Jospa Aunuksen ja Vienan Karjala olisi jaanyt Suomalaisten kassisa Venajan Karjalaisten olo tila olisi erilainen. And I am an American with no Suomen ancestry.
Tulin juuri mummon hautajaisista joissa pakollisten virsienveisauksien jälkeen papin poistuttua kaivoimme esiin mansikkaviinipullot ja skoolasimme mummolle soitettuamme ensin tämän hänen lempikappaleensa.
@jpt742 Tuntematon on tehty sellaisena aikana, jolloin ei olisi voinut muuta edes sanoa. Se oli poliittisesti epäkorrektia. Mistään puolustussodasta ei olisi voinut edes puhua.
Ääninen on ja kuuluu suomen ja suomalaisten historiaan. Suomalaisia ovat myös aikoinaan aunukselalaiset, karjalaiset, inkeriläiset ynnä muut jotka joutuivat kotinsa jättämään. Ja jotka kotinsa jättivät suomen puolelle, olivat onnekkaita. Stalin vei paluumuuttajista suurimman osan ja siperia opetti loput. Yksi vain on tuo petturi moskovassa, makaa kremlin muurissa.
Revanssi nykyaikana? Miksi ihmeessä? Sieltä tulisi sellanen voima ettei Suomesta ei olisi mitää jäljellä nykypäivänä. Puhumattakaa sopimuksesta missä Venäjä ja Kiina toimivat yhdessä, mikäli yksi maista joutuu sotaa liittyy toinen avuksi samantien.
Sitä paitsi jos nyt tahtoo menetetyt maat niin antaa poliitikkojen hoitaa homman VÄKIVALTA tuo lisää väkivaltaa eikä Suomella ole mahdollisuuden mahdollisuutta nyky ajan Venäjää vastaa sodassa. NL käytti 1400 luvun taktiikkaa joka toi suurta tappiota
@XmjfanforeverX NL käytti siis toisen maailmansodan aikana 1400-luvulta olevaa taktiikkaa... Juu, näin on. Onko nyt jo siirrytty 1500-luvun taktiikkaan.
Ymmärretään nyt sentään että nämä ovat aikansa tuotteita ja palvelivat aikanaan maanpuolustusta, joskin jatkosodan alussa ainakin oli ehkä pyrkimys vähän laajentaakin maatamme. Pitää ottaa huomioon sekin, että jo talvisodassa itänaapurin tarkoitus oli hävittää koko Suomi. Ei siis mikään ihme että monet ajattelivat jatkosodan alkaessa, että "aatun" tuella saamme omamme pois ja vielä korkojen kanssa. Ymmärtääkseni monet näistä lauluista on tehnyt George de Gozinsky .
Näin jälkiviisaana voisi lähteä sanomaan että entinen NL ei odotuksiensa mukaan tayttänyt operaatio barbarossan Suomen kohtaa, Koska tarkoitus oli katkaista suomi kapeimmasta kohdasta ja tämä ei ikinä onnistunut sekä eikö päämäärä ollut kokomaan miehitys? tälläistä ei ikinä tapahtunut eli Suomi selätti NL tässäkin asiassa tosin kyllä suomelta vietiin Karjala ja Hanko ainakin väliaikaisesti eli jutun pääpointti on se että suomi selätti siten että itsenäisyys säilytettiin myös kiitos Saksalaisten.
@Sorstalan Luulisin että pystyn kääntämään sen suurin piirtein oikein. ...Käänsin jossain 16-vuotiaana muutaman Yrjö Jylhän runonkin. Muutama kk sitten myös Saarenmaan valssi päätyi käännetyksi allekirjoittaneen toimesta. ...Pistänkin muistiin, että tämä laulu pitää kääntää.
Synkkyydestä saisi kuvitettua näin: Ensin kuvia taistelukentiltä, otsikoita voimasta ja tuhoista.
