räty ei oo heittäny 100 metriä ja jan Zelesny on heittän ainaki kolme kertaa yli aki parviaisen tuloksen. parviaisella on SE mut ei toiseksi pisintä heittoa
Mitä helvetin väliä on sillä että joku latvialainen pieru heitti maailmanennätyksen joskus 90-luvulla. Koska fakta on se että suomalaiset on parhaimpia nykyään vaikka Thorkildsen onkin siinä suomalaisten esteenä kultaisiin mitaleihin. No kyllä se Tero 2007 veii Andreasta mutta ei nykyään viitaten Teron nykyisiin heittoihin. (Y)
Pisin virallinen ennätys miesten keihäässä on DDR:n Owe Hohn 1980 luvun alkupuolella 104 metriä jo noin 70 senttiä. Sen jälkeen muutettiin keihästä, simerkiksi painopiste eteenpäin ja myöhemmin kiellettiin erilaiset kuviot keihäissä, niitä kutsuttiin liitokeihäiksi. Mielestäni tuon uudistuksen jälkeen on vielä kaksi kertaa tehty muutos, voi olla, että vain yksi - helppohan olisi tarkistaa, vaan en nyt jaksa. Tuo 104,78 (NOIN) pitää ainakin paikkaansa. Onkos nykyinen Zelyznyn 98.98? (98.93?)
@TZukiMrAxlson Tarkennetaan pikkaisen, kun tuli katsottua oikeat (?) tiedot: Uwe Hohn 20.7.1984 104, 80. Nykykeihäällä Jan Zelezny 25.5 1996 98.48. mainittakoon vielä, että maailman 10 pisintä heittoa listalla on 6 Zeleznyn tulosta. Ei voi kai kukaan kiistää Zeleznyn ylivertaisuutta.
@Pece17 Keihäänheitto on tekniikaltaan yks maailmanvaikeimmista urheilulajeista. Jokaisella tulee huonoja ja hyviä aikoja. Ja "nykyään se ei heitä ku max 86m!" <- sillä tuloksella ollaan ihan maailman kärki päässä, sillä keihääntaso on kaikkialla tippunut, vaikea sanoa siihen syytä. Mutta Pitkämäkeä on silti turha lähteä haukkumaan. Toi Suomelle mitalin EM-kisoista ja mielestäni hyvällä tuloksella. Itse olen todella tyytyväinen Pitkämäen EM-suoritukseen. Miksi urheilijoita pittää aina haukkua???
Teron pitkät heitot heitetään aina korkealla ja hänen tyylinsä vaatii korkeat heitot.. Hän ei saa samaa tehoa heittoon jos se lähtee matalalle.. esim. Thorkildsenin tyyli kestää myös matalammat ja pitkät heitot ja hänen tekniikkansa muutenkin on huomattavasti anteeksiantavampi ja varmempi.
I can see when the javelin hits the ground that it points too much up, so he actually threw the javelin a little too high. Had the angle been perfect he would have thrown even further. Maybe 92 metres.
Seppo Räty heitti yli 100 metriä vanhalla keihäällä, jota oli helpompi heittää. Nykyisen keihää maailmanennätys on Jan Zelesnyllä, 98,48, ja suomenennätys on aki parviaisella, joka on samalla kaikkien aikojen toisiksi pisin heitto nykyisellä keihäällä.
Seppo Räty ei ole heittänyt yli 100 metriä keihäällä. Sitä siltä hiljattain kysyttiin Veikkaaja -lehdessä ja sanoi, että ei ole heittänyt yli 100 metriä.
@Qeelboy Tähän vielä sellainenkin korjaus, että Parviaisen suomen ennätys lukema 93,09m ei ole kaikkien aikojen toisiksi pisin heitto nykyisellä keihäsmallilla. Zelezny on viskellyt siis tuon Parviaisen tuloksen ylikin, mutta Aki on tietenkin tilastoissa kakkosena.
@Qeelboy Uusi keihäsmalli tuli vuonna 1986. Seppo räty heitti vuonna 1991 96,96, mutta sitä ei hyväksytty ME:ksi, koska keihään perässä ollut tarranauha paransi keihään liito-ominaisuuksia. Tuo äskeinen keihäs kiellettiin myöhemmin kokonaan.
