Karpo: "Ootteko pettynyt jos käy ilmi, ettei tässä ole päätä eikä häntää?"
Vuori: "No ei nyt oikeestaan. Ainakin on yritetty jotain"
Eli toisin sanoen koko tölkkiklipsujen keräilyn tarkoitus on vain ollut nostattaa omaa itsetuntoaan ja kerätä statuspisteitä eikä vilpittömästä auttamisen halusta. Jos kerran se ei vituta ettei ne vammaiset olekaan niitä pyörätuoleja saaneet, edellämainittu selitys on varsin oikea. Eipä ole niitä penaalin terävimpiä kyniä tämä Vuori kuten ei tämä Fagerströmkään...
Eikai siinä muuta kun väittää tuttavapiirilleen olevansa portaassa ja toimittavansa eteenpäin, kerää kämpän täyteen klipsejä ja toimittaa niitä sillon tällön sulatukseen.
Aika hölmöä ajatella että pyörätuolit hankittaisiin romumetallin hinnalla. Itse ainakin kuvittelisin, että joku juomayhtiö hankkisi pyörätuolit noiden tölkkien myynnistä saatavilla voitoilla ja yrittäisi siten kasvattaa juomien myyntiä. Tosin pelkistä klipseistähän ei pysty mitenkään päättelemään minkä firman valmistama tuote on kyseessä, joten sikäli siinäkään vaihtoehdossa ei ole mitään järkeä. Lisäksi tämä koko hommahan osoittautui myöhemmin täydeksi kusetukseksi, joten ei siitä sen enempää.
Tästähän tuli Karpon Parhaissa jotain uutta infoa ja rekkahemmot tais sit ihan virallisesti ostaa jonnekin vanhainkotiin pyörätuoleja kun ei tuosta keräyksestä tietenkään tullut mitään.
Miten ihmeessä ne taikoo 7 kilosta klipsuja yli kahteen pyörätuoliin, kun semmonen yks köyhän miehen mallikin painaa hitusen alta kymmenen kiloa. Eikäne muovi ja kangas osatkaan pailjoa paina.
Tää on joku ihan vitunmoinen kusetus! En oo ikinä kuullu et jotain klipsejä keräämällä hommattais jollekkin pyörätuolia. Miks pelkkä klipsi? Miks ei koko tölkkiä? Samaa tavaraa se koko tölkki kaiketi on.... Sitä paitsi jos tällänen homma olis oikeesti olemassa ni sitä kampanjoitas tasasin väliajoin näkyvästi. Niinku esim. jotain kondomin käyttöä yms. Joku käärii taas hillot tyhmiltä.
@ChainSawGF Koska tölkistä saa palauttamalla enemmän rahaa kuin myymällä se romumetallina. Nää kerää vaan klipsejä, koska sen irrottaminen ei tee tölkistä palautuskelvotonta.
"No suututti sillä semmoset menee puhumaan jotka ei tiedä asiasta yhtään mitään!"
Repesin. Eihän hän itsekkään tiedä, että onko homma tosi eikä hän ole koskaan kuullut, että ketään olisi saanut pyörätuolia ja lisäksi Karpo itsekkin mainitsi ettei hänelläkään ole mitään ideaa minnekkä linksut häviävät.
tää juttuhan on ihan sairas. lupaan syödä hatullisen paskaa jos tää homma pitää paikkaansa! ensinnäki jos kerran kolmesta (3) kilosta saa yhden pyörätuolin, ja näitä on kerätty yli 20 vuotta, niin miten on mahdollista ettei kukaan tunne ketään joka olis "klipsujen" avulla sellaisen saanu!? ja mitenkä ne tupakka-askien "lippulaput" liittyy mihinkä v***n opaskoiriin? hä? jos jollain on jotain faktaa heittää, niin melkein mielelläni syön sen hatullisen paskaa!
Pelkkää huijausta. Mäki sain kahdesta tölkinklipsusta täysin varustetun punaisen Ferrari F40 ja sitten leipäpussinsulkijoista 3000 hehtaarin kartanon jossa on uima-allas ja sisään rakennettu kotiteatteri. Kaikki Totta!
No ei todellakaan ole, miettikää vähän mitä uskotte vitun pellet.
3: 40 "Oheistuotteina viikonlopun harrastuksista :D Tupakkiaskin lippulappuja myöskin kerätty. Kyllä niitä kerääntyi tuhansia, niistä piti saada opaskoiria sokeille, mutta en tiedä onko niitä saatu." Ei helvetti mikä bisnes!! :D
No joo, Fagerströmillä ehkä sydän paikallaan, mutta mitä helvettiä siitä on apua kenellekään muulle kuin sille itselle että se lähettää noita klipsuja ties minne? Tekisi ennemmin jotain sellaista mistä todella voisi olla apua, vaikka nyt ehkä kirpaiseekin oivaltaa että on tehnyt turhaa hommaa vuosia.
kyllä tuo loppukaneetti on pöljä. "me halutaan vaan auttaa. ne jotka ei tiedä asiasta mitään ja niitä, joita tämä ei miellytä, niin olkoot hiljaa". eihän tuos ohjelmas kukaan edes väittäny, että ei pidä tuollaisesta keräilystä. plus eikä tuo setä edes itsekkään tiedä, mitä niille klipseille tehdään. kuka se tässä muka väittää tietävänsä kaikesta kaiken...
ja vaikutti muutenkin hermostuneelta toi tyyppi... Oon ihan varma että toi on se tyyppi kaiken takana! :D Se kerää kaikki suomesta kerätyt klipsut ja tekee niillä tienestiä. Ja kyllä valtavia määriä alumiinia saa varmasti myytyä jonnekin. :DD
Itse olen myös vastaaviin keräyksiin törmännyt, mutta olin kuvitellut asialla olevan jonkun romufirman, joka hoitaisi julkisuuttaan kyseisellä tempauksella. Ihmiset puuhaisivat käytännössä turhaan ja yritys lahjoittaisi pyörätuoleja vain pitääkseen mainetta yllä tms.
Loistava toi vanha pappa. "Ei pidä mennä väittämään semmosta mitä ei tiedä" - itsehän se lähettää lenkkejä eteenpäin ilman mitään aavistusta, mihin ne lopulta joutuu.
