Sinä jäät Paavo aina pois loppuottelusta. Äänestin sinua jatkoon jo vuonna 1994 kun uhosit voittoa jo silloin. Sittemmin sinusta tuli karikatyyri ja menetit senkin vähän uskottavuuden.
Älä nyt jumalauta tule rinta rottingilla vuoden 2018 vaaleihin.
Nyt kun sinua ei edes eduskuntaan valita, niin jospa pyörittelisit niitä kaalikääryleitäsi vaan. Ja saa sen reseptin jakaakin.
Vähemmistössä olevathan ovat aina suvaitsemattomimpia, voisin luetella tänne monta esimerkkiä, mutta jätetään tekemättä, ettei vastausaallon vuoksi keskustelu ajaudu mauttomuuksiin.
Missä vaiheessa videota sanottiin, etteikö myös mies voisi olla tämä "emäntä"? Väyrynen ei vastusta homoja, vaikkei puollakaan homoavioliittoja tai homojen adoptio-oikeutta. Ääripäät eivät todellakaan ole ainoa vaihtoehto, kaikesta ei aina tarvitse olla joko puolesta tai vastaan.
@Naccub Tajuatko että tuosta huokuu ihan selvästi aikansaelänyt heteronormatiivinen jako ihmisten välillä. Jos miehestä alettaisiin käyttämään 'emäntä' termiä niin se antaa kuvan ihmisestä, joka käyttäytyy niin femminiinisesti että se alkaa jo lähennellä groteskia huumoria.
Aika naurettavaa että joku loukkaantuu tästä, taas näyttävät Viherpiipertäjät todellisen minänsä. Ensin ollaan niin suvaitsevaisia että, sitten suututaan tästä.
Haavistosta ei ikinä presidenttiä, Suomen maine menee pilalle useissa maissa, varsinkin Lähi-Idässä. Suostuvatko arabit kättelemään sellaista paria, jossa molemmat miehiä, en usko.
Loukkaava video ei ole, mutta pilasi kuitenkin Väyrysen maineen juuri loppusuoralla omalla kohdallani. Juuri sellainen turhan päiväinen rahantuhlaus vaalivideo, jota presidentiksi haaveilevan olisi jo pitänyt harkita tarkemmin. Haavisto todella ainoa joka osaa olla uskottavasti sovitteleva. Lyhyessä ajassa saanut Haavisto enemmän myönteistä aikaa kuin kritisoijansa. Aikamoinen teko rauhalliselta ja asialliselta tyypiltä, joka ei sorru tekopyhään populismiin.
Väyrynen ei varmaan itse ajatellut asiaa, mutta nimenomaan tämän videon takia meidän äänet menee Haavistolle (vaikka alunperin suunniteltiin äänestävämme Arhinmäkeä) T. Kaksi emäntää
Eli presidenttiehdokkaan seksuaalinen suuntautuminen painaa vaakakupissa enemmän kun ko. henkilön ajatusmaailma ja poliittiset mielipiteet. Jotkut sanoo ettei voi äänestää väärin, mutta tämä on täydellinen tapa äänestää päin helvettiä. "En mä oikeestaan Haaviston kanssa oo samaa mieltä, mutta kai mä sitä äänestän kun se on homo (ja hyvännäkönenkin vielä <333"
@ChichickenVersion02 Fiksun merkki, kun valitsee ehdokkaansa seksuaalisen suuntautumisen perusteella :) Ihan sama mitä edustaa poliittisesti, pääasia että on homo ? Edellinen presidentti saatiin juuri samalla järkevällä periaatteella eli moni äänesti tuulipuku-tätiä ihan vaan sen vuoksi, että hän sattui olemaan nainen. Ja sitähän kansa sai mitä ansaitsi eli presidentin, joka tuhosi presidenttiydeltä arvokkuuden.
Mielestäni on täysin typerää väittää yleisesti, että vähemmistöt eivät ole suvaitsevia. Jos vähemmistöä pilkataan, tottakai ne älähtää kun kalikka kalahtaa. Miten enemmistö voi vaatia neutraalia ellei jopa positiivista suhtautumista vähemmistöille heitettyihin herjoihin, ja peitellä niitä sitten sananvapauden tai oman mielipiteen vapauden verhoihin.
Heh väyrynen on ärsyttävä valittaja. Iltalehden otsikot taas täynnä kuinka Väyrynen kokee vääryyttä ja loanheittoa (mitä itsekkin tässä tekee). Ei ole ensimmäinen kerta näissä vaalissa kun kyseinen herra valittaa.
