En oikein vakuutu plagioinnin olevan kyseessä (Louna -->Chisu).
Sen sijaan Chisun Sabotage-tsygän säkeistömelodia joka kohdassa 1:50 alkaa sanoilla "mä tarvitsen mun haavojaaa..." on miltei identtinen Armi ja Dannyn "tahdon olla sulle hyvin hellä"- INTROON. Niin se menee - suloinen plagiate :D
@trollslandan -toisaalta, onhan ne aika luonnollisia sävelprogressioita, vaikka sinänsä se ehkä kertoo aika paljon slobovaikutteista eli slaavimusarakkaudesta tän maan musassa.
Tälle Iltalehden uutisesta bongatulle Lounan lauseelle ei kyllä voi kuin nauraa; "Inhoan riitelyä ja ihmisten syyttelyä, mutta en voi sietää vääryyttä.".
Jos tämä pitäisi millään tavalla paikkaansa, et nostaisi moista haloota asiasa. Pianoriffi on hyvin geneerinen ja simppeli, millä ihmeen perusteella se olisi kopioitu juurikin tästä kappaleesta?
@luuzeri Jostain syystä mä palasin tähän sittenkin. Sillä ihan rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että tuo inhoan riitelyä ja ihmisten syyttelyä, ei ole täysin minun suulla sanottu, sillä kyllä minä saatan antaa tulla tuutin täydeltä,jos koen vääryyttä. Et siinä mielessä naurusi on ihan aiheellinen. Noin käy,kun Iltalehti tulkitsee asiaa&antaa jonkun henkilön hieman "keventää" lausettasi, jonka annat lehdistölle. Se lauseeni "keventäminen" oli virhe, minä "ammun" tarpeen tullen.
@xXjyhXx Keksi itse! Jos haluat oikeasti leikkiä housuilla leikin oikeassa merkityksessa ilman perverssiä&seksististä vivahdetta, mitkä yleensä pilaavatkin aikuisten mahdollisuuden leikkiin&tuovat leikkiin muita vivahteita, pilaten ylipäänsä koko mahdollisuuden leikkiin, koska aikuinen ajattelee vilpittömän ja "puhtaan" mielen olevan naiiviutta, eikä voi alkuunkaan ymmärtää, että aikuisen mieli on täysin yhtä kyvykäs vilpittömyyteen kuin lapsen, se on päätöksestä ja rohkeudesta kiinni.
"--Joista toinen on pieni omakustanneartisti ja toinen ison levy-yhtiön tuote. Joista toisella ei ole kanavia tuoda musiikkiaan julki. Jännää.--" Ei se nyt ihan siitä ole kiinni, että Chisulla on iso levy-yhtiö takana. Ja onhan tätäkin videotasi nyt lähes 50 000 ihmistä toistanut. Eikö vieläkään kuulu menestyksen ääntä? Eivätpä taitaisi nuo levy-yhtiönkään vehkeet sinun tilannettasi pelastaa. Jännäähän se on.
@Joogggu Ja taas vielä yksi, joka on jäänyt menneeseen kiinni. Aika kuluu, uutta ilmestyy vanhan päälle. Nuo lauseet ovat minulle jo menneen talven lumia. Ja, mitä sinä ajat takaa sanomisillasi, koska en ole missään vaiheessa sanonut, että pyrin sillä, mitä viime vuonna tapahtui, menestykseen tai levy-yhtiöiden listoilla. Minulla on menestystä varten ihan muut suunnitelmat, jos se on tullakseen:"Success is having to worry about every damn thing in the world, except money", Johnny Cash.
mun maailmankuva ei kyllä tästä sun paskastas järkkynyt D enemmänki ite näin nuorena ihmisenä vain järkytyin ja sain elinikäset traumat siitä miten helevetin paska laulaja sä olet. sä et osaa laulaa etkä tule osaamaan laulaa en mä tule tänne sulle kateellisena selittämään koska tiedän osaavani laulaa paljon paremmin kuin sä sillä en mä mene esimerkiksi beyoncen TAI CHISUN videoihin kommentoimaan että ne on paskoja laulajia sillä ne ei ole mutta sä olet.
Sun biisejä voi ihan kuunnella, niissä kaikissa on se oma "kotikutoinen"leima, mutta ei se haittaa ja voit hyvin jatkaa samalla linjalla. Jos joku haittaa on se, että epäilet(lit)? Chisua plagioinnista, mutta olen kuitenkin ymmärtänyt, niin kuin biisissäsi You Made Me Free sanot "The fight is finally over" ja se on hyvä. Te kumpikin kyllä mahdutte kentälle ja teille riittää kuuntelijoita.
Ps. nämä väittelyt ovat kyllä meille kommentoijille herkkua, mutta eiköhä vaihdeta aihetta?
Hei, anteeksi, kun kommentoin pari kertaa huumorimielessä näitä sun videoita. Jatka ihmeessä musiikin tekemistä. Jos vain yksikin ihminen ilahtuu siitä mitä teet - ja vaikka olisit itse se ihminen - olet tehnyt jotain arvokasta ja sellaista, mitä suurin osa meistä ei välttämättä osaa tehdä. Vaikka valtaosa ihmisistä ei sitä tajua, musiikin tekeminen on aina antamista ja niiden jotka sitä kuuntelevat, pitäisi olla aina kiitollisia siitä, mitä saavat. Hyvää jatkoa ja kaikkea hyvää sulle!
@MIRAT0RRES Mitäs minä tässä muka itseäni nolailen? Kirjoittelen uusia biisejä. Jatkan eteenpäin, niin kuin saakutin iso osa tällä palstalla minua on kehottanut tekemään. Sinähän siellä itseäsi nolaat, jos jatkat tätä asiaa vielä - tai sitten tarkoituksesi on saada minut vielä jatkamaan tätä. Tiedä sitä!
@l1bya Minä en mainostanut mitään, kun aloin tästä asiasta puhua. Uskot sen tai et, mutta nyt en enää jaksa puhua asiasta, joten siirrytäänkö eteenpäin? Katsos vaikka tämä biisi uuden vuoden kunniaksi (Nyt minä mainostan):Louna - My heart won't let you go.
@RamaLamaDingDon Miten ihmeessä sinun sanavarasto on noin suppea? Mutta siirryppä sitten eteenpäin, jos tämä on sinusta paskaa: Louna - My heart won't let you go.
@AngDi Mä lopetin jo Chisusta puhumisen. Mä en enää jaksa, joten voit jäädä tähän aiheeseen tai siirtyä eteenpäin, vaiheeseen numero kaksi: päivän suositus: Louna - My heart won't let you go.
@lounamusic Jeah, e eksyny musa perässä, koska olin kaukaa viisas ja mutesin kaiuttimet enneku painoi linkkii, koska muute mu korvat ois tullu vissii takas vast ens vuonna,
@rasymike Onks toi vähän niinku ERIN, ERIN, ERIN? Ja tiedätkö, kaikki on mahdollista tässä maailmassa, kasvot ovat vain kuvia jostakin, mitä voimme vaan arvailla, sanat ovat tarinaa jostakin, mikä on kerrottu kertojan haluamma tavalla....bisnes on bisnestä, täynnä salaisuuksia! Mutta hyvää uutta vuotta vaan!
Hei mietippä oikeesti nyt noita sun puheita ja syytöksiä. Tää pianoriffi on oikeasti äärettömän yksinkertainen ja se kuuluu aika monissa muissa kappaleissa. Naurettavinta tässä on se, että sä syytät Chisua sun elämänkokemuksien varastamisesta. Nyt ois aika puhkaista se kupla, jossa sä elät ja kertoa, että aika monet ihmiset jakaa samanlaisia kokemuksia. Mä en hei ihan usko, että Chisua kiinnostaa pätkän vertaan sun elämäsi. Tai kirjoittaa biisejä sun elämästäsi. Tai hakkeroida sua. Anna jo olla.
Ihan selvästi Chisu on varastanut tämän biisin. Itsekkin lauloin kerran suihkussa omiani ja sen jälkeen Lady Gaga löi itsensä läpi poker facella. Sattumaako? Ei voi olla. No samapa tuo.. Nyt jatkan sen tutkimista, että kuka laittaa myrkkyä juomaveteeni ja kuuntelee puhelintani. Epäilen Timo Soinia.