Miekin olen kaverille kerännyt noita klipsuja, frendillä oli kans joku tällänen "tuttu, joka tunsi jonkun joka tunsi jonkun..." ja niitä klipsuja oli ihan perkeleesti. johonkin ne lähti, ja takasin ei oo kuulunu. mikäpä siinä, juuri niinku tuo rekkakuski (?) sanoo, niin viikonloppuharrastuksen sivutuote. =)
Tämä on juuri tätä, että vaikka juodaan omaa kusta, jos siitä on jotain hyötyä joillekin vähempiosaisille - tai ainakin näin on sanottu. Rahaa ei tietenkään lähetetä ja kunhan homma on tarpeeksi helppo niin näyttää olevan mukavaa. Jos nuo kaverit ihan oikeasti haluaisivat jotain auttaa niin ostaisivat sen pyörätuolin sitä tarvitsevalle. Tekopyhää paskaa sanon minä.
Monille ihmisille uskonto antaa sellaisen rauhan ettei ihminen enää pelkää kuolemaa, monelle se on nimenomaan keino päästä eroon kuolemanpelosta. Jos joku ihminen saa rauhan siitä eikä tyrkytä minulle uskontoaan niin mun mielestä se on ihan ok juttu =)
Minä en suutu jos joku ei usko samanlailla kuin minä, toisin kuin moni tuntuu väittävän että aina suututaan jos uskontoa kritisoidaan.
ei alumiini nyt niin kallista oo pyörätuolissa vaan sen tekeminen, verot ja kaikki semmoset maksaa. Et toi nyt on niin turhaa tää on tämmöstä karpo läppää et tyypit kattois telkkarii ja tääki on tommost piilomainontaa carlsbergille tai jotain :D
vaikuttaa aika pahalta ihmisten hyvän tahdon hyväksi käytöltä. eihän noilla mitään pyörätuoleja ainakaan saa joten se ainakin on kusetusta. kai tuolla joku joku tienaa elantonsa kun muut tekevät työn sen puolesta, ovela jätkä.
This comment has received too many negative votesshow
ei niit koko tölkkejä kannata siis antaa ku ne kai siis pestään jossain ja täytetään uudestaan jollain limulla tai kaljalla sitä varten tölkeistä saaki pantin ku palauttaa sen
joku lyöny hyvin rahoiks ku tullu satoja ja jopa tuhansia kiloja alumiinia kunhan on vaan tarpeeks monta "hankkijaa" ja suuri verkosto... siitä saa nimittäin ihan ok hinnan!! harmi ku ne ei oo kuparia!
Saa kovat rahat se kaveri jolle noi loppujenlopuksi sitten päätyy. Alumiinista taitaa saada jo pitkälle toista euroa kilo? Pari vuotta sitten sai kaveri kattohommissa alumiinista 1 eur kg ja kun kamaa oli 500kg niin... Pitäsi perustaa verkosto ja hommata pari tollasta kaveria jotka kerää noita joiltakin isoimmilta ryppäiltä, niin ei tarvitsisi kohta tehdä edes töitä.
Kuulin tuossa luotettavista lähteistä villiä huhua, jonka mukaan käytetyillä tuikkukynttilöillä saadaan eläkeläismummoille nitroja kunhan niitä tarpeeksi kauan kerää ja kierrättää ympäri kyliä.
Mihinkähän se opaskoirahomma perustuu? Joku hyväntekijä muka ostaa ja lahjoittaa koiran ihan vain kunhan on saanut tarpeeksi lippulappuja? :D Mitään arvoahan niillä ei todistetusti ole, sen paremmin kuin klipseilläkään.
Näinhän se on. Oon huomannut jehovissa kaikkein selvimmin saman ilmiön. Koko elämä on käytetty johonkin asiaan mitä kukaan ei voi todistaa eikä sitä ole tukemassa mikään vakuuttava tutkimus. Sen jälkeen suljetaan mielestä täydellisesti ne vaihtoehdot, että "mitäs jos olenkin väärässä.." Sitten vaan uskotaan entistä fanaattisemmin ja sokeemmin samaan asiaan, ja väärässä olemisesta tulee täysin absurdi käsite.
Fagerstöm uskoo tuohon typeryyteen niin vahvasti, että suuttuu, kun asiaa epäillään. Järkipuhe ei auta.
Fagerström kuittaa epäilyt sillä, että epäilijät eivät tiedä asiasta mitään. Sitä tosiasiaa hän ei kuitenkaan tajua, ettei hän itsekään tiedä asiasta käytännössä mitään.
Hän ei tiedä, minne klipsit päätyvät, eikä hän tiedä yhtään henkilöä, joka olisi saanut kerättyjen klipsien avulla pyörätuolin itselleen.
Fiksu liike idea, se joku kuka loppujen lopuksi saa nämä kaikki kerätyt klipsut tekee hyvän tilin kun myy ne sulattamoon. Voi noita raukkoja, tuokin pappa oli ottanut elämän työksi klipsujen keräämisen.
Voin kertoa totuuden tästä klipsikaupasta. Kyseessä on kymmenkunta olut harrastajaa jotka ovat laittaneet "mysteerin" avustustyöstä liikkeelle. Ihmisiä vedetään kuin pässiä narussa hyväntekeväisyys lupausten perusteella. Kyllä ihmiset ovat tyhmiä.
On se totta, että kerätyillä klipsuilla on saatu hankituksi mm. pyörätuoleja ja muita tarpeellisia laitteita ja apuvälineitä. Ei tosin suoraan vaihtamalla, mutta klipsuista tehdään kehitysmaiden osuuskunnissa monenlaisia käyttötavaroita, joiden myynnillä saadaan rahaa, ja rahoilla voidaan sitten hankkia kaikenlaista. Ei pitäisi noin kategorisesti kiistää asioita, joista ei ehkä tiedäkään kaikkea.
Yksi tuottaja (mm. ostoskasseja): Escama Pulltab Bags
Vitun idiootteja, joku kerää hyvät hillot ku myy noi alumiinit, paskat ne mihinkään pyörätuolin rakennukseen mee tai jos menee ni varmaa kiva rahoittaa firmoja mitkä myy 3-4tonnin pyörätuoleja jonka oikea arvo on murto-osa niiden hinnasta....
