Onhan toki joku Iron Maiden menestyneempi bändi kuin Leevi And The Leavings mut se onkin Englannin kokoisen maan bändejä ja siksi suosio mittavampaa ja laulavat englanniksi mikä vie paremmin tietoisuuteen. Iron Maiden on siis kovempi bändi kuin Leevi And The Leavings myynnillisesti ja suosiollisesti mut eri asia sitten jos katsotaan absoluuttista hyvyyttä jossa Suomen bändi ei jää ainakaan hirveen paljoa huonommax (=, bändien tyyli on niin erilainen!
@zynaco musatyylejä ei helppoa vertailla mut on selvää että Leevi And The Leavings on tosi kova bändi kun katsoo kokonaiskuvaa. Suomen parhaimpia selvästi.
@zynaco siis Iron Maideniin bverrattaessa ei ole tuhat kertaa huonompi. Suomenkielisenä bändinä ei tietenkään koskaan saanut niitettyä mainetta ulkomailla. Mut jos kuvittelet esim Poika nimeltä Päiviä ulkomailla niin siitä ois noussu sielläkin ainakin melko kovan luokan Pop-hitti, riippuu maasta(Jenkkilässä ku on niin paljon eri bändejä/artisteja). Mut Leevi And The Leavings on varmuudella keskitasoa parempi bändi maailmalla, mun mielestäni. siis silloin ku se eli.
@lasseprkl no siinäspä naurat ja osoitat tyhmyytesi sillä moni pitää tätä entistä bändiä tosi kovana, sympaattisena ja lahjakkaana omalla aikajaksollaan kun toimi Suomen maassa.
Mun tuntemat ulkomaalaiset tykkäävät tästä, arvostavat Göstan musiikin korkealle.
Upea musiikki ei ole aina sitä onko se Pop/mediaseksikäs tai tyypillistä musaa mitä soitetaan kaikkialla mutta upea musiikki voi olla myös erilaisempaa musiikkia, eikö?
En väitäkään maailman parhaax bändix mut hyvä. Faktat!
@lasseprkl väitätkö että tää bändi on paska tai kohtalainen?
kyllä se kohtalaista parempi on varmuudella.
Suomessa parhaimpia kautta aikain, voittaa Nightwishit, Himit sun muut mennentullen, pieksää ne helposti ns vasemmalla kädellänä eikä Apulantakaan pärjää tälle poppoolle.
Englanninkielellä jos laulaisi biisit ulkomailla niin uskon että pärjäisi ihan hyvinkin. Riippuu maasta, Jenkkilässä tämä musa ei ehkä iske kaikkiin mut eri asia Ruotsissa taas. Kantsii sunkin tutkia enemän musaa
@lasseprkl Suomen kovimmat on Hector ja Kingston Wall, sitte tulee tää Leevi, Dave Lindholm, CMX, Popeda, Kauko Röyhkä, J.Karjalainen ja Jukka Kuoppamäki.
löytyis tähän tabit et pystyis harjottelee kunnolla kitaralla, oon tähä mennessä harjotellu pelkällä korvakuulolla iha ok menee mut helpommin osais jos ois kunno tabit
Perustakaa foorumit tai blogi ja agretkaa siel stna. Tääl nautitaa hyväst musiikist. Ja miksi vituissa te ees vertailette maidenia ja leevejä? Ne nyt sattumoisin on jotaki niin erilaista ettei niist pitäs ees puhuu samas lausees. Molemmat tekee/teki omaa juttuaa helvetin hyvin. Siinä ne on samanlaisia. Accept it, molemmat o vääräs.
Mitä vittua? Eihän niitä voi vertailla. Ja veikkaan, että Gösta nöyrästi myöntäisi Maidenin uskomattomuuden ja ei Maidenkään alkais Leeviä haukkumaan. Iron Maiden soittaa heavy metallia, ei siihen kuulu mitkään nokkapillit ynnä muut. Ihan eri musatyylit, aiheuttaa eri fiiliksiä eri tilanteissa. Leevi sopii hyvin pitkille automatkoille, kun taas Maidenin musa sopii jättimäisille stadionkeikoille yön jo tehdessä tuloaan. Ja vielä pikkupointti, Iron Maidenin kaikki biisit on ajallisesti pidempiä
@pionjar666 ei tässä kukaan mistään nokkapilleistä ole puhunutkaan. Uskoakseni maiden yhä pitää kokoonpanossaan kahta kitaristia jotka yrittävät edelleen soittaa kaksiäänisesti. Vai väitätkö muuta? Ja vielä pikkupointti, Biggest bullshit ever: "Iron Maidenin KAIKKI biisit on ajallisesti pidempiä" Juu, OSA biiseistä on pidempiä, kuitenkin lähes puolet biiseistä putoaa siihen 4 minuutin lootaan. Aika jännä että tollaista menet laukomaan, kun asia on naurettavan helposti tarkistettavissa
@nallepuh6969 No eihän ne yritä, ku ne soittaa. Ja mää en alottanu tätä Maiden vs. Leevi sönkötystä. Sitä on vaan niin helppo jatkaa. Ja Iron Maidenin biiseistä on alle 4min 30s pitusia jotain 50, ku se on tehnyt yli 150 biisiä. Et ainakin perus popbiisin pituus 3.23 ylittyy helposti monessa. Leevi The Leavingsilla vaan on lyhyempiä biisejä enemmän.
@Crowpit öö kai se johonki liitty, yritän unohtaa. Noh, jotenkin siihen, että jotkut dissaa täällä Iron Maidenia, nii aattelimpa vaan, että pidemmän biisin tekeminen vaatii enemmän kuin lyhyen.
