@RedPetrol76 Ei ole "oikeaa" komediaa, sillä kyseessähän on subjektiivinen käsite. Olisi todella ylimielistä väittää, että minä tiedän mistä te pidätte. Siksipä luonnollisesti tyydyin esittämään vain oman mielipiteeni lyhykäisyydessään, ja onhan netissä sentään mielipiteen vapaus! Ahdistavaa, kun YouTube-yhteisö nousee aina vain aggressiivisesti niitä vastaan, joilla on valtaviirasta eriävät mielipiteet. Sama toistuu kaikenlaisissa videoissa, kaikkien kansalliisuuksien keskuudessa. :(
@rossu88 Tarjosin vain oman mielipiteeni. YouTubessa tuntuu olevan nykyään ahdistava ilmapiiri, kun videoihin saa ilmaista vain enemmistön mielipiteen, ettei saa vihoja niskoillensa. Itse antaisin kaikkien vihata tai rakastaa mitä tahansa videoita tai musiikkia, riippumatta omista mielipiteistäni.
Tämähän demonstroi sananvapauden puutetta pienessä mittakaavassa. Periaate on sama, kuin jos tosielämässä ei olisi sananvapautta: opposition edustajat heitetään vittuun hallituksen toimesta.
@rossu88 Sillä erotuksella toki, että YouTubessa tämä niin sanottu "sananvapauden rajoittaminen" perustuu Internet-demokratiaan, ja näin ollen on riippuvainen tosielämän sananvapauslaeista. Eli toki teillä on oikeus suhtautua aggressiivisesti niiden henkilöiden mielipiteisiin, jotka eivät edusta enemmistöä. Toinen asia onkin se, että onko tämä sitten ollenkaan asiallista saati hyväksyttävää käytöstä.
@piraan2 Ei ole pakko katsoa mitään, mutta haluan silti katsoa monipuolisia videoita, ja esittää joko positiivisen tai negatiivisen mielipiteeni. Kuulostaisi ainakin minusta jotenkin painostavalle ja epäreilusta, jos saa esittää aina vaan sen valtavirran mielipiteen, jollei halua vihoja niskoillensa. Suosituista videoista on aina pakko pitää ja vihattuja videoita on aina pakko vihata. Näin se tuntuu YouTubessa menevän. Ja argumentti on aina sama: "EI OLE PAKKO KATSOA".
@piraan2 Vaikkei olisikaan pakko katsoa, haluan vain esittää mielipiteeni...Ettekö te hyvät ihmiset hyväky omista mielipiteistänne eroavia mielipiteitä? Onko fantasianne yhteiskunta, jossa ei ole oppositiota eikä useita puolueita? Kaikki ihmiset olisivat vain robottimaisesti samaa mieltä kaikesta. Musiikkimaku kaikilla sama jne. Kuulostaa hirvittävälle... Siis kerroin vain oman mielipiteeni, mitä pahaa siinä on?
@Supersomonerandom Olisit esittänyt tuon ensimmäisen kommenttisi tähän samaan tyyliin, niin tuskin olisin asiaan puuttunut. Tuo "Paskaa, vihaan suomalaista "komediaa". " ei kuulosta oikein rakentavalta.
Wouldn't I know if I have met someone. Jestem bardzo zdenerwowany umieścić, że do mnie. Kiedy następnego przyjeżdżają do Finlandii będę w szoku, widząc jak wszyscy rude jak ou wiadomość wysłana do mnie.
laulu on 'pimpparaudasta' (joka on kyl ihan oikee soitin) mut silti videossa on triangeli... why??!
MrHAKK97 1 week ago
Paras!
Rockmiezz 1 week ago
Voi meillä oli tää LP kun olin pieni :D
Muisku90 1 week ago in playlist Kikka
I remember this used to be funny and disgusting in the 80's.. yea it still is
ZZombyWooff 2 weeks ago
This has been flagged as spam show
It's a pitty that the very beginning of this video is missing. You can hear it in another video in youtube though.
TheAinoKe 3 weeks ago
Comment removed
TheAinoKe 3 weeks ago
Why do I keep replaying it........ O.O
tea120 3 weeks ago
Still not as gay as twilight... wait... xD
TheHollowstranger 1 month ago
pim pim pim pim pimpimpam
kke 2 months ago
hahahahahahahaahaha totally fucked!
makisupabacon 2 months ago
Kappale. Ehdoton klassikko
Video: Kääntää sinut hetkesä homoksi. (Ei pahalla).
joku02 2 months ago
.break down the walls of jericho :D
TheCmpunkrocks 2 months ago 3
1:58 haha :D
LLiissaaaaaaaaaa 2 months ago
Peteliuksella hieno alaosa.