Onko kukaan koskaan sanonut, että omaat täysin vääristyneen käsityksen itsestäsi niin säveltäjänä, muusikkona(?) kuin laulajanakin? Kuka haluaisi kopioida tästä renkutuksesta yhtään mitään? Mitä tulee tähän julkisuuskohuun, pianon sävelkulku on aivan tajuttoman yksinkertainen ja tehty varmasti miljoonia kertoja kotona, bändikämpeillä ym. ja ehkä jopa satunnaisesti äänitetty studiossa, kuten Chisun tapauksessa on käynyt, joskin Chisun versio on edelleenkin vain "sivuosuma", ei plagiointia.
Niin? Taisit juuri itse vahvistaa pointtini. Muutaman soinnun sointukierto epävireisellä hoilauksella -ja jos tulkitsin kommentointiasi oikein- pidät tuotostasi aivan erityisen hyvänä sekä itseäsi loistavana säveltäjänä, koska sait tuon "taitepläjäyksen" aikaan yhdessä päivässä. Tyttö hyvä, musiikki on kiva harrastus ja sitä kannattaa jatkaa, mutta tuhlaat aikaa ja elämääsi kuvitellen itsestäsi aivan sairaalloisen liikoja. Kannattaisi ehkä ihan oikeasti herätä...
@Wer1Wet Kyllä se tää oli, mutta mä korjasin sen niin hyvin kuin pystyin takasin hyväksi. Mutta eihän se ikinä alkuperäistä korvaa. Mutta ihan jees. Teretulemast kuunteleen uutta biisiäni Louna - You made me free (2011), jos kiinnostaa. Se löytyy YouTubesta. Siinä ei oo mitään sabotoitu. Kivaa uutta vuotta!
Eikö näitä "tunnetuksi keinolla millä hyvänsä" - hahmoja oo julkisuudessa jo ihan riittämiin? Pelkästään provosoitumalla youtubessa lasten kommentoinnista, oot pilannu mahdollisuutes minkäänlaiseen uraan. Deal with it.
@lounamusic Heh, aiemmissa kommenteissa kerroin, mitä on tekeillä, en varsinaisesti sitä, mitä mieltä olen sinusta/Chisusta. Tarkoitin pääasiassa, että ellet tahdo väitellä internetin supersankareiden kanssa, muuta videosi asetuksia ja ignoraa heidät. Jos taas haluat kiistellä idioottien kanssa, jatka samaan malliin. Kaikkea hyvää sinulle, ja menestystä urallasi! :)
@SuperJuhna Ihan vitun sama. Ihmiset on tollasia. Kuvitteletko, että ne puoltaa ihmistä, joka kyseenalaistaa heidän "parhaan naisartistin"? Kuvitteletko oikeesti?
@lounamusic Heh, valaistaanpa sua hieman. Eli siis Facebook-kommenttejasi liittyen tähän plagiointiin on julkaistu suomalaisilla huumorisivustoilla (Ylilauta, Naurunappula), sekä reaktioitasi tänne jätettyihin kommentteihin. Eli näiltä sivustoilta on viime aikoina tullut paljon porukkaa ihan haukkumismielessä, ajatellen sinun olevan "huomihuora", eli huomionhakuinen henkilö. Monet täällä käytetyistä lausahduksista ovat meemejä, eli internetissä kiertäviä sananparsia.
@youngmrjamesharry Tiedotkö, että ihmiset käsittelevät huumorin kautta asioita, joita eivät muulloin osaa käsitellä. Nyt kun sanon tän, voit seuraavaksi lukea jostakin Chisun haastattelusta, miten hän on tätä mieltä. Katoppa sitä naista, kun hän esiintyy. Näyttääkö hän siltä, että ajatukset tulevat hänestä flouna, vai näyttääkö se siltä, että hän muistelee. Katsoppa. Katsoppa tarkkaan.
@lounamusic Ja siis monet täällä olevat yrittävät keksiä jotain humoristista sanottavaa. Kuten minäkin. Sinuna poistaisin mahdollisuuden kommentoida tätä videota, ehkä poistaisin myös tuon arvostelumahdollisuuden. Nämä vaihtoehdot löytyvät videon asetuksista. Ja muista, ÄLÄ vastaa täällä sinulle jätettyihin kommentteihin, paitsi jos joku kysyy jotain järkevää. Eli älä yritä keksiä jotain sanottavaa, jos joku ei pidä musiikistasi. Älä siis provosoidu ;P
@youngmrjamesharry Katsoppa, jotkut ihmiset ovat tunteellisia, toiset eivät niinkään paljon. Totta helvetissä minä provosoidun, jos luen saatana toisen naisartistin haastatteluja, kuin oomaa päiväkirjaa.
@lounamusic Ja vielä musiikillisesti, tarvitset ehkä hieman vahvuutta ääneesi. Ja kyllä, huomasin että aurinko paistoi kauniisti, ainakin täällä pk-seudulla ;)
@youngmrjamesharry niin, vahvuutta. Saatana! Mussa on vahvuutta jakaa myös sullekin. Pistä minut ja Chisu vastakkain. pistä meidän johonkin haastatteluun vastakkain. Kuuntele, mitä minä sanon, kuuntele, mitä hän sanoo. Sillä tavalla, että siihen ei voi kukaan ulkopuolinen vaikuttaa.
Salaliitto tässä Lounasmusiikin plagioinnissa onkin paljon luultua suurempi. Mukana Lousnaa kiusaamassa on luultavasti vieraan sivilisaation edustajia tai joku muu, jolla on aikakone. Nyt on nimittäin selvinnyt, että myös OMD jo 1980 plagioi Lusman ainutlaatuisen kiippariobligaaton: kuunnelkaapa enola gay.
@lounamusic No, minä kuuntelin Tuu mun luo Demon. Sanoit kyllä ettei ole kyse pelkästä biisistä tai riffistä, mutta kun ne ovat niitä mihin tällainen tavistollo kiinnittää huomiota. Sanoit myös, että on kyse "jostain suuremmasta"sen voisit täsmentää, koska toi on kovin ympäripyöreä vastaus ainakin ammattilaiselta. Ehkä sitten voisi taviksellekin aueta asian ydin.
@Hande1navelless. Mie en oikeestaan enää jaksa selittää tätä asiaa. En pysty paremmin kertomaan, mistä on ollut kyse kuin mitä jo olen tehnyt. Seison kaikkien sanojeni takana, mutta enää en jaksa selittää. Ehkä joku päivä taas palaan asiaan, mutta en enää lähiaikoina tai minulla menee kaikki voimat tähän. Parempi nyt vain antaa asian olla ja keskittyä tulevaisuuteen. En voi mitään tapahtuneelle, mutta kurjasti mulle tehtiin. Toivottavasti huominen&tuleva ovat aurinkoisempia.
@lounamusic Ihan kuunneltavaa, jopa yllättävän kohtalainen. Se mitä biisin pitäisi selittää, no tiedän kyllä, mutta toivottavasti kohta"The fight is finally over" on se joka myös toteutuu.
Ja niin kuten poliitikotkin sanovat, negatiivinenkin julkisuus on parempi, kuin ei julkisuutta ollenkaan. En tiedä haluatko edes, mutta vielä jos onnistut kääntämään kaiken tämän "haloon" positiiviseksi niin nimeä ainakin sait.
@lounamusic Kuunneltu, ihan ok. ja jopa uskomatonta kun teet biisin päivässä? Aivan! Chisulta kesti tehdä yksi LP, mikäli nyt oikein muistan yli puolivuotta, vaikka kaiken lisäksi plagioi osan niistä. karkeasti laskien sun tahdilla biisejä tulisi liki 200 puolessa vuodessa. osaatkos kertoa mistä moinen ero.
@lounamusic Tai ehkä paskan suoltaminen liukuhihnalta ei vaadi minkäänlaista aikaa vievää luovaa prosessia? Uskomatonta kuinka ihminen voi elää niin tiukasti omassa kuplassaan, ettei yksinkertaisesti ymmärrä kuinka vääristyneen minäkuvan omaa. Oletko jollain tapaa henkisesti vajaa? Ehkä vielä joskus vuosien päästä "uraasi" taaksepäin katsoessasi ymmärrät, kuinka aika olisi ehkä kannattanut käyttää johonkin itselleen sopivampaan realiteettien merkeissä. Onnea ja menestystä.
