Vihreät ovat luoneet vaaleihin identiteettiä Persujen vastustajina, mikä on helvetin tyhmä lähtökohta. Politiikkaan pettyneitä on aina, kun asioita nyt ei vaan voi kaikkia miellyttäen tehdä - siitä populismin suosio. Kuitenkaan mitään nykyistä parempaa ei PS voi saada aikaan. Eivät ole mitään järkevää edes ehdottaneet.
politiikka on paskaa, koska ammattitaidottomat ja ahneet ihmiset tehnyt siitä helv**** ison ruskeen läjän ja maailmanloppua kohden tässä mennään tai paremminkin tämän maan loppua, jos ei tule muutosta apinamäelle!Se muutos ei ole VIHREÄT,se muutos ei ole KOKOOMUS, eikä se muutos todellakaan ole KESKUSTA!Se on nähty mitä nämä kolme puoluetta on saanut aikaan menneen hallituskauden ajalta aikaiseksi!Ainakin kolme arvojärjestystä on tullut ihmisarvoisuuteen:Rikkaat, keskituloiset, helevetin köyhät!
Karjalaiset Evakot sai aikoinaa kuunella samaa skeidaa, mitä persut nyt jauhaa mamuista. Vennamo kääntyisi haudassa jos tietäisi mihin tuo Soinin touhu on johtanut.
Populisteilla ei ole ikinä edes ollut tarkoitus muuttaa mitään asioita parempaan suuntaan. He vain kansankiihotuksen keinoin keräävät suosiota. Esittävät vastuuttomia vaatimuksia, ilman mitään omaa ideologiaa. Tosin oikealle fasismille populistiset liikkeet ovat historiassa monesti luoneet kasvupohjan. Lukekaa historiankirjoista mikä siellä saksassa myllersi ennen kansallissosialismia. Älkää olko idiootteja, vaikka maahanmuutto vituttaakin on se vain kärpäsenkakka suomen budjetissa.
@Ardestroyer Taas sieltä tuli se maailmankaikkeuden lyömättömin argumentti. Lue wikipediasta natsikortin käytöstä kohdassa Godwinin laki.
Tiedätkö muuten suuressa viisaudessasi mitä idiootti tarkalleen ottaen tarkoittaa. Sekin selvinnee googlettamalla.
Paljonko se kärpäsen kakka siis on? Kerro ihmeessä. Sehän tässä vituttaa, kun sitä summaa ei kukaan tiedä. Ei ole mitään maahanmuuttobudjettia, vaan veronmaksajan piiki on auki.
Ruotsissa kuulemma menee 22% kaikista verotuloista maahanmuuttoon.
MOT:n epäilemättä liioitellun väitteen mukaan kärpäsen kakka on siinä 600 miljoonaa, mikä on jotain 1% Suomen valtion budjetista. Hornetien älyttömään varusteluun poltetaan 2 kertaa se määrä, ja maataloustuet ovat noin 7 kertaa sen verran. Veroasteen nostamisen pohjoismaiselle tasolle toisi 10 kertaa sen verran lisää rahaa.
Tuo 600 miljoonaa siis sisältäisi aivan kaikki, välillisetkin, kulut maahanmuutosta, mutta mitään maahanmuuton tuomia tuloja ei ole otettu huomioon.
"natsikortin" tiedän tottakai.. Video vain on Hitleristä/natseista! Joten miksi kiertelisi faktoja. Populismi oli kansallissosialismin (ja monen muun fasistisen liikkeen) kasvu-alusta, silloin todellisuuteen herättiin liian myöhään. Onko sinulla sitten antaa joku esimerkki, jossa Populismi on muuttanut asioita parempaan suuntaan? Perehdyn mielelläni. Edellisessä viestissä "kärpäsenkakka" kiteytettiin hyvin... Osa mamuista antaa myös takaisinpäin työllä ja kuluttamalla.
@Ardestroyer Onko sinulla antaa joku esimerkki, missä monikulturismi, siten kuin se Suomessa käsitetään on onnistunut? Tanskassa on esimerkiksi saatu huonon maahanmuuton jälkiä korjailtua, sen jälkeen kun Folkpartie sai 12% äänistä 2001.
Työperäistä ja humanitääristä maahanmuuttoa ei kannata sotkea. Menee aivan puuroksi muuten. Iso osa työtätekevistä tekee kyllä pimeenä, tai alipalkattuna. Tämä puolestaan johtaa siihen, että suomalaiset joutuvat kortistoon. Esim. rakennusala.
@splashdivingfinland 22% nyt kyllä annat linkin meinaan nyt vedit perseestäs sellasta paskaa, että persujen puoluetoimistokin on kateellinen. Suomen osalta kulut saat selville kun stna vaivaudut sinne valtiovarainministeriön sivulle ja aukaiset sellaisen pdf:n kun valtionbudjetti laskelma 2010-2011 ei oikeasti voi olla niin vaikeaa -.-'
@FinReVieWs Ruotsin tiedot ovat kirjailija Lars Janssonin laskelmia. Minkäänlaista maahanmuuttobudjettia ei ole sen enempää Suomessa kuin Ruotsissakaan, joten virallisia lukuja ei ole mahdollista saada. Edes valtiovarainministeriöstä. Aika epäilyttävää, eikö? Sinisilmäisyys ei ole rikos. Tyhmyyttä se sen sijaan on.
@splashdivingfinland Ahh eli suomen valtio ei ole korvamerkinnyt mitään rahoja maahanmuuttoon ja rahat ikään kuin ilmestyvät mihinkään kirjautumatta? Kaikella kunnioituksella ei kuulosta kovin järkevältä jos kuitenkin lukisit sen budjetin kokonaisuudessaan niin saisit kuvan mihin valtion rahat menevät ja mihin ei ja tuo 22% väite on järjellisyydelttään ihaa samaa luokkaa kuin young earth creotinstien epäilykset hiiliajoitusta kohtaan. 22% on niin paljon, että ruotsilla olisi ongelma hv:nsa kans'
@FinReVieWs Se ei ole järkevää, joten hyvä ettei se sinunkaan mielestäsi kuulosta järkevältä. Ei ole olemassa mitään summaa/ylärajaa paljonko maahanmuuttoon on käytettävissä. Jos muuta väität, olet valehtelija. Toimeentulotuet sun muut laukkaa, eikä niistä mitään yhteenvetoa ole. Ministeri Thorsin mukaan tällaisen teettämiseen ei ole resursseja.
Ruotsissa epäilemättä menee paljon rahaa mamujen paapomiseen. Kuinka paljon? Kukaan ei tiedä. On vain hyviä ja huonoja arvauksia.
Me muslimikriittiset ihmiset olemme ikävästi altavastaajana näissä asioissa, sillä aina kun meiltä tulee jotain hauskan ovelaa, se sensuroidaan ja leimataan rutiininomaisesti rasistiseksi, mutta vastapuolen tekeleitä ylistetään Iltalehtiä ja radiota myöten.
@JohlinT Saattaahan tuolle käydäkin. Se ei silti poista tosiasiaa, että jo pitkään valtaapitävät puolueet ovat olleet täynnä ihmisiksi kelpaamattomia haittaolioita. Minä äänestän joka tapauksessa Halla-Ahoa, kuten kunnon fasistin kuuluukin. :)
Jos joku persujen faniboy nyt ihan tosissaan ottaa tämän videon jonakin natsikorttina niin silloin taitaa olla huumorintaju hukassa. Tästä kyseisestä hitler-pätkästä on tehty about miljoona erilaista versiota.
Itse en sinäänsä voisi kuvitella äänestäväni sen paremmin persuja kuin vihreitäkään.