karvainenpiippu 3 months ago
explain this video
melooolem 3 months ago in playlist Liked
@melooolem It's about the socio-political struggles of industrial revolution Great Britain
phlogios 3 months ago 6
bim bim bim wtf bam... 80s in finland were pretty hard
melooolem 4 months ago in playlist Liked 3
1:58 hm.. :D
q6u7j9 5 months ago
LOL, I thought we had some weird singers in Holland. This is insane! LOL
Trotsetukker 6 months ago
@Trotsetukker Yeah this is insane but not weird
CholliPNro1 6 months ago
Euroviisu-ainesta
Kakurenbo 7 months ago 2
O__O traumat
Soffz95 9 months ago 6
Comment removed
petespan 11 months ago
VHS-laatu sopii tähän tosi hyvin
petespan 11 months ago
PP, what a crazy guy ;)
LegendaryxEyes 11 months ago
tää on nii järkyttävä, että se on jo hyvä ;D
kontsikka 1 year ago 2
pistää nauramaan että tämä on joskus pistänyt jonku nauramaan XD
0wn3rWT 1 year ago
Kiitos laitajalle toivotaan ettei katoa täältä koskaan ;) meitti joskus penskana huoltsikan automaatista soitti ton randomina tykkäsin tosta paljon..
kanttori12 1 year ago
Eräänä yönä jokin aika sitten en saanut unta, ja tämä laulu soi päässä varmaan tunnin.
abpaper 1 year ago
This has been flagged as spam show
Hah, Suomen Adam Lambert. Ulkonäkö ja eleet lähes samat. :)
singeri85 1 year ago
Hah, Suomen Adam Lambert. Ulkonäkö ja eleet lähes samat. :)
singeri85 1 year ago 2
This has been flagged as spam show
Paskaa, vihaan suomalaista "komediaa".
Supersomonerandom 1 year ago
@Supersomonerandom Miksi ihmeessä sä sitten katselit sitä? Youtubesta löytyy melkeen minkä maalaista "komediaa" vaan, etsi mieleistäsi.
rossu88 1 year ago 21
@rossu88 Katselin koska haters gotta hate
Supersomonerandom 1 year ago
@rossu88 Näin juuri. Olisi voinut edes vaivautua sanomaan mikä on sitä "oikeaa" komediaa.
RedPetrol76 11 months ago
@RedPetrol76 Ei ole "oikeaa" komediaa, sillä kyseessähän on subjektiivinen käsite. Olisi todella ylimielistä väittää, että minä tiedän mistä te pidätte. Siksipä luonnollisesti tyydyin esittämään vain oman mielipiteeni lyhykäisyydessään, ja onhan netissä sentään mielipiteen vapaus! Ahdistavaa, kun YouTube-yhteisö nousee aina vain aggressiivisesti niitä vastaan, joilla on valtaviirasta eriävät mielipiteet. Sama toistuu kaikenlaisissa videoissa, kaikkien kansalliisuuksien keskuudessa. :(
Supersomonerandom 4 months ago
@rossu88 Tarjosin vain oman mielipiteeni. YouTubessa tuntuu olevan nykyään ahdistava ilmapiiri, kun videoihin saa ilmaista vain enemmistön mielipiteen, ettei saa vihoja niskoillensa. Itse antaisin kaikkien vihata tai rakastaa mitä tahansa videoita tai musiikkia, riippumatta omista mielipiteistäni.
Tämähän demonstroi sananvapauden puutetta pienessä mittakaavassa. Periaate on sama, kuin jos tosielämässä ei olisi sananvapautta: opposition edustajat heitetään vittuun hallituksen toimesta.
Supersomonerandom 4 months ago
@rossu88 Sillä erotuksella toki, että YouTubessa tämä niin sanottu "sananvapauden rajoittaminen" perustuu Internet-demokratiaan, ja näin ollen on riippuvainen tosielämän sananvapauslaeista. Eli toki teillä on oikeus suhtautua aggressiivisesti niiden henkilöiden mielipiteisiin, jotka eivät edusta enemmistöä. Toinen asia onkin se, että onko tämä sitten ollenkaan asiallista saati hyväksyttävää käytöstä.
Supersomonerandom 4 months ago
@Supersomonerandom Sinähän olet ihme hemmo, ei sinun ole pakko kattoa tätä.
Ja itseasiassa tässä on aika monitasoinen juttu kyseessä... tehdään parodiaa asioista ja silti osataan oikeasti laulaa .
piraan2 1 year ago
@piraan2 Ei ole pakko katsoa mitään, mutta haluan silti katsoa monipuolisia videoita, ja esittää joko positiivisen tai negatiivisen mielipiteeni. Kuulostaisi ainakin minusta jotenkin painostavalle ja epäreilusta, jos saa esittää aina vaan sen valtavirran mielipiteen, jollei halua vihoja niskoillensa. Suosituista videoista on aina pakko pitää ja vihattuja videoita on aina pakko vihata. Näin se tuntuu YouTubessa menevän. Ja argumentti on aina sama: "EI OLE PAKKO KATSOA".