No onhan toi nyt ihan suora heitto Haavistoa kohtaan kun kuitenkin kyseessä Paavon ainoa selkeä kilpailija kakkos-kierrokselle pääsemisessä. Yritetään vedota perinteisiin ja homofobiaan kun muu ei auta. SMFH.
@tuila Tän videon tekohetkellä joskus joulukuussa oli kyllä Soini vielä suosiossa Väyrystä ja Haavistoa edellä, joten ei tätä videota siitä näkökulmasta voi katsoa.
Ihan vekkulilta piikiltä se toki tässä vaiheessa tuntuu, kun gallup-suosiossa herrat ovat aika tasaväkisiä.
Loppujen lopuksi kaikki voidaan ymmärtää väärin jos näin halutaan. Jos Paavo ei olisi puhunut emännästä mitään, moitittaisiinko häntä sitten sovinismista? Kuten @suomipoika90 tuossa toi ilmi, niin koittakaa suvaitsevaiset olla suvaitsevaisia tietyn periaatteen mukaan - ei vain omien mieltymysten, jotka muuttuvat mielialan mukaan. Johdonmukaisuutta.
Suomi=talo, Pave=isäntä jos valitaan presidentiksi ja emäntä tietysti paven eukko ,tarviiko kaikki aina nähdä jotakin ihmisryhmää loukkaavana! Chillatkaa!
Tällainen systeemi Paavolla on ja sitä tässä esitellään, miksi se sulkisi kaikki muut mahdollisuudet pois? Tätä nyt tarjotaan tästä osoitteesta, muut tarjoavat myös sitä, mitä itse sattuvat edustamaan. Miksei Paavo saisi tehdä niin?
@ljlassi Tätähän se on, että ensiksi mainostetaan omaa suosikkiaan "kakkonen on ykkönen" -lausahduksilla ja muilla kaksimielisillä jutuilla. Mutta sitten, kun joku muu vähän viittaa sinne suuntaan, niin on linkit fb:ssä jaossa, porukalla tullaan moittimaan ja ihmetellään, kuinka Paavo voi tämänkaltaista lokaa heittää niskaan.
Paavolla on ollut Vuokko ja pitkä avioliitto eräänlaisena vaaliteemana, joten tämä on aika naseva mainos siitäkin syystä.
@uninuu Huvittavinta on, että tämä mainos on ollut täällä netissä ja kaksi viikkoa, eikä ketään ole kiinnostunut ennen kuin joku vihreiden kamppanjapäällikkö sattu paikalle.
On se jännä miten suvaitsvaisto itse ei suvaitse mitään, kuten Halla-Ahokin sanoo. Vaikken millään lailla jaa ajatusmaailmaani persujen kanssa niin pakko sanoa, että olen tässä asiassa samaa mieltä.
@ljlassi Kyllähän sitten jaat ajatusmaailman jossain määrin ainakin. Ei persuissa kaikki mitään juntti rasisteja ole vaikka media nyt tietysti sellaisen kuvan antaa. :D
@ljlassi Seksuaalisuuteen kohdistuvan syrjinnän suvaitseminen ei olisi suvaitsevaisuutta, vaan syrjinnän hyväksymistä (joka on niin kaukana suvaitsevaisuudesta kuin vain voi olla).
@kilobitti Kyllä. Tässä nyt kun vain ei voi millään lailla puhua seksuaalivähemmistöjen syrjinnästä. Tuskin on ollut edes homokortti mielessä kun ovat tätä mainosta puuhanneet, eräät ovat vain löytäneet siitä semmoisenkin puolen.
Haavisto vaatii hyväksyntää ja suvaitsemista omalle kannalleen, muttei hyväksy muiden ihmisten näkökulmia tai mielipiteitä, kuinka se tämä sopii yhteen? Haavisto pelaa kyllä uhrikorttia nyt selvästi, tämä on likainen kampanja. Päin vastoin, Haavisto on suvaitsematon ja kaksimoraalinen valehtelija.
@Mursutti Mitä Haavisto on tästä kampanjasta sanonut? Ei yhtään mitään.
Sen sijaan minä kirjoitin että syrjinnän suvaitseminen ei ole suvaitsevaisuutta, vaan välillistä syrjintää. Kunnioitan toisten mielipiteitä mikäli niihin ei sisälly ihmisten eriarvoistamista ja syrjintää.
Tämä niin-sanottu suvaitsevaisuus on todellisuudessa pelkkää suvaitsemattomuutta kaikelle omasta kannasta poikkeavalle, eli räikeällä tavalla suvaitsemattomuutta suvaitsevaisuuden nimissä, omasta eroavien mielipiteiden eliminoimista leimakirveellä.