Yritän olla avarakatseinen, mutta persut ovat jollain ihan eri aaltopituudella. Jotkut äänestää niitä tämän videon takia? Häh? Todella hämärää käyttäytymistä tai valehtelua.
Ja ehkä vähän outoa kysellä, että "Kuka on Relander?" samalla kun olette netissä. Luulis Googlen olevan tuttu juttu jokaiselle.
Myös paranoidista ajatella "Nyt vihreillä kolahti kyllä omaan nilkkaan!!" kun joku yksittäinen tyyppi tekee komediavideon nettiin.
Persut tosin varmaan äänestää tämänkin kommentin spammiksi.
Natsikortin käyttö kertoo mun mielestä vaan siitä ettei ehdokas osaa keskustella tai että omat mielipiteet vähissä (tässä tapauksessa aikoja sitten myytyjä). Kuranheitto ei ole perinteisesti kuulunut suomalaiseen poliittiseen kulttuurin, mutta ehkäpä vihreät nyt haluavat sitten luoda uutta kulttuuria...?
@Juuso163 Fair Use on jenkkien lainsäädännöstä. Suomi ei tätä sellaisenaan tunne. Totta kai sananvapautta ei tekijänoikeudella saa rajoittaa, eli parodiat ja poliittiset mielipiteenilmaisut täytyy sallia, mutta jopa USA:ssa näitä Hitler-videoita on poistettu oikeudenhaltijoiden vaatimuksesta.
Tuskin tämän pätkän käyttö täyttää suomessa rikoksen tunnusmerkkejä. Lakimieshän en ole, joten mututuntumalla tässä hiihdellään. Kuka edustaa Constantin Film AG:ta suomessa? Entä kaksoisrangaistavuus?
Joo vihreät voivat mennä niitä kukkasia hoivaamaan ja hamppua polttelemaan. Jos kerran ideat on tätä luokkaa vihreillä nii voisivat vaikka lakkauttaa koko puolueen suosiolla. Emme kaipaa 50-luvulle jämähtäneitä hippejä eduskuntaan :P
@IJtrippin Niin löytyy Johanna Tukiaisen viimeöinen pamiöveri-episodi Nykäsen ja Marika Finger-Juicen kanssakin.
Suomessa KAIKKI turhat jutut on heti etusivulla, eritoten noiden IP- lehtien. Tässä maassa keskitytään täysin epäolennaisiin asioihin, kuten R.McDonaldin "kaappaukseen". Naurettava maa kokonaisuudessaan. Pedofiilien ja raiskaajien lintukoto.
@vicemanFIN Niinpä. Wikipediasta: "Relander on oppiarvoltaan Master of Arts Sussexin yliopistosta ja hän valmistelee väitöskirjaa taistolaisen opiskelijaliikkeen psykohistoriasta." Taistolaisen opiskelijaliikkeen psykohistoriasta! :D
@vicemanFIN Kuka on Timo Soini? Timo Soini on mies, joka vastustaa aborttia (vaikka nainen olisi esim. ryöstö-raiskattu), homoavioliittoa ja NAISPAPPEJA. Meillä on siis puoluejohtaja, joka VASTUSTAA NAISPAPPEJA. Timo Soini on mies, joka erosi luterilaisesta kirkosta 80-luvulla sen hyväksyttyä naispappeuden. Timo Soini ratsastaa populismilla. Timo Soini myös kaatuu populismiin. Persut hallitusvastuuseen niin johan "kansa" hiljenee ;))
Hitlerkortin pelaajahan on väittelyissä käytännössä hävinnyt. Eipä silti on video ihan hauska mutta tuskin Soinin mielestä. Mutta vihreiltä tyhmästi kun tietäähän se kuinka Soini vastaa tähän ja saa taas kasvatettua kannatustaan.
Natsikortti menettää tehoaan hurjaa vauhtia. Päädytte Dailymailin uutiseen googlettamalla : Jailed for playing the race card, sales rep, 45, who falsely claimed he had been racially abused
(v)irheille ei onneksi mene päähän millään, että jokainen lokakampanja kasvattaa perussuomalaisten kannatusta puoli prosenttia. Vielä muutama samanlainen aivopieru ja persut ovat suurin puolue. Mietin huvittuneena, miten hampuntuhoamat aivonne käsittelevät silloin tilannetta. Jatkakaa.
Katotaan vaalien jälkeen kummalla on suurempi kannatus. Kansa on saanut tarpeekseen siitä, että muiden tarpeet menevät heidän edelleen. Vihreät, Rkp ja Kokoomus kunnostautuvat tässä toisten etujen ajamisessa suomen kansan kustannuksella. Muistuupa mieleen mitä eräs viisas mies on kerran sanonut:
"Ensin he ovat välinpitämättömiä, sitten he nauravat sinulle, seuraavaksi he taistelevat sinua vastaan ja lopulta sinä voitat"
Hauska video mutta kyllä persut täältä äänen saa ihan vain siksi että nämä ydinvoimaa raksaavat vihreät mamujen haalijat on nähty jo. Aika muutokselle, syteen tai saveen.Toivottavasti se ainoa järkivihreä, Kasvi, pärjää. Muut voi mennä ihan rauhassa sylttytehtaalle.
Äänestän persuja, mutta minusta näissä "hitler" videoissa ei ole mitään pahaa koskivat mitä tahansa puoluetta.. näitä tehdään kaikesta. Suomessa ja ameriiikoissakin.
Heh, onhan näitä Perikadosta "uudelleen teksitettyjä" versioita tullu muutama nähtyä ja muutamalle jopa naurettua.. Aika heikko esitys silti, toki se ns. oma väki nukkuu tänään housuissa pullottaen/pikkuhousut märkinä.. Muutoin, aika säälittävää.. Enkä mikään persujen kannattaja vaikka muutamia hyviä linjanvetoja löytyykin puolueelta, liikaa persooniin perustuvaa koko puolueen toiminta. TOSIN eipä paljon löydy muilta puolueilta itselle annettavaa joten saapa nähdä minne ääni menee..
Perussuomalaiset on niin per*eestä. Se on vaan "muodikasta" nyt olla niiden kannalla. Kovin moni ei tiedä p*skaakaan niistä tai niiden ideoista mutta pakko seurata sokeasti vapahtaja Timo Soinia, ihan niinku se meidät "pelastais". Vaikka loppujen lopuksi ne ei missään mielessä oo yhtään parempia ku nykyset isot. Todennäkösesti asiat lähtee vaan huonompaan suuntaan jos PS voittaa.
@TheRyder89 Kaltaisesi 21-vuotiaat viherhippiteinit ette tajua mistään mitään. Kolme suurta ja persenuolijapuolueet Virheet de Röda ja ruotsalainen Apartheidpuolue ovat kyykyttäneet veronmaksajaa vuosikymmenestä toiseen. On toki ymmärrettävää, että pelottavan vastavoiman noustessa kaikki vihreän porvaristolinjan edustajat paskovat alleen ja ryhtyvät noloon propagandaan, jolla vain ampuvat itseään jalkaan.
@MacGovernor Ja sä luulet että nää persut joilla ei ees oo omia ideoita vaan pitää kopioida muilta, ois niin paljon parempia? No siitä vaan äänestämään niitä, sittepä näät kannattikko. Sittepä näät onko ne niin tuhat-kertasesti parempia ku kolme suurta. Mä vaan veikkaan että sä äänestät niitä mm. tän talouslaman takia jota nämä kolme suurta ei missään nimessä aiheuttanu.
