Myllylä alko menestymään kansainvälisesti vasta ryhdyttyään kemialliseen hiihtosotaan. Mutta kansa vaati menestystä ja Mika täytti kansan toiveet. Lahjakkuutena ja harjoittelijana ainutlaatuinen. Hapenottokyvyssä Bjorn Dahlien kanssa maailman huippulukemat. Norskit, Venakot, Svedut, Italialaiset, Saksalaiset ja Suomalaiset douppas epoa 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Mika tunnusti ennen kuolemaansa käytön. Arvostan tunnustusta. Herkkä ja omantunnon ihminen. Oma idolini nuoruudessani!
Jäi kiinni 2001 mutta eihän sitä tiedä mitä sitä nautittiin ennen sitä. Kyllä Hiihtoliitto onnistui pilaamaan suomalaisen hiihdon vuosiksi eteenpäin. Mutta kunnioitusta Mikan muistolle, ihmisenä!
Kamala tapaus kerrassaan, paha mieli tulee poismenista :( Mutta ei mun mielestä Myllylää mitenkään erityisen hyvänä urheilijana voi pitää. Dopingin avulla kuka tahansa pystyy huippusuorituksiin
Ja voittihan kaveri kuiten olympialaisista kultaa, hopeaa ja neljä pronssia, sekä neljä mm-kultaa, 3 mm-hopeaa ja 2 mm-pronssia. Ja nämä saavutukset ovat 1994-1999 väliseltä ajalta. Doping käry oli vuodelta 2001.
@IOnlyFlyBlueAndWhite. Ohho, oletko tosiaan tuota mieltä. Mika oli yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista suomalaisista kestävyysurheiljijoista ikinä. Piste ja huutomerkki perään. Tosiaan järki käteen ja 90 luku oli aikaa jota ei kannata vertailla tähän päivään. Mika oli huippu-urheilja sanan varsinaisessa merkityksessä. Kaikesta huolimatta hieno suomalainen suururheilija jollaisia syntyy tähän maahan aniharvoin.
Lepää rauhassa Mika, suurin nuoruuteni aikojen idoli!
Olipas vähän sinisilmäinen kommentti.... Jos kuka tahansa pystyisi dopingin avulla huipulle meillä ois 20.000 huippuhiihtäjää... Kyllä se kovan työn ja vuosien harjoittelun takana on... Ja melko sinisilmäistä luulla, että huippu-urheilu olisi koskaan puhdasta... Edelleen ne vetävät douppia...
tõsine soome mees. austus sulle.
puhka rahus.
pussamot 1 month ago
Myllylä alko menestymään kansainvälisesti vasta ryhdyttyään kemialliseen hiihtosotaan. Mutta kansa vaati menestystä ja Mika täytti kansan toiveet. Lahjakkuutena ja harjoittelijana ainutlaatuinen. Hapenottokyvyssä Bjorn Dahlien kanssa maailman huippulukemat. Norskit, Venakot, Svedut, Italialaiset, Saksalaiset ja Suomalaiset douppas epoa 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Mika tunnusti ennen kuolemaansa käytön. Arvostan tunnustusta. Herkkä ja omantunnon ihminen. Oma idolini nuoruudessani!
Habient 1 month ago
thank you so much for posting this. Hopefully we can forgive our hero, accept that he is human and reach out to those who's hearts are in need.
vasa2007sss 3 months ago 2
Rest In Peace Mika, he was my childhood hero as well. The world is a cruel place..
finkako86 4 months ago
KIITOS KAIKISTA ONNELLISISTA HETKISTÄ !
Lailla enkelten siivin minä täällä hiihdin, mut nyt pois on luisot ja jäljellä vain kaunis muisto.!
Muistosi elää ikuisesti kanssamme.!
LEPÄÄ RAUHASSA MIKA.!
emppusi1969 6 months ago
Hieno video! Mikä ton kappaleen nimi on?
Axeli85 7 months ago
@Axeli85 löysin täältä youtubesta eräältä saksalaiselta. en osaa sanoa tarkempia tietoja mutta se väittää itse sen säveltäneen...
finnfellow 6 months ago
Koskettava video Mikasta. :'(
willow85fi 7 months ago 2
Taistelu on ohi .. :(
StoneColdJoe7 7 months ago
Jäi kiinni 2001 mutta eihän sitä tiedä mitä sitä nautittiin ennen sitä. Kyllä Hiihtoliitto onnistui pilaamaan suomalaisen hiihdon vuosiksi eteenpäin. Mutta kunnioitusta Mikan muistolle, ihmisenä!
IOnlyFlyBlueAndWhite 7 months ago
Kamala tapaus kerrassaan, paha mieli tulee poismenista :( Mutta ei mun mielestä Myllylää mitenkään erityisen hyvänä urheilijana voi pitää. Dopingin avulla kuka tahansa pystyy huippusuorituksiin
IOnlyFlyBlueAndWhite 7 months ago
@IOnlyFlyBlueAndWhite Kyllä myllylä oli hyvä urheilija. Aine josta jäi kiinni ei nosta suorituskykyä vaan alentaa hemoglobini arvoja.
tesaro84 7 months ago 2
Ja voittihan kaveri kuiten olympialaisista kultaa, hopeaa ja neljä pronssia, sekä neljä mm-kultaa, 3 mm-hopeaa ja 2 mm-pronssia. Ja nämä saavutukset ovat 1994-1999 väliseltä ajalta. Doping käry oli vuodelta 2001.
tesaro84 7 months ago
@IOnlyFlyBlueAndWhite No ei takuulla pysty! Haloo... järki käteen.
Koskettava video Mikan muistolle, ansaittu kunnianosoitus.
Fritha71 7 months ago
@IOnlyFlyBlueAndWhite. Ohho, oletko tosiaan tuota mieltä. Mika oli yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista suomalaisista kestävyysurheiljijoista ikinä. Piste ja huutomerkki perään. Tosiaan järki käteen ja 90 luku oli aikaa jota ei kannata vertailla tähän päivään. Mika oli huippu-urheilja sanan varsinaisessa merkityksessä. Kaikesta huolimatta hieno suomalainen suururheilija jollaisia syntyy tähän maahan aniharvoin.
Lepää rauhassa Mika, suurin nuoruuteni aikojen idoli!
2020Volvo 7 months ago 4
Olipas vähän sinisilmäinen kommentti.... Jos kuka tahansa pystyisi dopingin avulla huipulle meillä ois 20.000 huippuhiihtäjää... Kyllä se kovan työn ja vuosien harjoittelun takana on... Ja melko sinisilmäistä luulla, että huippu-urheilu olisi koskaan puhdasta... Edelleen ne vetävät douppia...
DisgraceTheory 7 months ago