Oikein kaunis biisi, jonka aion itse laulaa koulun kisoissa joskus, kun sellaisia tulee. Kuuntelen enemmän enkunkielistä musiikkia, mutta tämä on niin ihana, että se sai häkeltymään.
en kuuntele paljon musiikkia, mutta tämä iskee, ja on muuten isollaki pojalla itkussa pitelemistä, elämä sen verran nuorta miestä jo päähän potkinu, KAUNISTA <3
Aivan ihana! Serkkuni teki minulle yllätyksen häissään, hän oli sinne palkannut laulajan ja yllärinä oli kaasolle siis minulle pyytänyt laulaa tämän biisin. Kyynelistä ei meinannut tulla loppua :)
Omistettu parhaalle kaverilleni, joka saa minut aina iloiseksi ja pyyhkii sanoillaan kyyneleeni. Ella on minulle se henkilö, jota ilman olisin luultavasti yhä yksinäni koulun käytävillä itkemässä.
Liian ihana kappale. Sukulaiseni kuoli tässä reilu vuosi sitten ja tämä laulu kertoo juuri hänestä. Johanna, jos jatkat samaa rataa, pääset vielä pitkälle.
Mä en tiiä mut mulla tulee mieleen mun pappa jota en tavannu koskaan.. Mut ikävä on ;<< nähään sitte taivaas ;< Ja toisella papalla on keuhkosyöpä ja elinikää ei oo ku vaan joku 3 kuukautta :<
tää on ihana! siis tästä huomaa että miten tärkeitä oikeesti noi ystävät on ja että miten kauheeta jos joku lähtis liian aikaisin pois, ja sitten tajuaa että niistä pitää pittää kiinni niin kauan kun vaan voi!♥
Ihana on <3 En haluu että pathaat lähtee aikaisin! Mul on niin monta ihanaa tärkeetä ystävää ja yks ihana poikkis <3 ; ( Melkein tulee kyynel täs biisi..
tää on edelleenkin niin ihana biisi. Aina tulee kyyneleet silmiin kun tätä kuuntelee ja kaikki ihanien ihmisten kanssa, joita ei enää ole, vietetyty hetket♥
vaikka tuossa lauletaankin että "kaunis pieni ihminen" niin tulee silti mieleen rakas 9 v. koirani joka kuoli pari päivää sitten :'( noi sanat käy muuten kyllä ihan sille ,se oli ainutlaatuinen ja toista sen kaltasta ei tuu koskaan ja en unohda sitä ikinä ! <3
Tää kappalehan on tehty mun veljen tyttärestä. Maailman ihanin ihminen. Rakastan ylitse kaiken. Niin ihana ja rakas ja kaikkein rakkain mulle läheisistäni. Kovasti sanottu mutta valitsisin hänet kaikkien edelle jos pitäisi.
kuunnellut nyt repeatilla kun tuulee väkisin mieleen eräs ihana ihminen <3 tekisi mieli soittaa sille just nyt, kun tää biisi soi! ): herättää ikävän ):
@Qllinen otan osaa suruunne ja voimia jaksaa eteenpäin :) itekkin tiedän miltä tuntuu menettää läheinen ihminen mutta siitä on aikaa nii alan olla päässyt siitä ylitte. ja tosiiankin voisin sanoa että Even - miksi kaikki kaunis katoaa koskettaa niin paljo tämän biisin lisäksi että itelle tulee ainakin kyyneleet silmiin
@Qllinen tiiän ton tunteen ): Mun mutsi ja iso sisko, pikkuveli ja faija lähti samoissa merkeissä kun teidän Milla. Mut siitä on jos 1½ vuotta ja Millan lähdöstä alle ½ vuotta <3 Osan ottoni ): (;
Tää on niin ihana kappele! Kun mulla on Bff:vä, nii tää laulu tuo mieleen että entäs jos joskus se mun Bff:vä sanoo että ei haluu olla mun Bff:vä :'( siks mää meinasin kerran itkee tässä laulussa... Todella ihana<3<3 Osaan melkeen ulkoo koko laulun<3
Todella kaunis, koskettava kappale. Tata kuunnellessani katselen aina pienta, reipasta, erityista tytartani jonka vuoksi tekisin ihan mita tahansa jos vain pystyisin hanen elamaansa helpottamaan.
