittiin mm. Kurt Westgaardin pommimuhammed kuvasta mika oli ja on edelleen netissa kamelinperseessa kollaasista, samoin kuin anti semitic carton contest kuville nauramisesta patrioottiradiossa. = 2 v 4 kk ehdotonta vankeutta. Missa on oikeus- ja mediakritiikki?
This comment has received too many negative votesshow
HYVÄÄ PÄIVÄÄ TEILLE JUNTEILLE! Mitä ihmettä meinaa ympärileikkausrikolliset? Ja Seppo Lehtolle kans tuomio äärimmäisestä tyhmyydestä, ajattelemattomuudesta, tietämättömyydestä, kouluttamattomuudesta, kapeakatseisuudesta, urpoudesta. Noist pitäs tulla tyyliin elinkautinen. Ja lähetetään se kärsimään tuomionsa Somaliaan :D sais nähä miten kaveri sopeutuu sinne elämään, vai alkaako toivomaan jotai joulukinkkua tai olutta siellä muslimaassa:D Go Finland!
Nimenomaan suomi suomalaisille ja nenäpäivät sekä muut keräykset vittuun! Suomessa on tarpeeksi ongelmia oman kansan kanssa, ilman että rahaa jaetaan pitkin afrikkaa ja muuta neekerlandiaa
Naurettavaa ulosantia on Lehdolla. Eikö tuo menisi paremmin perille, jos käyttäisi vähemmän kuin 3/4 puheesta kirosanoja? Vai eikö ole mitään järkevää sanottavaa?
Musitaka somali ei ole muslimi maailma kuvaja
mundamahi420 1 week ago
SUOMI SUOMALAISILLE!
primehunter45 1 month ago
musliimit pois nyt
primehunter45 1 month ago
@primehunter45 Vitu tyhmä on jotkut suomalaisetki muslimeiiii......
WTFISTHIS2000 2 weeks ago
@WTFISTHIS2000 ja toi on ongelma
primehunter45 2 weeks ago
Lisää litoriksen leikkaajia vaan Suameen, eipähän kottaraiset kuleksi
kiimassa. Jes.!!! Mut jos ne nartut vetää essarinahat meiltä, mitä sitten,
veljet...!!!?
velmeri1 2 months ago
Herra ampu sen verran yli että ei voi muuta ku vittu nauraa! :D
prunni94 4 months ago
I hope you go back to Somalia, we (the Finnish people) hate you!!! You're "human" cockroaches, the cancer!!! DIE!!! Painu vittuun täältä, muumimamma!!!!!!!
subseeker 6 months ago
Miten olis fasistiset/rasistiset kusipää-idiootit ulos Suomesta?
Esimerkiksi mereen. Pysykööt siellä.
Ihan vaan ideana.
vanhavihamiehesi 7 months ago
Sain kuulla vähän aikaa sitten kunniani 3 somalinuorelta, kun istuin kaverin kanssa päiväkodin pihalla. Jostain ne somalit kimpaantuivat ja tulivat aukomaan "Faktoja" Mm. Miten on Euroopan suuta, että Afrikassa on asiat huonosti ja nälänhätää yms. Ja kuinka suomalainen on rasisti, kuinka minä itse olen pohjasakkaa. Näen itseni rasistina, mutta miksi jokainen ystäväni tietää, että Afrikan kurjuus ei ole euroopan syytä, mutta 3 somalinuorta ei tiedä? Ja mikä vitun merkitys sillä yöhuutamisella on?
Ashfordly 7 months ago 2
@Ashfordly Afrikan näihin päiviin asti jatkunut kurjuus on nimenomaan alunperin Eurooppalaisen imperialismin syytä.
vanhavihamiehesi 7 months ago
@vanhavihamiehesi Niin on, mutta kyllä suurin vika on kuitenkin näiden maiden asukeissa itsessään. Afrikan suurin vitsaushan on heimojärjestelmä joka aiheuttaa Afrikassa säännöllisesti sisällissotia ja näin tuhoaa senkin vähän mitä ollaan saatu aikaan, ja siitä ei voi syyttää eurooppalaisia. Toki eurooppalaisten vika on se että alunperin vihamielisiä heimoja joutui saman maan alueelle, mutta luulisi että opittaisiin elämään ihmisiksi yhteisen edun nimissä muutamassa sadassa vuodessa.
Pvjinflight 7 months ago
@vanhavihamiehesi Kuis?