Lopussa "pahuus laskeutuu suomenruotsalaisena", liitettyjä otsikoita, kun mamu tai muu hörhö pahoinpidellyt veteraanin. Sanoma ja päivämäärä tosin, jottei voi vihan lietsomisesta haastaa. Lähde on lähde ja sillä hyvä.
Siinä lopussa seisoo se sana "ihana maa tänne jäi".
Kaunis valssi ja ajan henkeä hyvin kuvaava...ja joo ei kannata pistää mitään kommenttia puoleen eikä toiseen, tiedän jo ne kaikki. Ainakin oman kansan historia pitää tuntea.
Upea laulu. Kiihkoilu voidaan jättää pois, mutta menneisyydessä meillä ei ole mitään hävettävää. Sotien aikana tehdyt ratkaisut olivat oikeita, sen todistaa jo se että itsenäisyys kuin ihmeen kaupalla säilyi. Mitä saksalaisten rinnalla sotimiseen tulee niin tekiväthän USA ja Englantikin yhteistyötä Stalinin kanssa, ja tuskinpa se johtui heidän kommunistimielisyydestään.
"Puna-armeijan ilmavoimat pommitti 25. kesäkuuta Helsinkiä, Turkua ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella, joista ammuttiin alas Suomen alueelle 27 konetta, pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa."
Neuvostoliitto oli käytännössä aloittanut uuden sodan valmistelun ennen kuin Suomi lähentyi Saksan kanssa.
Juu pitää paikkansa. 1990 luvulla on paljastettu yksityiskohtaiset operaatiosuunnitelmat Suomen miehittämiseksi 1941. Kaikki oli valnmiina komentosanoja myöten. Myös alustavia joukkojen siirtoja tehtiin. Tarvittiin vain sopiva tilaisuus aloittaa hyökkäys ja sitä ei varsinaisesti tullut, kun oli tuo Hitlerkin punonut juonia. NL joka tapauksessa pommitti ensin.
Tää revanssihenki on ihan älytöntä. Ne ihmiset, jotka olis sodassa ei näillä jutuilla uhoa. Uhoajat iskivät päänsä karjalan mäntyyn ja se jothi viime kädessä, että munkin suku joutui lähtemään evakkoon mestoilta, joita oltiin ikiaiakaiset ajat asutettu.Sota ei johda ikinä mihinkään hyvään ainakaan Itänaapuria vastaan. Niitä on yksinkertaisesti liikaa.
Ptuutti, kirjoitat aivan kuin Suomi olisi ollut joku hyökkääjävaltio tai sota ainakin painavasti Suomen syytä. Tavalliset suomalaiset olisivat melko varmaan halunneet vain rauhassa rakentaa täällä saunoja ja pirttejä. Ne sotaan syylliset uhoajat löytyivät Moskovasta ja Berliinistä ja muiden "uhoaminen" oli piipertelyä.
@Ptuutti Revanssi... eiei... mitä suotta... Venäjällä ei oo periaatteessa mitään mitä me tarvittais... ja kolmas maailmansota voi hyvinkin olla edessä... oma epäilys on et se on muslimit vs. loput :D... sen verran pöljii ne on... vaikka tällä vitsailu onkin tyhmää... :D sori
Olet oikeassa, revanssihenki on älytöntä. Mutta tosiasia on se, että veteraaneja ei voi kunnioittaa liikaa. Heidän ansiotaan on se, että emme ole venäläisiä.
@Ptuutti Ihan ilman mitään revanssihenkeä.Mietipä minkä takia se sinun suku joutui lähtemään, ei siinä varmaan mikään "revanssihenki" vaikuttanut. Eiköhän se vaikutus tullut idästä päin.
Järkyttää lukea tuommoista roskaa! Sodassa ei ole mitään ihannoimista ja saatana siellä kuolee ihmisiä. Olaan näin vain, puolueettomuudessa ei ole mitään pahaan.
Kaikutar? Sinua ei todennäköisesti olisi olisi edes olemassa jos minun isoisä ja kaikkien muiden isoisät /isät eivät olisi olleet siellä missä pitää. puolueettomuudessa ei ole mitään pahaa, sitä vain pitää osata puolustaa tarvittaessa vai kuinka? Jos sinä haluat olla vain näin olisiko muutto ruotsiin vaihtoehto kuten eräillä sivareilla.