Ekaa kertaa kuulen tämmösestä, pistin googlen laulamaan ja törmäsin väitteisiin, joiden mukaan tästä alunperin urbaanista legendasta olisi tehty totta Kanadassa.
Ei ollut mitään luotettavia lähteitä minusta, saattaapi hyvinkin olla että tämmöiset kertomukset pitävät myyttiä elossa.
googlettakaa Tabs for Wheelchairs jos teillä on liikaa aikaa. :P
Onko pakko haukkua viettomia ihmisia? Ei ne mitaan kamalaa ole tehneet, hyvaa hyvyyttaan kerasivat noita klipseja. Kylla sita tyhmempiakin uskomuksia on ihmisilla.
HAAAHAHAH tölkkiklipsuilla pyörätuoleja ja tupakka-askilipuilla opaskoiria!!! Vois aloittaa keräämään tyhjiä vessapaperirullia jotta avohoitopotilaat saa histamiinia.
Yhden pölhön variaation mukaan nuo klipsit olisivat jotain erikoismetallia, ja arvokasta jo sinänsä. Kysyin huvikseni asiasta panimon asiakaspalvelusta ja kertoivat, että ne on täsmälleen samaa alumiinia kuin tölkitkin.
HEHEH... Voiko tämä olla totta? Hyvin tuo vanha jätkä antaa faktuaalisen pohjan väittämilleen! Huomiokaa, että ensin hän kertoo mm.: "No mä tiedän neljä porrasta tässä ketjussa","En ole nähnyt yhtäkään avunsaajaa." JA SITTEN LOPUSSA: "Ei pidä mennä väittämään sellaista mitä ei tiedä!" Saanen kysyä, että mitä herra itse sitten tietää yhtään paremmin? Jukolauta sentään, oikeesti kantsii käydä kouluja!
Jutun opetus on: Kannattaa kouluttautua, jotta oppii kyseenalaistamaan asioita! Pitäisi kellojen soida kun muutamalla kilolla romua pitäisi saada kallis laite.
Karpo: "Ootteko pettynyt jos käy ilmi, ettei tässä ole päätä eikä häntää?"
Vuori: "No ei nyt oikeestaan. Ainakin on yritetty jotain"
Eli toisin sanoen koko tölkkiklipsujen keräilyn tarkoitus on vain ollut nostattaa omaa itsetuntoaan ja kerätä statuspisteitä eikä vilpittömästä auttamisen halusta. Jos kerran se ei vituta ettei ne vammaiset olekaan niitä pyörätuoleja saaneet, edellämainittu selitys on varsin oikea. Eipä ole niitä penaalin terävimpiä kyniä tämä Vuori kuten ei tämä Fagerströmkään...
Matikkakoira 10 hours ago
Joku myi noi eteenpäin ja pistää vitusti rahoiksi.
sadoid 1 month ago
ketään ei tie mistään mitään.
T0ntzaaa 2 months ago
ne mennee roskiin tai jollekki hullulle kerääjälle. Sanonpahan vaan..
MiharuMaija 2 months ago
Löysin tän videon kun kirjotin "ei helvetti" tohon hakuun.
VolletheMercenary 4 months ago
@VolletheMercenary sama:D
TheRealSlimShady1706 2 months ago
@VolletheMercenary sama juttu :d
T0ntzaaa 2 months ago
Naamapalmu!!
troijankaakki 5 months ago
Eikai siinä muuta kun väittää tuttavapiirilleen olevansa portaassa ja toimittavansa eteenpäin, kerää kämpän täyteen klipsejä ja toimittaa niitä sillon tällön sulatukseen.
Telstar85 7 months ago
Aika hölmöä ajatella että pyörätuolit hankittaisiin romumetallin hinnalla. Itse ainakin kuvittelisin, että joku juomayhtiö hankkisi pyörätuolit noiden tölkkien myynnistä saatavilla voitoilla ja yrittäisi siten kasvattaa juomien myyntiä. Tosin pelkistä klipseistähän ei pysty mitenkään päättelemään minkä firman valmistama tuote on kyseessä, joten sikäli siinäkään vaihtoehdossa ei ole mitään järkeä. Lisäksi tämä koko hommahan osoittautui myöhemmin täydeksi kusetukseksi, joten ei siitä sen enempää.
aha3528 10 months ago
50000 tuhatta klipsiä 20 ihmiseltä = 2500 tölkkiä per naama = 24-pack (esim.) Karhua = 104kpl 24-pack = n. 480€
Vittu Suomi on alkoholisoitunut maa.
whisper263 10 months ago
@whisper263 xD
Harppuunamies 6 months ago
voi vittu mitä pösilöitä
goatsehomo 10 months ago 4
Nuohan ovat alumiinia. Niistä voi valaa pyörätuoleja :)
tenhohorttanainen 10 months ago
"musta aukko" on kuitenki joku USA joka käyttää niitä johonki "salamyhkäisiin" operaatioihinsa :'D
syreenipensas 1 year ago 3
Tästähän tuli Karpon Parhaissa jotain uutta infoa ja rekkahemmot tais sit ihan virallisesti ostaa jonnekin vanhainkotiin pyörätuoleja kun ei tuosta keräyksestä tietenkään tullut mitään.
Terjay 1 year ago 4
sama mies kenen oven takana conan kävi huutelemassa
amigo8 1 year ago 2
melko kosteita viikonloppuharrastuksia on, jos omakäytöstä alkaa kilotolkulla kertyä tölkinklipsejä
rbmk1000 1 year ago 4
Erittäin mielenkiiintoista.
Hiivapakeetti 1 year ago
ei vittu mitä vatipäitä !!!! vituttaa tommoset ihmiset jotka uskoo tommosta paskaa !!!
