Mrgninrom hänen kommenttinsa oli kaikkee muuta kuin asiallinen. tuo on jo sairasta ja törkeetä mennä sanoo toiselle ihmiselle tollasta missä sun erillaisuuden ymmärtäminen on?!. Lähimmäise rakkaus muita ihmisii kohtaa joillaki on aivan hukassa.
@nipatsu891 Ai MUN "erilaisuuden ymmärtäminen" ?! Kannattasko sun mielummin kysyä tolta mulkkunaamaselta rasisti-läskiltä että missä hänen "erilaisuuden ymmärtämisensä" on? Tosin se ei ole edes oikea sana. Hahaha!
Usko ja uskonto eivät ole sama asia. Esimerkiksi kristinusko tarjoaa erään uskon, erään teorian kuolemanjälkeisestä olotilasta oletuksella, että jäljelle jää jokin substanssi. Uskonto puolestaan levittää ko. teorian kylkiäisenä yksittäisen enemmistön ideologiaa 'hyvästä ja pahasta'. Tässä mennään heikoille jäille, sillä hyvä ja paha ovat havaitsijasta riippuvia tulkintoja eri asioiden ilmentymille. Näin ollen saman formaatin uskolla on yhtä monta jumalaa kuin on uskojiakin.
Jumala on. Tai sitten ei. Joka tapauksessa Jumala-kysymyksen ohittaminen olankohautuksella ja "mielikuvitusolio"-örinällä on samanlaista naiivia ajattelua kuin Jenkkilän evankelikaalinen fundamentalismi.
Olet lahjaton, ruma, ylipainoinen, pateettinen, kuvottava, tyhjätaskuinen, finninaama mulkvisti, joka ei koskaan tule löytämään elämänkumppania tai tosi rakkautta (ei sen puoleen että se edes olisi sinulle mahdollista). Asut vanhempiesi luona ja homous on mielestäsi valinta/sairaus. Tämän kaiken lisäksi olet erittäin rajoittunut narsistinen rasisti, seurakunnan aivopesemä ja uskot mielikuvitusolentoihin. Tulet kuolemaan yksin, eikä kukaan jää sinua kaipaamaan.
@Vivetal. Kuoleman jälkeinen kohtalo on niin iso asia että siinä ei voi ottaa riskiä. Jeesus on ainoa joka tarjoaa pelastuksen sen perusteella mitä Jumala teki, voit olla varma koska se on Jumalan teko. Muissa taas perustuu ihmisen tekoihin, ainostaan eri variaatioilla. Meditaatiot, hyvät työt, urhaukset ja sitä rataa. Jumala rakastaa sinua ja haluaa pelastaa Helvetiltä, ei voi rakastaa sellaista jota ei ei tunne. Sen takia pitää ottaa pelastuksen ilmainen lahja vastaan pyytämällä.
raamattu sanoo myös että naiset on miesten omistamia. eivät saa puhua muiden kuullen ja että mikä tahansa on mahdollista, jopa vuorten liikutus(joka on täysin väärin)
suurin osa raamatusta on ihmehörinää ja valheita. ensimmäinen vitun lause raamatussa on valhe.
toisekseen, kim jong il oli diktaattori joka piti kansaansa vangissa
@SuperSonicDonk3y Se on oma asia uskooko Jumalaan vai ei. itse uskon mutta en silti mene moskeijan eteen sanomaan että heidän uskontonsa on väärä. Siinä että te ette usko ei ole mitään pahaa mutta se että pitää tulla kertomaan että uskomme olisi turhaa ja tyhmää niin on jo vähän sälittävää
@Pommac96 Käsitätkö ollenkaan että sille on syy miksi uskontoa yritetään poistaa ? siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa pitkällä tähtäimellä. Totta, uskonto saattaa tuoda yhdelle henkilölle turvaa ja onnea, mutta massakaavalla uskonto tuo vain sotia ja konflikteja.
@PinkcoloredColt nah i just think people who belive in god are as childist as 4 year olds who believe in santa.... and its understandable since you can actually "see" santa :D
@DeterminationForever Kyllä, Jumalalle kiitos! Ateistinen jyrä sai minut ajattelemaan monia vuosia Jumalan vastaisesti. Se että laittaa uskonsa Jeesukseen ja Raamattuun on hyvin itsenäistä ajattelua. Sen näkee netissä ja joka paikassa, ateistit ja muut tahot yrittävät valtavasti käännyttää niiden ajatteluun ja eivät hyväksy muita mielipiteitä. Kun taas Fundamentalistinen Raamattuun uskominen on asia mikä pitää itse löytää Jumalan kautta, sitä ei mikään virallinen taho anna.
@UncleSamPatriot Ei kuule ole itsenäistä ajattelua se että siteeraat kaikkea/vastaat kaikkeen raamatun jakeilla.... Enkä yritä käännyttää mihinkään, katsos mihinkään uskontoon kun en kuulu. Haluan vain sanoa että videosi ovat todella surullista katsottavaa, ja jos mielipiteeni kysytään; vanhempasi ovat syyllistyneet jonkinlaiseen hyväksikäyttöön, uskonnolliseen indoktrinaatioon.
@DeterminationForever Vanhempani ovat perus kirkko Luterilaisia, ei minun lapsuudessani mitkään hengelliset asiat olleet erityisesti esillä vanhempien toimesta. Eivät yrittäneet saada minua uskomaan yhtään mihinkään tai edes puhuneet asioista.
Joka toisessa videossa kaivat persettäsi, ja huudat ''Dick in a hole'' ja taas joka toisessa saarnaat asiallisesti, kuin normaali uskovainen. Onko tämä normaalia mielialanvaihtelua?
Could somebody summarize this video to me? What is he saying about Kim Jong-il? As I come from Canada, I can't understand what he's saying, but I have respect for the man and wish to understand Pekka's thoughts. Kiitos!
@herrahanska Kim Jong Il antoi kansalle ilmaisliput työleireille. Amerikassahan on paljon rikkautta, harmi vain että ihmiset käyttävät siellä rahansa romun ostamiseen ja nurkkiin säilömiseen.
