Ihka ensimmäinen ns.trikkiäänitysienee vuodelta 1951 Fazerille tehty Henry Theelin esittämä tango St.Paulin lyhtyjen alla, Toivo Kärjen sovituksena, mistä taiteilja selviytyy vähintäänkin kohtuullista paremmin.
Noin monen levytyksen joukosta löytyy varmaan myös Marketta niminen kipale,harvemmin kuultu mutta todella upea.Olisin ikuisesti kiitollinen jos laittaisit tänne.Kiitos tästäkin!
Kyllähän nuo kaikki löytyy levyhyllystä, yhteensä yli kuusisataa Olavin levytystä! Meren kuisketta olen ajatellut jossain vaiheessa laittaa ja onhan Moody riverkin mielestäni Olavin versiona vaikuttavin!
Jatkoa:kappale on nauhoitettu ns. "trikkinä" eli ensin on luultavasti nauhoitettu soolo ja orkesteri osuus ja sen päälle jälkikäteen "duetto" osuus eli toisinsanoen tällä ei ole mitään tekemistä "moniraitatekniikan" kanssa!
Taas menee väärin Veteau! Suomessa tehtiin ensimmäiset stereoäänitteet v.1968 ja tämä kappale nauhoitettiin kulttuuritalolla 1955 yksiraita eli monotekniikalla, tosin esim.jenkeissä ensimmäiset stereonauhoitukset tehtiin 40-luvulla, Suomeenkin moniraitalaitteita tarjottiin 1950-luvulla Fazerille, mutta Toivo Kärki totesi jotenkin tähän malliin, että "ne ovat vain hetken villityksiä, ei me tuollaiseen lähdetä".
Juu, tämä on sitä vaihetta, kun tulivat nämä moniraitanauhoittimet, ja Olavihan hurahti niihin täysin. Saattoi kato laulaa itsensä kanssa duettoa tai peräti kuoroa. Tämä tekniikan mullistus sattui pahimmoilleen parhaimman täsjännitteisen äänen aikaan. Mutta onhan se poikinut mm. Vihreät niityt.

ceeppari1 11 months ago
Noin monen levytyksen joukosta löytyy varmaan myös Marketta niminen kipale,harvemmin kuultu mutta todella upea.Olisin ikuisesti kiitollinen jos laittaisit tänne.Kiitos tästäkin!
Inkkariful 1 year ago
Kann niemand diese Gesang auf Deusch finden. "Wenn es nacht wird in Paris" oder "Dreh´dich nicht um". Please upload!
Ottavio6 3 years ago
@Ottavio6 I just uploaded it in German! Bitte!
dickcummings 1 year ago
Kyllähän nuo kaikki löytyy levyhyllystä, yhteensä yli kuusisataa Olavin levytystä! Meren kuisketta olen ajatellut jossain vaiheessa laittaa ja onhan Moody riverkin mielestäni Olavin versiona vaikuttavin!
Oskariilmen 4 years ago
Ja nyt vielä tuli mieleen, löytisikö sinulta "La Paloma," "Meren kuisketta," tai "Moody river?"
Leopardikekko 4 years ago
Vihreissä niityissä tuo duettozydeemi toimii mielestäni luontevammin kuin tässä.
Leopardikekko 4 years ago
Jatkoa:kappale on nauhoitettu ns. "trikkinä" eli ensin on luultavasti nauhoitettu soolo ja orkesteri osuus ja sen päälle jälkikäteen "duetto" osuus eli toisinsanoen tällä ei ole mitään tekemistä "moniraitatekniikan" kanssa!
Oskariilmen 4 years ago
Taas menee väärin Veteau! Suomessa tehtiin ensimmäiset stereoäänitteet v.1968 ja tämä kappale nauhoitettiin kulttuuritalolla 1955 yksiraita eli monotekniikalla, tosin esim.jenkeissä ensimmäiset stereonauhoitukset tehtiin 40-luvulla, Suomeenkin moniraitalaitteita tarjottiin 1950-luvulla Fazerille, mutta Toivo Kärki totesi jotenkin tähän malliin, että "ne ovat vain hetken villityksiä, ei me tuollaiseen lähdetä".
Oskariilmen 4 years ago
Kyllä Olavi laulaa tässä taustatkin itse!Kappale on aika harvinainen, itse en ole koskaan kuullut sitä radiosta soitettavan.
Oskariilmen 4 years ago
Tuntematon kappale minullekin, laulaako Olavi Tässä duettoa itsensä kanssa vai onko taustalla kuoro?
Leopardikekko 4 years ago
Juu, tämä on sitä vaihetta, kun tulivat nämä moniraitanauhoittimet, ja Olavihan hurahti niihin täysin. Saattoi kato laulaa itsensä kanssa duettoa tai peräti kuoroa. Tämä tekniikan mullistus sattui pahimmoilleen parhaimman täsjännitteisen äänen aikaan. Mutta onhan se poikinut mm. Vihreät niityt.
veteau 4 years ago
Mahtavaa, Olan kappale jota en ole ennen kuullut. Kiitos paljon.
kreszikane1 4 years ago