Taas on itsenäisyyspäivä ja aika kiittää niitä,jotka sen saivat meille... Vähiin vain käy sekin joukko,valitettavasti!! Toivottavasti ei tule uutta uhkan päivää,jolloin "Tuntemattoman" sanoin "ei lyötäisi päätä Karjalan mäntyyn", vaikka sukujuureni sieltä ovatkin...
Itsenäisyys vaan on enää käsite EU:n myötä,mutta juhlitaan sitä silti!! SUOMI 1917-2008 = 91 v!!
tämä Viestirykmentin tuleva varusmies on mukana, minä suojaan RK:lla kun te puratte kk:n ja vetäydytte parempaan asemaan, vihollisen luoti selässä tai omien luoti rinnassa ei houkuta.
I really dont have any idea but I myself believe they keeped themselfs as the "evil finns" against Russians.Or they put the skulls to keep these evil russians away.Myself I havent see these kind of skulls ever in Finnish war pictures.
Some of the finnish artillery troops did use these skull symbols. There was nothing bigger reason to use them, they just wanted to separate from others.
Tämähän oli sotapropagandaa eikä kukaan Ääniselle asti aikonut oikeasti mennä. Tuo Venäjä rakas naapurimme ei taas näytä muuta kuin karhunnaamaansa, vittuvie, hyökkäsi Georgiaan olympialaisten avajaispäivänä. Ja se on tänä päivänä!
Eikö olisi parasta suuntaututua länteen. Valloitettaisiin Ruotsi ja Norja. Saataisiin haltuun Pohjois-Ruotsin rautamalmikaivokset ja Norjan öljy. Voitaisiin ottaa hatkat perseaukisten uniosta.
Tämä suututtaisi EU maat joille ruotsin malmi ja norjan öljy ovat tärkeitä tuontituotteita. Saisimme luultavasti pakotteita+mahdollisesti NATOnkin niskaamme hiostamaan.
Venäjä olisi luultavasti tähän enemmän kuin tyytyväinen kun pääsisi tuomaan omia tuotteitaan entistä enemmän EUhun.

randolph42100 2 months ago
Isä oli silloin joskus äänisellä vankina vaikka oli vielä lapsi,MINÄ KUNNIOITAN NÄITÄ IHMISIÄ:ISÄ on vielä elossa sitkeä KARJALAINEN
asiekkinen3 3 months ago
Kaunis laulu. Propagandaahan tämä on, mutta kaikkihan sitä teki. Itse olen pro patria- ihminen, jotenkin tämä koskettaa aika syvältä...
sarismc 3 months ago
@sarismc
Jos nyt kuitenin jätettäisiin se Pro Patria niille, jotka eivät sieltä jostain enää kotiin elävinä palanneet.
HelsinkiXdrunkcore 2 months ago
Mitä tähän muuta sanoisi kun että kuolematon hitti piisi.
Kolahtaa kellä vastaanottimet.
Kaunista ja kaihoisaa........
pekka9991 4 months ago
Eikös tämä ole George de Gotsinskyn tekemä laulu. Komea joka tapauksessa. Suhtaudutaan siihen vain aikansa tuotteena eli sota-ajan kappaleena.
eino46 9 months ago
Helvetti miten Georg Malmsténilla on mahtava ääni!
reissumies11 11 months ago
Tulin juuri mummon hautajaisista joissa pakollisten virsienveisauksien jälkeen papin poistuttua kaivoimme esiin mansikkaviinipullot ja skoolasimme mummolle soitettuamme ensin tämän hänen lempikappaleensa.
ville322 1 year ago 3
Comment removed
umpisuoli87 1 year ago
Mitähän meillä oli tekemistä Äänisen rannoilla. Tuntemattoman sanoin: Rosvoretkellä oltiin. Aivan turhaa paatosta.
