Lui on hieno biisi. Ei häviä yhtään alkuperäiselle Katrin esittämänä. -tuttaa vaan yli kaiken tuo silloinen filmiohjaus prkln leikkauksineen. Oppimateriaalia kyllä olisi ollut saatavilla suomalaisille "elokuvataiteilijoille" tuona aikana, mutta taisi punaviini maistua enemmän.
Tämä laulu on mulle niin tuttu ja eerittäin hyva!! Tekee vaan mieli heilutella ittiään!!! Lapsesta asti olen intsekseni laulelllu eikä ola edes vielä tänäkään päivanä lopetettu!!!!!
Katrin Lui ei ole varsinaisesti Topralli filmistä, mutta se esitettiin siinä, kuten Polkkis biisikin. Katrin versio on hyvä, vaikka hänen esityksensä taustalla ei olekkaan kuoroa, kuten Rita Pavonen alkuperäisversiossa. Itse diggasin ihan hillona näitä kumpaakin versiota, niin Ritan kuin Katrinkin. Mutsivainaani hikeentyi aikanaan, kun levaristani ei kuulunu kuin tunti tuntin perään Katrin "Luita" ja karjui, että "lakkaa jo "s-na" huudattamasta niitä Helenan luita".
Sovitus on muuten Tanskalais-syntyisen trumpetistin Lill-Jörgen Petersenin. Petrsen oli Katrin PSOn ajan hovisovittaja. Katrin alkuaikojen kaikki levyt sovitti juuri Petersen, "Poikien kuvista" aina "polkkiksiin" ja "hoppel-poppeliin" asti, jotka julkaistiin Parlophone-levymerkillä. Senkin jälkeen Petersen sovitti pääosan Katrin biiseistä.
Katri Helenan mittavan uran huomioidenkin, tämä on mielestäni v'ähintäänkin hänen top 5 kappaleensa
schocking1 2 months ago
Eipäs kukaan ole ladannut Paten versiota tänne. Se sentään rokkaa.
sami2306 6 months ago
rok
mormoonimikko 7 months ago
Lui on hieno biisi. Ei häviä yhtään alkuperäiselle Katrin esittämänä. -tuttaa vaan yli kaiken tuo silloinen filmiohjaus prkln leikkauksineen. Oppimateriaalia kyllä olisi ollut saatavilla suomalaisille "elokuvataiteilijoille" tuona aikana, mutta taisi punaviini maistua enemmän.
Nitewolf71 1 year ago
Yksi parhaimmista Katrin lauluista....
Gipsylady74 1 year ago
se on siinä!!! en koskaan anna perix!!! !!!!!!!!! mahtavaa KatriHelena!!!!!!
TheLentsu 1 year ago
hyvä kappale,huono play back...
MrMakemies 1 year ago
Tämä laulu on mulle niin tuttu ja eerittäin hyva!! Tekee vaan mieli heilutella ittiään!!! Lapsesta asti olen intsekseni laulelllu eikä ola edes vielä tänäkään päivanä lopetettu!!!!!
Gipsylady74 1 year ago
Tuolla lahjalla olisi pitänyt päästä pidemmälle.
wallcity19 2 years ago
so totally narley
gogomonique07 2 years ago
paras metri-helenan biisi. tästä huomaa hyvin jälki-äänityksen jos katsoo suunliikkeitä..:D
justiina32 2 years ago
@justiina32
sinähän se vasta tarkkasilmä oot. ei oo kukaan kertonu et niin tehtiin 30 vuotta aina??
mormoonimikko 7 months ago
Katrin Lui ei ole varsinaisesti Topralli filmistä, mutta se esitettiin siinä, kuten Polkkis biisikin. Katrin versio on hyvä, vaikka hänen esityksensä taustalla ei olekkaan kuoroa, kuten Rita Pavonen alkuperäisversiossa. Itse diggasin ihan hillona näitä kumpaakin versiota, niin Ritan kuin Katrinkin. Mutsivainaani hikeentyi aikanaan, kun levaristani ei kuulunu kuin tunti tuntin perään Katrin "Luita" ja karjui, että "lakkaa jo "s-na" huudattamasta niitä Helenan luita".
pispapoi 3 years ago 12
Sovitus on muuten Tanskalais-syntyisen trumpetistin Lill-Jörgen Petersenin. Petrsen oli Katrin PSOn ajan hovisovittaja. Katrin alkuaikojen kaikki levyt sovitti juuri Petersen, "Poikien kuvista" aina "polkkiksiin" ja "hoppel-poppeliin" asti, jotka julkaistiin Parlophone-levymerkillä. Senkin jälkeen Petersen sovitti pääosan Katrin biiseistä.
pispapoi 3 years ago
PSO = Pohjoismainen sähkö Oy
samipekkailmari 3 years ago
Mun isäni vähän ihmetteli kun meillä oli veljen kanssa miesten kuvia seinällä (the Beatles) ja sanoi: "ois ees Katri-Helenan kuva"
samipekkailmari 3 years ago 4
Katrin versio on yhtä hyvä ja pirtsakka kuin Rita Pavonen alkuperäinen. Rakastin pikkutyttönä molempia! Kiitos tästä :D
AlexandraTheNostalgi 3 years ago