ääääh, tuli iha omat lapsuusmuistot mieleen tuosta videosta ja muutenkin joulufiilis. Kohta sitä itsekin "pukki" nähdään kun perheen pienemmille tulee sellainen kylään aattona :>
Mun mielestä se ei ole yhtään rasittavaa. Itse en ole uskonut pukkiin enää yli kymmeneen vuoteen, mutta kaipaan kaiholla sitä aikaa jolloin vielä uskoin. Olemme joka vuosi jommassa kummassa mummulassani ja siellä on pienempiä serkkuja, joten pukki on aina käynyt vieraisilla. Nuorin pikkuveljenikin on kuitenkin kasvanut jo niin isoksi ettei usko enää.
Viime joulu olikin ensimmäinen kun pukki ei käynyt ja kieltämättä jouluaatosta jäi puuttumaan jotain. No, ensi tänä jouluna ollaan toisessa mummulassa ja siellä on muutama sen verran nuorempi serkku, jotka vielä uskovat joulupukkiin, joten eiköhän se sinne jälleen ilmesty. <3
isi taitaa olla hakemassa polttopuita kun ei näy.. ;)
juippi2012 1 year ago
@juippi2012
taikka tsekkaamassa joko lammen jää kantaa luistelijoita ;)
PatriaFinlandia 3 months ago
Tällästä joulutunnelman kuuluis oikeesti olla.
TheMageScape 1 year ago
Missäs muuten isä luuraa, vai eikö hän päässytkään iltavuoron takai pukkia tapaamaan? ;)
khtSitruunahiutale 1 year ago
@khtSitruunahiutale kuvaisiko vaikka ? :)
iiiduskaa 1 year ago
Nyt kuluva on joten kiva!
(I hope that's translated right. I meant to say: This is so cute!)
TayloreMishell 2 years ago
ääääh, tuli iha omat lapsuusmuistot mieleen tuosta videosta ja muutenkin joulufiilis. Kohta sitä itsekin "pukki" nähdään kun perheen pienemmille tulee sellainen kylään aattona :>
Tezza1794 2 years ago
Voi kuinka kiva katsoa tuollaisia videoita, kyllä oli joulut ihania suomessa kun oli vielä lapsi
MLDJHF 2 years ago
pukilta meinäs parta lähtee alus
Pedilala1 3 years ago
On niin rasittavaa kun aina jouluna serkut on meillä niin pitäää esittää että usko "joulupukkiin"
Veepuska 3 years ago
Mun mielestä se ei ole yhtään rasittavaa. Itse en ole uskonut pukkiin enää yli kymmeneen vuoteen, mutta kaipaan kaiholla sitä aikaa jolloin vielä uskoin. Olemme joka vuosi jommassa kummassa mummulassani ja siellä on pienempiä serkkuja, joten pukki on aina käynyt vieraisilla. Nuorin pikkuveljenikin on kuitenkin kasvanut jo niin isoksi ettei usko enää.
LuciusAunt 3 years ago 9
Viime joulu olikin ensimmäinen kun pukki ei käynyt ja kieltämättä jouluaatosta jäi puuttumaan jotain. No, ensi tänä jouluna ollaan toisessa mummulassa ja siellä on muutama sen verran nuorempi serkku, jotka vielä uskovat joulupukkiin, joten eiköhän se sinne jälleen ilmesty. <3
LuciusAunt 3 years ago
Joulu looks different from British christmas. Do Finnish children sing traditional songs whilst opening presents.. Thats sweet!
skybaby42 4 years ago
Joulu looks different from British christmas. Do Finnish children sing traditional songs whilst opening presents.. Thats sweet!
skybaby42 4 years ago
Oli lapset vähä jäykkinä...
parkour0poro 4 years ago 2
Ihme ettei tehnyt legendaarista temppua: Ei teillä olisi pientä lämmittävää juomaa? (kossua) XD
PaneliaATK 4 years ago
Katsos vain, pukki on näköjään laihtunut sitten viime näkemän! :D
jusander666 4 years ago
Ihania lapsia! :) Mahtava jouluvideo.
papu82 4 years ago
Aika häijy pukki :s
piparirasia 4 years ago
vittu noi ottaa todesta :D
Kaljunahka 4 years ago
oot itekki ottanu joskus lapsena ?:)
anttii52 3 years ago 8
=D hehe =D
deathmen1238 4 years ago