Henry, eiköhän eduskunnassa oo tällä hetkellä 150% ehdokkaita jotka vastustaa tukipakettia. Tällä hetkellä Euro vaikuttais olevan uppoova alus mitä ei tukipaketit pelasta. Se tosin _ei_ tarkota, etteikö täällä kotisuomessa mee asiat päi helvettiä siinä vaiheessa jos oma valuutta menettää arvonsa.
@Leposija Odotin parempia argumentteja mutta mikäs siinä jos on tietämätön. Niin se oli vaalien aikana että moni vastusti, mutta hallitushan on täynnä takinkääntäjiä (SDP ja Vasemmistoliitto, RKPllä ja Vihreillä ei taas ole mitään selvää kantaa asioista) ja siksi Po(o)rtugalin tukipaketti hyväksyttiin. Vanhoja puolueita äänestämällä sama paska jatkuu, siksi kannattaisi äänestää Soinia tai Väyrystä presidentiksi ja PS seuraavissa vaaleissa. Ja se oli noin 150 KANSANEDUSTAJAA eikä 150 PROSENTTIA.
Edustaja Rajamäki esitti varsin hyviä väitteitä, joihin Katainen ei pystynyt antamaan perusteltuja vastineita, vaan päätyi henk.koht. haukkumaan Rajamäkeä...Tästä voidaan päätellä, että Rajamäen esittämät pohdinnat olivat totta, tai ainakin hyvin lähellä totuutta.
Kokoomus on riistäjien puolue, joka ei ole tähän maahan tuonut koskaan mitään hyvää tavallisen palkansaajan ja köyhän eteen. Katainen on valehtelijoista ja kieroilijoista pahin.
@Leposija Mitäs mieltä olet eurokriisistä? Kannattaako Suomen vieläkin lapioida veronmaksajien rahoja Kreikkaan vai pitäisikö ottaa markka takaisin vai potkia etelä-Euroopan maat ulos Eurosta? Jos sama meno jatkuu niin seuraavat linnanjuhlat juhlitaan Brysselissä samalla kun Suomessa köyhyys lisääntyy ankaran verotuksen seurauksena. Jos lukisit Taloussanomia Iltalehden sijaan niin voisit ymmärtää että kriisiä ei Kokoomuksen politiikalla ratkaista, sano jos olen väärässä.
Ei kiinnosta politiikka yhtään, joka puolue samanlaisia kusettajia täynnä... Äänestän ps ihan vaan vittuillakseni kun kaikki puolueet sitä vihaa. Aivan sama vaikka kusetus jatkuis niitten johdolla, on noi toiset jo niin kauan saanu vetää taskuihinsa massia et on jo hyvä et kusettajatkin vaihtuu...
ja voi vittu. vois pyrkiä eduskuntaan. Ensimmäisenä kansanedustajien palkoista karsitaan osa, eikä nosteta. Kenailulla ei voi tienata paremmin kuin hyväpalkkaisella työllä!
Katainen saisi kantaa vastuun siitä, että meillä on kahdet työmarkkinat. Esim Virosta tulee raksalle työntekijöitä kolmella eurolla tunti johtuen toiminimi/alv-käytännöstä, jonka kokoomus loi. Kuka suomalainen tekee kolmella eurolla tunti mitään?
En hauku köyhiä. Kommenttini oli lähes sarkastinen, mutta YouTube on täynnä PerSufan96 jonneja yms., jotka haukkuvat Kokoomusta vaikka politiikasta eivät tiedä YHTÄÄN mitään. Se pistää vihaksi.
@Miqimus Kokoomus on täyttä porvaripaskaa kaikin puolin. Ei sitä kannata kuin rikkaiden äänestää, mutta aina löytyy pienempituloisiakin idiootteja jotka kuvittelevat kokoomuslaisuuden olevan jotenkin hienoa ja äänestävät sitä siksi vaikkei se heidän etuaan ajakaan.
@Miqimus Politiikasta nyt yleensäkään ei paljoa tarvitse tietää! Riittää, kun ymmärtää, että Kokoomus on oikeistopuolue ja tietää, että oikeisto tukee porvareita ja rikkaita köyhien kustannuksella.
Lisäksi kun sen verran perehtyy asiaan, että katselee ja kuuntelee vähän Kataisen tekoja ja puheita, jotka ovat hänen koko poliittisen uransa olleet täysin ristiriidassa keskenään, niin voi heti sulkea pois yhden puolueen, jota ei tavallisen palkansaajan missän tapauksessa kannata äänestää.