@pionjar666 vitut se mihkää liittyy, pistää saman riffin peräkkäi tarpeeks monta kertaa nii siin sulle pitkä biisi? ei se et kui pitkä se biisi on tee siit hyvää, sanoksä jos maidenin biisit ois jtn 2:30 ni et kuuntelis niitä, et ne ois iha paskoi sillo, ja et ne on hyvii nytte ku ne kestää yli neljä minaa?
Meillä ei kovin usein iskelmää kuule, ja jonkin ihmeen kaupalla kuulin Happoradion version ensin. Sen takia pidän siitä vähän enemmän. Mutta rispektit nyt tällekin! Suomalaiset on aina tehneet hienoa musaa. :-)
@jooheiseontosijees Totta.Ei nämä kappaleet ole mitään liirum laarumia musiikillisesti, kyllä se tuli selväksi silloin 76 kun tämä yhtye ilmaantui,aina sinne tuhannen markan seteliin asti ehkä 1978. Sitten alkoi selvitä että onhan näillä joku tekijäkin,pieni karvainen mies.Kiitos.
@RyoukuX Teknisellä tasolla leevi and the leavings ei ikinä tulisi yltämään maidenin tasolle. Mutta tunteellisella puolella lähes yhtäläisiä ovat. Hieman hankala vertailla eri lajikkeita.
@Khalewi Iron Maiden rämpyttää vähän kitaraa. Kitarapelletkö nykyään pelkästään määrittelevät mikä on teknisesti lahjakasta ja mikä ei? Leevi and the leavings käytti musiikissaan monipuolisesti kaikenlaisia soittimia, kun taas Maidenin hevareilta ei oikein muut kuin kitara- ja rumpusoolot taipuneet.
@MacGovernor maiden korvaa puuttuvat "tärkeät" soittimet legendaarisilla muilla taidoillaan. ja dickinsonin ääni korvaa kaiken lopun mitä leeveillä on enemmän
@MacGovernor Monipuolisten soitinten käyttö ei vaikuta mitenkään siihen että kuinka monipuolista tuo itse musiikki on. Maidenilla on perussetti soittimia, tosin 3 kitaraa. Leavingseilla saa olla vai leukaharppu ja haitari mutta ne soittaa aina samaa kamaa. Maiden kumminkin tekee musiikkia eri mieltymyksille. Ja Dickinsonin ääniala on lähes laidasta laitaan kun Göstä nyt pystyy vetämään tuota omaa kaunista joikuaan rajoitteisemmin.
@Khalewi Gösta on muuten kuollut, jos et sitä tiennyt. Että menehän muualle rienaamaan siitä, ketään tuskin kiinnostaa lukea jauhantaa jonkun keskinkertaisen kikkelihevibändin väitetystä "tunteellisuudesta".
@MacGovernor missä ihmeen välissä sait päähän etteikö Khalewi tiedä että Gösta on kuollu?? eihän se missään vaiheessa sanonu mitään siihen liittyvää... ja milloin täällä on kukaan mitään rienannu? koko ajanhan täällä kaikki on sanonut että leevit on hyvä bändi. kysymys nyt kuuluukin, miten helvetissä sinä saat maidenistä keskinkertaisen? jos kerran ketää ei kiinosta noi kommentit nii miks sä oot sitte edes vastannu niihin... sivuuttaisit ne vaa
@ILiveSublimeLife Mä en jaksa lukea suomalaisen rokkilegendan merkkiteoksen videokommenteissa jotain maiden-fanipoikien kummallisia rinnastuksia ja sitä miten se meideni on parempi pändi kuin Leevit. L&TL oli muutenkin paljon paremmin ns. ajan hermolla, käytti arkea hyväkseen kun taas Maiden taitaa laulaa jostain saatanista ja demoneista. Tosi kypsää menoa hei.
@MacGovernor jos kertoo arjesta, niin se tekee hyvän bändin/biisin? aika ok arviointi tyyli.... ja maiden taitaa laulaa pikkasen muustakin kuin saatanista ja demoneista. Maiden tuntee vaan sellaisen käsitteen kuin "symboliikka", tällä tavalla kuuntelija saa käyttää vähän enemmän aivojaan jotta ymmärtää biisin sanoman. leeveillä kun taas kaikki annetaan suoraan käteen. Tämä asia voi ehkä selittää miksi et pidä maideniä arvossa
@MacGovernor jaa jaa, olet siis uskovainen... sehän selittää paljon, sillä on tieteellisesti todistettu että uskovaiset ovat suvaitsemattomampia kuin esimerkiksi ateistit, ja uskovaiset ovat mielellisesti heikompia kuin ei-uskovaiset, sillä uskovaiset eivät voi hyväksyä ajatusta siitä että kuoleman jälkeen ei ole enää elämää, kun taas ei-uskovaiset ovat mieleltään tarpeeksi vahvoja elämään tämän tiedon kanssa.
@ILiveSublimeLife Jotenkin arvasin, että saatananpalvoja nostaa seuraavaksi esiin jeesuskortin. Te uusateistiset moukat olette yhtä kaukana zeniläisyyden saavuttamisesta kuin iron maiden on leevin kitara- sekä bassosooloista. Tsekkaa Tuhannen Markan Seteli niin tiedät mistä setä puhuu.
@MacGovernor vihdoinkin ollaan samaa mieltä... uusateistit ovat kaukana tästä zeniläisyyden saavuttamisesta (koska miksi yrittää saavutaa jotain noin turhaa), ja maiden on yhtä kaukana edellä leevejä musisointinsa puolesta
@MacGovernor Tiedetään Göstän kohtalo, tullut kuitenkin kuunneltua pienestä pitäen. Kuten jo mainittu, molemmat ovat helvetin timanttisia bändejä. Eikä maidenin viisuista edes kymmenesosa kerro demoneista ja saatanista, vaan sodasta, historiasta, painajaisista, veljeydestä ja rakkaudesta. Jos nyt jättäisit paskanjauhannan ja hyväksyisit että molemmat ovat toistaan parempia. Kunnioittaen edesmennyttä Göstää joka on koskettanut tuhansia suomalaisten sydämiä. Kuitti.
