Vähän jää väkinäiseksi kipaleeksi aikeisempiin verrattuna. Jos vanhaan tuotantoon ei vertaa, niin "ihan kiva", mutta se ei riitä. Saan sellaisen fiiliksen, että bändi tavallaan yrittää pysyä vanhassa, mutta toisaalta haluaisi hakea uutta suuntaa. Hyvä vielä tulee, ellei käy kute CMX:lle, joka on tuottanut pelkkää lässytystä Talvikuninkaan jälkeen.
itse ymmärrän tässä biisissä olevan kyse siitä mitä raha(markkinatalous etc) saa aikaan. sitähän palaa kovaa tahtia, ja sen avulla taas tuhoutuu se missä elämme ja elämä siinä sivussa.
apulanta on paras suosikkibändi hyvät biisit seon hyvä bändi paras laulaja kitaristi toni wirtanen on niin paras bändi tekee hyviäö keikkoja paljon koska otan sen yhteyttä paljon muuten puhuu suomea paljon apulanta asuu nykyäää heinolasta on koulua käyttää edelleen tekemää laulu sanoja on todella hyvä biisi rakastan paljon suosikkibändejä okei selvä moikka
(jatkoa) Ja siis, omasta mielestänihän tässä videossa on kyse tästä "elämä vilisee silmien edessä"-ilmiöstä. Naisen elämä palaa loppuun paperi paperilta, muisto muistolta.
"Ei saa seurata jälkiä" viittaa selkeästi siihen, että laulajahahmo taistelee tahdostaan elää, eikä täten anna itsensä seurata naisen jälkiä rajan yli. Alun sanat selkeästi viittaavat siihen, että miehen muistot naisesta kuitenkin vielä elävät. On se jännä mitä kaikkia ajatuksia näistäkin kappaleista tulee.
Oma tulkintani tästä kappaleesta on melko kryptinen, mutta jotenkin tulee mieleen että tuo nainen olisi kuollut. Että elämä on kuin tarina palavalla paperilla: koko ajan hitaasti palaa loppua kohti ja lopulta haihtuu tuhkana tuuleen. Ja sitten esimerkiksi nämä "palavat palaset" joiden vaurioissa "katoavat sydänäänet" voisivat hyvinkin merkitä elämänvaiheita ja jonkinlaisia traumoja ja/tai onnettomuuksia, joista jää henkisiä tai fyysisiä arpia, tai jopa lähtee henki. Upea kappale, kertakaikkiaan.
odotan innolla uutta apulantaa koska tämä ei ole oikeen minuun iskenyt parempaa sais tehdä "Kuutio"levy on sellainen josta en pidä vaikka omistanki kaikki paitsi "T.S+A.L".:än nii edellinenki oli täysin parempi Tästä en nii pidä mut kyl tätä kuuntelee
Jos kuuntelee sanoja videon kanssa, ilmeisesti tuo blondi selaa papereita, jossa on kuvia hänestä (tarinoita...?) ja muistelee niitä. Lopussa sitten pistetään omat muistot papereina tuleen.
mun isä kuoli 3 kk sitten ja se tuhkattin ja sama filllis mulle tule tästä biisistä , mutta jotetenkin se antaaa mulle voimaa. apiksen yksi parhaimmista biiseistä
all the doors are closed but I can feel you breathing now the shadow you cast has fainted it's where I used to draw my strenght you - can't - these days you - can't - follow these As burning paper rains down the story where we were written into Burning pieces whose damages smother the beat of hearts I still feel this hate but don't remember towards who I would turn the knife in the wound just for the feel of it you - can't - these tracks you - can't - follow these
mun mielestä tää kappale on ihan mahtavin ikinä (heti Ilonan jälkeen) ja tää jäi heti ekan kuuntelukerran jälkeen päähän soimaan oikeen kunnolla :P Tän kappaleen vois kuunnella vaik 15 kertaa putkeen eikä kyllästyis :D
Voipi olla et toi video/kappale kertoo muistinmenetyksestä (tyhjät/palavat paperit muistoja?)
