Tälläistä se on, ensin kaikki on hyvin ja sitten sitä onkin koko suvun hylkiö. Mulle kyllä naisena tälläinen julkinen "anteeksipyyntö-rakkaudentunnustus" toimii.
Ylpön kasvojen liikkeet on aika tollasia... oikuttelevia. Iha jees. Onkohan asialla jotain sanomaa, kun muut jäsenetkin ovat, ainakin alussa, tuolla lailla jäyhän tunteettomia. Voi olla tapa esittää hahmon epävarmuutta.
Solisti on komea, lauluääni aivan mahtava ja ei - tämä bändi on aivan uskomattoman hyvä, jo musavideon hienosta toteutuksista huomaa, että jätkät tulee hyvin toimeen.! :)
Kertosäe on vaan niin VITUN hyvä!! itse en vain pidä tästä peruslaulusta ja se ärsyttää suunnattomasti ;( sais laulaa tuolla kertosäkeen energisellä ja voimakkaalla äänellä koko ajan! olisi vaan niin ylivitunmegasupermahtava bändi!
hyvä biisihän tää on, mutta täytyy myöntää että ajan mittaan ruvennu enemmänki ärsyttämään. radio rock soittaa tätä AIVAN liikaa, päivässä 4-5 kertaa vähintään.
@vaaraksi Siinä laulethan "Sain sulta I:n", ehkä sillä viitathan lukion kirjoituksissa saatavaan hylättyyn arvosanaan improbatur, ehkä, tuli vain mieleen :D
Maj karma tosiaan on ihan vi*un hyvä livenä ! Kävin ilosaaressa kattomassa tietenkin tätä lempibändiäni ja rakastuin live esitykseen, aivan mahtavaa !
Älä muuta sano, itse en hirveesti odottanut Maj Karmalta kun en bändiä sen enempää tuntenut mutta näin jälkikäteen voin sanoa että vaikutuin todella paljon :)
Jos et nyyhky biiseistä tykkää niin kuutele "Viimeinen Käyttöpäivä" :D siinä on munaa. Onhan siinä noita nyyhky biisejäkin. Pitääkin olla. "Jäähyväiset" on todella hyvä.
Must tää on jotenki kiinnostava ku se nykii ;P On muute siisti jätkä, en tiiä kui, ihana ääni ja jotenki kiehtovan näkönen :) Oltii koulust kuuntelee ja mietin et mikä paska tääki on mut sitte ku kuuntelin kotona uudestaan rakastuin heti ;P
Helvetin paljon karismaa on yhdelle miehelle siunattu, laitat vielä jumalaisen äänen ja erinomaisen bändin...livenä ihan kaikkien kirosanojen äidin kovaa touhua!
Tää uus on aivan järjettömän mieletön lätty... Ei pysty tajuamaan millä helvetillä nuo vääntävät aina biisejä jonka jälkeen luulee, ettei enää parempaa vetoa voi tulla... Aikaisemmin jo mainittu 'positiivisuus on perseestä' pitää paikkaansa! Satiinisydän on myös aivan tajuton!
I heard this song constantly on my last trip to Finland and I love it!!!!!! Have no idea what the words are, but i love it anyway!! Pretty bad video though...
asiaa...
68630 4 months ago
Tämä on sitä kuuluistaa musiikkia
emaggo 6 months ago
Comment removed
mokkimus 7 months ago
Tää video on tälläst typerää Voice kamaa
asukas666 8 months ago
ihan vitun hyvä!
jodesonata 8 months ago 2
Tälläistä se on, ensin kaikki on hyvin ja sitten sitä onkin koko suvun hylkiö. Mulle kyllä naisena tälläinen julkinen "anteeksipyyntö-rakkaudentunnustus" toimii.
