Tykkään nuorison versioista vanhoista suurista hiteistä! Pakko sopeutua siihen, että maailma muuttuu eikä Eput paljoo viitti enää tehdä. Anna on ok, päässyt Koopin rinnalle levyllään ja hienolla käytöksellään.
Aivan uskomatonta paskaa olemattomalla ja hoippuvalla nuotilla ja komppi ja pohjat niin aneemiset, että alkaa melkein ahdistaa. Toi steel tai slidekitaristi edes klaaraa hommansa. Biisihän on loistava, mutta ei tosiaan pätkääkään istu ja uskottava senkään verta. Samaa luokkaa A. Erikssonin Murheellisten laulujen maan kanssa. Keksikää jokin oma juttu, pliis!!!!
No eipä pitäisi valittaa, ettei Anna osaa laulaa, koska eihän se biisiä tai esittäjää valinnut. Omalla alallaan Anna on kyllä paljon parempi, pakko myöntää.
Voi vittu tääl on taas näitä "Elämän_loppuun_asti_Eppu_faneja". Tää oli mun mielestä loistava coveri ja Anna osas antaa siihen omantyylisen säväyksensä.
Muhun ei itteeni oikein Martti Syrjän ääni tepsi, eikä muutenkaan hänen laulutyyli, joten mun musamakuun katsottuna tää Annan versio sopii paremmin, mutta sanoittajana Martti Syrjä on tosin kyllä erittäin nerokas. (: -
Muhun ei itteeni oikein Martti Syrjän ääni tepsi, eikä muutenkaan hänen laulutyyli, joten mun musamakuun katsottuna tää Annan versio sopii paremmin, mutta sanoittajana Martti Syrjä on tosin kyllä erittäin nerokas. (:
ihan paskaa turhaa huokailua!! älkää enää raiskatko näitä enää.. :/
FrisCosdf 1 year ago
Anna Puun lauluääni on vienyt sydämeni tyystin ! :)
Evanescencedoll 1 year ago
Nätti se on ulkonäöltään
hyvä veto Annalta.
MrJuha82 1 year ago
Kunnon karaokematskuu
mnykanen 1 year ago
täyttä paskaa... perkeleen menee pilaan toisten LEGENDAA!
rossiradalle 1 year ago
kauheeta :D
Spessu12 1 year ago
Anna ei osaa laulaa toisten biisejä,mutta omansa ovat ihan radiosta kuunneltavia :)
jonsu93 1 year ago
paska sovitus niinku melkein kaikissa idols-versioissa
phoenixer83 1 year ago
Tykkään nuorison versioista vanhoista suurista hiteistä! Pakko sopeutua siihen, että maailma muuttuu eikä Eput paljoo viitti enää tehdä. Anna on ok, päässyt Koopin rinnalle levyllään ja hienolla käytöksellään.
TheElinabeth 1 year ago
Aivan uskomatonta paskaa olemattomalla ja hoippuvalla nuotilla ja komppi ja pohjat niin aneemiset, että alkaa melkein ahdistaa. Toi steel tai slidekitaristi edes klaaraa hommansa. Biisihän on loistava, mutta ei tosiaan pätkääkään istu ja uskottava senkään verta. Samaa luokkaa A. Erikssonin Murheellisten laulujen maan kanssa. Keksikää jokin oma juttu, pliis!!!!
sulutkin 1 year ago
Tää on hyvä biisi
possusatanen 2 years ago 2
Ihan törkeä raiskayus!!! murr.
Masi0096 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
Ihan okay...ääni hyvä biisi ehkä ei....
esaase60 2 years ago
Ihan hyvä mun mielestä. :)
Miderity 2 years ago
Oikein hyvä esitys AnnaPuulta!!
Hän osaa ja hän on oikeaa ikäluokkaa 82(:
MrJuha82 2 years ago 2
No eipä pitäisi valittaa, ettei Anna osaa laulaa, koska eihän se biisiä tai esittäjää valinnut. Omalla alallaan Anna on kyllä paljon parempi, pakko myöntää.