M4ST0D0NTTI 1 year ago
siis justhan oli uutisissa että kahella sällillä on yli 200kiloa noita klipsejä ja saanut niitten avulla muutaman pyörätuolin
ranokkis 1 year ago
En ymmärrä mitä haittaakaan tästä on, mutta.. :D
Deckenize 1 year ago
Vammaisempia nuo klipsikeräilijät ovat, kuin ne jotka niitä pyörätuoleja tarvitsevat.
el060248 1 year ago 8
JAILLE TÖKKI KLIPSUJA
bussikuski35 1 year ago
kuka luupää nyppis noita ilmatteex. alumiini tosin on hinnoissa. sisäänpäin lämpenee...
amiloaa 1 year ago
Pappa parka. Onneks varmaan lepää jo haudassa.
Arinator74 1 year ago
Miten ihmeessä ne taikoo 7 kilosta klipsuja yli kahteen pyörätuoliin, kun semmonen yks köyhän miehen mallikin painaa hitusen alta kymmenen kiloa. Eikäne muovi ja kangas osatkaan pailjoa paina.
HCkynis 1 year ago 2
Sitten vaan klipsuja keräämään!
lindehit 1 year ago
Eiks noi katoo Venäjälle. Ainakin joskus noista jopa maksettii venäjällä. :P
noobiest7899 1 year ago
Hyvä suomi, näin sitä pitää!
En ihmettele yhtään jos jotku pyramidihuijaukset menestyy täälä
ThomasBellarusa 1 year ago 7
Luulin että tällästä tapahtuu vain Amerikoissa :DDD XDDD
TeaBaggger 1 year ago
Tätä Karpo-jaksoa on sämplätty biisissä Tykopaatti - Limonaadi 2009
Ravintolavaunu 1 year ago
mie kerrään itelleni lipsuja ja myyn alumiiniromuna... (helepoitin lähtöö poi kun kääntää normaaliasennosta 180* astetta ja vääntää (lähtee ehjänä))
Jarirasanen 1 year ago
Comment removed
homelessperson 1 year ago
Tää on joku ihan vitunmoinen kusetus! En oo ikinä kuullu et jotain klipsejä keräämällä hommattais jollekkin pyörätuolia. Miks pelkkä klipsi? Miks ei koko tölkkiä? Samaa tavaraa se koko tölkki kaiketi on.... Sitä paitsi jos tällänen homma olis oikeesti olemassa ni sitä kampanjoitas tasasin väliajoin näkyvästi. Niinku esim. jotain kondomin käyttöä yms. Joku käärii taas hillot tyhmiltä.
ChainSawGF 1 year ago 3
@ChainSawGF Koska tölkistä saa palauttamalla enemmän rahaa kuin myymällä se romumetallina. Nää kerää vaan klipsejä, koska sen irrottaminen ei tee tölkistä palautuskelvotonta.
maisteri 1 year ago
Joku vaan ostaa ne nuilta ja pääsee lopulta guinesin ennätyskirjaan. haha FOOLS!
parkour720 1 year ago
"Ei pidä mennä väittämään, jos ei tiedä" :D
Romualumiini maksaa ilmeisesti 50-60 senttiä/kilo, kai tuollakin joku tekee lopulta vähän rahaa.
jurgnn 1 year ago
minä veikkaan skitsofreniaa
realattaG 2 years ago 2
Toi (yllättäen) Fagerström ei tiedä itsekään asiasta mitään.. "jonnekkin nää menevät".
MGSoldier 2 years ago 2
nostan kyllä hattua jos joku saa väsättyä kahdella kilolla tölkkiklipsuja tavalla tai toisella jonkinlaisen pyörätuolin! =D
... kahdesta kilosta paljoa saa tehtyä ^^
Makeez1 2 years ago 3
niin ja mistä se opaskoira tehtiin? x)
Makeez1 2 years ago 3
tuokaa mulle niin voin etsiä paikan mihin myydä alumiinia
ShitCrap 2 years ago
Saiskohan noista vaikka katiskan kyhättyä...
RedheadScorpio 2 years ago
Tää oli joku neuvostoliiton salajuoni jolla piti aikoinaan tuhota natsit :DD
ameeba56 2 years ago
"Suututtiko?"
"No suututti sillä semmoset menee puhumaan jotka ei tiedä asiasta yhtään mitään!"
Repesin. Eihän hän itsekkään tiedä, että onko homma tosi eikä hän ole koskaan kuullut, että ketään olisi saanut pyörätuolia ja lisäksi Karpo itsekkin mainitsi ettei hänelläkään ole mitään ideaa minnekkä linksut häviävät.
Bastiest 2 years ago 10
miltä vuodelta tämä on?
nvttt 2 years ago
:D Huhhuh.. Ite oon vuosia keränny ihan vaan harrastuksena näitä klipsuja... ja noin 50+ ihmisen ketju takana.. :D
HannesHorrible 2 years ago
Ha ha ha ha ha ha ha ha ha
Fools
Ne kaikki klipsut tulee minulle
ja minä teen niistä avaruusaluksen
Ha ha ha ha ha ha ha ha ha
KimmoKuopio 2 years ago 6
tää juttuhan on ihan sairas. lupaan syödä hatullisen paskaa jos tää homma pitää paikkaansa! ensinnäki jos kerran kolmesta (3) kilosta saa yhden pyörätuolin, ja näitä on kerätty yli 20 vuotta, niin miten on mahdollista ettei kukaan tunne ketään joka olis "klipsujen" avulla sellaisen saanu!? ja mitenkä ne tupakka-askien "lippulaput" liittyy mihinkä v***n opaskoiriin? hä? jos jollain on jotain faktaa heittää, niin melkein mielelläni syön sen hatullisen paskaa!
repereijo 2 years ago 27
Apinaa koijataan, apinaa pumpataan...
Sayider 2 years ago 11
This has been flagged as spam show
haista sinä karpo paska! täyttä tottahan tämä on
Zhaikka 2 years ago
Pelkkää huijausta. Mäki sain kahdesta tölkinklipsusta täysin varustetun punaisen Ferrari F40 ja sitten leipäpussinsulkijoista 3000 hehtaarin kartanon jossa on uima-allas ja sisään rakennettu kotiteatteri. Kaikki Totta!
No ei todellakaan ole, miettikää vähän mitä uskotte vitun pellet.
crabby112 2 years ago 6
kansainvälinen klipsusalaliitto!! :D mitä porukkaa
'tupakkiaskin lippulapuista opaskoiria sokeille' !!!!
