tää koskettaa mua koska mun iso siskon poika melkein kuoli kuun se synty sille tehtiin keisari leikkaus se oli liian pieni mut nyt kaikki on hyvin se on mun vieressä ja se joutuu taas LEIKKAUKSEEN mut se on terve poika ja2v mulla tuli tippa silmään kun näin sen ekalla kerralla
olen itse menettänyt isoveljen ja tämä laulu tuo hänet tosi hyvin mieleen. isoveljeni kuoli synnytyksestä. hänen ansiostaan minä synnyin. olen hänelle elämäni velkaa <3
Ihana laulu,minulta kuoli veli 40-vuotiaana,joka oli minulle kaikki kaikessa.Muistot tulvi mieleen ja kyyneleet valui,kun kuuntelin tätä.Näimme harvoin...
*peukku*18 vuotta sitten menetin oman äitin, eikä silloin ollu mitään "youtubea", minkä kautta olisin löytäny sanoja hyvälle värssylle, saatikka sitten näin hyville kappaleille. mutta tänä päivänä, kaikki on mahdollista? oletsie saakeli epeli joka tämmösen "rallin" tehit. 5/5.
PS. Suruvalittelut omaisille jonka läheiselle kysyinen laulu on omistettu.
Juoduin kuuntelemaan tän biisi 12 kertaa peräkkäin ennein kuin itkustani tuli loppu. Olin niin koskettava kappale vaikka en ole pikkusiskoa menetänyt. Poikani menetin ja häneltä jäi monta nuorempaa sisarusta joten siltä pohjalta kuuntelin.
ihana laulu,oon perheeni pikkusisko ja isosiskoni on välillä mulle vihanen mutta me kyllä olaan toisinaan puheväleissä.isosisko kyllä joskus välittää musta.
se asuu nykyään etelä suomessa ja käy meillä joskus .äiti ja mä ollaan kahdestaan.
Aivan ihana kappalle. Kuuntelen tän päivittäin monia kertoja, mutta se liikuttaa aina yhtä paljon. On kyllä lähellä ettei tule kyyneleitä, herkkä kun olen.
Haikeaksi veti... Sai muistelemaan kahta pikkusiskoani jotka kuolivat keskosina... Toivon, että olisin saanut seurata heidän kasvuaan, pukea heitä pieniin kukkamekkoihin, opastaa heitä koulussa ja olla vanhana isosiskona mukana heidän koti leikeissään ja askartelussa.. Katsoa kun he nauravat, itkevät, leikkivät, oppivat... Mihinkään tuohon en koskaan mahdollisuutta saanut...
Mietin, minkälaisia pieniä ekaluokkalaisia likkoja he olisivat tänään jos olisivat yhä elossa..
Isosisko lähetti minulle tämän biisin ja tykkäsin että oli niin hyvä (vaikka minä olen pikkuveli :)). Varsinkin kuin tämä on meinattu jollekkin kuka on mennyt. pois.. Minulla ei onneksi ole vielä ollut niin huonoa onnea vielä. Mutta tulen vielä joku päivä ymmärtään kuin tapahtuu semmosta. Sitten tämä biisi saa soida ihan sama kuka veljistä tai siskoista lähtee pois.
Tää on erittäin kaunis,ihana ja koskettava biisi.. Kun kuulin tän joskus ekan kerran niin kieltämättä tuli tippa linssiin.. Olen menettänyt veljen ennen syntymääni enkä saanut koskaan tuntea häntä, joten omistan tämän pikku siskolleni jota en nää kovinkaan usein kun asumme eri paikkakunnilla.. Koskaan ei oo liian myöhäistä sanoa kuinka paljon välittää sisaruksistaan..
Tää on erittäin kaunis,ihana ja koskettava biisi.. Kun kuulin tän joskus ekan kerran niin kieltämättä tuli tippa linssiin.. Olen menettänyt veljen ennen syntymääni enkä saanut koskaan tuntea häntä, joten omistan tämän 2 pikku siskolleni joita en nää kovinkaan usein kun asumme eri paikkakunnilla..
Tosi koskettava kappale. Sai mullekin kyyneleet silmiin kun ekaa kertaa kuuntelin ja sai uudelleen kuin luin näitä kommentteja, joissa kerrottiin menetetyistä pikkusiskoista. Mulla on pikkusisko ja onneksi elossa. Ei se ole häpeä, vaikka mies itkee...
Minunki pikkusisko on soitellu että milloin tulen käymään kotona ko mulla on oma kämppä niin kun mä kuulin tän laulun mä menin heti kotia käymään. );
olkaahan onnellisia kaikki joilla on isoveli =) itel ei oo ku isosisko ja pikkuveli... vaikka oon heistä onnellinen niin pakko myöntää aina toivonu et ois isoveli... nykyään yks ystävä lupas et on mulle "isoveli" ja oon onnellinen et on se yks jota saan veljeksi kutsua =)
Ei voi muuta sanoo kun että kyllä on kaunis biisi. Ensi viikonloppuna pitäis soittaa/laulaa tää livenä....voipi olla vaikiaa hillitä itteensä. Mutta todellakin, erittäin kaunis kappale.