lähetin parhaalle kaverilleni ja sanoin että sille omistettu. on niit riitojakin tullut, vitusti väärinymmärryksiä ja turhia itkuja, mut kaikesta ollaan selvitty ja tullaan selviytymäänkin ♥
Tulee niin mieleen oma edes mennyt sukulainen näistä sanoista, tuo mieleen ihania muistoja. Aina kun tämä laulu kuuluu niin kyynel vierähtää poskelle tosi helposti, kiitos Johnna kauniista laulusta!
Thank you so much for sharing all these beautiful Johanna's songs! Great videos too. I think that this kind of music fits perfectly with those amazing images! I saw that you made some translations of the songs of the last album and for this i want to thank you very very much, i really appreciated it. And i guess if you can translate also the rest of "Hyvästi, Dolores Haze"...or i'm i asking too much? ;)
Minulle tulee tästä mieleen lapseni syntymä.
tahtikuvio 19 hours ago in playlist Top Tracks for Johanna Kurkela
aivan ihana biisi <3 rupee oikein itkettää kun tätä kuuntelee !
MsOonu 2 days ago
Kaunista... Muistuttaa ihanasta ja ystävällisestä ihmisestä. <3
Tyson01976 6 days ago
Niin ihana laulu muistuttaa kuolleita esim: Lumikki (kissa), mummu jonka nimeä en muista ja mamma (Mervi elo) meijä isän äiti
Jenkki01 1 week ago
Comment removed
Jasminkoivisto 1 week ago
This has been flagged as spam show
Omistettu mun ihanalle isälle joka kuoli kun olin 4v.
Kauhee ikävä sua! En saa sua pois mun mielestä! <3 :'(
karkkipussi25 1 week ago
Oikein kaunis biisi, jonka aion itse laulaa koulun kisoissa joskus, kun sellaisia tulee. Kuuntelen enemmän enkunkielistä musiikkia, mutta tämä on niin ihana, että se sai häkeltymään.
Zinaiita 1 week ago in playlist Favorite videos
en kuuntele paljon musiikkia, mutta tämä iskee, ja on muuten isollaki pojalla itkussa pitelemistä, elämä sen verran nuorta miestä jo päähän potkinu, KAUNISTA <3
niksu1995 2 weeks ago
Aivan ihana! Serkkuni teki minulle yllätyksen häissään, hän oli sinne palkannut laulajan ja yllärinä oli kaasolle siis minulle pyytänyt laulaa tämän biisin. Kyynelistä ei meinannut tulla loppua :)
ntiDevil1981 2 weeks ago
niin ihana! ajattelin laulaa tämän koulun talentissa!
Jubilus 2 weeks ago
Niin kaunis biisi oikeesti!♥ Ja tuo ääni!!♥♥^^
JuGastus 2 weeks ago
rakastan♥
Anskuuuuq 2 weeks ago
Vois laulaa koulu talentissa.. IHANA LAULU!
Eepaaf 3 weeks ago
Somehow I truly want to learn Finnish after I listened to this beautiful song. :'D
It almost made my tears drop and help me have courage to walk through the depression I'm confronting.
Thanks a lot!
Hjortronaria 3 weeks ago in playlist Favorite videos 7
Comment removed
MinniLove93 3 weeks ago
kaunis kappale :)
itsmegirl92 3 weeks ago
Tää vaan on niin rakaslaulu ♥♥
Eepaaf 1 month ago
kauniit sanat, Johanna laulaa ihan kuin enkeli :3 ♥♥
soljailona 1 month ago 3
Josefiina <3
chipmunk774 1 month ago
Aww ihana biisi <3 Omistan tän yhdelle ihanalle ihmiselle josta en ikinä päästä irti<3 Toni<3 Luv u<3
loddaa1 1 month ago 2
Comment removed
loddaa1 1 month ago
Charlotta<3
zzkao 1 month ago 2
@zzkao <3<3<3
loddaa1 1 month ago in playlist Favorite videos 2
@loddaa1 <3<3<3 :)
zzkao 1 month ago
Tässä kappaleessa on todella kauniit sanat. Muuta en osaa sanoa.