Mm: Zelezny heitti kyseiselä keihäällä 91 m ja Backley sinne samoihin...
@Qeelboy juu ei räty 100m ole heittänyt,... :DDDD räty on heittänyt vanhalla keihäsmallilla 96,96m. vanhaa keihästä ei ollut yhtään helpompi heittää vaan sen liito ominaisuudet oli paremmat.. eli keihään painopiste oli taaempana kuin nykykeihäässä
@Qeelboy Aki Parviaisen Suomen ennätys ei ole kaikkien aikojen toiseksi paras heitto, Zelesny on latonut monia tuota pidempiä kaaria, taitaa olla koko top-10 Zelesnyn hallussa. Mutta Parviainen on toiseksi pisimmälle nykykeihäällä heittänyt mies.
@Qeelboy ahahahahaha ei oo akin heitto kaikkien aikojen toiseksi pisin heitto todellakaan, se on kuudenneks pisin, zelezny on heittäny 5 maailman pisintä heittoo....aki parviainen on kyllä maailman toisiks paras mut sen heitto ei :D:D:D:DD vittu oot kyllä tyhmä, ite oon yleisurheilun nuorten maajoukkuees....tuu sit huutelee ku pärjäät paremmi ja sit ku tiedät jotain urheilusta :D:D
@Csioni ihan ymmärrettävä ja yleinen virhe sekoittaa "toiseksi paras tulos" ja "toiseksi paras heittäjä" tittelit tässä kohtaa, kun harvemmin jotain Zeleznyn viidenneksi parhaita tuloksia missään kertaillaan
ja sen verran vielä, että tuollaisella "oon maajoukkueessa, vähäx oot huono" asenteella tuskin pötkitään pitkälle niinkin julmassa maailmassa kuin yksilöhuippu-urheilussa
@Qeelboy Parviaisen 93,09m on maailman 6. pisin heitto. Edellä viisi Zeleznyn heittoa. Parviainen on toiseksi paras keihäänheittäjä jos tilastoja katsellaan, mutta toiseksi pisintä heittoa tämä ei ole heittänyt.
ehei maailman ennätystä lähelläkään...ennen tuli niitä tuloksia mihin tero ei pystyis ikinä NYKYISILLÄ KEIHÄILLÄ. ennen keihäät oli erilaisia joilla oli helpompi heittää
This comment has received too many negative votesshow
i can say finlands language is older than english!!! how??? our people speaked that ''how u say in English'' ''MURRETTA'' about 2000 years ago when finnish and norweish and swedish came to skandinavia!!!!! here start the language of sweden and finland!!! of course so many people of them speaked swedish bcause sweden has been the ''ruling'' country!!!! PERKELE!!!! me suomalaaset tollasille hurreille paskat haistatettaaan!!!!!
Tästä videosta pitäisi jättää pois toi eka kolme ja puoli minuuttia eli tän videon pitäisi alkaa vasta Teron huippuheitosta, jotta antaisin tästä viisi tähteä. Nyt annan neljä tähteä.
keppi menee pitkälle kun näkee Kilpelä..... Tero sai myös kepin pitkälle (=
MrJuha82 1 month ago
Me halutaan nähä se heitto ei mitään muuta paskaa...