Hmm, en tiedä. Joko Apulanta on muuttanut tyyliänsä(mistä syystä jotkut fanit sanoo, että vanha tuotanto on parempaa)tai sitten minä olen laajentanut musiikkimakuani. Mutta viime aikoina kappeleet vaan on ollut hyviä.
joku viisaus ei asu meissä on umm.. no eka pari viikkoo menee mut sil kyllästyy, eli semmosta kaupalista paskaa ^^^ mut kyl se aina välil menee, varsinki keikal menee ihan kaikki :P
et oo tosissas jäbä?videon kimmahan on vertaansa vailla ja biisiki on loistava,en ite tykkää apulannasta tai tän tyyppisestä musasta muuten mut tää iskee kyl.ja video on mainio
Aivan loistava biisi, Apulanta jaksaa vuodesta toiseen tehdä mahtavia hittejä! Tää video vaan on aika huono, se ei musta oikein sovi tohon biisiin kun vaan joku muija heiluu tos.
Apulanta on Suomen ylpeys. Jos tätä ei olis, mua hävettäis niin helvetisti olla suomalainen :) ♥
Idaaaws 2 months ago 2
Vähän jää väkinäiseksi kipaleeksi aikeisempiin verrattuna. Jos vanhaan tuotantoon ei vertaa, niin "ihan kiva", mutta se ei riitä. Saan sellaisen fiiliksen, että bändi tavallaan yrittää pysyä vanhassa, mutta toisaalta haluaisi hakea uutta suuntaa. Hyvä vielä tulee, ellei käy kute CMX:lle, joka on tuottanut pelkkää lässytystä Talvikuninkaan jälkeen.
TheRokkis 3 months ago
Great job Apulanta. You are fuckin awesome. Grets from Poland.
Kurwa zajebiste w chuj ! :*
ArabicDog 5 months ago
:D This is very good and fucking cool.
TheGodzilla4273 6 months ago
itse ymmärrän tässä biisissä olevan kyse siitä mitä raha(markkinatalous etc) saa aikaan. sitähän palaa kovaa tahtia, ja sen avulla taas tuhoutuu se missä elämme ja elämä siinä sivussa.
Strafnaya 9 months ago
ja lisäksi vielä, niinkuin monet muutkin apiksen biisit, koskettavat aika lailla samaa aihetta.
Strafnaya 9 months ago
apulanta on paras suosikkibändi hyvät biisit seon hyvä bändi paras laulaja kitaristi toni wirtanen on niin paras bändi tekee hyviäö keikkoja paljon koska otan sen yhteyttä paljon muuten puhuu suomea paljon apulanta asuu nykyäää heinolasta on koulua käyttää edelleen tekemää laulu sanoja on todella hyvä biisi rakastan paljon suosikkibändejä okei selvä moikka
piiasaari 1 year ago
Loveee <3
Kapsakka 1 year ago 3
essa e a musica finlandeza, dar ua escultada, olha a letra, ainda bem que entendo tudo
angela35973 1 year ago
(jatkoa) Ja siis, omasta mielestänihän tässä videossa on kyse tästä "elämä vilisee silmien edessä"-ilmiöstä. Naisen elämä palaa loppuun paperi paperilta, muisto muistolta.
"Ei saa seurata jälkiä" viittaa selkeästi siihen, että laulajahahmo taistelee tahdostaan elää, eikä täten anna itsensä seurata naisen jälkiä rajan yli. Alun sanat selkeästi viittaavat siihen, että miehen muistot naisesta kuitenkin vielä elävät. On se jännä mitä kaikkia ajatuksia näistäkin kappaleista tulee.
MasterofchaosX 1 year ago 2
Oma tulkintani tästä kappaleesta on melko kryptinen, mutta jotenkin tulee mieleen että tuo nainen olisi kuollut. Että elämä on kuin tarina palavalla paperilla: koko ajan hitaasti palaa loppua kohti ja lopulta haihtuu tuhkana tuuleen. Ja sitten esimerkiksi nämä "palavat palaset" joiden vaurioissa "katoavat sydänäänet" voisivat hyvinkin merkitä elämänvaiheita ja jonkinlaisia traumoja ja/tai onnettomuuksia, joista jää henkisiä tai fyysisiä arpia, tai jopa lähtee henki. Upea kappale, kertakaikkiaan.
MasterofchaosX 1 year ago 3
What language is this in? :P
ManBearPig1393 1 year ago
@ManBearPig1393
Finnish
Alexandretta 1 year ago
iha hyvä
pjn666 1 year ago
mahtavat sanoitukset
veeewA 1 year ago
Tykkään vaan musasta mut videokin on ihan ok.!!!
