Mitäs täällä melutaan ranskalaisten vaunuista, kun ryssillä oli pääasiassa T-26, T46 ja KV-1 vaunuja. Toki niillä oli ISU ja SU rynnäkkötykkejä, mut ne on jo asia erikseen.
Tuosta Mosin nagantista melkein oikeata tekstiä. Tosin aseelle annettiin nimi 3"" kivääri mallia 1981, joista 1.erä tilatiin Ranskasta Chaterllerault'tin tehtaalta 500 000 kpl siis Venäjälle. ja mosin nimitetiin Siestarjoen Kivääritehtaan johtajaksi ja Nagant sai 200 000 ruplan "korvauksen" Joista ensimmäisenä suomessa oli Aimo Lahden suunnittelema 7,62 kivääri 27 muistetaan sitten yksi asia kun Tuntematonta katsellaan 7,62 kivääri 39 tukki oli ilman pistoolikahvaa vuoteen -41 asti.
Ranskalaisella Char B vaunulla ja Venäläisellä freedom vaunulla ei ole mitään tekemistä keskenään. Venäjän freedom on kopio Ranskalaisesta Renault FT17 vaunusta.
Neuvostoliiton ja Venäjän panssarivaunu suunnittelu pohjautuu enemmän Englantilaiseen Vickers vaunuun jota myytiin Silloiselle Neuvostoliitolle.
Juu sama logiikka pätee moneen asiaan. Esimerkiksi päiväkoteja ei saa kritisoida esim. lasten pakkosyötöstä jos ei itse ole lapsena ollut päiväkodissa.

@Ninjuli Jep. Koko tuleva sukupolvemme pitäköön sen turpansa kiinni. Jos lapsistanne tulee joskus artisteja niin sanokaa heille että armeija biisit ovat kiellettyjä koska maassamme ei hyvin todennäköisesti ole enää silloin armeijaa. :D
krö-höm, venäläistä on lähinnä vanhempi panssarikalusto (rynnäkkövaunut, siltavaunut, panssarihaupitsien alustat, kuljetus -panssariajoneuvot jne.) sekä vanhempi kuorma-autokalusto (aiotaan korvata kotimaisilla Sisuilla)
Ilmatorjuntaohjusjärjestelmä on venäläinen mutta korvataan ensi vuosikymmenellä amerikkalaisella (huonommalla tosin.)
Ilmatorjuntatykeistä yleisin on venäläinen "Sergei" mutta sitäkin on sodanajan vahvuudessa suunniteltu käytettäväksi hyvin vähän.
aluskanta on kotimaista, lentokonekalusto länsimaista (helikopterikalustoon kuuluu tosin Mi8), jalkaväen aseistuksesta venäläistä on vain PKM kevyt-kk, sekään ei ole "museoromua", pst -aseet ovat suomalaisia/ruotsalais-brittiläis-suomalaisia/israelilaisia/norjalaisia/ranskalaisia. pistoolit ovat belgialaisia/saksalaisia/itävaltalaisia jne.
Vähän myöhää tulee, mut ehk et tienny et Suomen armeijan rivimiehen ase on venäläisen AK:n pohjalta suunniteltu. Eroa on oikeastaan vain valmistusmaassa ja ulkokuoressa.
@VzR69 et ole ilmeisesti RK:ta koskaan käyttänyt, tähtäimet ovat erilaiset, kaasumännän suojaputki koostuu yhdestä osasta, AK:ssa kahdesta tai kolmesta, RK on painavampi ja huomattavasti tarkempi, vaikka siihen samanlaisen avotähtäimen laittaisikin, RK ei eroa vain "valmistusmaan ja ulkokuoren" osalta, sitäpaitsi RK:n pohjana oli puolalainen AK:n variaatio, ja Venäjä -nimistä valtiota ei ollut olemassakaan.
@tikkarityyppi niinhän se on, mutta ei kuitenkaan venäläinen/neuvostoliittolainen, ainoastaan sellaiseen perustuva, eivät Ruotsinkaan rynsesterit ole saksalaisia ja belgialaisia vaan ruotsalaisia.
