Noiden haastattelioiden mukaan taitaa Halla-ahon ja kaikkien muiden puolueen jäsenien olla KAIKISSA ASIOISSA TÄYSIN (luethan isoilla kirjaimilla kirjoitettu vielä muutaman kerran uudestaan) samaa mieltä kuin Timo Soini.
Lisäksi minua ärsyttää suunnattomasti toimittajien tapa irrottaa yksittäisiä lausahduksia asiayhteyksistä, kun lausahdukset saavat Perussuomalaiset näkymään rasisteina tai muuten vain huonossa valossa.
Hyvin taas irroitettu asiayhteydestä yksittäisiä lauseita... Soinikin olisi todennäköisesti vastannut toisin, jos olisi tutustunut aikaisemmin Kerosen kirjoituksiin.
Hei nyt jo ihan oikeesti! Keronen puolusti sananvapautta!
Kaikkein pahinta on, että sananvapauden puolustuksen yhteydessä heitettyjä esim-kommentteja käytetään ilmentämään "Kerosen mielipidettä". Se, että sanoo että ihmisellä on oikeus natsilippuun parvekkeellaan, jos oma vakaumus on sellainen, ei todellakaan tarkoita että itse kannattaisi vastaavia arvoja.
Nyt meni aivan naurettavaksi, ja Soini teki väärin kun pesi kätensä asiasta puhtaaksi lukematta edes blogia. Sensaationhakuista pas**a
Työperäinen maahanmuutto ja pakolaisuus ovat tietysti eri asioita. Väärin perustein ei missään nimessä tule ottaa pakolaisia. Kaikki mahdolliset väärinkäytökset ja yritykset on tutkittava ja laiton maahanmuutto kitkettävä. Pakolaisuuden pitäisi muutenkin olla väliaikaisratkaisu.
Thors väläytti eräässä haastattelussa, että millä ihmeellä ulkomailla olevat ihmiset voivat tietää millaista on Suomessa ja että miksi hakeutua juuri Suomeen! :D
Toi haastattelija ei ilmeisesti itse ole lukenut kyseistä Kerosen kirjoitusta, koska tuon argumentti meni kokonaan ohi kirjoituksen oikeasta aiheesta, joka oli se että jokaisella on oikeus julkisesti ilmaista oma mielipiteensä, olkoon se sitten mikä tahansa.
Hiton raivostuttavaa musta tollane että pyydetään ohjelmaan kertomaan/selventämään mielipiteitä ja sitten vääristellään mielipiteitä ja huudetaan päälle.
Millaista uskontoa tahansa? Natsismi? Azteekkien aurinkojumalan palvominen ihmisuhreilla? Muslimien ainut tapa päästä taivaaseensa on kuolla tappaessa väräuskoisia.
Olis kiva jos alettais puhua asioisat niitten oikeilla nimillä ihan totuuden takia, eikä jahdattais häntiämme saavuttamatta mitään..
Aivan sama ens vaaleissa 2011 perurussuomalaiset jyrää... Sitten on aivan sama itkeä yk:lle tai muille instasseille että kyllä me suomalaiset olemme herraa ja eu:t a pelkäävää kansaa ja lupaamme nuolla teidän kummankin ahteria säännöllisesti vaikkeivat muut maat tekisivätkään sitä, me olemme aina teidän puolellanne. Oli päätös asiasta kuin asiasta mikä vain teille käy se käy aina myös meille.
Pitkän aikaa on jo tuntunut mieleen sitä uutiskanavia katsellessa jokapäivä että, varsinkin yle:llä vaikuttavat aika paljon toimittajakunnassa niin sanotut "viher kommarit yhteisöt" jotka yrittävät omalla mielipiteellään vaikuttaa suomalaisten suhtautumiseen ulkomaalaisia kohtaan ja täten myös seuraavien eduskuntavaalien tulokseen.