@Zamppa86 Osaat antaa varmasti esimerkin mitenkä 2000-luvun kokoomus on tukenut rikkaita köyhien kustannuksella. Kiitos, etukäteen. Nimimerkki: hakee vielä poliittista puoluettaan.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Onhan tämä nyt aivan selvää että EU ottaa halpatyövoimamaita schengen alueeseen vain ja ainoastaan siitä syystä että työntekijälittoja saisi painettua voimattomiksi. Kun halpatyövoimaa leviää "rikkaisiin"maihin niin se parantaa EU :n kilpailukykyä rahallisesti ja tuottaa bonusta EU herrojen taskuun, mutta tavalliselle kansalaiselle se tuo vain lisää kurjuutta kun tehdään töitä orjapalkalla. EU ei ole ihmisen asialla, herroja kiinnostaa vain talous.
Kokoomushan nimeenomaan toimintatavallaan tukee rikollisuutta.
Vähennetään ihmisten sosiaaliturvaa ja lisätään maahanmuuttoa niin rahanpuutteessa työttömäksi joutuneet voivat ajautua rikollisen polulle ja maahanmuuttaja myös voi lisätä rikollisuutta jo sen lisäksi että syövät meiltä työpaikkoja.
EU-laki kieltää avustamasta rahallisesti toista EU-maata ja kuitenkin katainen syytää rahaa niin saatanasti vararikossa oleville muille eu-mailla. Onko tässä nyt kahdet säännöt ja onko se tuomittavaa?
Upeesti on Viheraho saanut nappulat Kataista vastaan.. Onhan sekin ymmärrettävää jos pullamössö nuoret vieroksuu työn tekemistä ja on yrittäjien tukemista vastaan. Jos olisitte edes vuoden yrittäjänä voisitte ehkä hieman paremmin ymmärtää ettei se yrittäjilläkään herkkua ole, he todennäköisesti teidänkin palkkanne tulee maksamaan..
Kumpa tietäisit mikä todellisuus esim. paljon puhutussa julkisivuremontti bisneksessä, niin jättäisit noi naurettavat pullamössö puheet sikseen. Ei siitä voi suomen nuoria syyttää millään tavalla, jos yli 60% työläisistä on ammattitaidottomia baltialaisia jotka on haettu ainoastaan halvan hinnan takia. Katsoppa MOT dokumentti "Tappava Urakka", siinä vähän osviittaa raksa-alan menosta. Ja kuinka paljon näitä pitäisi tukea, kun vuodesta toiseen on tulos miljoonia plussalla. Ahneutta......
@Miqimus oot väärässä, tiesitkö että kokoomus rahoittaa toimintaansa salakuljettamalla huumeita ulkomailta Suomeen, ei oo uusi juttu CIA teki sitä myös, perehdy näihin salaliittoteorioihin niin tiedät, vittu kun en muista linkkiä missä toi oli
Viimeiseksi hän sanoi: Aidosti tukea rikollista toimintaa. Katainen sen sanoi! Tosi epäisänmaallista toimintaa. Muuten, Katainen voisi yksityistää ittensä kuten kaikki sairaanhoidon,postin ja tms. niin voisi katsoa ostaako kansa Toiminimi KATAISELTA palveluja vai pelkät Suuryritykset.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Järjestäytynyt rikollisuus nauttii Kokoomusvaltion erityistä suojelusta ja päinvastoin. Oliko tämä edes uutinen? Kaikki jätkät raksalla ovat tienneet jo parikymmentä vuotta. Kiva vaaleanpunainen paita muuten. Varmasti takaa suosion oikeissa piireissä.
näit kommenttei ku kattoo niin ei voi sanoo ko huhhuh .... tääl suomalaiset näyttää omaa yhteiskuntafilosofista osaamista ja sit ko pyydetään perustelemaan kolmea suurta puoluetta vastaan ni ei tuu mitään järkevää... haaste teille kaikille!
tääl on vuokrafirmojen kautta tuhansia varjotalouden tekijöitä ym samaa kaavaa ylläpitäviä ja 1500 e kk liksat et siilinjärven nukke-pojalla vasen käsi ei tiedä mitä oikee lupaa.eräskin porvarivaikuttaja luottaa ride oniin
@Anonymouz1337 Itsehän en demareita äänestäisi, mutta Anonymouz1337 on oikeassa. Ilmainen peruskoulutus+terveydenhuolto on demareiden ansiota. Mitä videoon tulee; Katainen saisi kasvattaa pallit.
@QuitarH3r0 Kommunismi on sosiaalis-taloudellinen tai poliittinen järjestelmä, joka ajaa luokatonta, tasa-arvoista ja yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia.[ Kommunismin kannattajat näkevät aatteensa usein sosialismia seuraavana yhteiskuntamuotona.