Paitsi että Aatu sentään sai paljon pahaa aikaiseksi. Kun taas Timolla jää kaikki tyhjänpuhumiseksi.
1930-luvun natsit & 2010-luvun suomipersut - samanlaista lähiöräkälöissä uhoavaa roskasakkia kaikki tyynni. Persuporukka koostuu Suomen köyhällistöstä ja ennenkaikkea tyhmällistöstä - aineksesta, johon Timon traumoille perustetun puolueen tyhjät lupaukset uppoavat.
PS. Joskin vihreätkin melkein yhtä mitätöntä ainesta.
olen ennen äänestänyt vihreitä ihan vain luonnonsuojelemisen tärkeyden nimissä mutta tämä pakolaispolitiikka on alkanut viime aikoina vatuttamaan joten taidanpa vaihtaa kelkan persujen puolelle. ihan vain kiusaksi jos ei muuta.
Asia läppä. Onneksi Suomen kaikki suuret lehdet suolaavat ja morkkaavat Persuja. Oli jo aikakin että tälläinen saatiin. Kyllähän sen suurimmat osat suomalaisista tietää mikä puolue on kyseessä. Täysin sellaisille ihmisille jolla ei ole mitään poliittista kokemusta tai muutenkaan tietoa monimutkaisesta politiikasta. Politiikka on monimutkaista ja ei siihen ei auta yksinkertaiset "lehmä ojassa" lausahdukset. Se on byrokratiaa viimeiseen asti ja näin se on aina ollut.
@zayronic Ei ole kokemusta myöskään valtion tahallisesta vahingoittamisesta valeturvapaikanhakijoiden vastaanottamisella, eikä ylisuuren julkisen sektorin ylläpitämisestä. Kokoomus, Keskusta, SDP, RKP ja Virheät ovat erikoistuneet siihen jo vuosikymmenien ajan. Monilla kansalaisilla alkaa olla mitta täynnä ylisuuriin veroihin. Kenenkään viisaan ei kannata äänestää niitä, jotka ovat jo ehtineet aiheuttaa vallassa ollessaan vahinkoa.
IL ei sitten voinut yhtään turhempaa linkittää...? -.- Tää video on varmaa yks Youtuben vanhimmista ja kopioita tulee joka suunnasta... Oisko yhtään parempii juttui IL?
Surkea ehdokas muiden joukossa. Vihreät on ihan paska puolue ilman päämäärää. Pelkkää ilmaa heidänkin juttunsa. Keskusta maatalouspuolue. EI MITÄÄN MUUTA, eli ei ole mikään keskivaihtoehto. Sdp on puolue ilman suuntaa ja menevät minne sattuu. Kokoomus on ahneita paskoja jotka tuhoavat Suomen ja johtavat meidät liian suureen velkakierteeseen. Persut ovat perseen nuolijoita. RKP on jäänne josta pitäisi päästä eroon niinkuin pakkoruotsistakin. Kristillisistä en jaksa edes kommentoida.
Tän videon ja uutisoinnin hauskuus on toissijasta, sillä kaikista hupasinta on nämä youtuben kommentit :D Heti kasa tuohtuneita persujen kannattajia sekä vastustajia itkemässä tai ottamassa mittaa toisistaan. Video on melkeinpä vaan hyvä satiiri tulevien vaalejen naurettavia kiistoja kohtaan, joissa solvataan toisia vailla kunnon perusteluja. Tuskin tätä nyt vittu kukaan himovihreä tehnyt on. :D
Vihreät on perseestä. Joo, kyllähän ne "tarjoaa koko ajan uusia ratkaisuja", mites se yks menikään "Miksi ei käytetä sähköntuotantoon vesivoimaa kun Suomessa on niin perhanasti järviä?" LOL!
Kyllä nyt oikeistolaisia potuttaa. Kun sverigedemokraattien rasismia lähentelevä mainos poistettiin televisiosta oli kyse sananvapauden riistosta, kun Soinia pilkataan, niin ollaan siitä kirjoittelevia lehtiä toivottamassa helvettiin. ^^
Ai mamuja liikaa raiskaamassa ja tappamassa suamalaisia? Hmm taidankin perustaa puolueen, jonka ideana on karkoittaa kaikki valkoiset Suomesta koska suomalaiset puukottaa toisiaan kännipäissään tilastollisesti ja myös suhteutettuna useammin kuin muut. Samalla karkoitan kaikki koirat, koska olen lukenut ainakin kerran uutisista kauhujuttuja siitä, miten koirat ovat tappaneet vauvoja. Tähän päälle eroan Euroopasta ja liityn Kiinaan, koska Euroopan talous luhistuu ja Kiinan vahvistuu.
Vihreät painukohon helevettihin =D EI tää niiden paska kikka toimi. Kyllä ne persujen äänestäjät niitä äänestää vaik tällänen paska video oliski olemas.
Hauskahan tämä on kieltämättä. mutta iltalehden uutisointi oli aikas lailla hanurista... ja ei se relander nyt niin erikoinen politiikko ole. Perussuomalaisten kannalla ollaan!
Aika ala-arvoinen suoritus. Lähdetään nyt ihan siitä perusasiasta liikkeelle, että jokainen miettii ensin haluaako somalin naapurikseen ja menee sitten äänestämään hyvällä omatunnolla.
Olipa taas fiksua otsikointia. Suomalaisen uutisoinnin persereikä Iltasanomat pötkäyttelee näitä paskapökäleitä harva se päivä ja syntyvä paskanhaju vetää puoleensa "juurikääntyneitä" persuja kuin kärpäsiä. Hyvän ilmaisen mainostoimiston ovat saaneet suomalaisesta mediasta.
Älkää nyt noita perseitä haukkuko. Niillähän on Metalliliitto, joka kirjoittelee niitten puolueohjelmat ym.
Koska Soini on niin aivoton ettei pysty edes omaa puolueohjelmaa kirjoittamaan on todella häpeällistä verrata häntä Hitleriin, jolle muutaman luiskan tuottaminen tuskin aiheutti suurta tuskaa.
Hitler uskoi vahvasti siihen mitä hän teki ja sanoi. Ei häntä voi millään perussuomalisiin verrata. Perussuomaliset sanovat sen minkä ihmiset haluavat kuulla. Ei Timo Soinilla ole esimerkiksi maahanmuuttajia mitään vastaan, mutta sanomalla niin hän kerää ääniä.
Olen nähnyt tuhat ja yksi versioita tästä pätkästä, mutten vieläkään tiedä mistä tuossa oikeasti on kyse...
MrJuonih 2 months ago
ei, kyllä paras on "hitler kuulee, että audi s3 ei olekaan quattro" :'DD
CoCaFanboy 3 months ago
kkuva sitko tää elokuvasta???
MsGAMESTAR100 8 months ago
Repesin täysin tossa ku Hitler kilahti ja ruutuun tuli kissankokosil kirjaimil "voi vitun vittu" xD
grdmimosa 9 months ago
aika vitun hyvä!!
kattokaa mun editti myös
watch?v=PNoouWHxeAI
Rucka00Fan21 9 months ago
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Relander sai 3 578 ääntä ja jäi Helsingissä sijalle 38 eikä tullut valituksi.
toumasho 9 months ago 3
Sutjautuksilla näköjään persut pärjäs ihan hyvin. /facepalm Suomen kansalle.
LocoGroove 10 months ago
"Älä syytä itseäsi, Päivi, kaikki me homovihalla ratsastettiin." :D
pxl8r 10 months ago 7
Tää on mahtava!!! :D :D :D
Ei tule naurusta loppua. Tervemenoa vaan persuille! :D
72rain 11 months ago
Nyt ei ihan osunu...