Siksi kanssa äänestäjät muistakaa ajatella omilla aivoilla ettei tule pää vetävän käyeen kuten tuli ruotsissa. ja "Silloin meidät muslimi perii"
Uskomatonta sontaa MTV3:lta. Ei uskoisi todeksi. Täyttä mielipiteiden vääristelyä.
Esim. " Te esiinnytte täällä äänimagneettina". Järkyttävän skandaalimaista. Toimittaja on täydellinen imbesilli. Eikö MTV3 ole Soinin juuri kutsunut Soinin haastatteluun????
Toimittajaksi riittää huono moraali ja paskanpuhuminen.
oon ite ulkomaalainen ja rakastan suomen maata ja kyllä kossu maistuu mut kilju teki pahaa, kyllä harmittaa, aina kun suomalainen kertoo oma mielipidettä niin me ulkomaalaiset heti sanotaan rasistiks, toivottovasti joku päivä loppuis vihaaminen ja tehdäis yhdessä töitä ja rakennettais suomest kauniimmaks...
taas lentää paskaa. ketä nuo toimittajat on? onko maikkarin johto kommentoinut tuota mitenkään? ainakin yle, alma, hesari, iltasanomat voisivat pyytää anteeksi. esim. halla-ahon puheita on vääristelty jatkuvasti ja niskaan on lentänyt niin paljon skeidaa että ihan itkettää. ja nyt keroselle sama juttu
ALLEKIRJOITA KIIREELLINEN ADRESSI THORSIN LAIN PYSÄYTTÄMISEKSI OSOITTEESSA:
adressit. com/ulkomaalaislaki
Astrid Thorsin esitys uudeksi ulkomaalaislaiksi tekisi Suomeen EU:n liberaaleimman maahanmuuttopolitiikan, joka suosii sosiaalista maahanmuuttoa, muttei helpota työvoiman liikkuvuutta.
Itse kannatan perussuomalaisten tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Timo Soini on yksi fiksuimmista poliitikoistamme, ja esim. Jussi Halla-Ahon kirjoitukset maahanmuutosta ovat hyvin järkeviä ja perusteltuja, ja niihin on helppo yhtyä.
Tästä huolimatta tuo Jiri Kerosen teksti vaikuttaa todella epäkypsältä ja typerältä, jopa rasistiselta. Tällaiset ehdokkaat pitäisi kitkeä pois listoilta etteivät vastustajat saa liikaa aseita perussuomalaisia vastaan.
Suosittelen lukemaan itse tekstin. Se käsittelee lakia sananvapaudesta ja epämiellyttäviä kommentteja kohtaan suunnattua omankädenoikeutta. Ei siis Kerosen omia mielipiteitä.
Jos viittaat tuossa oikealla olevaan alkuperäinen teksti kohtaan niin sen lukemalla saa juuri sen käsityksen että Kerosen mielestä: "ihmisellä on täysi oikeus sanoa "mä vihaan vittu nekruja ja jutkui ja hurrei ja ryssiä"". En ole kuvitellutkaan että se on kaverin oma mielipide, kyllä sen verran ymmärrän.
Tästä huolimatta, se että Keronen katsoo tarpeelliseksi saattaa tietoisuuteen että noin on "täysi oikeus sanoa", kuulostaa joltain mitä voisi kuulla yläasteella välitunnilla. En ymmärrä k kenen etuja se palvelee että Keronen kertoo, että on oikeus käyttää tuollaista kieltä, sillä eihän kukaan täysjärkinen sitä tee.
Kriittinen voi olla maahanmuuttajia kohtaan, mutta olisi syytä pysyä asiassa eikä mennä lapsellisuuksiin. Olen aina pitänyt itseäni suhteellisen epäsuvaitsevaisena, ja nykyaikainen suvaitsevaisuus muoti-ilmiö ärsyttää. En tiedä minkä ikäisiä täällä kirjoittelevat ihmiset ovat, mutta ehkä iän mukana sitten kuitenkin perspektiivi muuttuu astetta asiallisempaan suuntaan.