@HeroLalli ainakin kansalaisilla oli töitä, toisin kuin jenkeissä. amerikassa työttömänä on 27% väestöstä ja köyhiksi lasketaan 61% väestöstä. Se on aika paha se. Hermillista että hollywood uutiset jne ovat aivopesseet sinut. luuletko tosiaan että täällä uutisoidaan jenkkien huonoista oloista? EI se on propagandaa se mitä sinä tiedät jenkeistä, itse olen asunut 2,5 vuotta new yorkissa ja kyllä minä tiedän miten kapitalismi toimii saatana
@herrahanska Niin Pohjois-Koreassa taitaa joutua teloituskomppanian eteen jos on työttömänä? Minä en katso mitään hollywood-uutisia. Mikä kumma sinua vaivaa? Muuta ihmeessä sinne Pohjois-Koreaan jos se sinua miellyttää. Tosiasia on se että amerikkalaiset esimerkiksi on helvetin rikkaita ja vauraita verrattuna pohjoiskorealaisiin. Suhteellinen köyhyys on eri asia, toki sekin on ikävä asia. Suomikin on helvetin vauras, mutta kulutamme enemmän kuin tienaamme, eikä se toimi.
@herrahanska eihän se Kommunismi oo tosiaankaan huono asia mut aina kaikissa puolueissa tai aatteissa on omat huonot henkilönsä. En tiedä oliko tää Kim edes mikään hirvee pahis .... Pohjois-Korea ei menestynyt kovin hyvin Kimin alaisuudessa en osaa sanoa, koska kansa näki nälkää.
@MrJuha82 Semmonen mukava setä joka piti eriäviä mielipiteitä petturuutena. Valtakaudella myös teloitettiin tai vangittiin julkisesti "pahantekijöitä" ja sorrettiin fyysisesti vammautuneita noin muutamia juttuja mainitakseni. Mutta eipä tosiaan ollut ainakaan tiedettävästi koulukiusaaja ja varmaan melkoinen erakko. Tekee varmaan näistä teoista hyväksyttäviä? Käyttäisitkö itse vastaavia nettimaailman "ilmapiirin parantamiseksi"?
@VictorVonHelsinki Kommunismissa on myös hyviä puolia, huomaa Suomen Vasemmisto (= ja jos Arhinmäki ois jpohdossa hän ei olisi samanlainen kuin Jong2 oli.
Jong oli hirmuvaltias ja on typerää väittää että olisin samanlainen johdossa mutta TOTTAKAI antaisin rangaistuksia nettikiusaamisesta ja muista vääryyksistä antamalla pitempiä tuomioita jos ois siihen valtaa mulla sekä suuremmat sakot ja nettimaailman kontrollointi, ei nimimerkillä kirjoittaminen.
@VictorVonHelsinki ilkeiden kommenttien poistaminen netistä, kouluissa kolmen varoituksen jälkeen kiusaaja lentää tarkkailuluokalle ja jos kiusaaminen jatkuu välitunnilla niin kiusaaja nakataan KYLMÄSTI Poikakotiin. Työpaikalla kolmen varoituksen jälkeen kiusaaja lentää ulos työpaikasta. Todistajat otetaan myös jotka todistaa että kiusaaja on kiusannut henkilöä/henkilöitä. Tämä parantaisi ilmapiiriä työ-ja koulumaailmassa huomattavasti.
@VictorVonHelsinki kovempi laki, sitä kannatan mutta kuolemanrangaistusta en kannata koska liian radikaali mutta joitakin muita radikaaleja juttuja tarvitaan mutta ei sitä eugeniikkaa lol jota kerran vihapäissäni ehdotin että kaikki kiusaajat ja tappajat pitäisi eugenoida , mutta se kommentti oli vain yksi lapsellinen kommentti jota ei kannata ottaa vakavasti, koska korjasin pian että se oli enemmän kommentti vihapäissään. JongII oli tod erakko kuten minä myös. Mul ei o yhtää
@VictorVonHelsinki mul ei oo yhtään kaveria paitsi kaverini ovat vain isäni, äitini, veljeni, mummoni ja ehkä voi laskea veljeni naiskaverin, siinäpä ne kaverit.
Olen kuin Kauniiden ja Rohkeiden Bill Spencer, se yksinäinen mies joka silti hurmaa naisia charmillaan kuten minä teen myös kaupungilla liikkuessani mutta joka on todellinen yksinolija joka valikoi kaikki ystävänsä ja päästää lähelleen vain parit ihmiset kuten Spencer tekee myös niin. En pitänyt Kim Jongista, paha.
@VictorVonHelsinki antaisin jos mul ois valtaa VANKEUSTUOMION kiusaajalle joka ahdisteli,kiusasi vakavasti ihmistä joka teki itsemurhan, ajoi ihmisen itsemurhaan, tästä mun mielestä pitäisi antaa kakkua, mun mielipide ja jos on todistajia todistamassa että kiusaaja todella julmasti nöyryytti ja kiusasi häntä niin...
@VictorVonHelsinki ai miten niin "pahantekijöitä" , oletko vähän outo/ilkeä kun puolustat pahantekijöitä?? jos siellä on selvä peli että on tehty pahuutta julkisessa keskustelussa tai muualla niin kyllä siitä pitää EHDOTTOMASTI rangaista eikä niin että tämä vitun työpaikkakiusaaja Räty pääsi helpolla, kuin koira veräjästä ja sai jatkaa työssään, tästä oli Uutisissa paljon juttua, hän mm kiusannut Hilkka Ahdetta ja yhtä toista. Työntekijät eivät pidä hänestä.
Syy siihen miksi pidät minua tällaisena on varmaan sama kuin useilla tällaisilla diktaattoreilla: kun on kasvatettu/kasvanut vaikkapa uskonnollisista syistä siihen näkemykseen että maailmassa on vain hyvää ja pahaa tai vain ihmisiä ja sitten näitä läpeensä pahoja "pahantekijöitä" ja että sinä kuulut siihen hyvään porukkaan niin lopulta alkaa näkemään maailman sellaisena yksinkertaisena satumaana josta pitäisi saada pyyhkäistyä pois nämä "pahikset".
@MrJuha82 On tietysti ihan normaalia että pieni lapsi näkee maailman tällaisena mutta joskus teini-iässä pitäisi kavereiden tai ihan omien kokemusten kautta tulla niitä omia monipuolisempia ajatuksia. Jos niitä ei tule niin ihmisen ajatusmaailma jämähtää sille lapsen tasolle ja tämä tuomitsee jokaisen jonka ajatusmaailma risteää jotenkin hänen kuvitteellisen "hyvän" ajatusmaailmansa kanssa. Sitten omaan leiriin hyväksytään vain ne jotka ovat jossain määrin samaa mieltä.
@MrJuha82 Siihen se sympatia sitten rajoittuukin ja jäljelle jäävä viha kohdistetaan näitä kuvitteellisia pahoja ihmisiä kohtaan jotka ovat saattaneet tehdä pahoja juttuja mutta tällä "hyvällä ihmisellä" ei riitä silmää nähdä että näille teoille voisi olla jokin muukin motiivi kuin puhdas pahuus. Sinustakin voisi kai olla ihan okei jos neljän lapsen yksinhuoltaja teloitetaan julkisesti koska tämä ampui itsepuolustukseksi murtovarkaan?