@Khalewi teknisellä tasolla, maiden vie helposti. tunteellisella puolella, maiden vie helposti. kaikin puolin, maiden vie helposti. Leevi and the leavigs hyvä bändi omalla tasollaan (ja itsekkin kuuntelen paljon), muttei se voi vetää vertoja maidenille... mutta eihän kaikki bändit voi olla parhaita. UP THE IRONS!
tätäkö pitäis johonki happoradion coveriin vertaa? voi pojat, nyt jäitte happoses radios toiseks. vaikka ajatus oliski kaunis, mut leevin coveri... EI EI EI... ei ikinä :)
Etin tätä biisiä ainaki puol vuotta, kunnes tänään satuin kuulemaan jälleen radiosta, ja nimiki tuli! Oi onnea! Tää on yks ihanimmista kappaleista, muutenkin koko bändi oli niin ihana. <3
@McErkko ei sille mitään vaa mahda että näitä vitun "26 vihaaja paino peikun alas" paskoja tungetaan joka vitun videoon ja ne vaan ottavat päähän. Dorgye muutenki puhu asiaa
oon ettiny tätä Perkeleen hyvää biisiä joku 2 vuotta!!!! oon miettiny noita sanotuksia ja kaikkee... ny kun kerran sen löysin niin soitan sita 24h päivässä!! R.I.P Gösta :(
Kuinka eri tavalla tätä kuuntelikaan silloin lapsena/nuorena ja piti tästä. Kappale puhuttelee erilailla nyt epäkypsässä aikuisiässä kun on muun muassa oikeasti maanantaiaamuna tuijoteltu vessan kaakeleita krapulassa.
Se on varmasti mukava tunne, muistaakseni eppu normaalia tuli radiosta kun kotiuduin, mielessä oli päällimmäisenä että nyt meen kotiin ja rakastelen naistani, sen jälkeen baariin ryyppäämään.. ehkä hiukan kävi kuitenkin sääliksi kun näki inttiporukkaa hiihtomarssilla kun lähti kasarmilta, aika tuskalliset ilmeet oli kaikilla siinä vaiheessa.(silti kehtas näyttää sormilla että tj0) :)
Yhtä asiaa en näissä kommenteissa tajua. Jos on eri mieltä, minkä takia pitää laitaa se spammiksi? Miinuksen vielä ymmärtää mutta että se on sitten muka spämmiä jos on eri mieltä?
Huomaa esim. noista kommenteissa joissa sanotaan että happoradion versio on parempi.
Siis aivan mahtava biisi, varmaan Leevien paras, ellei koko suomen. Kuunnellu tän varmaan satatuhatta kertaa putkeen, eikä vieläkään riitä! Ja jos tykkää enemmän happoradion versiosta, nii mikäs siinä, itte vaan en kyllä muuttais mielipidettä tästä koskaan :)
Tykkään niin paljon tästä biisistä.
simonsaintgilles 1 month ago
Onhan toki joku Iron Maiden menestyneempi bändi kuin Leevi And The Leavings mut se onkin Englannin kokoisen maan bändejä ja siksi suosio mittavampaa ja laulavat englanniksi mikä vie paremmin tietoisuuteen. Iron Maiden on siis kovempi bändi kuin Leevi And The Leavings myynnillisesti ja suosiollisesti mut eri asia sitten jos katsotaan absoluuttista hyvyyttä jossa Suomen bändi ei jää ainakaan hirveen paljoa huonommax (=, bändien tyyli on niin erilainen!
MrJuha82 2 months ago
@MrJuha82 eihä ?? O.o
zynaco 3 weeks ago
@zynaco musatyylejä ei helppoa vertailla mut on selvää että Leevi And The Leavings on tosi kova bändi kun katsoo kokonaiskuvaa. Suomen parhaimpia selvästi.
MrJuha82 3 weeks ago
@zynaco siis Iron Maideniin bverrattaessa ei ole tuhat kertaa huonompi. Suomenkielisenä bändinä ei tietenkään koskaan saanut niitettyä mainetta ulkomailla. Mut jos kuvittelet esim Poika nimeltä Päiviä ulkomailla niin siitä ois noussu sielläkin ainakin melko kovan luokan Pop-hitti, riippuu maasta(Jenkkilässä ku on niin paljon eri bändejä/artisteja). Mut Leevi And The Leavings on varmuudella keskitasoa parempi bändi maailmalla, mun mielestäni. siis silloin ku se eli.
MrJuha82 3 weeks ago
@MrJuha82 ei vittu mä nauran :D
lasseprkl 1 week ago
@lasseprkl no siinäspä naurat ja osoitat tyhmyytesi sillä moni pitää tätä entistä bändiä tosi kovana, sympaattisena ja lahjakkaana omalla aikajaksollaan kun toimi Suomen maassa.
Mun tuntemat ulkomaalaiset tykkäävät tästä, arvostavat Göstan musiikin korkealle.
Upea musiikki ei ole aina sitä onko se Pop/mediaseksikäs tai tyypillistä musaa mitä soitetaan kaikkialla mutta upea musiikki voi olla myös erilaisempaa musiikkia, eikö?
En väitäkään maailman parhaax bändix mut hyvä. Faktat!
MrJuha82 1 week ago
@MrJuha82 et tajua, nauran sulle :D
lasseprkl 1 week ago
@lasseprkl väitätkö että tää bändi on paska tai kohtalainen?
kyllä se kohtalaista parempi on varmuudella.
Suomessa parhaimpia kautta aikain, voittaa Nightwishit, Himit sun muut mennentullen, pieksää ne helposti ns vasemmalla kädellänä eikä Apulantakaan pärjää tälle poppoolle.