Eikö sinun mielestä ilmaisunvapaus kuulu "ei täysjärkisille"? Esimerkki oli juuri tälläisestä lauseesta, jonka voisi kuulla yläasteen pihalla, ja oli sellaiseksi muotoiltu. Pitäisikö tälläisiä kommentteja vastaan suunnata valtiollisia kurinpitotoimia, tai kansalaisten omankädenoikeutta, kuten tapahtui parvekelipulle?
Kyseinen artikkeli ei käsitellyt maahanmuuttajia, tai edes maahanmuuttopolitiikkaa, vaan tapausta jossa typerä lippu poistettiin omankädenoikeudella ohikulkijoiden ja lehdistön kannustamana.
Voisin mieluummin kysyä ajaako Keronen sitten ei-täysjärkisten oikeutta sanoa "vittu mä vihaan ryssiä", ja kannattaisiko mieluummin keskittyä maahanmuuton mukanaan tuomiin varsinaisiin ongelmiin, ettei asiasta tule entistä suurempi tabu? Tarkoitin että yläasteen pihalta voi kuulua keskustelua siitä että: "lain mukaan saa sanoa vittu mä vihaan ryssiä vaikka se ei oo mun oma mielipide", ja mielestäni ne
eivät ole asioita joita perussuomalaisten listoilla olevan ehdokkaan pitäisi tuoda esiin - pysyköön siellä yläasteen pihalla.
En nyt tarkalleen muista hakaristilipun tarinaa, mutta eihän kenelläkään ole oikeutta mennä repimään sitä väkisin alas jonkun toisen asunnosta. Sitäpaitsi hakaristiä on käytetty kautta historian erilaisissa merkityksissä.
Ymmärrän että tuokin tekstinpätkä videon kuvauksessa on vain osa artikkelia, joten jos löydät jostakin kirjoituksen kokonaisuudessaan, luen sen mielelläni.
Pahoittelen, jos asiayhteys oli videossa epäselvä, kiitos palautteesta. Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä: keronen. blogspot. com/2008/09/natsisymbolit-eivt-ole-suomessa.html
Problem officer Keronen?
apxeli 1 month ago

ModerNighty 1 month ago
Huomaa, että haastattelijat ovat peru kokoomuslaisia mulkkuja.
Aulisle 9 months ago
Hyvin taas irroitettu asiayhteydestä yksittäisiä lauseita... Soinikin olisi todennäköisesti vastannut toisin, jos olisi tutustunut aikaisemmin Kerosen kirjoituksiin.
Moh1Z 9 months ago
Jiri Keronen eduskuntaan!
Axu125 9 months ago
Hei nyt jo ihan oikeesti! Keronen puolusti sananvapautta!
Kaikkein pahinta on, että sananvapauden puolustuksen yhteydessä heitettyjä esim-kommentteja käytetään ilmentämään "Kerosen mielipidettä". Se, että sanoo että ihmisellä on oikeus natsilippuun parvekkeellaan, jos oma vakaumus on sellainen, ei todellakaan tarkoita että itse kannattaisi vastaavia arvoja.
Nyt meni aivan naurettavaksi, ja Soini teki väärin kun pesi kätensä asiasta puhtaaksi lukematta edes blogia. Sensaationhakuista pas**a
Inkaaqui 10 months ago
Työperäinen maahanmuutto ja pakolaisuus ovat tietysti eri asioita. Väärin perustein ei missään nimessä tule ottaa pakolaisia. Kaikki mahdolliset väärinkäytökset ja yritykset on tutkittava ja laiton maahanmuutto kitkettävä. Pakolaisuuden pitäisi muutenkin olla väliaikaisratkaisu.