Ashfordly 6 months ago
Se on helppoa oma heikkone laita toisea niskaan, joka asiasta ne somalilaisia syytä toisia rasistia, ei milla pahalla, muttä jos ne somalialaisia on niin kärsynut täällä suomessa miksi ne voi lähtee takaisin somaliaan, ei millä pahalla vaan autan heitä,koska kävin eri europaan maassa, ja joka massa ihmisiä on somalilaisia vastaan
mundamahi420 2 days ago
tuli tuli
dilifinland 7 months ago
Allahu akbar!
johnwaynegacy94 8 months ago
en oo somali mä oon suomalainen
Elzuboy 8 months ago
Katsokaa Somalit peiliin, suomalaiset ovat vieraanvaraista kansaa mutta kun vieraanvaraisuutta käytetään hyväksi niin silloin loppuu pinna ja syntyy väistämättä ongelmia. Tänne tulevan tehtävä on integroitua meidän kulttuuriimme ja omaksua länsimaiset demokratiaan perustuvat tapamme ja arvomme. Täällä ei ole paikkaa ihmisille jotka eivät elä lakiemme ja arvojemme mukaan. Niille joille tämä tuntuu mahdottomalta, pyydän poistumaan maastamme.
watzone1 8 months ago
Kävin motnt wri europaan maan, ja joka maassa ihmisia somalit vastaan, ihmetelen miksi koko maapalossa yhden kansan on niin ongeliaminen
mundamahi420 2 days ago
vitun rasisti homo tekis mieli antaa sulle turpaa
Elzuboy 8 months ago
@Elzuboy Sanoo Elzuboy, 12-vuotias somali
Milfsilike 8 months ago
Eiväthän mamut maksa valtiolle kuin 292miljoonaa vuodessa. Nousee vaan 18% prosenttia vuodessa siihen asti ennenkuin perheenyhdistämiset lopetetaan ja mamuja lähetetään pois.
kaikkivetaahabaneroo 8 months ago
Ei tässä oikein voi muuta ku ihmetellä miten vitun sairaita (jotkut) suomalaiset on.Esim.Britaniassa asuu 43 515 Kanadassa asuu 37 785 Suomessa asuu vain! 10 647 somalia siitä huolimatta yli 50% Suomalaisista haluaa ajaa kaikki pakolaiset Suomesta se kertoo vaa siitä miten sisäänpäinsuuntautuneita ja sairaita suomalaiset oikeasti ON ! ottakaa muilta mailta mallia ja kansainvälistykää saatana niin noi itsemurhatkin vähenisi täällä Suomessa! Tämän videon on tehnyt aikunen SUOMALAINEN mies.
sland4lifes 8 months ago
@sland4lifes kyllä nämä mainitsemasi 10 647 maahamuuttajaa maksavat Suomelle aivan tarpeeksi... sitten inistään jostain eduskunnan torkkupeitoista
JiBii14 8 months ago
Hyvä video siihen asti kun toi suomalainen juntti alkoi lopussa huutamaan videon päälle ja mesoamaan. Noloa.
jabajabajuu 9 months ago
astrid thorshan vois muuttaa afrikkaa ja rikastuttaa niitte kansaa olemalla ainoo valkonen
Samjyy 9 months ago
MITÄ ME IHMIS-SYÖJIÄ ELÄTETÄÄN?
Hiikeri 9 months ago
and then there is you,the reason God gave us th middle finger.
Suomi suomalaisille? Sitte ku kaikki ulkomaalaistaustaset on poissa suomen maaperältä,mite suu sitte pannaan ku ei oo ketään syytettävänä verorahojen hyödyntämisestä?
MissMuffinHolic 9 months ago
Somalit, ählämit, neekerit, murjaanit ja kaikki muut ärsyttävät oliot pois suomesta.
j00R1NG 9 months ago
@j00R1NG IHMISIÄ ei OLIOITA,se et hillut täällä anonyymina ei silti oikeuta ihmisen loukkaamista pelkän taustan takia.
MissMuffinHolic 9 months ago
@MissMuffinHolic ihmiset ovat olioita. eurooppalainen ihminen kenties vastenmielisin.
launaut 9 months ago
@launaut yhdyn tuhon eurooppalaisten vastenmielisyytteen,mutta en siihen,että ihmiset olisivat olioita.
MissMuffinHolic 9 months ago
@MissMuffinHolic Täten määrään anonyyminä hillujana sinut tappamaan itsesi.
j00R1NG 9 months ago
what the fuck are they crying about !? go home
NarowAR07 9 months ago
Ei voi muuta kuin sanoa, että Suomi on aivan käsittämättömän rasistinen maa! Välillä mua todellakin hävettää olla suomalainen!
MrSunTuubi 9 months ago
@MrSunTuubi Suomi on sinisilmästen maa.. ja mua hävettää ku sun kaltaset sinisilmäset puusilmät saa täällä äänioikeuden.
whiteapollo11 9 months ago
Mä kannustan ainakin 100% maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta. Jos sitä ei joku kestä, muuttakoon itse muualle!
Mä tykkään siitä, ku pääkaupunkiseudulla on tosi monikulttuurista, ja paljon erilaisia ihmisiä. Itäkeskus on paljon mielenkiintosempi paikka, ku esimerkiks Vantaan Jumbo. Syy on se, ett Itäkeskus on ilmapiiriltään kansainvälisempi!
"Suomi suomalaisille". Voi jumalauta! Mitenköhän ihminen täytyy aivopestä, ett se ajattelee tolla tavalla!!!???