Englanninkielellä jos laulaisi biisit ulkomailla niin uskon että pärjäisi ihan hyvinkin. Riippuu maasta, Jenkkilässä tämä musa ei ehkä iske kaikkiin mut eri asia Ruotsissa taas. Kantsii sunkin tutkia enemän musaa
MrJuha82 1 week ago
@lasseprkl Suomen kovimmat on Hector ja Kingston Wall, sitte tulee tää Leevi, Dave Lindholm, CMX, Popeda, Kauko Röyhkä, J.Karjalainen ja Jukka Kuoppamäki.
Kaikki on kovia sällejä, bändejä.
Suomi ei ole huono maa musiikin rintamalla.
MrJuha82 1 week ago
@MrJuha82 sie et vaan tajua :D
lasseprkl 1 week ago
@lasseprkl okei tajutaan tai ei mut hyvä bändi tää on. Tällä bändillä on PALJON erinomaisia biisejä kautta linjan, ei mikään turha bändi.
Suomen parhaimpia kautta aikain.
Käyppä kuuntelemassa esim tää; Leevi And The Leavings-Mutta viereesi nukahdan
tai Leevi And The Leavings-Pimeä tie, mukavaa matkaa.
MrJuha82 1 week ago
löytyis tähän tabit et pystyis harjottelee kunnolla kitaralla, oon tähä mennessä harjotellu pelkällä korvakuulolla iha ok menee mut helpommin osais jos ois kunno tabit
niijasitte 3 months ago
Hahaa, onks toi Silvennoinen??
juhjuk 3 months ago
@juhjuk Kyllä
j3bou 3 months ago
kyllä leevi and the leavings on melkee kuin suomen nirvana
WallSpace 4 months ago 6
@WallSpace Leevi vaan paljon parempi.
Kazumaster 3 months ago
Perustakaa foorumit tai blogi ja agretkaa siel stna. Tääl nautitaa hyväst musiikist. Ja miksi vituissa te ees vertailette maidenia ja leevejä? Ne nyt sattumoisin on jotaki niin erilaista ettei niist pitäs ees puhuu samas lausees. Molemmat tekee/teki omaa juttuaa helvetin hyvin. Siinä ne on samanlaisia. Accept it, molemmat o vääräs.
benaasi 4 months ago 5
Mitä vittua? Eihän niitä voi vertailla. Ja veikkaan, että Gösta nöyrästi myöntäisi Maidenin uskomattomuuden ja ei Maidenkään alkais Leeviä haukkumaan. Iron Maiden soittaa heavy metallia, ei siihen kuulu mitkään nokkapillit ynnä muut. Ihan eri musatyylit, aiheuttaa eri fiiliksiä eri tilanteissa. Leevi sopii hyvin pitkille automatkoille, kun taas Maidenin musa sopii jättimäisille stadionkeikoille yön jo tehdessä tuloaan. Ja vielä pikkupointti, Iron Maidenin kaikki biisit on ajallisesti pidempiä
pionjar666 4 months ago
@pionjar666 ei tässä kukaan mistään nokkapilleistä ole puhunutkaan. Uskoakseni maiden yhä pitää kokoonpanossaan kahta kitaristia jotka yrittävät edelleen soittaa kaksiäänisesti. Vai väitätkö muuta? Ja vielä pikkupointti, Biggest bullshit ever: "Iron Maidenin KAIKKI biisit on ajallisesti pidempiä" Juu, OSA biiseistä on pidempiä, kuitenkin lähes puolet biiseistä putoaa siihen 4 minuutin lootaan. Aika jännä että tollaista menet laukomaan, kun asia on naurettavan helposti tarkistettavissa
nallepuh6969 4 months ago
@nallepuh6969 No eihän ne yritä, ku ne soittaa. Ja mää en alottanu tätä Maiden vs. Leevi sönkötystä. Sitä on vaan niin helppo jatkaa. Ja Iron Maidenin biiseistä on alle 4min 30s pitusia jotain 50, ku se on tehnyt yli 150 biisiä. Et ainakin perus popbiisin pituus 3.23 ylittyy helposti monessa. Leevi The Leavingsilla vaan on lyhyempiä biisejä enemmän.
pionjar666 4 months ago
@pionjar666 anteeks mut mitä vitun väliä sil on kui pitkä biisi on? eiks se oo yleensä se sisältö mikä on tärkeintä.
Crowpit 4 months ago 2
@Crowpit öö kai se johonki liitty, yritän unohtaa. Noh, jotenkin siihen, että jotkut dissaa täällä Iron Maidenia, nii aattelimpa vaan, että pidemmän biisin tekeminen vaatii enemmän kuin lyhyen.
pionjar666 4 months ago
@pionjar666 vitut se mihkää liittyy, pistää saman riffin peräkkäi tarpeeks monta kertaa nii siin sulle pitkä biisi? ei se et kui pitkä se biisi on tee siit hyvää, sanoksä jos maidenin biisit ois jtn 2:30 ni et kuuntelis niitä, et ne ois iha paskoi sillo, ja et ne on hyvii nytte ku ne kestää yli neljä minaa?
Crowpit 4 months ago
@Crowpit sanon vaan, että niissä biiseissä ei ois silloin niin paljoa kuunneltavaa
pionjar666 4 months ago
Comment removed
pionjar666 4 months ago
@pionjar666 Mistä näitä tosikkoja oikein tulee...
Kimperly624 4 months ago
JOO
tipenux 5 months ago
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬(ஜ۩۞۩ஜ)▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
SHUT UP AND ENJOY THE MUSIC!
▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬(ஜ۩۞۩ஜ)▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬▬
Tähän on hyvä lopettaa, (ellei kuvernöörillä ole jonkinlaista pakottavaa tarvetta saada viimeistä sanaa tässä Meretrix-keskustelussa).