@dimapez Tosiasia on se että Neuvostoliitossa ei tehty aseita näyttävyyden ja turhan monimutkaisuuden takia, vain helppo käyttöisen luotettavuuden ja halvan takia.
@Qlasettaja Jep. Esim. lähes täydellinen kopio ranskalaisesta Char. B -panssarivaunusta (jotka muuten päätyivät neuvostojoukkojen käsiin suomalaisten takia) nimettiin "Vapaustaistelija Toveri Leniniksi". Tästä tankista lähti koko panssarivaunukehitys eteenpäin, ja venäläiset suunnittelevat YHÄ tankkinsa samalla periaatteella, joka perustuu "Vapaustaistelijaan".
ei tässä suomen asevoimia haukuta tämähän edustaa suomalaisten sotilaiden sisua toisen maailman sodan aikana elikkä vähällä varustuksella ja kyvyllä selviytyä :D
"Tapa tapa ittes tapa tapa ittes tänne sä kuolet kumminkin, tapa tapa ittes tapa tapa ittes tänne sä kuolet kumminkin" Toi alotus on kyllä niin paras. Jos kuvitellaan et syttyis uus sota Suomen ja venäjän välille nii tää varmaa innostas parhaiten rintamalle ku soittas tätä samalla ku marssittais. :p
Mä rakastan tuota ääntä. Voi perse kun sen piti kuolla. Olis saanut tehdä tuhat biisiä enemmän... Ei sillä että näihin alkais kyllästyä. <3 Mä en usko Jumalaan, mä uskon Irwiniin. ;D Levolle lasken luojani, Irwin ole suojani...
Käsittääkseni nykyään ei ole sellaista poliittista jännitettä suomen ja venäjän välillä... ( Suomi = Ainoa saksan mukana itään rynnistäneistä valtioista joka jäi itsenäiseksi.)
22. kesäkuuta; Suomen merivoimiin kohdistuva pommitus, Hangon neuvostotukikohta tulittaa tykistöllä Suomalaiskohteita, seuraavien muutaman päivän aikana 21 suomalaista paikkakuntaa kärsii pommituksista, sotatila julistetaan 5. pommituspäivänä, kaksi päivää myöhemmin Karjalan armeija ylittää Moskovan rauhan rajan, vanha raja saavutetaan hyvin nopeasti, strategian kannalta vahvempaa vihollista ei tule päästää hengähtämään ja kokoamaan voimiaan joten hyökkäys jatkui
@Qlasettaja Jos tuo olisi ollut oikea syy NL:n uudelle hyökkäykselle, niin miksi NL pommitti vain suomalaisia kaupunkeja, vaikka neuvostopropaganda väitti VVS:n pommittavan saksalaisia lentokenttiä? Itseasiassa koko pommituksissa vain yksi suomalainen tai saksalainen (en muista kumpi) kone vain vaurioitui.
Jos NL ei olisi alunperinkin suunnitellut hyökkäävänsä Suomeen talvisodankin jälkeen, niin miksi:
a) Molotov kävi Berliinissä kesällä 1940 kysymässä Hitleriltä lupaa hyökätä uudelleen Suomeen (Hitler sanoi ei)?
b) NL talvisodan jälkeen aktiivisesti painosti Suomea, sekaantui sisäpolitiikkaamme ja rikkoi Moskovan rauhansopimusta mm. miehittämällä ja anneksoimalla Enson ja sitä ympäröivät alueet?
@FFulmenTheFinnish Ensinnäkin Suomi oli sopinut Saksalle että he saava kulkea läpi Suomen Norjaan ja siitä Venäjälle. Mitä itse tekisit kuin natsit kolkuttaa ovelle, ainoastaan rajanylitys puuttuu.