V*** tulee ihan oikeesti itku silmään tästä laulusta. Kaverini kuoli omankäenkautta ja tämä kappale soitettiin hänen hautajisissa. Hän ei ollut kuin 23 v vanha.
kiitos miikapartala- yrittänyt 2 kuorossa laulavan kanssa mutta ääni on liian tasasta.. ei tule hyvää. 1 demo on. t:eräs vanha nmb läinen. Mutta nyt en laula gospelia enää.
Kävin itkee ku kuulin tän ekaa kertaa. Kirjotettiin just sillon sellasta kirjettä itselle kolmen vuoden päähän. En yleensä itke biiseille mut tälle aina
Aika tärkee ja ihana se veli on vaikka se käy hermoille ja silleen
tää biisi on mielettömän kaunis ja ekan säkeen omistan omalle pikkusiskolle joka oottelee mua kotiin mutta kun asun omassa asunnos niin eihän siä kotona tuu käytyä
mulla on neljä velipuolta, mutta silti niitä sanon aina veljiksi. kuulin tämän pari päivää sitten baarissa hitaana. oli pakko mennä dj:ltä kysymään et mitä se soitti.. nyt löysin sen täältä ja olen kuunnellut muutaman kerran putkeen. en kyllä sanoisi että olisi ihan illan viimeisten hitaiden tapaista. ei sinne päinkään. ihana ja surullinen kappale.
Muistan kun veljeni soitti tän mulle ekan kerran joskus kolmisen vuotta sitte NMB:n levyltä. Ihastuin jo silloin tähän. Kaunis biisi, koskettava <3 rakastan tätä =) Kiitos ku oot laittan tän tänne =))))
Oon kuunnellu tän kohta 20 kertaa putkeen, yksi kauneimmista lauluista joita olen koskaan kuullut.
Ekaa kertaa kuulin tän jonkun aikaa sitten erään isoveljen ja pikkusiskon esittämänä karaokena, kosketti ja jäi mielen perukoille. Nyt löysin sattumalta uudestaan, kiitos tosi paljon että laitoit sen tänne :)
Kiitos kivasta kommentista =) Mutta en ole kyllä huomannu sellaista. Kävin kyllä jollain NMB:n sivustolla, mutta taisi olla väärä :) Ja on kyllä hyvä tuo Indican kappalekin.
Viesti : NMB:n Pikkusisko biisin video on katsottu youtubessa jo yli 50,000 kertaa!!! Aivan mahtavaa. Jos ette ole ko. videota tsekanneet niin käykää ihmeessä kurkkaamassa. Kiitokset myös videon tekijälle joka on meille täysi arvoitus.
sanat nuo koskettaa sydäntä hellää ja särkyvää, lämmön tunen veljen rakkaan hän suojelee mailmalta julmalta jasen pyörteiltä.:) tää on niin koskettava kappale.
Kaunis kappale, mutta tosissaa ois ehkä parempi ettei ois ikinä kuullukkaa. Tuli mielee kuinka paskat välit on oman veljen kanssa..eikä ne muutu..että iloitkaapa vaan te jotka tuutte toimee.. ;)
mulla menee kyllä elämässä nykyään hyvin. hirveä huoli vaan omasta veljestä, joka päivä pelko et se eksyy väärille teille.. nyt jo sattunu sille ikäviä asioita. aina ollut niin kovin tärkeä ja läheinen minulle.<3
mun isoveli asuu jo oms kodis ja mä oon koko lapsuuteni ajan joutunut olemaan ilman iso siskoo tai iso siskoo oon aina leikkiny yksin ja nyt ku kuuntelin tän mulle tuli mieleen
aivan uskomaton kappale rakastuin tähän heti meina tulla tippa linssiin kun tätä kuuntelee <3<3<3 kunpa munki isoveli ois tollanen se on aika paljon muualla harvoin kotona..
Rakas isoveljeni omisti minulle tämän ennen kuin hän kuoli! Poistui minun elämästi liian varhain! En tuntenut häntä edes kauaa kun hän ampui itsensä. :(( <3
Niin ihana ja koskettava kappale. Kunpa omatkin isoveljet välittäisivät minusta noin paljon. Nykyään ei paljon isoveljien kanssa tule juteltua, kun ei heitä kiinnosta pikkusiskon asiat. Vanhemman veljen kanssa ollaan aina oltu etäisiä. Toisen veljen kanssa ennen hyvinkin läheisiä, mutta kun veli alkoi seurustelemaan nykyisen vaimonsa kanssa niin kaikki muuttui. Ei ole veljellä enää aikaa muulle kuin omalle parisuhteelleen ja lapselleen. Hyvä että muistaa olemassa oloni.