ILiveSublimeLife 5 months ago
Pervo kertsi :)
Pekoni69 5 months ago
Meillä ei kovin usein iskelmää kuule, ja jonkin ihmeen kaupalla kuulin Happoradion version ensin. Sen takia pidän siitä vähän enemmän. Mutta rispektit nyt tällekin! Suomalaiset on aina tehneet hienoa musaa. :-)
TheParanoidWolverine 5 months ago
500 000
TheMeetu92 5 months ago 5
Hauskan näkönen Silvennoinen tuolla taustalla. Kummasti pitelee korviaan biisin soidessa. Missä syy???
voihanpillu 5 months ago
Huippu kesäinen alkukin..
straussand 6 months ago
Comment removed
straussand 6 months ago
happoradion biisi on loistava coveri, mutta kyllä tämä on jo legenda.
johnimska 6 months ago
Happoradio on häpässy tän biisin
Ozzy9800 8 months ago 6
This comment has received too many negative votes show
Maanantai aamuna Eeässää ja Pärinää...
limza3 8 months ago
Jokaisen konttoripervon lempibiisi. :p
Klaital1 8 months ago 3
28 kokee tällä hetkellä krapulaa, vapinaa, hankaussähköä ja kipinöitä munissa
asari1969 8 months ago 60
Taas se on maanantai
hu1da 8 months ago
Taas se on maanantai
hu1da 8 months ago
Comment removed
TZukiMrAxlson 9 months ago
Joka kerta ottaa korvaan, Tahdon olla mies,naineen
mrpatonki 9 months ago
mahtava biisi. leavingsien biisit on siitä hyviä kun sanoitukset eivät ole tuulesta temmattuja vaan täyttä totta
Lamalapsi 10 months ago 3
28 ihmistä ei oo ikinä kokenu krapulaa ja vapinaa..
TheSuperTB 10 months ago
loistavuutta
MsBliss1992 10 months ago
Mahtava kitara täs
Hombeli82 10 months ago
Tää on taas niitä päiviä kun tuijottaa vessan seinään.
Parsakeitto 10 months ago
kyllä uppoaa lomanjälkeinen maanantai hyvin näihin lyriikoihin...
TheMrNapalm 10 months ago
Kuinka monta kertaa eletty.
imppu001 11 months ago
Intron tuplakitarariffi on se mitä Iron Maiden on yrittänyt koko uransa (noin 32 vuotta)
jooheiseontosijees 11 months ago 148
@jooheiseontosijees Totta.Ei nämä kappaleet ole mitään liirum laarumia musiikillisesti, kyllä se tuli selväksi silloin 76 kun tämä yhtye ilmaantui,aina sinne tuhannen markan seteliin asti ehkä 1978. Sitten alkoi selvitä että onhan näillä joku tekijäkin,pieni karvainen mies.Kiitos.
Guzzimies 10 months ago
@jooheiseontosijees Ja tehnyt sen todistettavasti paremmin.
Khalewi 7 months ago
@Khalewi tasan ei.
RyoukuX 7 months ago
@RyoukuX Teknisellä tasolla leevi and the leavings ei ikinä tulisi yltämään maidenin tasolle. Mutta tunteellisella puolella lähes yhtäläisiä ovat. Hieman hankala vertailla eri lajikkeita.
Khalewi 6 months ago
@Khalewi Iron Maiden rämpyttää vähän kitaraa. Kitarapelletkö nykyään pelkästään määrittelevät mikä on teknisesti lahjakasta ja mikä ei? Leevi and the leavings käytti musiikissaan monipuolisesti kaikenlaisia soittimia, kun taas Maidenin hevareilta ei oikein muut kuin kitara- ja rumpusoolot taipuneet.
MacGovernor 5 months ago
@MacGovernor maiden korvaa puuttuvat "tärkeät" soittimet legendaarisilla muilla taidoillaan. ja dickinsonin ääni korvaa kaiken lopun mitä leeveillä on enemmän
ILiveSublimeLife 5 months ago
@MacGovernor Monipuolisten soitinten käyttö ei vaikuta mitenkään siihen että kuinka monipuolista tuo itse musiikki on. Maidenilla on perussetti soittimia, tosin 3 kitaraa. Leavingseilla saa olla vai leukaharppu ja haitari mutta ne soittaa aina samaa kamaa. Maiden kumminkin tekee musiikkia eri mieltymyksille. Ja Dickinsonin ääniala on lähes laidasta laitaan kun Göstä nyt pystyy vetämään tuota omaa kaunista joikuaan rajoitteisemmin.
Maidenilta taipuu bassosoolotki.
Khalewi 5 months ago
@Khalewi Gösta on muuten kuollut, jos et sitä tiennyt. Että menehän muualle rienaamaan siitä, ketään tuskin kiinnostaa lukea jauhantaa jonkun keskinkertaisen kikkelihevibändin väitetystä "tunteellisuudesta".
MacGovernor 5 months ago
@MacGovernor missä ihmeen välissä sait päähän etteikö Khalewi tiedä että Gösta on kuollu?? eihän se missään vaiheessa sanonu mitään siihen liittyvää... ja milloin täällä on kukaan mitään rienannu? koko ajanhan täällä kaikki on sanonut että leevit on hyvä bändi. kysymys nyt kuuluukin, miten helvetissä sinä saat maidenistä keskinkertaisen? jos kerran ketää ei kiinosta noi kommentit nii miks sä oot sitte edes vastannu niihin... sivuuttaisit ne vaa
ILiveSublimeLife 5 months ago
@ILiveSublimeLife Mä en jaksa lukea suomalaisen rokkilegendan merkkiteoksen videokommenteissa jotain maiden-fanipoikien kummallisia rinnastuksia ja sitä miten se meideni on parempi pändi kuin Leevit. L&TL oli muutenkin paljon paremmin ns. ajan hermolla, käytti arkea hyväkseen kun taas Maiden taitaa laulaa jostain saatanista ja demoneista. Tosi kypsää menoa hei.