@Qlasettaja Suomalaiset olivat antaneet saksalaisten tuoda joukkoja Suomen lappiin. Mistään rajanylityksistä Venäjälle ei oltu sovittu. Sen lisäksi tämä päätös suostua Saksan tarjoukseen "miehittää" Lappi tehtiin pakosta; sitä ennen NL aktiivisesti painosti Suomea ja sekaantui asioihimme, ja oli erittäin suuri riski että NL hyökkäisi uudelleen, kuten edellisissä kommenteissani olen kirjoittanut. Painostus laantui merkittävästi saksalaisten tultua Suomeen.
@Qlasettaja "Mitä itse tekisit kuin natsit kolkuttaa ovelle, ainoastaan rajanylitys puuttuu." Sanoisin että jos sota Saksaa vastaan alkaa me katsomme oikeudeksemme taistella Suomessa olevia saksalaisia joukkoja vastaan, jos tulette väliin niin oma on häviönne, käytännössä NL:n ilmavoimat pommittivat suomalaisia kohteita samaan aikaan kun Saksan rintamalla oli vielä käsky että eivät ammu takaisin, NL siis aloitti sotatoimet Suomea vastaan ennen kuin Saksaa vastaan.
@Qlasettaja NL hyökkäsi ensin. Mitäs sitten? Suunnitelmia pahimman varalta on aina oltava. Hyvä esim. on se, että Yhdysvalloillakin on olemassa hyökkäyssuunnitelmat Kanadaan.
@ArabiApina Georgia on paska valtio. Venäläiset meni sinne ihan oikealla syyllä. Georgialaiset ampuivat siviilejä ja kuvasivan kännykällä yhden raiskauksenkin. Niitä löytää esim. Youtubesta.
@kaheli100 Täyttä totta! Olen yrittänyt selittää tuota juttua muille. Venäläisten siviili-urhit tulivat vain pommituksista. Georgialaiset ampuivat ja kuvailivat sitä.
@ArabiApina Mussolini lähetti Neuvostoliiton rintamalle 300 000 italialaista sotilasta, joista alle 10% palasi, 90% kuoli tai jäi vangiksi. Ja tämän tiedon sain YLE Teemalta tulleesta dokumentti sarjasta "Maailman sodan kurimuksessa".
Onko tää vanhinta Irwiniä? kuulostaa ainakin siltä.
Hyvä biisi.
MrJuha82 3 months ago
Mitäs täällä melutaan ranskalaisten vaunuista, kun ryssillä oli pääasiassa T-26, T46 ja KV-1 vaunuja. Toki niillä oli ISU ja SU rynnäkkötykkejä, mut ne on jo asia erikseen.
BarrettBullet 8 months ago
@BarrettBullet T-46 ei päässyt tuotantoon. Se oli pelkkä prototyyppi. Suomen suunnalla oli T-26, T-28, KV-1, T-34, T-34-85, ISU ja SU-152 ja IS-2.
TrueFinn1 3 months ago
Jatkosota oli( Suuri virhe) mutta mitähän väliä silläkään enää on?.Antaa Irvinin laulaa vaan..
Guzzimies 9 months ago
Oletteko tälläistä ennenkuullut...ihan outo??
MIKIMALMI 10 months ago
is this about the little dance with the Germans? i must say it was an interesting party!
acerb45666555 1 year ago
Tuosta Mosin nagantista melkein oikeata tekstiä. Tosin aseelle annettiin nimi 3"" kivääri mallia 1981, joista 1.erä tilatiin Ranskasta Chaterllerault'tin tehtaalta 500 000 kpl siis Venäjälle. ja mosin nimitetiin Siestarjoen Kivääritehtaan johtajaksi ja Nagant sai 200 000 ruplan "korvauksen" Joista ensimmäisenä suomessa oli Aimo Lahden suunnittelema 7,62 kivääri 27 muistetaan sitten yksi asia kun Tuntematonta katsellaan 7,62 kivääri 39 tukki oli ilman pistoolikahvaa vuoteen -41 asti.
pkolli100 1 year ago
Kaheli 100!