MrSunTuubi 9 months ago
@MrSunTuubi Miten pitä ihminen aivopestä, että aattelee tollee?
hurriganes527 9 months ago
@MrSunTuubi Toivottavasti tuo oli vitsi.
j00R1NG 9 months ago
Suomi Suomalaisille!!!
DrMangusti 9 months ago
Ehkä sinut pitäisi laittaa Somaliaan? Ei kai Suomalaiset oo näin hulluiksi tulleet? Tämä on ihan liikaa ja tarpeetonta. En voi uskoa että te Suomalaiset sanotte aina "Suomi on paras". Meneppäs johonki toiseen maahan, lupaan että sinä et ainakaan tule näkemään tälläistä sontaa. Hyi hyi. Olen pettynyt sinuun Seppo Lehto tai mikä sun nimi onkaan.
AAKojak 9 months ago
This has been flagged as spam show
SEPPO sä oot vituun äpärä oot toivoton äijä......mitä voit tehdä meill suomalisille??
kun teet tätä paskaa..et ikinä mene pitkälle..pysyy siell huoness ja kiroile ihimisa älä ikinä lopett.. KIROILEVA SIILI- SEPO LEHTO
bd1406 9 months ago
vitu säälittävät rullahuuli pellet pärjää ilma et on 100 vs 1saatana pellet lähtekää vittuu suomest takas niit leijjonii metsästää
XxDejavuzZXx 9 months ago
Oot vitun asia jätkä!!!
mrfrozn 10 months ago
tällä hetkellä tykkää 88 =D
SanttuSkin 10 months ago
Mulki Mölsä :P XXDDDDDDD
MrKzaaz 10 months ago
aletaan antaa ympärileikkauksista kuolemantuomioita
ainakin oppisivat ettei niin täällä tehdä?
NoobSnoopy 10 months ago
Vitun suomalaiset oletteko koskaan itse katsonu peiliin ja ihan vitun lapsellista ku tuutte tähän youtubun haukkumaan en usko kellään suomalaisella olis pokkaa sanoa suoraan päin namaa.
Firatos92 10 months ago
alkaa vaan oksettaa nuo perkeleen rumat somali huorat...
sisuviinamies88 10 months ago
Mihin vittuun tää suomi on menny?? eikö täällä enään oo muita ku deekuja,nistejä subu nitkuis,rasisteja nahkapäitä snägäri jonossa haastamassa riitaa kaikkien kans?? hei oikeesti aikuiset ihmiset ottakaa järki käteen jo... vittu panee vihaks tollaset pellet! vitun pellet! jäikö aivot narikkaan?
mikko175 10 months ago
Hei äly hoi redneck. Hyvää esimerkkiä sivistyneestä Suomesta jossa yritetään sivistyneellä keskustelulla sivistyttää ihmisiä ja antaa korrektia esimerkkiä siveydestä! Ja sit pomppas punaniska naaman eteen! Kiitos! Ei tekisi pahaa potkaista teitä vähäksi aikaa somaliaan asumaan ja tulla sen jälkeen aukomaan reikäänsä!
laiheliini 10 months ago
aikamoinen rasisti..oisko perussuomalainen.
Sneixx 10 months ago
vitun somalit -.-
kassu28 10 months ago
Mulki Mölsä
MarcAurora 10 months ago
We need some cultural people in this hick country.
MaadKrusha 11 months ago
BEAUTIFUL SOMALIAN PEOPLE........PLEASE COME BACK U R COUNTRY SOMALIA. WE WILL SEE ONE DAY FINLANDS WILL COME OUR LAND. leave finland white people......
SOMALIA is bigger than god
TheSomalia154 11 months ago
This has been flagged as spam show
FUCK U FINLAND somalia are being mix with jawish that is why we have light skin and more beautiful.......... i hope finland people come my country as refuge....
we are not lazy 1980 we were super small country with edecution, health care. then rassian and ameerican came my country and destroyed my country......we dont look like Monkey........ u r mother finlands look like monkey...
somalia is RICH country don't give help send back them,,,,, fuck u jesus
SOMALIA IS bigger then god.......
TheSomalia154 11 months ago
nigger scum
peterjones771 1 year ago
Mulki Mölsä =DDDDDDD
9unitsoldier 1 year ago
En ymmärrä, puhutaan että suomalaiset eivät hyväksy muita kulttuureita tänne ja kunnioita niitä. Koska näiltä mamuilta kysytään miksi he eivät kunnioita suomen kulttuuria ja elä täällä tapojemme mukaisesti? mitä jos tekisit rikoksen näiden maissa? käy 1000kertaa huonommin kuin suomessa.
bujashaka 1 year ago 4
Wao man you're right
IsraelBaluch 1 year ago
Islam never come in the freedom and islam only killing religion
IsraelBaluch 1 year ago
@IsraelBaluch FUCK ISRAEL !!!!!! FUCKING RACIST SICK ZIONSiT !
buheyra1212 1 year ago
Seppo Lehto ei ole kyllä mikään terve mies, nolaa meitä suomalaisia.
ShermanT17 1 year ago
Neekerit on rumia, niil on huulet kumia..