@puju1234 Kyllä mä tiedän mitä se tarkottaa :D Viittasin vaan siihen että jos joku haukkuu kommunistiksi, en näe siinä mitään pahaa. Kommunismi on hieno asia ja kommunistit hienoja ihmisiä. Sääli vaan että aina joku sählää
@QuitarH3r0 Kyllä, kommunismi on erittäin hieno asia. Onhan kaikki entiset ja nykyset kommunismi valtiot olleet hyvinvointi maita kuten esimerkiksi: Neuvostoliitto,Pohjois-Korea ja entinen Vietnami. Kommunismissa ei ole mitään hyvää.
@puju1234 Noissa valtioissa en näe mitään kommunistista. Niin se vaan on. Täydellistä kommunismia ihmisrotu tuskin koskaan saavuttaa. Näinollen mun on pakko olla yleisvasemmistolainen
Huhhuh, mikä fail Rajamäeltä. Mitä ihmettä tommosella populistisella elämöinnillä oikein yritetään ajaa takaa? Oikeasti, haluaisin vähän tietää, mikä ihmeen MOTIIVI olisi hallituksella tai kokoomuksella tehdä mitään tuollaista, mitä Rajamäki väittää? Onhan se kiva dissata Isoja Herroja, mutta kertokaa oikeasti, että mikä ihmeen motiivi Kataisella tai Kokoomuksella voi olla tukea rikollisuutta Suomessa? Tai luoda kahdet erilliset selkeät työmarkkinat. Seriously, what the fuck?
@Gameon1979 Katot vaan kuka niita ydinvoimaloitakin rakentaa.Son sit sun hyva olla samaa mielta uutisten kanssa siita kenen syy son kun ne tulee silmille ne voimalat tai kustannukset paisuu.Eli jos sulla ei o tietoa sun pitaa sita hakea.Voit myos toistaa sita "tietoa" mita julkisuudessa hoetaan mut se ei kiinnosta ketaan.Et jos sua "seriously"kiinnostaa niin tietoa kylla saa tahoilta joilla ei o omanvoitonpyynti tarkeinta.
katainenhan se suurin roisto on!
99aapo99 6 days ago
Lopussa tuli melkeen Jyrkille itku. :'<
TheSonicio 1 week ago
Jykä varmaan muistaa tämän Suomen verotuksen ja ulkomaisen halpatyövoiman suhteen ? Ei tämän puheen perusteella.
Ja koska Jykä höpisee samanarvoisuudesta, Jykä varmaan tuomitsee positiivisen syrjinnän joka on hyväksytty virallisesti hallituksessa ?
puistis 2 weeks ago
1:17 Hups
TheAmmattilainen1 1 month ago in playlist Yhtä jos toista
Tyypillinen kieltäminen kun on bustattu! :D Kokoomus voisi painua syvälle sinne mihin aurinko ei paista. Terveisin siivooja.
Yuukkis 1 month ago
Voooii, tuliko käteiselle paha mieli....?
JustRoudkill 1 month ago
Painakaa 0 pohjaan.
ljlassi 1 month ago
This has been flagged as spam show
Katainen täys antikristus!, demonimainen nauru aina kasvoilla!!
55janne 1 month ago
"Sen eteen pitää tehdä kaikk... Hups."
IironMeideni 1 month ago 3
Henry, eiköhän eduskunnassa oo tällä hetkellä 150% ehdokkaita jotka vastustaa tukipakettia. Tällä hetkellä Euro vaikuttais olevan uppoova alus mitä ei tukipaketit pelasta. Se tosin _ei_ tarkota, etteikö täällä kotisuomessa mee asiat päi helvettiä siinä vaiheessa jos oma valuutta menettää arvonsa.
Leposija 1 month ago
@Leposija Odotin parempia argumentteja mutta mikäs siinä jos on tietämätön. Niin se oli vaalien aikana että moni vastusti, mutta hallitushan on täynnä takinkääntäjiä (SDP ja Vasemmistoliitto, RKPllä ja Vihreillä ei taas ole mitään selvää kantaa asioista) ja siksi Po(o)rtugalin tukipaketti hyväksyttiin. Vanhoja puolueita äänestämällä sama paska jatkuu, siksi kannattaisi äänestää Soinia tai Väyrystä presidentiksi ja PS seuraavissa vaaleissa. Ja se oli noin 150 KANSANEDUSTAJAA eikä 150 PROSENTTIA.
HenryTuskala 1 month ago
"Yhdet! Ja. Samat! Säännöt! On. Elämän. Tärkein. Periaate!" Hassua että minuakin kiinnostaa yhtäkkiä politiikka.
nominahuoh 1 month ago
Katalainen
tummp1 1 month ago
Katainen on kuin auton rengas. Alkaa vinkumaan heti kun lisätään vauhtia.