Haavisto pelaa jatkuvasti tällä uhrikortilla ja saa näin helposti ihmisten ja median symppikset puolelleen ikään-kuin olisi joku sorrettu vaikkei sitä missään mielessä todellisuudessa ole.
@Mursutti Haavisto itse on sanonut uskovansa että hänen vihreytensä on suurempi ongelma äänestäjille kuin homous. Mikä saa sinut ajattelemaan että Haavisto pelaa "uhrikorttia"?
No mikähän kumma saa, mikäs tuo hirveä vollotus oli tästä mainoksesta? Tässä mainoksessa ei ole mitään asiatonta, vähän sitä suvaitsevaisuutta kaivataan myös teiltä homoilta joskus.
@Mursutti Pyysin jo aiemmin näyttämään missä Haavisto vollottaa, et pystynyt. Väität myös minua homoksi, eikä sekään voisi olla kauempana totuudesta. Ota iisisti.
@kilobitti ....siis sehän on ollu melkein Haaviston vaaliteema, että lopetettais syyttely ja keskityttäis ratkomaan ongelmia. Siinä mielessä mäkin olin tässä väärillä jäljillä.
@Mursutti Kannattaa huomata, että tästä mainoksesta ei ole valittanut Haavisto vaan Haaviston kamppanjapäällikkö. Haavisto on mielestäni ihan järkimiehiä, mutta monet vihreät kuuluvat samaan sarjaan kuin Teuvo Hakkarainen.
@ljlassi Johtuisko siitä, että Väyrynen ja sitä kautta tällaiset aivopierut eivät tavoita juuri ketään. Ei se silti muuta sitä, että mauton sanoma on mauton.
Tässä videossa ei ole mitään Haavistoa vastaan. Painukaa Haavistofanit piiriin soittelemaan kitaraa puistoon Fjällräven-reput selässänne täynnä pussikaljaa. Väyrynen heittää tässä vitsiä, että olisi unohtanut vaimonsa.
@Heavykani ...ja Väykkä tuo meille markan takaisin ja kaikki on paremmin ja.. Ainiin, sisälukutaito, lähdekritiikki sekä oma-ajattelu taisi unohtua. Hups, mutta onneksi niin kävi sinullekkin.
Paavosta tulee hyvä isäntä. Ei tarvita kahta. On kai tuolla vähemmistökortilla jo ääniä saatu, mutta onneksi kokemus ulkopolitiikasta tämän pelin ratkaisee.
@limza3 Taidat olla niitä raidaajia joten jätän vastaamatta. Mutta jos et kumminkaan röllinyt niin: internet pitäisi kieltää sinunlaisiltasi. Ei toistepäin.
Lokakamppanjallako pitäisi Haavisto lyödä toiselta kierrokselta. Hepeä jos osaat! Vaikka tuskin osaat, sillä silloin olisit jo poistunut politiikan näyttämöltä ajat sitten.
Väyrynen haluaa kunnioittaa vaimonsa pitkäaikaista tukea työlleen, ja haluaa kunnioittaa naisia yleensä. Tämä ei siis ole puhetta ketään vastaan, vaan jonkun ja joittenkin puolesta.
Haluaisiko Väyrysen kampanijaorganisaatio kommentoida, olisiko näinollen Haavisto sopimaton "Talon isännäksi" eli presidentiksi? Entä Tarja Halonen tai joku nyt ehdolla olevista naisehdokkaista?
1900-luvun alussa itsestään selvä asia
Lada5400 3 weeks ago
Sinä jäät Paavo aina pois loppuottelusta. Äänestin sinua jatkoon jo vuonna 1994 kun uhosit voittoa jo silloin. Sittemmin sinusta tuli karikatyyri ja menetit senkin vähän uskottavuuden.
Älä nyt jumalauta tule rinta rottingilla vuoden 2018 vaaleihin.
Nyt kun sinua ei edes eduskuntaan valita, niin jospa pyörittelisit niitä kaalikääryleitäsi vaan. Ja saa sen reseptin jakaakin.
MrKiraff 3 weeks ago
homot vittuun suomesda :D ja neekeri
Kartiolol 3 weeks ago 2
Tuossa ei ollut mitään järkeä, ellei tuo nyt ollut vittuilua Haavistolle...
Vichy112 3 weeks ago 2
@Vichy112 Täähän oli just sitä..
karpix144 1 week ago
Miten kulutinkaan tähän arvokkaat 10sec elämästäni. Menen vetämään itseni jojoon.