Thors väläytti eräässä haastattelussa, että millä ihmeellä ulkomailla olevat ihmiset voivat tietää millaista on Suomessa ja että miksi hakeutua juuri Suomeen! :D
Baroquean 11 months ago
Toi haastattelija ei ilmeisesti itse ole lukenut kyseistä Kerosen kirjoitusta, koska tuon argumentti meni kokonaan ohi kirjoituksen oikeasta aiheesta, joka oli se että jokaisella on oikeus julkisesti ilmaista oma mielipiteensä, olkoon se sitten mikä tahansa.
ksym 11 months ago
eitoi vitun haastattelia anna Timo Soinille puheenvuoroa, puhuu päälle. Jos joku tos puolueessa sellasia on kirjotellu niin ei se Soinin vika ole
ys4f3r4ng3 1 year ago
2 luuserii tappi pystys koittaa soinii hiillostaa, siin onnistumatta. mahtaa vituttaa
tmu1988 1 year ago
Hiton raivostuttavaa musta tollane että pyydetään ohjelmaan kertomaan/selventämään mielipiteitä ja sitten vääristellään mielipiteitä ja huudetaan päälle.
Pulzenstein 1 year ago
@tevisboe234 No hyvin on menny propaganda perille.
TargaZ28 1 year ago
näinhän se on aina ollut...
kun talous menee päin helvettiä niin yleensä se viha kohdistuu just "niihin muihin" ;)
Darusdei 1 year ago
Hyvin, hyvin oudon kuvan Kerosesta antoi tämän.
Keronen on johdonmukainen sananvapauden puolustaja ja minusta yksi ainoita perustuslain raiskausta vastustia tapauksia.
Miksi ei saisi pitää Natsilippua parvekkeella?
Saako pitää sirppiä ja vasaraa?
No totta vitussa saa ja kyse on kuitenkin vähintään yhtä sairaan ideologian symbolista.
daleprechaungold 1 year ago
Huhhuh.
tontsa911 1 year ago
tää vaikuttaa vähän niinku fox newsiltä usassa.
TomValedro 1 year ago
Millaista uskontoa tahansa? Natsismi? Azteekkien aurinkojumalan palvominen ihmisuhreilla? Muslimien ainut tapa päästä taivaaseensa on kuolla tappaessa väräuskoisia.
Olis kiva jos alettais puhua asioisat niitten oikeilla nimillä ihan totuuden takia, eikä jahdattais häntiämme saavuttamatta mitään..
Kan2209 1 year ago
Aivan sama ens vaaleissa 2011 perurussuomalaiset jyrää... Sitten on aivan sama itkeä yk:lle tai muille instasseille että kyllä me suomalaiset olemme herraa ja eu:t a pelkäävää kansaa ja lupaamme nuolla teidän kummankin ahteria säännöllisesti vaikkeivat muut maat tekisivätkään sitä, me olemme aina teidän puolellanne. Oli päätös asiasta kuin asiasta mikä vain teille käy se käy aina myös meille.
tässä oli lyhyesti suomen politiikka !!!
vaaja2010 1 year ago
Pitkän aikaa on jo tuntunut mieleen sitä uutiskanavia katsellessa jokapäivä että, varsinkin yle:llä vaikuttavat aika paljon toimittajakunnassa niin sanotut "viher kommarit yhteisöt" jotka yrittävät omalla mielipiteellään vaikuttaa suomalaisten suhtautumiseen ulkomaalaisia kohtaan ja täten myös seuraavien eduskuntavaalien tulokseen.
Siksi kanssa äänestäjät muistakaa ajatella omilla aivoilla ettei tule pää vetävän käyeen kuten tuli ruotsissa. ja "Silloin meidät muslimi perii"
vaaja2010 1 year ago
vittu heti ku ollaan vähän kriittisii ni ollaan rasisteja! BOOJAA!
slipknottard 1 year ago
Uskomatonta sontaa MTV3:lta. Ei uskoisi todeksi. Täyttä mielipiteiden vääristelyä.
Esim. " Te esiinnytte täällä äänimagneettina". Järkyttävän skandaalimaista. Toimittaja on täydellinen imbesilli. Eikö MTV3 ole Soinin juuri kutsunut Soinin haastatteluun????