RitaMaria72 9 months ago 3
tämmöstä euroviisuihin saatana
piggemy 9 months ago 4
en hirveesti tälläsestä musiikista tykkää, oon enemmän stam1na miehiä. mut tää biisi on helvetin hieno \,,\
TheHebeZ 9 months ago
Hyvä biisi!
NiimuraJun 10 months ago
Perkeleen kova live pänti!!!
MrMastis 10 months ago
Osaa suomalainen mies ikävöidä mahtavalla tavalla!!!! Munaa löytyy tästä biisistä enemmän kuin idolsin tuomaristosta yhteensä!!!!!
XALLIOR 11 months ago 4
Hyvä Biisi.
TheSinitaivas 1 year ago
HYVÄ BIISI HYVÄLTÄ BÄNDILTÄ,
MultiFinnishGirl 1 year ago
Ylpön kasvojen liikkeet on aika tollasia... oikuttelevia. Iha jees. Onkohan asialla jotain sanomaa, kun muut jäsenetkin ovat, ainakin alussa, tuolla lailla jäyhän tunteettomia. Voi olla tapa esittää hahmon epävarmuutta.
maitnolla 1 year ago
@maitnolla Hahmon...
TheVaahto 1 year ago
Solisti on komea, lauluääni aivan mahtava ja ei - tämä bändi on aivan uskomattoman hyvä, jo musavideon hienosta toteutuksista huomaa, että jätkät tulee hyvin toimeen.! :)
Kiitos videosta!
TheVaahto 1 year ago
I love finland.. :) Great music even if i need a crash course in finnish to understand :)
SuperLillelill 1 year ago 2
Kertosäe on vaan niin VITUN hyvä!! itse en vain pidä tästä peruslaulusta ja se ärsyttää suunnattomasti ;( sais laulaa tuolla kertosäkeen energisellä ja voimakkaalla äänellä koko ajan! olisi vaan niin ylivitunmegasupermahtava bändi!
no1oob 1 year ago
paras biisi yli voimasesti!!!!!!:D
epeetu8 1 year ago
Fuckin' Kick-Ass Song!!!
psycheymikey 1 year ago 4
safumu pekksu ssssss tyyyyy päääööggkmkkgklg
kakone12 1 year ago
ihan kiva
thisgonabeegreat 1 year ago
todellakin paras biisi maj karmalt!
L1H15 1 year ago
Mahtava kerto säe,
Mahtava laulu ääni,
MAHTAVA LAULU KOKONAISUUS!!!
Samalta bändiltä myös Ukkonen on hyvä :)
Gaara2552 1 year ago
This has been flagged as spam show
Finland is an absolute shithole.
ZachCraft 1 year ago
Ihan OK laulu, mut video ei oikeen iskeny... :(
Tytskinen 1 year ago 3
Maj Karma, Sara ja Kotiteollisuus - parasta suomalaista musiikkia nykyään!
MarttiPekurinen 1 year ago
sain sulta HIV :D
mikkoli69 1 year ago
kertoo aika ikävästi siitä kuinka mulle kävi yhen tytsyn kans =S mutta ei tästä biisistä voi olla tykkäämättä!
FINjoke 1 year ago 4
Cool Fucking song!
FlareHook 2 years ago 5
Search "Don limpio" in Google images
Dotadict0 2 years ago
2:32 --> näyttää ihan tarja turusen silmiltä? = ) onko ne?
tuttineiti 2 years ago
Mmm, nenä näyttää minusta erilaiselta, turhan leveältä. Silmissä on kuitenkin kieltämättä aika paljon yhteneväisyyksiä.
ZeZininenWalomiekka 2 years ago
Keskiverto, Radio rock pyörittää paljon...
Blac650 2 years ago 4
OK laulu
MrJuha82 2 years ago
mitä?!? näinkö LES PAULIN???? ahh... ihaana kitaara...
Tattis99 2 years ago
Taisi Häiriöllä olla tuo kyseinen keppi Sodankylän aikana käytössä.