Kuolonkuu 1 month ago
:'))*
alluonbest 1 month ago
kaunistaaa :'DD
alluonbest 1 month ago
ihana<3 tulee mieleen kuollut kissani
denaliina 1 month ago
Ystävälle, joka joulun 2011 alla muuttui enkeliksi vasta 16-vuotiaana :( ♥ päivänsäde niin aikaisin perillä.
meagainsttmyself 1 month ago 4
@meagainsttmyself harmi et ystäväsi kuoli oten osaa :(
denaliina 1 month ago
@meagainsttmyself Mia <3 ikävä on valtava
nalle1900 1 week ago
Comment removed
SuperKepa69 1 month ago
Rakkaani... Tämä oli sinun lähettämässä Joululahjassa. En koskaan unohda sitä. Se oli ihaninta.
Sinä siellä kaukana minusta... Niin pitkä välimatka...
Hatexx13 1 month ago
Tää kappale tuo mielee yhen henkilön..henkilön joka teki mut onnelliseksi..mutta sitte jostai kumman syystä lähti mun elämästä:( I miss you<3
NorBbel 1 month ago
Omistettu rakkaimmasta rakkaimmalle isälleni, joka kuoli muutama kuukausi takaperin sairaskohtaukseen. <3 Meillä on niin kamalan ikävä sua!
Me tullaan kyllä perässä :)
inthispic 1 month ago 2
Omistettu parhaalle kaverilleni, joka saa minut aina iloiseksi ja pyyhkii sanoillaan kyyneleeni. Ella on minulle se henkilö, jota ilman olisin luultavasti yhä yksinäni koulun käytävillä itkemässä.
Kiitos sinulle!
Usvalapsi 1 month ago 4
upean kaunsi viisu
aslakkos 1 month ago
Omistettu mun serkulle joka kuoli syöpään. ikävä sinun hymyäsi, iloa, naurua ja halauksia..
tulen aina muistamaan sinut <3
Zilch665 1 month ago
kaunis kipale, tuo mieleen erään erittäin läheisen ystävän joka lähti maailmasta liian aikaisin:'(
TheDuumiMuumi 1 month ago
Omistan tän mun velille ja isälle jotka muuttu vähän aikaa sitten enkeliks.... :(
karkkipussi25 1 month ago
Comment removed
karkkipussi25 1 month ago
Though I can't understand even a word, this song is absolutely beautiful!
dearest1029 2 months ago in playlist Favorite videos 15
Alkaa itkettämään, kun lukee jonkun läheisen kuolleen, kuten isän. Alkaa ajattelemaan omalla kohdalla niin tippa tulee linssiin..
jansbeJB 2 months ago 16
Liian ihana kappale. Sukulaiseni kuoli tässä reilu vuosi sitten ja tämä laulu kertoo juuri hänestä. Johanna, jos jatkat samaa rataa, pääset vielä pitkälle.
AvrilJippikajey 2 months ago
miksi se milla kuoli? :'( katoin sen videon millan muistolle.. saa minut ihan itkemään :'((
janskuluksus97 2 months ago 4
se on sä olet ainutlaatuinen :)
retardedunicorNN 2 months ago
omistettu kaikille rakkaille joilla on paikka mun sydämessa <3 love, light & peace :)
nummmb2 2 months ago
Mä en tiiä mut mulla tulee mieleen mun pappa jota en tavannu koskaan.. Mut ikävä on ;<< nähään sitte taivaas ;< Ja toisella papalla on keuhkosyöpä ja elinikää ei oo ku vaan joku 3 kuukautta :<
Keksihamsteri 2 months ago
Comment removed
nipaliii 2 months ago
Tää on maailman ihanin biisi ♥♥♥
TiituKing 2 months ago
Tää on aiva yli IHANA! <3
sammakko52 2 months ago
tää on ihana! siis tästä huomaa että miten tärkeitä oikeesti noi ystävät on ja että miten kauheeta jos joku lähtis liian aikaisin pois, ja sitten tajuaa että niistä pitää pittää kiinni niin kauan kun vaan voi!♥
rapisify 2 months ago
Ihana on <3 En haluu että pathaat lähtee aikaisin! Mul on niin monta ihanaa tärkeetä ystävää ja yks ihana poikkis <3 ; ( Melkein tulee kyynel täs biisi..