Toimittajaksi riittää huono moraali ja paskanpuhuminen.
menandmice 1 year ago
Hienoa kuinka maahanmuuttovastaiset ovat maahanmuuttajavastaisia. Samalla tavalla kuin ydinasevastaiset olisivat atomivastaisia.
aaKonda 2 years ago
oon ite ulkomaalainen ja rakastan suomen maata ja kyllä kossu maistuu mut kilju teki pahaa, kyllä harmittaa, aina kun suomalainen kertoo oma mielipidettä niin me ulkomaalaiset heti sanotaan rasistiks, toivottovasti joku päivä loppuis vihaaminen ja tehdäis yhdessä töitä ja rakennettais suomest kauniimmaks...
kisupikkukuu 2 years ago 9
taas lentää paskaa. ketä nuo toimittajat on? onko maikkarin johto kommentoinut tuota mitenkään? ainakin yle, alma, hesari, iltasanomat voisivat pyytää anteeksi. esim. halla-ahon puheita on vääristelty jatkuvasti ja niskaan on lentänyt niin paljon skeidaa että ihan itkettää. ja nyt keroselle sama juttu
avaruuskatti 2 years ago 3
tä on kyllä hävytöntä julkista teilaamista ja mielipiteen vääristelyä.
Vaikka ite oonkin maahanmuuttoneutraali hippi, niin on tajutonta miten mtv3:n haastattelijat voi olla näin mulkkuja.
Varsinkin kun Kerosen blogista ei tietääkseni tosiaan löydy ainuttakaan rasistista kommenttia.
QDIGS04 2 years ago 47
@QDIGS04 Olen samaa mieltä. Ja nyt tämä noidan ajo jatkuu vain. Puhutaan vielä riippumattomasta mediasta!
Kaikki jotka haluavat jotain muutoksia politiikkaan pitää konsolidoida voimat ja äänestää persut. Se on ainoa mahdollisuus rikkoa tämän mafian vallan.
Mrnikkari 10 months ago
@Mrnikkari no persujen äänestäminen ei muuten kyllä ratkase yhtään mitään
QDIGS04 10 months ago
Toimittjat taas leimaa Soinia turhasta, koska pelkäävät että hyvä mies alkaa uhkaamaan muiden suosiota. Ei He ketään vihaa.
suojelija22 2 years ago 5
ALLEKIRJOITA KIIREELLINEN ADRESSI THORSIN LAIN PYSÄYTTÄMISEKSI OSOITTEESSA:
adressit. com/ulkomaalaislaki
Astrid Thorsin esitys uudeksi ulkomaalaislaiksi tekisi Suomeen EU:n liberaaleimman maahanmuuttopolitiikan, joka suosii sosiaalista maahanmuuttoa, muttei helpota työvoiman liikkuvuutta.
huusis 3 years ago 2
Uskomatonta! Eikö enää voi luottaa ylen, maikkarin tai hesarin uutisiin. Pitääkö tästä lähden etsiä tottus eri lähteistä netistä.
tumppo88 3 years ago 40
Itse kannatan perussuomalaisten tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Timo Soini on yksi fiksuimmista poliitikoistamme, ja esim. Jussi Halla-Ahon kirjoitukset maahanmuutosta ovat hyvin järkeviä ja perusteltuja, ja niihin on helppo yhtyä.
Tästä huolimatta tuo Jiri Kerosen teksti vaikuttaa todella epäkypsältä ja typerältä, jopa rasistiselta. Tällaiset ehdokkaat pitäisi kitkeä pois listoilta etteivät vastustajat saa liikaa aseita perussuomalaisia vastaan.
whatevertsunami 3 years ago
Suosittelen lukemaan itse tekstin. Se käsittelee lakia sananvapaudesta ja epämiellyttäviä kommentteja kohtaan suunnattua omankädenoikeutta. Ei siis Kerosen omia mielipiteitä.
huusis 3 years ago
Jos viittaat tuossa oikealla olevaan alkuperäinen teksti kohtaan niin sen lukemalla saa juuri sen käsityksen että Kerosen mielestä: "ihmisellä on täysi oikeus sanoa "mä vihaan vittu nekruja ja jutkui ja hurrei ja ryssiä"". En ole kuvitellutkaan että se on kaverin oma mielipide, kyllä sen verran ymmärrän.