Vormiify 3 months ago
3:22 for the throw
svried11 4 months ago 4
sen jälkee ku pitkämäki jätti lippiksen pois nii heitot ei oo näin hyvin kantanu :D
KevinFeder 4 months ago
ääni kuuluu oudosti mun koneella: välillä hyvin ja välil huonosti. tekijän virhe tai huono tietokone
0ronsku0 4 months ago
JYTKY
AtseMusic 4 months ago
mertarannan selostuksesta sais varmaa kylmät väreet shakki pelistäki :D
tumppizzi 5 months ago 9
" tähän mennessä kilpailussa on ollut yksi ylitse muiden ja hän on Norjan andreas turkiltseen" :D
Sk8FFin 6 months ago
0:00-3:30: hiljaista puheensorinaa
3:30-> valtava huuto ja mekkala
tinyproblem 6 months ago
räty ei oo heittäny 100 metriä ja jan Zelesny on heittän ainaki kolme kertaa yli aki parviaisen tuloksen. parviaisella on SE mut ei toiseksi pisintä heittoa
TheArskakka 6 months ago
@TheArskakka parviainen on nimeen omaan heittänyt sen kakkosheiton
hoppopper 6 months ago
Olihan se hienoo olla silloin tuolla :))
JuPe997 7 months ago
Tero on paras, kun heittää pidemmälle kuin Aki Parviainen Aki vaikka samalla uskomattoman hyvä!
javthrower 8 months ago
3:32...Pitäis varmaa yli sata metrii lentää että mertsi ei sanois heittoa hirveäks:)
TheGaggagouggu 8 months ago
Ja Pitkämäen keihäs tulee pIIIIIITKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄLLEEEEEEEEEE
Finkeri 8 months ago
jugeeae eikä oo, soundi mikä soi alussa?
Mikkiz1 10 months ago
Ois pitäny kuvata ku näin Teron tänää Alkossa :)
Finnishenergy 10 months ago
Puff Daddy feat. Jimmy Page - Come With Me
jugeeae 11 months ago
"Täällä osa yleisöstä putoaa penkiltä, ja osa pyörtyy muuten vain." :D
smfw100 11 months ago 11
siis alussa ja kun pitkämäki heittää n.80m ainaki niin mikä biisi??!
Mikkiz1 11 months ago
HEI tietääkö joku mikä toi biisi on joka soi taustalla???
Mikkiz1 11 months ago
Mitä helvetin väliä on sillä että joku latvialainen pieru heitti maailmanennätyksen joskus 90-luvulla. Koska fakta on se että suomalaiset on parhaimpia nykyään vaikka Thorkildsen onkin siinä suomalaisten esteenä kultaisiin mitaleihin. No kyllä se Tero 2007 veii Andreasta mutta ei nykyään viitaten Teron nykyisiin heittoihin. (Y)
elkkuboy 1 year ago
Antero mertaranta :D
habbotyyppi 1 year ago
3:15 for the action
Trewerr 1 year ago
tää oli niin nannaa! =D
Rondexix82 1 year ago
hiiiiirvittävän pitkälle!!
8888alterbridge 1 year ago
Toi heitto ois ollu ihan kiva nähä paikanpäällä :D
japukka22 1 year ago
Veikkaan että Tero on itekkin käynyt katsomassa tän videon muutaman kerran täällä youtubessa
8888alterbridge 1 year ago
oisit voinu leikata noi muut vittuu tosta
matiasbackman 1 year ago
Pisin virallinen ennätys miesten keihäässä on DDR:n Owe Hohn 1980 luvun alkupuolella 104 metriä jo noin 70 senttiä. Sen jälkeen muutettiin keihästä, simerkiksi painopiste eteenpäin ja myöhemmin kiellettiin erilaiset kuviot keihäissä, niitä kutsuttiin liitokeihäiksi. Mielestäni tuon uudistuksen jälkeen on vielä kaksi kertaa tehty muutos, voi olla, että vain yksi - helppohan olisi tarkistaa, vaan en nyt jaksa. Tuo 104,78 (NOIN) pitää ainakin paikkaansa. Onkos nykyinen Zelyznyn 98.98? (98.93?)
TZukiMrAxlson 1 year ago
@TZukiMrAxlson Tarkennetaan pikkaisen, kun tuli katsottua oikeat (?) tiedot: Uwe Hohn 20.7.1984 104, 80. Nykykeihäällä Jan Zelezny 25.5 1996 98.48. mainittakoon vielä, että maailman 10 pisintä heittoa listalla on 6 Zeleznyn tulosta. Ei voi kai kukaan kiistää Zeleznyn ylivertaisuutta.
