"reaktioaika" on vain kokemattomilla nysväköillä, pahoittelen. Poliisi, autokoulut ja muut jaksavat hehkuttaa siitä loputtomiin, mutta kokeneella kuskilla on missä tahansa vaaratilanteessa jalka painamassa jarrun pohjaan, ennen kuin on edes pelästytty tai tilanne tajuttu täysin. Muutenkin kyse on täyslukkojarrutuksesta, jossa jarrutusmatka on miltei puolet pitempi. Matematiikkakaan ei oikein pelaa...
Et kyllä todellakaan tiedä näistä asioista yhtään mitään.
Yleensä tämä menee juuri päinvastoin. Enemmän ja kauemmin ajaneet luottavat siihen ettei mitään tapahdu, kun ei ennenkään ole tapahtunut. Eli uusilla kuljettajilla reaktioajat ovat lyhyempiä. Ja iän myötä reaktioaika pitenee
@LolzeroDePP Reaktioaika on ihan kyllä sanan tarkoituksessa se aikaviive, mikä kuluu sinulla aivoissa tilanteen summittaisen ymmärtämiseen, ja reaktioon, esimerkiksi jalan liikkeelle lähtöön antavan lihasimpulssin informaation välittäminen lihaksiin. Eli toisinsanoen tosiasiassa reaktioaika on naurettavan pieni. Kokeneella autoilijalla ei todellakaan mene edes puolta sekuntia saada jarrupoljin pohjaan, ja kokenut autoilija reagoi ennen ajattelemista, tai edes pelästymisrefleksiä.
Älä yritä väittää vastaan asioista oppineelle, jos et itse tiedä yhtään mitään. Liikenneturvallisuuden puolesta reaktioaika on kymmen, tai jopa kaksikymmenkertaistettu 'vauhdin' mukaan, joka on vielä naurettavampi väite. Olen esimerkiksi nähnyt taulukkoja, jossa väitetään 100km/h hätäjarrutuksen reaktioajaksi 2.5 sekuntia. Siis yht'äkkiä jos nopeus tulee suuremmaksi, ja kuljettaja luontaisesti kuluttaa enemmän huomiota ajamiseen, ja tilanteisiin, reaktioaika pitenee? Älä viitsi naurattaa, lapsi.
@Kanakotka Jos olet nuo tietosi oikeasti jostain koulusta saanut, niin kerroppa sen oppilaitoksen nimi. Ja kun puhutaan jarrutusmatkoista, tähän liittyvä reaktioaika on aistihavainnosta jarrupolkimen painamiseen kuluva aika. Ja olenko minä jossain vaiheessa väittänyt, että reaktioaika muuttuisi nopeuden mukaan?? Niimpä, en ole.
@LolzeroDePP Onko sattumoisin kallosi sisältö tehty umpiluusta, vai oletko lukihäiriöinen? Se selittäisi mikset ymmärrä, vaikka selitetään, mitä sana "reaktioaika" tarkoittaa. Ja onko kukaan sitten väittänyt, muuta kuin sen, mitä itse tyhmyyksissäsi olet päästänyt itsestäsi ulos? Helmiä, kuten esimerkiksi "reaktioaika tarvitsee arbitaarisen lihasliikkeen, joten reaktioaika voi todellisuudessa olla terveellä ihmisellä sekunnin verran", tai "reaktioaika pitenee iän myötä". Naurattaa tällainen.
@Kanakotka Edelleenkään et muuten vastannut kysymykseeni, eli mistä koulusta olet oppisi hakenut??
Jos nimittäin jossain asia nuin opetetaan, niin tässä maassa opetetaan korkea-asteillakin ilmeisesti kahta täysin erilaista näkemystä ihmisen hermoston ja aistien toiminnasta.