whatevertsunami 3 years ago
Tästä huolimatta, se että Keronen katsoo tarpeelliseksi saattaa tietoisuuteen että noin on "täysi oikeus sanoa", kuulostaa joltain mitä voisi kuulla yläasteella välitunnilla. En ymmärrä k kenen etuja se palvelee että Keronen kertoo, että on oikeus käyttää tuollaista kieltä, sillä eihän kukaan täysjärkinen sitä tee.
whatevertsunami 3 years ago
Kriittinen voi olla maahanmuuttajia kohtaan, mutta olisi syytä pysyä asiassa eikä mennä lapsellisuuksiin. Olen aina pitänyt itseäni suhteellisen epäsuvaitsevaisena, ja nykyaikainen suvaitsevaisuus muoti-ilmiö ärsyttää. En tiedä minkä ikäisiä täällä kirjoittelevat ihmiset ovat, mutta ehkä iän mukana sitten kuitenkin perspektiivi muuttuu astetta asiallisempaan suuntaan.
whatevertsunami 3 years ago
Eikö sinun mielestä ilmaisunvapaus kuulu "ei täysjärkisille"? Esimerkki oli juuri tälläisestä lauseesta, jonka voisi kuulla yläasteen pihalla, ja oli sellaiseksi muotoiltu. Pitäisikö tälläisiä kommentteja vastaan suunnata valtiollisia kurinpitotoimia, tai kansalaisten omankädenoikeutta, kuten tapahtui parvekelipulle?
huusis 3 years ago
Kyseinen artikkeli ei käsitellyt maahanmuuttajia, tai edes maahanmuuttopolitiikkaa, vaan tapausta jossa typerä lippu poistettiin omankädenoikeudella ohikulkijoiden ja lehdistön kannustamana.
huusis 3 years ago
Voisin mieluummin kysyä ajaako Keronen sitten ei-täysjärkisten oikeutta sanoa "vittu mä vihaan ryssiä", ja kannattaisiko mieluummin keskittyä maahanmuuton mukanaan tuomiin varsinaisiin ongelmiin, ettei asiasta tule entistä suurempi tabu? Tarkoitin että yläasteen pihalta voi kuulua keskustelua siitä että: "lain mukaan saa sanoa vittu mä vihaan ryssiä vaikka se ei oo mun oma mielipide", ja mielestäni ne
whatevertsunami 3 years ago 2
eivät ole asioita joita perussuomalaisten listoilla olevan ehdokkaan pitäisi tuoda esiin - pysyköön siellä yläasteen pihalla.
En nyt tarkalleen muista hakaristilipun tarinaa, mutta eihän kenelläkään ole oikeutta mennä repimään sitä väkisin alas jonkun toisen asunnosta. Sitäpaitsi hakaristiä on käytetty kautta historian erilaisissa merkityksissä.
whatevertsunami 3 years ago
Ymmärrän että tuokin tekstinpätkä videon kuvauksessa on vain osa artikkelia, joten jos löydät jostakin kirjoituksen kokonaisuudessaan, luen sen mielelläni.
whatevertsunami 3 years ago
Pahoittelen, jos asiayhteys oli videossa epäselvä, kiitos palautteesta. Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä: keronen. blogspot. com/2008/09/natsisymbolit-eivt-ole-suomessa.html
huusis 3 years ago
kiitos!
whatevertsunami 3 years ago
eli kyynisyys tekee ihmisestä paskan
Hellpartyboy2009 3 years ago
Jos tämä ei ole herjausta niin en tiedä mikä on.
Mushinronsha80 3 years ago
saatanan illuminati mtv3
escobari 3 years ago 8
2:08: sana, jota "ei voinut televisiossa sanoa", oli "vittu".
weikko79 3 years ago
Kiitos.
huusis 3 years ago