3rcco 2 years ago 5
Tämä on kyllä ihan totta!! Tunnen kolme kaveria, jotka ovat saaneet pyörätuolit näistä klipsuista.
Yksi heidän kaveri taas sai kuuron opasapinan, kun oli kerätty riittävästi leipäpussinsulkijoita. TÄYTTÄ TOTTA !
Templari0n 2 years ago 2
:D Hajosin ;D
uikovaa 2 years ago
FAGERSTRÖM!!!!
OsQubiX 2 years ago 8
3: 40 "Oheistuotteina viikonlopun harrastuksista :D Tupakkiaskin lippulappuja myöskin kerätty. Kyllä niitä kerääntyi tuhansia, niistä piti saada opaskoiria sokeille, mutta en tiedä onko niitä saatu." Ei helvetti mikä bisnes!! :D
abu900 2 years ago 4
Alumiini on rahaa. Joku fiksu sielu keksi pyytää noita myytäväksi johki Venäjälle ja kehuu että hyvään tarkoitukseen menee, valehtelee minkä ehtii.
Outoa on se, että porukka uskoo näitä väitteitä. Ei mahdu minun aivoon moinen.
latuman 2 years ago 9
This has been flagged as spam show
what the fucking
whitebitchboy 2 years ago
mitä nussii? Osaat puhua?
anotherguess 2 years ago
Joo omistgan alumiinitehtaan ja saan päiväs 10000e näistä
sakkurae 2 years ago
pyörätuoli
doctorcrazy420 2 years ago
mulla on noista klipsuista tehty pyörätuoli
VonToppel 2 years ago 7
"Ei pidä mennä väittämään jos ei asiasta mitään tiedä" ja samainen Herra tuntui itse olevan hyvin perillä minne nuo klipsut päätyvät.... lol...
pyylly 2 years ago 23
se on tyypillinen dorka suomalainen jota voi hyväkskäyttää
sakkurae 2 years ago 5
Itekkin repesin tuolle ukolle, ja sitten sille opaskoira jutulle :D. ei vittu mitä kaikkee ne uskoo
PurpleSteelman 2 years ago 4
No joo, Fagerströmillä ehkä sydän paikallaan, mutta mitä helvettiä siitä on apua kenellekään muulle kuin sille itselle että se lähettää noita klipsuja ties minne? Tekisi ennemmin jotain sellaista mistä todella voisi olla apua, vaikka nyt ehkä kirpaiseekin oivaltaa että on tehnyt turhaa hommaa vuosia.
Aivottaja 2 years ago 5
kyllä tuo loppukaneetti on pöljä. "me halutaan vaan auttaa. ne jotka ei tiedä asiasta mitään ja niitä, joita tämä ei miellytä, niin olkoot hiljaa". eihän tuos ohjelmas kukaan edes väittäny, että ei pidä tuollaisesta keräilystä. plus eikä tuo setä edes itsekkään tiedä, mitä niille klipseille tehdään. kuka se tässä muka väittää tietävänsä kaikesta kaiken...
dimiTTar 3 years ago 2
ja vaikutti muutenkin hermostuneelta toi tyyppi... Oon ihan varma että toi on se tyyppi kaiken takana! :D Se kerää kaikki suomesta kerätyt klipsut ja tekee niillä tienestiä. Ja kyllä valtavia määriä alumiinia saa varmasti myytyä jonnekin. :DD
leoto69 2 years ago
Itse olen myös vastaaviin keräyksiin törmännyt, mutta olin kuvitellut asialla olevan jonkun romufirman, joka hoitaisi julkisuuttaan kyseisellä tempauksella. Ihmiset puuhaisivat käytännössä turhaan ja yritys lahjoittaisi pyörätuoleja vain pitääkseen mainetta yllä tms.
nuu2nut 3 years ago
alumiinin kilohinta: 3-4 €/kg
klipsun paino: 0,00014 kg...satojatuhansia...miljoonia... kymmeniä miljoonia...
Olisko joku organisoinut (tuskin Suomessa) hyvä bisneksen?
Kaikki tekevät "hyväsntekeväisyyttä" ja kaikki paitsi klipsujen myynti, hoituu automaattisesti.
No se nyt oli vaan ajatus. :)
arsa102 3 years ago
Mitä helvettiä?!
Ite kyllä lahjottaisin pari euroo ennen kuin lähettelisin kymmeniätuhansia klipsuja eteenpäin!
alumiinin kilohinta: 3-4 €/kg
klipsun paino: 0,00014 kg
Eli 3 euroon tarvitaan vähintään 21.000 juotua tölkkiä! Siittä vaan kiskoon kaljaa hyväntekeväisyyden nimissä.
Ei noi tyypit järjissään ole!!
xjuhox 3 years ago 12
tölkkiklipsuista pyörätuoleja..enpä oikein usko
LasseL 3 years ago 12
This comment has received too many negative votes show
nmbmbmb
vaasasimppa 3 years ago
älkää ny fagerströmiä haukkuko. äijällä ku on niiiin täpöllä sydän mukana tuossa touhussaan. lol. = )
pyylly 3 years ago 5
Loistava toi vanha pappa. "Ei pidä mennä väittämään semmosta mitä ei tiedä" - itsehän se lähettää lenkkejä eteenpäin ilman mitään aavistusta, mihin ne lopulta joutuu.
Kurateesi 3 years ago 22
Miekin olen kaverille kerännyt noita klipsuja, frendillä oli kans joku tällänen "tuttu, joka tunsi jonkun joka tunsi jonkun..." ja niitä klipsuja oli ihan perkeleesti. johonkin ne lähti, ja takasin ei oo kuulunu. mikäpä siinä, juuri niinku tuo rekkakuski (?) sanoo, niin viikonloppuharrastuksen sivutuote. =)
Nurmennukka 3 years ago 4
Fagerström oli Conanin Suomen vierailun "pääosassa".. olikohan sama ukko? :D
Pissiz 3 years ago 3
Mutta mihin ne klipsut meni? Miten niin ei saatu selville? Alkaa vaivaamaan tämä asia mitä niille tapahtuu..
hezuhezu 3 years ago 7
Veikkaan että kyse on statistiikasta, katsotaan ihmisten juoma/tupakka kulutusta noiden palautettujen lippulappusten ja klipsejen perusteella. :D
rikuturso 3 years ago
miten niistä tupakkiaskien "lippulapuista" saadaan opaskoiria?
