Tapsalla oli ulottuvuutta laulun saralla, oli arkisissa töissä ja oli kultaa keihäässä ja jousiammunnassa, siis kaksista eri, mutta peräkkäisistä kisoista. Eikä sitten ollutkaan mikään turha jätkä! (einari48) Huom! Olen ollut jo olemassa kun Tapsa kiskaisi Lontoossa keihäskultaa vuonna1948. menenpä taas juomaan Tapsan kunniaksi kahvit! Moro!
Tapsa on suomalaista raskasta esirokkia. Ei ole pitkä matka, kunnes tulee hevinä Tapsaa. Tähkähän jo veti rockina juomaripoikaa ja muuta. Hyvä niin, koska Tapsa oli itsekin laulaja, ei lauluntekijä. Tapsa oli kuitenkin ihminen ihmiselle ja antoi kaikille tilaa. Kyllä Tapsa taputtaa Jipulle pilven reunalta, siinä missä muillekin.
@mormoonimikko Joo! Kyllä laulajalla pitää olla röörit auki, ennenkuin alkaa muka-laulaa yhtään mitään. Rautavaaralla oli ja on näissäkin äänitteissä, jokaisessa. Hän aivan säesti omalla äänellään itseään, kaikupohjaa oli riittävästi laulaa hyvin.
Olikos tua Jippu sellaanen pikkuunen flikan-reppana, joka kans lauloo jotakin, vai ynäjikö se vaan ja hyvääli mikkiä? Nuarisollehen tiätysti saa esittää mitä tahansa, mutta siältäki löytyy asiantuntijoota, jottei aiva mitä tahansa sittekkään.
Tää on miun isän ja äidin häävalssi. He on tapelleet tätä elontaipaletta 60 vuotta, eikä ole helppoa ollu, mutta edelleen rakastavat toisiaan ja lapsiaan sekä lapsenlapsiaan....
No olihan Tapsa olympia voittajakin ja varmasti hyvässä kunnossa nuoruudessaan. Keihäs lensi komeesti ja ääni todella on jotain ihan uskomatonta.
AimoPamaus 1 week ago
Olipa tuo äijä komia mies nuorena!
MLDJHF 1 month ago
tapsalla on aivan uskomattoman komea ääni KIITOS TAPSALLE NÄISTÄ KAIKISTA KAUNIINNSTA LAULUISTA!
112junnu 2 months ago
Elävin muisto mikä ihmisestä jää on ääni.
Tässäkin Tapsa sitä loistavalla tavalla ilmaisee.
pekka9991 3 months ago
@pekka9991 Sanoisinko, että sinivalkoinen ääni
pioninkukka 3 months ago 3
Tapsalla oli ulottuvuutta laulun saralla, oli arkisissa töissä ja oli kultaa keihäässä ja jousiammunnassa, siis kaksista eri, mutta peräkkäisistä kisoista. Eikä sitten ollutkaan mikään turha jätkä! (einari48) Huom! Olen ollut jo olemassa kun Tapsa kiskaisi Lontoossa keihäskultaa vuonna1948. menenpä taas juomaan Tapsan kunniaksi kahvit! Moro!
pikaari53 6 months ago 4
♪♫♥!!
GoodVibesOfficial 8 months ago
Tapsa on suomalaista raskasta esirokkia. Ei ole pitkä matka, kunnes tulee hevinä Tapsaa. Tähkähän jo veti rockina juomaripoikaa ja muuta. Hyvä niin, koska Tapsa oli itsekin laulaja, ei lauluntekijä. Tapsa oli kuitenkin ihminen ihmiselle ja antoi kaikille tilaa. Kyllä Tapsa taputtaa Jipulle pilven reunalta, siinä missä muillekin.
karppaasi 9 months ago
vttu jippu mene vaik ruotsiin NÄIN tää laulu kuuluu vetää.
mormoonimikko 11 months ago 11
@mormoonimikko joo, ei jippu ihan pärjää tapsalle ;o
MaradonaWasEmo 11 months ago
@mormoonimikko Joo! Kyllä laulajalla pitää olla röörit auki, ennenkuin alkaa muka-laulaa yhtään mitään. Rautavaaralla oli ja on näissäkin äänitteissä, jokaisessa. Hän aivan säesti omalla äänellään itseään, kaikupohjaa oli riittävästi laulaa hyvin.