PitsaPoika 1 year ago
Comment removed
PitsaPoika 1 year ago
JEE! Somaleita! Me halutaan lisää vitun somaleita!! <3 astrid thors!
Subotaiable 1 year ago
vittu rasisti sperma naama homot
tupacwillakilla 1 year ago
@tupacwillakilla painu takas somaliaan neekeri
orcdeter 1 year ago 2
@tupacwillakilla No palauta se tietokone sinne giganttiin VARAS!
juksori1 1 year ago
@tupacwillakilla Opettele nekru suomee ennenku tuut mitää sanoo.
KeijoKalkkuna1 1 year ago
mitä nokikeppejä tähän ruudulle tuli?
Socom170 1 year ago
Vittu mikä nimi : '' Mulki Mölsä '' .
666leoboy666 1 year ago 4
Oho oho on se niin kova jätkä. Huutelee minkä kerkee. Onhan niitä suomalaisiakin pakolaisia esim ruotsissa miksi näin ? Ekö ruotsi sitten voisi häätää kaikki suomalais pakolaiset sieltä pois ? Että jätkä haistappa sinä pitkä paska.
jokeri93 1 year ago
@jokeri93 Kuule, yhtään suomalaista pakolaista ei ole olemassakaan vitun idiootti. Ruotsissa voi tosin olla suomalaisia siirtolaisia tai maahanmuuttajia
Huuumeleuka 1 year ago
@Huuumeleuka näin esimerkiksi
Huuumeleuka 1 year ago
Katsokaa "Kevin MacDonald on Jews and Immigration" niin näette ketkä tämän multikulturismin takana ovat.
suutari13 1 year ago
This has been flagged as spam show
On ne somalit vaan niin vitun rumia.
AbesAreC00l 1 year ago 71
@AbesAreC00l Voi että, eikö äiti rakastanu sua kun olit pieni?
qita0 11 months ago
@qita0 Mitä sä neekerinrakastja huutelet siellä?
AbesAreC00l 11 months ago
@AbesAreC00l Kyllä mä vähän säälin sua, mutta vain vähän. Ainakin jos et ole mikään keskenkasvuinen 15 vuotias niinkuin aluksi luulin.
qita0 11 months ago
@qita0 Lol? Oon kohta 20v ja oon töissä osa-aikaisena lehdenjakajana. Ite varmaan joku lukiolainen snobipelle, isi maksaa???
AbesAreC00l 11 months ago
@AbesAreC00l No etköhän sä sitten ehdi vielä. Onnea ja menestystä.
qita0 10 months ago
@qita0 vähänkö oot nolo
AbesAreC00l 10 months ago
@qita0 ja sitä paitsi, oot vaan niin kateellinen koska mun kommentti on saanut 15 peukkua ylöspäin.
AbesAreC00l 10 months ago
@AbesAreC00l Kertoo kyllä ehkä enemmän tän videon katsojien henkisestä iästä mutta ihan miten vaan.
qita0 10 months ago
@AbesAreC00l vitun homo !
100isthebest 10 months ago
@AbesAreC00l Mitä hittoa, suosituin kommentti? Voi olla että somalit ovat rumia mutta "suomalaiser" eivät ole sen kauniimpia.
albuorkka 10 months ago
@albuorkka Suomen kansa on puhunut, sunlaisillais neekerienrakastajilla ei ole enään tilaa Suomessa.
AbesAreC00l 10 months ago
@AbesAreC00l Myös sinä
Sw0rdFishu 6 months ago
kyl niitä nyt perkele pitäs pystyy karkottaakki!
DeJJi88 1 year ago 2
Suomalainen nainen on KAUNIS!! Noi ny on niin saatanan rumia että huhhuh!!
Master59682 1 year ago
En ole itse rasisti, mutta suomen maahanmuuttopoliitikka kusee niin perkeleesti. omalla kansalla on jo tarpeeksi ongelmia toimeentulon kanssa. Työssäkäyvät ja hyvin käyttäytyvät maahanmuuttajat saavat minun puolesta jäädä, mutta rikolliset saisi karkottaa loppuiäksi kotimaahansa ja pistää rajat kiinni. Pistää vituttamaan, kun pakolaisia elätetään kymmenillä tuhansilla euroilla, eikä omalle kansalle myönnetä mitään avustusta. RKP vittuun ja samalla astrid thors vittuun, niillä me ei tehdä mitään.
bizzev 1 year ago 65
why cant somalies go to countries thats poor like the norweagans - they go to usa to suck on nice white penis -
and iff any muslim in the world they will have to live by the rules that the north irish has to
same in jordan - abortion is only option for all that has been aranged married - out off ghana - or india -
or ethiopia -
all got to acept the rule or i send down metorits - to jerusalem
no more antisemetic jews - Fuck this - new world disorder
massemorder1 10 months ago
@bizzev Et ole rasisti (vihervasurihyysäreiden mielestä tottakai olet) vaan pikemminkin realisti- laittaisin kyllä itsenikin samaan kastiin.On täysin järjetöntä että omat vanhuksemme jotka ovat ikänsä työtä tehneet ja rakkaat veroeuronsa/markkansa kiltisti maksaneet tälle paskavaltiolle nyt makaavat omissa paskoissaan koska määrärahat mukamas eivät riitä heidän hoitamiseen ja samaan aikaan maahan lappaa valtion avustuksella tuhansittain täysin urpoja loisia ties mistä maailman persreiästä.