MsGallowglase 4 weeks ago
Täyttä totta. Taloon ei tarvita kahta isäntää, eikä kahta emäntää.
Wowtikkala 4 weeks ago
@Mursutti En ole kyllä kertaakaan nähnyt Haaviston "vollottavan" tästä mainoksesta. :D Katkeruuttasiko täällä valheita latelet.
Pantalaimonish 1 month ago 4
@Pantalaimonish Haavisto ei vissiin itse olekaan, mutta joku tekopyhä viherhippi kuitenkin ruikuttanut tästäkin.
sammakkotonttu 1 month ago in playlist Lisää videoita käyttäjältä vayrynencom
Taisi osua omaan nilkkaan tämä Väyrysen nokkela "hehe haavisto sulla ei oo vaimoa D:D" heitto.
SquatsOats 1 month ago 4
HAHAHHAHAHAHHA MITEN KAVI VAYRYSEN :D
s3pp0o 1 month ago 2
Väyrynen toiselle kierrokselle!
laataajaa 1 month ago
Miksi aiheeseen liittyvissä videoissa on Ninja Gaiden III-graffavertailu? Nuorukaisen lempipeli kenties.
huupper 1 month ago
Vähemmistössä olevathan ovat aina suvaitsemattomimpia, voisin luetella tänne monta esimerkkiä, mutta jätetään tekemättä, ettei vastausaallon vuoksi keskustelu ajaudu mauttomuuksiin.
JoseJalopeno1 1 month ago
Missä vaiheessa videota sanottiin, etteikö myös mies voisi olla tämä "emäntä"? Väyrynen ei vastusta homoja, vaikkei puollakaan homoavioliittoja tai homojen adoptio-oikeutta. Ääripäät eivät todellakaan ole ainoa vaihtoehto, kaikesta ei aina tarvitse olla joko puolesta tai vastaan.
Naccub 1 month ago
@Naccub Tajuatko että tuosta huokuu ihan selvästi aikansaelänyt heteronormatiivinen jako ihmisten välillä. Jos miehestä alettaisiin käyttämään 'emäntä' termiä niin se antaa kuvan ihmisestä, joka käyttäytyy niin femminiinisesti että se alkaa jo lähennellä groteskia huumoria.
vilinder 1 month ago
Aika naurettavaa että joku loukkaantuu tästä, taas näyttävät Viherpiipertäjät todellisen minänsä. Ensin ollaan niin suvaitsevaisia että, sitten suututaan tästä.
Haavistosta ei ikinä presidenttiä, Suomen maine menee pilalle useissa maissa, varsinkin Lähi-Idässä. Suostuvatko arabit kättelemään sellaista paria, jossa molemmat miehiä, en usko.
thebel89 1 month ago
Loukkaava video ei ole, mutta pilasi kuitenkin Väyrysen maineen juuri loppusuoralla omalla kohdallani. Juuri sellainen turhan päiväinen rahantuhlaus vaalivideo, jota presidentiksi haaveilevan olisi jo pitänyt harkita tarkemmin. Haavisto todella ainoa joka osaa olla uskottavasti sovitteleva. Lyhyessä ajassa saanut Haavisto enemmän myönteistä aikaa kuin kritisoijansa. Aikamoinen teko rauhalliselta ja asialliselta tyypiltä, joka ei sorru tekopyhään populismiin.
TODELLISUUSMEDIA2012 1 month ago
Väyrynen ei varmaan itse ajatellut asiaa, mutta nimenomaan tämän videon takia meidän äänet menee Haavistolle (vaikka alunperin suunniteltiin äänestävämme Arhinmäkeä) T. Kaksi emäntää
ChichickenVersion02 1 month ago 3
@ChichickenVersion02
Ei näin. Ei missään tapauksessa näin.
Eli presidenttiehdokkaan seksuaalinen suuntautuminen painaa vaakakupissa enemmän kun ko. henkilön ajatusmaailma ja poliittiset mielipiteet. Jotkut sanoo ettei voi äänestää väärin, mutta tämä on täydellinen tapa äänestää päin helvettiä. "En mä oikeestaan Haaviston kanssa oo samaa mieltä, mutta kai mä sitä äänestän kun se on homo (ja hyvännäkönenkin vielä <333"
Unlyricallyrics 1 month ago 3
@ChichickenVersion02 Fiksun merkki, kun valitsee ehdokkaansa seksuaalisen suuntautumisen perusteella :) Ihan sama mitä edustaa poliittisesti, pääasia että on homo ? Edellinen presidentti saatiin juuri samalla järkevällä periaatteella eli moni äänesti tuulipuku-tätiä ihan vaan sen vuoksi, että hän sattui olemaan nainen. Ja sitähän kansa sai mitä ansaitsi eli presidentin, joka tuhosi presidenttiydeltä arvokkuuden.