Ounouh 10 months ago
Presidentin poika! Pakko päästä läpi, ihan pakko!
mikkolavius 11 months ago
Vihreät ovat luoneet vaaleihin identiteettiä Persujen vastustajina, mikä on helvetin tyhmä lähtökohta. Politiikkaan pettyneitä on aina, kun asioita nyt ei vaan voi kaikkia miellyttäen tehdä - siitä populismin suosio. Kuitenkaan mitään nykyistä parempaa ei PS voi saada aikaan. Eivät ole mitään järkevää edes ehdottaneet.
Murskafin 11 months ago 2
politiikka on paskaa, koska ammattitaidottomat ja ahneet ihmiset tehnyt siitä helv**** ison ruskeen läjän ja maailmanloppua kohden tässä mennään tai paremminkin tämän maan loppua, jos ei tule muutosta apinamäelle!Se muutos ei ole VIHREÄT,se muutos ei ole KOKOOMUS, eikä se muutos todellakaan ole KESKUSTA!Se on nähty mitä nämä kolme puoluetta on saanut aikaan menneen hallituskauden ajalta aikaiseksi!Ainakin kolme arvojärjestystä on tullut ihmisarvoisuuteen:Rikkaat, keskituloiset, helevetin köyhät!
miiku1982 1 year ago
soini on turha jätkä, mutta siltä vaikuttaa myös tämä relander tämän videon perusteella ...
shokteenik 1 year ago
Karjalaiset Evakot sai aikoinaa kuunella samaa skeidaa, mitä persut nyt jauhaa mamuista. Vennamo kääntyisi haudassa jos tietäisi mihin tuo Soinin touhu on johtanut.
KKtalo 1 year ago
Vihreillä ei ole paljon uskottavuutta. "Hyväksymme uudet ydinvoimalat Suomeen, koska olemme hallituksessa"
dualis777 1 year ago
Populisteilla ei ole ikinä edes ollut tarkoitus muuttaa mitään asioita parempaan suuntaan. He vain kansankiihotuksen keinoin keräävät suosiota. Esittävät vastuuttomia vaatimuksia, ilman mitään omaa ideologiaa. Tosin oikealle fasismille populistiset liikkeet ovat historiassa monesti luoneet kasvupohjan. Lukekaa historiankirjoista mikä siellä saksassa myllersi ennen kansallissosialismia. Älkää olko idiootteja, vaikka maahanmuutto vituttaakin on se vain kärpäsenkakka suomen budjetissa.
Ardestroyer 1 year ago
@Ardestroyer Taas sieltä tuli se maailmankaikkeuden lyömättömin argumentti. Lue wikipediasta natsikortin käytöstä kohdassa Godwinin laki.
Tiedätkö muuten suuressa viisaudessasi mitä idiootti tarkalleen ottaen tarkoittaa. Sekin selvinnee googlettamalla.
Paljonko se kärpäsen kakka siis on? Kerro ihmeessä. Sehän tässä vituttaa, kun sitä summaa ei kukaan tiedä. Ei ole mitään maahanmuuttobudjettia, vaan veronmaksajan piiki on auki.
Ruotsissa kuulemma menee 22% kaikista verotuloista maahanmuuttoon.
splashdivingfinland 1 year ago 2
@splashdivingfinland
MOT:n epäilemättä liioitellun väitteen mukaan kärpäsen kakka on siinä 600 miljoonaa, mikä on jotain 1% Suomen valtion budjetista. Hornetien älyttömään varusteluun poltetaan 2 kertaa se määrä, ja maataloustuet ovat noin 7 kertaa sen verran. Veroasteen nostamisen pohjoismaiselle tasolle toisi 10 kertaa sen verran lisää rahaa.
Tuo 600 miljoonaa siis sisältäisi aivan kaikki, välillisetkin, kulut maahanmuutosta, mutta mitään maahanmuuton tuomia tuloja ei ole otettu huomioon.
auffenpuffer 1 year ago
@splashdivingfinland
"natsikortin" tiedän tottakai.. Video vain on Hitleristä/natseista! Joten miksi kiertelisi faktoja. Populismi oli kansallissosialismin (ja monen muun fasistisen liikkeen) kasvu-alusta, silloin todellisuuteen herättiin liian myöhään. Onko sinulla sitten antaa joku esimerkki, jossa Populismi on muuttanut asioita parempaan suuntaan? Perehdyn mielelläni. Edellisessä viestissä "kärpäsenkakka" kiteytettiin hyvin... Osa mamuista antaa myös takaisinpäin työllä ja kuluttamalla.
Ardestroyer 1 year ago
@Ardestroyer Onko sinulla antaa joku esimerkki, missä monikulturismi, siten kuin se Suomessa käsitetään on onnistunut? Tanskassa on esimerkiksi saatu huonon maahanmuuton jälkiä korjailtua, sen jälkeen kun Folkpartie sai 12% äänistä 2001.
Työperäistä ja humanitääristä maahanmuuttoa ei kannata sotkea. Menee aivan puuroksi muuten. Iso osa työtätekevistä tekee kyllä pimeenä, tai alipalkattuna. Tämä puolestaan johtaa siihen, että suomalaiset joutuvat kortistoon. Esim. rakennusala.
splashdivingfinland 1 year ago
@Ardestroyer Ruotsissa 22% budjetista menee maahanmuuttajiin ja maahanmuuttajat tuottavat budjetista 9%. Aika onneton palautussuhde.
BjarnePerkele 1 year ago
@splashdivingfinland 22% nyt kyllä annat linkin meinaan nyt vedit perseestäs sellasta paskaa, että persujen puoluetoimistokin on kateellinen. Suomen osalta kulut saat selville kun stna vaivaudut sinne valtiovarainministeriön sivulle ja aukaiset sellaisen pdf:n kun valtionbudjetti laskelma 2010-2011 ei oikeasti voi olla niin vaikeaa -.-'
FinReVieWs 1 year ago
@FinReVieWs Ruotsin tiedot ovat kirjailija Lars Janssonin laskelmia. Minkäänlaista maahanmuuttobudjettia ei ole sen enempää Suomessa kuin Ruotsissakaan, joten virallisia lukuja ei ole mahdollista saada. Edes valtiovarainministeriöstä. Aika epäilyttävää, eikö? Sinisilmäisyys ei ole rikos. Tyhmyyttä se sen sijaan on.
splashdivingfinland 1 year ago 2
@splashdivingfinland Ahh eli suomen valtio ei ole korvamerkinnyt mitään rahoja maahanmuuttoon ja rahat ikään kuin ilmestyvät mihinkään kirjautumatta? Kaikella kunnioituksella ei kuulosta kovin järkevältä jos kuitenkin lukisit sen budjetin kokonaisuudessaan niin saisit kuvan mihin valtion rahat menevät ja mihin ei ja tuo 22% väite on järjellisyydelttään ihaa samaa luokkaa kuin young earth creotinstien epäilykset hiiliajoitusta kohtaan. 22% on niin paljon, että ruotsilla olisi ongelma hv:nsa kans'
FinReVieWs 1 year ago
@FinReVieWs Se ei ole järkevää, joten hyvä ettei se sinunkaan mielestäsi kuulosta järkevältä. Ei ole olemassa mitään summaa/ylärajaa paljonko maahanmuuttoon on käytettävissä. Jos muuta väität, olet valehtelija. Toimeentulotuet sun muut laukkaa, eikä niistä mitään yhteenvetoa ole. Ministeri Thorsin mukaan tällaisen teettämiseen ei ole resursseja.