Rofflens 2 years ago
et nähnyt
4M0R4L 2 years ago
Tulee ihan Samuli Putro tuosta Herra Ylpöstä mieleen, mikä on vaan hyvä :D <3
Gigatton 2 years ago
Tää on paras tää biisi!! ☺<♪♫♪
PizzaLeipuri 2 years ago
Mä vissiin kuulin tän kerran Radio Rockilta, vaikken edes kuuntele kyseistä kanavaa paljoa. Aika jännä juttu.
Rollinpin123 2 years ago 4
mää een oo kertakaan kuullu tätä biisiä radio rokilta
pieniT 2 years ago
no,toi on paskapuhetta! Jos vittu mä en kuule tätä kolmeen päivään radiosta
nii mite sä voit kuulla?!-!
papukaija100 2 years ago
noh, ehkä se oli silloin kun se oli aivan uusi kappale dorka
smauli94 2 years ago
TOTUUS ISKI KUIN TSERNOBYL!
Kappa105 2 years ago 10
Yhdyn kommenttiin.
MegaKattila 2 years ago
@Kappa105 tcherniksellä on ripuli
Kappa105 2 years ago
This has been flagged as spam show
Gay
DevilDees 2 years ago
hyvä biisihän tää on, mutta täytyy myöntää että ajan mittaan ruvennu enemmänki ärsyttämään. radio rock soittaa tätä AIVAN liikaa, päivässä 4-5 kertaa vähintään.
Temezkin47 2 years ago
harmi vaan :/
smauli94 2 years ago
Itellä kyllä lievästi sanottuna ärsyttää se metallican paskan soittaminen kerran tunnissa.
Mokranthal 2 years ago
Öö.. biisi kestää 4 min ja päivässä on 1440 min nii en ihmettele ollenkaan.
H3ks4 2 years ago
kyllä tätä silti kuulee kolmen tunnin sisällä joku 2-3 kertaa.
Temezkin47 2 years ago
This has been flagged as spam show
p'skaaa
seppo1337 2 years ago
This has been flagged as spam show
the singer has retarded teeth lol
MachiniSub 2 years ago
Negatiivisuus on perseestä!
erulki12 2 years ago 5
Ylpölle pikaista paranemista!
Satikutia saavat kun eivät tee kun yhden ainoan keikan vuonna 2010! :(
Rofflens 2 years ago 2
Jos kiinnostaa ni se sanoo "sain sulta I:n."
Parsakeitto 2 years ago
Näillä jätkillä on jotain sanoin kuvaamatonta asennetta joka kiehtoo minua. mahtava biisi !
KaliuMM 2 years ago 64
This has been flagged as spam show
sä olet uudessa toissa taas ja taas olet uudessa alussa? sanois lukee kodissa taas ja taas olet uudessa alussa mut se ei sano k kirjainta eikä d
irou95 2 years ago
hyvä biisi
pontikka10 2 years ago 6
This has been flagged as spam show
nyt kun erottiin... olinkin pakolainen:D
irou95 2 years ago
Mitä vittua tossa 0:44 kohassa lauletaan? "Sain sulta hivin"? :DDD
vaaraksi 2 years ago 28
Sain sulta I:n, eli hylätyn.
Matimias 2 years ago 5
This has been flagged as spam show
LOL
MachiniSub 2 years ago
@vaaraksi Sain sulta iin. Niinku siis imbropaturin, eli Ii.