JoseJalopeno1 1 month ago
jos tää pilkkaa haavistoo nii pilkatkoon ! kuka haluu homon presidentiks?
97error97 1 month ago
@97error97 Lisätietoa homouden presidentin tehtävän asianmukaiselle hoitamiselle aiheuttamista haitoista?
Aiffersch 1 month ago
surkea mainos surkeasta ehdokkaasta. osoittaa vaan lapsellisuutta ja typerää ylimielisyyttä. niinistö presidentikisi!
iZCaponeHD 1 month ago
Kyllä talossa pitää isäntä olla, ja parhaassa tapauksessa niitä on kaksikin:DD
TheTripol 1 month ago
Viherkommarien punapeukkuarmeija iskee. Mihinkäs jäi se suvaitsevaisuus?
jlmdfnbo 1 month ago
eiköhän se vaimo väyrynen siellä talossa se isäntä ole
mikkocob 1 month ago 4
Videolla on kuitenkin vähemmän katsojia kuin Paavon runonlausuntavideolla. Runovideo on parhautta.
Onko tästä videosta joku oikeasti suuttunut vai onko media keksinyt koko jutun? Tikusta asiaa.
mediataide00com 1 month ago
Herkästi suuttuu jos tämä mainos on liikaa.
shaowof 1 month ago 46
Mielestäni on täysin typerää väittää yleisesti, että vähemmistöt eivät ole suvaitsevia. Jos vähemmistöä pilkataan, tottakai ne älähtää kun kalikka kalahtaa. Miten enemmistö voi vaatia neutraalia ellei jopa positiivista suhtautumista vähemmistöille heitettyihin herjoihin, ja peitellä niitä sitten sananvapauden tai oman mielipiteen vapauden verhoihin.
Finsummerboy 1 month ago
Aika hassu mainos, riippumatta siitä liittyykö se jotenkin Haavistoon. En kyllä tämän perusteella kiinnostuisi.
BakaOokamiYasha 1 month ago
Heh väyrynen on ärsyttävä valittaja. Iltalehden otsikot taas täynnä kuinka Väyrynen kokee vääryyttä ja loanheittoa (mitä itsekkin tässä tekee). Ei ole ensimmäinen kerta näissä vaalissa kun kyseinen herra valittaa.
HolyTrouble 1 month ago
No onhan toi nyt ihan suora heitto Haavistoa kohtaan kun kuitenkin kyseessä Paavon ainoa selkeä kilpailija kakkos-kierrokselle pääsemisessä. Yritetään vedota perinteisiin ja homofobiaan kun muu ei auta. SMFH.
tuila 1 month ago
@tuila Tän videon tekohetkellä joskus joulukuussa oli kyllä Soini vielä suosiossa Väyrystä ja Haavistoa edellä, joten ei tätä videota siitä näkökulmasta voi katsoa.
Ihan vekkulilta piikiltä se toki tässä vaiheessa tuntuu, kun gallup-suosiossa herrat ovat aika tasaväkisiä.
prklek 1 month ago
Loppujen lopuksi kaikki voidaan ymmärtää väärin jos näin halutaan. Jos Paavo ei olisi puhunut emännästä mitään, moitittaisiinko häntä sitten sovinismista? Kuten @suomipoika90 tuossa toi ilmi, niin koittakaa suvaitsevaiset olla suvaitsevaisia tietyn periaatteen mukaan - ei vain omien mieltymysten, jotka muuttuvat mielialan mukaan. Johdonmukaisuutta.
wetuir 1 month ago
Comment removed
sadmandali 1 month ago
@sadmandali moikka
Dunkkaa 1 month ago
@Dunkkaa heippa
sadmandali 1 month ago
Suomi=talo, Pave=isäntä jos valitaan presidentiksi ja emäntä tietysti paven eukko ,tarviiko kaikki aina nähdä jotakin ihmisryhmää loukkaavana! Chillatkaa!
kevari4life 1 month ago 4
Pakko vaan ihmetellä tota dislike -määrää. Eikö suomalaiset ymmärrä vitsiä?