MacGovernor 5 months ago
@MacGovernor jos kertoo arjesta, niin se tekee hyvän bändin/biisin? aika ok arviointi tyyli.... ja maiden taitaa laulaa pikkasen muustakin kuin saatanista ja demoneista. Maiden tuntee vaan sellaisen käsitteen kuin "symboliikka", tällä tavalla kuuntelija saa käyttää vähän enemmän aivojaan jotta ymmärtää biisin sanoman. leeveillä kun taas kaikki annetaan suoraan käteen. Tämä asia voi ehkä selittää miksi et pidä maideniä arvossa
ILiveSublimeLife 5 months ago
@ILiveSublimeLife Voi miten kujalla voi ihminen ollakaan... rukoilen sinulle ymmärrystä
MacGovernor 5 months ago
@MacGovernor jaa jaa, olet siis uskovainen... sehän selittää paljon, sillä on tieteellisesti todistettu että uskovaiset ovat suvaitsemattomampia kuin esimerkiksi ateistit, ja uskovaiset ovat mielellisesti heikompia kuin ei-uskovaiset, sillä uskovaiset eivät voi hyväksyä ajatusta siitä että kuoleman jälkeen ei ole enää elämää, kun taas ei-uskovaiset ovat mieleltään tarpeeksi vahvoja elämään tämän tiedon kanssa.
ILiveSublimeLife 5 months ago
@ILiveSublimeLife Jotenkin arvasin, että saatananpalvoja nostaa seuraavaksi esiin jeesuskortin. Te uusateistiset moukat olette yhtä kaukana zeniläisyyden saavuttamisesta kuin iron maiden on leevin kitara- sekä bassosooloista. Tsekkaa Tuhannen Markan Seteli niin tiedät mistä setä puhuu.
MacGovernor 5 months ago
@MacGovernor vihdoinkin ollaan samaa mieltä... uusateistit ovat kaukana tästä zeniläisyyden saavuttamisesta (koska miksi yrittää saavutaa jotain noin turhaa), ja maiden on yhtä kaukana edellä leevejä musisointinsa puolesta
ILiveSublimeLife 5 months ago
Comment removed
Khalewi 5 months ago
@MacGovernor Tiedetään Göstän kohtalo, tullut kuitenkin kuunneltua pienestä pitäen. Kuten jo mainittu, molemmat ovat helvetin timanttisia bändejä. Eikä maidenin viisuista edes kymmenesosa kerro demoneista ja saatanista, vaan sodasta, historiasta, painajaisista, veljeydestä ja rakkaudesta. Jos nyt jättäisit paskanjauhannan ja hyväksyisit että molemmat ovat toistaan parempia. Kunnioittaen edesmennyttä Göstää joka on koskettanut tuhansia suomalaisten sydämiä. Kuitti.
Khalewi 2 months ago
@Khalewi teknisellä tasolla, maiden vie helposti. tunteellisella puolella, maiden vie helposti. kaikin puolin, maiden vie helposti. Leevi and the leavigs hyvä bändi omalla tasollaan (ja itsekkin kuuntelen paljon), muttei se voi vetää vertoja maidenille... mutta eihän kaikki bändit voi olla parhaita. UP THE IRONS!
ILiveSublimeLife 5 months ago
@ILiveSublimeLife Ensimmäinen järkevä kommentti.
Khalewi 5 months ago
kuunnelkaa kertosäkeen bassolinjaa!
jooheiseontosijees 11 months ago 5
onkd tää joku kummeli video ?
rhin019 11 months ago
@rhin019 Ei suinkaan!
Jozzu696 11 months ago
@rhin019 ootko tosissas ...
d10nysu5 11 months ago
missä leavingsin biiseistä lauletaan, että "....sen minkä muista, nuoruuden toilailuista, jätkien....."?
miggo1992 11 months ago
@miggo1992 Mieletön Melinda
Menolifee 11 months ago
Tää kertoo siitä maanantaista ku oot nauttinut alkoholia perjantain ja lauantain alkoholia nukkumatta pätkääkää
Jukkapukka84 11 months ago
Leevi se oli piisintekijä, Juicen tasolla eli Hyvä.
tunkki321 1 year ago
@tunkki321 ei hyvä, AIVAN VITUN LOISTAVA!
MihQshithead 11 months ago
Koko laulu on täyttä parhautta, mutta tuo intro on jotenkin vaan niin säväyttävän mahtava
Dorgye 1 year ago
This has been flagged as spam show
Tätä biisiä tulee kuunneltua maanantaina aamuisin...Huomenna taas kuunnellaan.
ja77im 1 year ago
Tätä biisiä tulee kuunneltua maanantaina aamuisin...Huomenna taas kuunnellaan:D
ja77im 1 year ago
Comment removed
ja77im 1 year ago
Tää oli se biisi, joka tutustutti mut Leevien musiikkiin joskus vuonna 1996. Ja sillä tiellä ollaan edelleen. :) Suomen Paras Bändi, edelleen.
Veraxxxx 1 year ago 2
Näin käy liian usein. @Tinoppa Olen samaa mieltä!
JdRunknmunky90 1 year ago
Kummelin ukot on tämän maanantain tunnelmat saanut hyvin taltioitua.
JarmoJokijarvi 1 year ago 2
Miten voi olla olemassa näin hieno biisi? Eikä edes kulu käytössä. Aivan käsittämätöntä.