Kerran meijän isoveikka sano meille pikkusiskoille et hänellä ois vähä asiaa.. Tässä ku ollaan jo muutoma vuos asusteltu erillään pitkin suomen maata ni nyt ku kerranki ollaan kaikki yhes koos ni kuunnellaanpas tää kappale. Kyl tais mennä vollottamisen puolelle kaikilla <3
tää tuo mulle mielee sen et kuin mä oon niinkun se pikkusisko joka on lähtemässä viimeiselle matkalleen(kuolemaan)en tiedä pakolla vai vapaa ehtoisesti mut toivoisin oman veljeni olevan lähellä kun lähden ajasta ikuisuuteen......
no itseasiassa se ajatus käy mulla mielessä päivittäin ja toi video tietyllä "karmivuudellaa" puhutteli mua myös varsinkin ne veriset kädet kun mull on taipumusta viiltelyyn ni tiedän miltä se tuntuu ku veri valuu sormien läpi.vaik kovasti yritänkin pois siitä taipumuksesta.Ja niistä ajatuksista yritän ajatella elämää ja toivoa enemmän kuin kuolemaa.

TeemuR87 1 week ago
tosi ihana biisi
tohveli199 3 weeks ago
ihana pikkusisko rakastan sua
mijabet83 2 months ago
Kyllä
Aina Itken.
rasanjar 3 months ago
Kyllä
Aina Itken.
rasanjar 3 months ago
Voi että tää on ihana kappale <3<3 Alan aina itkee kun kuuntelen tätä ; (
TheAnsku14 3 months ago 2
I love this sound <3 It`s make me cry =*(
MsRakastunut 3 months ago
olen itse menettänyt isoveljen ja tämä laulu tuo hänet tosi hyvin mieleen. isoveljeni kuoli synnytyksestä. hänen ansiostaan minä synnyin. olen hänelle elämäni velkaa <3
pepimylove 3 months ago
Ihana laulu,minulta kuoli veli 40-vuotiaana,joka oli minulle kaikki kaikessa.Muistot tulvi mieleen ja kyyneleet valui,kun kuuntelin tätä.Näimme harvoin...
muumimammaify 3 months ago
ihana kappale... kyyneleet tule silmiin......
redwolf965 3 months ago
mut usko pois, sua usein ajattelen <3
sawwku 4 months ago
*peukku*18 vuotta sitten menetin oman äitin, eikä silloin ollu mitään "youtubea", minkä kautta olisin löytäny sanoja hyvälle värssylle, saatikka sitten näin hyville kappaleille. mutta tänä päivänä, kaikki on mahdollista? oletsie saakeli epeli joka tämmösen "rallin" tehit. 5/5.
PS. Suruvalittelut omaisille jonka läheiselle kysyinen laulu on omistettu.
diggersson86 4 months ago
Comment removed
33TQ 4 months ago
Juoduin kuuntelemaan tän biisi 12 kertaa peräkkäin ennein kuin itkustani tuli loppu. Olin niin koskettava kappale vaikka en ole pikkusiskoa menetänyt. Poikani menetin ja häneltä jäi monta nuorempaa sisarusta joten siltä pohjalta kuuntelin.
painovirhepaholainen 6 months ago
Siunausta ja voimia todella kaunis laulu ja ihanat puhuttelevat sanat tippa ihan tuli linssiin !
browneyesmika 7 months ago
aivan sairaan hyvä biisi, itku tulee joka kerta kun kuuntelen. olen kuitenki jo 50v äijä
leivte66 7 months ago
Oma pikkusisko synty 2vko sitten ja on edelleen Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Epäillään diabetesta :/
massapsykoosi 9 months ago
omistettu pikkkusiskolle mikä asuu äidin luona ja mä isä en nää sitä kun kerran vuodessa kos se asuu ulkomail
heiduska99 9 months ago
tää on ihana
heiduska99 9 months ago
Comment removed
heiduska99 9 months ago
tätä kun kuuntelee, menee kokoajan kylmiä väreitä..
Antsafa 11 months ago
mahtaakohan löytyä No man's bandin Suljettu/poissa kappaletta mistään jos vaikka ihan tänne youtubeen asti pääsisi.. :) hyvä kappale meinaan.
pippelinkarwa 1 year ago
Ihana kappale, auttaa minua kun olen yksin ja on vaan pakko jaksaa.
Jennitys 1 year ago
ihana laulu,oon perheeni pikkusisko ja isosiskoni on välillä mulle vihanen mutta me kyllä olaan toisinaan puheväleissä.isosisko kyllä joskus välittää musta.
se asuu nykyään etelä suomessa ja käy meillä joskus .äiti ja mä ollaan kahdestaan.
PikkuSiskoaina 1 year ago
Aivan ihana kappalle. Kuuntelen tän päivittäin monia kertoja, mutta se liikuttaa aina yhtä paljon. On kyllä lähellä ettei tule kyyneleitä, herkkä kun olen.