LoVeTeMpO3 2 months ago
tullee melkeen kyynel silmään kun lukee nuita kommentteja :<< !! ps. otan osaa !! ♥♥ pps. Paras tällänen lällybiisi :3
Keksihamsteri 2 months ago
ehkä ihanin laulu <3
lottamoiable 2 months ago
Ihanimmat sanat ikinä!!!
marsipaaniNami 2 months ago
@1.07 kohassa on virhe (= "se" pitäs lukee varmaan "sä" :)
ellubba 3 months ago 2
@ellubba siin "se" kohassa lauletaan SE muissa kohdissa "sä"
apinapusu 2 months ago
Tulee mieleen mun poikkis I laav <3
Lepakko00 3 months ago
levätkää rauhassa, kaikki te tärkeät ja ihanat ihmiset jotka lähditte pois ♥ aina kuolemaanne asti ja sen jälkeen rakastan ja tuun kaipaamaan teitä.
TheBooBuga 3 months ago 2
jotakin niin kaunista.
PISEE1 3 months ago 2
Lepää rauhassa, Jessica! 1997-2011 ♥ Sua kaikki kaipaa
ElliSAYSRAWR 3 months ago
So great... greetings from Czech republic :-)
Jindra1992 3 months ago
Tää on nii perkelee kaunis laulu ♥
jassunjutut 3 months ago 2
tää on niin ihana ♥
Henybaat 3 months ago
tulee mun ihana ystävä mieleen <3 "kaunis pieni ihminen,olet ainutlaatuinen mitä vastaan tulekaan sua ei milloinkaa "
96sister96 3 months ago
täs on nii kauniit sanat ♥
moioonjuli 3 months ago
lepää rauhassa taivaan kaunein enkeli. M♥
theB00GI 3 months ago
tulee mieleen mun kaveri joka makaa koomassa =(
MiizazzPihalazz 3 months ago
@MiizazzPihalazz otan osaa saman oon kokenu::((
MrVuori 2 months ago
Hlv:tn kaunista, huokaus... =:D
MrYamaha2306 3 months ago
maailman ihanin biiisi ♥ tulee aina tippa :')
sonQu100 3 months ago
Tää on ihana :), tulee mieleen sukulainen joka kuoli :<,
MusiikkiC 3 months ago
tekstit ei toki tuu myöhäs ♥
pjuutiful 3 months ago
niin ihana kapppale, väkisinki tulee tippalinssiin .,
zuzienna 3 months ago
This has been flagged as spam show
Ihana on kyllä ! omistaisin tämän eräälle todella tärkeälle ystävälleni
tassu9 3 months ago
This has been flagged as spam show
Ihana on kyllä ! omistaisin tämän eräälle todella tärkeälle ystävälleni
tassu9 3 months ago
R.i.P Maire-mummi 1922-2011 We will miss you <3
PartyHardWhitJLPP 3 months ago
r.i.p sanni 1989 - 2011 <3 we miss u
emppugrr 3 months ago
tekstitykset tulee viis minuuttia myöhässsä
xlife123 3 months ago
ei voi sanoo ku että itketti tätä kuunnellessa oikein huolella...
heidiiiist 3 months ago
rakastan tätä yli kaikeeen!! <333
JeijJeij1 4 months ago
Koskettavin laulu:)
randommilollero 4 months ago in playlist Lisää videoita käyttäjältä 3kierros
R.I.P Annika 1986-2010. <3 Mä kaipaan sua täällä tänään, huomenna ja ikuisesti. Tää tuska ei hellitä koskaan.