CrossKuski 1 year ago
Wau..Apulannalla aina ollu upeet musiikki videot..Ja on edelleen :D
Lamarfin 2 years ago 2
Are they singing "ei saa peittää"?
I assume the song is about radiators then?
Okkun18 2 years ago 4
Sehän on Doctor Evil, Austin Powers vaan kopioi tämän tulevaisuudesta :D Hyvä biisi, hyvä video!
v01i0 2 years ago
Halusikohan laulaja ihan tarkoituksella näyttää Austin Powersin Doctor Evililtä.
BigAngeloSantorini 2 years ago 6
Comment removed
suomipoika19 2 years ago
odotan innolla uutta apulantaa koska tämä ei ole oikeen minuun iskenyt parempaa sais tehdä "Kuutio"levy on sellainen josta en pidä vaikka omistanki kaikki paitsi "T.S+A.L".:än nii edellinenki oli täysin parempi Tästä en nii pidä mut kyl tätä kuuntelee
suomipoika19 2 years ago
Apulannan videot ovat kyllä parhautta.
hauskaailmanhumalaa 2 years ago
This has been flagged as spam show
ihan hyvä mut sais laulaa englanniks
musicofhell23 2 years ago
öö miksi?
mikkodude 2 years ago 3
biisi onjoo hybä.
Zimsteri 2 years ago 2
Biisi on hyvä ja toimii mutta mielestäni video on aika schaissee. Toi video ei kyllä sano mulle mitään.
uresodead 2 years ago 3
\m/
Jennichan86 2 years ago
Comment removed
hauskaailmanhumalaa 2 years ago
Apulannan lyriikat iskevät joka kerta...
NekoGirl1122 2 years ago 3
ihan paras biisi apulannalta
Jummi518 2 years ago
This has been flagged as spam show
that song is so great :)
KakuzuXXXFreak 2 years ago
♥<
Zessssi 2 years ago
this is the best song ever!<3
H3nD32009 2 years ago
Apulannan biiseissä on aina ihan parhaat lyriikat.
0joku00 2 years ago 5
Jopa niin nerokkaita että mun pääs apulannan kappaleet rupee toimivaan vasta usean kuuntelukerran jälkeen..
Oikeastaan vois sanoo että joka levy on vaatinut aina yhden kuuntelukerran enempi kuin edellinen :)
christian86a 2 years ago 5
Nää lyriikat on vaan niin nerokkaita, ei voi muuta sanoo. Kylmiä väreitä.
S3D4T1V3 2 years ago 6
Palavana paperina sataa tarina, johon meidät kirjoitettiin <333 WIRTANE RULE SAATANA !
Wolokkis 2 years ago 8
Mua pelottaa vähä tää biisi... Tai oikeestaan video, ehkä molemmat.
AleutheNinetales 2 years ago
loistavaa
shusha63 2 years ago 3
wish I were finnish... :)
darkrippergirl 2 years ago 9
tontsa näyttää ihan mini-miiltä...
keravankauhu 2 years ago 8
MÄ <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 APULANTA!!!!!!
AleutheNinetales 2 years ago 4
kitos
dalewightman12345 2 years ago 2
Älyllistä! Voi verrata taidoillaan Heikki Saloon.
joulukuu08 2 years ago 3
Tää laulaja näyttää ihan voldemortilta :o
Heke62 2 years ago 3
Mä olin sanomassa juat ihan samaa o.o Pelottavaa.
Leftari 2 years ago 3
wirtanen - potterin vannoutunut vastustaja!
mikkodude 2 years ago 6
kyllä!!! volmari kuulapää 4eva
Oravatus 2 years ago 2
<3 <3 <3 <3 <3
hullunaXoskuun 2 years ago 20
Ihan paras!
Apulannan biisit ovat Priimatavaraa!
HeliumSiima 2 years ago 7
Ei tainnu mennä poikien pukuvalinta iha nappii
Jaztee2 2 years ago 3
koeta kasvaa....voimia!
joulukuu08 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
damn... for a second there i thought i was watching austin powers...
ewanl33t 3 years ago
Tämä ei ole paras biisi Kuutiosta, mutta hyvä kuitenkin.