TZukiMrAxlson 1 year ago 5
aki parviainen tuolloin vielä mukana?
finnishockey 1 year ago
3:44 Yleisö kahtoo onnesaan ja hurjimmat juo mehukattia
dio28dio 1 year ago
@dio28dio Haha vähän repesin kun katoin tätä illalla kotona, 13-vuotias minä juo siinä mehukattia ;E.
Hernesaho 1 year ago
Aivan mieletön heitto!
unlock46 1 year ago
Hyvä peba.
Pitkämäestä saamme olla ylpeitä, toi Suomeen Pronssia EM-kisoista.
MrJuha82 1 year ago
"Ja pitkämäen keihäs tulee PIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIITTTTTTTTTKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄLLLLEEEEEEEEEEEEEE" :D
MoskuBro 1 year ago 2
Pitkämäen pitäis muuttaa toi heittotyyli samanlaiseks ku sil enne oli! Nykyään se ei heitä ku max 86m!
Pece17 1 year ago
@Pece17 Keihäänheitto on tekniikaltaan yks maailmanvaikeimmista urheilulajeista. Jokaisella tulee huonoja ja hyviä aikoja. Ja "nykyään se ei heitä ku max 86m!" <- sillä tuloksella ollaan ihan maailman kärki päässä, sillä keihääntaso on kaikkialla tippunut, vaikea sanoa siihen syytä. Mutta Pitkämäkeä on silti turha lähteä haukkumaan. Toi Suomelle mitalin EM-kisoista ja mielestäni hyvällä tuloksella. Itse olen todella tyytyväinen Pitkämäen EM-suoritukseen. Miksi urheilijoita pittää aina haukkua???
hennuliini95 1 year ago
@hennuliini95 No joo. Olihan se ainoo joka sai mitalin. Muu yleisurheilun taso on suomes aika heikko(ainaki em-kisojen perusteella).
Pece17 1 year ago
moi
coolmannn91 1 year ago
"AIVAN MIELETÖN HEITTO!!!"
Sitähän se onkin :)
toniuncle 1 year ago
This has been flagged as spam show
The best music in the world! Download the full package here: h**p://depo*itfiles.com/en/files/vo3op0d2r
*= t, t and s
HexTheRex1 1 year ago
ihan kiva peppu Natalialla(:
oh shit takamus.
Mutta on tuo Pitkämäki kova.
ETenkin noihin aikoihin se oli kova keihäsmies.
MrJuha82 1 year ago
"onhan tässä varsinainen jermu!"
Jebuxxx 1 year ago
Rädyn paras heitto vanhalla keihäällä kantoi 96.96
Moldoding 1 year ago 3
Olin silloin tuolla:)
100JP1 1 year ago
Save time @ 3:16
KimmoKuopio 1 year ago 4
osa putoaa penkiltä ja osa pyörtyy muuten vain!
finnishdude88 1 year ago 2
Aika jännä hyppy
Kemusika 2 years ago
AIVAN MIELETÖN HEITTO!!!!!!
YRPPO 2 years ago
kyl on ain kivaa kuunnel noit mertarannan hehkutuksii.
TheRikisorsanveli 2 years ago 3
Jokohan se lähtis muuallakin kuin kyläkisoissa. Turha toivo, kunhan haaveillaan. Nyt lähti... nimittäin paskat housuun!
rullakeppi 2 years ago 10
osakan kyläkisoissa tuli kultaa yli 90-metrisellä
rlwb 2 years ago 8
papat katto katsomossa iha mielissää. :)
WakiOnc 2 years ago 4
Yleisurheilussa sattuu ja tapahtuu, kun siellä on monia lukuisia eri lajeja.
Siinä mielessä yleisurheilu on tosi hieno laji.
Ja onhan se yksi arvostetuimmista urheilulajeista koko maailmassa.
Pitkämäki rules.
MrJuha82 2 years ago 3
Vai että Natalia Kilpeläinen! Ei hassumpaa!
Losrandiro 2 years ago
Onneksi tuli Kimmo Kinnunen lajivalmentajaksi, josko tämä Teron ennätys vihdoin paranisi.
Jupitereight 2 years ago
Paskasti editoitu!
