Joskus näin unta, että harrastin seksiä jonkun vieraan naisen kanssa. Heräsin aamulla niin mikä jumalaton aamustondis. Tämä taisi olla ensimmäinen selkounikokemus, tai ainakin ensimmäinen jonka muistan. Sen jälkeen olen hyvin harvoin nähnyt näytä selkounia. Yleensä aamuyöstä niitä näkee jotenkin tavallista helpommin. Olen yrittänyt sellaista, että nukahtaessa tolkutan itselleni olevan hereillä, kuitenkin aivan tuloksetta.
Kanavoinnissa onnistuin kun vaan uskalsin sitä kokeilla ja luotin sen onnistumiseen. Päästin irti ja annoin mennä... Tavallaan opin siinä kanavoidessa kokoajan miten homma toimii.
Eka selkouni kuten muutkin tuli aika spontaanisti, eli ei mitään sen kummempia harjoitteluja tai toimenpiteitä. Niitä tulee luonnollisesti välillä...
minusta jos muita sivilisaaatioita on olemassa se pitäisi kertoa kaikille ihmisille. mutta sortuisikohan teologiat sitten. onko paranormaaliplogissa foorumia jossa voi keskustella.?
Suomen armeijallakin/merivoimilla on hieman salailupiirteitä. Mm. se suomalainen merivoimien ufovideo joka julkaistiin (salaa), niin ufotutkijoita painostettiin kertomaan kuka videon antoi, mutta suojellakseen henkilön identiteettiä eivät onneksi niin tehneet... Muutenkin aika outoa... Pyörii kuitenkin huhuja, että USA olisi vihdoinkin julkistamassa avaruusolennot todellisiki ja maassa käyneiksi tämän vuoden puolella... Let's see what happens. :P
Oon satunnaisesti kokeillu, mutta en minkään ohjeiden kanssa enkä oo kyllä onnistunutkaan ns. valvetilassa. Unissa olen matkustellut mm. Auringossa ja Jupiterissa, mutta en tiedä laskisinko ne vain realistiseksi uneksi vai ruumiista irtautumiseksi...
AIka hyvin tunnen ja muutamia keskustelujakin olen käynyt... Tietääkseni minulla on muutamia henkioppaita ja yhden nimi on Trickster. Wikipediasta löytyy muuten kyseisestä hengestä artikkelikin, jonka löysin jälkeenpäin kun tämän nimen sain tietooni. :)

thenakedguyonyourbed 8 months ago
@thenakedguyonyourbed Suosittelen, hokemaan itsellesi, että "tämä on vain unta"... sitten unessa tajuat näkeväsi unta ja voit tehdä mitä haluat.
Wespa 8 months ago
Kaukanko selkounien oppimiseen menee? Tiedätkö yhtään?
MacTuge 11 months ago
Comment removed
tomaattizz 1 year ago
jos unet kirjottaisin ylös niin auttaisiko se näkemään selkounia?
tomaattizz 1 year ago
Joo sen on kerrottu auttavan ainakin unien parempaan muistamiseen ja sitä kautta auttaa myös mahdollisesti selkounien saamiseen.
Wespa 1 year ago
miten onnistuit eka kertaa kanavoinnissa? miten kauan harjottelit ? miten näit ekan selkounen. ?
tomaattizz 1 year ago
Kanavoinnissa onnistuin kun vaan uskalsin sitä kokeilla ja luotin sen onnistumiseen. Päästin irti ja annoin mennä... Tavallaan opin siinä kanavoidessa kokoajan miten homma toimii.
Eka selkouni kuten muutkin tuli aika spontaanisti, eli ei mitään sen kummempia harjoitteluja tai toimenpiteitä. Niitä tulee luonnollisesti välillä...
Wespa 1 year ago
minusta jos muita sivilisaaatioita on olemassa se pitäisi kertoa kaikille ihmisille. mutta sortuisikohan teologiat sitten. onko paranormaaliplogissa foorumia jossa voi keskustella.?
tomaattizz 2 years ago
Jeps kaikenlaista voi tapahtua kun asia julkistetaan. :)
Joo foorumi löytyy sivustolta. Nopeasti myös kun kirjoittaa osoitteen perään /foorumi. Eli paranormaaliblogi piste net / foorumi. :)
Wespa 2 years ago
Comment removed
tomaattizz 2 years ago
nää sun kaikki videot on todella mielenkiintosia ja antaa pohdittavaa.
tomaattizz 2 years ago
sekin on jännää tuleeko ne opettamaan meille asioita :) ja korjaamaan virheitä tässä maailmassa.
tomaattizz 2 years ago
Comment removed
tomaattizz 2 years ago
kun oon kuullu että niitä yritetään peitellä paniikin välttämiseksi? vai
tomaattizz 2 years ago
Comment removed
tomaattizz 2 years ago
Suomen armeijallakin/merivoimilla on hieman salailupiirteitä. Mm. se suomalainen merivoimien ufovideo joka julkaistiin (salaa), niin ufotutkijoita painostettiin kertomaan kuka videon antoi, mutta suojellakseen henkilön identiteettiä eivät onneksi niin tehneet... Muutenkin aika outoa... Pyörii kuitenkin huhuja, että USA olisi vihdoinkin julkistamassa avaruusolennot todellisiki ja maassa käyneiksi tämän vuoden puolella... Let's see what happens. :P
Wespa 2 years ago
oletko kokeillu ruumiista- irtautumista/astraalimatkaamista?
tomaattizz 2 years ago
Oon satunnaisesti kokeillu, mutta en minkään ohjeiden kanssa enkä oo kyllä onnistunutkaan ns. valvetilassa. Unissa olen matkustellut mm. Auringossa ja Jupiterissa, mutta en tiedä laskisinko ne vain realistiseksi uneksi vai ruumiista irtautumiseksi...
Wespa 2 years ago
Lähdit lentämään aurinkoon? Ok..... En tajunnut pätkääkään
MrHenkka96 2 years ago
Kannattaa katsoa videon kuvauksesta linkit. Kyse on siis unesta, jossa tietää, ettänäkee unta ja voi hallita unen tapahtumia.
Wespa 2 years ago
tunnet henkioppaasi miten hyvin? mistä hän on ja mikä nimi?
survivor303 2 years ago
AIka hyvin tunnen ja muutamia keskustelujakin olen käynyt... Tietääkseni minulla on muutamia henkioppaita ja yhden nimi on Trickster. Wikipediasta löytyy muuten kyseisestä hengestä artikkelikin, jonka löysin jälkeenpäin kun tämän nimen sain tietooni. :)
Wespa 2 years ago
Kiintoisaa :)
Blist34 2 years ago
Mikäs ihme kortti tai joku tossa 2:13 :D
Fool the Demon(dragon?) tjsp tossa alareunassa
Parsis1 2 years ago
katoin kans :D
Vailitus 2 years ago
Fool Of Dreams. Tarot-kortti on kyseessä ja kuvaa mun henkiopasta aika hyvin. :)
Wespa 2 years ago
Parempi olis jos olisit heränny kengät jalassa x)
righer12 2 years ago
Aika hauska oli tuo kenkä juttu :D
tommmpppaa 2 years ago