Ranskalaisella Char B vaunulla ja Venäläisellä freedom vaunulla ei ole mitään tekemistä keskenään. Venäjän freedom on kopio Ranskalaisesta Renault FT17 vaunusta.
Neuvostoliiton ja Venäjän panssarivaunu suunnittelu pohjautuu enemmän Englantilaiseen Vickers vaunuun jota myytiin Silloiselle Neuvostoliitolle.
SASSINTIE38 1 year ago
"muissa maissa tekniikka valttia on vissiin meillä taas kaikki toivo liittyy metsäsissiin" siinäpä se armeijan idea tais olla pähkinän kuoressa :DD
SissiSalo89 1 year ago
@pallopaakaskelotti Ajatuksena olikin valloittaa ns. "Kolmen kannaksen linja" joka oli täysin sotilaallinen.
FFulmenTheFinnish 1 year ago
@FFulmenTheFinnish Tuo on kyllä melko kaukaa haettu. Mitä tässä pysähtyä, kun asiat menevät NÄIN hyvin?
kaheli100 1 year ago
Tapa tapa ittes, tapa tapa ittes. Tänne säkuolet kumminkinXD.
MyLazytown 1 year ago
This comment has received too many negative votes show
+ rynkky on kalashnikov
huuhko 2 years ago
@huuhko Eihän ole. Rynkky on ihan vain rynnäkkökivääri .
Qlasettaja 1 year ago
Kalashnikov on rynnäkkökivääri mutta on muitakin "rynkkyjä" kuin AKt....
joomoi87 1 year ago 3
tää on hyvä biisi::D irwin on hyvä biisi
vesikuusi 2 years ago 2
Irwin on biisi?
P45K141N3N 2 years ago
P45K141N3N on biisi?
DaBoomz13 1 year ago
Lue vesikuusen viesti.
P45K141N3N 1 year ago
Armeijasta on varaa "valittaa" (tai tehdä lauluja) kun sen on käynyt, muuten voi pitää suunsa kiinni.
Ninjuli 2 years ago 57
@Ninjuli Niinpä =P
kapakypakhoo 1 year ago
@Ninjuli
Juu sama logiikka pätee moneen asiaan. Esimerkiksi päiväkoteja ei saa kritisoida esim. lasten pakkosyötöstä jos ei itse ole lapsena ollut päiväkodissa.
greenblacksnake 1 year ago
@greenblacksnake No tuo menee ihan haku ammunnaksi. Rikos tai vaistaava on aina tuomittavaa. Ja näin ollen kritisoitavaa.
Ninjuli 1 year ago
This has been flagged as spam show
Juu sama logiikka pätee moneen asiaan. Esimerkiksi päiväkoteja ei saa kritisoida esim. lasten pakkosyötöstä jos ei itse ole lapsena ollut päiväkodissa.
greenblacksnake 1 year ago
Comment removed
FFDSHOW91 1 year ago
@Ninjuli Jep. Koko tuleva sukupolvemme pitäköön sen turpansa kiinni. Jos lapsistanne tulee joskus artisteja niin sanokaa heille että armeija biisit ovat kiellettyjä koska maassamme ei hyvin todennäköisesti ole enää silloin armeijaa. :D
FFDSHOW91 1 year ago
Itelle lähinnä tulee tästä mieleen mortti harjoitukset intissä,silloin vuonna kivi.
seetanaperkele 2 years ago
En tie tarkoittaako silti Irwin tässä kuinka hyvä Suomen armeija on?
jelbu123 2 years ago
Ei, hän tarkoittaa mitä sanookin. Eli sen että Suomen armeija on varustettu venäläisiltä ostetuilla museoromuilla
ihmemies2 2 years ago 9
ja paska
hc0466 2 years ago
krö-höm, venäläistä on lähinnä vanhempi panssarikalusto (rynnäkkövaunut, siltavaunut, panssarihaupitsien alustat, kuljetus -panssariajoneuvot jne.) sekä vanhempi kuorma-autokalusto (aiotaan korvata kotimaisilla Sisuilla)
Ilmatorjuntaohjusjärjestelmä on venäläinen mutta korvataan ensi vuosikymmenellä amerikkalaisella (huonommalla tosin.)