TheOlovero 2 years ago 5
This comment has received too many negative votes show
hirvee munkki
kookospuuro 2 years ago
ON SIINÄ MELKONEN JERMU!
kookospuuro 2 years ago 4
yhdys___sana
braindi 2 years ago 2
en kattois yleisurheilu kisoi ellei mertsi selostais
sakekas 2 years ago 82
ei pubi valleniuskaan hassumpi oo :)
kapyrauhanen 2 years ago
@sakekas No Shit. Et taida olla ainoo ;P
TheSpiikki 3 months ago
miiikä heitto
finnishockey 2 years ago
Mertsi on LEGENDA! :D
5t0mas5 2 years ago 8
Teron pitkät heitot heitetään aina korkealla ja hänen tyylinsä vaatii korkeat heitot.. Hän ei saa samaa tehoa heittoon jos se lähtee matalalle.. esim. Thorkildsenin tyyli kestää myös matalammat ja pitkät heitot ja hänen tekniikkansa muutenkin on huomattavasti anteeksiantavampi ja varmempi.
peku999 2 years ago
I can see when the javelin hits the ground that it points too much up, so he actually threw the javelin a little too high. Had the angle been perfect he would have thrown even further. Maybe 92 metres.
clumsy123 2 years ago
:D pitkämäki owns!
Oscarssonliebel 2 years ago 2
saatanan pitkä mut tommosii pitäis heittää berliinissä
eye9595 2 years ago 13
tollasen ku heittäs nyt tuolla berliinissä!
ranezi92 2 years ago 6
Onhan siinä varsinainen jermu
Erimursu 2 years ago
oli tuolla
MrRonaldinho197 2 years ago
ois voinnu video alkaa 3:20 kohasta
Sukkasanteri 2 years ago 9
Ei vaan Aki Parviaisella sel 93m tienoil
ltu77 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
eikös suomen ennätys ole seppo rädyllä?
nettajere 2 years ago
ei,aki parviaisella
MrRonaldinho197 2 years ago 3
Seppo Räty heitti yli 100 metriä vanhalla keihäällä, jota oli helpompi heittää. Nykyisen keihää maailmanennätys on Jan Zelesnyllä, 98,48, ja suomenennätys on aki parviaisella, joka on samalla kaikkien aikojen toisiksi pisin heitto nykyisellä keihäällä.
Qeelboy 2 years ago 4
Seppo Räty ei ole heittänyt yli 100 metriä keihäällä. Sitä siltä hiljattain kysyttiin Veikkaaja -lehdessä ja sanoi, että ei ole heittänyt yli 100 metriä.
Jebaa07 2 years ago 45
@Jebaa07 Eikös se ollu joku 99 metriä vanhalla keihäs mallilla?
Pahkasika66 1 year ago
@Pahkasika66 Ohops vähän liioittelin..se oli 96..
Pahkasika66 1 year ago
@Pahkasika66 Se oli vanhalla keihäällä lähes 105 metriä..
Currsedd 1 year ago
@Currsedd Puhuin kyllä Sepon ennätyksestä..
Pahkasika66 1 year ago
@Qeelboy Parviainen on kaikkien aikojen toisiksi pisimmälle HEITTÄNYT zelesnyllä on hallussaan viisi kaikkien aikojen pisintä heittoa
Iomni 1 year ago
@Qeelboy Tähän vielä sellainenkin korjaus, että Parviaisen suomen ennätys lukema 93,09m ei ole kaikkien aikojen toisiksi pisin heitto nykyisellä keihäsmallilla. Zelezny on viskellyt siis tuon Parviaisen tuloksen ylikin, mutta Aki on tietenkin tilastoissa kakkosena.
verkku93 1 year ago
@Qeelboy Uwe Hohnilla on vanhan keihään maailmanennätys 103 ja rapiat
Illuaq2 1 year ago
@Qeelboy seppo räty on heittäny vanhaa keihästä 96.96 ja nykyistä 90.61.
yks ihminen on vain heittänyt yli 100m ja se on DDR:än uwe hohn 104.82. 1984 liitokeihäällä.