Humpparitari 1 year ago 3
@vaaraksi
Sain sulta i:n
HeavierHeavy 1 year ago
@vaaraksi Sain sulta iin
chromerain 7 months ago
@vaaraksi "Sain sulta I:n" I = Improbatur, ylioppilasarvosana, joka tarkoittaa hylättyä
JohnKulo 4 months ago 8
@vaaraksi Siinä laulethan "Sain sulta I:n", ehkä sillä viitathan lukion kirjoituksissa saatavaan hylättyyn arvosanaan improbatur, ehkä, tuli vain mieleen :D
tigerseye94 2 weeks ago
This has been flagged as spam show
well then learn to language you fuck!!! cocksucker!!!
scarzz86 2 years ago
This has been flagged as spam show
this is crap
TheAceofspades25 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
no you r crap...
christian86a 2 years ago
This has been flagged as spam show
u can't understamd what they're saying if ur american. p.s. up yours
TheAceofspades25 2 years ago
B...e...a...beautiful:))) Maj Karma ja hyvä olo, ne kulkee käsi kädessä. Ja nuo ihanat miehet ( iso +) ....;))))
heyh75 2 years ago 3
what r u all saying
TheAceofspades25 2 years ago
talking about how gay you are.
Harmedd 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
suck it
TheAceofspades25 2 years ago
Maj karma tosiaan on ihan vi*un hyvä livenä ! Kävin ilosaaressa kattomassa tietenkin tätä lempibändiäni ja rakastuin live esitykseen, aivan mahtavaa !
StarSimonn 2 years ago 3
Älä muuta sano, itse en hirveesti odottanut Maj Karmalta kun en bändiä sen enempää tuntenut mutta näin jälkikäteen voin sanoa että vaikutuin todella paljon :)
Nitikka 2 years ago 2
En tunne pändiä mutta ihan saatanan hyvä biisi.
vaudb 2 years ago 2
Maj karma on kyllä paljon parempi livenä ! : )
maizuu 2 years ago 3
Comment removed
hostiqs 2 years ago
herra ylppö, orgasmi-orgasmos.... <3
mrlies 2 years ago
ahh, ylppö tossa 1:50
rethsr 2 years ago 2
Ylppö on niin ihana.
rethsr 2 years ago 3
ihan vitun hyvä biisi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mila9137 2 years ago 5
Hyvä biisi, simppeli hyvä video.. ei oo pilattu rumilla halpis tietokonegraffoilla kuten 90% suomalaisista videoista...
t00ns0n0n11z 2 years ago 6
vitun hyvä biisi
motocrossmurder 2 years ago 6
This has been flagged as spam show
Vittu mitä sontaa
possus94 2 years ago
huomasin juuri että olen aliarvioinut tämän bändin. näillähän on ihan hyviä biisejä. oon aina pitäny näitä aika neiteinä.
Poppen84 2 years ago 10
Herra Ylppö neiti!!?? Hahhah. :D Aika kaukana.... Biisit on tod loistavia!
TheElvis57 2 years ago 2
on :) sitä juuri sanoin, väärin meni :)
Poppen84 2 years ago
This comment has received too many negative votes show
Sanoitukset on surkeet. Niiden pitäis mennä näin:
"Jätä pelko taaksesi tänään....SALAMA! Tärisyttää tannerta. Mä pakenen!" :)
americastan 2 years ago
This has been flagged as spam show
Sanoitukset on surkeet. Niiden pitäis mennä näin:
"Jätä pelko taaksesi tänään....SALAMA! Tärisyttää tannerta. Mä pakenen!" :)
americastan 1 year ago
Comment removed
TheVaahto 1 year ago
hyvä biisi (-:
marshupoika 2 years ago 9
Biisi on tosi hyvä... video on syvältä
PaPaNBaZoOkA 2 years ago 5
Totuus iski kuin ANANAS!
Tourgeon 2 years ago 93
This has been flagged as spam show
omg O___________O!!!
mrlies 2 years ago
This has been flagged as spam show
Hahha repesin :D
IiiLimAdo 2 years ago
@Tourgeon Vaikka kuinka yritän kuunnella että totuus iski kuin ananas niin ei se siltä kuulosta
Rustuset 1 year ago
@Rustuset Älä kuuntele, laulat vaan sydämesi pohjasta. Sieltä se totuus iskee. Kuin ANANAS.