TanskaonKINGI 1 year ago
Haikeaksi veti... Sai muistelemaan kahta pikkusiskoani jotka kuolivat keskosina... Toivon, että olisin saanut seurata heidän kasvuaan, pukea heitä pieniin kukkamekkoihin, opastaa heitä koulussa ja olla vanhana isosiskona mukana heidän koti leikeissään ja askartelussa.. Katsoa kun he nauravat, itkevät, leikkivät, oppivat... Mihinkään tuohon en koskaan mahdollisuutta saanut...
Mietin, minkälaisia pieniä ekaluokkalaisia likkoja he olisivat tänään jos olisivat yhä elossa..
meMidoriChan 1 year ago
menetin pikkusiskoni 4 vuotta sitten :'( olihan hän viellä aivan pieni mutta silti sattuu ihan hirveesti :'(
massapsykoosi 1 year ago
Isosisko lähetti minulle tämän biisin ja tykkäsin että oli niin hyvä (vaikka minä olen pikkuveli :)). Varsinkin kuin tämä on meinattu jollekkin kuka on mennyt. pois.. Minulla ei onneksi ole vielä ollut niin huonoa onnea vielä. Mutta tulen vielä joku päivä ymmärtään kuin tapahtuu semmosta. Sitten tämä biisi saa soida ihan sama kuka veljistä tai siskoista lähtee pois.
unholypig 1 year ago
Tää on erittäin kaunis,ihana ja koskettava biisi.. Kun kuulin tän joskus ekan kerran niin kieltämättä tuli tippa linssiin.. Olen menettänyt veljen ennen syntymääni enkä saanut koskaan tuntea häntä, joten omistan tämän pikku siskolleni jota en nää kovinkaan usein kun asumme eri paikkakunnilla.. Koskaan ei oo liian myöhäistä sanoa kuinka paljon välittää sisaruksistaan..
TheSasuli89 1 year ago
Tää on erittäin kaunis,ihana ja koskettava biisi.. Kun kuulin tän joskus ekan kerran niin kieltämättä tuli tippa linssiin.. Olen menettänyt veljen ennen syntymääni enkä saanut koskaan tuntea häntä, joten omistan tämän 2 pikku siskolleni joita en nää kovinkaan usein kun asumme eri paikkakunnilla..
TheSasuli89 1 year ago
Comment removed
TheSasuli89 1 year ago
Hieno kappale, tule itkun silmiin
janetj83 1 year ago
Tosi koskettava kappale. Sai mullekin kyyneleet silmiin kun ekaa kertaa kuuntelin ja sai uudelleen kuin luin näitä kommentteja, joissa kerrottiin menetetyistä pikkusiskoista. Mulla on pikkusisko ja onneksi elossa. Ei se ole häpeä, vaikka mies itkee...
esanikulainen 1 year ago
meidän pienelle enkelille <3 hurja ikävä on isosiskolla ja veljellä.. vielä nähdään!
verttiful 1 year ago
mahtava biisi!!!
jehna10 1 year ago
XC Toi nainen pilaa kaiken.
ChiisaiYuki 1 year ago
nätti biisi <3 jotenkin tuli omaa pikku siskoo ikävä, joka on Oulussa asti ja nähään pari kertaa kuukaudessa.. <3
MrTonzoo1 1 year ago
Minulla ei ole pikkusiskoa, ainoastaan 2 isosiskoa. Olisi mukavaa jos kuitenkin pikkusiskokin löytyisi.. tai sitten veli.
Lasd98 1 year ago
voi vitsi mä melkeen itken,,,,,mulla on iso veli joka on tollanen ihan samanlainen.
jenttuheppahullu 1 year ago
Minunki pikkusisko on soitellu että milloin tulen käymään kotona ko mulla on oma kämppä niin kun mä kuulin tän laulun mä menin heti kotia käymään. );
DevilX61 1 year ago
@DevilX61 heh, sulla ei oo pikkusiskoo (oon tän veli :P )
OzZiJii 1 year ago
Kiiki hyvää matkaa pikku siskoni
hyttinenkai 1 year ago
tää on kyllä aivan upee kappale , ja itku tulee väkisin ku miettii omaa pikkusiskoo joka kuoli jo kuusvuotiaana
Elluxiini 1 year ago
Jotakin sanoin kuvaamattoman kaunista <3
ilkkalaitinen 1 year ago 2
hitto ku mä toivoisin pikkusiskoo...mut en haluais et sil kävis noin....<<3
Jemppa15 1 year ago
olkaahan onnellisia kaikki joilla on isoveli =) itel ei oo ku isosisko ja pikkuveli... vaikka oon heistä onnellinen niin pakko myöntää aina toivonu et ois isoveli... nykyään yks ystävä lupas et on mulle "isoveli" ja oon onnellinen et on se yks jota saan veljeksi kutsua =)
PiKKuPiRuLLiNeN88 2 years ago
Ooks menettäny pikkusiskon?
kepparifanittaja 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
,,,,,,,,,,,,,,,cnxk,cklÄ_c - -.folvjc ,.x,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,ddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddd
pippelsiini99 2 years ago
aivan upean koskettava biisi <3v kyyneleet tulee helposti silmään, niin koskettava ja ihana biisi...