jpt742 1 year ago
@jpt742 mitenhän mahtoi olla? oliko ääninen silloin suomea vai ryssää???
grydenfelder84 1 year ago
@jpt742 Tuntematon on tehty sellaisena aikana, jolloin ei olisi voinut muuta edes sanoa. Se oli poliittisesti epäkorrektia. Mistään puolustussodasta ei olisi voinut edes puhua.
tupakki 1 year ago
Ääninen on ja kuuluu suomen ja suomalaisten historiaan. Suomalaisia ovat myös aikoinaan aunukselalaiset, karjalaiset, inkeriläiset ynnä muut jotka joutuivat kotinsa jättämään. Ja jotka kotinsa jättivät suomen puolelle, olivat onnekkaita. Stalin vei paluumuuttajista suurimman osan ja siperia opetti loput. Yksi vain on tuo petturi moskovassa, makaa kremlin muurissa.
jarkkolehtonen 11 months ago 8
Huom. kypärän erikoismaalaus 1.37
Kissinpoika 1 year ago
Revanssi nykyaikana? Miksi ihmeessä? Sieltä tulisi sellanen voima ettei Suomesta ei olisi mitää jäljellä nykypäivänä. Puhumattakaa sopimuksesta missä Venäjä ja Kiina toimivat yhdessä, mikäli yksi maista joutuu sotaa liittyy toinen avuksi samantien.
Sitä paitsi jos nyt tahtoo menetetyt maat niin antaa poliitikkojen hoitaa homman VÄKIVALTA tuo lisää väkivaltaa eikä Suomella ole mahdollisuuden mahdollisuutta nyky ajan Venäjää vastaa sodassa. NL käytti 1400 luvun taktiikkaa joka toi suurta tappiota
XmjfanforeverX 1 year ago
@XmjfanforeverX NL käytti siis toisen maailmansodan aikana 1400-luvulta olevaa taktiikkaa... Juu, näin on. Onko nyt jo siirrytty 1500-luvun taktiikkaan.
Isanmaantoivo100 1 year ago
Ymmärretään nyt sentään että nämä ovat aikansa tuotteita ja palvelivat aikanaan maanpuolustusta, joskin jatkosodan alussa ainakin oli ehkä pyrkimys vähän laajentaakin maatamme. Pitää ottaa huomioon sekin, että jo talvisodassa itänaapurin tarkoitus oli hävittää koko Suomi. Ei siis mikään ihme että monet ajattelivat jatkosodan alkaessa, että "aatun" tuella saamme omamme pois ja vielä korkojen kanssa. Ymmärtääkseni monet näistä lauluista on tehnyt George de Gozinsky .
eino46 1 year ago
Hirveä käännös!
tafaistr 1 year ago
Näin jälkiviisaana voisi lähteä sanomaan että entinen NL ei odotuksiensa mukaan tayttänyt operaatio barbarossan Suomen kohtaa, Koska tarkoitus oli katkaista suomi kapeimmasta kohdasta ja tämä ei ikinä onnistunut sekä eikö päämäärä ollut kokomaan miehitys? tälläistä ei ikinä tapahtunut eli Suomi selätti NL tässäkin asiassa tosin kyllä suomelta vietiin Karjala ja Hanko ainakin väliaikaisesti eli jutun pääpointti on se että suomi selätti siten että itsenäisyys säilytettiin myös kiitos Saksalaisten.
MrKurkoShotti 1 year ago
Käännöksesi ontuu paikka paikoin. Näin hieno laulu ansaitsisi sofistikoituneempaa englantia.
Sorstalan 1 year ago
@Sorstalan Luulisin että pystyn kääntämään sen suurin piirtein oikein. ...Käänsin jossain 16-vuotiaana muutaman Yrjö Jylhän runonkin. Muutama kk sitten myös Saarenmaan valssi päätyi käännetyksi allekirjoittaneen toimesta. ...Pistänkin muistiin, että tämä laulu pitää kääntää.
