No joo niinhän se palaa. Tää on vissiin Pertsa Reposta ja tietenkin Hairia. Oikeesti suurten ikäluokkien hippijuttua, mutta 60-luvulla syntyneet vasta alkoivat lanjojansa polttaa Suomessa. Kiitos tai ei punkin ja merkonomiuudenaallon.
@OnlyNapalm En nyt ota tuosta oikeen selvää... Sehän on selvää, että hämmentävää on, että Hairin teemakappaleesta tehdään punk-versio; mutta juuri niin! : ja tämähän ei ole mikään raiskaus, vaan hieno tulkinta (tosin ihan eri biisi) - se paras ja ainoa, kaikki myöhemmät liveversiot - joita olen kuullut - ovat soodaa. Tässä ON psykedeliaa..varsinkin kun sen 12 vuotiaana hankki ja kuunteli ja kuunteli....
@TZukiMrAxlson No joo se oli vähän sellaista ajatusten virtaa. Mutta. Kyse on aina sukupolvien kuilusta. Suomessa suuret ikäluokat kuuntelivat Emmaa ja vähän vanhemina ne hyppi Tico ticoa korpihotellin parketilla. Minua on aina kiehtonut se, että onko tämä kuitenkin parodia. Punkkarit laittoivat soimaan pahimman hippikappaleen mitä löysivät. Pellehän teki oman versionsa myös The Whom My generationista.
@OnlyNapalm Joo, kyllä kyllä sukupolvien väliset kuilut, mutta tässähän onkin hauskaa se, että Pelle oli kunnon hippi ennen koko punkia - ja epäilen tai tulee mieleen, että sitä kautta olisi voinut tulla tämä.. Mutta onhan tästä suomalainenkin versio, siis ennen Pelleä, jota en muista kyllä lainkaan ja sanat eivät ole Reposen (muistaakseni). En millään usko, että olisi parodiaa.
@TZukiMrAxlson Kun suomipunkissa ei mielestäni ollut parodiaa, vaan rääviyttä - ehkä paras esimerkki Eppujen Heinillä härkien kaukalon, joka oli Soundin joululevy Popedan ja ketä muita, oliko 1979 vai 8 -, että otetaan nätti kappale ja tehdään siitä punksovitus: tuplatempo, särökitarat ja "huutaminen", se oli aika paljon punk henkeä. Mitä tulee My generatioon, niin sehän on ihan punk-teksti, eiks vaan?
Lanka palaa aina...
Samuli298 2 months ago
36 ja nalli palaa go with the problems
MrMVares 2 months ago
45v ja nuoruus mielessä kuunnellessa
sippi66 4 months ago
14v ja lanka palaa !
Finnishpunkgirl 8 months ago
Tää sävel on kyllä loppubiisi Hairista...mutta koliseehan sekin edelleen ( joskus 90-luvulla kuuntelin sen alusta loppuun ja takaisin).
tyttis1972 1 year ago
@tyttis1972 joo niinhän se on..."let the sunshine in"
RCKPM 11 months ago
Ai perkele kun silloin omassa nuoruudessa osattiin tehdä musiikkia mikä elää vielä tänäkin päivänä,tosin kun tämän päivän tai jopa viikon hitit...
jorkku15 1 year ago
Comment removed
Nasupetteri88 1 year ago
Comment removed
Nasupetteri88 1 year ago
Minulla on tuo 7", samoin kuin Eppujen Pyssyt ja Syrjien soolosinkut. Saisikohan niistä kaljarahat?
Nasupetteri88 1 year ago
Hyvä kuva. Fiilis välittyy värimäärittelyn ja äijien asentojen kautta. Ja näkyy hyvin Taskisen bassotekniikka käyttää vapaita kieliä.
TZukiMrAxlson 1 year ago
@TZukiMrAxlson...joo kiitti, oishan niitä kuvia voinu laittaa enemmänkin, mutten jaksanu latailla niin valitsin tän...ja biisihän on tärkein.
RCKPM 1 year ago
41v täälläkin :) hyvä asenne! Ja lanka palaa!!!
jakke669 1 year ago
No joo niinhän se palaa. Tää on vissiin Pertsa Reposta ja tietenkin Hairia. Oikeesti suurten ikäluokkien hippijuttua, mutta 60-luvulla syntyneet vasta alkoivat lanjojansa polttaa Suomessa. Kiitos tai ei punkin ja merkonomiuudenaallon.
OnlyNapalm 1 year ago
@OnlyNapalm En nyt ota tuosta oikeen selvää... Sehän on selvää, että hämmentävää on, että Hairin teemakappaleesta tehdään punk-versio; mutta juuri niin! : ja tämähän ei ole mikään raiskaus, vaan hieno tulkinta (tosin ihan eri biisi) - se paras ja ainoa, kaikki myöhemmät liveversiot - joita olen kuullut - ovat soodaa. Tässä ON psykedeliaa..varsinkin kun sen 12 vuotiaana hankki ja kuunteli ja kuunteli....
TZukiMrAxlson 1 year ago
@TZukiMrAxlson No joo se oli vähän sellaista ajatusten virtaa. Mutta. Kyse on aina sukupolvien kuilusta. Suomessa suuret ikäluokat kuuntelivat Emmaa ja vähän vanhemina ne hyppi Tico ticoa korpihotellin parketilla. Minua on aina kiehtonut se, että onko tämä kuitenkin parodia. Punkkarit laittoivat soimaan pahimman hippikappaleen mitä löysivät. Pellehän teki oman versionsa myös The Whom My generationista.
OnlyNapalm 1 year ago
@OnlyNapalm Joo, kyllä kyllä sukupolvien väliset kuilut, mutta tässähän onkin hauskaa se, että Pelle oli kunnon hippi ennen koko punkia - ja epäilen tai tulee mieleen, että sitä kautta olisi voinut tulla tämä.. Mutta onhan tästä suomalainenkin versio, siis ennen Pelleä, jota en muista kyllä lainkaan ja sanat eivät ole Reposen (muistaakseni). En millään usko, että olisi parodiaa.
TZukiMrAxlson 1 year ago
@TZukiMrAxlson Kun suomipunkissa ei mielestäni ollut parodiaa, vaan rääviyttä - ehkä paras esimerkki Eppujen Heinillä härkien kaukalon, joka oli Soundin joululevy Popedan ja ketä muita, oliko 1979 vai 8 -, että otetaan nätti kappale ja tehdään siitä punksovitus: tuplatempo, särökitarat ja "huutaminen", se oli aika paljon punk henkeä. Mitä tulee My generatioon, niin sehän on ihan punk-teksti, eiks vaan?
TZukiMrAxlson 1 year ago
Kiitos kiitos kiitos tuhannesti!
LittleRocketeer 2 years ago 4
Kiitti paljon myös tästä...tulee nuoruus mieleen, vaikka oon 41 vuotta (nuori) ei voi muuta sanoa kun..Lanka palaa!!!
Vancat 2 years ago 8
Löytyy Pellen levyiltä PELKO JA VIHA (cd bonus), NÄYTTÄMÖKUVIA ja hieman erilaisena versiona LANDELLA kiekolta. Pääsimpä viisastelemaan...
ironosku 2 years ago 3
@ironosku Löytyy myös Problemsin Katupoikia lp:n livepuolelta (huonoin SEN AIKAINEN versio). Pääsinpäs...joo.
TZukiMrAxlson 1 year ago