@MrJuha82 Tai että 8-vuotias pikkupoika heitetään poikakotiin rangaistukseksi siitä että tämä joutui isänsä hakkaamaksi ja purki pahaa oloaan? Järkevintähän olisi pyrkiä ehkäisemään koulu/työpaikkakiusausta eikä keksiä tällaisia lapsellisia "me puhdistetaan koko vitun galaksi pahiksista jee!"-tyylisiä ratkaisuja joilla kiusaaminen mukamas loppuu lopullisesti. Ja kiitos en seuraa kaukkareita eikä minua kiinnosta perhe-elämäsi. Enkä puolusta pahantekijöiden tekoja vaan heidän ihmisoikeuksiaan.
@VictorVonHelsinki minun isäni on samaa mieltä kanssa ja moni muukin samaa mieltä, väärintekijät pääsee tosi helpolla jos niitä ei rangaista ja jos helvettiä ei ole olemassa, pääsevät näin tosi helpolla.
Mun isäni veljen tappaja ei joutunut vankilaan koskaan, sai vähän sakkoja ainoastaan ja jos helvetti on olemassa niin sinne hän joutaa kyllä.
@VictorVonHelsinki Ikäänkuin pahuus on hyve ihmisessä, semmonen sanonta että vahvat syö heikommat.
Minä ja isä emme ole suinkaan heikkoja vaikka olemme eläkkeellä mutta nyt kun ajattelee niin ei haittaa vaikka ollaan ulkona työelämästä koska Suomalainen työyhteisö on kiusaajayhteisö(tästä puhunut mm Pekka Haavisto paljon keskusteluissa).
Isälläni on useita kavereita joista suurin osa ei olekaan todellisia kavereita, vain pari tosi ystävää koska nämä muut kadehtii isääni
@VictorVonHelsinki kadehtii isääni kun isäni kuntoilee ja omistaa mun kanssa yhteisen hienon Mersu auton. Kateellisuus on huono asia, se ajaa myös ihmisiä kiusaamaan toisia, käyttämään kyynärpäätaktiikkaa kaikkialla, niinkuin mainitsin aiemmin.
Mä sanon suoraan asiani, olen sitten väärässä tai oikeassa mutta suorasanaisuus ja rehellisyys kuuluu elämäni tärkeisiin arvoihin mm ja oikeudenmukaisuus ja suvaitsevaisuus. En yritä miellyttää ketään, mulla on oma tyyli.
@MrJuha82 Väität että koko suomalainen työyhteisö on täynnä kiusaajia? Oukkei. Onneksi et ole yleistävää tai ennakkoluuloista tyyppiä:) T: opiskelija ja duunari
Nooh meitsi lopettaa chattaamisen tähän. Bottom linena voin sanoa että arvosi ovat varmaan teoriassa oikeat ja mikäpä minä olen kieltämään jos sinusta kaikki Suomen duunarit tulisi viskata selliin ja vähän villimmät vekarat poikakotiin sen sijaan että keskusteltaisiin sekä kiusaajan että kiusatun ongelmista. Heisulivei!
Ei ole helvettiä, mutta uskon siihen, että mitä jaat sitä saat. Karma pitää huolen siitä että kaikki tulevat saamaan sen mitä antavat, niin hyvässä kuin pahassa. Jokainen on samalla viivalla.
Ukko Ylijumala on Suomen Kansan oma vakuuttaja, onhan Suomen Kansa kaikista vanhin ja Ukon Valittu Kansa. Ei yksikään suomalainen joudu mihinkään kristittyjen helvettiin, onhan meillä oma armollinen jumala Ukko! Toki pahoja tekoja tehneet ihmiset joutuvat Hornaan, jossa heistä keitetään paha ulos, mutta tuskin sekään ikuisuuksia kestää. Suomalaisten taivas on hyvä taivas, ja siellä on rauha.
@henrikjanssonjansson jos ite oisin vallassa Presidenttinä niin tekisin lakiin muutoksia, mm koulukiusaajille ja työpaikkakiusajille rangaistukset(koulukiusaaja ulos koulusta 3;n varoituksen jälkeen,tai siirretään tarkkailuluokalle tai poikakotiin jos ei koskaan lopeta kiusaamista) ja työpaikoissa kolmen varoituksen jälkeen ulos systeemistä, tämä pakottaisi kiusaajien lopettamaan pahat tekonsa. Nettimaailmaan muuttaisin sananvapauden rajallisemmax ettei voi kiusata ainaka
@NurseyNancy tarkoitatko pervertillä että oisin sairas tai jääräpäinen? kävin sanakirjasta lukemassa kohdan pervert ja se tarkoittaa mm noita kahta. Saatan olla aika tiukka jääräpää ehkä mutten sairas kuitenkaan, siinä pahassa mielessä en ole sairas että oisin sairas, paha ihminen.
@henrikjanssonjansson niin netissäkin saisi sakkoja jos kiusaa jne. Tiukempi kuri maailmaan mut samalla vapauskin on tärkeä. Ei ihan niin kuin miten Kim teki.
Mutta oliko hän oikeasti ihmishirviö??sitä en tiiä.
laittaisin verot rikkaimmille korkeammaksi, ja alentaisin köyhien prosenttia. Rahaa pitää olla myös ihmisillä, ei vain Valtiolla.
haluaisin pressana valistaa ihmisten valitsemaan työnsä vapaasti ilman minkään systeemin pakottamista.
Entä homot? Voisitko kertoa mitä mieltä olet siitä et homoja pahoinpidellään ja tapetaan monissa maissa seksuaalisen suuntautumisensa takia? Meinaan et siinä yhdessä videossa tuomitsit homot ja prostituoidut aika rankasti mut nyt olet surullinen koska joku diktaattori kuoli (kuulemani mukaan ihan sydänkohtaukseen)?
Can I get a toprated comment, for speaking English? MORE LAAKUPIIBO!
DerGeiss 1 day ago in playlist Uploaded videos
hahha first time he is serious xD or is he ??
xXkillersyouXx 1 day ago
kertokaa tost ekasta suositellust videosta
MrChickenproduct 1 day ago
wat ??
flesme911 1 week ago in playlist Uploaded videos
ihan hyvä kun se läskipontso kuoli
ziiiilch 2 weeks ago
Kommunismi on kuin Ikuinen elämä: kuulostaa varmaan paperilla jonkun mielestä hienolta mutta käytäntö ei välttämättä ole yhtä kaunista.
