Suomessa vittuiltiin noihin aikoihin että Breznev käy pattereilla. Ei mennyt paljon paremmin Suomen johdollakaan, kuten näkyy. Toisaalta molemmat valitsi vanhat herrat Moskovasta virkaansa, eli mitä sitä voi odottaa.
Suomessa ei 30 vuotta sitten tämmöisiä kuvia näytetty, vaikka olimme demokraattisin osa NL:ää. Yllättävää (vai onko sittenkään) että vuonna 2011 edelleen vaaditaan kyseisen videon sensuroimista. Selostuksella tai ei, samantekevää. Mitä on soveliasta näyttää. Kuka päättää?
Kaksinaismoralismi huipussaan: Valtion johtomiesten toistuvia kännäämisiä ja kompurointeja valtiovierailujen yhteyksissä ei ole edelleenkään sopivaa ottaa esiin, vaan niistä tulee vaieta - aina ja iäti. Hockey-jätkän kännäämistä MM-voiton jälkeen ollaan sen sijaan kilpaa paheksumassa sekä edellyttämässä anteeksi pyyntöä ja selvitystä.. HALOO! On se vaan sellainen häkki!!!!
Minä vain jättäisin tämän tänne juusoalasuutari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/content-img-thumb/domain-1958/kuvat/partapoliisit.png
Kekkosen kaatuilu on aina mukavaa katseltavaa. Yle kaatuu kymmenen vuoden sisään tai ainakin lopettaa kaiken muun paitsi uutiset ja pesäpallon (muu urheilu on liian kallista heille). Ja niin on hyvä, helvetti soikoon paskaohjelma Uusi päiväkin maksoi about 5 miljoonaa, ja täyttä sontaa mitä kukaan ei katso paitsi jotkut elämästä vieraantuneet tahnaperseet, joille mainokset on liian rajua katsottavaa.
Ihan käsittämätöntä katsoa että tällaista YLEltä. Ihan oikein että se vaadittiin poistettavaksi ohjelmasta. Myös lehdet pitäisi laittaa kuriin esim. siten että kansanedustajat ja puolueet ilmaisisivat yhteisen vastalauseensa ja vaatisivat päätoimittajia tilille mollauskampanjoista. Tälläkään Kekkosen häpäisemisellä ei ole muuta motiivia kuin yleinen politiikan halventaminen, ja se on maallemme erittäin haitallista.
Ihmiset kehuvat, että minulla on loistava huumorintaju ja näen komiikkaa vähän joka paikassa, mutta vitsailu 80-vuotiaan ikämiehen kompuroinnista portaissa menee kyllä jotenkin ohi itseltäni...mikä tässä on muka hauskaa?
@Nat1977 Niinpä, sitä pitäisi kysyä Ruben Stilleriltä. Ehkä kaatuvan vanhuksen kepulaisuus tekee tilanteesta hauskan. Ja jos ei naurata, täytyy olla huonon huumorintajun omaava kepujen talutusnuorassa oleva absurdi kekkoslovakialainen.
Vanhan urheilijan taidolla täysin oikeaoppinen kaatuminen, hyvä Urkki!
Movielunatic 6 months ago
Suomessa vittuiltiin noihin aikoihin että Breznev käy pattereilla. Ei mennyt paljon paremmin Suomen johdollakaan, kuten näkyy. Toisaalta molemmat valitsi vanhat herrat Moskovasta virkaansa, eli mitä sitä voi odottaa.
Suomessa ei 30 vuotta sitten tämmöisiä kuvia näytetty, vaikka olimme demokraattisin osa NL:ää. Yllättävää (vai onko sittenkään) että vuonna 2011 edelleen vaaditaan kyseisen videon sensuroimista. Selostuksella tai ei, samantekevää. Mitä on soveliasta näyttää. Kuka päättää?
tuubi77 9 months ago
Kaksinaismoralismi huipussaan: Valtion johtomiesten toistuvia kännäämisiä ja kompurointeja valtiovierailujen yhteyksissä ei ole edelleenkään sopivaa ottaa esiin, vaan niistä tulee vaieta - aina ja iäti. Hockey-jätkän kännäämistä MM-voiton jälkeen ollaan sen sijaan kilpaa paheksumassa sekä edellyttämässä anteeksi pyyntöä ja selvitystä.. HALOO! On se vaan sellainen häkki!!!!
ay36440 9 months ago 4
On tuossa joitain hauskoja kohtia Mertarannalta, niinkuin "nuoren taiturin" ja "Tulihan tuossa yritettyä pikku kikkaa".
jflurrie 9 months ago
@PeiperJ2 Heh heh, lienetkö ollut vielä syntynytkään silloin? Mitä sinä pentu diktatuurista tiedät :D. Ja erittäin typerä selostus... ja selostaja.
BladeSlipper 9 months ago
Eiköhän tässä ollut Urkki ja Ahti aika pierussa.
TheJaska007 9 months ago
Minä vain jättäisin tämän tänne juusoalasuutari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/content-img-thumb/domain-1958/kuvat/partapoliisit.png
JuusoAlasuutari 9 months ago
Kekkosen kaatuilu on aina mukavaa katseltavaa. Yle kaatuu kymmenen vuoden sisään tai ainakin lopettaa kaiken muun paitsi uutiset ja pesäpallon (muu urheilu on liian kallista heille). Ja niin on hyvä, helvetti soikoon paskaohjelma Uusi päiväkin maksoi about 5 miljoonaa, ja täyttä sontaa mitä kukaan ei katso paitsi jotkut elämästä vieraantuneet tahnaperseet, joille mainokset on liian rajua katsottavaa.
HeguliSporti 9 months ago
Ihan käsittämätöntä katsoa että tällaista YLEltä. Ihan oikein että se vaadittiin poistettavaksi ohjelmasta. Myös lehdet pitäisi laittaa kuriin esim. siten että kansanedustajat ja puolueet ilmaisisivat yhteisen vastalauseensa ja vaatisivat päätoimittajia tilille mollauskampanjoista. Tälläkään Kekkosen häpäisemisellä ei ole muuta motiivia kuin yleinen politiikan halventaminen, ja se on maallemme erittäin haitallista.
Jaakk0S 9 months ago
8 kepulaista kattonu tän videon
ss2341 9 months ago
Ihmiset kehuvat, että minulla on loistava huumorintaju ja näen komiikkaa vähän joka paikassa, mutta vitsailu 80-vuotiaan ikämiehen kompuroinnista portaissa menee kyllä jotenkin ohi itseltäni...mikä tässä on muka hauskaa?
Nat1977 9 months ago 2
@Nat1977 Niinpä, sitä pitäisi kysyä Ruben Stilleriltä. Ehkä kaatuvan vanhuksen kepulaisuus tekee tilanteesta hauskan. Ja jos ei naurata, täytyy olla huonon huumorintajun omaava kepujen talutusnuorassa oleva absurdi kekkoslovakialainen.
IImaveivaaja 9 months ago
Pienet on eväät YLE:llä..voi..voi..
yanimage 9 months ago
on kyllä todella säälittävän huono provo..
ilukilu82 9 months ago
kepu-LOL
finkako86 9 months ago
Kekkonen on kurko
Joukki 9 months ago
Ahti Karjalainen tulee takana kuin Zombi, kovasti on hänkin sairas mies jo tuossa vaiheessa. Viina vie ja lentokone tuo.
12041862 9 months ago 13
Taivas varjele miten huono video.
Hackine 9 months ago