Ruotsissa epäilemättä menee paljon rahaa mamujen paapomiseen. Kuinka paljon? Kukaan ei tiedä. On vain hyviä ja huonoja arvauksia.
splashdivingfinland 1 year ago 2
@PeiperJ2
Onko sun käyttäjätunnuksen viittaus Joachim Peiperiin tahallinen vai tahaton?
gilbertus1976 1 year ago
Hitlerikin suosittelee vihreitä!
pygmis 1 year ago
hahha, ei naa persuja aanestavat ees tiia kuka on jukka relander. lujaa menee
roflontex 1 year ago 3
@roflontex Tuoko oli sinun paras aseesi tähän keskusteluun? Ei ollut kuule paljoa. Aika moni tietää btw.
BjarnePerkele 1 year ago
Me muslimikriittiset ihmiset olemme ikävästi altavastaajana näissä asioissa, sillä aina kun meiltä tulee jotain hauskan ovelaa, se sensuroidaan ja leimataan rutiininomaisesti rasistiseksi, mutta vastapuolen tekeleitä ylistetään Iltalehtiä ja radiota myöten.
KeijoKeripukki 1 year ago 2
@JohlinT Saattaahan tuolle käydäkin. Se ei silti poista tosiasiaa, että jo pitkään valtaapitävät puolueet ovat olleet täynnä ihmisiksi kelpaamattomia haittaolioita. Minä äänestän joka tapauksessa Halla-Ahoa, kuten kunnon fasistin kuuluukin. :)
BjarnePerkele 1 year ago
Jos joku persujen faniboy nyt ihan tosissaan ottaa tämän videon jonakin natsikorttina niin silloin taitaa olla huumorintaju hukassa. Tästä kyseisestä hitler-pätkästä on tehty about miljoona erilaista versiota.
Itse en sinäänsä voisi kuvitella äänestäväni sen paremmin persuja kuin vihreitäkään.
Tuoppi1989 1 year ago 5
No hablo Inglés.
ERICWAGNERSLUCID 1 year ago
Mein fuhrer........Ich kusse mein wurst und it ist gebrochen.....und....ich....ich....etzen mein muter poop.
scubadivernija 1 year ago
omg what the fuck i can't understand
Exxar11Ex 1 year ago
planktonthefriendlybaboonplanetkrypton watch?v=tdOoelPb7nk
moneymadman398 1 year ago
watch "Survival guide for the Clueless". ...in english
DukeofWild 1 year ago
So is this finally the original video? ha
ShadowModz 1 year ago 4
Timo Soini SIEG HEIL!!!!!
19,8% horot vitun kommarit SOINI VALTAAN JA MUSTAPAIDAT KADUILLE.
RKP ja Vihreät polttouunit pöhisevät jo. Mamut ja vasemmistolaiset varautukaa 24/7/365 työleireille.
Oozy9Millimeetah 1 year ago
:D
PNACATTACKdotCOM 1 year ago
Yritän olla avarakatseinen, mutta persut ovat jollain ihan eri aaltopituudella. Jotkut äänestää niitä tämän videon takia? Häh? Todella hämärää käyttäytymistä tai valehtelua.
Ja ehkä vähän outoa kysellä, että "Kuka on Relander?" samalla kun olette netissä. Luulis Googlen olevan tuttu juttu jokaiselle.
Myös paranoidista ajatella "Nyt vihreillä kolahti kyllä omaan nilkkaan!!" kun joku yksittäinen tyyppi tekee komediavideon nettiin.
Persut tosin varmaan äänestää tämänkin kommentin spammiksi.
markuspetteri 1 year ago 5
Koittakaa jo tajuta, ettei tää ole vihreiden tekemä. Vaikka tää onkin ihan sairaan hauska :D
FinReVieWs 1 year ago 10
Persut ottaneet kommenteista päätellen tämänkin tosissaan.. sehän tästä tekeekin niin hauskaa.
MrPurotaimen 1 year ago 12
why is hitler speak swedish?
scratchneck 1 year ago
mave.foorumi.eu siellä ne kaikki on:D
marjis3 1 year ago
+1 koska hitler.
backyy69 1 year ago
o come on. somebody mke a comment in english, i feel confused
colombiangohan13 1 year ago
70000 kertaa katsottu ja kaksi päivää sitten julkastu.
Hyvä IL :D
Aceralll 1 year ago
Natsikortin käyttö kertoo mun mielestä vaan siitä ettei ehdokas osaa keskustella tai että omat mielipiteet vähissä (tässä tapauksessa aikoja sitten myytyjä). Kuranheitto ei ole perinteisesti kuulunut suomalaiseen poliittiseen kulttuurin, mutta ehkäpä vihreät nyt haluavat sitten luoda uutta kulttuuria...?
Starshii 1 year ago
Kait nämä nyt kerää huomiota jos näitä ihan iltasanomissa mainostetaan vähän väliä :D
FatalUnfair 1 year ago
Hauska. Ääni menee kyllä persuille :D
Tumppaa 1 year ago
Hauskin vaalimainos tähän mennessä! Ehkäpä joku äänestää Relanderia tämänkin perusteella. /nostaa hattua
PallMallist 1 year ago
Vihreät ovat pettäneet kaikki lupauksensa. Aivan kuten kävi ydinvoiman kanssa..
dualis777 1 year ago
mave.foorumi.eu
marjis3 1 year ago
Luulisi tyhmemmänkin tajuavan, ettei kyseessä ole vaalivideo. (Vitsi US-blogeista osui kyllä nappiin...)
Tyah849 1 year ago 2
Tässä on syyllistytty tekijänoikeusrikokseen, jos kyseessä on vaalimainosvideo niin ei hyvä juttu.
mpaalto 1 year ago 3
@mpaalto Ei todellakaan ole tekijänoikeusrikos, Fair Use -lisenssillä mennään.
Juuso163 1 year ago
@Juuso163 Fair Use on jenkkien lainsäädännöstä. Suomi ei tätä sellaisenaan tunne. Totta kai sananvapautta ei tekijänoikeudella saa rajoittaa, eli parodiat ja poliittiset mielipiteenilmaisut täytyy sallia, mutta jopa USA:ssa näitä Hitler-videoita on poistettu oikeudenhaltijoiden vaatimuksesta.
JoonasD6 1 year ago
Comment removed
Juuso163 1 year ago
This has been flagged as spam show
@JoonasD6 @JoonasD6 Itselläni on myös tällainen parodiavideo. Fair Use:en vetoaminen pelasti omani poistamiselta, kun minuun otettiin yhteyttä asian tiimoilta. Tämän jälkeen lisäsin pyynnöstä videooni tekstin: "Downfall is Copyright © 2004 Constantin Film AG"
Tuskin tämän pätkän käyttö täyttää suomessa rikoksen tunnusmerkkejä. Lakimieshän en ole, joten mututuntumalla tässä hiihdellään. Kuka edustaa Constantin Film AG:ta suomessa? Entä kaksoisrangaistavuus?
Juuso163 1 year ago
This has been flagged as spam show
@JoonasD6 Tuskin tämän pätkän käyttö täyttää Suomessa rikoksen tunnusmerkkejä. Lakimies en ole, joten perstuntumalla hiihdetään. Suomalaiset videot on poistettu jenkkilästä youtubelle tulleiden pyyntöjen perusteella. Fair Use:en vetoaminen pelasti oman videoni. Kuvauksesta löytyy teksti "Downfall is Copyright © 2004 Constantin Film AG, portions used under Fair Use". Tämä tuskin on yhteensattumaa. Aiempi kommentti oli hieman kärkevä, en ole tekijänoikeuksien suurin ystävä.