MrAasi4 2 months ago 28
Yhdet ja samat säännöt... Eli köyhällä ei ole mahdollisuuskia ja rikkaalla on?
hautakivi94 2 months ago 3
Edustaja Rajamäki esitti varsin hyviä väitteitä, joihin Katainen ei pystynyt antamaan perusteltuja vastineita, vaan päätyi henk.koht. haukkumaan Rajamäkeä...Tästä voidaan päätellä, että Rajamäen esittämät pohdinnat olivat totta, tai ainakin hyvin lähellä totuutta.
Kokoomus on riistäjien puolue, joka ei ole tähän maahan tuonut koskaan mitään hyvää tavallisen palkansaajan ja köyhän eteen. Katainen on valehtelijoista ja kieroilijoista pahin.
Zamppa86 2 months ago
kokoomus tukee rikollista toimintaa, harmaata taloutta. saavatpahan kesämökkinsä rakennutettua halvemmalla
herrahanska 2 months ago
Mikäs tuossa oli vihjailua? Aika suoralta puheelta kuulosti.
TheCrazyFinn 2 months ago
Se päivä kun EU ja euro kaatuu tulee olemaan liputuspäivä Suomessa.
HenryTuskala 2 months ago
@HenryTuskala
Niinkö luulet?
Miqimus 2 months ago
@HenryTuskala painu takasin luolaan. On se pirun hieno juttu jos meidän oma valuutta kaatuu. Perkeleen tyhmää porukkaa. Huhhuh
Leposija 1 month ago
@Leposija Mitäs mieltä olet eurokriisistä? Kannattaako Suomen vieläkin lapioida veronmaksajien rahoja Kreikkaan vai pitäisikö ottaa markka takaisin vai potkia etelä-Euroopan maat ulos Eurosta? Jos sama meno jatkuu niin seuraavat linnanjuhlat juhlitaan Brysselissä samalla kun Suomessa köyhyys lisääntyy ankaran verotuksen seurauksena. Jos lukisit Taloussanomia Iltalehden sijaan niin voisit ymmärtää että kriisiä ei Kokoomuksen politiikalla ratkaista, sano jos olen väärässä.
HenryTuskala 1 month ago
@HenryTuskala Vedetäänkö lippu ihan ylös vai puoleen salkoon?
Yuukkis 1 month ago
@Yuukkis Ylös ellet ole Kokoomuslainen jonka mielestä Kreikka ja koko Etelä-Eurooppa pitää pelastaa hinnalla millä hyvänsä.
HenryTuskala 1 month ago
''sen eteen pitään tehdä kaikki'' :DD
TheElectricFruit 2 months ago
kyllä tossa varmaa iha vapisuttaa kun tommonen armoton raskaan työn raataja korottaa ääntään,laittaa pian koko eduskuntatalon palasiks
samullel 3 months ago
This has been flagged as spam show
Oksettava puolue koko kokoomus tai paremmin voisi sanoa sekoomus! !Jyrkin sais viedä saunan taakse!
55janne 3 months ago
vittu toi äijä on iha hullu!!!!
87odus 3 months ago
Ei kiinnosta politiikka yhtään, joka puolue samanlaisia kusettajia täynnä... Äänestän ps ihan vaan vittuillakseni kun kaikki puolueet sitä vihaa. Aivan sama vaikka kusetus jatkuis niitten johdolla, on noi toiset jo niin kauan saanu vetää taskuihinsa massia et on jo hyvä et kusettajatkin vaihtuu...
zeizee 4 months ago
Jyrki Katainen on säälittävä hinari, joka ei ajattele muita ihmisiä joilla ei ole rahaa
BlackGuitar265 4 months ago 6
kataisen juonia
FinlandRulezz 4 months ago
ja voi vittu. vois pyrkiä eduskuntaan. Ensimmäisenä kansanedustajien palkoista karsitaan osa, eikä nosteta. Kenailulla ei voi tienata paremmin kuin hyväpalkkaisella työllä!
peltsi40 4 months ago
"..se on rikollista, se on tuomittavaa, ja sen eteen pitää tehdä kaikki.."
Niinpä. Voi voi tuota Jyrkiboy Käteistä.
msvensso 4 months ago
Ja Sen eteen pitää tehdä kaikkensa.--.... sen estämiseen pitää tehdä kaikki mahdollinen! Nyt tuli paha moka Kataiselta!
myhsp 5 months ago
1:19 kataiselta lipsahti
TheCOB98 5 months ago 11
Tuo on niin pöyristyttävä väite
RakettiUkko 6 months ago
Katainen saisi kantaa vastuun siitä, että meillä on kahdet työmarkkinat. Esim Virosta tulee raksalle työntekijöitä kolmella eurolla tunti johtuen toiminimi/alv-käytännöstä, jonka kokoomus loi. Kuka suomalainen tekee kolmella eurolla tunti mitään?