Delianah 4 months ago
Kaunis biisi. . . :)
Celcury 4 months ago
ihana laulu tule nii muistoja mielee<33
TVDl0v3 4 months ago
ihana kappale <3 laulan aina mukana :) oon kyl ite 10000000 kertaa huonompi mut aivan uskomaton :D omistan tän mun kuolleelle vaarille :( <3
muumineiti1 4 months ago in playlist Liked
tää on edelleenkin niin ihana biisi. Aina tulee kyyneleet silmiin kun tätä kuuntelee ja kaikki ihanien ihmisten kanssa, joita ei enää ole, vietetyty hetket♥
FiiASi 4 months ago
tulee itku kun mietin mun yhtä hyvää ystävää millaa, joka kuoli tänään :< nuku rauhassa prinsessa, mulla on ihan järkyttävä ikävä sua ! ♥
Remixpaw 4 months ago
ihana :)
kartsuh93 4 months ago
Kaunis pieni ihminen...... :,) Itku täs kyl kieltämättä pääsee jopa minunlaiselta mieheltä.
joku02 4 months ago in playlist Liked
Ihana!Tulee mieleen vanha ystävä,jota ei enää oo.
MrAmy225 4 months ago
Tulee mieleen mun rakas ystävä, R.I.P Milla ♥
MrKonastu 4 months ago
@MrKonastu Onko hänellä facebookis R.I.P ryhmää? Jos on niin mikä?
TheJankkah 4 months ago
Ihana kappale <3 ei voi kuunella itkemättä :((
absinthefairyy 4 months ago
Omiatan tän mun isälle, joka muuttu vähän aikaa sitten enkeliks.... ikävä sua<3
karkkipussi25 4 months ago 22
mulle tulee tästä aina mieleen Jesse Masterpool♥ :(
jesse masterpool kaatui lake whitney amateur national kisassa ja menehtyi saamiinsa vammoihin. Lepää rauhassa Jesse ♥!
kuupala 4 months ago 2
omistettu lauralle ♥.. miss u
Czisnyxx 4 months ago
ihana biisi <3 ihan oikeesti tää on ihana <3 <3 : ´( :))
pikkarainenjenni 4 months ago
..... ♥♥♥ onpas upea biisi ;( ♥♥♥....
julasfani68 5 months ago
vooi tää o ihana <3
Finlandhasitall 5 months ago
Karoliinalle<3
JPSproductions09 5 months ago
tää on niin surulline biisi :( tulee mielee yks frenu joka kuoli <3
Hasanatgoodsgirl 5 months ago
vaikka tuossa lauletaankin että "kaunis pieni ihminen" niin tulee silti mieleen rakas 9 v. koirani joka kuoli pari päivää sitten :'( noi sanat käy muuten kyllä ihan sille ,se oli ainutlaatuinen ja toista sen kaltasta ei tuu koskaan ja en unohda sitä ikinä ! <3
mansikkakermavaahto 5 months ago 4
Kiitos..
exuish 5 months ago
Ihana biisi
Valjez 5 months ago 2
mun tyttärelle joka on maailman rakkain
pkk79 5 months ago
Tästä tulee vaan niiin paljon mieleen paras kaveri♥
Joka on muute 4kk ja 10 päivää mua nuorempi (y) :D:D:D:D::D:D:D:D:D::D:D:D:D:D
Mru tiiät kyllä et se oon mä jos luet tän♥
Essi392 5 months ago in playlist Liked
Täää on vaan niin ihana biisi, kuuntelen tätä nyt koko ajan <3
TheStellafani 5 months ago 2
Tää kappalehan on tehty mun veljen tyttärestä. Maailman ihanin ihminen. Rakastan ylitse kaiken. Niin ihana ja rakas ja kaikkein rakkain mulle läheisistäni. Kovasti sanottu mutta valitsisin hänet kaikkien edelle jos pitäisi.
SisuSR340 5 months ago
kuunnellut nyt repeatilla kun tuulee väkisin mieleen eräs ihana ihminen <3 tekisi mieli soittaa sille just nyt, kun tää biisi soi! ): herättää ikävän ):
kaisaaw 5 months ago
Aivan ihana omistan laulun siskolleni toivon hänen elämästään parasta!
SuperkoiraJ 6 months ago
omistettu meän omale milla-enkelille. niinhän se on, että parhaat lähtee aikaisin.. <3 ystävästi kaipaa sinua..