@GravesGaming Ai minä. Mun levy äänitettiin kesällä 2010!!!!!!!!!!!!!!!!! Ei kesällä 2011 kuten Chisun. Ja toi Tuu mun luo on ollut jo alkuvuodesta jaossa sekä lähetettynä levy-yhtiöihin. Minä varastan, just, suurelta levy-yhtiöltä, joka pitää viimeiseen saakka kiinni bisnessalaisuuksistaan.Mieti nyt ees vähän!

@lounamusic ymmärrän hyvin epäilyt vieraan sivilisaation kiusaajista sinua kohtaan,koska olen kuullut moneltakin mielipiteen ettei Chisun musiikki voi olla tästä maailmasta.
Anteeksi nyt vain, mutta Sabotagen riffi menee mollissa, tämä duurissa. Missä siis yhtäläisyys? En itse tykkää sun enkä Chisun musiikista kovinkaan paljon, turhan simppeliä settiä molemmat, Chisulle kuitenkin nostan hattua isosti ahkeruudesta!
Sun biisi on valitettavasti vähän tylsä ja laulu liian ponnetonta.
@jeppoo1 Just! Jos nostat hattua ahkeruudesta, pitäskö sun jo alkaa liputtaa minun puolesta? Ja noihin muihin lauseisiin olen vastannut niin monta kertaa, etten enää jaksa. Jos et tajua, ettei kyse ole laulusta tai biisin tylsyydestä, sitten et tajua. En voi takoa asiaa sinun päähäsi, enkä haluakkaan.
@jeppoo1 OI, oi, oi, se menee mollissa, puolisävelaskelta. Mikä SUURI ERO. Voi Jeesus! Tämä tekstitulva ei todellakaan perustu ainoastaan tuohon saatanan riffiin. Tässä on kyse suuremmista asioista, suuremmista yhtäläisyyksistä. Jos perustat väittämäsi yhteen lehtijuttuun,tuohon iltalehden juttuun, en selosta sinulle enempää. En jaksa, jos et edes halua yrittää ymmärtää, tai jos et edes halua nähdä defenssisysteemisi lävitse!
@lounamusic En todellakaan perusta väittämääni mihinkään Iltalehden artikkeliin, vaan musiikin teoriaan. Ymmärrät varmaan, että sun kaltaisia artisteja löytyy Suomesta ja erityisesti muualta maailmasta pilvin pimein. Musiikissa harrastetaan nykyään matkimista ja kopiointia vaikka kuinka paljon, myöskin niin että sitä ei itse huomaa.
Joten valitan, sun ja Chisun musiikilliset ideat eivät varmasti ole alkuperäisiä, vaan joku muu on kyllä keksinyt samoja juttuja jo ennen teitä.
@jeppoo1 Ei sillä, että nykyään olisi helppo keksiä jotain musiikillisesti uutta ja mielenkiintoista, päinvastoin, sä et ainakaan ole keksinyt mitään uutta. Sun kannattais jo herätä sieltä omasta maailmastasi, ja tajuta, että et ole musiikillisesti mikään uusi ja mielenkiintoinen artisti, pelkkä massapoppari muiden joukossa.
@jeppoo1 En ole kanssasi samaa mieltä, olen pahoillani. Ja älä nyt helkkarissa pelkkään teoriaan pohjaa väitteistä, se on vaan teoriaa, musiikkia on myös ideoita ja henkeä.
En valitettavasti huomaa minkäänlaista yhtäläisyyttä chisuun tai mihinkään muuhun. Se että jos artistilla on epähuomiossa päässyt sammakko suusta niin ei siinä mitään. Jossakin vaiheessa se erhe kuitenkin kannattaa myöntää ettei koko homma mene koomisuudessaan enää tippaakaan pidemmälle. Itse kappale ei herätä sen suurempia tunteita puolesta tai vastaan.
@pillypulli Ei ole kyse kappaleesta, siis siitä, herättääkö se tunteita puolesta tai vastaan. Tämä ei ole kilpailu, tämä on musiikkia, vaikka tulisit mitä lankoja pitkin minulle kertomaan, ettei tämä ole musiikkia, sitten voin sanoa sinulle, että älä kuuntele, mene pois minun luota, jos et tykkää! Eikä minulla ole päässyt sammakko suusta. Seison kaiken takana, mitä olen sanonut. Kaiken. Ja se on sinun ongelma, jos et sitä hyväksy!
Ja kyllä, olen suuri musiikinystävä mutta mielestäni tässä kappaleetta itse musiikki on todella yksitoikkoista ja laulu ei ole mistään kotoisin. Ja ei, en kuuntele Chisun musiikkia, joten olen mielipiteideni kanssa täysin puolueeton.
Pakko kyllä sanoa sen verran että ei tuo pianon pimputus kyllä kuulosta lähellekkään samalta kuin Chisun kappaleessa. Kannattaa lopettaa tuollainen naurettava vainoharhaileminen, teet sillä itsestäsi vain pellen muiden silmissä. Tietysti jotkut ajattelee että kaikki julkisuus on hyvästä, mutta näin se ei vaan ole, ainakaan jos haluaa menestyä muusikkona. Ei sun levyjäs jengi osta sen avulla että ne nauraa sulle. Mutta miten vain..
@Rikitochan Kuvitteletko todella, että teen tätä musiikkia sellaisista lähtökohdista, että ihmiset ostaisivat sitä? Kuvitteletko oikeasti, että olen 15 vuotta tehnyt musiikkia, jotta sitä ostettaisiin? En helvetissä ole. Enkä tule ikinä tekemäänkään. ihmiset tulevat sen pariin, jos haluavat, en ala mielistelemään ketään, ystävä voin olla, kuuntelija, tukija. Ja ite oot vainoharhainen.
On se vaikeeta nykyään tehdä biisi, jossa mikään kohta ei muistuta yhtään jotain ennestään jo tehtyä biisiä... Että enpä usko, että tuollainen musiikintekijä, kuin Chisu, joutuisi tarkoituksellisesti matkimaan jonkun nimettömän biisejä. Eri asia, jos koko biisi olisi samalla sävelellä kuin sinun tekemäsi, mutta mielestäni tuo alun pianopimputus on ehkä soitettu jotakuinkin samoilla pianonäppäimillä, mutta muuta yhteistä niissä ei ole. Eikä kuulosta matkitulle vaikka kuuntelin ne monta kertaa!
@Nanso74 Arvosteletko todella noin suuresti tätä asiaa, ainoastaan lukemasi pianoriffin perusteella? Ilman, että olet lukenut mitään muuta? Jos näin on, en viitsi edes kommentoida tätä enempää.
Pakko sanoa että lauluntekijäksikin itseään kutsunut Louna on säälittävä. Kommentoidakseni vanhaa kommenttiani niin samaa tässä on pelkästään ja vain soittimesi piano ja muuta samaa ei olekkaan. Huomasin myös että olet näköjään kommentoinut kaikille tähän kommentoineille jotka sinua on haukkunut. Jos et pysty pistämään kommentteja toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niin ole hyvä ja poistu youtubesta. Tai no julkisuutta se on huonokin julkisuus. Olet nolo etkä osaa laulaa: vaihda alaa.
@lounamusic Emmää mee lähellekkää sun Facebook-tiliä, älä pelkää :D
Bentaquie 5 days ago
kuulostaa ihan paskalta
jeps0 1 week ago
@jeps0 Kiitos palauttteesta. Jos seuraavaksi arvostelisit Louna - God's will is stronger than mine
lounamusic 1 week ago
En oikein vakuutu plagioinnin olevan kyseessä (Louna -->Chisu).