VictorVonHelsinki 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki oikein toteutettuna voi toimia käytännössä, mutta neuvostoliitto kusi sen.
thegamingwarhero 2 weeks ago
ja vuoden päästä se paljastaa olevansa trolli.
PanORotta 2 weeks ago in playlist Uploaded videos
translate?
Alle1222 3 weeks ago
ootko vähän din dong
DinosuperG 3 weeks ago in playlist Lisää videoita käyttäjältä UncleSamPatriot
KAUAN ELÄKÖÖN KIM-DYNASTIA. LEPÄÄ RAUHASSA RAKAS JOHTAJA.
vesperilol 3 weeks ago in playlist Uploaded videos
Mrgninrom hänen kommenttinsa oli kaikkee muuta kuin asiallinen. tuo on jo sairasta ja törkeetä mennä sanoo toiselle ihmiselle tollasta missä sun erillaisuuden ymmärtäminen on?!. Lähimmäise rakkaus muita ihmisii kohtaa joillaki on aivan hukassa.
nipatsu891 3 weeks ago
@nipatsu891 Ai MUN "erilaisuuden ymmärtäminen" ?! Kannattasko sun mielummin kysyä tolta mulkkunaamaselta rasisti-läskiltä että missä hänen "erilaisuuden ymmärtämisensä" on? Tosin se ei ole edes oikea sana. Hahaha!
MrGninRom 3 days ago
Usko ja uskonto eivät ole sama asia. Esimerkiksi kristinusko tarjoaa erään uskon, erään teorian kuolemanjälkeisestä olotilasta oletuksella, että jäljelle jää jokin substanssi. Uskonto puolestaan levittää ko. teorian kylkiäisenä yksittäisen enemmistön ideologiaa 'hyvästä ja pahasta'. Tässä mennään heikoille jäille, sillä hyvä ja paha ovat havaitsijasta riippuvia tulkintoja eri asioiden ilmentymille. Näin ollen saman formaatin uskolla on yhtä monta jumalaa kuin on uskojiakin.
mentallyhandicapped 3 weeks ago in playlist Uploaded videos
Jatka samaan malliin!! :)
SarkolanSonnitLoL 4 weeks ago
olihan Aatukin sitten hieno mies vai?
mulgeroinen 1 month ago 2
sdfjsfj? wfojdfasfi? sabBDBRAB ? jesus! PLEASE!
I cannot understand a word >:
TradingCardsOnline 1 month ago in playlist Uploaded videos
Jumala on. Tai sitten ei. Joka tapauksessa Jumala-kysymyksen ohittaminen olankohautuksella ja "mielikuvitusolio"-örinällä on samanlaista naiivia ajattelua kuin Jenkkilän evankelikaalinen fundamentalismi.
CpnFinnGraybeard 1 month ago
olen olenhan minä kuule, juudalaine :-DDDD
poingi14 1 month ago in playlist Uploaded videos
kill it before it breeds.
oL0MAXv 1 month ago in playlist Uploaded videos
@oL0MAXv but, who will it breed with? WHO I SAY?
evilmonkey21000 1 month ago in playlist More videos from UncleSamPatriot
Olet lahjaton, ruma, ylipainoinen, pateettinen, kuvottava, tyhjätaskuinen, finninaama mulkvisti, joka ei koskaan tule löytämään elämänkumppania tai tosi rakkautta (ei sen puoleen että se edes olisi sinulle mahdollista). Asut vanhempiesi luona ja homous on mielestäsi valinta/sairaus. Tämän kaiken lisäksi olet erittäin rajoittunut narsistinen rasisti, seurakunnan aivopesemä ja uskot mielikuvitusolentoihin. Tulet kuolemaan yksin, eikä kukaan jää sinua kaipaamaan.
MrGninRom 1 month ago in playlist Uploaded videos
@MrGninRom No olipa taas
Rudiblastah 1 month ago
Holy shit.. You're.. You're a normal person..
MrLoadingscreen 1 month ago in playlist Uploaded videos
Ja lisäksi, mistä uskot että Kristinuskon Jumala on juuri se oikea henkilö johon pitää uskoa?
Vivetal 1 month ago 2
@Vivetal. Kuoleman jälkeinen kohtalo on niin iso asia että siinä ei voi ottaa riskiä. Jeesus on ainoa joka tarjoaa pelastuksen sen perusteella mitä Jumala teki, voit olla varma koska se on Jumalan teko. Muissa taas perustuu ihmisen tekoihin, ainostaan eri variaatioilla. Meditaatiot, hyvät työt, urhaukset ja sitä rataa. Jumala rakastaa sinua ja haluaa pelastaa Helvetiltä, ei voi rakastaa sellaista jota ei ei tunne. Sen takia pitää ottaa pelastuksen ilmainen lahja vastaan pyytämällä.
UncleSamPatriot 1 month ago
En ymmärrä miten voin rakastaa Jumalaa jos hän ei ole minun elämässäni ollut läsnä? Mistä tiedän ettei tämä ole vain todella suurta trollausta?
Vivetal 1 month ago
This is Pekka Luodeslampi in very est style!
Aiggha hjyrr se teaka ganseleise
Jerkwaad 1 month ago
Fuck yeah google translate.
TeamPlasmaKingN 1 month ago in playlist Uploaded videos
Turhat puheet on syntiä? Oh the irony... Kukas täällä puhuu turhista asioista??!
pikkupaska81 1 month ago
Pekka puhu varmaa ekat 2min Kimistä. Sitten alko toi Jumala-lössötys ...
RussiaVFinnland 1 month ago
whats wrong with that nose!!?
Tindfoting4evver 1 month ago
rämpytä 0,0,0,0,0,0,0 :D:D;:D:D; peukut pystyy jos repesit..
tatinveivaaja 1 month ago 4
R U WANKING @ THE BEGGINING?
FotballEier 1 month ago
Raamatun opit perustuu pelkkään vallanhaluun
NummineVideos 1 month ago 3
ketä vittu kiinnostaa?