Qllinen 6 months ago 33
@Qllinen otan osaa suruunne ja voimia jaksaa eteenpäin :) itekkin tiedän miltä tuntuu menettää läheinen ihminen mutta siitä on aikaa nii alan olla päässyt siitä ylitte. ja tosiiankin voisin sanoa että Even - miksi kaikki kaunis katoaa koskettaa niin paljo tämän biisin lisäksi että itelle tulee ainakin kyyneleet silmiin
IcedHabe 2 months ago
@Qllinen tiiän ton tunteen ): Mun mutsi ja iso sisko, pikkuveli ja faija lähti samoissa merkeissä kun teidän Milla. Mut siitä on jos 1½ vuotta ja Millan lähdöstä alle ½ vuotta <3 Osan ottoni ): (;
jjjeppa95 2 months ago
Tää on mun teineille, veljen ja siskon tytöille! <3
eevilfi 6 months ago
Comment removed
veeti68 6 months ago 2
ihana <3<3 tää kuvaa just mun parasta kaverii<3
emppu030 6 months ago
miten tämä laulu ees voi olla näin ihana?<3
BigTheBen 7 months ago 22
Tää on niin ihana kappele! Kun mulla on Bff:vä, nii tää laulu tuo mieleen että entäs jos joskus se mun Bff:vä sanoo että ei haluu olla mun Bff:vä :'( siks mää meinasin kerran itkee tässä laulussa... Todella ihana<3<3 Osaan melkeen ulkoo koko laulun<3
McSeko12 7 months ago
Kaunis laulu!! <3
henskuapple 7 months ago
Comment removed
SisuSR340 7 months ago
Todella kaunis, koskettava kappale. Tata kuunnellessani katselen aina pienta, reipasta, erityista tytartani jonka vuoksi tekisin ihan mita tahansa jos vain pystyisin hanen elamaansa helpottamaan.
Lilokki 7 months ago
Comment removed
Lilokki 7 months ago
Very very nice...
From Turkey
Kadirbican 7 months ago
Ne Teki Videon Mikä On Sen Muistolle Siinä On Tää Laulu Sen Videon Nimi On Millan Muistolle :(
eemu42 7 months ago
Mul Tuli Paha Mieliko Kaveri Kuoli Auto-onnettomuudessa Täälä Kolaris Yks Kuoli Kolme Sairaalaan :´´(
eemu42 7 months ago 2
omistettu ystävälle joka antoi elämästä irti
MsNinnukka 7 months ago
omistettu rakkaalle tyttöystävälle <3
Maxlous99 8 months ago 2
Ihanalle ystävälle, joka ei jostakin syystä halunnut enää olla ystäväni:(
Ronjaaahh 8 months ago
Yhelle ihanalle pojalle jonka menetin <3
Jansuuuhh 8 months ago
Yks ihana frendi joka katos mun elämästä;((( <333 omistettu:(( pitää olla idiootti joka tästä ei tykkää :((
Kiitupiuz 9 months ago
Yks ihana frendi joka katos mun elämästä;((( <333 omistettu:((
Kiitupiuz 9 months ago
omistettu rakkaille pojilleni <3 s.2009 ja 2011 <3 <3
zeni1987 9 months ago
omistettu rakkaille pojilleni <3 s.2009 ja 2011 <3 <3
zeni1987 9 months ago
tän vois omistaa raikkaimmalle<3<3<3<3<3
Ooonaaah 9 months ago
Omistettu juuri äsken syntyneelle tytölle ;)tätin vauva :)
romppe99 9 months ago
Tietääks kukaan kuka kirjoitti tähän sanat? Levyn kansitiedoista tietty löytyy, mutta kun on levyn kansilehti hukassa. :)
herrahuh 9 months ago
@herrahuh Se oli Markus Koskinen. :)
herrahuh 9 months ago
Ihana on kyllä ! omistaisin tämän eräälle todella tärkeälle ystävälleni...
gepardiz 10 months ago 6
<3 ihana laulu kyllä! :)
tupelin18 11 months ago
Comment removed
tupelin18 11 months ago
ihana biisi <3 tätä biisii o ihana laulaa & kaveritki tykkää tästä biisist.. Kaunis ääni & laulaja (: <3
purkka1234 11 months ago
Tästä tulee niin hyvä mieli! Meistä jokainen on ainutlaatuinen <3
octopus170 11 months ago 3
Kaunista<43
Vimmu2000 11 months ago
:) ihana<3
Vimmu2000 11 months ago
Herkkä ja inhimillinen...