DeltaSilver88 1 month ago
yhessä kuvass a kuoleman komppania sotilaita,en kerro enemmän ottakaa selvä,pää kallo
matti5950 1 year ago
Synkkyydestä saisi kuvitettua näin: Ensin kuvia taistelukentiltä, otsikoita voimasta ja tuhoista.
Lopussa "pahuus laskeutuu suomenruotsalaisena", liitettyjä otsikoita, kun mamu tai muu hörhö pahoinpidellyt veteraanin. Sanoma ja päivämäärä tosin, jottei voi vihan lietsomisesta haastaa. Lähde on lähde ja sillä hyvä.
Siinä lopussa seisoo se sana "ihana maa tänne jäi".
hakala881 1 year ago
Kuvastaa vissiin ajan henkeä, emmehän me 2000-luvulla voi ymmärtää....sääli...
Adolf64 1 year ago
Se on aina revanssia tai jotain muuta negatiivista jos pieni valtio itseään puolustaa mutta oikeutettua ja ymmärrettävää jos suurvalta rajoja oikoo.
Tämän laulun taustalla oli kaunis aate yhdistää kaikki suomen heimot saman valtion alle. Valitettavasti tavoite ei toteutunut...
amur009 1 year ago 3
Vai, että revanssihenkinen? Tottakait se harmittaa joitakin, kun torjuttiin kommunismin tulo.
Ja se kun teiltä karjalan pojat jäi sinne ne uoeat kartanot, sun muut.
vaari3
vaari3 1 year ago
Kiitos veteranit! Ilman teitä ei olisiSuomea.
tukikohta 1 year ago 4
Kaunis valssi ja ajan henkeä hyvin kuvaava...ja joo ei kannata pistää mitään kommenttia puoleen eikä toiseen, tiedän jo ne kaikki. Ainakin oman kansan historia pitää tuntea.
Ja alkuun palatakseni...valssi on hieno :)
piraan2 1 year ago
Nöyrä kiitos veteraaneille.
Sakaris2 1 year ago 5
Is that Matti Jurva? Georg Malmsten?
everslaw 1 year ago
Niksi Sonni puhuu asiaa.
RekkaDriver 1 year ago 5
Ääniselle pääsivät Suomalaiset sotilaat etenemään ja nimesivät Petruskoin Äänislinnaksi!!
DaBoomz13 2 years ago 9
Hyvää itsenäisyyspäivää! Kiitos mummut ja papat :D
Sareth987 2 years ago 24
Upea laulu. Kiihkoilu voidaan jättää pois, mutta menneisyydessä meillä ei ole mitään hävettävää. Sotien aikana tehdyt ratkaisut olivat oikeita, sen todistaa jo se että itsenäisyys kuin ihmeen kaupalla säilyi. Mitä saksalaisten rinnalla sotimiseen tulee niin tekiväthän USA ja Englantikin yhteistyötä Stalinin kanssa, ja tuskinpa se johtui heidän kommunistimielisyydestään.
NiksiSonni 2 years ago 91
"Puna-armeijan ilmavoimat pommitti 25. kesäkuuta Helsinkiä, Turkua ja Porvoota sekä tusinaa muuta paikkakuntaa noin 500 koneella, joista ammuttiin alas Suomen alueelle 27 konetta, pääministeri Jukka Rangell totesi radiossa että Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa."
Neuvostoliitto oli käytännössä aloittanut uuden sodan valmistelun ennen kuin Suomi lähentyi Saksan kanssa.
FinlandicaKing 2 years ago 22
Juu pitää paikkansa. 1990 luvulla on paljastettu yksityiskohtaiset operaatiosuunnitelmat Suomen miehittämiseksi 1941. Kaikki oli valnmiina komentosanoja myöten. Myös alustavia joukkojen siirtoja tehtiin. Tarvittiin vain sopiva tilaisuus aloittaa hyökkäys ja sitä ei varsinaisesti tullut, kun oli tuo Hitlerkin punonut juonia. NL joka tapauksessa pommitti ensin.