Emohomolol 2 years ago 3
This has been flagged as spam show
toi pitäs istuttaa mun mulkun päälle ja pistää siihe vähä apulantaa
hogerau 2 years ago
sä oot kauhee... siis iha hirvee
stirkkii 2 years ago
njet njet
majava22 2 years ago 2
This has been flagged as spam show
Joo annalt löytyy vain yks hyvä kappale "cest la vie"
hannabaska 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
mu enoki laulaa kännis paremmi
saparokierre 2 years ago
siun enollas on varmaan aika heleä tenorisoundi.
proGoalie88 2 years ago 13
This has been flagged as spam show
onks sul joku ongelma sen asian suhteen?
sä varmaa taiat tuntee mu enon sitte -_-
saparokierre 2 years ago
Tää Biisi pitääkin laulaa kännissä!
Arska2704 1 year ago
Tämä biisi kuuluukin laulaa vähintäänkin kännissä!
Arska2704 1 year ago 4
Ihan kiva...
emmuzz 2 years ago 2
anna loistavaa mite osaaki lsaulaa
ArZZaa 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
Anna on perseestä!!!!!!
akzy123456789 2 years ago
in which language does she perform?
Brotmarmelade 2 years ago 2
in finnish
Kilu71 2 years ago 4
loistavasti vedetty
kyrkoherdeFIN 2 years ago 3
panisin
niinihoki 2 years ago 7
älä mene njet njet mennessäsi sydämmeni viet
; D
herraorava 2 years ago 4
sydämeen ei mahdu kahta ämmää ;)
proGoalie88 2 years ago 5
ja oli kuule ihan hirveen kuulonen omantyylinen säväys
jjuhax 2 years ago
todella hyvin vetää :)
hälle sopii tämmöiset kipaleet!
Dannielaw 2 years ago 8
Voi vittu tääl on taas näitä "Elämän_loppuun_asti_Eppu_faneja". Tää oli mun mielestä loistava coveri ja Anna osas antaa siihen omantyylisen säväyksensä.
athe89 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
jkmzukkzuzukuzk
zpavose7 2 years ago
She is so adorable.
japski111 2 years ago 2
ANNA PUU
jucce321123 2 years ago
Yhyy, mä muistelin että tää annan versio olis ollu parempi :(
saatananrumamies 2 years ago 2
nää idols tyypit on aina niin huonoja. sama tämä :D
prinssimakkara 2 years ago
mahtavaa!
goldhawk111 2 years ago
hyvin vetää anna tämän!
3L1NA 2 years ago
Kännissähän se
Pupututti 2 years ago
HYYYYIIII helvetti!!!!!!!!'
zude3 2 years ago
Raiskaa vaa Eppu Normaalin biisei. Vittu mitä paskaa D:
Eppud44 2 years ago 2
tositositositosi ihana
minijuolukka 2 years ago
järkyttävää tää 8D Hajoon tälle aina ;D
Milliino 2 years ago 2
Martti Syrjä on parempi!
LUPETTAJA 2 years ago 3
"kuulostaa siltä ku anna ois kännissä mut ei se mitään."
Samaa mieltä.Hyvät sanat
Kaaaliloota 2 years ago 16
Muhun ei itteeni oikein Martti Syrjän ääni tepsi, eikä muutenkaan hänen laulutyyli, joten mun musamakuun katsottuna tää Annan versio sopii paremmin, mutta sanoittajana Martti Syrjä on tosin kyllä erittäin nerokas. (: -
Samaa mieltä. (:
Rrriiia 2 years ago
الانباء في ايران
mejjbeea 2 years ago
ei voi muuta sanoo kun että hyi yäk. :o
Farcen 3 years ago 5
Ja eput laulaa älä mene njeet njet , menet tai et silti sydämmmeni viet <3
ok19 3 years ago 2
toivottavasti anna tekis tämmösiä biisejä. sopii sen äänelle.