kalmaxusetheforce 1 month ago 4
This has been flagged as spam show
paskalehti lähetti minut tänne
bladejoona 1 month ago
Suvaitsevaiset ihmiset kokoontunu mollaamaan väyrystä, Ihme herkkähipiäisiä
suomipoika90 1 month ago 3
@suomipoika90 naulan kantaan. Juurikin tuo "suvaitsevaisten" kaksinaismoralismi ottaa tässä porukassa eniten hipiään.
yontim0 1 month ago
haters gonna hate... Niinistö mäntyniemeen!
kone994 1 month ago
Tällainen systeemi Paavolla on ja sitä tässä esitellään, miksi se sulkisi kaikki muut mahdollisuudet pois? Tätä nyt tarjotaan tästä osoitteesta, muut tarjoavat myös sitä, mitä itse sattuvat edustamaan. Miksei Paavo saisi tehdä niin?
Losrandir 1 month ago
väyrynen oot vitun tyhmä jätkä, oot varmaan vitun ylpee ittestäs kun tällästä pilkkaa tekemällä pääsisit pressaks. hieno mies maasta kantapäähän
FinJN 1 month ago
Turha ukko ei tuosta pressaks ole.. vitsailee vaan eikä osaa edes englantia. Miten lie pärjäis muitten maitten vierailuilla :DD
damnTop 1 month ago
@damnTop Näinkö meinaat. Suosittelen ottamaan selvää Paavon urasta. Teit itsestäsi juuri pellen.
wetuir 1 month ago 4
En kyllä ymmärrä mikä tässä on nyt niin loukkaavaa, että siitä pitää hirveä mediahäly nostattaa (vaikka paskaa onkin).
ljlassi 1 month ago 5
@ljlassi Tätähän se on, että ensiksi mainostetaan omaa suosikkiaan "kakkonen on ykkönen" -lausahduksilla ja muilla kaksimielisillä jutuilla. Mutta sitten, kun joku muu vähän viittaa sinne suuntaan, niin on linkit fb:ssä jaossa, porukalla tullaan moittimaan ja ihmetellään, kuinka Paavo voi tämänkaltaista lokaa heittää niskaan.
Paavolla on ollut Vuokko ja pitkä avioliitto eräänlaisena vaaliteemana, joten tämä on aika naseva mainos siitäkin syystä.
uninuu 1 month ago 4
@uninuu Huvittavinta on, että tämä mainos on ollut täällä netissä ja kaksi viikkoa, eikä ketään ole kiinnostunut ennen kuin joku vihreiden kamppanjapäällikkö sattu paikalle.
On se jännä miten suvaitsvaisto itse ei suvaitse mitään, kuten Halla-Ahokin sanoo. Vaikken millään lailla jaa ajatusmaailmaani persujen kanssa niin pakko sanoa, että olen tässä asiassa samaa mieltä.
ljlassi 1 month ago 75
@ljlassi Kyllähän sitten jaat ajatusmaailman jossain määrin ainakin. Ei persuissa kaikki mitään juntti rasisteja ole vaikka media nyt tietysti sellaisen kuvan antaa. :D
Jebu911 1 month ago
@ljlassi Seksuaalisuuteen kohdistuvan syrjinnän suvaitseminen ei olisi suvaitsevaisuutta, vaan syrjinnän hyväksymistä (joka on niin kaukana suvaitsevaisuudesta kuin vain voi olla).
kilobitti 1 month ago
@kilobitti Kyllä. Tässä nyt kun vain ei voi millään lailla puhua seksuaalivähemmistöjen syrjinnästä. Tuskin on ollut edes homokortti mielessä kun ovat tätä mainosta puuhanneet, eräät ovat vain löytäneet siitä semmoisenkin puolen.
ljlassi 1 month ago 3
@kilobitti
Haavisto vaatii hyväksyntää ja suvaitsemista omalle kannalleen, muttei hyväksy muiden ihmisten näkökulmia tai mielipiteitä, kuinka se tämä sopii yhteen? Haavisto pelaa kyllä uhrikorttia nyt selvästi, tämä on likainen kampanja. Päin vastoin, Haavisto on suvaitsematon ja kaksimoraalinen valehtelija.
Mursutti 1 month ago
@Mursutti Mitä Haavisto on tästä kampanjasta sanonut? Ei yhtään mitään.