Tourgeon 1 year ago 5
iha kohtuu
kalletse 2 years ago
This has been flagged as spam show
Okei mä kiroilin... Huhhuh, mitä sontaa.
Merdish 2 years ago
tää on ihan ok
pilejumpperi 2 years ago 4
Hyvä biisi, mutta videosta en tykkää.
sorwis 2 years ago 11
mahtava kappale
Pesapallomaila37 2 years ago 6
jäätävä katse.
helloweenfi 2 years ago
on pikkase erilaine ku muut musavideot mut hyvä biisi
finnishjuoppo 2 years ago 8
This has been flagged as spam show
Järkyttävää musiikkia
Merdish 2 years ago
Ihan kuin omaa elämää kuuntelis...
Bjotor69 2 years ago 2
Totuus iski kuin salama \m/ Todella hyvä kappale
Nopo86 2 years ago 8
Mahtava biisi!!!! :)
Fiude80 2 years ago 10
lol first there is ukkonen (thunder) then there is Salama (lightening) I think there obsessed with weather lol
chemical2romance 2 years ago 2
Lol!! that's so funny!! never noticed it!!! ha ha!!
HIFKBlackhawksfan 2 years ago 2
HYVÄ HARJAVALTA ! \,,/
p0mppanen 2 years ago
voisin ostaa levyn. hei aapeli22 onks nää kaikkisiin levyl tälläst kunnon rockii et ei oo nyyhky biisei ku useis on ollu? :-/
R4ippa 2 years ago
Maj Karma ei ole Maj Karma jos ei ole myös nyyhky biisejä.
Rofflens 2 years ago 4
Comment removed
aapeli22 2 years ago
This has been flagged as spam show
Jos et nyyhky biiseistä tykkää niin kuutele "Viimeinen Käyttöpäivä" :D siinä on munaa. Onhan siinä noita nyyhky biisejäkin. Pitääkin olla. "Jäähyväiset" on todella hyvä.
Ostakaa vaan!
aapeli22 2 years ago
Kannattaa ostaa levy! Ei nimittäin ole todellakaan ainoa hyvä biisi. Eikä edes välttämättä paras. Todella hyvä levy!
aapeli22 2 years ago 2
mun mielest ei ainakaa oo paras biisi levylt
zimbou123 2 years ago 3
Lähtee päivä hyvin käyntiin kun kuuntelee tän aamulla :D
SandokanPirate 2 years ago 3
weird... the song kinda grows on you after a while.. interesting!
\m/
lordioris 2 years ago
Loistavaa tää uus Maj Karma!
Apis093 2 years ago 5
nonii työpöytääni koristaa kuvakollaasi ylpön neljästä mehukkaasta ilmeestä tästä musavideosta :D
mikkodude 2 years ago
Kyllä tää on munkin mielestä ehkä parasta Maj Karmaa ikinä..
Pirjomania 2 years ago 4
Iha parasta, Maj Karma on vaan v*tun hyvä bändi, muuta ei voi sanoo. Kolahtaa kyllä täysil muhun!
XxZ3r0H4xX 2 years ago
Kyl tää on kurkoo matskua Maj Karmalta
LIUKKOVAAN 2 years ago
herra ylppö on niiin sexy
medaline18 2 years ago
kkyl on hyvä biisi !
Jakebooy69 2 years ago
Minuun kolahtaa ainaki ihan täysillä!