Sen sijaan Chisun Sabotage-tsygän säkeistömelodia joka kohdassa 1:50 alkaa sanoilla "mä tarvitsen mun haavojaaa..." on miltei identtinen Armi ja Dannyn "tahdon olla sulle hyvin hellä"- INTROON. Niin se menee - suloinen plagiate :D
trollslandan 3 weeks ago
@trollslandan -toisaalta, onhan ne aika luonnollisia sävelprogressioita, vaikka sinänsä se ehkä kertoo aika paljon slobovaikutteista eli slaavimusarakkaudesta tän maan musassa.
trollslandan 3 weeks ago
@trollslandan. Nii-in...Se Chisu varmasti haluaakin olla jollekin hyvin hellä. En epäile laisinkaan.
lounamusic 3 weeks ago
Tälle Iltalehden uutisesta bongatulle Lounan lauseelle ei kyllä voi kuin nauraa; "Inhoan riitelyä ja ihmisten syyttelyä, mutta en voi sietää vääryyttä.".
Jos tämä pitäisi millään tavalla paikkaansa, et nostaisi moista haloota asiasa. Pianoriffi on hyvin geneerinen ja simppeli, millä ihmeen perusteella se olisi kopioitu juurikin tästä kappaleesta?
luuzeri 1 month ago
@luuzeri En jaksa jauhaa asiasta enää. On parempi keskittyä tulevaan! Hyvää uutta vuotta!
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Minun mielestäni tämä kappale on syntisen hyvä <3 Tsemppiä jatkoon! =)
Gurskii 1 month ago
@Gurskii VAU! Kiitos tuhannesti.
lounamusic 1 month ago
@luuzeri Jostain syystä mä palasin tähän sittenkin. Sillä ihan rehellisyyden nimissä on pakko tunnustaa, että tuo inhoan riitelyä ja ihmisten syyttelyä, ei ole täysin minun suulla sanottu, sillä kyllä minä saatan antaa tulla tuutin täydeltä,jos koen vääryyttä. Et siinä mielessä naurusi on ihan aiheellinen. Noin käy,kun Iltalehti tulkitsee asiaa&antaa jonkun henkilön hieman "keventää" lausettasi, jonka annat lehdistölle. Se lauseeni "keventäminen" oli virhe, minä "ammun" tarpeen tullen.
lounamusic 3 weeks ago
Tämä "Chisu matkii minua".Vähän sama kun kakarana jos toisella oli samanlaiset housut kun sulla niin nimiteltiin "matkijaksi"
xXjyhXx 1 month ago
@xXjyhXx Tiesitkö, että lapsi ei kadehdi sitä, millä toinen leikkii vaan sitä, miten se leikkii?
lounamusic 1 month ago
@lounamusic mites housuilla leikitään :o
xXjyhXx 1 month ago
@xXjyhXx Keksi itse! Jos haluat oikeasti leikkiä housuilla leikin oikeassa merkityksessa ilman perverssiä&seksististä vivahdetta, mitkä yleensä pilaavatkin aikuisten mahdollisuuden leikkiin&tuovat leikkiin muita vivahteita, pilaten ylipäänsä koko mahdollisuuden leikkiin, koska aikuinen ajattelee vilpittömän ja "puhtaan" mielen olevan naiiviutta, eikä voi alkuunkaan ymmärtää, että aikuisen mieli on täysin yhtä kyvykäs vilpittömyyteen kuin lapsen, se on päätöksestä ja rohkeudesta kiinni.
lounamusic 1 month ago
Heh. täähän on varsinaista Trolli-musaa. Muija yrittää röyhkeesti ratsastaa toisilla tai sitten on vaan idiootti tai muuten vaan naivin tyhmä.
NyNNyXXX 1 month ago
@NyNNyXXX Naiivi. Kuulostaapa minun korvaan hyvältä ja hienolta. Juu, sellainen olen, ja haluan olla elämän loppuun saakka - lapsenmielinen!
lounamusic 1 month ago
Voi luoja mitä "musiikkia" -.- huoh..
Aweryn92 1 month ago
@Aweryn92 Luojahan sen takana juuri on. 10 pistettä oivalluksesta!!!
lounamusic 1 month ago
"--Joista toinen on pieni omakustanneartisti ja toinen ison levy-yhtiön tuote. Joista toisella ei ole kanavia tuoda musiikkiaan julki. Jännää.--" Ei se nyt ihan siitä ole kiinni, että Chisulla on iso levy-yhtiö takana. Ja onhan tätäkin videotasi nyt lähes 50 000 ihmistä toistanut. Eikö vieläkään kuulu menestyksen ääntä? Eivätpä taitaisi nuo levy-yhtiönkään vehkeet sinun tilannettasi pelastaa. Jännäähän se on.
Joogggu 1 month ago
@Joogggu Ja taas vielä yksi, joka on jäänyt menneeseen kiinni. Aika kuluu, uutta ilmestyy vanhan päälle. Nuo lauseet ovat minulle jo menneen talven lumia. Ja, mitä sinä ajat takaa sanomisillasi, koska en ole missään vaiheessa sanonut, että pyrin sillä, mitä viime vuonna tapahtui, menestykseen tai levy-yhtiöiden listoilla. Minulla on menestystä varten ihan muut suunnitelmat, jos se on tullakseen:"Success is having to worry about every damn thing in the world, except money", Johnny Cash.
lounamusic 1 month ago
mun maailmankuva ei kyllä tästä sun paskastas järkkynyt D enemmänki ite näin nuorena ihmisenä vain järkytyin ja sain elinikäset traumat siitä miten helevetin paska laulaja sä olet. sä et osaa laulaa etkä tule osaamaan laulaa en mä tule tänne sulle kateellisena selittämään koska tiedän osaavani laulaa paljon paremmin kuin sä sillä en mä mene esimerkiksi beyoncen TAI CHISUN videoihin kommentoimaan että ne on paskoja laulajia sillä ne ei ole mutta sä olet.
murmelimiess 1 month ago
@murmelimiess No, onnea sitten niistä draumoista selviämiseen:/
lounamusic 1 month ago
Opettele laulamaan.
pussybrush 1 month ago
@pussybrush Vain käskystänne Sir or Mrs!!!
lounamusic 1 month ago
Peukkua jos feissarimokat toi sut tänne
DStylesHanska 1 month ago 90
@DStylesHanska Eiks noi feissarimokat oo jo eilistä päivää ja historiaa?
lounamusic 1 month ago
@lounamusic No kyl ne taitaa olla :) Yritin vaan olla hauska interneteissä mut alkoholi sai mut järkiintymään.
DStylesHanska 1 month ago
@DStylesHanska No, mikäs siinä sitten. Hieman tsemppiä sitten krapulapäivään. Ne on karseita!
lounamusic 1 month ago
@DStylesHanska eihä näissä ole mitään samaa...
Cosminen 1 month ago
Sun biisejä voi ihan kuunnella, niissä kaikissa on se oma "kotikutoinen"leima, mutta ei se haittaa ja voit hyvin jatkaa samalla linjalla. Jos joku haittaa on se, että epäilet(lit)? Chisua plagioinnista, mutta olen kuitenkin ymmärtänyt, niin kuin biisissäsi You Made Me Free sanot "The fight is finally over" ja se on hyvä. Te kumpikin kyllä mahdutte kentälle ja teille riittää kuuntelijoita.
Ps. nämä väittelyt ovat kyllä meille kommentoijille herkkua, mutta eiköhä vaihdeta aihetta?
Hande1navelless 1 month ago
@Hande1navelless Vaihdetaan vaan aihetta. Oon ihan kyllästynyt jo tähän touhuun! Tuolla on uusia biisejä englannin kielellä.
lounamusic 1 month ago
mä en nyt tiiä et mikä chisun biisi tässä muka soi.......
koiramania 1 month ago 3
@koiramania Mä en jaksa enää. Oon selittäny jo ihan tarpeeksi. Louna - My heart won't let you go!
lounamusic 1 month ago
@lounamusic
Olet oikeassa siitä että Sabotagen piano osuus on kopio. Tosin ei sinun biisistäsi vaan Cradle of Filthin - One Final Graven Kiss biisistä.