C0ldWarrior 8 months ago 6
@bizzev Unohdit rkp:n lisäksi vasemmiston ja vihreät!!
allahjew 6 months ago
@allahjew kokoomuksen ja keskustankin saisi hävittää maan päältä niin olisi parempi :)
bizzev 4 months ago
heeheheheh vittu toi jätkä on säälittävää on syytäkin tehää tommosi kunnon typeristi videoita lisää ku sairas ihmiset inho toiset ihmiset jostakin ihon väristä tai uskonnostaa se on vaan tosi säälittävää ku toi on 4 lpasen isä ja 45v ja tolla on tommoset aivot päässä hmmm asuko vaimo ja lpaset ton mulkvistinkaa samassa talossa tai ne on eronneet.....mutta vaikee usko et tommosel ihimsel on 4 lapsi.
one1thug 1 year ago
@one1thug
Sun tekstistä ei saa mitään selvää.
MembThePenguinII 1 year ago
Koittakaa nyt vähän nostaa tota kommentoinnin tasoa. Nykyisen kaltaista maahanmuuttoa voi, ja pitää kritisoida mutta sitä on vaikea ottaa todesta jos järkevien kannanottojen sijaan "kritiikki" on puhdasta rasismia.
TargaZ28 1 year ago
Antakaas nyt vastaus, joka vastaa kysyttyyn. Ei o vaikeet ohjeet. Eli, yksinkertainen kysymys kuuluu näin: MIKSEI suomessa ole TILAA muille kuin yli viidelle miljoonalle suomalaiselle? Typerin "argumentti" mihin olen tässä "keskustelussa" törmännyt.
AleksisPelli 1 year ago
@AleksisPelli Juuri näin lyhytnäköisestä ajattelusta nykyinen hanurista oleva maahanmuuttopolitiikka johtuu. Kyllä täällä nyt jumalauta TILAA on, ei siitä ole koskaan ollut kysymys. Eri asia on se, että kuinka nykyisessä infrastruktuurirakenteessa on mahdollisuutta taata jokaiselle mahdollisuus toimeentuloon. Tutustukaa ystävät rakkaat vihdoin ja viimein käsitteeseen nimeltä HUOLTOSUHDE niin ymmärrätte, ettei homma todellakaan ole kiinni jostain asumistilasta.
serpentchimera 1 year ago
@serpentchimera
Ei ole maahanmuuttajien vika että huoltosuhde on vituillaan, ei välttämättä edes nykyisen maahanmuuttopolitiikan, josta löytyy toki parannettavaa, siitä lienemme samaa mieltä. Pienillä verotuksen korjaamisilla saataisiin budjettivaje korjattua, ja nimenomaan oikeanlaisella verotuksella. Vrt. arvolisävero on kaikille sama, rikas ja köyhä maksavat saman verran, sen sijaan tuloveron kiristäminen, lahjaveron kiristäminen jne.
AleksisPelli 1 year ago
@AleksisPelli Samaa mieltä olemme. Olen aina sanonut, että ihminen on kansalaisuudesta huolimatta pohjimmiltaan opportunisti ja haluaa keinoja kaihtamatta parasta itselleen ja läheisilleen. Jos länsimaalaisen valtion X maahanmuuttopolitiikka siis sallii ankkurilapseuden, antaa kelpo toimeentulon, maksattaa lennot maahansa ym. ym. ym. niin ei pakolainen tietenkään niin tyhmä ole, etteikö tällaista tilaisuutta käyttäisi. Vika on siis aina viime kädessä politiikassa - ei ihmisyksilöissä.
serpentchimera 11 months ago
Respond to this video.. Fiksuahan olisi tietenkin monikulturistien mielestä rakentaa vain kerrostaloja vieri viereen, jotta kaikenkarvaiset pakolaiset mahtuisivat kivasti asumaan. Rahaahan saa pankkiautomaatista - niin yksinkertaista ja ihkua se on!
serpentchimera 1 year ago
voi noita neekeri ressukoita jaksaa ne vaa valittaa vois mennä takas sinne somaliaan ja persereikiinsä mistä o tullukki ku tääl suomes pitää olla suomalaisten tavoil eikä minkää somalien tavoil. SUOMEN RAHAT SUOMALAISILLE SOMALIEN RAHAT SOMALEILLE!!!! ku suomes o omiiki ogelmii nii paljo saatana
youkap1 1 year ago
Onpas rumia neekereitä puhumassa hoono Soomi... Voisko nämä lähettää takasin sinne mistä ovat tulleetkin?