PiKKuPiRuLLiNeN88 2 years ago 2
Koskettava biisi, onneksi on pikkusiskoni hengissä <3
enkulitytto1982 2 years ago
Ei voi muuta sanoo kun että kyllä on kaunis biisi. Ensi viikonloppuna pitäis soittaa/laulaa tää livenä....voipi olla vaikiaa hillitä itteensä. Mutta todellakin, erittäin kaunis kappale.
rockrolli 2 years ago
Tää on niin kaunis biisi.. Kaiken tuon surun läpi paistaa niin paljon rakkautta ja luottamusta...
Tenkanen666 2 years ago
V*** tulee ihan oikeesti itku silmään tästä laulusta. Kaverini kuoli omankäenkautta ja tämä kappale soitettiin hänen hautajisissa. Hän ei ollut kuin 23 v vanha.
Koskesttaa oikeesti
goodgulf86 2 years ago 4
.. jos en enää nouse sijaltani..
Ihana biisi <3
Tahdenlentonen 2 years ago
tä on ihana kappale<3 kuuntelin tätä iha vituiks ku pikkusisko kuoli, herättää hyvät lapsuudenmuistot mieleen :)
bombertred 2 years ago 4
Tä on siis niin ihana biisi. Alan aina itkeen kun kuuntélen tän. :) <3
Azzifull 2 years ago 13
aivan sulone
miiamo69 2 years ago 4
kyllä tämä suosikkeihin menee. Ei ole ketään kenelle tämän omistaa kun mun siskot on vanhempia kun minä, ja elossa (onneksi).
LasseL 2 years ago 4
Aivan ihana kappala <3 Rakastuin heti kun ensimmäisen kerran kuulin <3
kirsumirsu 2 years ago 5
WAU! ompa kaunis kappale!
kotitonttunen 2 years ago 5
Ihana!!
HeAnHe 2 years ago 5
Ihana kappale ja mitkä kauniit sanat..ei voi kuunnella ilman et kyyneleet valuu pitkin poskia....
haave61 2 years ago 13
hu hu miten hyvä biisi!!
84migge 2 years ago 5
hu hu miten hyvä biisi!!!!
84migge 2 years ago 5
kiitos miikapartala- yrittänyt 2 kuorossa laulavan kanssa mutta ääni on liian tasasta.. ei tule hyvää. 1 demo on. t:eräs vanha nmb läinen. Mutta nyt en laula gospelia enää.
MrHampuus 2 years ago 3
aivan mahtava biisi. Siis tosi ihana.
91Sanna91 2 years ago 4
ihana biisi. menee suosikkeihini
Piitulainen55 2 years ago 3
en voi kyl itkemättä kuunnella, mut aivan ihana biisi<3
hennamaaan 2 years ago 2
Tän aattelin laulaa mun pikkusiskon hautajaisissa viikonloppuna. Surullinen laulu </3
paauuu 2 years ago 2
Ko. biisi julkaistu nyt myös Melplay DVD vol. 50
ammattikaraoke levyllä joten tervemenoa laulamaan NMB:tä lähimpään karaokebaariin.
miikapartala 2 years ago 2
Vitsi on ihana biisi... Kaunis ja koskettava. Siunausta NMB:lle ja kaikille muillekkin!
AsserKortteenniemi 2 years ago
tänään meinas pikku sisko kuolla... ensimmäistä kertaa itkin vuosiin
jonihimself 2 years ago
Ihana ja nyyhky... Jäin koukkuun :-)
witchered 2 years ago
Kävin itkee ku kuulin tän ekaa kertaa. Kirjotettiin just sillon sellasta kirjettä itselle kolmen vuoden päähän. En yleensä itke biiseille mut tälle aina
Aika tärkee ja ihana se veli on vaikka se käy hermoille ja silleen
Isoveli on mun sankari <3
KATZENZITRONE 2 years ago 4
Mä purskahdin itkuun kun sillon kuuntelin tän ekaan kertaa </33
Movingify 2 years ago
Tää on maailman ihanin laulu. Oon kuunellu tän ainakin 100kertaa siis ihana ♥
Movingify 2 years ago 4
siis purskahti itkuun eikä purkahti itkuun...
Piitulainen45 2 years ago
mun yhellä leirillä oli yks mun kamu jonka pikkusisko kuoli kolarissa niin kuunnetiin tää biisi ja purkahti itkuun =`(
Todella koskettava biisi...
Piitulainen45 2 years ago
out of tune.
iCgalz 2 years ago
Tää on kyllä ihana biisi,tosi herkkä laulu..