MaLam55 11 months ago
Niin ihana! ♥ Miten joku voi osata laulaa näin kauniisti? xP
JuniLodeRode 11 months ago
Aivan ihana kappale! Soi meidän tyllerön ristiäisissä :)
tmasala82 11 months ago
Comment removed
avalooki 1 year ago
Comment removed
TheJape1985 1 year ago
Kaunis ja koskettava kappale,omistan sydänsairaalle lapselleni <3
TheJape1985 1 year ago 5
lähetin parhaalle kaverilleni ja sanoin että sille omistettu. on niit riitojakin tullut, vitusti väärinymmärryksiä ja turhia itkuja, mut kaikesta ollaan selvitty ja tullaan selviytymäänkin ♥
anskukaulitz 1 year ago
Alan itkemään aina kun kuulen tämän, Ihana kappale. Johanna Kurkela on aivan upea laulaja.
myrkkytatti007 1 year ago 5
Kaunis laulu.. ja ihana laulaja. Ihan tulee tippa linssiin :'(
Unvergesslichh 1 year ago 42
Ihana kappale <3 Tästä tulee mieleen mä ja mun poikaystävä ); <3
kisseezap 1 year ago
Ihana kappale..... Olen omistanut tämän lokakuussa syntyneelle ihanalle tytölleni <3
MsMamma80 1 year ago 44
ihana biisi <33
hansii21 1 year ago
ihanaa
hansii21 1 year ago
niin hyvää ettei sanotuksi saa :)
toippa55 1 year ago
ihanat sanat <3 (:
JaninaPossumi 1 year ago
<3
empty4422 1 year ago
this song is so beautiful ^^
vampierschreck 1 year ago
tää on niin täydellisen ihana biisi ! <3 tulee kaikenmaailman muistoja mieleen <3 itkuks kyllä meni tää kuuntelu : D
moonjensu 1 year ago
Aivan ihana laulu!
Tulee niin mieleen oma edes mennyt sukulainen näistä sanoista, tuo mieleen ihania muistoja. Aina kun tämä laulu kuuluu niin kyynel vierähtää poskelle tosi helposti, kiitos Johnna kauniista laulusta!
kukkanen95 1 year ago
Coldplayn yellowin coveri ilmeisesti
veijjotaikina 1 year ago
ihana biisi ;----)
TheMyRobert 1 year ago
Kaveri omisti mulle :)<3 Ihana.
MsAliceWhitlock 1 year ago
rakas biisi ja tätä kuunnellessa tulee aina oma pikkusisko mieleen<3
1995Brokenhearted 1 year ago
kiitos kääntämisestä :)
superdino90 1 year ago
Mun äiti laulaa tätä joka ilta mun pikkusiskolle et se nukahataa
erkki98 1 year ago 5
Äiti laulaa tät aina autos, enkä yhtään ihmettele miks :) Ihana laulu <3
KathieCupCake 1 year ago
Hei!
Thank you so much for sharing all these beautiful Johanna's songs! Great videos too. I think that this kind of music fits perfectly with those amazing images! I saw that you made some translations of the songs of the last album and for this i want to thank you very very much, i really appreciated it. And i guess if you can translate also the rest of "Hyvästi, Dolores Haze"...or i'm i asking too much? ;)
Thanks and cheers from Italy!
NELLY68 1 year ago 6
Eräs ihana ihminen tulee mielee tästä aina... <3 "Ethän sä ikinä kadota tuota katsetta?"
ErnestoRafel 1 year ago
Pidän tästä kappaleesta niin paljon.. Ihan kuin vanha äikänopettajani puhuisi tässä minulle..
Valonkopa 1 year ago