Ilmatorjuntatykeistä yleisin on venäläinen "Sergei" mutta sitäkin on sodanajan vahvuudessa suunniteltu käytettäväksi hyvin vähän.
dimapez 2 years ago
aluskanta on kotimaista, lentokonekalusto länsimaista (helikopterikalustoon kuuluu tosin Mi8), jalkaväen aseistuksesta venäläistä on vain PKM kevyt-kk, sekään ei ole "museoromua", pst -aseet ovat suomalaisia/ruotsalais-brittiläis-suomalaisia/israelilaisia/norjalaisia/ranskalaisia. pistoolit ovat belgialaisia/saksalaisia/itävaltalaisia jne.
dimapez 2 years ago 2
@dimapez
Vähän myöhää tulee, mut ehk et tienny et Suomen armeijan rivimiehen ase on venäläisen AK:n pohjalta suunniteltu. Eroa on oikeastaan vain valmistusmaassa ja ulkokuoressa.
VzR69 1 year ago
Comment removed
dimapez 1 year ago
@VzR69 et ole ilmeisesti RK:ta koskaan käyttänyt, tähtäimet ovat erilaiset, kaasumännän suojaputki koostuu yhdestä osasta, AK:ssa kahdesta tai kolmesta, RK on painavampi ja huomattavasti tarkempi, vaikka siihen samanlaisen avotähtäimen laittaisikin, RK ei eroa vain "valmistusmaan ja ulkokuoren" osalta, sitäpaitsi RK:n pohjana oli puolalainen AK:n variaatio, ja Venäjä -nimistä valtiota ei ollut olemassakaan.
dimapez 1 year ago 2
on se silti tehty AK:n pohjalta niinkuin ennen oli Mosin nagantin kopio.
tikkarityyppi 1 year ago 3
@tikkarityyppi niinhän se on, mutta ei kuitenkaan venäläinen/neuvostoliittolainen, ainoastaan sellaiseen perustuva, eivät Ruotsinkaan rynsesterit ole saksalaisia ja belgialaisia vaan ruotsalaisia.
dimapez 1 year ago
@tikkarityyppi
Ei ole olemassa mitään Nagantista tehtyä Mosinin kopiota.
Nimitys Mosin nagant m1891 tulee siitä kun kahden kiväärimallin ominaisuudet pakattiin yhteen. Toisesta tuli lähinnä lipas ja toisesta loput.
SASSINTIE38 1 year ago
@SASSINTIE38 siis mitä?siis Nagantista tehty Mosinin kopio?tarkoitin lähinnä että suomalaiset sodan ajan aseet on tehty Mosin-Nagantin pohjalta.
tikkarityyppi 1 year ago
Comment removed
SASSINTIE38 1 year ago
@dimapez Tosiasia on se että Neuvostoliitossa ei tehty aseita näyttävyyden ja turhan monimutkaisuuden takia, vain helppo käyttöisen luotettavuuden ja halvan takia.
Qlasettaja 1 year ago
@Qlasettaja ja tämä liittyy yhtään mihinkään kirjoittamaani, miten?
dimapez 1 year ago
@Qlasettaja Jep. Esim. lähes täydellinen kopio ranskalaisesta Char. B -panssarivaunusta (jotka muuten päätyivät neuvostojoukkojen käsiin suomalaisten takia) nimettiin "Vapaustaistelija Toveri Leniniksi". Tästä tankista lähti koko panssarivaunukehitys eteenpäin, ja venäläiset suunnittelevat YHÄ tankkinsa samalla periaatteella, joka perustuu "Vapaustaistelijaan".
kaheli100 1 year ago
@ihmemies2 Eikä ole.