JanLennot 6 months ago
Uliuliuli köyhät & kateelliset.
Kokoomus<3
Miqimus 6 months ago
Comment removed
Teqo7 6 months ago
@Teqo7
Ai miksi? Olen poliittisesti ehkä erimieltä kuin sinä...
Miqimus 6 months ago
This has been flagged as spam show
@Miqimus Mieti vähä mitä sanot...
Teqo7 6 months ago
@Miqimus Vittuilet köyhille... Oo päivä köyhä nii tiiät mitä se on.
Teqo7 6 months ago
@Teqo7
En hauku köyhiä. Kommenttini oli lähes sarkastinen, mutta YouTube on täynnä PerSufan96 jonneja yms., jotka haukkuvat Kokoomusta vaikka politiikasta eivät tiedä YHTÄÄN mitään. Se pistää vihaksi.
Miqimus 6 months ago
@Miqimus Kokoomus on täyttä porvaripaskaa kaikin puolin. Ei sitä kannata kuin rikkaiden äänestää, mutta aina löytyy pienempituloisiakin idiootteja jotka kuvittelevat kokoomuslaisuuden olevan jotenkin hienoa ja äänestävät sitä siksi vaikkei se heidän etuaan ajakaan.
Pvjinflight 5 months ago
@Miqimus Et kai tosissas oleta, että Kokoomusta äänestävä älymystö hilluu jossain YouTubessa... tai ylipäätään netin keskustelupalstoilla?
TheHage91 4 months ago
@TheHage91
Kyllähän niitä on. Harvempi niistä vain kommentoi. ;)
Miqimus 4 months ago
@Miqimus vaikka kävis töissä ni eihän ne rahat riitä.. perseestä koko Suomen toiminta muutenkin.
TheElectricFruit 2 months ago
@Miqimus Politiikasta nyt yleensäkään ei paljoa tarvitse tietää! Riittää, kun ymmärtää, että Kokoomus on oikeistopuolue ja tietää, että oikeisto tukee porvareita ja rikkaita köyhien kustannuksella.
Lisäksi kun sen verran perehtyy asiaan, että katselee ja kuuntelee vähän Kataisen tekoja ja puheita, jotka ovat hänen koko poliittisen uransa olleet täysin ristiriidassa keskenään, niin voi heti sulkea pois yhden puolueen, jota ei tavallisen palkansaajan missän tapauksessa kannata äänestää.
Zamppa86 2 months ago
@Zamppa86 Osaat antaa varmasti esimerkin mitenkä 2000-luvun kokoomus on tukenut rikkaita köyhien kustannuksella. Kiitos, etukäteen. Nimimerkki: hakee vielä poliittista puoluettaan.
rapyla 2 months ago
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Onhan tämä nyt aivan selvää että EU ottaa halpatyövoimamaita schengen alueeseen vain ja ainoastaan siitä syystä että työntekijälittoja saisi painettua voimattomiksi. Kun halpatyövoimaa leviää "rikkaisiin"maihin niin se parantaa EU :n kilpailukykyä rahallisesti ja tuottaa bonusta EU herrojen taskuun, mutta tavalliselle kansalaiselle se tuo vain lisää kurjuutta kun tehdään töitä orjapalkalla. EU ei ole ihmisen asialla, herroja kiinnostaa vain talous.
MrOpa86 7 months ago
Jykä-boy has a cunning plan: "I will sell Finland, for ONE MILLION DOLLARS!"
TheCrazyFinn 7 months ago
pitäkää 9 pohjassa
runemies1 7 months ago
Hieno mies tuo Katainen.. oikea pystyyn nostettu, puunattu, ja pukuun puettu sika. Hyi helvetti.
Borshelli79 7 months ago
sigmund freudilla vois olla jotain sanottavaa tästä
jopsakka 8 months ago
Kokoomushan nimeenomaan toimintatavallaan tukee rikollisuutta.
Vähennetään ihmisten sosiaaliturvaa ja lisätään maahanmuuttoa niin rahanpuutteessa työttömäksi joutuneet voivat ajautua rikollisen polulle ja maahanmuuttaja myös voi lisätä rikollisuutta jo sen lisäksi että syövät meiltä työpaikkoja.
justmymage 8 months ago 4
työvoimapulasta puhuttu aina... mutta ainoa työvoimapula on halpatyövoimasta xD
välitysfirmapaskat senkuin porskuttaa ;)
ei ihme että KÄTEINEN näytteli suuttumusta noinkin gozomaisesti,kun on kaikin keinoin tukemassa kaikkea paskaa xD
mironimironi 8 months ago
Sanoipahan "kakset" vaikka korjasikin "kahdet".