Tätä jaksaa kuunnella montakertaa ,eikä kyllästy
hellureimie 2 years ago 3
Aivan mahtavan kaunis biisi. <3
vesiperhonen 2 years ago
tää biisi on mielettömän kaunis ja ekan säkeen omistan omalle pikkusiskolle joka oottelee mua kotiin mutta kun asun omassa asunnos niin eihän siä kotona tuu käytyä
PimeydenKasvatti 2 years ago 16
Alahan käymään useammin! =)
huustheman 2 years ago 4
@PimeydenKasvatti
batistuta1717 10 months ago
korjaus edelliseen kirjoitukseeni! osan ottoni--tunteella tehty-jaksamista eläämääsi--olet hieno mies! t. veksi.tampere.
veijo56 2 years ago
hieno kappale ja hienot sivut sinulla.täydet pisteet! t.veksi tampere--vanha liitto ry
veijo56 2 years ago 5
Kiitos veksi!! Pisteet sinne myös ja pidä voima yllä! :)
huustheman 2 years ago
tää vaan on aina yhtä upee..tulee tippa silmiin vaik oon jo vanha retale....
yartsu 2 years ago 2
mulla on neljä velipuolta, mutta silti niitä sanon aina veljiksi. kuulin tämän pari päivää sitten baarissa hitaana. oli pakko mennä dj:ltä kysymään et mitä se soitti.. nyt löysin sen täältä ja olen kuunnellut muutaman kerran putkeen. en kyllä sanoisi että olisi ihan illan viimeisten hitaiden tapaista. ei sinne päinkään. ihana ja surullinen kappale.
misimaja 2 years ago 2
kyl sai kyyneleet silmiin vaiks oon mies koska mun pikkusisko kuoli noin kuukaus sitten ...
kirstallipallo 2 years ago 17
tä on ihana ...muistuttaa mua mun ihanasta pikkusiskosta joka kuoli hetki sitten syöpään ...
kirstallipallo 2 years ago 18
<3
batistuta1717 10 months ago
On tosi hienot sanat tässä kappaleessa...:) tätä voi kuunnella vaikka kuinka monta kertaa...
haave61 2 years ago 6
tykkään tästä
rande67 2 years ago 2
Koskettava biisi.
Fadeaway1010 2 years ago 3
täppää sitä, jos pidät biisistä. minä täppäsin, koska tämä on tosi kaunis biisi.
chronicpatient 2 years ago 7
Kiitos, kun täppäsit =)
huustheman 2 years ago
Mikä tuo Subscribe juttu on?
paauuu 2 years ago
Muistan kun veljeni soitti tän mulle ekan kerran joskus kolmisen vuotta sitte NMB:n levyltä. Ihastuin jo silloin tähän. Kaunis biisi, koskettava <3 rakastan tätä =) Kiitos ku oot laittan tän tänne =))))
kristallilasi 2 years ago 2
This comment has received too many negative votes show
ihan paska biisi
panu67 2 years ago
tähän biisiin ei voi kyllästyä..
paskanvittu 2 years ago 2
ihana kappale
Jeesuslapsi57 2 years ago
Sua usein ajattelen pikkusisko, oot ollu mulle aina rakkain...Tää on ihana kuuntelen aina uudestaan, uudestaan ja uudestaan<333.
zyyg1 2 years ago 4
Oon kuunnellu tän kohta 20 kertaa putkeen, yksi kauneimmista lauluista joita olen koskaan kuullut.
Ekaa kertaa kuulin tän jonkun aikaa sitten erään isoveljen ja pikkusiskon esittämänä karaokena, kosketti ja jäi mielen perukoille. Nyt löysin sattumalta uudestaan, kiitos tosi paljon että laitoit sen tänne :)
-Iida
Ammie9193 2 years ago 4
On tää tosi hyvä laulu joo ja koskettava. ☺
huustheman 2 years ago
joo,o, kyllä mun veljeni vois tätä mulle laulaa.
xoxoEcku 2 years ago 2
Oih, tämä on niin kaunis kappale, aivan kyyneleet silmissä tätä katsoin!
orava00 2 years ago 7
tämä biisi tuo aina kyyneleet pintaan
Kriesses 3 years ago 3
surullinen ja ihana kappale ! (:
sojejeso 3 years ago 4
pikku veli isoveli pikkusisko ne on luojan luona koskettava biisi aina tulee itku
apetius 3 years ago 4
Kaunis laulu
obrakone 3 years ago 3
Kuinkahan moni menetti Jokelassa tai Kauhajoella pikkusiskonsa...
Raehja866 3 years ago 3
Kyyneleet alkoivat valumaan jo ensimmäisellä kerralla, kun tämän vahingossa täältä bongasin.
Todellinen helmi, harvoin tämmöiseen törmää..
KIITOS jakamisesta. Huomasithan, että NMB:n virallisellakin sivustolla olit saanut kiitosta :)
IHANA KAPPALE, voisin kuunnella aina vain uudestaan ja uudestaan.