Otus777 1 year ago
@Otus777 JACKASS JEW,
FU**KING GOOF.
salawaat1 1 year ago
Comment removed
FFDSHOW91 1 year ago
Comment removed
lappe20 1 year ago
SUOMALIA !
AlzQuu 1 year ago
Ympärileikkaus on uskonto... Vittu mikä asiantuntija.
toukopuoko 1 year ago
hyi vittu kun etoo toi naama ja vielä enemmän etoisi HAJU mikä noista sompuista lähtee!
nicehax 1 year ago
@juxx68 Hyi idiootti.....et sä ikinä varma matkustanytt ulkomaille!
BULLBULLI 1 year ago
satana
cabaaz 1 year ago
Tämä vidossa viimeisena joka puhu henkilölle ......menee heti katsomaan peilia,oot täysin idiootti mies.mee hanki parempi tyotä sulle.Just teiden takia suomalaiset naiset karka suomalaiset miehista eroa.
Häpeä idiootti oot!
BULLBULLI 1 year ago
ilman ulkomalaisia ei koskaan paria mitään maa!usko tai älä....ottakaa apinat englantia mallia...siellä lontossa pelkästään yli 80% ulkomalaisia jotka tekee työtä,kauppa ja vaikka mitä....jos ei oo lontossa maahanmuttaja se sama kuin kuollut kaupunki.....täällä turha idiootit ilman minkalaisia kokemuksia puhuvät.
BULLBULLI 1 year ago
Neekerit ja muslimit norsun perseeseen
kasi88888888 1 year ago
Mulki Möslä, eikö vittu paremmin osuvaa nimeä tolle niGGalle saatu
FinTricker 1 year ago
Toi oli hyvä kun Seppo sanoi tossa 3:00 kohalla et nälkäpäivä haistakoon pitkän paskan vaikka tossa luki nenäpäivä. :D
FFDSHOW91 1 year ago 4
Kuinka moni täällä tietää, että samanlailla juutalaisetkin ympärileikataan?
USA:ssa syntyneet ympärileikataan automaattisesti ja jos sitä ei tahdo, vanhempien on ilmotettava se erikseen.
kunQQ 1 year ago
@kunQQ :D Jutkut leikkaa joo pojat mut sekin on viä vitusti eri asia. Juutalaisia tyttöjä ei leikellä ja pojatkin leikellään niin nuorina ettei jää ees muistoja. Juutalaiset on muutenkin kovin avoimia esim. huumorin suhteen (Borat ja Bruno), kun taas muslimit ottaa äkkii ragee jos joku sattuu piirtää Muhammettii.
Tailgunner757 1 year ago
@Tailgunner757
Muslimipojat leikataan alle 3-vuotiaina. Tyttöjen ympärileikkaus ei kuulu mitenkään Islamiin. Somalien oma tapa, jota ei kehoteta koraanissa tekemään.
kunQQ 1 year ago
@kunQQ Meillä on varmaan eri lähteitä, koska itse olen kuullut useasti että kyllä niitä vanhempinakin ympärileikataan. Ja tyttöjen ympärileikkaus ei toki välttämättä kuulu Islamiin, mutta periaatteessa sitä harrastetaan eniten niillä alueilla, joilla Islam on vallitseva uskonto, koska sharia ei tunnu selvästi kieltävän sitä.
Tailgunner757 1 year ago
@Tailgunner757
Kyllä poikkeustapauksia myös on, mutta pääsääntöisesti pojat pyritään leikkaamaan jo vauvana. Älä edes vaivaudu yhdistämään Somaliaa ja Islamia, sillä he ovat niin sanotusti "ryöstäneet" ko. uskonnon. Tyttöjen ympärileikkausta ei harrasteta yhdessäkään arabimaassa.
kunQQ 1 year ago
@kunQQ Ei harrasteta? Mitä nyt kattelin niin se oli enimmäkseen pohjoisafrikka missä sitä harrastetaa, mutta tapa on kuulemma levinnyt myös Arabian niemimaalle... Arabeja vastaan mulla ei oo mitään vaan muslimeja.
Tailgunner757 1 year ago
@Tailgunner757
Nyt nyt nyt. Nimenomaan Pohjois-Afrikassa sitä ei missään nimessä harrasteta. Mistä olet tälläistä tietoa saanut? Toisekseen, suurin osa muslimeista on ihan tavallisia tapamuslimeja, pyhiä juhlitaan mutta silti kulutetaan alkoholia eikä olla niin tarkkoja. Suomeen tulleet muslimit ovat omassa maassaan sitä köyhää alaluokkaa joka on erittäin uskovaista.
Mutta toistan kysymyksen: mistä olet saanut tietoa, että tyttöjä silvottaisiin Pohjois-Afrikassa?
kunQQ 1 year ago
@kunQQ Googleta 'Female genital cutting' ja kattele muutamat sivustot niin siellä Afrikan seudulla sitä näyttää ikävän paljon tapahtuvan. Yksi hyvä sivusto on tunnettu wikipedia, jolla on lähteet jotka voi tutkia jos niitä epäilet. Jos sitä ei tapahdu enimmäkseen Afrikan pohjois- ja itäosissa niin missä sitten? Euroopas? Amerikois? en sanois... tuskin myös Oceania tai kaukoitä. Suomeen tulleet muslimit voi olla varakkaitakin.