Keksiankka 8 months ago
EU-laki kieltää avustamasta rahallisesti toista EU-maata ja kuitenkin katainen syytää rahaa niin saatanasti vararikossa oleville muille eu-mailla. Onko tässä nyt kahdet säännöt ja onko se tuomittavaa?
BMM51 8 months ago
Kyllähän se herroille passaa että sikariporras tienaa miljoonia vuodessa ja duunaripuolella asentaja tekee kokoonpanotyöt 0,20€/h.
Arvatkaa miksi en viitsi itse mennä "oikeisiin" töihin?
rdas188 8 months ago
@rdas188
:D
el060248 8 months ago
Kaitaisen väitteethän eivät ikinä ole naurettavia....ei missään nimessä...
MrSuurijohtaja 8 months ago
Vitun mulkku Katainen mitää muut ajattel ku omaa pörssiis!
adsasjsdfg 8 months ago
This has been flagged as spam show
Protocols of learned elders of zion
yuber124875 8 months ago
Kokkareet tukee harmaata taloutta ei mitään uutta :D
erkkohhhh 8 months ago
Tuli jotenkin tästä mieleen Jujun uusi biisi Loppu.. :D
imtehg0d 10 months ago 4
Jyrki on nyt hyvin, hyvin vihainen! Tais osua ja upota.
miisu 10 months ago 43
Aiva pöyristyttävä väite, että J Käteinen puhuis saibaa :D
s1rpala1nen 10 months ago
Upeesti on Viheraho saanut nappulat Kataista vastaan.. Onhan sekin ymmärrettävää jos pullamössö nuoret vieroksuu työn tekemistä ja on yrittäjien tukemista vastaan. Jos olisitte edes vuoden yrittäjänä voisitte ehkä hieman paremmin ymmärtää ettei se yrittäjilläkään herkkua ole, he todennäköisesti teidänkin palkkanne tulee maksamaan..
5tuur 10 months ago
@5tuur
Kumpa tietäisit mikä todellisuus esim. paljon puhutussa julkisivuremontti bisneksessä, niin jättäisit noi naurettavat pullamössö puheet sikseen. Ei siitä voi suomen nuoria syyttää millään tavalla, jos yli 60% työläisistä on ammattitaidottomia baltialaisia jotka on haettu ainoastaan halvan hinnan takia. Katsoppa MOT dokumentti "Tappava Urakka", siinä vähän osviittaa raksa-alan menosta. Ja kuinka paljon näitä pitäisi tukea, kun vuodesta toiseen on tulos miljoonia plussalla. Ahneutta......
PatriotGrey 9 months ago
Oli Bobrikov on Katainen
oli Schauman, mutta missä on sankarimme uus? ;)
Oozy9Millimeetah 10 months ago
hahahaha Rajamäki vittuilee :DDD
Teqo7 10 months ago
hahahahaha
Teqo7 10 months ago
vitun demarit....
Melooni123 10 months ago
vitun taikinanaama oikeesti
TheDisdains 10 months ago
Käteinen on hyvä puhumaan paskaa, mutta kyllä sekin välillä sekoaa sanomisissaan kun mennään suoraan asiaan :D
s1rpala1nen 10 months ago 3
vittu toi katainen on nolo... saatana suomalaiset äänesti kokoomuksen voittoon vaikka kokoomus tukee rikollista toimintaa, vitun kokoomus
TaideTV 10 months ago
@TaideTV
Mitään rikollista toimintaa ole tehnyt, mene nyt vittuun.
Miqimus 10 months ago
@Miqimus oot väärässä, tiesitkö että kokoomus rahoittaa toimintaansa salakuljettamalla huumeita ulkomailta Suomeen, ei oo uusi juttu CIA teki sitä myös, perehdy näihin salaliittoteorioihin niin tiedät, vittu kun en muista linkkiä missä toi oli
TaideTV 10 months ago
@TaideTV USA on USA, ja Suomi on Suomi, ja suuri osa salaliittoteorioista skitsoa paskaa, jolle ei ole lähteitä eikä todisteita.
Doomsday1995 9 months ago
jyrki katainen? pikemminki "Jii, Käteinen"
Revan279 10 months ago
This has been flagged as spam show
hitto toi katainen on ihme kiihkoilija, miten tollanen kansankiihottaja voi olla ministerinä suomessa?
vankzu 11 months ago

Sirkus arkadia...
PsD14JR 11 months ago
älkää ny vittu äänestäkö enää tuota vitun Käteistä
vihtorik 11 months ago 54
timo soini ainoa hyvä politiikko kaikki sen tietää...