Reggaee94 1 month ago
jumala on vitun idiootti. peukku pystyyn jos olet samaa mieltä :)
attesmm 1 month ago
@attesmm mee pois, kiitos
FinJN 1 month ago
@FinJN miksi helvetissä
attesmm 1 month ago
raamattu sanoo myös että naiset on miesten omistamia. eivät saa puhua muiden kuullen ja että mikä tahansa on mahdollista, jopa vuorten liikutus(joka on täysin väärin)
suurin osa raamatusta on ihmehörinää ja valheita. ensimmäinen vitun lause raamatussa on valhe.
toisekseen, kim jong il oli diktaattori joka piti kansaansa vangissa
SuperSonicDonk3y 1 month ago 37
@SuperSonicDonk3y Se on oma asia uskooko Jumalaan vai ei. itse uskon mutta en silti mene moskeijan eteen sanomaan että heidän uskontonsa on väärä. Siinä että te ette usko ei ole mitään pahaa mutta se että pitää tulla kertomaan että uskomme olisi turhaa ja tyhmää niin on jo vähän sälittävää
Pommac96 1 month ago in playlist Uploaded videos
Comment removed
WickedJ133 3 weeks ago in playlist Uploaded videos
This has been flagged as spam show
@Pommac96 Käsitätkö ollenkaan että sille on syy miksi uskontoa yritetään poistaa ? siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa pitkällä tähtäimellä. Totta, uskonto saattaa tuoda yhdelle henkilölle turvaa ja onnea, mutta massakaavalla uskonto tuo vain sotia ja konflikteja.
WickedJ133 3 weeks ago in playlist Uploaded videos
@Pommac96 todt!
mp596andBF34ever 3 weeks ago in playlist Lisää videoita käyttäjältä UncleSamPatriot
@SuperSonicDonk3y Missä kohdassa raamattua lukee, että naiset on miehen omistamia tai naiset eivät saa puhua muiden kuullen?
TheHeroicBum 6 days ago
@TheHeroicBum [1 Timothy, chapter 2]
SuperSonicDonk3y 5 days ago
Like if you did not understand a shit
Handy97Man 1 month ago 5
This is why sleeping with your sister is illegal..
PinkcoloredColt 1 month ago
@PinkcoloredColt exactly. and this is also why god sucks
attesmm 1 month ago
@attesmm Good point, and if god would exist, he would put this thing out of its misery
PinkcoloredColt 1 month ago
@PinkcoloredColt nah i just think people who belive in god are as childist as 4 year olds who believe in santa.... and its understandable since you can actually "see" santa :D
attesmm 1 month ago
like if u dont understand the language but still sits and watch it ... wtb subtitles pekka :)
ImProxXi 1 month ago
Come back Kim Jong-Il, i am so ronery
pullava 2 months ago 2
Pekka, suosittelen ajattelemaan itsenäisesti. Olet oiva esimerkki aivopesun uhrista. Olet varmasti ollut helppo kohde jo nuorena lapsena.
DeterminationForever 2 months ago 73
@DeterminationForever tää vahvistaa sen et uskovaiset on rumia :D ite kuuluin kirkkoo erottu 2v. sitte riparin kävin vaa rahan takia :D
gothiclolita88 1 month ago
@DeterminationForever Kyllä, Jumalalle kiitos! Ateistinen jyrä sai minut ajattelemaan monia vuosia Jumalan vastaisesti. Se että laittaa uskonsa Jeesukseen ja Raamattuun on hyvin itsenäistä ajattelua. Sen näkee netissä ja joka paikassa, ateistit ja muut tahot yrittävät valtavasti käännyttää niiden ajatteluun ja eivät hyväksy muita mielipiteitä. Kun taas Fundamentalistinen Raamattuun uskominen on asia mikä pitää itse löytää Jumalan kautta, sitä ei mikään virallinen taho anna.
UncleSamPatriot 3 weeks ago
@UncleSamPatriot Ei kuule ole itsenäistä ajattelua se että siteeraat kaikkea/vastaat kaikkeen raamatun jakeilla.... Enkä yritä käännyttää mihinkään, katsos mihinkään uskontoon kun en kuulu. Haluan vain sanoa että videosi ovat todella surullista katsottavaa, ja jos mielipiteeni kysytään; vanhempasi ovat syyllistyneet jonkinlaiseen hyväksikäyttöön, uskonnolliseen indoktrinaatioon.
DeterminationForever 3 weeks ago 2
@DeterminationForever Vanhempani ovat perus kirkko Luterilaisia, ei minun lapsuudessani mitkään hengelliset asiat olleet erityisesti esillä vanhempien toimesta. Eivät yrittäneet saada minua uskomaan yhtään mihinkään tai edes puhuneet asioista.
UncleSamPatriot 3 weeks ago
@DeterminationForever jos nää videot on niin surullisia niin kannattaako katsoa?
ByChilly 3 weeks ago
@ByChilly Kyllähän näille myös saa nauraa, unohdinpa mainita tuon. Surullista mutta myös erittäin hupaisaa :)
DeterminationForever 3 weeks ago
rämpätkää 3 :DD kuulostaa aik itserakkaalt :DD <3
adaminea 2 months ago
Dat nose
Warferno 2 months ago
Ootko sä nyt varmasti ihan terve....?
TheOivariini 2 months ago in playlist Uploaded videos
Painakaa 1,1,1,1,1,1 tai 2,2,2,2,2,2 =D
TuRzHD 2 months ago
juu ja mulla on aivan kauhee ikävä Hitleriä ja Stalinia....
88fatti88 2 months ago
Runkkaatko samalla?
Sienitaivas 2 months ago
Hyvää puhetta Pekka! jatka näiden parissa. On olemassa pahempia syntejä...mun mielipide.
SYNTINEN on olla paha kiusaaja !!!!!!!!!
MrJuha82 2 months ago
minuaki harmitti ku kuoli.... ei se ehkä niin paha ollut kuin mitä monet sanoo, erakkomies oli se Kim Jong-2 .
MrJuha82 2 months ago in playlist Uploaded videos
Pekka, eikös tuo runkkaus ole syntiä?
Apiaanilol 2 months ago
Tässä on perus uskovainen...
Maverick110290 2 months ago
ReTaRd
OnlyMe894 2 months ago
12:00 Fap Fap Fap Fap
Mw2Oneted 2 months ago 2
Lääkkeiden vaikutus tais just loppua :D
Mw2Oneted 2 months ago
suuuuuuuuuuuuuuuuubs
IhasMetal 2 months ago
long live the dear leader and comrade kim jong il. may the juche philosophy continue to thrive under his eternal leadership.
russian879 2 months ago
@russian879 Russians are the dumbest 'European' people, even dumber than eastern Europeans and far worse than even Americans. Russia is such garbage
guest062888 2 months ago
THIS IS MINE CRAFT
Freeman9321 2 months ago
Less talking, more funny things
P00isg00d 2 months ago
katoin ensin että king kong on kuollut.
mrplayer2732 2 months ago in playlist Uploaded videos
Pekka the Ferret
MarcfromTreasureNet1 2 months ago
Joka toisessa videossa kaivat persettäsi, ja huudat ''Dick in a hole'' ja taas joka toisessa saarnaat asiallisesti, kuin normaali uskovainen. Onko tämä normaalia mielialanvaihtelua?
pavetsup 2 months ago
btw hyvä saarna/puhe !