Sen sijaan minä kirjoitin että syrjinnän suvaitseminen ei ole suvaitsevaisuutta, vaan välillistä syrjintää. Kunnioitan toisten mielipiteitä mikäli niihin ei sisälly ihmisten eriarvoistamista ja syrjintää.
kilobitti 1 month ago
@kilobitti
Tämä niin-sanottu suvaitsevaisuus on todellisuudessa pelkkää suvaitsemattomuutta kaikelle omasta kannasta poikkeavalle, eli räikeällä tavalla suvaitsemattomuutta suvaitsevaisuuden nimissä, omasta eroavien mielipiteiden eliminoimista leimakirveellä.
Haavisto pelaa jatkuvasti tällä uhrikortilla ja saa näin helposti ihmisten ja median symppikset puolelleen ikään-kuin olisi joku sorrettu vaikkei sitä missään mielessä todellisuudessa ole.
No, mediavaalithan nämä taas.
Mursutti 1 month ago
@Mursutti Haavisto itse on sanonut uskovansa että hänen vihreytensä on suurempi ongelma äänestäjille kuin homous. Mikä saa sinut ajattelemaan että Haavisto pelaa "uhrikorttia"?
kilobitti 1 month ago 2
@kilobitti
No mikähän kumma saa, mikäs tuo hirveä vollotus oli tästä mainoksesta? Tässä mainoksessa ei ole mitään asiatonta, vähän sitä suvaitsevaisuutta kaivataan myös teiltä homoilta joskus.
Mursutti 1 month ago
@Mursutti Pyysin jo aiemmin näyttämään missä Haavisto vollottaa, et pystynyt. Väität myös minua homoksi, eikä sekään voisi olla kauempana totuudesta. Ota iisisti.
kilobitti 1 month ago 2
@kilobitti ....siis sehän on ollu melkein Haaviston vaaliteema, että lopetettais syyttely ja keskityttäis ratkomaan ongelmia. Siinä mielessä mäkin olin tässä väärillä jäljillä.
kilobitti 1 month ago
@Mursutti Kannattaa huomata, että tästä mainoksesta ei ole valittanut Haavisto vaan Haaviston kamppanjapäällikkö. Haavisto on mielestäni ihan järkimiehiä, mutta monet vihreät kuuluvat samaan sarjaan kuin Teuvo Hakkarainen.
ljlassi 1 month ago
@ljlassi Johtuisko siitä, että Väyrynen ja sitä kautta tällaiset aivopierut eivät tavoita juuri ketään. Ei se silti muuta sitä, että mauton sanoma on mauton.
mikaihmeennimi 1 month ago
@mikaihmeennimi Sanoma on tylsä ja mauton, mutta en ymmärrä mitä loukkavaa siinä on.
ljlassi 1 month ago
Oli kyl loistava :D. Paavo sai juuri ääneni. :P
wakkis8 1 month ago 5
Juu.Onkos tämä sitä meidapeliä josta Paavo aina puhuu kun häviää vaalit?
Mutta ei jalasmökkipelleä joka on juuttunut 50-luvulle tanhuamaan.
hakekaapa Image lehden Paavon haastattelu vuodelta 2007. Kertoo kaiken.
ThePhotogalleria 1 month ago
hahaa ovelasti haavistoo vastaan
xomfor 1 month ago
Tässä videossa ei ole mitään Haavistoa vastaan. Painukaa Haavistofanit piiriin soittelemaan kitaraa puistoon Fjällräven-reput selässänne täynnä pussikaljaa. Väyrynen heittää tässä vitsiä, että olisi unohtanut vaimonsa.
Heavykani 1 month ago 2
@Heavykani ...ja Väykkä tuo meille markan takaisin ja kaikki on paremmin ja.. Ainiin, sisälukutaito, lähdekritiikki sekä oma-ajattelu taisi unohtua. Hups, mutta onneksi niin kävi sinullekkin.
Perditus 1 month ago
BIDÄÄHÄN TALOSSA ISÄNDÄ OLLA :DDDD
JA EMÄNDÄ xDDDDD
VIDDU MAKE! xD
Nakkimaalari 1 month ago
Valitettavasti, Paavo, en usko, että Sauli sua kelpuuttaisi.
Pupukissa 1 month ago 2
Paavosta tulee hyvä isäntä. Ei tarvita kahta. On kai tuolla vähemmistökortilla jo ääniä saatu, mutta onneksi kokemus ulkopolitiikasta tämän pelin ratkaisee.
uninuu 1 month ago
Peppukipeät peppupekat ottivat esille valomiekkansa.
HVASMS 1 month ago
This has been flagged as spam show
@HVASMS "Peppukipeät peppupekat ottivat esille valomiekkansa."