Juuso163 1 year ago
Hieman liikaa mainostavat Relanderin ominaisuuksia. Muuten tämä olisi voinut olla hauska, nyt mentiin selkeän vaalipropagandan puolelle.
japafi 1 year ago
This has been flagged as spam show
:D mave.foorumi.eu
marjis3 1 year ago
Vihreät eivät ole pitäneet mitä ovat luvanneet. Hamppuhommalla mennään perikatoon ja psykoosiin.
anttikap 1 year ago
Oletin, että vasurit teki pohjakosketuksen vaalikampanjassa, mutta olin väärässä.
kossieno 1 year ago
PerSut on aika paskoja ja ajaa tän mädän valtion lopulliseen tuhoonsa...
sumeaniso 1 year ago 2
Huono.. vvvvanhalla videolla yritetään keksiä hauska juttu vaalimainontaa varten.
cobraku 1 year ago
Joo vihreät voivat mennä niitä kukkasia hoivaamaan ja hamppua polttelemaan. Jos kerran ideat on tätä luokkaa vihreillä nii voisivat vaikka lakkauttaa koko puolueen suosiolla. Emme kaipaa 50-luvulle jämähtäneitä hippejä eduskuntaan :P
Ex0rz 1 year ago
Jos tään on oikeesti "Guerilla mainontaa", ni aika tehokasta, ku löytyy jo linkit 2 päivä sisää ilta-lehestäki :p
IJtrippin 1 year ago 2
@IJtrippin Niin löytyy Johanna Tukiaisen viimeöinen pamiöveri-episodi Nykäsen ja Marika Finger-Juicen kanssakin.
Suomessa KAIKKI turhat jutut on heti etusivulla, eritoten noiden IP- lehtien. Tässä maassa keskitytään täysin epäolennaisiin asioihin, kuten R.McDonaldin "kaappaukseen". Naurettava maa kokonaisuudessaan. Pedofiilien ja raiskaajien lintukoto.
sanukh 1 year ago 3
@hnerrieri kyllä hauskoja parodioitain löytyy, siis sellaisia mille nauraa. Tämä video tosin ei lukeudu siihen kategoriaan...
gronndar 1 year ago
Aika paska vaalimainos.
LapinPete 1 year ago
kuka on Jukka Relander?
vicemanFIN 1 year ago 66
Mave.foorumi.eu
marjis3 1 year ago
@vicemanFIN loistava kirjoittaja, mutta tuskin tämän videon takana, vaikka hyvä video onkin.
MrPurotaimen 1 year ago 6
@vicemanFIN Niinpä. Wikipediasta: "Relander on oppiarvoltaan Master of Arts Sussexin yliopistosta ja hän valmistelee väitöskirjaa taistolaisen opiskelijaliikkeen psykohistoriasta." Taistolaisen opiskelijaliikkeen psykohistoriasta! :D
Suomalia2100 1 year ago
@vicemanFIN Kuka on Timo Soini? Timo Soini on mies, joka vastustaa aborttia (vaikka nainen olisi esim. ryöstö-raiskattu), homoavioliittoa ja NAISPAPPEJA. Meillä on siis puoluejohtaja, joka VASTUSTAA NAISPAPPEJA. Timo Soini on mies, joka erosi luterilaisesta kirkosta 80-luvulla sen hyväksyttyä naispappeuden. Timo Soini ratsastaa populismilla. Timo Soini myös kaatuu populismiin. Persut hallitusvastuuseen niin johan "kansa" hiljenee ;))
LocoGroove 1 year ago
@vicemanFIN Hutsu, kato Wikipedista :-D
TheRekbe 11 months ago 5
vitun huonosti tehty! Taas jonkun aivopestyn idiootin tekele. Varmasti tämän takana on nämä judeo bolshevisti valtapuolueet.
suutari13 1 year ago
Hitler oli lukenut ainakin Martti Lutheria, ja halusi piirustus kouluun. Tämä video on vaalipropagandaa. Kova hätä vaikuttaa olevan.
juureva 1 year ago
Hitlerkortin pelaajahan on väittelyissä käytännössä hävinnyt. Eipä silti on video ihan hauska mutta tuskin Soinin mielestä. Mutta vihreiltä tyhmästi kun tietäähän se kuinka Soini vastaa tähän ja saa taas kasvatettua kannatustaan.
Barbaarium 1 year ago
Nii joo vireiden politiikka on varsinaista rakettitiedettä.
Barbaarium 1 year ago
Natsikortti menettää tehoaan hurjaa vauhtia. Päädytte Dailymailin uutiseen googlettamalla : Jailed for playing the race card, sales rep, 45, who falsely claimed he had been racially abused
Eikös olekin kivaa virheät? :)
BjarnePerkele 1 year ago
(v)irheille ei onneksi mene päähän millään, että jokainen lokakampanja kasvattaa perussuomalaisten kannatusta puoli prosenttia. Vielä muutama samanlainen aivopieru ja persut ovat suurin puolue. Mietin huvittuneena, miten hampuntuhoamat aivonne käsittelevät silloin tilannetta. Jatkakaa.
BjarnePerkele 1 year ago
Katotaan vaalien jälkeen kummalla on suurempi kannatus. Kansa on saanut tarpeekseen siitä, että muiden tarpeet menevät heidän edelleen. Vihreät, Rkp ja Kokoomus kunnostautuvat tässä toisten etujen ajamisessa suomen kansan kustannuksella. Muistuupa mieleen mitä eräs viisas mies on kerran sanonut:
"Ensin he ovat välinpitämättömiä, sitten he nauravat sinulle, seuraavaksi he taistelevat sinua vastaan ja lopulta sinä voitat"
Mauke08 1 year ago
Perussuomalaisten kannattajat ovat Suomen peppukipeintä porukkaa.
hingerostes 1 year ago
Vihreät voi mun puolesta mennä syömään ruohoa niityille lehmien kanssa.
HockeyGamer94 1 year ago
Hauska video mutta kyllä persut täältä äänen saa ihan vain siksi että nämä ydinvoimaa raksaavat vihreät mamujen haalijat on nähty jo. Aika muutokselle, syteen tai saveen.Toivottavasti se ainoa järkivihreä, Kasvi, pärjää. Muut voi mennä ihan rauhassa sylttytehtaalle.
RetroKki 1 year ago
@mikailmari natsit vaan taisi olla vihreämpiä kuin nykyiset...
Mars7fin 1 year ago
Äänestän persuja, mutta minusta näissä "hitler" videoissa ei ole mitään pahaa koskivat mitä tahansa puoluetta.. näitä tehdään kaikesta. Suomessa ja ameriiikoissakin.
TheQneb 1 year ago
Heh, onhan näitä Perikadosta "uudelleen teksitettyjä" versioita tullu muutama nähtyä ja muutamalle jopa naurettua.. Aika heikko esitys silti, toki se ns. oma väki nukkuu tänään housuissa pullottaen/pikkuhousut märkinä.. Muutoin, aika säälittävää.. Enkä mikään persujen kannattaja vaikka muutamia hyviä linjanvetoja löytyykin puolueelta, liikaa persooniin perustuvaa koko puolueen toiminta. TOSIN eipä paljon löydy muilta puolueilta itselle annettavaa joten saapa nähdä minne ääni menee..