Petroskoi90 1 year ago
kuulemma alkoholismin eka vaihe. Totta, ei kannata enää sunnuntaina juoda :D Elämä on paskaa :D
mrtammikuu 1 year ago
tätäkö pitäis johonki happoradion coveriin vertaa? voi pojat, nyt jäitte happoses radios toiseks. vaikka ajatus oliski kaunis, mut leevin coveri... EI EI EI... ei ikinä :)
festeriksi 1 year ago
Etin tätä biisiä ainaki puol vuotta, kunnes tänään satuin kuulemaan jälleen radiosta, ja nimiki tuli! Oi onnea! Tää on yks ihanimmista kappaleista, muutenkin koko bändi oli niin ihana. <3
Viittavitsi 1 year ago
riffi pois iha pask*
nimimerkki12345 1 year ago
26 justin bieber fania painoi peukun alas
McErkko 1 year ago
@McErkko
Älä nyt jumalauta tuo mitään vitun Bieberiä Leevi and the Leavings -videoihin :l Anna olla omassa arvossaan sen paskamusiikissa..
Dorgye 1 year ago
@Dorgye huoh vitttu älä oo tollai tosikko
McErkko 1 year ago
@McErkko ei sille mitään vaa mahda että näitä vitun "26 vihaaja paino peikun alas" paskoja tungetaan joka vitun videoon ja ne vaan ottavat päähän. Dorgye muutenki puhu asiaa
Speedhalloween 1 year ago
@Speedhalloween aha
McErkko 1 year ago
26 kuunteli tätä niin liikuttuneina et hiirikäsi täris ja eksyi vahingos toho peukku alaspäin napille
LordisNaughtyGirl 1 year ago 11
This has been flagged as spam show
Ihan paras kappale!!
amylea78 1 year ago
Ihan paras kappale!!
amylea78 1 year ago
Maanantaiaamuna krapula ja vapina...
Tuttu tunne
TheEsaful 1 year ago 2
Älkää unohtako Juicea. Onhan hänkin vallan loistava laulun tekijä.
kuusamonporo 1 year ago
Vähänkö hyvä!!!
Skapperful 1 year ago
26:lla henkilöllä, jotka eivät pidä tästä, taisi olla krapula äänestäessään...
masaaasd 1 year ago
Meikä alko arvostamaan tätä tänään 25v
mayava 1 year ago
Comment removed
jpelliz 1 year ago
Helvetin hyvää musiikkia ja tätä alkoi arvostamaan vasta 30+ ikäisenä.
jpelliz 1 year ago 6
Comment removed
masaaasd 1 year ago
tässä on tarttuvat sanat
MrWallutin 1 year ago
Comment removed
robo040 1 year ago
Tenkasenkin versio ajaa Happoradion edelle. LATLin alkuperäinen luonnollisesti paras.
TheSikaaari 1 year ago
Nykyaikana kaikki muu paska on ihan mitätöntä leevin biisien rinnalla . miksei tällästä hyvää musiikkia enää tehdä !?!?!
Mushroommh 1 year ago 5
@Mushroommh yksinkertainen vastaus on ettei ole ketää lähellekään yhtä lahjakasta sanoittajaa ku gösta oli
pekkans 1 year ago
@Mushroommh ei edes yksi miljoonasta ole sitä mitä göstä oli... siitä se johtuu :/
ElhonasFIN 1 year ago
oon ettiny tätä Perkeleen hyvää biisiä joku 2 vuotta!!!! oon miettiny noita sanotuksia ja kaikkee... ny kun kerran sen löysin niin soitan sita 24h päivässä!! R.I.P Gösta :(
rafakuta98 1 year ago 4
tässä vaiheessa kuuluu sanoa " VAU! MULLA ON SAMANLAINEN KAHVINKEITIN!!!"
Göstä + "Leevit" parasta mitä suomesta saa!
SsSpede 1 year ago 7
@SsSpede mulla on myös samanlainen moccamaster ;D
paras leevin biisi =)
miggo1992 1 year ago
asia biisi :)
n00bie100lol 1 year ago
ei tätä voi edes verrata happoradioon.tämä on niin paljon parempi !! jos aikoo tulkita taidetta niin se täytyy tehdä reilusti paremmin kuin happo =|
RyySiS 1 year ago 4
Mira, save my life? ACS600 forwarding Esa &
Mika!!!
MsMiquel73 1 year ago
Comment removed
MsMorko 1 year ago
tää videohan on ihan loistava, en tainnu viimeks kattookaan, eläydyin vaan kappaleeseen=)
MsMorko 1 year ago 3
happoradion versio o täyttä paskaa
sipuli101 1 year ago 3
Tuleepa kesätyöt insinööritoimistossa mieleen... huh huh! Saahan sitä luulla!
MsMorko 1 year ago
Comment removed
jrahde 1 year ago
Hei!
Aluksi hieman vakavampaa; alun kitarakuvion aikana aina miettii "So, who's Mike Oldfield?!"
Mutta jep; kyllä Happoradion versio oli pelkää ylitaidetta...
Olen muuten minäkin tällaisia maanantaita kokenut, mutta Göde osasi pukea fiilingin näppärästi sanoiksi! :)
jrahde 1 year ago
Mahtikappale. Kyllä se Gösta osasi!
Kuinka eri tavalla tätä kuuntelikaan silloin lapsena/nuorena ja piti tästä. Kappale puhuttelee erilailla nyt epäkypsässä aikuisiässä kun on muun muassa oikeasti maanantaiaamuna tuijoteltu vessan kaakeleita krapulassa.
Juugend 1 year ago 8
Comment removed
josefk64 1 year ago 47
@josefk64 siis oli ainutlaatunen, sehä kuoli joskus 2003
grandmaownage 10 months ago
@josefk64 OLI !!!!