Tää on parasta Maj Karmaa koskaan!!! : D
BlackAlbinoDragon90 2 years ago 8
Todellakin
hoza41 2 years ago
Must tää on jotenki kiinnostava ku se nykii ;P On muute siisti jätkä, en tiiä kui, ihana ääni ja jotenki kiehtovan näkönen :) Oltii koulust kuuntelee ja mietin et mikä paska tääki on mut sitte ku kuuntelin kotona uudestaan rakastuin heti ;P
Bimbotus 2 years ago
muuten hyvä mutta miksi se nykii. näyttää pöljältä ja häiritsee ihmisen silmää
meitsimeitsi 2 years ago
Uus albumi kyllä pakko-ostos!
mikkodude 2 years ago 2
videosta ois saanut taatusti paremmankin mutta biisi toimii.
hoemmed 2 years ago
Herrä Ylppö & Maj Karma? :/
xfrudx 2 years ago
Herra Ylppö on maj karman solisti :)
MacM4n3 2 years ago 7
ihanko totta? ;-)
Sodankylä ja Ukkonen oli mun mielestä Salamaa parempia. Odotin kovasti Salamaa mutta olen kovin pettynyt :(
xfrudx 2 years ago
ihan loistavaa!!!
kultasiipi83 2 years ago
Helvetin paljon karismaa on yhdelle miehelle siunattu, laitat vielä jumalaisen äänen ja erinomaisen bändin...livenä ihan kaikkien kirosanojen äidin kovaa touhua!
Redseishi 2 years ago 5
Sinäpä sen sanoit, ei voi muuta kuin myötäillä :)
LyraBD 2 years ago
Ihan helvetin kova livenäkin, hyvä yhteislurittelu/mossibiisi.
paratiisiitti 2 years ago 2
hyvää duunia :ylös:
NPossu 2 years ago 5
Mahtava, kuten muutkin biisit!
Mahtisanat 2 years ago 2
iski kuin salami!
tk54334 2 years ago 4
Tää uus on aivan järjettömän mieletön lätty... Ei pysty tajuamaan millä helvetillä nuo vääntävät aina biisejä jonka jälkeen luulee, ettei enää parempaa vetoa voi tulla... Aikaisemmin jo mainittu 'positiivisuus on perseestä' pitää paikkaansa! Satiinisydän on myös aivan tajuton!
yberpope 2 years ago 4
Enpä ois tämmöstä videota odottanu mutta hyvähän tämä on ^^
mikkenson 2 years ago 2
SLAMA JEEEE PARAS
daamis666 2 years ago
PARAS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!11
fishlover13 2 years ago 5
Hyvä biiisi, ja Ylpön ääni on mahtava
karvinen666 2 years ago 7
Ylppö on vaan paras <3
Liinu111 2 years ago 6
video on simppeli^^ mut kappale on aivan paras!
slycoopersex 2 years ago 4
No olipas kuppanen video. Biisi on kyllä tanakka.
hevipetteri 2 years ago
Nam. !
Metzieh 2 years ago
Mahtava Biisi ikinä! <3
POJVstudios 2 years ago 4
Aivan loistava =)
qettyz 2 years ago 2
Vanha mamma onkin jo odottanut tätä; Ukkosen jälkeen tulee salama.
aih65 2 years ago 3
<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
sin89sin 2 years ago
Herra Ylppö on kuningas!
Toimii ku junan vessa
tonizeri 2 years ago
Cool song~
Alergion 2 years ago
I heard this song constantly on my last trip to Finland and I love it!!!!!! Have no idea what the words are, but i love it anyway!! Pretty bad video though...
ebbz66 2 years ago 9
I think it's simple and brilliant.
Karilapio 2 years ago 3
This comment has received too many negative votes show
If you like foreign (hard)rock, check out the Norwegian rock band Seigmenn. It beats the shit out of these pansies.. :D
Nocturne06 2 years ago
you norwegian oily fisheater go listen that junk music with fishes, this music beats the crap out of Seigmenn...!!!!
liperinturma 2 years ago
Mun mielestä videokin on hyvä!
tuttineiti 2 years ago 3
Tää on tosi hyvä!
tuttineiti 2 years ago 2
Hairio I love you!
helgaleenas 2 years ago
aika jees biisi!
Marweli 2 years ago
Maanista menoa. Jännä biisi.
HikiLuoma 2 years ago