Jos et nyt vieläkään tajunnut (epäilen vahvasti tätä, ottaen huomioon henkisen iän ja luetun ymmärtämisen taidon), selitän sen sinulle sopivilla termeillä. Reaktioaika on se aikaväli, joka kuluu sinun päästäsi lähtevään sähköiseen sanomaan tilanteen suurpiirteisen ymmärtämisen jälkeen, ensimmäisen refleksimäiseen lihasliikkeeseen asti. Lihaksen ei tarvitse lopettaa liikettään, vaan aloittaa se. Reaktioajalle ei ole mitään muita definoivia selityksiä, ja tämä on täysin universaali käsite.
Jos ei nyt vieläkään mene sinne umpiluukalloon perille, en ikävä kyllä voi muuta kuin luovuttaa. Ei imbesillille pysty selittämään tärkeitä ja vaikeita asioita täydellä yleiskielellä.
@jolde3000 lukkojarrutuksessa auton renkaiden ja tien välinen kitka pienenee noin puolella, joten lukkojarrutus ei todellakaan ole tehokas tapa jarruttaa >:|
Videossa ei ole huijattu. Reagointiaika on lyhyt siksi, että oli kyse testitilanteesta, ja salamavalon välähdys oli odotettu. Aivan samalla tavalla liikenteessäkin tietyt tilanteet ovat ennakoitavissa. Jos suojatien edessä seisoo lapsia, ei ole autoilijalle täydellinen yllätys, jos lapset lähtevät kävelemään suojatielle. Autoilijalla on aikaa varautua, ja siksi hän reagoi nopeammin kuin jos tilanne olisi täysin yllättävä ja odottamaton.
@jarkou "Reaktioaika" on täyttä paskaa. Kenelläkään ihmisellä (ellei ole jonkinnäköistä pahemman laatuista päävammaa) kestä puolta sekuntia reagoida tilanteeseen. Keskimääräinen todellinen reaktioaika on 0.12 sek kaikissa tilanteissa. Ja muuten, minäkin tarkistin, paskaa puhut. Kameran valomerkistä jarrutukseen kesti 14 framea, eli toisinsanoen n. 0.4 sekuntia. Tämä on äärimmäisen yläkanttiin vielä todellisen reaktioajan puitteissa.
0.12 sekuntia ??!!! Naurettava väite!! Reaktioaika on aika vaaran havaitsemisesta jarrutuksen alkamiseen. Siinä ajassa ihminen havaitsee vaaran, ja siirtää jalan kaasupolkimelta jarrupolkimelle ja painaa poljinta, jolloin jarrutus alkaa. Todellisessa liikennetilanteessa, kun ihminen ei osaa ennakoida vaaraa, tähän kuluu aikaa vähintäänkin 0,9 sekuntia. Ja toisin kuin väität toisessa kommentissa, jokaisella kokeneellakin autoilijalla reaktioaika on vähintään yksi sekunti.
Muutenkin, iän myötä ei todellakaan reaktioaika pitene, ellet sitten pode joitain "ikäsairauksia", kuten senilismiä, arthritista tai muuta vakavaa vaivaa, mutta silloin et muutenkaan kuulu auton rattiin. Reaktioaika on terveellä 60 vuotiaalla täysin sama kuin terveillä 18, 20, 30, 40 ja 50 vuotiailla, huomaa, että jätin tästä pre-puberteetti iät pois, koska kyseisillä, sinun henkistä ikää jakavilla ihmisillä reaktioaika on huomattavasti pidempi. Että näin tällä kertaa.

Toivon et nää mestarikuskit törmää hirveen vielä tänä talvena. Mietitää sit yhdessä videolta mikä oli reaktioaika
Tzoni 1 year ago
"reaktioaika" on vain kokemattomilla nysväköillä, pahoittelen. Poliisi, autokoulut ja muut jaksavat hehkuttaa siitä loputtomiin, mutta kokeneella kuskilla on missä tahansa vaaratilanteessa jalka painamassa jarrun pohjaan, ennen kuin on edes pelästytty tai tilanne tajuttu täysin. Muutenkin kyse on täyslukkojarrutuksesta, jossa jarrutusmatka on miltei puolet pitempi. Matematiikkakaan ei oikein pelaa...
Kanakotka 1 year ago
@Kanakotka
Et kyllä todellakaan tiedä näistä asioista yhtään mitään.