Foulheart89 1 month ago
@Foulheart89 Jahhas! Te taas liikenteessä!
lounamusic 1 month ago
@Foulheart89 Ei, vaan Rob Dougan - Clubbed to Death -biisistä
WebDesigneri 1 month ago
@WebDesigneri Eis nyt sentään! Nyt on uusi vuosi WebDesigneri. Teetkö hienoja sivuja?
lounamusic 1 month ago
Hei, anteeksi, kun kommentoin pari kertaa huumorimielessä näitä sun videoita. Jatka ihmeessä musiikin tekemistä. Jos vain yksikin ihminen ilahtuu siitä mitä teet - ja vaikka olisit itse se ihminen - olet tehnyt jotain arvokasta ja sellaista, mitä suurin osa meistä ei välttämättä osaa tehdä. Vaikka valtaosa ihmisistä ei sitä tajua, musiikin tekeminen on aina antamista ja niiden jotka sitä kuuntelevat, pitäisi olla aina kiitollisia siitä, mitä saavat. Hyvää jatkoa ja kaikkea hyvää sulle!
kfignb7564 1 month ago
@kfignb7564 Kiitos kaunis vaan. Louna - my heart won't let you go!
lounamusic 1 month ago
kyllä chisusta pidän enemmän vaikka olisikin kopioinut, ja luultavasti onkin!
trollimies 1 month ago
@trollimies Nii-in...ei oikeen enää jaksa kommentoida tätä, ku vie kaikki voimat, mut teretulemast kuunteleen Louna - My heart won't let you go.
lounamusic 1 month ago
@MIRAT0RRES Porsaan? Ne taidettiin kaikki jo syödä jouluntiimoilla. Päivän suositus: Louna - My heart won't let you go.
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Ootpa hauska. Päivän suositus: Älä nolaa itseäsi enempää.
MIRAT0RRES 1 month ago 6
@MIRAT0RRES Mitäs minä tässä muka itseäni nolailen? Kirjoittelen uusia biisejä. Jatkan eteenpäin, niin kuin saakutin iso osa tällä palstalla minua on kehottanut tekemään. Sinähän siellä itseäsi nolaat, jos jatkat tätä asiaa vielä - tai sitten tarkoituksesi on saada minut vielä jatkamaan tätä. Tiedä sitä!
lounamusic 1 month ago
Huh huh, miks meet mainostaa et joku kopioi sun musiikkia!! Kukaa haluu tällästä paskaa kopioida! Mieti vähä aluks et mitä alat avautumaan.. -.-
l1bya 1 month ago
@l1bya Minä en mainostanut mitään, kun aloin tästä asiasta puhua. Uskot sen tai et, mutta nyt en enää jaksa puhua asiasta, joten siirrytäänkö eteenpäin? Katsos vaikka tämä biisi uuden vuoden kunniaksi (Nyt minä mainostan):Louna - My heart won't let you go.
lounamusic 1 month ago
KUULGAA GAIGGI UUSI MENE ON SYNDYNYD MEILLE DÄNÄÄN DÄÄLLÄ DÄHDEN ALLA! :---DDDDDDDDDDDD
WatchOutIllEatU 1 month ago
@WatchOutIllEatU Päivän suositus: Louna - My heart won't let you go.
lounamusic 1 month ago
Vittu mitä PASKAA!!!!
RamaLamaDingDon 1 month ago
@RamaLamaDingDon Miten ihmeessä sinun sanavarasto on noin suppea? Mutta siirryppä sitten eteenpäin, jos tämä on sinusta paskaa: Louna - My heart won't let you go.
lounamusic 1 month ago
Kyl noista lounan vastauksista huomaa ettei ämmällä oo kaikki inkkarit kanootissa. Ja lauluäänikin on aivan järkyttävää raakkumista.
havaijinmunkkihylje 1 month ago
wtf am i listening...? Jä tää on se ämmä joka väittää että chisu varastaa silt biisei? ÄL OO ÄL. -1
AngDi 1 month ago
@AngDi Mä lopetin jo Chisusta puhumisen. Mä en enää jaksa, joten voit jäädä tähän aiheeseen tai siirtyä eteenpäin, vaiheeseen numero kaksi: päivän suositus: Louna - My heart won't let you go.
lounamusic 1 month ago
@lounamusic pfftttt no thanks
AngDi 1 month ago
Mmhhh...melkoista paskaa suoraansanottuna, mutta mikäs siinä jos tykkää
Metalfires 1 month ago
@Metalfires Mikäs siinä suositus: Louna - My heart won't let you go.
lounamusic 1 month ago
Mieletöntä paskaa :-D Saat silti propsit, oot sen verta ebun meemi :--DD
RedSummer112233 1 month ago in playlist Uploaded videos 4
@RedSummer112233 Haha! Päivän suositus: Louna - My heart won't let you go.
lounamusic 1 month ago
Vittu Chisu ja sää ootte molemmat paskaa, ketää kiinnosta.
hevimetallimias 1 month ago
@hevimetallimias Hahahaha. Ite eksyit tänne, että onnistuin. Jeah! Päivän suositus: Louna - My heart won't let you go.
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Jeah, e eksyny musa perässä, koska olin kaukaa viisas ja mutesin kaiuttimet enneku painoi linkkii, koska muute mu korvat ois tullu vissii takas vast ens vuonna,
hevimetallimias 1 month ago
@hevimetallimias Hahahaha! No, onneksi ne säily tälle vuodelle. Vuosihan on vasta alussa. Mutta yön suositus: Louna - My heart won't let you go.
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Miksi piilomainostat omaa paskaa biisiäsi kun tiedät kaikkien heittävän siihen dislikea?
GravesGaming 1 month ago
Chisu tuskin on kuunnellut tälläistä paskaa, saatikka varastanut sitä. Mietin itsekkin miksi olen kuunnellut tätä jo minuutin. EBIN, EBIN,EBIN
rasymike 1 month ago 9
@rasymike Onks toi vähän niinku ERIN, ERIN, ERIN? Ja tiedätkö, kaikki on mahdollista tässä maailmassa, kasvot ovat vain kuvia jostakin, mitä voimme vaan arvailla, sanat ovat tarinaa jostakin, mikä on kerrottu kertojan haluamma tavalla....bisnes on bisnestä, täynnä salaisuuksia! Mutta hyvää uutta vuotta vaan!
lounamusic 1 month ago
Hei mietippä oikeesti nyt noita sun puheita ja syytöksiä. Tää pianoriffi on oikeasti äärettömän yksinkertainen ja se kuuluu aika monissa muissa kappaleissa. Naurettavinta tässä on se, että sä syytät Chisua sun elämänkokemuksien varastamisesta. Nyt ois aika puhkaista se kupla, jossa sä elät ja kertoa, että aika monet ihmiset jakaa samanlaisia kokemuksia. Mä en hei ihan usko, että Chisua kiinnostaa pätkän vertaan sun elämäsi. Tai kirjoittaa biisejä sun elämästäsi. Tai hakkeroida sua. Anna jo olla.
Plaguerattt 1 month ago 5
@Plaguerattt Minähän lopetin jo, etkö ole huoomannut?
lounamusic 1 month ago
Ihan selvästi Chisu on varastanut tämän biisin. Itsekkin lauloin kerran suihkussa omiani ja sen jälkeen Lady Gaga löi itsensä läpi poker facella. Sattumaako? Ei voi olla. No samapa tuo.. Nyt jatkan sen tutkimista, että kuka laittaa myrkkyä juomaveteeni ja kuuntelee puhelintani. Epäilen Timo Soinia.
AndSomethingBizarre 1 month ago 65
@AndSomethingBizarre Mitä ihmettä sinä puhut?
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Samaa voisin tiedustella sinulta :)
AndSomethingBizarre 1 month ago
Miksi Chisu kopioisi tälläistä paskaa, kun sen oma musiikkikin on paskaa
TerryFGM 1 month ago
@TerryFGM ps, et ole kovin hyvä laulaja
TerryFGM 1 month ago
@TerryFGM Meikähän on paras!
lounamusic 1 month ago
@TerryFGM Hihihihi! Hauskaa uutta vuotta sullekin!
lounamusic 1 month ago
Onko kukaan koskaan sanonut, että omaat täysin vääristyneen käsityksen itsestäsi niin säveltäjänä, muusikkona(?) kuin laulajanakin? Kuka haluaisi kopioida tästä renkutuksesta yhtään mitään? Mitä tulee tähän julkisuuskohuun, pianon sävelkulku on aivan tajuttoman yksinkertainen ja tehty varmasti miljoonia kertoja kotona, bändikämpeillä ym. ja ehkä jopa satunnaisesti äänitetty studiossa, kuten Chisun tapauksessa on käynyt, joskin Chisun versio on edelleenkin vain "sivuosuma", ei plagiointia.
