@Harmigeddon Coveri? Jos tästä biisistä puhut niin kyseessä on kyllä kyse ihan vaan samplaamisesta ja teeman lainaamisesta. Riimittely, sanat jne on ihan eri kuin Bill Withersin Lovely Dayssa.
No kyllä coverista voidaan puhua huoletta vaikka miten lisäis omat sanat.
Lienee ihmisten arvostus rap-musiikkia kohtaan olisi korkeammalla jos hieman useammin kehiteltäisiin omat melodiat, eikä pöl.. lainattaisi lahjakkaammilta.
Ihan hyvä kapple. Musiikkivideosta huomaa, että suomalaiset pelaa aina pienellä budjetilla. Jonkun hieman paremman paremman lauluäänen omaavan pitäis tehdä laulusta coveri. Ainakin kertsistä
Tanssimme tämän biisin kanssa Rovaniemen Tivolin katolla auringonpaisteessa 31.5.2009. Bailasimme katon harjalla keskellä kaupunkia. Poliisi sulki meidän bileemme monen tunnin jälkeen kello 21.30.
Shaissea? Okei "ihana päivä" ehkä ei ole seren parhaimpia, mutta jos hiukan perhetyisit vaikka "Omin Sanoin" albumiin voisit ehkä tajuta että Sere on/oli yksi suomihopin hienoimmista artisteista. Seren riimit sellasta taiteilua että..
Muistan kun Sere lahjoitti tämän kyseisen albumin minulle henkilökohtaisesti, olin vielä "pieni poika" (seren vanhemmat nääs asuivat naapurissa vielä silloin) Siitä lähtien olen ollut rakastuneena suomihoppiin. Kiitos Sere.
@Korpi11 Sama juttu! Mä ihailin ihan vitusti Seremoniamestaria yläasteella ja olin valmis tekemään omaa räppiä :D Nyt mä oon 23 ja tähän päivään asti kuunnellu hitosti raskaampaa metallia mut en kyl yhtään häpeä sitä mitä on tullu kuunneltua. Toisaalta, miks mä muuten olisin tän linkin avannu... :)
Tää on tää yhden oton klassikko. Muista Seren jossain sanoneen videon sateisuudesta, ettei saanut olla liian makeaa makean päälle. Laulu ja video on koomisesti ristiriitaisia. Tai voihan tuollainenkin päivä olla jollekin ihana!
This comment has received too many negative votesshow
Tälle roflaan, asdaan myös. Mitä vitun ideaa kuvata ihanan päivän musiikkivideo jossain vitun märällä parkkipaikalla? Tosthan on ihanat päivät kaukana. Läppää settii.
Jos jollain on tämä biisi niin LAITTAKAA se youtubee paremmalla laadulla.
Niin hyvä biisi. laittakaa youtubee ettei katoa kokonaan maailmasta.
BlowMeeeeeeeeeee 1 hour ago
hervanta <3
lassenlautta 1 month ago
kaukovainoooooo!!! kaiva sere
kxrider125cc 7 months ago
Comment removed
wolomari 8 months ago
SERE VEI LEIFFIN TYÖ JA ALLU NIMEN
kossi200 8 months ago
Muistuttaa twista-sunshineä melko paljon :P
p3xt0r 9 months ago
biitti on kyl vitun kova!
16ApinA94 10 months ago
Eikö pysty sanoon että kyseessä on coveri?
Harmigeddon 1 year ago
@Harmigeddon Coveri? Jos tästä biisistä puhut niin kyseessä on kyllä kyse ihan vaan samplaamisesta ja teeman lainaamisesta. Riimittely, sanat jne on ihan eri kuin Bill Withersin Lovely Dayssa.
buiggz 11 months ago
@buiggz
No kyllä coverista voidaan puhua huoletta vaikka miten lisäis omat sanat.
Lienee ihmisten arvostus rap-musiikkia kohtaan olisi korkeammalla jos hieman useammin kehiteltäisiin omat melodiat, eikä pöl.. lainattaisi lahjakkaammilta.
jam11x 9 months ago
vitun paha moka ku dissasit leiffii
huumetatti 1 year ago
He just sits there on a parking lot lol.
willyclaes 1 year ago
Joku voisi uploadata tämän paremmalla äänenlaadulla.
Isnaard 1 year ago 4
Kesä 2000, oli todella ihanaa...
