"Albumin tuottivat yhteistyössä Jukka Immonen ja Lasse Kurki. Kappaleet sävelsivät Lasse Kurki ja Knipi. Sanoituksista vastasivat Mariska, Tuure Kilpeläinen, Heimo Hatakka, Timo Kiiskinen, Paula Vesala ja itse Anna Puu yhdessä Knipin ja Lasse Kurjen kanssa." -wikipedia
joskus yksinkertanen on ainutlaatusta, tässä biisissä on jotain taikaa, ja jos kuuntelee noita sanoja nii voin sanoo et tää kappale on kyl mestariteos:)
Muista suomalaisista Idols-tähdistä Anna poikkeaa positiivisella tavalla, mutta mielestäni tyyli vaikuttaa jotenkin hiomattomalta. Monissa kappaleissa tuntuu olevan vähän liikaa lainatavaraa.
Biisissä on kuitenkin ihan mukava ja rauhallinen kokonaisvaikutelma ja Annakin vaikuttaa hyvin positiiviselta artistilta (vaikka nimi onkin hieman Poo)
Kaikki laulajat alussa lainaavat muiden kappaleita, Dannyjä myöten. vaikkei se olekkaan vanha laulaja niin onhan se lainannu sen son of my wather kappaleen eli siis maantieltä taloon
Tais kuule Liinulta nyt pointti kadota..väittikö se Danny sitä sitten omaksi kappaleekseen, tuskinpa?
Lähinnä tää lähettämäni pikku miinus menee kyllä sovittajan piikkiin - pääriffi on vaan häiritsevän sama kuin Cassidyn "Time After Time"ssa.
Tehdään vielä selväksi, että Puu-Anna on mustakin ihan symppis ja positiivinen pakkaus suomalaisessa musassa ja eväät varmaan riittää myös kansainväliseen uraan jatkossa.
Vieläkö muusikoiden.netissä on se "käräyttelyketju"? Tällaiset kommentit voi säästää sinne. Musiikin tekeminen toimii lainausten ja uudelleentulkintojen kautta. Kuinkakohan monta kertaa esimerkiksi The Partisanin kitarariffiä on kopioitu? Itse viimeksi huomasin tämän lainan Anna Ternheimin biisissä, ja kas kun ei heti tehnyt mieli kailottaa PLAGIAATTI.
Hyvä fiilis tässä biisissä...sanat ja sävel puhuvat samaa kieltä....yksinkertainen on kaunista...ja Annan ääni sointuu kokonaisuuteen....yksi levyn parhaista kappaleista..
Laulettiin tänään mun kummitytön ristiäisissä ♥
rosemuru 3 months ago
@rosemuru Ihanaa ♥ Mun kummitäti sano, et tää biisi kertoo musta :)♥♥
slynkeppihevoset 2 months ago
tää on ihana. Me kuunneltiin tää riparilla (olin isosen) yhes iltahartaudes<3
Nephiiie 5 months ago
Comment removed
FlamingWingedToast 6 months ago
Kuunneltiin tätä riparilla ;) <3
Plasvi 1 year ago 5
Itellä jääny mieleen biisistä alussa "Kolme!"
feaksin 1 year ago
tota.hieno piirustus on todiste jumalan olemassaolosta? ei oikein mua vakuuta
albuorkka 1 year ago
ihana biisi , niinku tuo Peter Gabrielin Book of Love biisi joka on identtinen tämän kanssa :P
randomolli 1 year ago 4
Tää saa sellasen olon, että mä olen tosi tärkeä ja aina kun, mua ahdistaa tai on paha olo, kuuntelen tämän, se helpottaa.
. :)
Mousselammas 1 year ago 4
Pete parkkone ja koop arpone lämmitti saunaa
pete sano: anna puu
tnAsku 1 year ago 5
mä e tiiä mutku katoin niin vaikka o rauhallinen niin mua rupes vähä pitkästyttämää...
FaniKoira 2 years ago
on kyl ihanan rauhallinen
Jarppafan 2 years ago 13
tietääks kukaan kuka kirjoittaa annan biisit?
tjenaremillan 2 years ago 4
"Albumin tuottivat yhteistyössä Jukka Immonen ja Lasse Kurki. Kappaleet sävelsivät Lasse Kurki ja Knipi. Sanoituksista vastasivat Mariska, Tuure Kilpeläinen, Heimo Hatakka, Timo Kiiskinen, Paula Vesala ja itse Anna Puu yhdessä Knipin ja Lasse Kurjen kanssa." -wikipedia
DwayMac 2 years ago 7
Siinä on ehkä vähän turhan monen ihmisen lusikka sopassa :D
Katoamaton 2 years ago 4
Mutta entä jos on oikein hyvä soppa? :)
freezeandbreeze 2 years ago 3
Tää on nii ihana ja rauhallinen biisi <33
MasyKasy 2 years ago 10
ihana biisi *v*, mut liian lyhyt :(
repsu243 2 years ago 16
kaunis kappale, tämä soi meidän koulun aamunavauksessa ♥
aivan ihana.
grapeflow 2 years ago 14
@grapeflow
Ei toimis mulle aamunavauksena, tässä biisissä on niin tuudittava flow koko ajan että nukahtasin vaan uudestaan.
progemetalheadbanger 1 year ago 2
En nyt ota kantaa onko plagiaatti vai ei, mutta tuli heti mieleen tästä Marc Cohn - True Companion, molemmissa samanlainen "hartaus ja poljento".