Muskettisopuli 1 month ago 3
@Muskettisopuli Louna - It's Love (2011). Tein sen tänään.
lounamusic 1 month ago
@lounamusic
Niin? Taisit juuri itse vahvistaa pointtini. Muutaman soinnun sointukierto epävireisellä hoilauksella -ja jos tulkitsin kommentointiasi oikein- pidät tuotostasi aivan erityisen hyvänä sekä itseäsi loistavana säveltäjänä, koska sait tuon "taitepläjäyksen" aikaan yhdessä päivässä. Tyttö hyvä, musiikki on kiva harrastus ja sitä kannattaa jatkaa, mutta tuhlaat aikaa ja elämääsi kuvitellen itsestäsi aivan sairaalloisen liikoja. Kannattaisi ehkä ihan oikeasti herätä...
Muskettisopuli 1 month ago
@Muskettisopuli Hah hahahaha! Mukavaa uutta vuotta Sullekin.
lounamusic 1 month ago
Tämä ei ole maailman parasta, mutta ei maailman paskintakaan, et kyllähän tätä kuunteelee joskus :D O.O
Nepalenkki 1 month ago
Tämäkö oli nyt se kappale, minkä ääni raitaa oli sabotoitu? Vai se demo? En pysy perässä.
Wer1Wet 1 month ago in playlist Uploaded videos
@Wer1Wet Kyllä se tää oli, mutta mä korjasin sen niin hyvin kuin pystyin takasin hyväksi. Mutta eihän se ikinä alkuperäistä korvaa. Mutta ihan jees. Teretulemast kuunteleen uutta biisiäni Louna - You made me free (2011), jos kiinnostaa. Se löytyy YouTubesta. Siinä ei oo mitään sabotoitu. Kivaa uutta vuotta!
lounamusic 1 month ago
Eikö näitä "tunnetuksi keinolla millä hyvänsä" - hahmoja oo julkisuudessa jo ihan riittämiin? Pelkästään provosoitumalla youtubessa lasten kommentoinnista, oot pilannu mahdollisuutes minkäänlaiseen uraan. Deal with it.
teuvomaantie1234 1 month ago
@teuvomaantie1234 Hahahaha, ompas se kiva, että näitä ennustajia on niin paljon nykyään! Kerroppas, miten sellaisen taidon saa hommattua?
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Heh, aiemmissa kommenteissa kerroin, mitä on tekeillä, en varsinaisesti sitä, mitä mieltä olen sinusta/Chisusta. Tarkoitin pääasiassa, että ellet tahdo väitellä internetin supersankareiden kanssa, muuta videosi asetuksia ja ignoraa heidät. Jos taas haluat kiistellä idioottien kanssa, jatka samaan malliin. Kaikkea hyvää sinulle, ja menestystä urallasi! :)
youngmrjamesharry 1 month ago
@youngmrjamesharry Onks nää kaikki muka sitten idiootteja? En mie niin aatellu. Mie aattelin, et ne ei tajuu!
lounamusic 1 month ago
Kiva biisi.
Sipetube 1 month ago
@Sipetube Oho!
lounamusic 1 month ago
37 tykkääjää...
SuperJuhna 2 months ago
@SuperJuhna Ihan vitun sama. Ihmiset on tollasia. Kuvitteletko, että ne puoltaa ihmistä, joka kyseenalaistaa heidän "parhaan naisartistin"? Kuvitteletko oikeesti?
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Kuvittelin oikeesti kyllä.
SuperJuhna 1 month ago
@SuperJuhna Äh, pitäsköhän tää vaahtoaminen jo lopettaa...
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Suosittelen...
SuperJuhna 1 month ago
@SuperJuhna Hah! no, mie lopetan. Nyt taidan olla vapaa tästä ristitulesta.
lounamusic 1 month ago
ei fiddu :D jälleen suloinen sabotage x-D louna on ebin meemi :DDDdD
youngmrjamesharry 2 months ago 16
@youngmrjamesharry Höööh, ei oo reiluu, et tyypit kiusaa mua ja mäen tiä yhtään, missä mennää. Mut hei, aurinko paistaa. Huomasitko?
lounamusic 2 months ago
@lounamusic Heh, valaistaanpa sua hieman. Eli siis Facebook-kommenttejasi liittyen tähän plagiointiin on julkaistu suomalaisilla huumorisivustoilla (Ylilauta, Naurunappula), sekä reaktioitasi tänne jätettyihin kommentteihin. Eli näiltä sivustoilta on viime aikoina tullut paljon porukkaa ihan haukkumismielessä, ajatellen sinun olevan "huomihuora", eli huomionhakuinen henkilö. Monet täällä käytetyistä lausahduksista ovat meemejä, eli internetissä kiertäviä sananparsia.
youngmrjamesharry 2 months ago
@youngmrjamesharry Tiedotkö, että ihmiset käsittelevät huumorin kautta asioita, joita eivät muulloin osaa käsitellä. Nyt kun sanon tän, voit seuraavaksi lukea jostakin Chisun haastattelusta, miten hän on tätä mieltä. Katoppa sitä naista, kun hän esiintyy. Näyttääkö hän siltä, että ajatukset tulevat hänestä flouna, vai näyttääkö se siltä, että hän muistelee. Katsoppa. Katsoppa tarkkaan.
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Ja siis monet täällä olevat yrittävät keksiä jotain humoristista sanottavaa. Kuten minäkin. Sinuna poistaisin mahdollisuuden kommentoida tätä videota, ehkä poistaisin myös tuon arvostelumahdollisuuden. Nämä vaihtoehdot löytyvät videon asetuksista. Ja muista, ÄLÄ vastaa täällä sinulle jätettyihin kommentteihin, paitsi jos joku kysyy jotain järkevää. Eli älä yritä keksiä jotain sanottavaa, jos joku ei pidä musiikistasi. Älä siis provosoidu ;P
youngmrjamesharry 2 months ago
@youngmrjamesharry Katsoppa, jotkut ihmiset ovat tunteellisia, toiset eivät niinkään paljon. Totta helvetissä minä provosoidun, jos luen saatana toisen naisartistin haastatteluja, kuin oomaa päiväkirjaa.
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Ja vielä musiikillisesti, tarvitset ehkä hieman vahvuutta ääneesi. Ja kyllä, huomasin että aurinko paistoi kauniisti, ainakin täällä pk-seudulla ;)
youngmrjamesharry 2 months ago
@youngmrjamesharry niin, vahvuutta. Saatana! Mussa on vahvuutta jakaa myös sullekin. Pistä minut ja Chisu vastakkain. pistä meidän johonkin haastatteluun vastakkain. Kuuntele, mitä minä sanon, kuuntele, mitä hän sanoo. Sillä tavalla, että siihen ei voi kukaan ulkopuolinen vaikuttaa.
lounamusic 1 month ago
This has been flagged as spam show
Salaliitto tässä Lounasmusiikin plagioinnissa onkin paljon luultua suurempi. Mukana Lousnaa kiusaamassa on luultavasti vieraan sivilisaation edustajia tai joku muu, jolla on aikakone. Nyt on nimittäin selvinnyt, että myös OMD jo 1980 plagioi Lusman ainutlaatuisen kiippariobligaaton: kuunnelkaapa enola gay.
kfignb7564 2 months ago
Kuulostaa hyvinkin samanlaiselta tuo piano. Joku tässä kopioi toista artistia, aivan takuulla. Tuollainen ei ole sattumaa.
LalliSaatana 2 months ago
@LalliSaatana Kiitos, että ees joku puoltaa! Kiitos ja hyvää tapspäivää.
lounamusic 2 months ago
@LalliSaatana menes nyt kuuntelemaan Gradle of filthin biisi
one final graven kiss. Pianoriffi mielestäni hyvin samanlainen kuin
tuu mun luo kappaleessa ja monessa muussakin.eli kuka plagioi
ketä jos ylipäätään kukaan on kopioinut mitään keneltäkään?