huokasija 3 years ago 4
she sounds like bitch who is drunk
lovetony4everr 3 years ago
kuulostaa siltä ku anna ois kännissä mut ei se mitään. ei vedä vertoja epuille.
ironheaven 3 years ago 7
Muhun ei itteeni oikein Martti Syrjän ääni tepsi, eikä muutenkaan hänen laulutyyli, joten mun musamakuun katsottuna tää Annan versio sopii paremmin, mutta sanoittajana Martti Syrjä on tosin kyllä erittäin nerokas. (:
Kyynelpisara 3 years ago
Aika bueno.
Kyynelpisara 3 years ago
se sanotaan bien, tollo. sori mutta ollaan käyty vasta epsnajassa 3 kk ja kieli tarttuu
zep6666 2 years ago
Comment removed
RexUnionum 2 years ago
Älä mene njet njet. Mennessäsi sydämmeni viet :DDd
jazze099 3 years ago
This comment has received too many negative votes show
perseestä
kykkeri 3 years ago
näin livenä 30.1.09 :)<3333333333
mirasuski 3 years ago
This has been flagged as spam show
huono!
aripekka1234 3 years ago
Hyvin se esittää. :) Ihana
damoc9 3 years ago 3
This has been flagged as spam show
surkee sori mutta ei täst oo melkei mihinkää mun mielest ei mitää voimaa äänest
mobesteri 3 years ago
tää on ihana biisi!!<33
julberos 3 years ago 3
Tää on loistava Annan esittämänä++++
exenttu 3 years ago 5
mä en tykkää tästä hirmusesti, mutta Annan versio on ihan täydellinen !
Pumpulii 3 years ago 2
This has been flagged as spam show
ei oikeen hyvä veto annalta :SS
katriip 3 years ago
This has been flagged as spam show
En tykkää Annasta...
Jonnnnaaa 3 years ago
This has been flagged as spam show
En oikee tykkää Annast. ^^
napazuuh 3 years ago
En itekkää oo ollenkaan Anna fani mut lisäilen näitä biisejä tänne iha muiden takia.
accou02 3 years ago
B'st XDD
93CoolGirl93 3 years ago
Harmi kun tossa hyvässä revittely kohdassa toi musiikki pätkii pikkasen ..
iellai 3 years ago
Must tää oli Annan parhaita vetoja idolsissa.. tää on niiin hyvä! :) <3
anskuuh94 3 years ago 4
oon odottanut tämän biisin ilmestymistä youtubeen tie kuinka pitkään. Kiitos lataajalle!
:)
MikazuTV 3 years ago 7
Anna sanoi haastattelussa, että omasta mielestään tää on sen paras veto.
rrousku 3 years ago 2
This has been flagged as spam show
Aika seksikäs tässä kuvassa =_D
f0rmu 3 years ago
Toi kuva on ihan hirvee, muuten Anna on ihana keijukainen!
CapdevillaSerrano 3 years ago 4
tää on niin järkyttävä :D
iidc 3 years ago
tää on nii hyvä
jutsqq 3 years ago 4
This has been flagged as spam show
älä narise njet njet
hyi hirvee amatööri.
helikeijukainen 3 years ago
Tää melodia on vaan niin hauska xD
Iyshima 3 years ago 4
anna laulaa tän ihanasti (L)
pmmp999 3 years ago 5
vihdoinkin.
AmndaLOL 3 years ago 4
Tää biisi ei kauhean hyvin sovi Annalle..Mutta hyvin Anna ton kyl veti =))
Kristiinafan95 3 years ago 8
I Love That !
Goms246 3 years ago 5
Kiitos et laitoit tän tänne :)
itsmegirl92 3 years ago 5
Loppurevittelyt on upeat.
kuihtunut 3 years ago 4