BabyDoll2000100 1 year ago
palervo kalsa rupes riehuu :)
mustaskis 1 year ago
Tulee suhteellisen tasaisin väliajoin kuunneltua vanhempaa suomalaista meininkiä, vaikka henkeen ja vereen metallipää olenkin.
Hyvä musiikki ei lue rajoja.
jusbx 1 year ago
herwoodis!<3
TheJuuh15 1 year ago
Iha menevä kappale kyllä on ihana päivä, ihana päivä, ihana päivä
joku02 2 years ago
herwood<3
JvIndiaStudios 2 years ago 4
@JvIndiaStudios Joo, meiä parkkiksil.
impromusic 2 years ago
Ihana päivä, oon lihava aina!
Mosk1one 2 years ago
Ihan hyvä kapple. Musiikkivideosta huomaa, että suomalaiset pelaa aina pienellä budjetilla. Jonkun hieman paremman paremman lauluäänen omaavan pitäis tehdä laulusta coveri. Ainakin kertsistä
pokerjasso 2 years ago
This has been flagged as spam show
IHANA PÄIVÄ TULEE SIT KU OOT KUOLLU
title666 2 years ago
elämä toi on komee jätkä <33
mirrimaro 2 years ago 3
miksi teit sen sere?
title666 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
Hey misä on 200 ihmist muttei yhtää karvaa?? No v1ttu seren keikal!!!
naattori89 2 years ago
aika jäätävä:D
title666 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
Tällä kertaa meikä hakkaa sut rikki !
Seremonia luuleeolevansa joku ug :D iha täyttä paskaa tää o
MMBBJJJ 2 years ago
Aijai, kyllä se vieläkin on hyvä kappale, nuoruushan tässä tulee mieleen mopo aikoineen!!!:) Onhan se, on ihana päivä tänäänkin!:)
MurderBeat 2 years ago 4
This has been flagged as spam show
PErkele minä tein sinusta valituksen sere.asiaton video
MarttiHuuh 2 years ago
Huh huh, toi video on tehty yhtenä ottona, aika vakuuttavaa.
jucci69 2 years ago 24
@jucci69 yhessä vaiheessa meenas revetä toi laulaja :P mutta piti pokkansa
mrAFKID 1 year ago
tosiaankin, muistan ku itae ostin aikanaan 'omin sanoin' levyn. mahtava
t0piasssss 2 years ago 3
chilli biisi, mut paska audiolaatu
Boogini 2 years ago
Tanssimme tämän biisin kanssa Rovaniemen Tivolin katolla auringonpaisteessa 31.5.2009. Bailasimme katon harjalla keskellä kaupunkia. Poliisi sulki meidän bileemme monen tunnin jälkeen kello 21.30.
teemuruskeepaa 2 years ago 2
Comment removed
teemuruskeepaa 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
ehk mailman tysin ja halvin musavideo jos tiiätte tylsempää musavideoita ni sanokaa
vislooy 3 years ago
Kyllä kaketsu sutt opettaa...
AnDu975 3 years ago 5
This comment has received too many negative votes show
espoo homo
thugmaster32 3 years ago
tsierliiderit kyl vähän liikaa, mut nostalginen biisi on kyllä, ja oikein rento
mannerheim2008 3 years ago
haha, "kyl niit mestoi tal planeetalla"...
Masaned 3 years ago
EI! Tää on kuvattu keskellä Hervannan helvettiä.
111joku111 3 years ago
Ai että, muistan ku kaverin kanssa meinattii ryhtyä räppäreiks ja kaikki oli tän kaverin syytä, mut metallimieheshän musta tuli.
Kova kaveri toi kyl o ja hyvää settiä löytyy.
Korpi11 3 years ago 27
This comment has received too many negative votes show
no olisit kuunnellu muuta artistia niin sitte olis tullu hoppari, tällästä.. shaissee.
Easyway1 3 years ago
Shaissea? Okei "ihana päivä" ehkä ei ole seren parhaimpia, mutta jos hiukan perhetyisit vaikka "Omin Sanoin" albumiin voisit ehkä tajuta että Sere on/oli yksi suomihopin hienoimmista artisteista. Seren riimit sellasta taiteilua että..