Hande1navelless 2 months ago
@Hande1navelless Enkä mene, ku ei tässä ole kyse pelkästä biisitä tai riffistä, vaan jostain suuremmasta. Mee ite kuuntelee Tuu mun luo Demo.
lounamusic 2 months ago
@lounamusic No, minä kuuntelin Tuu mun luo Demon. Sanoit kyllä ettei ole kyse pelkästä biisistä tai riffistä, mutta kun ne ovat niitä mihin tällainen tavistollo kiinnittää huomiota. Sanoit myös, että on kyse "jostain suuremmasta"sen voisit täsmentää, koska toi on kovin ympäripyöreä vastaus ainakin ammattilaiselta. Ehkä sitten voisi taviksellekin aueta asian ydin.
Hande1navelless 1 month ago
@Hande1navelless. Mie en oikeestaan enää jaksa selittää tätä asiaa. En pysty paremmin kertomaan, mistä on ollut kyse kuin mitä jo olen tehnyt. Seison kaikkien sanojeni takana, mutta enää en jaksa selittää. Ehkä joku päivä taas palaan asiaan, mutta en enää lähiaikoina tai minulla menee kaikki voimat tähän. Parempi nyt vain antaa asian olla ja keskittyä tulevaisuuteen. En voi mitään tapahtuneelle, mutta kurjasti mulle tehtiin. Toivottavasti huominen&tuleva ovat aurinkoisempia.
lounamusic 1 month ago
@Hande1navelless Ehkä tää biisi, jonka tänään tein selittää jotain, en tiedä. Se löytyy YouTubesta: Louna - You made me free (2011).
lounamusic 1 month ago
@Hande1navelless Mut teretulemast uuden biisin maailmaan: Louna - You made me free (2011). Löytyy YouTubesta. Tämä on vain kutsu.
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Ihan kuunneltavaa, jopa yllättävän kohtalainen. Se mitä biisin pitäisi selittää, no tiedän kyllä, mutta toivottavasti kohta"The fight is finally over" on se joka myös toteutuu.
Ja niin kuten poliitikotkin sanovat, negatiivinenkin julkisuus on parempi, kuin ei julkisuutta ollenkaan. En tiedä haluatko edes, mutta vielä jos onnistut kääntämään kaiken tämän "haloon" positiiviseksi niin nimeä ainakin sait.
Hande1navelless 1 month ago
@Hande1navelless Yritän, vaikka ei se taisto loppu oo. Vain hetkellisesti. No, kuuntele tää: Louna - It's Love (2011). Tein sen tänään.
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Kuunneltu, ihan ok. ja jopa uskomatonta kun teet biisin päivässä? Aivan! Chisulta kesti tehdä yksi LP, mikäli nyt oikein muistan yli puolivuotta, vaikka kaiken lisäksi plagioi osan niistä. karkeasti laskien sun tahdilla biisejä tulisi liki 200 puolessa vuodessa. osaatkos kertoa mistä moinen ero.
Hande1navelless 1 month ago
@Hande1navelless Mie oon kohta saanu uuden biisin valmiiksi. En tiedä, mistä ero johtuu. Ehkä mie oon luovempi, en tiedä!
lounamusic 1 month ago
@lounamusic Tai ehkä paskan suoltaminen liukuhihnalta ei vaadi minkäänlaista aikaa vievää luovaa prosessia? Uskomatonta kuinka ihminen voi elää niin tiukasti omassa kuplassaan, ettei yksinkertaisesti ymmärrä kuinka vääristyneen minäkuvan omaa. Oletko jollain tapaa henkisesti vajaa? Ehkä vielä joskus vuosien päästä "uraasi" taaksepäin katsoessasi ymmärrät, kuinka aika olisi ehkä kannattanut käyttää johonkin itselleen sopivampaan realiteettien merkeissä. Onnea ja menestystä.
Muskettisopuli 1 month ago 3
sabotage on paras :--DDD ja NN
vol15ify 2 months ago
@vol15ify Just, kertoo susta paljon...
lounamusic 2 months ago
@lounamusic mä oon paras :----DDD ja make
vol15ify 1 month ago
jääkiekko on paras ;D ja lätkä :DDDDDDD
ja foliohatut
kaikkivetaahabaneroo 2 months ago
@kaikkivetaahabaneroo Just joo. Vois TAMK:laiset mennä foliohattuineen jo kotia. Käy aika kapeeks noi Teidän kommentit.
lounamusic 2 months ago
Mitähä nää ihmiset oikee itkee ?:D eihä laulajan äänes oo mitää vikaa :) tyypit vaa kateellisii !
AppleThaOmena 2 months ago
@AppleThaOmena En mä ees tajuu, miksi ne tarttuu tohon lauluääneen, ku eihän tässä siitä ees oo kyse.
lounamusic 2 months ago
Plagiointi on paras :D ja sabotage :D
JiBii14 2 months ago in playlist Uploaded videos
@JiBii14 Ai parasta? Laittaa ihminen täysin palasiksi ja henkisesti matalaksi. Onnee vaan elämällesi, jos niin ajattelet!
lounamusic 2 months ago
No nyt mä sen huomasin... Oot yrittäny varastaa rytmin ja osan sanoistakin Chisun Sabotage -biisistä.
GravesGaming 2 months ago
@GravesGaming Ai minä. Mun levy äänitettiin kesällä 2010!!!!!!!!!!!!!!!!! Ei kesällä 2011 kuten Chisun. Ja toi Tuu mun luo on ollut jo alkuvuodesta jaossa sekä lähetettynä levy-yhtiöihin. Minä varastan, just, suurelta levy-yhtiöltä, joka pitää viimeiseen saakka kiinni bisnessalaisuuksistaan.Mieti nyt ees vähän!
lounamusic 2 months ago
herranjumala mikä ääni! aivan kamala =D
suskilolz 2 months ago 2
@suskilolz Just, äänestähän tässä kyse onkin!
lounamusic 2 months ago
@suskilolz
Siinä äänessä on silti potentiaalia tulevaisuuden varalle.
Varmasti kuullaan tästä artistista vielä, kunhan ei nyt lannistu tämän aiheettoman mollaus kampanjan alle.
LalliSaatana 2 months ago
@LalliSaatana Koettelemusten kautta voittoon - näin uskon ja luulen. Kiitos tuhannesti viestistä, se oli ihana kaiken tän haukkumisen keskellä.
lounamusic 2 months ago
@lounamusic Ja ei toi oo vaan ääntä, mie myös sävellän, sanoitan, sovitan ja tuotan....
lounamusic 2 months ago
@lounamusic teet kyllä sen aika paskasti.
SuperiHerra 2 months ago
@SuperiHerra Sulla on aika suppea ja mielenkiinnoton sanavarasto!
lounamusic 2 months ago
@lounamusic ai suppilo? :--DDDD makee! :--DD
SuperiHerra 2 months ago
täähä oli melkee yhtä hyvä kun se johanna tukiaisen biisi :DDDDD
Kilistinfull 2 months ago
@Kilistinfull Ootkohan ees kuunnellut Tuksua? Varmaan vaan arvostelet sen ulkonäön ja sanomisten perusteella, mitä lehdistö hänestä irti repii.
lounamusic 2 months ago
Salaliitto tässä Lounasmusiikin plagioinnissa onkin paljon luultua suurempi. Mukana Lousnaa kiusaamassa on luultavasti vieraan sivilisaation edustajia tai joku muu, jolla on aikakone. Nyt on nimittäin selvinnyt, että myös OMD jo 1980 plagioi Lusman ainutlaatuisen kiippariobligaaton: kuunnelkaapa enola gay.
kfignb7564 2 months ago
@kfignb7564 Voi herran pieksut, mikä oivallus. Sille kippis ja kulaus.
lounamusic 2 months ago
@lounamusic ymmärrän hyvin epäilyt vieraan sivilisaation kiusaajista sinua kohtaan,koska olen kuullut moneltakin mielipiteen ettei Chisun musiikki voi olla tästä maailmasta.
Hande1navelless 2 months ago
JÄLLEEN SULOINEN SABOTAGE!!!!
freddiezappa 2 months ago 26
@freddiezappa Haista paska ja suksi kuuseen!
lounamusic 2 months ago
Mitä vittua nyt taas.