Qlasettaja 1 year ago
ei tässä suomen asevoimia haukuta tämähän edustaa suomalaisten sotilaiden sisua toisen maailman sodan aikana elikkä vähällä varustuksella ja kyvyllä selviytyä :D
rulz95OGS95rulz 2 years ago 15
Comment removed
rusnab 2 years ago
hauskat on sanat ainakin :D
gallenkallela 2 years ago
Irwin Legenda isol Älläl!
Gun2Dude 2 years ago 7
tää on paras
Pippelipojat 2 years ago 3
This comment has received too many negative votes show
Empä tiedä kannustaako tämä jos suomen asevoimia tässä haukutaan.
jelbu123 2 years ago
This has been flagged as spam show
sarakertaa kuolin silti vältin kappelin =D
karhuu69 2 years ago
mahtava biisi
ristikko123 2 years ago 10
Näin on.
lareman 2 years ago 9
This has been flagged as spam show
sivari 95, Kiitti Irvin ! 5*
Karithinksso 3 years ago
Huutonaurua teineille, jotka antavat miinusta kommentille jossa mainitaan "sivari".
Itsehän kävin intin II/08 ja ei ole kyllä sellaista sivarihommaa olemassakaan, joka olisi vähemmän hyödyllistä kuin inttilarppaus
Tuoppi1989 2 years ago
Mä kävin armeijan I/96 ja morttileirillä oli lämmin aamu -28c. Jos olisi kuulluttut tän kappaleen niin mieliala olis noussut!
morsde 2 years ago
"Tapa tapa ittes tapa tapa ittes tänne sä kuolet kumminkin, tapa tapa ittes tapa tapa ittes tänne sä kuolet kumminkin" Toi alotus on kyllä niin paras. Jos kuvitellaan et syttyis uus sota Suomen ja venäjän välille nii tää varmaa innostas parhaiten rintamalle ku soittas tätä samalla ku marssittais. :p
AttilaKattila 3 years ago 7
hyvä= good
icekova 3 years ago 7
se on antti hammarberg mikäli aiot kunnioitusta antaa häntä kohtaan :)
lahd1ne 3 years ago 3
Perkeleen hienoa lyriikkaa.
CivEikka 3 years ago 12
Comment removed
Kinu92 3 years ago
Irwin best!
wiipelaaja 3 years ago 2
en näköjään kuuntele enää muuta kuin Irwiniä ja Baddingia. :D IRWIN OLIT JA OOT PARAS!!! ♥
juiceliina 3 years ago 9
paras muisiikki. lov u juiceliina.+
pejape 3 years ago 4
Irwin = Laulaja, jolla oli selvät viestit maailmalle!
Kuhlfurst 3 years ago 10
lähti joukostamme aivan liian aikaisin.
"in memory of Irwin Goodman, may you Rest In Peace"
thessims 3 years ago 13
touché
hartikaineen 3 years ago
hienoa lyriikkaa!
FinlandicaKing 4 years ago 4
toi ÄÄNI!! IRWIN!!<3 ei hianompaa miestä oo ollu eikä tuu olemaan!!!
oskuorava 4 years ago 4
hienoa irwin harmi vaan että se on kuollut se oli oikeesti über mies niinku joku jo oli kommannu
joux666 4 years ago 3
This song is not very famous of Irwin, but this one is one of my favourites. Thanks for adding it to YouTube.
t6ti00 4 years ago 4
ei vaan hienoin mies mitä maa päälään kantaa!
sakari920 4 years ago 2
Mä rakastan tuota ääntä. Voi perse kun sen piti kuolla. Olis saanut tehdä tuhat biisiä enemmän... Ei sillä että näihin alkais kyllästyä. <3 Mä en usko Jumalaan, mä uskon Irwiniin. ;D Levolle lasken luojani, Irwin ole suojani...
Fiiuu 4 years ago 8
ikävä tuota miestä
GuuGGi69 4 years ago 3
hienomies!!!<3
hexa909090 4 years ago 2
Irwin oli yber mies.
antsaboy1 4 years ago
Suomi ja Georgia Veljeskansat!:))) Go Finland!