Tailgunner757 1 year ago
@Tailgunner757
Ai nyt otit mukaan Itä-Afrikan? lainaan äskeistä tekstiäsi: "Mitä nyt kattelin niin se oli enimmäkseen pohjoisafrikka missä sitä harrastetaa" Oletko koskaan käynyt Pohjois-Afrikassa? Marokko, Algeria, Tunisia Libya. Missään näistä maista ei harrasteta silpomista. Itä-Afrikassa kylläkin, siinä olet oikeassa.
Kyllä, suomessa on myös muslimeita jotka ovat tulleet tänne rikkaista oloista. He ovat juuri niitä jotka eivät ole mitään kiihkoilijoita.
kunQQ 1 year ago
@kunQQ (viivapisteviiva) -.- Kato mitä mä äsken sanoin. Pohjois-Afrikka on aika helvetin suhteellinen käsite. Mulle se tarkottaa sitä pohjoisempaa osaa Afrikasta ja siellä sitä todellakin harrastetaan. Ja onhan toi nyt aika huvittavaa jos alat nussiin välimerkkiä parin vaivasen kilometrin takia, Afrikkaa se kuitenkin on ja maita joissa Islam on usein johtava uskonto, mikä ei koskaan ole toivottavaa.
Tailgunner757 1 year ago
@Tailgunner757
Tossa katoin tota sun "wikipediakarttaa" Ja eipä sielläkään näkynyt missään muualla Pohjois-Afrikassa kuin Egyptissä harrastettavan, joka tuskin sekään pitää paikkaansa. Muista, että wikipediaa saa muokata kuka vain.
Muuhun en ota kantaa, kuin että silpominen ei kuulu Islamiin.
kunQQ 1 year ago
@kunQQ Nii ja siinä ei näy Arabiaa, mut suunnilleen tota aluetta mää tarkotin, mulle se on melko sama onko puhe Libyasta vai Tansaniasta tjsp. Jos nyt halutaan välimerkkiä lempiä niin sanotaan sitten että Egyptissä ja Keski-afrikan pohjoispuolella ja pohjoisessa itä-afrikassa.
Tailgunner757 1 year ago
@Tailgunner757
Selvä. Keskustelu ohi. Ymmärrät kuitenkin ehkä nyt, että silpominen ei kuulu Islamiin.
kunQQ 1 year ago
Comment removed
MUSLIMAHLOVELY 1 year ago
SOMAALIT PYSYKOON AFRIKASSA, NIINKUN ME VOIMME PAATTAA....TERETULEMASTA MEIDAN EMBASSIIN YRITTAMAAN SAADA LUPIA! NIINKUIN TODETTU PYSYKAA SIELLA AFRIKASSA. LEO/ETHIOPIA
olasvirtaleo 1 year ago
mamujen puollustajat menkää tutustumaan lähemmin näihin. Lisäksi teitä ei näytä ollenkaan kiinnostavan, että suomen kansa kärsii siitä että näitä mamuja autetaan.
Tascookies 1 year ago
mistä näitä somaleita oikein tulee? adeninlahdelta tietenkin.
ristuksenvittu 1 year ago
ei oo kiva ku tällee haukutaa ihmisii julkisesti, se saattaa oikeesti loukata
megajassin 1 year ago 2
Silpominen pois. Ei täällä kukaan muukaan voi toista alistaa. Kaikille samat säännöt. On kummallista, että yht'äkkiä tulee tämmoinen ongelma. Ei tällaista ennen ollut.
MegaAmeeba 1 year ago
Somalit ja muut mutakuonot vittuun Suomesta. Eihän nuo mitään ihmisiä ole vaan elukoita.
GBOY69GAY 1 year ago
Tervetuloa antamaan tukeanne kansakunnalliselle muutokselle: Potku perseeseen näille hyysäreille ja demlamafiakommareille joiden arvot lepäävät kansanmurhissa ja stalinismissa, sekä suomalaisuuden tuhonnassa.
Muutos 2011 kansallismielinen ajattelevien ihmisten vaihtoehto eduskuntavaaleissa 2011
Islam- ja maahanmuuttokriitikko Seppo Lehto
Eduskuntavaalit2011 1 year ago
Tarvitsemme lisää kulttuurillisesti rikastettuja lähiöitä.
juggep80 1 year ago
jaha
finnish 1 year ago
Kaikki vouhottaa kun Somalit on niin ihania ja suvaitsevaisia kaikkia kohtaa etc. Mutta miksi Suomalaisten niitä pitäisi tänne huolia? Yksi puolinen sopimus. Suomi maksaa. Somalit somaliaan.
jereslapshot 1 year ago
@jereslapshot ketkähän kaikki tästä vouhottaa? Enemmän täällä on sun kaltasia homma-ahoja
aqsqu4ever 1 year ago
somalithan ovat afrikan mustalaisia.Mutta onhan toki erojakin manneihin,mannet ovat huomattavasti parempaa kansaa kuin somput.
dancemafia 1 year ago 3
joo jooo ja blaa blaaa.....