Petskuu1 2 months ago
se kuoli jo vuosia sitten,kaksoisolennot pitäny valtaa..
Petskuu1 2 months ago
Nii on ylensyöntiminen.
sodtonza 2 months ago
Can someone add subtitles?
2silvertv 2 months ago
Could somebody summarize this video to me? What is he saying about Kim Jong-il? As I come from Canada, I can't understand what he's saying, but I have respect for the man and wish to understand Pekka's thoughts. Kiitos!
clarencehatton 2 months ago in playlist Uploaded videos
Loppuiko lääkkeiden vaikutus taas lopussa?
TonzuuHD 2 months ago in playlist Uploaded videos
Itsekin pelastun tässä päivittäin.
Maksapihvi 2 months ago
kim jong il ei ollut paha, kommunismi = hyvä, kapitalismi = paha
herrahanska 2 months ago
@herrahanska Kim Jong Il jakoi kyllä rikkaudet koko kansalle todella nöyrästi...
HeroLalli 2 months ago
@HeroLalli totta, toisinkuin esimerkiksi jenkkien päättäjät, jotka antavat rikkaille ja ottavat köyhiltä. Kim Jong Il antoi kaikille.
herrahanska 2 months ago
@herrahanska Kim Jong Il antoi kansalle ilmaisliput työleireille. Amerikassahan on paljon rikkautta, harmi vain että ihmiset käyttävät siellä rahansa romun ostamiseen ja nurkkiin säilömiseen.
HeroLalli 2 months ago
@HeroLalli ainakin kansalaisilla oli töitä, toisin kuin jenkeissä. amerikassa työttömänä on 27% väestöstä ja köyhiksi lasketaan 61% väestöstä. Se on aika paha se. Hermillista että hollywood uutiset jne ovat aivopesseet sinut. luuletko tosiaan että täällä uutisoidaan jenkkien huonoista oloista? EI se on propagandaa se mitä sinä tiedät jenkeistä, itse olen asunut 2,5 vuotta new yorkissa ja kyllä minä tiedän miten kapitalismi toimii saatana
herrahanska 2 months ago
@herrahanska Niin Pohjois-Koreassa taitaa joutua teloituskomppanian eteen jos on työttömänä? Minä en katso mitään hollywood-uutisia. Mikä kumma sinua vaivaa? Muuta ihmeessä sinne Pohjois-Koreaan jos se sinua miellyttää. Tosiasia on se että amerikkalaiset esimerkiksi on helvetin rikkaita ja vauraita verrattuna pohjoiskorealaisiin. Suhteellinen köyhyys on eri asia, toki sekin on ikävä asia. Suomikin on helvetin vauras, mutta kulutamme enemmän kuin tienaamme, eikä se toimi.
HeroLalli 2 months ago
@herrahanska eihän se Kommunismi oo tosiaankaan huono asia mut aina kaikissa puolueissa tai aatteissa on omat huonot henkilönsä. En tiedä oliko tää Kim edes mikään hirvee pahis .... Pohjois-Korea ei menestynyt kovin hyvin Kimin alaisuudessa en osaa sanoa, koska kansa näki nälkää.
MrJuha82 2 months ago
@MrJuha82 @HeroLalli hävisitte pelin, haistakaa vittu. olin oikeassa, meen juomaan ES, soon moro
herrahanska 2 months ago
@MrJuha82 Semmonen mukava setä joka piti eriäviä mielipiteitä petturuutena. Valtakaudella myös teloitettiin tai vangittiin julkisesti "pahantekijöitä" ja sorrettiin fyysisesti vammautuneita noin muutamia juttuja mainitakseni. Mutta eipä tosiaan ollut ainakaan tiedettävästi koulukiusaaja ja varmaan melkoinen erakko. Tekee varmaan näistä teoista hyväksyttäviä? Käyttäisitkö itse vastaavia nettimaailman "ilmapiirin parantamiseksi"?
VictorVonHelsinki 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki Kommunismissa on myös hyviä puolia, huomaa Suomen Vasemmisto (= ja jos Arhinmäki ois jpohdossa hän ei olisi samanlainen kuin Jong2 oli.
Jong oli hirmuvaltias ja on typerää väittää että olisin samanlainen johdossa mutta TOTTAKAI antaisin rangaistuksia nettikiusaamisesta ja muista vääryyksistä antamalla pitempiä tuomioita jos ois siihen valtaa mulla sekä suuremmat sakot ja nettimaailman kontrollointi, ei nimimerkillä kirjoittaminen.
MrJuha82 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki ilkeiden kommenttien poistaminen netistä, kouluissa kolmen varoituksen jälkeen kiusaaja lentää tarkkailuluokalle ja jos kiusaaminen jatkuu välitunnilla niin kiusaaja nakataan KYLMÄSTI Poikakotiin. Työpaikalla kolmen varoituksen jälkeen kiusaaja lentää ulos työpaikasta. Todistajat otetaan myös jotka todistaa että kiusaaja on kiusannut henkilöä/henkilöitä. Tämä parantaisi ilmapiiriä työ-ja koulumaailmassa huomattavasti.
MrJuha82 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki kovempi laki, sitä kannatan mutta kuolemanrangaistusta en kannata koska liian radikaali mutta joitakin muita radikaaleja juttuja tarvitaan mutta ei sitä eugeniikkaa lol jota kerran vihapäissäni ehdotin että kaikki kiusaajat ja tappajat pitäisi eugenoida , mutta se kommentti oli vain yksi lapsellinen kommentti jota ei kannata ottaa vakavasti, koska korjasin pian että se oli enemmän kommentti vihapäissään. JongII oli tod erakko kuten minä myös. Mul ei o yhtää
MrJuha82 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki mul ei oo yhtään kaveria paitsi kaverini ovat vain isäni, äitini, veljeni, mummoni ja ehkä voi laskea veljeni naiskaverin, siinäpä ne kaverit.
Olen kuin Kauniiden ja Rohkeiden Bill Spencer, se yksinäinen mies joka silti hurmaa naisia charmillaan kuten minä teen myös kaupungilla liikkuessani mutta joka on todellinen yksinolija joka valikoi kaikki ystävänsä ja päästää lähelleen vain parit ihmiset kuten Spencer tekee myös niin. En pitänyt Kim Jongista, paha.
MrJuha82 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki antaisin jos mul ois valtaa VANKEUSTUOMION kiusaajalle joka ahdisteli,kiusasi vakavasti ihmistä joka teki itsemurhan, ajoi ihmisen itsemurhaan, tästä mun mielestä pitäisi antaa kakkua, mun mielipide ja jos on todistajia todistamassa että kiusaaja todella julmasti nöyryytti ja kiusasi häntä niin...
