Olet oikeassa että että nimimerkin taakse piiloutuu molemmat herrat. Mutta Wikipedian mukaan Orvokki Idän nimissä tehdyissä lauluissa sanoittajana oli aina Helismaa, säveltäjänä Kärki, poikkeuksena kappale "Lintu merellä", jonka myös sävelsi Helismaa. Wikipediassa on lähdeviittaus Viihdemusiikin Ystävien Seura ry:n sivulle "Musiikin salanimiä ja nimimerkkejä" mistä tuo tieto on peräisin.
Eipä mitään. Tulipahan perehdyttyä aiheeseen ja mukavaa kun löytyy netistä tietoa noista salanimistä.
Noissa mun kappaletiedoissa on ollut virheitä joitakin kertoja, olen suoraan kopioinut ne Äänitearkiston tietokannasta enkä monestikaan sen kummemmin tarkistellut muista lähteistä.
'lapsia tietysti no mitän muuta' :D
JuhoBodyCBBKuusela 9 months ago
Olen melko varma ja muistelen lukeneenikin jostain että Orvokki Itä on anagrammi Toivo Kärjen nimestä.
Nimimerkin taakse piiloutuu molemmat herrat Toivo Kärki ja Reino Helismaa. Lisäisin siis myös Topin tuohon sanoittajaksi
prunella47 9 months ago
@prunella47
Olet oikeassa että että nimimerkin taakse piiloutuu molemmat herrat. Mutta Wikipedian mukaan Orvokki Idän nimissä tehdyissä lauluissa sanoittajana oli aina Helismaa, säveltäjänä Kärki, poikkeuksena kappale "Lintu merellä", jonka myös sävelsi Helismaa. Wikipediassa on lähdeviittaus Viihdemusiikin Ystävien Seura ry:n sivulle "Musiikin salanimiä ja nimimerkkejä" mistä tuo tieto on peräisin.
Sirri2 9 months ago
Comment removed
prunella47 9 months ago
No niinpäs onkin. Pahoitteluni aiheuttamastani hämmingistä