Mainilanlaukaisija 2 years ago 9
Comment removed
Ptuutti 2 years ago
Tää revanssihenki on ihan älytöntä. Ne ihmiset, jotka olis sodassa ei näillä jutuilla uhoa. Uhoajat iskivät päänsä karjalan mäntyyn ja se jothi viime kädessä, että munkin suku joutui lähtemään evakkoon mestoilta, joita oltiin ikiaiakaiset ajat asutettu.Sota ei johda ikinä mihinkään hyvään ainakaan Itänaapuria vastaan. Niitä on yksinkertaisesti liikaa.
Ptuutti 2 years ago
Ptuutti, kirjoitat aivan kuin Suomi olisi ollut joku hyökkääjävaltio tai sota ainakin painavasti Suomen syytä. Tavalliset suomalaiset olisivat melko varmaan halunneet vain rauhassa rakentaa täällä saunoja ja pirttejä. Ne sotaan syylliset uhoajat löytyivät Moskovasta ja Berliinistä ja muiden "uhoaminen" oli piipertelyä.
JumalanMyrsky 2 years ago 8
Oikeastaan Saksa oli syyllinen jatkosodan syttymiseen koska Hitleri ilmotti että Suomi hyökkää sakujen kanssa Venäjälle..
DaBoomz13 2 years ago
@Ptuutti Revanssi... eiei... mitä suotta... Venäjällä ei oo periaatteessa mitään mitä me tarvittais... ja kolmas maailmansota voi hyvinkin olla edessä... oma epäilys on et se on muslimit vs. loput :D... sen verran pöljii ne on... vaikka tällä vitsailu onkin tyhmää... :D sori
Tailgunner757 1 year ago
@Ptuutti
Olet oikeassa, revanssihenki on älytöntä. Mutta tosiasia on se, että veteraaneja ei voi kunnioittaa liikaa. Heidän ansiotaan on se, että emme ole venäläisiä.
jakke669 1 year ago
@Ptuutti
Jos sinunlaisiasi olisi ollut enemmän 70 vuotta sitten, ei Suomea (as we now
know it) varmaan olisi.
Adolf64 1 year ago
mave.foorumi.eu
marjis3 1 year ago
@Ptuutti Ihan ilman mitään revanssihenkeä.Mietipä minkä takia se sinun suku joutui lähtemään, ei siinä varmaan mikään "revanssihenki" vaikuttanut. Eiköhän se vaikutus tullut idästä päin.
piraan2 5 months ago
@Ptuutti Asiantuntija?
saarnilehto123 3 months ago
Jeesustelu on turhaa. Ihminen on mitä on.
Hyvä kun saatana selvittiin siitä elossa.
JapaninArmeija 2 years ago 7
upea laulu
gallenkallela 2 years ago 7
Sota on osa ihmisluontoa. Kestä tai älä, mutta ei se minnekkään ole näiden 70 vuoden jälkeen mennyt.
Kuhlfurst 2 years ago 4
Korjataan. Ei se ole mennyt minnekkään MILJOONIIN Vuosiin.
Tonzai2002 2 years ago
Maailmassa kuolee ihmisiä.
MrVolmariKuulapaa 2 years ago
Järkyttää lukea tuommoista roskaa! Sodassa ei ole mitään ihannoimista ja saatana siellä kuolee ihmisiä. Olaan näin vain, puolueettomuudessa ei ole mitään pahaan.
Kaikutar 2 years ago
Kaikutar? Sinua ei todennäköisesti olisi olisi edes olemassa jos minun isoisä ja kaikkien muiden isoisät /isät eivät olisi olleet siellä missä pitää. puolueettomuudessa ei ole mitään pahaa, sitä vain pitää osata puolustaa tarvittaessa vai kuinka? Jos sinä haluat olla vain näin olisiko muutto ruotsiin vaihtoehto kuten eräillä sivareilla.
greywolf48 2 years ago 10
missä puoluettomuudessa?
Blue3289 2 years ago
kunnia isälle
Arduuse1 2 years ago 3
Hyvää veterinaali päivää!
bisseeeee 2 years ago 6
KIITOS SAMOIN!