Muistan kun Sere lahjoitti tämän kyseisen albumin minulle henkilökohtaisesti, olin vielä "pieni poika" (seren vanhemmat nääs asuivat naapurissa vielä silloin) Siitä lähtien olen ollut rakastuneena suomihoppiin. Kiitos Sere.
konsta123 3 years ago 7
This comment has received too many negative votes show
Sere on pedofiilin näköinen armottoman paska räppäri ilman karismaa ja taitoa.
Sanot sä saatana siihen mitä tahansa, paskaa tää on, on ollut ja tulee olemaan.
Easyway1 3 years ago
Toki jokaisella omat mielipiteensä mutta, miten tämä ulkonäkö("sere on pedofiilin näkönen") liittyy seren "paskuuteen"?
konsta123 3 years ago 9
This comment has received too many negative votes show
Suosittelen teidän jatkamaan jalkapallon katselua ja mieshuorausta
sebuska 3 years ago
This has been flagged as spam show
@Easyway1
Retards Attempting Poetry
BonarFace 2 years ago
@Korpi11 Sama juttu! Mä ihailin ihan vitusti Seremoniamestaria yläasteella ja olin valmis tekemään omaa räppiä :D Nyt mä oon 23 ja tähän päivään asti kuunnellu hitosti raskaampaa metallia mut en kyl yhtään häpeä sitä mitä on tullu kuunneltua. Toisaalta, miks mä muuten olisin tän linkin avannu... :)
ViinaJussi 8 months ago
@Korpi11 ihan sama juttu mulla :D
hyperprogressive 6 months ago
voi kun muistan sillo ku tää ilmesty tais olla eka räppilevy minkä ostin ikää oli 7v
baavox1 3 years ago
toisinaan on :)
007kalle 3 years ago
This comment has received too many negative votes show
vittu miten paskalaatunen haista vittu vitun homo
anzorro 3 years ago
3:08 hiukan on Sere lähellä hajota, enkä ihmettele yhtään :D
Sarkofagi 3 years ago
Perkeleen hyvä, pistää vieläkin hymyilyttää..! Vanhaa mazkuu
MurderBeat 3 years ago 4
Tää on tää yhden oton klassikko. Muista Seren jossain sanoneen videon sateisuudesta, ettei saanut olla liian makeaa makean päälle. Laulu ja video on koomisesti ristiriitaisia. Tai voihan tuollainenkin päivä olla jollekin ihana!
hytRane 3 years ago 7
Haha. Karri kalpeenaamahan siellä heiluu ja riitaa haastelee. eeppistä.
hegemania 4 years ago 2
Pirun tyylikästä, toi video on muuten vedetty yhdellä otolla purkkiin. Sere on founding father.
jucci69 4 years ago 9
Comment removed
tennenb0ke 4 years ago
This comment has received too many negative votes show
Tälle roflaan, asdaan myös. Mitä vitun ideaa kuvata ihanan päivän musiikkivideo jossain vitun märällä parkkipaikalla? Tosthan on ihanat päivät kaukana. Läppää settii.
ToniPiira 4 years ago
Tää on niin legenda! :D
xMegazerox 4 years ago
tää osaa hommansa
ceeba 4 years ago 7
This comment has received too many negative votes show
vittu mitä paskaa!!!!!!! :D
Humpparitari 4 years ago
Vitun idiootit Sere on suomiräpin pioneeri.
bumbatin 4 years ago 3
HOMOJA NE KAIKKI ON JOKKA DISSAA SEREE
baavox1 4 years ago 4
This has been flagged as spam show
ainoo hyvä on se et toi on hervannas kuvattu...mut toi pelle häpäsee hervannankin tol videollaan
jumavittu 4 years ago
SEREFEST haha xDD
psykomallu 4 years ago
This comment has received too many negative votes show
kohta kuolen myötähäpeään!
hakiropossu 4 years ago
This has been flagged as spam show
this shit is gay
266xl 4 years ago
This comment has received too many negative votes show
TOMMONEN LÄSKI UIMALAKKI SE ON
Gemmyz 5 years ago
noit sohimisia on kelattu kyl elämääkin enemmän =DD Hyvät sohimiset, ja klassikko piisi.
midefusion 5 years ago 4
Loistavaa!
Vulle123 5 years ago
seren sohimiset on vähintäänki koomisia, mut biitti on hyvä eikä räbäytyskää häiritse
sirherbert 5 years ago
huh, en ollutkaan ainokainen joka kummasteli sitä kätten hassunkurista liikettä. :)
jopsuli 2 years ago