Supersomonerandom 4 months ago
@piraan2 Vaikkei olisikaan pakko katsoa, haluan vain esittää mielipiteeni...Ettekö te hyvät ihmiset hyväky omista mielipiteistänne eroavia mielipiteitä? Onko fantasianne yhteiskunta, jossa ei ole oppositiota eikä useita puolueita? Kaikki ihmiset olisivat vain robottimaisesti samaa mieltä kaikesta. Musiikkimaku kaikilla sama jne. Kuulostaa hirvittävälle... Siis kerroin vain oman mielipiteeni, mitä pahaa siinä on?
Supersomonerandom 4 months ago
This has been flagged as spam show
@Supersomonerandom Olisit esittänyt tuon ensimmäisen kommenttisi tähän samaan tyyliin, niin tuskin olisin asiaan puuttunut. Tuo "Paskaa, vihaan suomalaista "komediaa". " ei kuulosta oikein rakentavalta.
piraan2 4 months ago
Helkkarin hyvä. Tunge sä rossu soittelee ouboita tai nahkafagottii :)
rokkari64 10 months ago
Nyt tuli tällainen ekaa kertaa vastaan :D
abpaper 1 year ago
minkä ikänen PPP on tossa videossa?
ja mistä musaraadista toi on videoitu?
:-) parasta musiikkii
arasanen91 1 year ago
Täytyy olla sukua Marja Tyrnille :D
boomber96 1 year ago 4
paras!!
Theburrittoman 1 year ago
Hauska, jopa äänenlaatu oli ihan parhain.
dekuyu 1 year ago
Ei hitto....Kuolen nauruun täällä....Loisto pätkä, kiitos tästä :D
Kari1977 1 year ago
@Kari1977 Ja mun silmäni on raiskattu D=
Vanamo91 1 year ago
Huhhuh!! :)
teesimify 1 year ago
Huhhuh!! :)
teesimify 1 year ago
Onk tässä nyt erotettavissa jonkun näköstä Dinko-meininkiä:D
Spugester26 1 year ago
@Spugester26 No näköjää
Vanamo91 1 year ago
... Ja jos en ihan v*tuiks muista, niin porukoilla on jopa tämä LP. Vai onkohan jo siirtynyt omiin kokoelmiini...?
palkeinen 1 year ago 3
@palkeinen Etippä. Alkaa olla jo helmi.
Vanamo91 1 year ago
Parasta. Jag älskar.
palkeinen 1 year ago 2
OK
I SPEAK ENGLISH BUT HE IS SOMEONE I DO KNOW AND I HAVE MET HIM
rugeley123
rugeley123 1 year ago
@rugeley123 ARE YOU ABSOLUTELY SURE?
BECAUSE HIS NAME REALLY IS PIRKKA-PEKKA PETELIUS.
AND WHY DO YOU RAPE THE CAPS?
Vanamo91 1 year ago
@Vanamo91
Wouldn't I know if I have met someone. Jestem bardzo zdenerwowany umieścić, że do mnie. Kiedy następnego przyjeżdżają do Finlandii będę w szoku, widząc jak wszyscy rude jak ou wiadomość wysłana do mnie.
rugeley123 1 year ago
Ei herrajestas, tää on loistava!
Odvelli 1 year ago
oi jesus mikä löyty..Aivan perkeleen hyvä. kiitokset minunkin puolestani
LasseL 1 year ago 4
@LasseL ku mä olin noin 7-vuotias niin mä puhuin aina naapurin pojjalle ja työlle että naapurin tytöllä on pimpparauta alapäässä.
He olivat ihmettelemässä toden teolla mun puheita, että mikä helvetin pimpparauta?! (: (: (: (:
MrJuha82 1 year ago
@MrJuha82 HEH.
Vanamo91 1 year ago
Kas, kohtuu uusi lisäys. Ja todellakin, mikä aarre. En muista nähneeni, enkä edes mistä sarjasta tää on.
TheMrTrump 1 year ago 14
@TheMrTrump Ei oo mistään sarjasta erikoisemmin vaan levyraadista.
rossu88 1 year ago 5
@rossu88 TUO MEIKKI. TUO NAAMA. NUO ILMEET.
Raiskasin silmäni avaamalla tämän.
Vanamo91 1 year ago
Ei herranen aika, mikä aarre täältä löytyy. Kiitokset.
Pastanjauhaja 1 year ago 3
Noi zoomaukset, huhhuh! :D Ehdoton kasari-camp-klassikko! :D Mihin kaikkeen on lahjakas näyttelijä Petelius pistettykään...
NasarAtoJon 1 year ago 25
@NasarAtoJon haha ihan ite varmaan saanut idean, on sen verran huumori kaveri ettei tarvii paljoo pistellä :D
DonMega187 1 year ago
@NasarAtoJon Näin on. Videon alussa tuntui hetken että yrittävät raiskata silmäni PPP:n psykonaamalla...
Vanamo91 1 year ago