0o0Katie0o0 3 years ago
Hyvä biisi ja ihan ok video. Piti muutaman kerran kattoo et avautu paremmin.
Muhis09 3 years ago
love finnish music!
LeaValo27 3 years ago 10
good for ya (:
aktivisti92 3 years ago
paska äänen laatu vaa mut muute hyvä :)
Karvanoppaelvis1 3 years ago 4
hyvä biisi. videosta en kyl tajunnu vittuakaan jos siin joku juoni oli olevinaan
MatoMaino 3 years ago 6
Jos kuuntelee sanoja videon kanssa, ilmeisesti tuo blondi selaa papereita, jossa on kuvia hänestä (tarinoita...?) ja muistelee niitä. Lopussa sitten pistetään omat muistot papereina tuleen.
NegativeZeroPulse 2 years ago 24
This comment has received too many negative votes show
no joo mut aika hankalaa ajatteluu jopa apulannalta :D
MatoMaino 2 years ago
Niinpä.
LateTheLaturi 2 years ago
Hyvä biisi :D Tästä musiikkivideosta mulle tulee mieleen hautajaiset :S
paauuu 3 years ago
mun isä kuoli 3 kk sitten ja se tuhkattin ja sama filllis mulle tule tästä biisistä , mutta jotetenkin se antaaa mulle voimaa. apiksen yksi parhaimmista biiseistä
zzeepra 3 years ago
Otan osaa :(
paauuu 3 years ago
thänks
zzeepra 3 years ago
todella hyvä biisi :)
Koleet1 3 years ago
thanks for the lyric translation, Haslarit
opethian23 3 years ago
takes time to translate since my finnish are not so good but song Rock's!! Apulanta ftw!
psyhhoterror 3 years ago 2
Haslarit 3 years ago 7
kiitoksi:D
psyhhoterror 2 years ago
aivan sairaan hyvä biisi ehkä apiksen yksi parhaimmista o(^_^)o
zzeepra 3 years ago 2
biisit on vähän saman tapasia mut jokainen biisi on loistava, ja tonil on siisti ääni
uamat 3 years ago
This comment has received too many negative votes show
en tiedä onko vika mun kuulossa mutta Toni kuulostaa tässä ajoittain pahasti Uniklubin Jussilta. :D
rrmmzzhh 3 years ago
Älä kuuntele uniklubia, niin pääset tästä ongelmasta...
Jappe4242 3 years ago 8
Tää on hyvä biisi!! Kiiz<33
LemonAba 3 years ago 3
mun mielestä tää kappale on ihan mahtavin ikinä (heti Ilonan jälkeen) ja tää jäi heti ekan kuuntelukerran jälkeen päähän soimaan oikeen kunnolla :P Tän kappaleen vois kuunnella vaik 15 kertaa putkeen eikä kyllästyis :D
Voipi olla et toi video/kappale kertoo muistinmenetyksestä (tyhjät/palavat paperit muistoja?)
Otakuman2k7 3 years ago 4
Suomen parasta. TONI!!
rottenstrawberry 3 years ago 2
Hmm, en tiedä. Joko Apulanta on muuttanut tyyliänsä(mistä syystä jotkut fanit sanoo, että vanha tuotanto on parempaa)tai sitten minä olen laajentanut musiikkimakuani. Mutta viime aikoina kappeleet vaan on ollut hyviä.
Anyways, loistava kappale
Zhinarkos 3 years ago
vanha tuotanto ON parempaa :D
joku viisaus ei asu meissä on umm.. no eka pari viikkoo menee mut sil kyllästyy, eli semmosta kaupalista paskaa ^^^ mut kyl se aina välil menee, varsinki keikal menee ihan kaikki :P
jonnzus 3 years ago
Samaa mieltä
ginga117 3 years ago
video ei oikeestaan oo oikeen hyvä.. näyttää ennemminkin vain bändin tekosyyltä mennä jenkkeihin..
mutta biisi on aivan mainio
05m 3 years ago
et oo tosissas jäbä?videon kimmahan on vertaansa vailla ja biisiki on loistava,en ite tykkää apulannasta tai tän tyyppisestä musasta muuten mut tää iskee kyl.ja video on mainio
13GodsGift 3 years ago
Mikäs ton videon kisun nimi on?