Gergezi 4 years ago
Millain Suomi ja georgia on veljeksiä? =D
Käsittääkseni nykyään ei ole sellaista poliittista jännitettä suomen ja venäjän välillä... ( Suomi = Ainoa saksan mukana itään rynnistäneistä valtioista joka jäi itsenäiseksi.)
ArabiApina 3 years ago 31
@ArabiApina Unohdat, että NL aloitti myös Jatkosodan. Suomalaiset olivat puolustusasemissa aina elokuuhun 1941 asti.
FFulmenTheFinnish 1 year ago 3
@FFulmenTheFinnish Ymmärrä jo. Suomi ylitti vanhan rajan ensin. Suomi suunnitteli hyökkäystä alueiden takaisin saamiseksi.
Qlasettaja 1 year ago
22. kesäkuuta; Suomen merivoimiin kohdistuva pommitus, Hangon neuvostotukikohta tulittaa tykistöllä Suomalaiskohteita, seuraavien muutaman päivän aikana 21 suomalaista paikkakuntaa kärsii pommituksista, sotatila julistetaan 5. pommituspäivänä, kaksi päivää myöhemmin Karjalan armeija ylittää Moskovan rauhan rajan, vanha raja saavutetaan hyvin nopeasti, strategian kannalta vahvempaa vihollista ei tule päästää hengähtämään ja kokoamaan voimiaan joten hyökkäys jatkui
dimapez 1 year ago
@dimapez Siksi koska Suomi antoi Saksalle luvan kulkea Norjaan, ja oli ''liittolainen'' Vaikka tosiasiassa ei ollut.
Qlasettaja 1 year ago
@Qlasettaja Jos tuo olisi ollut oikea syy NL:n uudelle hyökkäykselle, niin miksi NL pommitti vain suomalaisia kaupunkeja, vaikka neuvostopropaganda väitti VVS:n pommittavan saksalaisia lentokenttiä? Itseasiassa koko pommituksissa vain yksi suomalainen tai saksalainen (en muista kumpi) kone vain vaurioitui.
FFulmenTheFinnish 1 year ago
Jos NL ei olisi alunperinkin suunnitellut hyökkäävänsä Suomeen talvisodankin jälkeen, niin miksi:
a) Molotov kävi Berliinissä kesällä 1940 kysymässä Hitleriltä lupaa hyökätä uudelleen Suomeen (Hitler sanoi ei)?
b) NL talvisodan jälkeen aktiivisesti painosti Suomea, sekaantui sisäpolitiikkaamme ja rikkoi Moskovan rauhansopimusta mm. miehittämällä ja anneksoimalla Enson ja sitä ympäröivät alueet?
FFulmenTheFinnish 1 year ago
@Qlasettaja
c) Ryhmitti välirauhan aikana joukkoja Suomen rajoille hyökkäysasemiin?
Ja voisin vielä rauhansopimuksen rikkomisesta mainita mm. Kalevan alasampumisen.
FFulmenTheFinnish 1 year ago
@FFulmenTheFinnish Ensinnäkin Suomi oli sopinut Saksalle että he saava kulkea läpi Suomen Norjaan ja siitä Venäjälle. Mitä itse tekisit kuin natsit kolkuttaa ovelle, ainoastaan rajanylitys puuttuu.
Qlasettaja 1 year ago
@Qlasettaja Suomalaiset olivat antaneet saksalaisten tuoda joukkoja Suomen lappiin. Mistään rajanylityksistä Venäjälle ei oltu sovittu. Sen lisäksi tämä päätös suostua Saksan tarjoukseen "miehittää" Lappi tehtiin pakosta; sitä ennen NL aktiivisesti painosti Suomea ja sekaantui asioihimme, ja oli erittäin suuri riski että NL hyökkäisi uudelleen, kuten edellisissä kommenteissani olen kirjoittanut. Painostus laantui merkittävästi saksalaisten tultua Suomeen.