P.S. Kuunteleppa myös Indicalta "valoissa", jos et ole kuullut, aika hyvä ajatus siinäkin :)
ekenas78 3 years ago 4
Kiitos kivasta kommentista =) Mutta en ole kyllä huomannu sellaista. Kävin kyllä jollain NMB:n sivustolla, mutta taisi olla väärä :) Ja on kyllä hyvä tuo Indican kappalekin.
huustheman 3 years ago
Nimi : Miika/nmb, Hml
Kotisivu : NMB: PIkkusisko
Viesti : NMB:n Pikkusisko biisin video on katsottu youtubessa jo yli 50,000 kertaa!!! Aivan mahtavaa. Jos ette ole ko. videota tsekanneet niin käykää ihmeessä kurkkaamassa. Kiitokset myös videon tekijälle joka on meille täysi arvoitus.
25.1.2009 17:21
Elikäs tuossa nuo kiitokset sulle... Löytyy NMB:n virallisen sivun vieraskirjasta, missä pojat vastailevat faneilleen... Ja informoivat keikoista yms.
ekenas78 3 years ago
Törmäsin siihen "vahingossa", kun koitin etsiä infoa mistä voisin tilata sen cd:n missä toi biisi on.
Kalliiksi tulee kyllä yhden biisin takia, mutta on se vaan niin hyvä ;)
Kaikkea hyvää sulle sinnepäin ja postaa ihmeessä lisää videoita jos muitakin helmiä löydät =)
ekenas78 3 years ago
Aivan. Onhan se vähän kallista yhden kappaleen takia, mutta on aito silti aina aito. Saahan netistä kaikkea ladattua, mutta ei sitä aitoa cd:tä♫ =)
Ja kiitos sinulle myös! ☺
huustheman 3 years ago
Vai niin. No, mutta ei se ihme olekaan, kun on jo yli 61,000 kertaa katsottu. Onhan kappale todella upea! Harva kappale saa kyyneleet silmille =)
huustheman 3 years ago
paras..<3
soldierfemale 3 years ago 3
aaaivan ihana kappale ...tän sanat on niin kauniit ja koskettavat... kymmenen pistettä ja papukaijan merkki tälle kappaleelle<3<3<3
suomi71 3 years ago 4
Olet aivan oikeassa! ☺
huustheman 3 years ago
Tämä on todella koskettava laulu. ;)
Minulla ei ole pikkusiskoa, mutta on isosisko ja isoveli.
irondolphin 3 years ago 2
Onhan nekin kivoja :)
huustheman 3 years ago
huippu, vaikka itellä onkin vain maailman paras isosisko!
youmasa86 3 years ago 3
sori siis ihan huippu kappale
suomi71 3 years ago 3
:)))))
huustheman 3 years ago
tämä on huippubiisi. kuuntelen sitä yhä uudelleen ja uudelleen...
chronicpatient 3 years ago 4
ohan huippu kappale:)
suomi71 3 years ago
Pikkusisko kuoli viime viikon keskiviikkona;( Jep, jouluaattona. Ikävä on kova..
pyrykoira 3 years ago 3
siskoni kuoli vähän yli kuukausi sitten.herkistävä, lohduttava laulu
akipalo 3 years ago 2
Otan osaa! Jaksamista!♥
huustheman 3 years ago
jaksamisia veljes on aina sun luonas ja pitää huolta susta taivaast käsin.
suomi71 3 years ago
tä koskettaa mua paljon..menetin oman isoveljen muutama vuos sitte.. olin sillon 11...
neggu93 3 years ago 2
:( Jaksamista!♥
huustheman 3 years ago
kiitti :)
suomi71 3 years ago
sanat nuo koskettaa sydäntä hellää ja särkyvää, lämmön tunen veljen rakkaan hän suojelee mailmalta julmalta jasen pyörteiltä.:) tää on niin koskettava kappale.
suomi71 3 years ago
Olihan noikin koskettavia sanoja ☺
huustheman 3 years ago
aivan ihanat sanat tässä !
createtww 3 years ago
Laulan sulle tämän laulun pikkusisko
Ja mä toivon et sä kuulet sen
Olen ollut liian harvoin isoveli
Mutta usko pois sua usein ajattelen
Mä uskon kyllä sen isoveli
Ja uskoisin vaikka oisit ihan hiljaa
Mun on hyvä olla kun olet vierelläni
Saanhan hetkeksi silmäni ummistaa
createtww 3 years ago
En oikein välitä tämän tyylisestä musiikista, mutta tämä liikutti jotakin sisimmässä.. Omaa veljeäni ja meidän elämää ajattelin...
nonytsitten 3 years ago
kiitosta isoveljelle timpalle, ihanista vuosista !! on niin hyvä omistaa isoveli :)
createtww 3 years ago
Nuku rauhassa rakas siskoni Mari...kauhee ikävä siua!!!