GravesGaming 2 months ago
@GravesGaming Mitä taas?
lounamusic 2 months ago
Anteeksi nyt vain, mutta Sabotagen riffi menee mollissa, tämä duurissa. Missä siis yhtäläisyys? En itse tykkää sun enkä Chisun musiikista kovinkaan paljon, turhan simppeliä settiä molemmat, Chisulle kuitenkin nostan hattua isosti ahkeruudesta!
Sun biisi on valitettavasti vähän tylsä ja laulu liian ponnetonta.
jeppoo1 2 months ago
@jeppoo1 Just! Jos nostat hattua ahkeruudesta, pitäskö sun jo alkaa liputtaa minun puolesta? Ja noihin muihin lauseisiin olen vastannut niin monta kertaa, etten enää jaksa. Jos et tajua, ettei kyse ole laulusta tai biisin tylsyydestä, sitten et tajua. En voi takoa asiaa sinun päähäsi, enkä haluakkaan.
lounamusic 2 months ago
@lounamusic Pysytäänpä sitten asiassa niin sinäkin saatat _tajuta_:
Anteeksi nyt vain, mutta Sabotagen riffi menee mollissa, tämä duurissa. Missä siis yhtäläisyys?
jeppoo1 2 months ago
@jeppoo1 OI, oi, oi, se menee mollissa, puolisävelaskelta. Mikä SUURI ERO. Voi Jeesus! Tämä tekstitulva ei todellakaan perustu ainoastaan tuohon saatanan riffiin. Tässä on kyse suuremmista asioista, suuremmista yhtäläisyyksistä. Jos perustat väittämäsi yhteen lehtijuttuun,tuohon iltalehden juttuun, en selosta sinulle enempää. En jaksa, jos et edes halua yrittää ymmärtää, tai jos et edes halua nähdä defenssisysteemisi lävitse!
lounamusic 2 months ago
@lounamusic En todellakaan perusta väittämääni mihinkään Iltalehden artikkeliin, vaan musiikin teoriaan. Ymmärrät varmaan, että sun kaltaisia artisteja löytyy Suomesta ja erityisesti muualta maailmasta pilvin pimein. Musiikissa harrastetaan nykyään matkimista ja kopiointia vaikka kuinka paljon, myöskin niin että sitä ei itse huomaa.
Joten valitan, sun ja Chisun musiikilliset ideat eivät varmasti ole alkuperäisiä, vaan joku muu on kyllä keksinyt samoja juttuja jo ennen teitä.
jeppoo1 2 months ago
@jeppoo1 Ei sillä, että nykyään olisi helppo keksiä jotain musiikillisesti uutta ja mielenkiintoista, päinvastoin, sä et ainakaan ole keksinyt mitään uutta. Sun kannattais jo herätä sieltä omasta maailmastasi, ja tajuta, että et ole musiikillisesti mikään uusi ja mielenkiintoinen artisti, pelkkä massapoppari muiden joukossa.
jeppoo1 2 months ago
@jeppoo1 Pusi pusi sullekin!
lounamusic 2 months ago
@jeppoo1 En ole kanssasi samaa mieltä, olen pahoillani. Ja älä nyt helkkarissa pelkkään teoriaan pohjaa väitteistä, se on vaan teoriaa, musiikkia on myös ideoita ja henkeä.
lounamusic 2 months ago
En valitettavasti huomaa minkäänlaista yhtäläisyyttä chisuun tai mihinkään muuhun. Se että jos artistilla on epähuomiossa päässyt sammakko suusta niin ei siinä mitään. Jossakin vaiheessa se erhe kuitenkin kannattaa myöntää ettei koko homma mene koomisuudessaan enää tippaakaan pidemmälle. Itse kappale ei herätä sen suurempia tunteita puolesta tai vastaan.
pillypulli 2 months ago
@pillypulli Ei ole kyse kappaleesta, siis siitä, herättääkö se tunteita puolesta tai vastaan. Tämä ei ole kilpailu, tämä on musiikkia, vaikka tulisit mitä lankoja pitkin minulle kertomaan, ettei tämä ole musiikkia, sitten voin sanoa sinulle, että älä kuuntele, mene pois minun luota, jos et tykkää! Eikä minulla ole päässyt sammakko suusta. Seison kaiken takana, mitä olen sanonut. Kaiken. Ja se on sinun ongelma, jos et sitä hyväksy!
lounamusic 2 months ago
Ja kyllä, olen suuri musiikinystävä mutta mielestäni tässä kappaleetta itse musiikki on todella yksitoikkoista ja laulu ei ole mistään kotoisin. Ja ei, en kuuntele Chisun musiikkia, joten olen mielipiteideni kanssa täysin puolueeton.
Rikitochan 2 months ago
@Rikitochan Minkä takia sinä aloit arvostella tuota kappaletta, kun kyse ei ole siitä?
lounamusic 2 months ago
Pakko kyllä sanoa sen verran että ei tuo pianon pimputus kyllä kuulosta lähellekkään samalta kuin Chisun kappaleessa. Kannattaa lopettaa tuollainen naurettava vainoharhaileminen, teet sillä itsestäsi vain pellen muiden silmissä. Tietysti jotkut ajattelee että kaikki julkisuus on hyvästä, mutta näin se ei vaan ole, ainakaan jos haluaa menestyä muusikkona. Ei sun levyjäs jengi osta sen avulla että ne nauraa sulle. Mutta miten vain..
Rikitochan 2 months ago 2
@Rikitochan Kuvitteletko todella, että teen tätä musiikkia sellaisista lähtökohdista, että ihmiset ostaisivat sitä? Kuvitteletko oikeasti, että olen 15 vuotta tehnyt musiikkia, jotta sitä ostettaisiin? En helvetissä ole. Enkä tule ikinä tekemäänkään. ihmiset tulevat sen pariin, jos haluavat, en ala mielistelemään ketään, ystävä voin olla, kuuntelija, tukija. Ja ite oot vainoharhainen.
lounamusic 2 months ago
On se vaikeeta nykyään tehdä biisi, jossa mikään kohta ei muistuta yhtään jotain ennestään jo tehtyä biisiä... Että enpä usko, että tuollainen musiikintekijä, kuin Chisu, joutuisi tarkoituksellisesti matkimaan jonkun nimettömän biisejä. Eri asia, jos koko biisi olisi samalla sävelellä kuin sinun tekemäsi, mutta mielestäni tuo alun pianopimputus on ehkä soitettu jotakuinkin samoilla pianonäppäimillä, mutta muuta yhteistä niissä ei ole. Eikä kuulosta matkitulle vaikka kuuntelin ne monta kertaa!
Nanso74 2 months ago
@Nanso74 Arvosteletko todella noin suuresti tätä asiaa, ainoastaan lukemasi pianoriffin perusteella? Ilman, että olet lukenut mitään muuta? Jos näin on, en viitsi edes kommentoida tätä enempää.
lounamusic 2 months ago
Kuka tällästä kuraa ostais tai menis kattoon? Ei ei ei ei pysty ymmärtään.
aasinsilta 2 months ago
@aasinsilta Onko tässä todella kyse siitä, että ihmiset tulisivat minua katsomaan? Etkö nyt eksy aiheesta?
lounamusic 2 months ago
This has been flagged as spam show
Pakko sanoa että lauluntekijäksikin itseään kutsunut Louna on säälittävä. Kommentoidakseni vanhaa kommenttiani niin samaa tässä on pelkästään ja vain soittimesi piano ja muuta samaa ei olekkaan. Huomasin myös että olet näköjään kommentoinut kaikille tähän kommentoineille jotka sinua on haukkunut. Jos et pysty pistämään kommentteja toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niin ole hyvä ja poistu youtubesta. Tai no julkisuutta se on huonokin julkisuus. Olet nolo etkä osaa laulaa: vaihda alaa.
kiimapissa 2 months ago 2
Comment removed
kiimapissa 2 months ago
Ei jatkoon.
Leksi87 2 months ago 14
@Leksi87 Kuka on kilpakumppani? Jos Chisu, hän on jo jatkossa. Eiks hän oo jo voittaja?
lounamusic 2 months ago
AIVAN VITUN KOVA
MegaPalmere 2 months ago
@MegaPalmere Thanks!
lounamusic 2 months ago