InsaneSloth 3 years ago 18
Tämä on juuri tätä, että vaikka juodaan omaa kusta, jos siitä on jotain hyötyä joillekin vähempiosaisille - tai ainakin näin on sanottu. Rahaa ei tietenkään lähetetä ja kunhan homma on tarpeeksi helppo niin näyttää olevan mukavaa. Jos nuo kaverit ihan oikeasti haluaisivat jotain auttaa niin ostaisivat sen pyörätuolin sitä tarvitsevalle. Tekopyhää paskaa sanon minä.
L4stCaress 3 years ago 54
Monille ihmisille uskonto antaa sellaisen rauhan ettei ihminen enää pelkää kuolemaa, monelle se on nimenomaan keino päästä eroon kuolemanpelosta. Jos joku ihminen saa rauhan siitä eikä tyrkytä minulle uskontoaan niin mun mielestä se on ihan ok juttu =)
Minä en suutu jos joku ei usko samanlailla kuin minä, toisin kuin moni tuntuu väittävän että aina suututaan jos uskontoa kritisoidaan.
Kommentteja?
rolledbacon 3 years ago
"Ei pidä mennä väittämään sitä mitä ei tiedä" -Eihän tää äijä itekkään tietäny minne ne menee :D
mmteshi 3 years ago 57
ei alumiini nyt niin kallista oo pyörätuolissa vaan sen tekeminen, verot ja kaikki semmoset maksaa. Et toi nyt on niin turhaa tää on tämmöstä karpo läppää et tyypit kattois telkkarii ja tääki on tommost piilomainontaa carlsbergille tai jotain :D
isokessu 3 years ago
Noista tehään autoja ja limpparipulloja
seppoylijannu 3 years ago
Aijaa, en oo nähnykkään alumiinisia limpparipulloja. Taitaa mennä venäjälle noi.
ShitCrap 3 years ago
viisasta hommaa
topseliperse 3 years ago 4
Ollaanko vähän turhia?
RinoTheRhino 3 years ago 3
Minkälaisille avohoitopotilaille annetaan histamiinia?
PerseEki 3 years ago 3
Hitto. Jossain on niitä aika iso vuori...
masterofwalruses 3 years ago 3
vaikuttaa aika pahalta ihmisten hyvän tahdon hyväksi käytöltä. eihän noilla mitään pyörätuoleja ainakaan saa joten se ainakin on kusetusta. kai tuolla joku joku tienaa elantonsa kun muut tekevät työn sen puolesta, ovela jätkä.
DonMega187 3 years ago 6
Seppo Fagettihan väittää itekkin jotain mitä ei tiedä...
XarzaX 3 years ago 6
Aseitahan noista voi tehä,hyvänen aika. :D
virheeton 3 years ago 3
Toi on aika vaikee tapa hankkii jotain vitun alumiinia :D sitähän saa vaik romuautoista ja -tietsikoista ja jostain kaatopaikan romuista
isokessu 4 years ago
This comment has received too many negative votes show
ei niit koko tölkkejä kannata siis antaa ku ne kai siis pestään jossain ja täytetään uudestaan jollain limulla tai kaljalla sitä varten tölkeistä saaki pantin ku palauttaa sen
isokessu 4 years ago
eikä täytetä ku ne rytistetään ja sulatetaan ja tehään uusia alumiinituotteita
hrrzoy 3 years ago 3
jep, ne itseasiassa rytistetään jo siinä palautus koneessa suoraan.
BobOwner 3 years ago 2
kaikki katoo jonnekkin mustaan aukkoon xD
ivan55599 4 years ago 5
Alko lopussa ukko valittaa ettei pidä mitää sanoa jos ei asiasta mitään tiedä.
Mut eihä se ukko itekää tienny asiasta yhtää mitää...
TheRealFOSFOR 4 years ago 14
joku lyöny hyvin rahoiks ku tullu satoja ja jopa tuhansia kiloja alumiinia kunhan on vaan tarpeeks monta "hankkijaa" ja suuri verkosto... siitä saa nimittäin ihan ok hinnan!! harmi ku ne ei oo kuparia!
mutilainen 4 years ago 2
Saa kovat rahat se kaveri jolle noi loppujenlopuksi sitten päätyy. Alumiinista taitaa saada jo pitkälle toista euroa kilo? Pari vuotta sitten sai kaveri kattohommissa alumiinista 1 eur kg ja kun kamaa oli 500kg niin... Pitäsi perustaa verkosto ja hommata pari tollasta kaveria jotka kerää noita joiltakin isoimmilta ryppäiltä, niin ei tarvitsisi kohta tehdä edes töitä.
adebt 4 years ago
mistähän tuo äijä ite tiesi väitteensä todeksi. vaikuttaa hullujen hommalta :D
sgtkarjalainen 4 years ago 4
no voivvv kaikkia hulluja sitä onki
timopeur 4 years ago
Oikea mysteeri. O.O
Aikku13 4 years ago
Lol. Noh, onnea mutta enpä luule että tästä apua olis...
xindrekx 4 years ago
Niin ja unohtui kertoa, että Karpon Hanskille saadaan uusi karvalakki, kun kerätään kaikki yhdessä kylliksi jogurttipurkin kansia.
serpentchimera 4 years ago 13
Kuulin tuossa luotettavista lähteistä villiä huhua, jonka mukaan käytetyillä tuikkukynttilöillä saadaan eläkeläismummoille nitroja kunhan niitä tarpeeksi kauan kerää ja kierrättää ympäri kyliä.
Mihinkähän se opaskoirahomma perustuu? Joku hyväntekijä muka ostaa ja lahjoittaa koiran ihan vain kunhan on saanut tarpeeksi lippulappuja? :D Mitään arvoahan niillä ei todistetusti ole, sen paremmin kuin klipseilläkään.
serpentchimera 4 years ago 4
muute kyl mut se oli fors fagerström :D
dynamics92 4 years ago
tuossa on se conan o' brianin etsiskelemä fagerström!