IvarKuolema 1 year ago
Tästä tämä vaali peli alkaa... PÄIVI RÄSÄNEN PÄÄMINISTERIKSI, jo alkaa porvareilla paska valua lahkeesta!
konesaha 1 year ago
This has been flagged as spam show
Perussuomalaiset on niin per*eestä. Se on vaan "muodikasta" nyt olla niiden kannalla. Kovin moni ei tiedä p*skaakaan niistä tai niiden ideoista mutta pakko seurata sokeasti vapahtaja Timo Soinia, ihan niinku se meidät "pelastais". Vaikka loppujen lopuksi ne ei missään mielessä oo yhtään parempia ku nykyset isot. Todennäkösesti asiat lähtee vaan huonompaan suuntaan jos PS voittaa.
TheRyder89 1 year ago 17
@TheRyder89 Kaltaisesi 21-vuotiaat viherhippiteinit ette tajua mistään mitään. Kolme suurta ja persenuolijapuolueet Virheet de Röda ja ruotsalainen Apartheidpuolue ovat kyykyttäneet veronmaksajaa vuosikymmenestä toiseen. On toki ymmärrettävää, että pelottavan vastavoiman noustessa kaikki vihreän porvaristolinjan edustajat paskovat alleen ja ryhtyvät noloon propagandaan, jolla vain ampuvat itseään jalkaan.
MacGovernor 1 year ago
@MacGovernor Ja sä luulet että nää persut joilla ei ees oo omia ideoita vaan pitää kopioida muilta, ois niin paljon parempia? No siitä vaan äänestämään niitä, sittepä näät kannattikko. Sittepä näät onko ne niin tuhat-kertasesti parempia ku kolme suurta. Mä vaan veikkaan että sä äänestät niitä mm. tän talouslaman takia jota nämä kolme suurta ei missään nimessä aiheuttanu.
TheRyder89 1 year ago
@TheRyder89 parempaan suuntaan niinkauvan ku rikas eliitti ei johda...
sumosami 1 year ago
mist leffast tää kohta o?
MrVilleville 1 year ago
@MrVilleville Perikato
Pipletti 1 year ago
@Pipletti okei kiitti
MrVilleville 1 year ago
PS vaalivoittoon!
Timbba88 1 year ago
Heh :D ...persut/natsit & Timo/Aatu - sinänsä hemmetin osuva rinnastus!
Paitsi että Aatu sentään sai paljon pahaa aikaiseksi. Kun taas Timolla jää kaikki tyhjänpuhumiseksi.
1930-luvun natsit & 2010-luvun suomipersut - samanlaista lähiöräkälöissä uhoavaa roskasakkia kaikki tyynni. Persuporukka koostuu Suomen köyhällistöstä ja ennenkaikkea tyhmällistöstä - aineksesta, johon Timon traumoille perustetun puolueen tyhjät lupaukset uppoavat.
PS. Joskin vihreätkin melkein yhtä mitätöntä ainesta.
Ullakkomies 1 year ago
tää on iltalehes..
finnishgamer84 1 year ago
watch?v=mmENZlz_-Io
derath 1 year ago
IL = Paskaa :)
moras4 1 year ago 2
Eihän tätä voi tosissaankaan ottaa mut vituttaa tää IL:n uutisointi btw video oli kyl aivan paska,huomaa et joku vihreiden pilviveikko tänki tehny..
hgughuyuij 1 year ago
Comment removed
TheRyder89 1 year ago 7
Comment removed
Ullakkomies 1 year ago
olen ennen äänestänyt vihreitä ihan vain luonnonsuojelemisen tärkeyden nimissä mutta tämä pakolaispolitiikka on alkanut viime aikoina vatuttamaan joten taidanpa vaihtaa kelkan persujen puolelle. ihan vain kiusaksi jos ei muuta.
viranomainen 1 year ago
Tuokaa Vaseliinia
terolehti 1 year ago 3
@terolehti Etteköhän te virheät osaa ostaa sitä kaupasta ihan itsekin toistenne iloksi.
BjarnePerkele 1 year ago
Asia läppä. Onneksi Suomen kaikki suuret lehdet suolaavat ja morkkaavat Persuja. Oli jo aikakin että tälläinen saatiin. Kyllähän sen suurimmat osat suomalaisista tietää mikä puolue on kyseessä. Täysin sellaisille ihmisille jolla ei ole mitään poliittista kokemusta tai muutenkaan tietoa monimutkaisesta politiikasta. Politiikka on monimutkaista ja ei siihen ei auta yksinkertaiset "lehmä ojassa" lausahdukset. Se on byrokratiaa viimeiseen asti ja näin se on aina ollut.
zayronic 1 year ago
@zayronic Ei ole kokemusta myöskään valtion tahallisesta vahingoittamisesta valeturvapaikanhakijoiden vastaanottamisella, eikä ylisuuren julkisen sektorin ylläpitämisestä. Kokoomus, Keskusta, SDP, RKP ja Virheät ovat erikoistuneet siihen jo vuosikymmenien ajan. Monilla kansalaisilla alkaa olla mitta täynnä ylisuuriin veroihin. Kenenkään viisaan ei kannata äänestää niitä, jotka ovat jo ehtineet aiheuttaa vallassa ollessaan vahinkoa.
BjarnePerkele 1 year ago
IL ei sitten voinut yhtään turhempaa linkittää...? -.- Tää video on varmaa yks Youtuben vanhimmista ja kopioita tulee joka suunnasta... Oisko yhtään parempii juttui IL?
Razorwolf95 1 year ago 2
aika voitokas video:D 5/5 maistuu suklaalle
OrpoPoika666 1 year ago
Surkea ehdokas muiden joukossa. Vihreät on ihan paska puolue ilman päämäärää. Pelkkää ilmaa heidänkin juttunsa. Keskusta maatalouspuolue. EI MITÄÄN MUUTA, eli ei ole mikään keskivaihtoehto. Sdp on puolue ilman suuntaa ja menevät minne sattuu. Kokoomus on ahneita paskoja jotka tuhoavat Suomen ja johtavat meidät liian suureen velkakierteeseen. Persut ovat perseen nuolijoita. RKP on jäänne josta pitäisi päästä eroon niinkuin pakkoruotsistakin. Kristillisistä en jaksa edes kommentoida.
sotakarhu 1 year ago
This has been flagged as spam show
Tän videon ja uutisoinnin hauskuus on toissijasta, sillä kaikista hupasinta on nämä youtuben kommentit :D Heti kasa tuohtuneita persujen kannattajia sekä vastustajia itkemässä tai ottamassa mittaa toisistaan. Video on melkeinpä vaan hyvä satiiri tulevien vaalejen naurettavia kiistoja kohtaan, joissa solvataan toisia vailla kunnon perusteluja. Tuskin tätä nyt vittu kukaan himovihreä tehnyt on. :D
Octorocker 1 year ago 16
Aivopieru!
karijarvi 1 year ago
"Mihin me tarvitsemme ydinvoimaa, onhan meillä sähköä" -Vihreät
aardoggi 1 year ago 9
jaa
Rautapaavali 1 year ago
Hyvä, että vetivät heti alkuun natsikortin esille, niin ei tarvi odotella.
kermaleivos 1 year ago
tuokaa vaseliinia, häh?
eufo 1 year ago
Tiedän kyllä mitä äänestän..: TYHJÄÄ 2011!!
HetkinenMies 1 year ago
Piti tästäkin sitten uutinen tehdä, näitä hitler subbejahan on jo toista sataa ja tuskin mitään niistä tehty tosissaan.
laajakuva 1 year ago 3
katoin 5 kertaa en saa luettuu tota tekstitystä ku osaan saksaa :(
Zazmiz 1 year ago
Vihreät on perseestä. Joo, kyllähän ne "tarjoaa koko ajan uusia ratkaisuja", mites se yks menikään "Miksi ei käytetä sähköntuotantoon vesivoimaa kun Suomessa on niin perhanasti järviä?" LOL!