Jiippa 2 years ago
Ryssä on aina oven takana.
m1947n 3 years ago 5
Kiitos veteraaneille vapaasta Suomesta!
Sareth987 3 years ago 112
@Sareth987
jasperkello 1 year ago
Karjala vapaaksi!
skarhu 3 years ago 22
Suomi suureksi
satail 3 years ago 3
Valssi on kaunein, mitä Suomessa on koskaan tehty. Tällaiset *****kommentit eivät sovi sen yhteyteen.
FedirSchys 3 years ago 14
LOL Katsopa tarkemmin laulun sanoja.
satail 3 years ago 4
Ai perkele ku olla suomesa tehty hyvää musiikkia aikoina. ai et<3
ktm133 3 years ago 9
Taas on itsenäisyyspäivä ja aika kiittää niitä,jotka sen saivat meille... Vähiin vain käy sekin joukko,valitettavasti!! Toivottavasti ei tule uutta uhkan päivää,jolloin "Tuntemattoman" sanoin "ei lyötäisi päätä Karjalan mäntyyn", vaikka sukujuureni sieltä ovatkin...
Itsenäisyys vaan on enää käsite EU:n myötä,mutta juhlitaan sitä silti!! SUOMI 1917-2008 = 91 v!!
pete68finland 3 years ago 8
Suomi on hankaluuksien kautta yhdeksänkymmentäyksivuotias. Eiköhän pojjaat pistetä sataseen tuli vaikka mikä eteen!
Kuhlfurst 3 years ago 4
kyllä nyt on nähtävä ainakin 151. itsenäisyyden vuosi, vähintään.
dimapez 3 years ago 14
Edes sadas =)
joomoi87 2 years ago 3
Vaikka kahteen jos minusta on kiinni...
Vulcarus 3 years ago
Kyllähän mie otan toisen kk:n ... jos toiset ottaa jalustan....
mt451 2 years ago 9
Mukana ollaan ja :. loput tiedät :)
Nannu65 2 years ago
tämä Viestirykmentin tuleva varusmies on mukana, minä suojaan RK:lla kun te puratte kk:n ja vetäydytte parempaan asemaan, vihollisen luoti selässä tai omien luoti rinnassa ei houkuta.
dimapez 2 years ago
kk:ta ei jätetä!
analevo 2 years ago
Poistin Seppo Lehdon mainoskommentin.
MythicSJK 3 years ago 10
Ensimmäinen kuva sotilaasta on Viljam Pylkäs eli Tuntemattoman Rokan esikuva (jos jotain kiinnostaa)
Toetoe1988 3 years ago 3
Kyllä se niin on että ei kannata enään karjalaa havitella takasin. olkaamme tyytyväisiä että Suomea ei liitetty Neuvostoliittoon kokonaan.
Ja KIITOS kaikille veteraaneille jotka puolustivat isän maata ja kuolivat sen edestä.
Jokainen voisi omalla kohdallaan ajatella pystyisikö samaan. veikkaampa ettei pystyisi.
hipulix 3 years ago 2
Olet tyypillinen kakkihousu
Omaansa kehtaa aina vaatia, eikä jäädä tuleen makaamaan
Seppo Lehto vapaussoturien tiellä
Suomi suomalaisille
Vapaussota1918 3 years ago 3
Why did the Finnish paint skulls on there helmets?
TheSouthernGentleman 3 years ago
This comment has received too many negative votes show
hail hitler
sakkurae 3 years ago
Tiedoksi... Se kirjoitetaan "Heil Hitler".
Slay76 3 years ago
I really dont have any idea but I myself believe they keeped themselfs as the "evil finns" against Russians.Or they put the skulls to keep these evil russians away.Myself I havent see these kind of skulls ever in Finnish war pictures.
henathepena 3 years ago
Some of the finnish artillery troops did use these skull symbols. There was nothing bigger reason to use them, they just wanted to separate from others.