WorkingClassZero0 3 years ago
This comment has received too many negative votes show
eikös tämä ole kiira korpi? :] ainakin samaa näköä on
Sulat3 3 years ago
Ei siinä mitään kissoja ollut.
Vain Apulanta ja tuo vaaleahiuksinen naikkonen.
Jusis 2 years ago 2
Loistavaa.... ☺
Tän takia Apulanta rokkaa tykimmin ;)
FFox71 3 years ago 3
=) Hjuvä!!!
herrasmiesliiga24 3 years ago
Hieno video, hieno kappale, paras bändi. Mahtavaa! kiitos
nikisu94 3 years ago 3
Aivan loistava biisi, Apulanta jaksaa vuodesta toiseen tehdä mahtavia hittejä! Tää video vaan on aika huono, se ei musta oikein sovi tohon biisiin kun vaan joku muija heiluu tos.
Lidlinlimu 3 years ago
hyvä musiikkivideo ja kappale :) ja hyvän näkönen muija tos viteos :D
KingT1ll1z 3 years ago 3
ehkä parasta apista!
JukkaPalmu95 3 years ago
Mut Tonihan on doctor evil :--D
lissuee 3 years ago
NIIN HITON HYVÄ!
typylotta 3 years ago 2
Ei voi sanoo kun et SUOMEN PARAS BÄNDI!! Jokainen biisi on hitti..kestosuosikkeja!
Gruuveis 3 years ago 5
Miks täs videossa on mukana Doctor Evil?
antiflag85 3 years ago 5
tää biisi kuulostaa mahtavalta!
canonpowershotseries 3 years ago 5
tää on hyvä. :D 5/5
Tjorava 3 years ago 5
vaikka tää on hyvä, vanha apulanta on kyllä siltiki parempaa :/
vampiregirli 3 years ago
tää on mahti biisi
AkillzPI 3 years ago 3
Laittaa kaiuttimet täysille ni ei tarvii kuvitella paratiisii
testimies69 3 years ago 2
vittu et apulanta olla vieläki näin saatanan hyvä
karitsa84 3 years ago
on saanut soittoaikaa voicella!
leevifan 3 years ago 2
Tiedättekö onko tämä video saanut soittoaikaa Voice-tv:llä?
Viivakoodit 3 years ago
ei kukaa tietäis mist tän saa ladattuu? ku en oo löytäny mistää :(
wwilper88 3 years ago
Hyvännäkönen video :) Apulanta ravitsee yhä uudelleen ja uudelleen ! ! !
SamTheMachinae 3 years ago
vanha apulanta = <3
aivan uusi apulanta = <3
2002-2007 apulanta = :s
jonnzus 3 years ago
no voi lolzord
stickmister321 3 years ago
vanha Apulanta = aivan mahtavaa
uusi Apulanta = aivan mahtavaa
Apulanta soittaa monipuolista musiikkia, ei kaupallista! Still quite fucking great!
mextexcowboy 3 years ago
vanha Apulanta= aivan mahtavaa
mextexcowboy 3 years ago
mahtavaa! ♥
kkatsku 3 years ago
Tosi hyvä biisi!! Kiitos<33
LemonAba 3 years ago
aivan mainio
05m 3 years ago
Videossa ON ideaa ;)
rokkitrolli 3 years ago 2
Härkästä tykitystä!!!
Runkorasva 3 years ago
apulanta on parasta!
airplaneniko 3 years ago
Ihan jees biisiApulannankin standardeilla, mutta mikä ihmeen idea tässä videossa nyt oli?!
Temmefi 3 years ago 2
kuka sanoo että apulanta kuollut? ei todellakaan...
matafaka91 3 years ago
Apulanta ei todellakaan ole kuollut! näissä biiseissä on mahtavat riffit ja lyriikat!!!!!
valtronaatixx 3 years ago 3
kiesus! Huutaa juuri nyt täysillä suoraan tärykalvoille, kuulostaa nam.. mä tykkään!! Ehkäpä apulanta ei sittenkään ole kuollut ja kuopattu???