Suomiapina 4 years ago 6
Fagerströmin ei varmaan kannattas ite mennä väittää asioista mistä ei tiiä mitään...
jhiok 4 years ago
Fagerström ei pysty myöntämään asian olevan täyttä humpuukia, koska silloin putoaisi hänelle tärkeältä asialta pohja pois.
Siihen samaan typeryyteen perustuvat myös maailman uskonnot.
Pahinta on, että tuollaiset vähäisellä järjen määrällä varustetut yksilöt mahdollistavat uskontojen jatkumisen.
LeBaronvonHell 4 years ago 11
Näinhän se on. Oon huomannut jehovissa kaikkein selvimmin saman ilmiön. Koko elämä on käytetty johonkin asiaan mitä kukaan ei voi todistaa eikä sitä ole tukemassa mikään vakuuttava tutkimus. Sen jälkeen suljetaan mielestä täydellisesti ne vaihtoehdot, että "mitäs jos olenkin väärässä.." Sitten vaan uskotaan entistä fanaattisemmin ja sokeemmin samaan asiaan, ja väärässä olemisesta tulee täysin absurdi käsite.
jhiok 4 years ago 5
Fagerstöm uskoo tuohon typeryyteen niin vahvasti, että suuttuu, kun asiaa epäillään. Järkipuhe ei auta.
Fagerström kuittaa epäilyt sillä, että epäilijät eivät tiedä asiasta mitään. Sitä tosiasiaa hän ei kuitenkaan tajua, ettei hän itsekään tiedä asiasta käytännössä mitään.
Hän ei tiedä, minne klipsit päätyvät, eikä hän tiedä yhtään henkilöä, joka olisi saanut kerättyjen klipsien avulla pyörätuolin itselleen.
LeBaronvonHell 4 years ago 7
Nämä keräilijät ovat hyvä esimerkki uskossa olevista ihmisistä.
Tehdään täysin turhia ja järjettömiä asioita, joista uskotaan olevan hyötyä.
Tässä tapauksessa kerätään tölkkien klipsejä, uskonnoissa palvotaan ja kiitetään mielikuvitusolentoja, rukoillaan, jne...
LeBaronvonHell 4 years ago 2
This comment has received too many negative votes show
Fagerström:DD
P0mmsQ 4 years ago
..mut pitäähän rahtareilla olla jotain tekemistä tauolla..toi lodju oli cemt-kuskin autosta vuoden komennukselta...
Jaques68 4 years ago 3
Vittu suomalaiset on tyhmiä ja ahkeria!
Jaques68 4 years ago 6
Olis ny Karpo lähteny kattoo mihi ne päätyy! Menny aina seuraavan kaverin luo tai laittanu jäljittimen klipsujen sekaan.
Kuitenki joku PalPan salaliitto saada osa tölkkien metallista takasin panttia maksamatta..
DaRealWuXiit 4 years ago 4
sama pantti siinä on huolimatta siitä onko siinä klipsu tallessa tai ei..
vikke78 4 years ago
Nii, mut meinasin sellasistakin, joita joku ei palauttais, heittäs roskiin (mut ottas klipsun) tai jtn. Sanoin kyl vähä epäselvästi..
DaRealWuXiit 4 years ago
Hiukan kujalla nämä kaverit.
pinpu 4 years ago 3
paras toi "loppuäijä" tää on täyttä totta....xD
survivor303 4 years ago 5
toi Seppo Fagerström on niin loppu
urhokaleva 4 years ago
Fiksu liike idea, se joku kuka loppujen lopuksi saa nämä kaikki kerätyt klipsut tekee hyvän tilin kun myy ne sulattamoon. Voi noita raukkoja, tuokin pappa oli ottanut elämän työksi klipsujen keräämisen.
mark01vw 4 years ago
No kuule paremmin siitä sais rahaa ku veis vaan noi itse tölkit sinne sulattamoon. Ei noista klipsesitä paljoa heru, pelkkää romurautaahan ne on.
Frosmad 4 years ago 3
Asia kunnossa! :D
goira 4 years ago
pitääköhän paikkansa?
Roadrunsauna 4 years ago
Hieman käy kyllä sääliksi...
Pholus 4 years ago
Ei pidä mennä väittämää semmosta mitä ei tiedä:D lol! eihä se ittekkää tiiä tuleeko niistä lkipseistä "rullatuoleja":D
JackTheNoober 4 years ago
tupakka-askien lippu lapuista saa opaskoiria sokeille XD vitu tyhmät!
JackTheNoober 4 years ago
eiku lippulappuja keräämään niin rupee opaskoiria syntymään on se jännää mistä kaikesta niitäkin voidaan tehdä :D
Tonza3 4 years ago
opaskoiria LOL ? :DDD
Alkaali 4 years ago
Voin kertoa totuuden tästä klipsikaupasta. Kyseessä on kymmenkunta olut harrastajaa jotka ovat laittaneet "mysteerin" avustustyöstä liikkeelle. Ihmisiä vedetään kuin pässiä narussa hyväntekeväisyys lupausten perusteella. Kyllä ihmiset ovat tyhmiä.
MBG400CDI 4 years ago
onko kerätty muuta ku klipsejä? on tupakka-askin niitä lippulappuja. Niistä piti saada opaskoiria sokeille. OK!
sakkolihis 4 years ago
hiukkasen on vissiin ollu aiheet taas vähissä! :P
stinde69 4 years ago
Olisiko jollain tallessa LOSSI jaksoa karposta?
Se olisi hauska nähdä pitkästä aikaa :)
jonttukalmisto 4 years ago
Huippu pätkä!
kurittaja 4 years ago
SIIS KLIPSUILLA JOTAI PYÖRÄTUOLEJA! HAJOSInn
ComradeLynx 4 years ago
tupakka askien lippulapuilla sokeille opaskoiria hahahahahahahahahhhhahahhaaaaa!!!
babbeli 4 years ago
Menee varmaa jonnekin Etiopiaan ruoaksi :D
topkar 4 years ago
Jonkinlainen salaliitto.