Olikos tua Jippu sellaanen pikkuunen flikan-reppana, joka kans lauloo jotakin, vai ynäjikö se vaan ja hyvääli mikkiä? Nuarisollehen tiätysti saa esittää mitä tahansa, mutta siältäki löytyy asiantuntijoota, jottei aiva mitä tahansa sittekkään.
48einari 3 months ago
VITTU EETTÄ ON MAHTAVA BIISI JA KOVA ESITTÄJÄ, TAOPSA TULE TAKAISIN
Palstamestari 1 year ago 2
This has been flagged as spam show
@Palstamestari
"VITTU EETTÄ ON MAHTAVA BIISI JA KOVA ESITTÄJÄ, TAOPSA TULE TAKAISIN"
Ei Tapsa ole koskaan lähtenytkään. Muistoissain pääsen aina tunnelmaan.
AmiApache 3 months ago
Tää on miun isän ja äidin häävalssi. He on tapelleet tätä elontaipaletta 60 vuotta, eikä ole helppoa ollu, mutta edelleen rakastavat toisiaan ja lapsiaan sekä lapsenlapsiaan....
puoskari00 1 year ago 6
Jos puhumme laulujen kuninkaasta Suomessa niin Tapsa on Hän....
inter18100 1 year ago 2
tää on niin paras verse.
mormoonimikko 1 year ago
tapio ♥
mimi2019 1 year ago 2
rakastan tätä laulua! kiitos!
kristiinaist 1 year ago
Suomalaiselle syksylle ...ja Itse Kuninkaalle!
Sergoath 1 year ago
tapio the king.!
v11n1man 1 year ago 2
This has been flagged as spam show
Tulee lapsuuden ihanat muistot haikeasti mieleen.
finausis 1 year ago
lapsuuden muistot tuleen haikeasti mieleen!
finausis 1 year ago
Tapsa on TAPSA; kuunnelkaahan myös hänen vähemmän kuultu hieno valssi: ´Unohtunut kitaravalssi´ !!!!
TheErkki46 1 year ago
♪♫♥ !
GoodVibesOfficial 1 year ago
Sorry kun kiinnitän huomiota epäolennaiseen, mutta Tapio on melkein aina valokuvattu vinosta alaviistosta. Komia miäs, ei siinä mitään. :)
Maissikasvi 1 year ago
@Maissikasvi Ylyväät miähet kuvatahan alahaalta ; D
pspcustomfirmware 1 year ago 2
Todella kaunis kappale. Oli meilläkin häävalssina. :)
Maria84FIN 1 year ago
hyvä
tompa666 2 years ago
Tää oli meidän häävalssi... Tosin mun kaverin laulamana. Tapsa on vaan suomalaisuuden paras tulkki.
MrVaari 2 years ago
Tapsan ääni on niin kaunis!
banzai1979 2 years ago 3
Äitini on tanssinut Tapsan kans keiteleellä jokus viiskytluvulla. Meillä oli iso kasa hänen levyjä kun olin pentu. Mossä lienee nytten.
pansarballe 2 years ago
tosi mahtava ääni, oon aina tykännyt !!! tulee mun äitiä ikävä............nää on niitä lapsuuden levyjä..........
madamcherif 2 years ago 12
Tapsalla on ihana ääni, ja kaunis on kappalekin.
HiidenKirnu88 2 years ago 4
Ihan nousee kyyneleet silmiin.
bukovoima 2 years ago 13
@bukovoima
samoin minulle--Tuula
tuukah 1 year ago
mave.foorumi.eu
marjis3 1 year ago