Mustalaiset eivät ole 500 vuodessa "sopeutuneet"
suomalaiseen kulttuuriin.
Mitähän noista somalialaista ja ja muista muslimeista tulee 500 vuoden periodilla???
Vitunhole 2 years ago
@Vitunhole Kuinkahan monet näin erilaisesta kulttuurista tuleva vähemmistö on oikeesti sopeutunu.
aqsqu4ever 1 year ago
noracarolin luetko afrikkalaista kulttuuriantropologiaa ja pädet täällä jonain huuhaa maisterina? Olen varsin onnellinen, että halla-ahorealistit on saaneet laajaa suosiota. Tämä teidän humanitaarisuus on syvä kuoppa, joka ei täyty koskaan vaikka kaksin käsin lapioisi rahaa.
Alluuks 2 years ago
Rasistien ja uusnatsien kokous meneillään vai? Menkää yliopistoon, kouluttautukaa ja avartakaa maailmankuvaanne, jotta voitte tuoda mielipiteenne esille järkevästi ja perustellen.
Aivan sairaita puheita meneillään täällä.
noracarolin 2 years ago 4
vitti saattana en maa oo suomesssa anymore vitty valka laisija
najma0753 2 years ago
hyvä Seppo!
hifiois 2 years ago
This has been flagged as spam show
Kansakuntamme munahaukat tarja halonen, astrid thors ja viherkommarimafia eivat tajua etta ovat ansainneet kritiikkinsa.
Seppo Lehto asuu nyt Norjassa turvapaikkaa hakien. Seppo Lehto tuomittiin mm. Kurt Westgaardin pommimuhammed kuvasta mika oli ja on edelleen netissa kamelinperseessa kollaasista, samoin kuin anti semitic carton contest kuville nauramisesta patrioottiradiossa. = 2 v 4 kk ehdotonta vankeutta. Missa on oikeus- ja mediakritiikki?
Pilakuvat 2 years ago
vitun rumii somaleit, äkkii takas sinne mist ootte tullukki ja omalla kustannuksella tietysti!
1prototype11 2 years ago 24
This comment has received too many negative votes show
HYVÄÄ PÄIVÄÄ TEILLE JUNTEILLE! Mitä ihmettä meinaa ympärileikkausrikolliset? Ja Seppo Lehtolle kans tuomio äärimmäisestä tyhmyydestä, ajattelemattomuudesta, tietämättömyydestä, kouluttamattomuudesta, kapeakatseisuudesta, urpoudesta. Noist pitäs tulla tyyliin elinkautinen. Ja lähetetään se kärsimään tuomionsa Somaliaan :D sais nähä miten kaveri sopeutuu sinne elämään, vai alkaako toivomaan jotai joulukinkkua tai olutta siellä muslimaassa:D Go Finland!
Mdeerow 2 years ago
Peukku ylös sulle koska kommentissas oli -5! Ihmettelin että miten tämmöseen kommenttiin voi pistää miinusta!
DaBoomz13 2 years ago
Takaisin sinne mistä tänne eksyivät!
doksonokso 2 years ago 5
what do you think a psyciatrist will say about this black fuckers? They are simply deluded crazy people who destroing the world...
kingfker 2 years ago
eikös noi keski-ikäiset neekerit jossain tuolla kaukomailla mene 7-vuotiaden kanssa naimisiin?
AbesAreC00l 2 years ago 7
This has been flagged as spam show
Nimenomaan suomi suomalaisille ja nenäpäivät sekä muut keräykset vittuun! Suomessa on tarpeeksi ongelmia oman kansan kanssa, ilman että rahaa jaetaan pitkin afrikkaa ja muuta neekerlandiaa
shanky1000 2 years ago 59
sika läppä
Pece17 2 years ago
Rullahuulia:D
reiska68 2 years ago 5
seppo for president! support from switzerland! god bless you seppo!!!!
TEMPELRITTER1919 2 years ago 13
Rumaa porukkaa YÄK
reiska68 2 years ago 12
vähän naurataua sulle ..
uzbekbala 2 years ago
Suomi suomalaisille. Somalia sompuille, mikäs siinä niin vaikeata on?
Migez93 2 years ago 84
This comment has received too many negative votes show
somalia sompuille, suomi sompuille!
AbesAreC00l 2 years ago
Comment removed
MUSLIMAHLOVELY 1 year ago
Naurettavaa ulosantia on Lehdolla. Eikö tuo menisi paremmin perille, jos käyttäisi vähemmän kuin 3/4 puheesta kirosanoja? Vai eikö ole mitään järkevää sanottavaa?
kammioneito 2 years ago 3
Miten somalit osaavatkin olla noin rumia? Paulautettakoon heidät omiin maihinsa muiden turbiinipäiden koraaninnussijoiden sekaan sotimaan!
Laittela 2 years ago 10