MokomaSusi 4 years ago 3
On se totta, että kerätyillä klipsuilla on saatu hankituksi mm. pyörätuoleja ja muita tarpeellisia laitteita ja apuvälineitä. Ei tosin suoraan vaihtamalla, mutta klipsuista tehdään kehitysmaiden osuuskunnissa monenlaisia käyttötavaroita, joiden myynnillä saadaan rahaa, ja rahoilla voidaan sitten hankkia kaikenlaista. Ei pitäisi noin kategorisesti kiistää asioita, joista ei ehkä tiedäkään kaikkea.
Yksi tuottaja (mm. ostoskasseja): Escama Pulltab Bags
topiax 4 years ago
No ei oo totta. Yksi pyörätuolien valmistaja lahjoitti pyörätuolin jonnekin kuultuaan tästä projektista, mutta siinähän se taitaa olla.
Nää tyypit voisivat tehdä mitä tahansa muuta, esim. kerätä tölkkejä metsäteiltä ja lahjoittaa panteista saadut rahat johonkin hyväntekeväisyyteen --
Muad420 4 years ago 3
Sitähän voi sitten hyvällä syyllä kantaa kaljaa kaupasta. Fagerströmille :peukku:
Stomachawk 4 years ago
Ei pidä mennä väittämähän semmosta mitä ei tiedä. :D
hadyougoing 4 years ago
Vitun idiootteja, joku kerää hyvät hillot ku myy noi alumiinit, paskat ne mihinkään pyörätuolin rakennukseen mee tai jos menee ni varmaa kiva rahoittaa firmoja mitkä myy 3-4tonnin pyörätuoleja jonka oikea arvo on murto-osa niiden hinnasta....
oraror 4 years ago
Eiköhän se vammaisten pyörätuoli onnistu helpommin kun keräämällä alumiininpalasia..
souleri 4 years ago
Ekaa kertaa kuulen tämmösestä, pistin googlen laulamaan ja törmäsin väitteisiin, joiden mukaan tästä alunperin urbaanista legendasta olisi tehty totta Kanadassa.
Ei ollut mitään luotettavia lähteitä minusta, saattaapi hyvinkin olla että tämmöiset kertomukset pitävät myyttiä elossa.
googlettakaa Tabs for Wheelchairs jos teillä on liikaa aikaa. :P
haistany 4 years ago 2
tuli joskus katottua tää jakso ja kyllä huvitti toi fägerströmin tilitys tossa lopussa
chitogle 4 years ago
Kenties aprillipila kyseessä? :)
Erbbo 4 years ago
Onko pakko haukkua viettomia ihmisia? Ei ne mitaan kamalaa ole tehneet, hyvaa hyvyyttaan kerasivat noita klipseja. Kylla sita tyhmempiakin uskomuksia on ihmisilla.
neomartian 4 years ago
sano ykskin tyhmempi!
repereijo 2 years ago
fägetti on vähän skitsona "ja se on totta"
ppake 4 years ago 3
käy vähän Fägerströmmiä sääliksi...
hartsi8666 4 years ago
HAAAHAHAH tölkkiklipsuilla pyörätuoleja ja tupakka-askilipuilla opaskoiria!!! Vois aloittaa keräämään tyhjiä vessapaperirullia jotta avohoitopotilaat saa histamiinia.
JihaDildo 4 years ago 7
Fagerström aivan liekeissä.
Ubercuul 5 years ago
Toi fagerström on salee se conanin suomijaksossa "forss fagerström"-asunnon asukki
AnttiY 5 years ago
"Ei pidä väittää sellaista mistä ei mitään tiedä" ja sama herrahan tuntui olevan hyvin perillä minne nuo kaikki menevät.
jariy 5 years ago
fägerstrom :D
Jarccis 5 years ago
Yhden pölhön variaation mukaan nuo klipsit olisivat jotain erikoismetallia, ja arvokasta jo sinänsä. Kysyin huvikseni asiasta panimon asiakaspalvelusta ja kertoivat, että ne on täsmälleen samaa alumiinia kuin tölkitkin.
Ihmisten hölmöys on ehtymätön luonnonvara.
Diabolicalamity 5 years ago
vau, asia piti oikein panimolta tarkistaa.
Ja mistäköhän metallista se mahdollisesta olis ollu, muusta kuin samasta kuin tölkkikin.
vikke78 4 years ago
"Eipä väittää jos ei mitään tiedä"
"En tiedä kenen kautta ja mihin ne menevät"
Ristiriitaista?
Erretys 5 years ago 2
Opaskoiria sokeille tupakka-askin lippulapuilla! Ei helvetti kun repesin. Mistä näitä tyyppejä tulee...
4924172410 5 years ago 4
Tässähän tuntee itsensä aika fiksuksi tota katellessa... Kaikenlaisia urpoja sitä onkin.
griffon85 5 years ago
Seppo Fagerström tietää . . . voi vittu mikä pässi.
MortisIgor 5 years ago
HEHEH... Voiko tämä olla totta? Hyvin tuo vanha jätkä antaa faktuaalisen pohjan väittämilleen! Huomiokaa, että ensin hän kertoo mm.: "No mä tiedän neljä porrasta tässä ketjussa","En ole nähnyt yhtäkään avunsaajaa." JA SITTEN LOPUSSA: "Ei pidä mennä väittämään sellaista mitä ei tiedä!" Saanen kysyä, että mitä herra itse sitten tietää yhtään paremmin? Jukolauta sentään, oikeesti kantsii käydä kouluja!
juhaket 5 years ago 5
Kyllä on ihmiset hyväuskoisia.
kb1629 5 years ago
Jeesus mitä idiootteja. Eihän tuossa oo mitään järkeä.. Hajosin aivan täysin
petem79 5 years ago
Jutun opetus on: Kannattaa kouluttautua, jotta oppii kyseenalaistamaan asioita! Pitäisi kellojen soida kun muutamalla kilolla romua pitäisi saada kallis laite.
tivuorin 5 years ago 2
Viikonlopun harrastuksista sivutuotteena :D
Satanistine 5 years ago
Ei vittu mitä urpoja nuo haasteltavat... etenkin se vanha ukko.
54013962 5 years ago