Paavon lokakampanja näyttää toimivan. Juuri kaltaisiasi valopääeinareita tällainen kökköily puhuttelee.
keepitoutofsight 1 month ago
Sunnuntaina kirjoitetaan 4 äänestyslappuun. Ehdokaslistassa on 2 ei-eurokraattia ja koska toinen on Soini, niin on pakko äänestää Vänskää.
Hiidenlintu 1 month ago
Viherpiipertäjät taas loukkaantumassa ja Haavistolle viimeisiä sääliääniä hankkimassa... Hohhoijjaa.
Blot 1 month ago
@Blot Niimpä. Tää on niiiin tätä.
Heavykani 1 month ago
Ebuns
RegardsDolan 1 month ago 4
Onko juntit peppu kipeänä kun soini ei pääse edes 2. kierrokselle? :D
psykoosiii 1 month ago
Mietin hetken Väykän äänestämistä mutta enpä mieti enää.
tomaattiABC2344 1 month ago
Huomaa, että stereotyyppisiä vihreitä koko kommenttiosio täynnä. Perusretoriikkaa: vedetään ylitulkintoja, kiljutaan ja suljetaan korvat vastaväitteiltä. Jatkakaa vain.
ZuuPuuH 1 month ago
Tottahan Paavo tässä puhuu. Peukkujen perusteella moni on jo vetänyt herneen nenään.
uninuu 1 month ago
vittu te homot jaksatte meuhkata :D
atr222 1 month ago 3
This has been flagged as spam show
Kyllä talossa pitää isäntä olla. Ja parhaassa tapauksessa 2 ;)
Karsupilami 1 month ago 50
@Karsupilami Vitunki homot=p
ValiantSuprazZ 1 month ago
Mitä te homppelit meuhkaatte??????
ilmari61 1 month ago
@ilmari61 Mitä sinä hetero meuhkaat? Poistetaan sinulta perusoikeuksia ja katsotaan kuinka reagoit.
inperf3ct 1 month ago
@inperf3ct PAINU NYT SINÄ SAAATANA HELVETTIIN SITÄ! INTERNET PITÄIS TEILTÄ KIELTÄÄ SAATANA!
limza3 1 month ago
@limza3 Shitstorm Detected
Yoijimbo 1 month ago
@limza3 Taidat olla niitä raidaajia joten jätän vastaamatta. Mutta jos et kumminkaan röllinyt niin: internet pitäisi kieltää sinunlaisiltasi. Ei toistepäin.
inperf3ct 1 month ago
@inperf3ct Pistetään raidauksen piikkiin. Raid on paras :----D
limza3 1 month ago
@inperf3ct Älä pelleile. Ei ihmisten mielipiteitä laeilla muuteta. Jotkut tykkää jotkut ei, kasva aikuiseksi.
Heavykani 1 month ago
Todella vastenmielistä ja typerää herra väyryseltä.
keepitoutofsight 1 month ago
Kyllähän jalasmökissä huijari täytyy olla!
Jusssi666 1 month ago 6
Lokakamppanjallako pitäisi Haavisto lyödä toiselta kierrokselta. Hepeä jos osaat! Vaikka tuskin osaat, sillä silloin olisit jo poistunut politiikan näyttämöltä ajat sitten.
juhamama 1 month ago 2
Väyrynen haluaa kunnioittaa vaimonsa pitkäaikaista tukea työlleen, ja haluaa kunnioittaa naisia yleensä. Tämä ei siis ole puhetta ketään vastaan, vaan jonkun ja joittenkin puolesta.
miraclemike2 1 month ago 3
@miraclemike2 ja tohon uskot..
CstarSimon 1 month ago
Alhaista ja noloa
brandtje 1 month ago
Comment removed
zzff 1 month ago
This has been flagged as spam show
Isäntä voisi siirtyä eläkkeelle.
baabuschka 1 month ago 31
Tämäkö on Väyrysen "loppurutistus"?
Rubellaaa 1 month ago
Voi Väyrynen. Olivatko esimerkiksi Ståhlberg ja Mannerheim huonoja "isäntiä", kun heillä ei valituksi tullessaan ollut talolle "emäntää"?
Nastaization 1 month ago 4
Haluaisiko Väyrysen kampanijaorganisaatio kommentoida, olisiko näinollen Haavisto sopimaton "Talon isännäksi" eli presidentiksi? Entä Tarja Halonen tai joku nyt ehdolla olevista naisehdokkaista?
TheArtooDeetoo 1 month ago 6
Mautonta.
jarvii86 1 month ago 3
Isännällä toki pitäis olla älyä ja tajua elää 2000-luvulla :F
LyyliHamara 1 month ago