MrJuha82 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki siinä olisi ideaa että vangitaan henkiset kiusaajat (=
ihan oikein niille kusipäille.
MrJuha82 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki ai miten niin "pahantekijöitä" , oletko vähän outo/ilkeä kun puolustat pahantekijöitä?? jos siellä on selvä peli että on tehty pahuutta julkisessa keskustelussa tai muualla niin kyllä siitä pitää EHDOTTOMASTI rangaista eikä niin että tämä vitun työpaikkakiusaaja Räty pääsi helpolla, kuin koira veräjästä ja sai jatkaa työssään, tästä oli Uutisissa paljon juttua, hän mm kiusannut Hilkka Ahdetta ja yhtä toista. Työntekijät eivät pidä hänestä.
MrJuha82 2 weeks ago
@MrJuha82 En ole ilkeä. Outo kylläkin.
Syy siihen miksi pidät minua tällaisena on varmaan sama kuin useilla tällaisilla diktaattoreilla: kun on kasvatettu/kasvanut vaikkapa uskonnollisista syistä siihen näkemykseen että maailmassa on vain hyvää ja pahaa tai vain ihmisiä ja sitten näitä läpeensä pahoja "pahantekijöitä" ja että sinä kuulut siihen hyvään porukkaan niin lopulta alkaa näkemään maailman sellaisena yksinkertaisena satumaana josta pitäisi saada pyyhkäistyä pois nämä "pahikset".
VictorVonHelsinki 2 weeks ago
@MrJuha82 On tietysti ihan normaalia että pieni lapsi näkee maailman tällaisena mutta joskus teini-iässä pitäisi kavereiden tai ihan omien kokemusten kautta tulla niitä omia monipuolisempia ajatuksia. Jos niitä ei tule niin ihmisen ajatusmaailma jämähtää sille lapsen tasolle ja tämä tuomitsee jokaisen jonka ajatusmaailma risteää jotenkin hänen kuvitteellisen "hyvän" ajatusmaailmansa kanssa. Sitten omaan leiriin hyväksytään vain ne jotka ovat jossain määrin samaa mieltä.
VictorVonHelsinki 2 weeks ago
@MrJuha82 Siihen se sympatia sitten rajoittuukin ja jäljelle jäävä viha kohdistetaan näitä kuvitteellisia pahoja ihmisiä kohtaan jotka ovat saattaneet tehdä pahoja juttuja mutta tällä "hyvällä ihmisellä" ei riitä silmää nähdä että näille teoille voisi olla jokin muukin motiivi kuin puhdas pahuus. Sinustakin voisi kai olla ihan okei jos neljän lapsen yksinhuoltaja teloitetaan julkisesti koska tämä ampui itsepuolustukseksi murtovarkaan?
VictorVonHelsinki 2 weeks ago
@MrJuha82 Tai että 8-vuotias pikkupoika heitetään poikakotiin rangaistukseksi siitä että tämä joutui isänsä hakkaamaksi ja purki pahaa oloaan? Järkevintähän olisi pyrkiä ehkäisemään koulu/työpaikkakiusausta eikä keksiä tällaisia lapsellisia "me puhdistetaan koko vitun galaksi pahiksista jee!"-tyylisiä ratkaisuja joilla kiusaaminen mukamas loppuu lopullisesti. Ja kiitos en seuraa kaukkareita eikä minua kiinnosta perhe-elämäsi. Enkä puolusta pahantekijöiden tekoja vaan heidän ihmisoikeuksiaan.
VictorVonHelsinki 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki minun isäni on samaa mieltä kanssa ja moni muukin samaa mieltä, väärintekijät pääsee tosi helpolla jos niitä ei rangaista ja jos helvettiä ei ole olemassa, pääsevät näin tosi helpolla.
Mun isäni veljen tappaja ei joutunut vankilaan koskaan, sai vähän sakkoja ainoastaan ja jos helvetti on olemassa niin sinne hän joutaa kyllä.
MrJuha82 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki Ikäänkuin pahuus on hyve ihmisessä, semmonen sanonta että vahvat syö heikommat.
Minä ja isä emme ole suinkaan heikkoja vaikka olemme eläkkeellä mutta nyt kun ajattelee niin ei haittaa vaikka ollaan ulkona työelämästä koska Suomalainen työyhteisö on kiusaajayhteisö(tästä puhunut mm Pekka Haavisto paljon keskusteluissa).
Isälläni on useita kavereita joista suurin osa ei olekaan todellisia kavereita, vain pari tosi ystävää koska nämä muut kadehtii isääni
MrJuha82 2 weeks ago
@VictorVonHelsinki kadehtii isääni kun isäni kuntoilee ja omistaa mun kanssa yhteisen hienon Mersu auton. Kateellisuus on huono asia, se ajaa myös ihmisiä kiusaamaan toisia, käyttämään kyynärpäätaktiikkaa kaikkialla, niinkuin mainitsin aiemmin.
Mä sanon suoraan asiani, olen sitten väärässä tai oikeassa mutta suorasanaisuus ja rehellisyys kuuluu elämäni tärkeisiin arvoihin mm ja oikeudenmukaisuus ja suvaitsevaisuus. En yritä miellyttää ketään, mulla on oma tyyli.
MrJuha82 2 weeks ago
@MrJuha82 Väität että koko suomalainen työyhteisö on täynnä kiusaajia? Oukkei. Onneksi et ole yleistävää tai ennakkoluuloista tyyppiä:) T: opiskelija ja duunari
Nooh meitsi lopettaa chattaamisen tähän. Bottom linena voin sanoa että arvosi ovat varmaan teoriassa oikeat ja mikäpä minä olen kieltämään jos sinusta kaikki Suomen duunarit tulisi viskata selliin ja vähän villimmät vekarat poikakotiin sen sijaan että keskusteltaisiin sekä kiusaajan että kiusatun ongelmista. Heisulivei!
VictorVonHelsinki 2 weeks ago
lyrics?
henkegaisaren 2 months ago
No hater bro ...but
your nose is missformed as fuck :(
Wildgaz22 2 months ago
Seize this faggotry at once!
haakzyker 2 months ago 3
Eat some licorice pipes dude :)
JacobDeleuran 2 months ago
mitä sun nenälle on tapahtunu?
cantsparfumerie1 2 months ago
00:51 kaikki kuolee joskus...
cantsparfumerie1 2 months ago
R.I.P Kim
DJvileman 2 months ago
Dress up as Kim Jong. You can be the new leader of north korea. May the Y-power be with you.