Lase023 1 year ago
@Qeelboy Uusi keihäsmalli tuli vuonna 1986. Seppo räty heitti vuonna 1991 96,96, mutta sitä ei hyväksytty ME:ksi, koska keihään perässä ollut tarranauha paransi keihään liito-ominaisuuksia. Tuo äskeinen keihäs kiellettiin myöhemmin kokonaan.
Mm: Zelezny heitti kyseiselä keihäällä 91 m ja Backley sinne samoihin...
MrPallonivel 1 year ago
@Qeelboy juu ei räty 100m ole heittänyt,... :DDDD räty on heittänyt vanhalla keihäsmallilla 96,96m. vanhaa keihästä ei ollut yhtään helpompi heittää vaan sen liito ominaisuudet oli paremmat.. eli keihään painopiste oli taaempana kuin nykykeihäässä
Heittojaosto 1 year ago
@Qeelboy
On Zeleznyllä muutama heitto ton Parviaisen SE-lukeman päälle. (Jos en väärässä ole niin Akin heitto on nykykeihäällä 4. paras kautta aikain)
Kuuma86 1 year ago
@Kuuma86
Zelezny nakkas yli Akin ennätyksen ainaki 6 kertaa
ol0pl0x 10 months ago
jan zelezny on heittänyt kaikkiaan 6pisintä heittoa nyky keihäällä parviaisen se tulos on sitten sijalla 7
assthunder 8 months ago
@Qeelboy Aki Parviaisen Suomen ennätys ei ole kaikkien aikojen toiseksi paras heitto, Zelesny on latonut monia tuota pidempiä kaaria, taitaa olla koko top-10 Zelesnyn hallussa. Mutta Parviainen on toiseksi pisimmälle nykykeihäällä heittänyt mies.
toniuncle 6 months ago
@Qeelboy ahahahahaha ei oo akin heitto kaikkien aikojen toiseksi pisin heitto todellakaan, se on kuudenneks pisin, zelezny on heittäny 5 maailman pisintä heittoo....aki parviainen on kyllä maailman toisiks paras mut sen heitto ei :D:D:D:DD vittu oot kyllä tyhmä, ite oon yleisurheilun nuorten maajoukkuees....tuu sit huutelee ku pärjäät paremmi ja sit ku tiedät jotain urheilusta :D:D
Csioni 5 months ago
@Csioni ihan ymmärrettävä ja yleinen virhe sekoittaa "toiseksi paras tulos" ja "toiseksi paras heittäjä" tittelit tässä kohtaa, kun harvemmin jotain Zeleznyn viidenneksi parhaita tuloksia missään kertaillaan
ja sen verran vielä, että tuollaisella "oon maajoukkueessa, vähäx oot huono" asenteella tuskin pötkitään pitkälle niinkin julmassa maailmassa kuin yksilöhuippu-urheilussa
mk66ra 5 months ago
@Qeelboy Parviaisen 93,09m on maailman 6. pisin heitto. Edellä viisi Zeleznyn heittoa. Parviainen on toiseksi paras keihäänheittäjä jos tilastoja katsellaan, mutta toiseksi pisintä heittoa tämä ei ole heittänyt.
PolliSorsa 4 months ago
@Qeelboy hahahahaha muka toisiksi pisin, zelezny on kuule heittäny vissii 6 maailman pisintä heittoo, et sillee
Csioni 4 months ago
Mertaranta aivan ekstaasissa :P
IlaNiira 2 years ago 5
vai onko suomenennätys seppo rädyllä?:S
hoonkane 2 years ago
eiks jan zelesnyllä oo nykysen keihään enkka? ja suomen enkkaha o aki parviaisella 93 ja jtn..
hoonkane 2 years ago
Näytti ihan siltä kuin tuo heitto ois menny sektorista ulos :D
godfather78 2 years ago
onks se uus suomen ennätys vai jopa maailman ennätys??