FFulmenTheFinnish 1 year ago
@Qlasettaja "Mitä itse tekisit kuin natsit kolkuttaa ovelle, ainoastaan rajanylitys puuttuu." Sanoisin että jos sota Saksaa vastaan alkaa me katsomme oikeudeksemme taistella Suomessa olevia saksalaisia joukkoja vastaan, jos tulette väliin niin oma on häviönne, käytännössä NL:n ilmavoimat pommittivat suomalaisia kohteita samaan aikaan kun Saksan rintamalla oli vielä käsky että eivät ammu takaisin, NL siis aloitti sotatoimet Suomea vastaan ennen kuin Saksaa vastaan.
dimapez 1 year ago
@dimapez Kummallakin oli aikomus hyökätä ensin. Mutta Suomella oli silti hyökkäys mielessä joten Jatkosota oli turha sota.
Qlasettaja 1 year ago
@Qlasettaja
Bullshit. Jatkosota oli pakonsaneleman (kiitos liittoutuneiden) Suomen ja Saksan sotilasyhteistyön ehtojen pakollinen seuraus.
SASSINTIE38 1 year ago
@FFulmenTheFinnish Mutta totta että Neuvostoliitto aloitti tulituksen ensin.
Qlasettaja 1 year ago
@dimapez Hienoa nähdä, etten ole ainoa faktoihin tutustunut ihminen täällä. Kunpa nämä marxilaiset maanmiehemme vaivautuisivat tekemään samoin. ;)
FFulmenTheFinnish 1 year ago
@Qlasettaja NL hyökkäsi ensin. Mitäs sitten? Suunnitelmia pahimman varalta on aina oltava. Hyvä esim. on se, että Yhdysvalloillakin on olemassa hyökkäyssuunnitelmat Kanadaan.
FFulmenTheFinnish 1 year ago
@ArabiApina Georgia on paska valtio. Venäläiset meni sinne ihan oikealla syyllä. Georgialaiset ampuivat siviilejä ja kuvasivan kännykällä yhden raiskauksenkin. Niitä löytää esim. Youtubesta.
kaheli100 1 year ago
@kaheli100 Täyttä totta! Olen yrittänyt selittää tuota juttua muille. Venäläisten siviili-urhit tulivat vain pommituksista. Georgialaiset ampuivat ja kuvailivat sitä.
Qlasettaja 1 year ago
@ArabiApina : Italia?
TanisTasslehof 1 year ago
@TanisTasslehof Ai onko Italia rynnistäny neuvostoliittoon? :O Käsittääkseni kusi Egyptissä ja muualla P-Afrikassa briteille...
ArabiApina 1 year ago
@ArabiApina Mussolini lähetti Neuvostoliiton rintamalle 300 000 italialaista sotilasta, joista alle 10% palasi, 90% kuoli tai jäi vangiksi. Ja tämän tiedon sain YLE Teemalta tulleesta dokumentti sarjasta "Maailman sodan kurimuksessa".
oSaloFIN 1 year ago
@ArabiApina Ja Saksakin laitettiin paloihin. =P
TheLaukkane 11 months ago
kiitos for answers !
satrae 4 years ago
mulla oli pakki m-43 v.2001 isosaaressa!
gallenkallela 4 years ago
Soldier
Daskerlls 5 years ago
whats mean of sotilas
satrae 5 years ago
Soldier
samiko867 4 years ago
Sotilas = Soldier
mahlholm 4 years ago 5
Sotilas= Soldat
hartikaineen 3 years ago 3
Mahlholm = Sherlock.
pataljoonassi 3 years ago 4
Hemoglobiinitasaarvo = LOL
hemoglobiinitasaarvo 3 years ago
Elementary, my dear Watson.
mahlholm 3 years ago 3
määttä on vaan ei valita ei itke kun vasta yksin unissaan, mutta eiköhän meitä ja noita oo.
jasperkello 5 years ago