THEH3NKK44 11 months ago
katainen on maan petturi jota äänestävät vain idiootit jotka saisi sulkea mielisairaalaan.
suutari13 11 months ago 10
Viimeiseksi hän sanoi: Aidosti tukea rikollista toimintaa. Katainen sen sanoi! Tosi epäisänmaallista toimintaa. Muuten, Katainen voisi yksityistää ittensä kuten kaikki sairaanhoidon,postin ja tms. niin voisi katsoa ostaako kansa Toiminimi KATAISELTA palveluja vai pelkät Suuryritykset.
MrKattikatala 1 year ago 8
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Järjestäytynyt rikollisuus nauttii Kokoomusvaltion erityistä suojelusta ja päinvastoin. Oliko tämä edes uutinen? Kaikki jätkät raksalla ovat tienneet jo parikymmentä vuotta. Kiva vaaleanpunainen paita muuten. Varmasti takaa suosion oikeissa piireissä.
jannevellamo 1 year ago 3
katainen & sekoomus, suomen kurjistajat
yannee69 1 year ago 4
Kenenkään puolella en oo missää, vihaan politikkoja, nuo perseen nuoleskelijat. Kiva näille on kyllä nauraa
Jasppier 1 year ago
1:12 Meillä on ongelmia
vastakohta 1 year ago
@vastakohta :D
airsoftdude113 1 year ago
nyrkki perseeseen molemmille .. viva revolution!!!!!!!
MrKzaaz 1 year ago
Virolaiset tekevät työmme, taiwanilaiset nikkaroivat löylykauhamme ja afrikkalaiset rikastuttavat kulttuurimme. Taidamme olla maailman herroja.
YaTuberculosis 1 year ago
Comment removed
derath 1 year ago
Ei pitäs humanisteja päästää ministereiksi...
Karhuherraz 1 year ago
näit kommenttei ku kattoo niin ei voi sanoo ko huhhuh .... tääl suomalaiset näyttää omaa yhteiskuntafilosofista osaamista ja sit ko pyydetään perustelemaan kolmea suurta puoluetta vastaan ni ei tuu mitään järkevää... haaste teille kaikille!
Tenatum 1 year ago 2
Muistakaahan ,että kun vaalit saapuvat, niin äänestätte ton vitun apinan pois tuolta ruskeen harmaasta paskatalosta.
villemutis 1 year ago 7
Comment removed
puju1234 1 year ago
Toivottovasti Kataisesta ei tule seuravaa pääministeriä.
nevalju 1 year ago
Missä katainen asuu laitetaan kiertoajelulle,saa nähdä mitä on tehny
TheTomiking 1 year ago
Elämän periaatteista puhuu veronkiertäjä Katainen
NoShelter15 1 year ago
Pistetään katainen helvettiin eduskunnasta ja menis oikeisiin töihin. Saas nähdä pääseekö,kun on niin paska valtionvarainministeri?
Jormakkeli 1 year ago
tääl on vuokrafirmojen kautta tuhansia varjotalouden tekijöitä ym samaa kaavaa ylläpitäviä ja 1500 e kk liksat et siilinjärven nukke-pojalla vasen käsi ei tiedä mitä oikee lupaa.eräskin porvarivaikuttaja luottaa ride oniin
mebloke69 1 year ago
Kun Katainen puhuu "elämän tärkeimmistä periaatteista" rupee skidisti ahistaa...
laajos300 1 year ago
harmaan talouden puolustaja raivostuu.Kiitos kokoomus että saadaan tehdä töitä rakennuksilla veronkiertäjien kanssa
MrKattikatala 1 year ago
Katainene flippas XD
justmymage 1 year ago
vittu tota paskaa! oksettaa nähdä ton naamaki.
2010juha 1 year ago
Jyrki ei vaan osaa. Sad.
chofthenight 1 year ago
Hah .. osuI kyllä arkaan paikkaan ..HYVÄ Rajamäki
Kofeiinimyrkytys 1 year ago
Hieno mies tuo Rajamäk.i :)
Heneloid28664 1 year ago 43
Näin se kolmen kopla kusee kansaa silmään. Me ollaan oppositiossa päläpäläpälä! Tuollaista paskaa usko enää erkkikään.
supacool69 1 year ago
@Anonymouz1337 Itsehän en demareita äänestäisi, mutta Anonymouz1337 on oikeassa. Ilmainen peruskoulutus+terveydenhuolto on demareiden ansiota. Mitä videoon tulee; Katainen saisi kasvattaa pallit.