Katusutariina 3 years ago
sain tän levyn samana päivänä ku se ilmesty ja siitä asti oon kuunnellu vaan sitä! maiilman paras levy!
valtronaatixx 3 years ago 5
This comment has received too many negative votes show
Mielenvikanen syöpäpotilas T.Wirtanen
atr222 3 years ago
Jees kamaa
rottenstrawberry 3 years ago 2
parasssssssssssssssssssssssss
megamanofdoom 3 years ago 2
TOSI HYVÄ!
heartxx67 3 years ago 7
ok.
thewho9208 3 years ago
Vanhassa vara parempi mutta uus lätty potkii kyllä hyvin ;)
Jniprkl 3 years ago 2
kreit!!!!
rock2476 3 years ago 2
Kyllä mä ainakin tykkään tästä :o Tosin onhan se vanha apulanta parempaa. Ei tää silti surkee oo.
Rasoblade 3 years ago 4
This comment has received too many negative votes show
veikkaan et tost bändi hajoo tai ainaki joku seuraavan 5-vuoden sisäl jos jatkaa samal taval..
jonnzus 3 years ago
muutin mielipidettä keika jälkee :)
jonnzus 3 years ago
toni näyttää syöpä potilaalta
TuomasTuomas 3 years ago
This comment has received too many negative votes show
jep, aika noloks. Ja AIVAN liian kaupalliseksi...
Vahnha-apis = <3
UuS Apis = ;(
jonnzus 3 years ago
Ikävöidessäni Apulantaa kaivan Plastikin tai Heinola 10 levyhyllystä.. Haluaisin tykätä mutta ei...
jope9 3 years ago 2
This comment has received too many negative votes show
Ei... Ei ole ikinä apulanta iskenyt - nyt vielä vähemmän =/
Chavaros 3 years ago
Meidän kiskan myyjä!!
allumo35 3 years ago
aivan h-e-l-v-e-t-i-n upea kappale ja video.
thinky003 3 years ago 2
3:18 nous selkäkarvat pystyyn, väkevä esitys apulannalta!
pallijaakko 3 years ago 2
good video and song :D 10/10
KingT1ll1z 3 years ago
tontsa on ihan dr evilin ja mini miin näkönen hahahahah.."pelottavaaa"
keravankauhu 3 years ago
Toimii kuin lavallinen kaljaa. Video on aikas erilainen mihin on tottunut, pisteet siitäkin.
mrohkola 3 years ago 2
Hyvää Apulantaa!
Video olisi saanut olla vieläkin enemmän juonellinen, mutta se on silti selvästi parempi kuin neljä edeltäjäänsä.
Varmasti ostan Apulannan uusimman Kuutio-levyn!
Viivakoodit 3 years ago
Älyttömän kova biisi. Pitää näköjään keikalle, kun ei näytä uusi materiaali pettävän
NiTe1985 3 years ago 2
Biisihän luo illuusion loputtomasta tyhjyydestä ja se voidaan tiivistää Tonin epätoivon katseeseen kohdassa 1:11. Mahtava skipale!
tasakattotarzan 3 years ago
Joo, itekkin huomasin sen epätoivoisen katseen, joka muuten näkyy paremmin 1:10. Mutta eniwei, upee biisi! CD ois kiva saada.
Rasoblade 3 years ago
what does vauriot mean in english? Is it warrior?
domros123 3 years ago
damages
anzorro 3 years ago
no - not damages (vahingonkorvaus), but damage or injury
plabbbb 3 years ago
Vauriot = Injuries
McGuardians 3 years ago
Vauriot=Damages
Injuries=Loukkaantumiset
=)
1991ape 3 years ago
Se ei edelleenkään ole Damages. S pois.
Its not damages. Its damage or injuries. Haha, just forget about our great english.
Rasoblade 3 years ago
Damage on vaurio yksikössä
1991ape 3 years ago
Ei ole, s kanssa se on vahingonkorvaus. Damage on yksistään vaurio, tuho, erehdys jne..
Rasoblade 3 years ago
good clip, good song :)
DutchEagle1990 3 years ago
Pakko hankkii uusi CD!
SamuraiShien 3 years ago 2
Thank you so much for sharing. That song is just marvellous!
montie378 3 years ago
Viteo näyttää siltä, että siihen on hassattu rahaa oikein urakalla. Kuka ohjasi?
oopetoope 3 years ago
joku fiksu olis kattellut pätkän loppuun, siellähän ohjaajan nimi kerrottiin.
oopetoope 3 years ago
w00t i love apulanta
KingT1ll1z 3 years ago