Yleensä tämä menee juuri päinvastoin. Enemmän ja kauemmin ajaneet luottavat siihen ettei mitään tapahdu, kun ei ennenkään ole tapahtunut. Eli uusilla kuljettajilla reaktioajat ovat lyhyempiä. Ja iän myötä reaktioaika pitenee
LolzeroDePP 5 months ago
@LolzeroDePP Reaktioaika on ihan kyllä sanan tarkoituksessa se aikaviive, mikä kuluu sinulla aivoissa tilanteen summittaisen ymmärtämiseen, ja reaktioon, esimerkiksi jalan liikkeelle lähtöön antavan lihasimpulssin informaation välittäminen lihaksiin. Eli toisinsanoen tosiasiassa reaktioaika on naurettavan pieni. Kokeneella autoilijalla ei todellakaan mene edes puolta sekuntia saada jarrupoljin pohjaan, ja kokenut autoilija reagoi ennen ajattelemista, tai edes pelästymisrefleksiä.
Kanakotka 5 months ago
Älä yritä väittää vastaan asioista oppineelle, jos et itse tiedä yhtään mitään. Liikenneturvallisuuden puolesta reaktioaika on kymmen, tai jopa kaksikymmenkertaistettu 'vauhdin' mukaan, joka on vielä naurettavampi väite. Olen esimerkiksi nähnyt taulukkoja, jossa väitetään 100km/h hätäjarrutuksen reaktioajaksi 2.5 sekuntia. Siis yht'äkkiä jos nopeus tulee suuremmaksi, ja kuljettaja luontaisesti kuluttaa enemmän huomiota ajamiseen, ja tilanteisiin, reaktioaika pitenee? Älä viitsi naurattaa, lapsi.
Kanakotka 5 months ago
@Kanakotka Jos olet nuo tietosi oikeasti jostain koulusta saanut, niin kerroppa sen oppilaitoksen nimi. Ja kun puhutaan jarrutusmatkoista, tähän liittyvä reaktioaika on aistihavainnosta jarrupolkimen painamiseen kuluva aika. Ja olenko minä jossain vaiheessa väittänyt, että reaktioaika muuttuisi nopeuden mukaan?? Niimpä, en ole.
LolzeroDePP 5 months ago
@LolzeroDePP Onko sattumoisin kallosi sisältö tehty umpiluusta, vai oletko lukihäiriöinen? Se selittäisi mikset ymmärrä, vaikka selitetään, mitä sana "reaktioaika" tarkoittaa. Ja onko kukaan sitten väittänyt, muuta kuin sen, mitä itse tyhmyyksissäsi olet päästänyt itsestäsi ulos? Helmiä, kuten esimerkiksi "reaktioaika tarvitsee arbitaarisen lihasliikkeen, joten reaktioaika voi todellisuudessa olla terveellä ihmisellä sekunnin verran", tai "reaktioaika pitenee iän myötä". Naurattaa tällainen.
Kanakotka 5 months ago
@Kanakotka Edelleenkään et muuten vastannut kysymykseeni, eli mistä koulusta olet oppisi hakenut??
Jos nimittäin jossain asia nuin opetetaan, niin tässä maassa opetetaan korkea-asteillakin ilmeisesti kahta täysin erilaista näkemystä ihmisen hermoston ja aistien toiminnasta.
LolzeroDePP 5 months ago
Jos et nyt vieläkään tajunnut (epäilen vahvasti tätä, ottaen huomioon henkisen iän ja luetun ymmärtämisen taidon), selitän sen sinulle sopivilla termeillä. Reaktioaika on se aikaväli, joka kuluu sinun päästäsi lähtevään sähköiseen sanomaan tilanteen suurpiirteisen ymmärtämisen jälkeen, ensimmäisen refleksimäiseen lihasliikkeeseen asti. Lihaksen ei tarvitse lopettaa liikettään, vaan aloittaa se. Reaktioajalle ei ole mitään muita definoivia selityksiä, ja tämä on täysin universaali käsite.