MythicSJK 3 years ago 13
This has been flagged as spam show
@TheSouthernGentleman
"Why did the Finnish paint skulls on there helmets?"
Because Soviets started the war, and war tends to be an ugly business.
Joonavainio 10 months ago
Vittu opetelkaa historiaa
Nannu65 3 years ago
Karjala on Suomelta ryöstettö alue:( mutta me otamme sen pullo kerralla takaisin:)
Irmeli750 3 years ago 13
Tämähän oli sotapropagandaa eikä kukaan Ääniselle asti aikonut oikeasti mennä. Tuo Venäjä rakas naapurimme ei taas näytä muuta kuin karhunnaamaansa, vittuvie, hyökkäsi Georgiaan olympialaisten avajaispäivänä. Ja se on tänä päivänä!
veteau 3 years ago
mannerheimin miekantuppikäsky kertoo toista eli kyllä me oltiin menossa ääniselle asti
analevo 3 years ago
Ja mentiinkin sinne asti. Sääli vaan että jouduttiin lähtemään sieltä.
wipem 3 years ago 12
karjala on suomee
sikamato 3 years ago 5
Vienan- ja Aunuksen Karjala eivät ole ikinä kuuluneet Suomelle.
torneriver 3 years ago
Saisi kyllä kuulua.
joomoi87 3 years ago 2
Eikö olisi parasta suuntaututua länteen. Valloitettaisiin Ruotsi ja Norja. Saataisiin haltuun Pohjois-Ruotsin rautamalmikaivokset ja Norjan öljy. Voitaisiin ottaa hatkat perseaukisten uniosta.
torneriver 3 years ago 3
Tämä suututtaisi EU maat joille ruotsin malmi ja norjan öljy ovat tärkeitä tuontituotteita. Saisimme luultavasti pakotteita+mahdollisesti NATOnkin niskaamme hiostamaan.
Venäjä olisi luultavasti tähän enemmän kuin tyytyväinen kun pääsisi tuomaan omia tuotteitaan entistä enemmän EUhun.
joomoi87 3 years ago
Tätähän tuo ryssäkin aikoinaan halusi.Kiiruna ja Atlantti.Pahus,olimme siinä välissä
m1947n 3 years ago 3
mahtaakohan olla hyvä idea... :)
juujoo200 2 years ago
20 000 naista, lasta ja vanhusta saivat katsella
"uutta huomenta" piikkilanka-aidan takaa.
torneriver 3 years ago
Nyt ne pääsee kuule jo Helsinkiin myymään itteään. Vähän paremmin.
Puukkoo 3 years ago
Toivottavasti. Kiitokset veteraaneille Lapin Sodasta.
torneriver 3 years ago
20 000 naista, lasta ja vanhusta saivat katsella "uutta huomenta" piikkilanka-aidan takaa.
torneriver 3 years ago
I wanna go there!
TheSouthernGentleman 3 years ago
Tuon piti olla suomen rajajärvenä..
Ravenlord79 3 years ago 7
Palauttaa pitäs oikeille omistajilleen!!!
ghost663 3 years ago 11
Karjalaisille? Nehän siellä ovat satoja jos eivät tuhansia vuosia asuneet? Missä vaiheessa karjalaiset on sitten Äänisen rannoilta ajettu?
gitoffmylawn 3 years ago
Kuka laulaa? Onkos Virta?
vikinen 4 years ago
Väittäisin, että Georg Malmsten, mutta en ole varma
MythicSJK 4 years ago
@MythicSJK Tulee ehdottomasti pari vuotta myöhässä, mutta Jorihan se toki on!
sonfafinn 1 year ago
Georg Malmsten. Aivan vamasti.
vegsu 4 years ago 7
tuo yksi maisema on laatokalta mutta hälläväliä. :)
FinlandicaKing 4 years ago 2
Kaunista:)
Peketti77 4 years ago 6
Poikakuorossa tätä olen laulanut. <3
jopsuli 4 years ago
Very good oikein hyvä
heikkilaajas 4 years ago 5