Peetu81 8 months ago
This has been flagged as spam show
Kuka edes kehtaa verrata tätä happoradion versioon!?
savolainen123 1 year ago 5
Parempi tämä on kun Happoradion kyhäelmä... O.o
kellikulho 1 year ago 13
sekin kyhätty vaan göstan muistoksi
Kartiolol 1 year ago 4
Gösta osasi kirjoittaa ! =)
Alpenretter 2 years ago 7
YEEP!
clubdio 2 years ago
Leevi and the leavings rules!!! aivan mahtavaa!
robelli666 2 years ago
Hyvin ympätty yhteen kaks hyvää viihteen tekijää.
RekkaDriver 2 years ago 2
näin hyvää musiikkia ei tule kuin suomesta!
Muovibussi 2 years ago 6
ei, vaan kerrankin näin hyvää musiikkia tulee suomesta
paindyyd 2 years ago 4
on kyllä helvetin hyvä biisi. leevin parhaimpia mun mielestä
reetabulu 2 years ago 3
Happoradio on turhaa teiniskeidaa tähän alkuperäiseen verrattuna :)
Tinonoppa 2 years ago 270
This has been flagged as spam show
sä oot teinisekeidaa
oblivilo 2 years ago
@Tinonoppa Eipä ole turha, koska sen avulla löysin tämän kappaleen :)
repe0 1 year ago
@Tinonoppa niin onkin!!
vatu123 1 year ago
This has been flagged as spam show
Happoradion on parempi :)
oblivilo 2 years ago
Ihan vitun hyvä biisi kertoo mun maanantai aamuista=D
eskoleipa 2 years ago 7
Toi video on Kummelidemo.
McProstata 2 years ago
Tälllä hetkellä maanantai, ei oo viäl rapula iskenny. Mahtava kipale!
twisethevoice 2 years ago 7
pakko kuunnella ku on samafiilis täl hetkel....
SantunMasu 2 years ago
vitun kingi biisi !
MrWaikkari 2 years ago
Yksi parhaista ellei paras Leevin biisi.
SAnoitus ei ole parasta Göstaa?(mutta ihan hyvä), mutta sävelkulku on loistava.
MrJuha82 2 years ago
Oli mahtava. artmeijasta kun pääsi ja portin jälkeen paukahti radiosta tämä.
neekerikapteeni 2 years ago 10
Se on varmasti mukava tunne, muistaakseni eppu normaalia tuli radiosta kun kotiuduin, mielessä oli päällimmäisenä että nyt meen kotiin ja rakastelen naistani, sen jälkeen baariin ryyppäämään.. ehkä hiukan kävi kuitenkin sääliksi kun näki inttiporukkaa hiihtomarssilla kun lähti kasarmilta, aika tuskalliset ilmeet oli kaikilla siinä vaiheessa.(silti kehtas näyttää sormilla että tj0) :)
MrJerkkeri 2 years ago 3
ihana
nasukkala 2 years ago 4
tää on niin pirun hyvä BIISI!
mrpiru200 2 years ago 6
tuttu tunne..
pillujorma 2 years ago 3
Yhtä asiaa en näissä kommenteissa tajua. Jos on eri mieltä, minkä takia pitää laitaa se spammiksi? Miinuksen vielä ymmärtää mutta että se on sitten muka spämmiä jos on eri mieltä?
Huomaa esim. noista kommenteissa joissa sanotaan että happoradion versio on parempi.
Saukkomestari 2 years ago 3
Ihan mahtava!!! Tunnelma vetää kyllä kaikkien Leevi biisien pohjat!!
ikkunalauta99 2 years ago 4
Aivan mahtava
Mariaserkku 2 years ago 3
This comment has received too many negative votes show
aika hienoo jos leevien parhaassa biisissä sama säkeistö toistetaa kolmesti sillo pitää jo olla helvetin hienot sanoitukset
ismo4never 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
ismo4never, eikös siinä ole?
judotonttu 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
iha niinku se ei olis jo itsestäänselvää
ismo4never 2 years ago
Siis aivan mahtava biisi, varmaan Leevien paras, ellei koko suomen. Kuunnellu tän varmaan satatuhatta kertaa putkeen, eikä vieläkään riitä! Ja jos tykkää enemmän happoradion versiosta, nii mikäs siinä, itte vaan en kyllä muuttais mielipidettä tästä koskaan :)
sampsasd 2 years ago 10
leevien paras biisi
onemetallicafreak 2 years ago 4
miks pitäs antaa miinuksia? kaikilla on oma mielipide ja sitä pitäisi osata kunnioittaa vaikka ite siitä tykkäisi
M3lli69 2 years ago 9
Totta, mutta miinuksia voi antaa myös sen mukaan, mitä mieltä itse on.
Nyt esimerkiksi on käynyt selväksi, että tämän videon katsojat eivät yhdy micropitsan mielipiteeseen, mutta voivat hyvinkin kunnioittaa sitä.
contingentpurpose 2 years ago 3
This has been flagged as spam show
happoradion versio hitusen parempi. ps antakaa vaa niitä miinuksia :D
micropitsa 2 years ago
:: DD
empSkelanimal 2 years ago 2
Tää on vaan niin helvetin hyvä biisi!
temezias 2 years ago 9
Comment removed
pekkiz181 2 years ago
tää on pakko kuunnella jokaisena krapula aamuna, taas kuuntelin! :)
Kiltsu69 2 years ago 29
Taitaa olla Göstan paras kappale.
jarili01 2 years ago 14
This has been flagged as spam show
leevi on paras sil on hyvä ääni
jonzzu79 2 years ago
fail, leevi ei oo ketää jätkä, gösta täs laulaa mutta hyvän äänen kanssa oikeeseen osuit
hamppukuningas 2 years ago 7
Hieno biisi :P
Jennna93 2 years ago 2
EKat 44 sekuntia paras osa .. Mutta muutenkin hyvä..
duspy123 2 years ago
Sillon se biisi vast alkaa
joky42 2 years ago