apelaxx 2 years ago
ehei maailman ennätystä lähelläkään...ennen tuli niitä tuloksia mihin tero ei pystyis ikinä NYKYISILLÄ KEIHÄILLÄ. ennen keihäät oli erilaisia joilla oli helpompi heittää
RapGaMe69 2 years ago
Itseasiassa Jan Zelesnyn MM 98,48 on heitetty tasan saman painoisella ja muotoisella keihäällä kuin Teron tämä heitto
rapalapeli 2 years ago 4
varsinainen jermu! :D
QB52 2 years ago
Tosi hyvä ku laitoit tämän tänne! Ainut huono puoli videossa oli se, että alkuun oli jätetty jotain naisten pituushyppyjä :D
arvostelija123 2 years ago 4
"Osa pyörtyy muuten vain"
Nailon13 2 years ago 4
silvu plee
Albatooth 2 years ago
Hyvä Teroo :)
AnnaQo 2 years ago
wow @ 3:20
KimmoKuopio 2 years ago
This has been flagged as spam show
Omg Finnish is one fucked up language if you dont speak it hahaha, I really dont understand shit of it:D
jedikke 2 years ago
its easy:Dbecause im finnishXD
pizzaani 2 years ago
not for me :P I dont understand the grammar.. its different than english or spanish
jedikke 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
i can say finlands language is older than english!!! how??? our people speaked that ''how u say in English'' ''MURRETTA'' about 2000 years ago when finnish and norweish and swedish came to skandinavia!!!!! here start the language of sweden and finland!!! of course so many people of them speaked swedish bcause sweden has been the ''ruling'' country!!!! PERKELE!!!! me suomalaaset tollasille hurreille paskat haistatettaaan!!!!!
AirsoftVaasa 2 years ago
True
TomValedro 2 years ago
Kylmät väreet tulee. Kyllä tuli niin puskista tuo heitto sillon ku itekki kattelin TV:stä.
Temetsuka 2 years ago 3
Osa putoaa penkiltä ja osa pyörtyy muuten vaan.
ritariassa1 2 years ago 10
vittu minkä mötkön heitti!!!!! :D
AirsoftVaasa 2 years ago 4
Tiesikkö että oon tuolla katsomossa?? Siis olin katsomassa eliittikisat sillooon.
ViaNorge 2 years ago 5
This comment has received too many negative votes show
7 more metres and he is like Jan Zelezny;-)
inzenyrkralik 2 years ago
mehukatti jano sammuttaa:D
maikale333 3 years ago
"perrrrrrrkelee!"
Snowflakeasd 3 years ago
siel otti joku mehukattii ku oli nii kova heitto ettei melkee uskonu :D
mato932 3 years ago 5
Miksei Pitkämäen heitto voinut tulla heti alussa
ruotsinvihaaja 3 years ago 5
"Onhan tässä varsinan jermu!"
Mertaranta osaa...=D
LocoGroove 3 years ago 3
UPEE HEITTO!! tsekatkaa muute tämmöne: javelin throwing in Finland..
urheilija1 3 years ago
Rupesin jo kattomaan et perkele ponkaseeko se Pitkämäki pituutta kuortaneella 91.53m. :)
vel0c 3 years ago
osa putoaa penkiltä ja osa pyörtyy muuten vaan:D
trumpettipoika 3 years ago 50
Wow!!! Tero is the best (withou Andy, of course :D)
EwaMnacakanov 3 years ago 3
ja piiska rävähtää jälleen ja pitkämäen keihäs nouse ja ??????? (huutoa kai XD)
mastermindest 3 years ago
olet sinä tero melekone sonni!!!
Kassu2k7 3 years ago 6
This comment has received too many negative votes show
Seppo"Sonni"Pitkämäki
erulki12 3 years ago
varsinainen jermu
Hardcorenisti 3 years ago
Tero heittää vasta kohdassa 2:25.