ChildMolestingRobot 2 months ago 39
Ei ole helvettiä, mutta uskon siihen, että mitä jaat sitä saat. Karma pitää huolen siitä että kaikki tulevat saamaan sen mitä antavat, niin hyvässä kuin pahassa. Jokainen on samalla viivalla.
Gollumz 2 months ago
sul on ruma nenä
spude525 2 months ago
@spude525
paha huudella
Grrr8sk8 2 months ago
98% tästä ei käsittele Kim Jong-Il:iä millään tavalla :D/
98% of this has nothing to do with Kim-Jong Il :D
Ja mua henkilökohtaisesti ei kiinnosta menenkö taivaaseen vai helvettiin, kun en usko kuolemanjälkeiseen elämään/tietoisuuteen yleensäkään.
F14Lolcat 2 months ago
@TheHabboleon Tourettes, again. Don't try to be all funny.
Airsoftdeathroll 2 months ago
finske eka såkA fulta!!!
MattisHallberg 2 months ago
FUAAAAAAAAAA
BlockHead0 2 months ago
Mikä vitun idiootti se kim jong il on
JanDenblogi 2 months ago
Ukko Ylijumala on Suomen Kansan oma vakuuttaja, onhan Suomen Kansa kaikista vanhin ja Ukon Valittu Kansa. Ei yksikään suomalainen joudu mihinkään kristittyjen helvettiin, onhan meillä oma armollinen jumala Ukko! Toki pahoja tekoja tehneet ihmiset joutuvat Hornaan, jossa heistä keitetään paha ulos, mutta tuskin sekään ikuisuuksia kestää. Suomalaisten taivas on hyvä taivas, ja siellä on rauha.
HeroLalli 2 months ago
Mitäköhän se Kimi on oikeen tehnyt? Ihme vankileirit ja maassa ei ole minkäänlaista vapautta. En jää kaipaamaan, hullu pitää olla jos jää.
henrikjanssonjansson 2 months ago
@henrikjanssonjansson jos ite oisin vallassa Presidenttinä niin tekisin lakiin muutoksia, mm koulukiusaajille ja työpaikkakiusajille rangaistukset(koulukiusaaja ulos koulusta 3;n varoituksen jälkeen,tai siirretään tarkkailuluokalle tai poikakotiin jos ei koskaan lopeta kiusaamista) ja työpaikoissa kolmen varoituksen jälkeen ulos systeemistä, tämä pakottaisi kiusaajien lopettamaan pahat tekonsa. Nettimaailmaan muuttaisin sananvapauden rajallisemmax ettei voi kiusata ainaka
MrJuha82 2 months ago
@MrJuha82 < ~~~ PERVERT
NurseyNancy 2 months ago
@NurseyNancy tarkoitatko pervertillä että oisin sairas tai jääräpäinen? kävin sanakirjasta lukemassa kohdan pervert ja se tarkoittaa mm noita kahta. Saatan olla aika tiukka jääräpää ehkä mutten sairas kuitenkaan, siinä pahassa mielessä en ole sairas että oisin sairas, paha ihminen.
MrJuha82 2 months ago
@henrikjanssonjansson niin netissäkin saisi sakkoja jos kiusaa jne. Tiukempi kuri maailmaan mut samalla vapauskin on tärkeä. Ei ihan niin kuin miten Kim teki.
Mutta oliko hän oikeasti ihmishirviö??sitä en tiiä.
laittaisin verot rikkaimmille korkeammaksi, ja alentaisin köyhien prosenttia. Rahaa pitää olla myös ihmisillä, ei vain Valtiolla.
haluaisin pressana valistaa ihmisten valitsemaan työnsä vapaasti ilman minkään systeemin pakottamista.
MrJuha82 2 months ago
raamattu on paska kirja joka kertoo mitä pitää tehdä ja uhkaa ikuisella kidutuksella jos ei tottele
TheOverlordMOO 2 months ago
Entä homot? Voisitko kertoa mitä mieltä olet siitä et homoja pahoinpidellään ja tapetaan monissa maissa seksuaalisen suuntautumisensa takia? Meinaan et siinä yhdessä videossa tuomitsit homot ja prostituoidut aika rankasti mut nyt olet surullinen koska joku diktaattori kuoli (kuulemani mukaan ihan sydänkohtaukseen)?
karkkiliininam 2 months ago
Grow a beard if u can :)
HeLLSp4Wn123 2 months ago
Toivottavast tulee joku järkevä johtaka pohjois koreaa.
vanhakaveri 2 months ago
SUBTITLES FOR FUCK SAKE!!!!!
IhasMetal 2 months ago
Hyvää yötä makea prinssi.
crackakillah 2 months ago
Tuskin jäisit kaipaamaan jos asuisit p-koreassa....
AnttiZap 2 months ago
@AnttiZap Nimenomaan jos asuis p-koreassa tulis kaipaamaan, ei ne tiedä paremmasta.
Wiltsuuu20 2 months ago
Pause att 0:00, and now be scared.
KenopenoTV 2 months ago
Itseasiassa jumala on hyvinkin kostonhimoinen, lapsenomaisen mustasukkainen sekä sadistisen murhanhimoinen.
SternMann93 2 months ago 47
@SternMann93 Todellakin. Jumala on perseestä ja se Jesse vaimikäsenytoli kanssa ::D
TokaiStratoShredder 2 months ago
@SternMann93 ja pedofiili
Friss99 2 months ago in playlist Uploaded videos
wut
xns1p3r 2 months ago
thumbs up if you sat through the whole thing
Soganite 2 months ago in playlist Uploaded videos 4
chupame la caezita
rick5340 2 months ago
Return of the Jedi
MrShazDude 2 months ago
12:05 - motherfucker's beating off..
SacrilegeWithASmile 2 months ago 74
@SacrilegeWithASmile WTF thats fucked up man hahaha XD
ParanoiaA22 2 months ago
@SacrilegeWithASmile Tourettes you dipshit.
Airsoftdeathroll 2 months ago
@SacrilegeWithASmile VITTU mikä runkkari
termiz6 2 months ago
@SacrilegeWithASmile FAP FAP FAP FAP XD
Joona1410 2 months ago
@SacrilegeWithASmile The guy has turrets
talfacprez 2 months ago
RIP
kaktuzz 2 months ago
o_o riight..
iLubricate 2 months ago
oikein
WaRnEr1080 2 months ago
Oot ainut joka jää kaipaamaan
Nataspin900 2 months ago 5
first
DrRexer 2 months ago
@DrRexer fail bitch
juusoangst 2 months ago
Moi!
MrFredde92 2 months ago