Kanakotka 5 months ago
Jos ei nyt vieläkään mene sinne umpiluukalloon perille, en ikävä kyllä voi muuta kuin luovuttaa. Ei imbesillille pysty selittämään tärkeitä ja vaikeita asioita täydellä yleiskielellä.
Kanakotka 5 months ago
Ei oo tehokkain tapa jarruttaa jos lyö jarrut pohjaan ilman abs:ää
Salty123123 1 year ago
@Salty123123
Lukkojarrutus on tehokkain tapa. ABS pidentää jarrutusmatkaa, etenkin liukkaalla. Siinä onkin tarkoitus säilyttää auton ohjattavuus.
jolde3000 1 year ago
@jolde3000 Jarrutuksen pitäisi olla puristava.. Ei lukkoon lyöty.
Salty123123 1 year ago
@jolde3000 lukkojarrutuksessa auton renkaiden ja tien välinen kitka pienenee noin puolella, joten lukkojarrutus ei todellakaan ole tehokas tapa jarruttaa >:|
anonymous36594 1 year ago
Videossa ei ole huijattu. Reagointiaika on lyhyt siksi, että oli kyse testitilanteesta, ja salamavalon välähdys oli odotettu. Aivan samalla tavalla liikenteessäkin tietyt tilanteet ovat ennakoitavissa. Jos suojatien edessä seisoo lapsia, ei ole autoilijalle täydellinen yllätys, jos lapset lähtevät kävelemään suojatielle. Autoilijalla on aikaa varautua, ja siksi hän reagoi nopeammin kuin jos tilanne olisi täysin yllättävä ja odottamaton.
mixedhabits 1 year ago
Tarkastin editointiohjelmalla reaktioajan. Se oli 0,10 sekuntia eli1/10 osa todellisesta. Huijasit.
jarkou 1 year ago
@jarkou "Reaktioaika" on täyttä paskaa. Kenelläkään ihmisellä (ellei ole jonkinnäköistä pahemman laatuista päävammaa) kestä puolta sekuntia reagoida tilanteeseen. Keskimääräinen todellinen reaktioaika on 0.12 sek kaikissa tilanteissa. Ja muuten, minäkin tarkistin, paskaa puhut. Kameran valomerkistä jarrutukseen kesti 14 framea, eli toisinsanoen n. 0.4 sekuntia. Tämä on äärimmäisen yläkanttiin vielä todellisen reaktioajan puitteissa.
Kanakotka 1 year ago
@Kanakotka
0.12 sekuntia ??!!! Naurettava väite!! Reaktioaika on aika vaaran havaitsemisesta jarrutuksen alkamiseen. Siinä ajassa ihminen havaitsee vaaran, ja siirtää jalan kaasupolkimelta jarrupolkimelle ja painaa poljinta, jolloin jarrutus alkaa. Todellisessa liikennetilanteessa, kun ihminen ei osaa ennakoida vaaraa, tähän kuluu aikaa vähintäänkin 0,9 sekuntia. Ja toisin kuin väität toisessa kommentissa, jokaisella kokeneellakin autoilijalla reaktioaika on vähintään yksi sekunti.
LolzeroDePP 5 months ago
Muutenkin, iän myötä ei todellakaan reaktioaika pitene, ellet sitten pode joitain "ikäsairauksia", kuten senilismiä, arthritista tai muuta vakavaa vaivaa, mutta silloin et muutenkaan kuulu auton rattiin. Reaktioaika on terveellä 60 vuotiaalla täysin sama kuin terveillä 18, 20, 30, 40 ja 50 vuotiailla, huomaa, että jätin tästä pre-puberteetti iät pois, koska kyseisillä, sinun henkistä ikää jakavilla ihmisillä reaktioaika on huomattavasti pidempi. Että näin tällä kertaa.
Kanakotka 5 months ago
This has been flagged as spam show

veikkaan ettei tuolla ollu jalankulkijaa, miksi helvetissä olis sitte laittanu ihmisen kuolemaan testiin
kaltszu 2 years ago
ootko joku nörtti joka halus selvittää kaikille ton paskan
Makkepasti 2 years ago