Deat87 1 year ago
@Deat87 Voi voi, kerro yksi "ratkaisu" minkä persut on ikinä onnistuneet esittämään?
qita0 1 year ago
Kyllä nyt oikeistolaisia potuttaa. Kun sverigedemokraattien rasismia lähentelevä mainos poistettiin televisiosta oli kyse sananvapauden riistosta, kun Soinia pilkataan, niin ollaan siitä kirjoittelevia lehtiä toivottamassa helvettiin. ^^
mansku555 1 year ago 2
GG IL :D:D:D vittu mitä paskaa taas vaihteeksi
Comrico 1 year ago
@PeiperJ2
Mistä kohdin löydät huumoria niistä ohjelmista?Kuuntelin muutaman kerran sitä norsuradiota ja sen jälkeen en oo kunnellu koko kanavaa...
68Timpe 1 year ago
This has been flagged as spam show
Niin totta ja niiiiin hauska!!!!!!!!
K44Rl0 1 year ago
OLISIN TEHNYT PAREMMAN. MAUTON, EI KANNATA VASTATA. HUHTIKUUSSA SETAHOMOVIHREILLE KUITTI. TELAKOLLE FOREVER.
VIISASTELIJA 1 year ago
Niin totta ja niiiiin hauska!!!!!!!!
K44Rl0 1 year ago
1:18 Fegelein.
AKKUPATI 1 year ago
peukut pystyy jos tykkäät syödä!
joseiv05 1 year ago
This comment has received too many negative votes show
Iltalehti, vain hieman vihreiden puolella
te vittupäät voitte mennä helvettiin populaarin medianne kanssa saatanan mainostajat
RebelForce8 1 year ago
Ai mamuja liikaa raiskaamassa ja tappamassa suamalaisia? Hmm taidankin perustaa puolueen, jonka ideana on karkoittaa kaikki valkoiset Suomesta koska suomalaiset puukottaa toisiaan kännipäissään tilastollisesti ja myös suhteutettuna useammin kuin muut. Samalla karkoitan kaikki koirat, koska olen lukenut ainakin kerran uutisista kauhujuttuja siitä, miten koirat ovat tappaneet vauvoja. Tähän päälle eroan Euroopasta ja liityn Kiinaan, koska Euroopan talous luhistuu ja Kiinan vahvistuu.
lyylski 1 year ago
Suomi; Vitusti uutisia.
Iltalehdeltä loppunu jutut kesken, jos ne rupee YouTube videoista erikseen ilmottaan :D
XplosivCookie 1 year ago 5
Joka kerta kun hyssyttelijän natsi kortti vilahtaa, 10 000 ääntä persuille livahtaa!
Lisää näitä kiitos, suomalaisten silmät on alkanut aueta, hyssyttelijät on niin kusessa, niin kusessa. haahahaa.
MarkustGreat 1 year ago
Ribsejä ja voita! :D
MoreHappyGarfield 1 year ago 11
Voi kiesus. En ollut persuja äänestämässä kyllä muutenkaan. Suhteellisen kieroutuneita ne aatteet, vaikka maahanmuuttopolitiikka olisikin järkevää.
Ladycatstrut 1 year ago
Avoimen Suomen kannalla, eli lisää HIV-raiskaajia!!
Ääneni menee persuille!
panokset 1 year ago
Ei oo uutiskynnys korkeella ;O
randompaskaa 1 year ago
Mielettömän hyvä!
ShermanT17 1 year ago 5
Vihreät painukohon helevettihin =D EI tää niiden paska kikka toimi. Kyllä ne persujen äänestäjät niitä äänestää vaik tällänen paska video oliski olemas.
Teqo7 1 year ago
Näistä vaaleista tulee likaisimmat Suomen koko historiassa. Osaltaan se johtuu siitä että joitakin ketuttaa Persujen kannatus... miksiköhän?
elBandito91 1 year ago
missä kohtaa piti nauraa?.... meni ohi
BEBULI 1 year ago
Toimii, repeilin jatkuvasti :)
ippekoo 1 year ago 6
Comment removed
pteazor 1 year ago
Comment removed
pteazor 1 year ago
ELÄKÖÖN kansallissosialistinen työväenpuolue.....
mamuja on jo vittu ihan tarpeeksi joka kolkassa.....
pakkotyöleireille kaivoksiin ne vois laittaa (huom. NE)
pteazor 1 year ago
Hauskahan tämä on kieltämättä. mutta iltalehden uutisointi oli aikas lailla hanurista... ja ei se relander nyt niin erikoinen politiikko ole. Perussuomalaisten kannalla ollaan!
mopo159 1 year ago
Kyllä vihreilllä ovat keinot vähissä, kun tuollaista ulostetta suoltavat
TATSI1956 1 year ago
Comment removed
persejuurikasvi 1 year ago
Haha.. Tää varmisti sen että ääneni menee PerSuille! \o ;)
persejuurikasvi 1 year ago
Mitä hauskaa näissäki on kun tajuaa puheesta mitä sanoo, mutta tesktit ihan eri...
Haxer19 1 year ago
ei vittu mitä uutisointia iltalehdeltä -.-
ALmightyAspect 1 year ago
Oli kyllä iltalehdeltä tosiaan aika fail tämä juttu...
dielunikoff1945 1 year ago
Aika ala-arvoinen suoritus. Lähdetään nyt ihan siitä perusasiasta liikkeelle, että jokainen miettii ensin haluaako somalin naapurikseen ja menee sitten äänestämään hyvällä omatunnolla.
vaselinep 1 year ago 6
Heikko. En äänestä. En kyllä äänestä Vihreitä muutenkaan.
kkallioj 1 year ago
Tuokaa vaseliinia..
MrMirkku 1 year ago
This has been flagged as spam show
Watch my videos!
Maasa1990 1 year ago
Voi vittu tää on ihan paras! :DDDD
NiFa1 1 year ago 3
Peukut ylös jos tulit Iltalehden kautta!
OpetusVideoita 1 year ago
Vittu mitä paskaa. Sieltä muuten tuli taas se natsikortti. Ja oli muuten vielä ihan helvetin huonoja juttuja. Olisivat teehneet edes hauskan tästä.
2coolfu 1 year ago
Olipa taas fiksua otsikointia. Suomalaisen uutisoinnin persereikä Iltasanomat pötkäyttelee näitä paskapökäleitä harva se päivä ja syntyvä paskanhaju vetää puoleensa "juurikääntyneitä" persuja kuin kärpäsiä. Hyvän ilmaisen mainostoimiston ovat saaneet suomalaisesta mediasta.
Gruntti 1 year ago 5
TOTAL IL BS!
paahtopaisti 1 year ago
Älkää nyt noita perseitä haukkuko. Niillähän on Metalliliitto, joka kirjoittelee niitten puolueohjelmat ym.
Koska Soini on niin aivoton ettei pysty edes omaa puolueohjelmaa kirjoittamaan on todella häpeällistä verrata häntä Hitleriin, jolle muutaman luiskan tuottaminen tuskin aiheutti suurta tuskaa.
MultiFagu 1 year ago 6
Hitler uskoi vahvasti siihen mitä hän teki ja sanoi. Ei häntä voi millään perussuomalisiin verrata. Perussuomaliset sanovat sen minkä ihmiset haluavat kuulla. Ei Timo Soinilla ole esimerkiksi maahanmuuttajia mitään vastaan, mutta sanomalla niin hän kerää ääniä.
FinnSwedeTobeproud 1 year ago 2