LocoGroove 1 year ago
@Anonymouz1337 Älä saatana? Taitaa joku vitun siivoja mäkättää siellä ruudun takana, ihmekkös oot perseenläpi kommareitten puolella.
puju1234 1 year ago
Vitun SPDläiset, vois lahdata tollaset kommunistit vittuun suomesta.
puju1234 1 year ago
@puju1234 Mikäs kommunismissa on vikana? Eikös se ole vähän sellainen kunnianimitys?
QuitarH3r0 1 year ago
@QuitarH3r0 Kommunismi on sosiaalis-taloudellinen tai poliittinen järjestelmä, joka ajaa luokatonta, tasa-arvoista ja yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia.[ Kommunismin kannattajat näkevät aatteensa usein sosialismia seuraavana yhteiskuntamuotona.
puju1234 1 year ago
@puju1234 Kyllä mä tiedän mitä se tarkottaa :D Viittasin vaan siihen että jos joku haukkuu kommunistiksi, en näe siinä mitään pahaa. Kommunismi on hieno asia ja kommunistit hienoja ihmisiä. Sääli vaan että aina joku sählää
QuitarH3r0 1 year ago
@QuitarH3r0 Kyllä, kommunismi on erittäin hieno asia. Onhan kaikki entiset ja nykyset kommunismi valtiot olleet hyvinvointi maita kuten esimerkiksi: Neuvostoliitto,Pohjois-Korea ja entinen Vietnami. Kommunismissa ei ole mitään hyvää.
puju1234 1 year ago
@puju1234 Noissa valtioissa en näe mitään kommunistista. Niin se vaan on. Täydellistä kommunismia ihmisrotu tuskin koskaan saavuttaa. Näinollen mun on pakko olla yleisvasemmistolainen
QuitarH3r0 1 year ago
Huhhuh, mikä fail Rajamäeltä. Mitä ihmettä tommosella populistisella elämöinnillä oikein yritetään ajaa takaa? Oikeasti, haluaisin vähän tietää, mikä ihmeen MOTIIVI olisi hallituksella tai kokoomuksella tehdä mitään tuollaista, mitä Rajamäki väittää? Onhan se kiva dissata Isoja Herroja, mutta kertokaa oikeasti, että mikä ihmeen motiivi Kataisella tai Kokoomuksella voi olla tukea rikollisuutta Suomessa? Tai luoda kahdet erilliset selkeät työmarkkinat. Seriously, what the fuck?
Gameon1979 1 year ago
@Gameon1979 Katot vaan kuka niita ydinvoimaloitakin rakentaa.Son sit sun hyva olla samaa mielta uutisten kanssa siita kenen syy son kun ne tulee silmille ne voimalat tai kustannukset paisuu.Eli jos sulla ei o tietoa sun pitaa sita hakea.Voit myos toistaa sita "tietoa" mita julkisuudessa hoetaan mut se ei kiinnosta ketaan.Et jos sua "seriously"kiinnostaa niin tietoa kylla saa tahoilta joilla ei o omanvoitonpyynti tarkeinta.
koponenii 1 year ago
rajamäki aaivan oikeassa tästä rikollisesta toiminnast
AnttiFantti3 1 year ago 5
/watch?v=cll4qKCIdKM
katainen suomalainen bilderberg vapaamuurarien ryhmän jäsen, vaarallinen illuminaatti, uhkana koko suomelle ja planeetallemme (myös vanhanen)
Humanhc 1 year ago
Katainen saunan taakke....
Ravintoarvo 1 year ago
@Ravintoarvo Myyrä saunan taakke....
XGrabbarGX 1 year ago
@XGrabbarGX Pikku Nalle Puh saunan taakke tikrun kaa....
Ravintoarvo 1 year ago
1:20 sen eteen, sen estämiseksi pitää tehdä kaikki, hahah :D
V4rp4 1 year ago 147
@V4rp4Jyrki Katainen tietää itse ihan hyvin mitä tässä maassa tapahtuu...
asmozza 1 year ago
@asmozza Siitä ei ole epäilystäkään :). Katainenhan voisi olla vaikka seuraava presidentti :)).
V4rp4 1 year ago
HAHA! Jykä ottaa kuumaa...
GhettoFaija 1 year ago
tyhjää retoriikkaa, siis ainakin Kataiselta. Eihän se tuolla oikeasti sanonut mitään. (Joo tässä tietenkin leikattu versio, mutta yleltä loput)
coosoorlog 1 year ago
Katainen on kyllä niin naurettava neiti et oksat pois. Hame päälle !!!
Vaporisaattori 1 year ago 97
@Vaporisaattori onneks sä oot tommonen tosimies etkä mikään heikko nainen! sun pitäis vähän käydä kouluttaan kataista!!
TheThh 1 year ago
@Vaporisaattori vilpillä ja vääryydellä päässy eduskuntaan
MrSienisalaatti 10 months ago