Kyseinen kappale on ollut varsin käytetty kappale mm. häissä.
vkopio 2 years ago
meillä oli tän vuoden riparilla tämä biisi viimeisen illan hartaudessa, ja se nosti kyllä kyyneleet silmiin, ihana kappale<3
siljapulla 2 years ago 12
Niin kaunis ja koskettava kappale! ^^ Jopa tällaisesta ateisti pakanasta :P
aur0rab0realis 2 years ago 30
Tää kappale on mulle jotenki tärkee.. Saa mut tuntemaan et mulla on oikeesti joku tarkotus.
yufachan1 2 years ago 11
osaisiko joku tsekii soinnut tähän
Tiinathomas 2 years ago 2
joskus yksinkertanen on ainutlaatusta, tässä biisissä on jotain taikaa, ja jos kuuntelee noita sanoja nii voin sanoo et tää kappale on kyl mestariteos:)
mmums 2 years ago 45
Muista suomalaisista Idols-tähdistä Anna poikkeaa positiivisella tavalla, mutta mielestäni tyyli vaikuttaa jotenkin hiomattomalta. Monissa kappaleissa tuntuu olevan vähän liikaa lainatavaraa.
Biisissä on kuitenkin ihan mukava ja rauhallinen kokonaisvaikutelma ja Annakin vaikuttaa hyvin positiiviselta artistilta (vaikka nimi onkin hieman Poo)
LLennu 2 years ago 8
Ajattelin, että jos joskus isosena rippileirillä joudun/pääsen pitämään iltahartauden, niin luen nämä sanat :D
Janidaz 2 years ago 13
Mäkin diggaan Eva Cassidya, mutta riffin suora kopiointi Marttisen pienikoppaista soundia myöten...
hanzuhanzu 2 years ago 3
Kaikki laulajat alussa lainaavat muiden kappaleita, Dannyjä myöten. vaikkei se olekkaan vanha laulaja niin onhan se lainannu sen son of my wather kappaleen eli siis maantieltä taloon
Judyliinu 2 years ago 2
Tais kuule Liinulta nyt pointti kadota..väittikö se Danny sitä sitten omaksi kappaleekseen, tuskinpa?
Lähinnä tää lähettämäni pikku miinus menee kyllä sovittajan piikkiin - pääriffi on vaan häiritsevän sama kuin Cassidyn "Time After Time"ssa.
Tehdään vielä selväksi, että Puu-Anna on mustakin ihan symppis ja positiivinen pakkaus suomalaisessa musassa ja eväät varmaan riittää myös kansainväliseen uraan jatkossa.
hanzuhanzu 2 years ago
Vieläkö muusikoiden.netissä on se "käräyttelyketju"? Tällaiset kommentit voi säästää sinne. Musiikin tekeminen toimii lainausten ja uudelleentulkintojen kautta. Kuinkakohan monta kertaa esimerkiksi The Partisanin kitarariffiä on kopioitu? Itse viimeksi huomasin tämän lainan Anna Ternheimin biisissä, ja kas kun ei heti tehnyt mieli kailottaa PLAGIAATTI.
tankebrott 2 years ago
Olisi mielenkiintoista kuulla Annan, tai sovittajien Knipi ja Kurki kommentit - tahallaan, vahingossa, kieli poskessa..
Tankebrott, mene moderoimaan muualle, vaikka Demiin tai Koululaiseen, jos et kestä muiden kommentteja.
hanzuhanzu 2 years ago
Älä ole alentuva. Mielipiteistä on voitava kiistellä. Jos et itse kestä kritiikkiä, taskulämmintä elämän jatkoa vaan sinulle.
tankebrott 2 years ago 3
jaa kait sitä täytyy tukea suomalaista musiikkiteollisuutta. Näiden biisien pohjalta vaimo ainakin tykkäsi ja käski tilata levyn.
Dictoz 2 years ago 6
Hyvä fiilis tässä biisissä...sanat ja sävel puhuvat samaa kieltä....yksinkertainen on kaunista...ja Annan ääni sointuu kokonaisuuteen....yksi levyn parhaista kappaleista..
ojosassi123 2 years ago 8
Yks parhaista :P
suviiiiii 2 years ago 7
Tässä kappaleessa on hyvä tunnelma, ääni ja kappale käyvät hyvin yhteen.
surraajam 2 years ago 12