Leivari 3 years ago
Kaunis kappale, mutta tosissaa ois ehkä parempi ettei ois ikinä kuullukkaa. Tuli mielee kuinka paskat välit on oman veljen kanssa..eikä ne muutu..että iloitkaapa vaan te jotka tuutte toimee.. ;)
Daszhema 3 years ago
Pistäkääpä välinne kuntoon! ☺
huustheman 3 years ago
aivan ihanat sanat<3<3<3<3<3 koskettavia<3<3<3<3<3<3<3<3
suomi71 3 years ago
mulla menee kyllä elämässä nykyään hyvin. hirveä huoli vaan omasta veljestä, joka päivä pelko et se eksyy väärille teille.. nyt jo sattunu sille ikäviä asioita. aina ollut niin kovin tärkeä ja läheinen minulle.<3
heidiii4 3 years ago
toi mun edellinen kommentti meni väärin iso siskoo tai iso veljee
reijariikka 3 years ago
Ei se mitään =)
huustheman 3 years ago
t: ilona..
zachfob37 3 years ago
ihana..terkkuja isoveljelle ja suomi71:selle;)
zachfob37 3 years ago
mun isoveli asuu jo oms kodis ja mä oon koko lapsuuteni ajan joutunut olemaan ilman iso siskoo tai iso siskoo oon aina leikkiny yksin ja nyt ku kuuntelin tän mulle tuli mieleen
jokelan koulu surma joku tyttö oliskuollu ja
sen veli laulaa tätä
reijariikka 3 years ago
oiii inana kappale kyyneleet valuu silmist tekis mieli halata jotain.
suomi71 3 years ago
aivan uskomaton kappale rakastuin tähän heti meina tulla tippa linssiin kun tätä kuuntelee <3<3<3 kunpa munki isoveli ois tollanen se on aika paljon muualla harvoin kotona..
suomi71 3 years ago
Rakas isoveljeni omisti minulle tämän ennen kuin hän kuoli! Poistui minun elämästi liian varhain! En tuntenut häntä edes kauaa kun hän ampui itsensä. :(( <3
johannesham 3 years ago 2
Niin ihana ja koskettava kappale. Kunpa omatkin isoveljet välittäisivät minusta noin paljon. Nykyään ei paljon isoveljien kanssa tule juteltua, kun ei heitä kiinnosta pikkusiskon asiat. Vanhemman veljen kanssa ollaan aina oltu etäisiä. Toisen veljen kanssa ennen hyvinkin läheisiä, mutta kun veli alkoi seurustelemaan nykyisen vaimonsa kanssa niin kaikki muuttui. Ei ole veljellä enää aikaa muulle kuin omalle parisuhteelleen ja lapselleen. Hyvä että muistaa olemassa oloni.
Mizhiru 3 years ago
Niin se maailma muuttaa ihmisiä :/
huustheman 3 years ago
Tosi koskettava kappale.. :( rupee aina itkettää, ku tätä kuuntelee.. :( <3
kisukka16 3 years ago 2
ihana... ei voi olla itkemättä
Koirainu 3 years ago
Kerran meijän isoveikka sano meille pikkusiskoille et hänellä ois vähä asiaa.. Tässä ku ollaan jo muutoma vuos asusteltu erillään pitkin suomen maata ni nyt ku kerranki ollaan kaikki yhes koos ni kuunnellaanpas tää kappale. Kyl tais mennä vollottamisen puolelle kaikilla <3
anski09 3 years ago 2
Kiva :)
huustheman 3 years ago
tää tuo mulle mielee sen et kuin mä oon niinkun se pikkusisko joka on lähtemässä viimeiselle matkalleen(kuolemaan)en tiedä pakolla vai vapaa ehtoisesti mut toivoisin oman veljeni olevan lähellä kun lähden ajasta ikuisuuteen......
mamitaliini 3 years ago
Miten voi lähteä vapaaehtoisesti ajasta ikuisuuteen? :D Mut ei tollasia kannata miettiä ☺
huustheman 3 years ago
no itseasiassa se ajatus käy mulla mielessä päivittäin ja toi video tietyllä "karmivuudellaa" puhutteli mua myös varsinkin ne veriset kädet kun mull on taipumusta viiltelyyn ni tiedän miltä se tuntuu ku veri valuu sormien läpi.vaik kovasti yritänkin pois siitä taipumuksesta.Ja niistä ajatuksista yritän ajatella elämää ja toivoa enemmän kuin kuolemaa.
mamitaliini 3 years ago
Joop. Koitahan päästä eroon siitä viiltelemisestä! Ja toi oli käsky.
☺
huustheman 3 years ago
Tosi koskettava biisi.
Jazkamies 3 years ago
Tää on tosi kaunis laulu <3
rakastuin siihen heti :)
mun veli ei oo ikinä sanonu mulle mitää noin kaunista mut ei sen tartte, ku mä tiiän et se rakastaa mua silti <3
Crisu28 3 years ago
Laita se kuuntelemaan toi =)
huustheman 3 years ago
ihana biisi!
nnu89 3 years ago
tämä on todella kaunis laulu...
chronicpatient 3 years ago
On tämä.
huustheman 3 years ago
mun isoveli on sanonut mulle melkein kaikki noi sanat mitä tässä lauletaan mut eri tyylillä.<3 rakastan mun veljee, se on ihana.
12ope 3 years ago
Sulla on hyvä veli.
huustheman 3 years ago