BigAngeloSantorini 3 years ago 5
pitkämäki voittaa olympiakultaa tai mä paskon mun hattuun ja syön sen
FlyingFinnishman 3 years ago 15
Talteen
Zarkath 3 years ago 5
This comment has received too many negative votes show
no ei ny se oli pelkkä vertauskuva
FlyingFinnishman 3 years ago
Tuli pronssille:)
Kooleoone2 3 years ago
ikävä kyllä ;0
FlyingFinnishman 3 years ago
nonniiin ei muutaku anna mennää:D:d
nikkarit93 3 years ago
bon appetit!
sellisti89 3 years ago
Tero on näyttäny mailmalle minne keihäs aina pitäs lentää
simok97 3 years ago 5
Mikä oli teron ennätys v. 2005 ku mertsi sanoo että vaatis omaa ennätystä että pääsis johtoon?
roskatynnyri 3 years ago 2
@roskatynnyri 85.90
Harppuunamies 1 year ago
Osa putoaaa penkiltä ja osa pyörtyy muuten vaan xD
Wallindra 3 years ago 4
Vittu ku Tero ei voittanu vuonna 2005
ritariassa1 3 years ago 15
tero have posted a training video on his website and he looks great I think he will break the finn record this year =)
mnunezper 3 years ago 7
Mertsi ja muutama muukin heräs
sauramaa 3 years ago 11
Jumalauta mikä ruoska toi Pitkämäen oikea käsi!!!
Angga19 3 years ago 18
hyvä mertsi!
thealexi94 4 years ago 13
Tästä videosta pitäisi jättää pois toi eka kolme ja puoli minuuttia eli tän videon pitäisi alkaa vasta Teron huippuheitosta, jotta antaisin tästä viisi tähteä. Nyt annan neljä tähteä.
Ahvis 4 years ago 39
@Ahvis
No kivahan noita tyttöjä on tossa katella
Darkenspoo 1 year ago
hyvä urheilija
opethian23 4 years ago 8
no ei se oikeen lähempääkää tota viivaa voi heittää koska muuten olisi yliastuttu;)
vaikku70 4 years ago 6
Miksi kaikkea turhaa matskua on täytynyt jättää videoon?
Pulkkalainen 4 years ago 12
Maailmanmestarin taidonnäytettä :) Ja katsokaa, kuinka kaukaa viivan takaa heitto lähtee. Keihäs lensi lähemmäs 93 metriä.
harvahammas 4 years ago 4
Varsinainen Jermu xD
Oxnek 4 years ago
Vau... uskomaton heitto. siis aivan loistava. :)
se on kai sen paras?
kissandsplash 4 years ago 4
Hyvä Mertsi:D
SamuraiChamp276 4 years ago
\o/ entinen ennätys 84,64 :> mertaranta rokkaaaaaaaaaaaaaa \o/
nahrupokki 4 years ago
antero mertarannan selostus... parasta :D
kakkapierumies 4 years ago 2
TERO MAAILMANMESTARI JEEEEEEEEEEEEEE HYPIN IHAN HULLUNA!!!! oon 13 v heitän 44,70
riisiCola 4 years ago
Ok heitto ;) mäkin heitän vaan 35,22
h3333nu 4 years ago
Tuo oli aivan uskomaton heitto...
Tomb86 4 years ago 7
This comment has received too many negative votes show
Omg that language xD !!
IwontSay 4 years ago
Yup! One of the most diffucult languages in the world to learn. Your head would explode if you tried to learn it. :p
housti 4 years ago
Hyvä heitto ^^
karppafani 4 years ago
Jee mä juon tos videolla mehukattia! :D
Mattiysikaks 4 years ago
haha
SamuraiChamp276 4 years ago
hei raataja3. eiks nyt o tullu 3 kultasenliigan kisaa
nettajere 4 years ago
kiitti tiedosta raataja3
nettajere 4 years ago
Ei sitä vielä tiedä kuka sen miljoonan voittaa. Jos kukaan ei voita kaikkia kuutta osakilpailua, niin
homma ratkeaa niiden kesken joilla on viisi voittoa.
Raataja3 4 years ago
tero on paras!!!! mut ei vaan tullu kultasenliigan miljoonaa dollaria
nettajere 4 years ago
I was iin there :)
ruona4ever 4 years ago
Varsinainen Jermu...
MasKi97 4 years ago
ja piiska rävähtää!!
Diedxxxx 4 years ago
vooooi. pikkutero <3
Lei483 4 years ago
hyvä terska!!! :).
PavelBure96 4 years ago